Oulun yliopiston hallituksen opiskelijajäseniksi kaudelle 2026–2027 on valittu Lotta Pennala ja Vilma Sippola. Valinta tehtiin edustajiston kokouksessa 15. lokakuuta. Kokouksessa tehtiin myös muita henkilövalintoja.
Oulun yliopiston hallituksen opiskelijajäseniksi kaudelle 2026–2027 on valittu Lotta Pennala ja Vilma Sippola. Valinta tehtiin Oulun yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 15. lokakuuta.
Hallitukseen jätti hakemuksensa määräaikaan mennessä viisi opiskelijaa (Lotta Pennala, Juho Jokinen, Vilma Sippola, David Delahunty ja Sigourney Zipagan Abrigo), joista yksi ei ollut kielitaidon puolesta valintakelpoinen. Oulun yliopiston hallituksen työkieli on suomi, ja jäseniltä vaaditaan riittävää suomen kielen osaamista toimielimessa työskentelyyn. Kolme hakijaa saapui edustajiston kokoukseen haastateltavaksi, jonka jälkeen järjestettiin äänestysvaali edustajiston jäsenten esitysten perusteella.
Lotta Pennala jatkaa toiselle kaudelle hallituksessa. Pennala on kauppatieteiden kandidaatti ja työskentelee tällä hetkellä Suomen Ekonomeissa koulutuspolitiikan erityisasiantuntijana. Vilma Sippola on tieteiden ja aatteiden historian maisteriopiskelija. Hän toimii tämän vuoden loppuun OYY:n hallituksen puheenjohtajana.
Nyt päättyvällä kaudella hallituksen opiskelijajäseninä ovat toimineet Teemu Virtanen ja Lotta Pennala.
Hallitus on yliopistolain mukaan yliopiston ylin päätöksentekoelin. Hallitus valitsee yliopiston rehtorin ja päättää muun muassa yliopiston strategiasta ja budjetista. Oulun yliopiston hallitukseen valitaan kaksi opiskelijaedustajaa.
Samassa kokouksessa edustajisto valitsi myös PSOAS:n hallitukseen kaksi opiskelijaedustajajäsentä kaudelle 2026-2028. Määräajassa hakemuksia saapui kolme. PSOAS:n hallituksen jäseneksi hakivat Eevasisko Mehtätalo, Aino Uitamo ja Teemu Virtanen. Vaalin perusteella hallituksen jäseniksi valittiin Teemu Virtanen ja Eevasisko Mehtätalo.
Näiden lisäksi kokouksessa tehtiin muitakin henkilövalintoja muun muassa yliopistokollegioon sekä hyväksyi OYY:n strategian vuosille 2026-2030.
Oululaisten korkeakouluopiskelijoiden lukuvuoden avajaistapahtuma Hurmos-festivaali keräsi Kuusisaareen yli 7000 iloista opiskelijaa perjantaina 12. elokuuta. Hyvin valitut esiintyjät ovat osa juhlia, mutta tärkeintä on lämmin tunnelma ja yhdessäolo.
Hurmos on Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY), Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan (OSAKO) sekä Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan (O’Diako) yhteinen lukuvuoden avajaistapahtuma.
Yhdessä kun tehdään, saadaan aikaiseksi jotakin osasia suurempaa. Hurmos-ilta on ihan oikea festivaali. Paikalta löytyy kaksi lavaa, kymmeniä ruoka- ja juomakojuja sekä eri toimijoiden ständejä.
Lavalla nähdään Suomen eturivin artisteja sekä opiskelijaesiintyjiä. Tämän vuoden päätähtiä olivat TUULI, Ares, ELLIMEI ja Ege Zulu.
Hyvä musiikki, yhdessä laulaminen ja tanssiminen on yhteenkuuluvuutta rakentava rituaali. Yksikään juhlija ei kuitenkaan mainitse artisteja juttutuokioissa.
Kaikki esiintyjät ovat tietenkin hyviä ja valtavan energinen Ege Zulu ihan nappivalinta illan pääesiintyjäksi.
Ege Zululla on uskomaton lavaenergia ja porukka on aivan pähkinöinä keikan alusta loppuun.
Esiintyjät ovat tärkeitä ja nostattavat bilemeininkiä, mutta tärkeintä on tunne siitä, että ollaan yhdessä. Tuntemattomista tulee hetkessä tuttuja, ehkäpä myöhemmin kavereita tai jotain vieläkin enemmän.
Haalarit merkkeineen ovat opiskelijan koodiasu, ja keskustelu on helppo avata utelemalla toisen opiskelualaa tai yhteisiä tuttavia. Kaikki tuntevat ainakin jonkun koneteekkarin tai biologian opiskelijan.
Iloista kuhinaa ja optimistisia ajatuksia
Järjestöjen esittelypisteillä käy kuhina ja ihmiset jonottavat sopuisasti ständeille, joissa on tarjolla pientä kivaa. Kojuilla vastaanotto on pirteän lämmin. Useat jäävät juttelemaan opiskelusta tai jostain ihan muusta pidemmäksikin aikaa.
OYY:n pisteellä Jonne Haapalalla on kiirettä vilskeen keskellä. Hän toimii ylioppilaskunnan toisena varapuheenjohtajana ja koulutuspoliittisena vastaavana.
Hurmoksessa Haapala on ollut aiemmin vieraana, mutta nyt hallituksen jäsenenä hän on ensimmäistä kertaa tapahtumassa työssä.
“Tosi hyvä meininki on ollut ja vastassa on ollut iloista väkeä. Opiskelijat ovat tulleet juttelemaan ja pyöräyttämään onnenpyörää. Olemme jakaneet heille aurinkolaseja, haalarimerkkejä ja lakua matkaan”, Haapala kertoo iloisena.
Työ ylioppilaskunnan hallituksessa on ollut opettavaista ja monipuolista. Hän kertoo, että on saanut toiminnasta myös paljon visioita tulevaan.
Aprotim Paul (vas.) ja Jonne Haapala jakavat iloa, ajatuksia ja pieniä palkintoja. Onnenpyörä on hauska ja suosittu ohjelmanumero OYY:n kojulla.
Uutisia ja joitain kannanottoja kuunnellessa saattaa tuntua, että nykyisessä ilmapiirissä ei arvosteta koulutusta. Poliittisessa retoriikassa tutkimustuloksia vähätellään tai ne jätetään huomiotta.
Koulutuksesta ja opiskelijoiden toimeentulosta on myös leikattu sakset iloisesti napsaten. Koulutuspoliittinen vastaava on kuitenkin lukuvuoden alkaessa toiveikas.
“On ollut tosi kiva kuulla, että on myös päättäjiä, jotka arvostavat koulutusta ja näkevät opiskelun suuren merkityksen.”
“Kevään kunnallis- ja aluevaalien alla tapasimme monesta eri puolueesta ihmisiä. Välitimme heille viestiä, mitkä asiat ovat opiskelijoille tärkeitä”, Haapala tähdentää.
Poppareita ja sympatiaa
Popkornikojulle on selkeästi pisin jono. Opiskelijat tarvitsevat myös suolaista purtavaa juhlimisen ohessa. Oppimistieteitä opiskeleva Mirette Perander kertoo, että poppareita on jonotettu juhlien alusta lähtien.
“Meillä on tässä pieni tehtävä poppareita vastaan. Keräämme samalla meidän oppimisen tuen ja hyvinvoinnin keskukselle vastauksia.” Keskus on perustettu yliopistolle tänä vuonna.
“Kysymykset ovat täällä tavallista rennompia. Kysymme esimerkiksi: mikä tuo hurmosta opiskelija-arkeen ja mikä on oma lemppari festaribiisi”, Perander kertoo iloisesti hymyillen.
Vastausten perusteella hurmosta opiskelijoiden arkeen tuovat ainakin kaverit, uni ja palautuminen sekä toisaalta myös bilettäminen.
Poppareiden jaon ohessa Mirette Perender on muun muassa kysellyt fukseilta, miten orientoituminen opiskeluun on onnistunut.
Hurmoksessa ei häiritä
Hurmoksessa tunnelma on rento ja iloinen. Kenenkään lasissa ei ole rähinäsimaa ja mielikuvat kontaten oksentavista teekkareista juontavat vuosikymmenten takaa.
Vaikka lähes kaikki käyttäytyvät juhlatunnelmassakin esimerkillisesti, joskus jokaisella saattaa olla huono päivä tai verensokerit alhaalla.
Turvallisuudesta ja kaikkien viihtyvyydestä vastaavat järjestyshenkilöiden lisäksi häirintäyhdyshenkilöt.
Viljami Viinikka kertoo, että häirintäyhdyshenkilön tehtävä on lähinnä ennaltaehkäisevä. Läsnäolo on myös hyvä muistutus kaikille siitä, että pitää käyttäytyä.
Juhlijat tietävät, että on olemassa taho, johon voi tukeutua hankalassa tilanteessa. Ihmiset eivät jää yksin, jos kokevat kiusaamista tai häirintää. Asiaa pääsee selvittämään turvallisessa tilanteessa.
“Hurmos on ollut yleensä hyvin rauhallinen tällaisten tilanteiden puolesta. Välttämättä yhteydenottoja ei tule yhtäkään illan aikana”, Viinikka kiittelee.
Viljami Viinikka kertoo, että Hurmoksessa opiskelijat osaavat juhlia siivosti.
Viinikka toimii häirintäyhdyshenkilönä useissa vuoden aikana järjestettävissä tapahtumissa. Yhteydenottoja hänelle tulee yhdestä kahteen kuukaudessa.
“Yleensä kyse on enemmän tai vähemmän väärinymmärryksestä. On hyvin inhimillistä, että häiritsijä ei edes tiedä syyllistyneensä tekoon.”
“Kun kärjistynyt tilanne päästään yhdessä purkamaan, usein molemmat osapuolet pääsevät yhteisymmärrykseen. Ihan kaikkea ei ole pahalla tarkoitettu”, Viinikka tähdentää.
Superhyvä meininki
Neljättä vuotta luokanopettajaksi opiskeleva kaveriporukka juhlii illan hämärtyessä silmin nähden hyvällä mielellä. Hurmoksessa he ovat käyneet joka syksy opintojen alusta lähtien.
“Todella hyvä fiilis! On ollut ihan superhyvä meininki. Täällä on paljon ihmisiä, joita ei tunne, silti olemme kaikki yhtä porukkaa”, nuoret naiset sanovat yhteen ääneen.
Ella Jänkälä, Henna Riikka Harju, Noora Hongell, Ella Isokoski ja Malena Björklund juhlistavat lukuvuoden alkua neljättä kertaa. Joka vuosi on ollut tosi kivaa.
“Täällä on hyvä aloittaa lukuvuosi ja kokoontua kavereiden kanssa juhlimaan syksyä. Yhteisöllinen tunne on tärkeä ja täällä tapaa myös uusia kavereita”, neidot summaavat Hurmoksen tunnelman ja merkityksen.
Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.
Olin kuin kuka tahansa ekaluokkalainen: jännitti, hikoilutti, pelotti, innostutti. Reppu selkään, lippis päähän. Nyt aloitetaan ekaluokka.
Tällä kaavalla alkoi koulutaipaleeni 7-vuotiaana vuonna 1998. Vain silmänräpäys myöhemmin alkoi ensimmäinen päiväni Oulun yliopistolla vuonna 2024, täysin samalla kaavalla. Lippis vain oli erivärinen.
Olin juuri palannut Suomeen käytyäni keräilemässä työkokemusta Euroopan eri ilmansuunnista kymmenen vuoden ajalta. Kaikenlaista tuli puuhailtua: matkailualaa, yrittäjyyttä, vapaaehtoistöitä, panimoa, sisällöntuotantoa. Taskun pohjalle oli siis kerääntynyt melkoinen kokoelma erilaisia taitoja. Sosiaalinen pääoma ja vuorovaikutustaidot olivat myös kasvaneet huimasti.
Yliopisto kuitenkin hermostutti, koska en tiennyt mitä odottaa – olihan opiskeluelämä mielessäni aivan erilaista kuin työnteko, vaikka periaate oli sama: jotain oli saatava valmiiksi määräaikaan mennessä. Mutta pärjäisikö neuroepätyypillinen duunariperheen lapsi korkeakoulussa ollenkaan? Ymmärtäisinkö akateemisesta “jargonista” mitään? Mitä jos en ymmärtäisi yhtään mistään mitään? Olenko tehnyt kaiken ihan väärässä järjestyksessä?
Huomasin pian opintojen alettua, että minulla oli paljonkin sanottavaa. Humanistisella alalla huomasin pystyväni samaistumaan käytyihin aiheisiin sen perusteella, missä olin aikaa viettänyt viimeisen kymmenen vuoden aikana: arkeologian luennolla puhuin siitä, miten Kreikassa näkyi käsitöiden massaplagiointi turismin vuoksi, kulttuuriperinnön kurssilla kerroin ajastani keskiaikaisessa kauppakaupungissa Länsi-Euroopassa ja etnografiassa ehdotin ryhmätyöksi aihetta, jonka parissa olin tehnyt töitä yrittäjänä Englannissa. Ulkomailla huitelu oli sittenkin relevanttia opintojen kannalta. Hurraa!
Saan myös pohdittua esseiden aiheita monesta eri (ainakin itseni mielestä kiinnostavasti) näkökulmasta ja ajanhallintani on jokseenkin hanskassa – onhan työelämässä oltava täsmällinen. En varsinaisesti pelkää puhua, ehdottaa, kritisoida tai kysyä selvennystä. Reppureissuaikana opin myös tehokkaasti säästämistä, maantiedettä sekä kieliä. Kaikista on ollut ainakin tähän mennessä jotain hyötyä.
Kyllä, vietin siis useampia välivuosia. Välivuosi saattaa usein kuulostaa negatiiviselta asialta, tilalta josta pitää pyrkiä pois mahdollisimman pian. Itse lopetin laskemisen viiden välivuoden jälkeen. En ole ikinä kokenut eläväni välitilassa, sillä mielestäni yhtään mikään ei ole ajanhukkaa. Kaikesta oppii jotain.
Tulen aina suosittelemaan kansainvälisiä kokemuksia jos sellaiseen on mahdollisuus, oli se sitten pari kuukautta kesätöitä, vaihto-opiskeluvuosi tai kokonainen ura maailmalla. Kansainväliset kokemukset ovat olleet kohdallani myös yhdistävä tekijä muita opiskelijoita tavatessa. Tutustuin ensimmäisellä viikolla pariin opiskelijaan jotka olivat koukanneet yksi Berliinin ja toinen Brasilian kautta. Löysimme kaikki vähän sattumalta itsemme täältä Perämeren perukoilta ihmettelemästä, mihin elämä saattaakaan kuljettaa.
Ei ole mielekästä pohtia onko jotakin oikeaa tapaa suorittaa elämää, tai onko perinteinen vai käänteinen järjestys opintojen ja työelämän välillä parempi kuin toinen. Kukaan ei suorita elämää ketään paremmin. Itse ajattelen kuitenkin, että työelämätaidot valmistelivat minua ennen kaikkea ymmärtämään ihmisenä olemista ja sen eri muotoja, enkä usko että millään tieteenalalla tästä voisi olla haittaa. Eikä myöskään siitä oivalluksesta, että uudelleen voi aloittaa vaikka kuinka monta kertaa. Pienikin kierros oman piirin ulkopuolella laajentaa omaa perspektiiviä juuri sopivasti, ja kaikista kokemuksista jää jotain hyödyllisiä taitoja taskuun.
Julkaistu
SHARE
Julia Virpi
Kulttuuriantropologian opiskelija, kirjoittaja sekä oman elämänsä Louis Theroux, joka ajattelee nopeasti mutta kapinoi vauhtia ihannoivaa yhteiskuntaa vastaan elämällä hitaasti.
Ravintola Lipaston suljettua ovensa eräänä kesäkuisena perjantaina päättyi yli 60-vuotinen ajanjakso. Syksystä alkaen Oulun yliopiston kampuksilla ei ole enää paikallista ravintolatoimijaa.
Oulun yliopistolla ravintolapalveluja tarjoavat tästä syksystä lähtien Juvenes Oy ja Sodexo Oy. Oululainen Uniresta Oy hävisi valituskierrokselle jälleen päätyneen yliopiston ravintolakilpailutuksen. Täten yli 60 vuoden ajan kampuksilla toiminut Oulun korkeakouluyhteisöön tiiviisti liittyvä yritys väistyy opiskelijoiden päivittäisestä elämästä.
Oulun yliopisto perustettiin vuonna 1958 ja se kasvoi nopeasti perustamisensa jälkeen. Opiskelijamäärä paisui vuosikymmenessä muutamasta sadasta moneen tuhanteen, kun suuret ikäluokat siirtyivät korkeakoulutukseen 1960-luvun lopulla.
Lähes kaikissa Suomen yliopistokaupungeissa ylioppilaskunnat ottivat vastuulleen ravintolapalveluiden järjestämisen kasvaville opiskelijamassoille, eikä Oulu tehnyt poikkeusta. Oulun ylioppilasapu ry perustettiin 1960-luvun alussa ja sillä oli kaksi tärkeää tehtävää: opiskelija-asuntojen saaminen Ouluun ja ravintolatoiminta.
Ravintolatoiminnasta tuli hieman sattumalta osa ylioppilaskunnan arkea. 1960-luvun alussa Oulun yliopiston kemian laitos sijaitsi Kontinkankaalla ja ruokailutoiminta oli järjestetty Marttojen kautta. Vuonna 1964 paikallinen Martta-yhdistys kuitenkin lopetti ruokailun järjestämisen ja Ylioppilasavulta tiedusteltiin, haluaisivatko he pitää ravintolaa. Vastaus oli myöntävä.
Välkkylän valloitus ja kohti Linnanmaata
Ylioppilaskunnan järjestämänä toiminta kasvoi nopeasti, sillä pysyvä ruokailu vaati vakituisia työntekijöitä. Jo 1960-luvun lopulla Ylioppilasapu sai myös ensimmäisen toimitusjohtajan. Yhdistys myös siirtyi entistä enemmän opiskelija-asuntojen varainkeruusta kohti laajan ravintolatoiminnan pyörittämistä. Esimerkiksi Välkkylän tuoreeseen ylioppilaskylään avattiin kanttiini, legendaarinen baari Reidar ja leipomo. Samoin Kirkkokadulle perustettiin anniskeluravintola.
1970-luvun alussa ravintola- ja opiskelija-asuntotoiminta eriytettiin ylioppilaskunnasta omiksi säätiöiksi tai yhdistyksiksi. Eräänä syynä oli esimerkiksi pelko opiskelijapolitiikan poukkoilevuudesta. Politisoituneessa edustajistossa tapeltiin lähes kaikista asioista, ja ravintolatoiminta olisi taatusti ollut eräs kiistaa aiheuttavista päätöskohdista.
Ylioppilaskunnan ruokaloiden lisäksi Oulussa on ollut myös muita opiskelijoiden perustamia ravintoloita. Erityisesti vuonna 1971 alkanut Oulun teekkariyhdistyksen Rattori nähtiin paikoin jopa kilpailijana OYY:n toiminnalle.
Ravintolatoiminta liittyi oleellisesti myös Oulun yliopiston kampusten kehitykseen. Ympäri kaupunkia sijainnut yliopisto sai pysyvämmän kodin vasta vuonna 1973, kun Linnanmaan kampuksen suurin ja värikkäin rakennusosa valmistui.
Rakennuksen ravintolat todettiin kuitenkin muutamassa vuodessa opiskelijaruokailuun soveltumattomaksi. Vuodesta 1979 lähtien valtio alkoi tukea korkeakouluopiskelijoiden ruokailua ja järjestelmä vastasi käytännössä nykyistä Kelan ateriatukea. Edullisten lounaiden suosiota ei osattu ennakoida, ja keittiöiden välineistö oli tarkoitettu einesten ja pika-annosten tekoon, eikä laadukkaiden aterioiden valmistamiseen suurille massoille. Edessä oli keittiöiden ja kalusteiden uudistamista.
1970-luvun lopulla Ylioppilasavun toimintaa hajautettiin. Unirestan edeltäjä Reidar Oy perustettiin hoitamaan liikevaihtoverollista toimintaa ja aatteellinen toiminta jäi yhdistyksen nimiin. Käytännössä eroa organisaatioiden välille oli kuitenkin hankalaa tehdä, sillä molemmilla oli esimerkiksi sama toimitusjohtaja.
Opiskelijoiden osallisuus näkyy
Oululaisena toimijana Uniresta ja sen edeltäjät ovat osallistaneet paikallisia korkeakouluopiskelijoita. Esimerkiksi vuoden 1990 alussa Ylioppilasapu päätti nimetä Linnanmaan kampuksen ravintolat uusiksi. Opiskelijat saivat ehdottaa uusia nimiä kovin oululaisilta kuulostaneille ravintoloille Palttu, Rössy ja Rieska. Pääpalkinto nimikilpailussa oli 500 markkaa ja illallinen kahdelle vasta-avatussa ravintola Caiossa.
Alkujaan Cafe-Bistro Caiona tunnettu ravintola avautui vuonna 1989 Kaijan Kössihallin yhteyteen Kaijonharjuun. Oulun ylioppilaslehden mukaan ”metsän vieressä, liikekeskuksen keskellä” sijainneen ravintolan ruokalista oli ”mukava ja monipuolinen” ja puoli litraa A-olutta maksoi 19,50 markkaa.
Myöhemmin ravintola vaihtoi nimeään Ravintola Caioksi ja laajeni lopettaneen kössihallin tiloihin. Uniresta kuitenkin myi Caion pois vuonna 2013. Nykyään kiinteistö on ollut pari vuotta tyhjillään ja odottaa Kaijonharjun keskustan kehitystä.
1990-luvulla jokaisella Linnanmaan ravintolalla oli selkeästi oma identiteetti. Oulun ylioppilaslehden vertailussa vuodelta 1999 Julinia (nyk. Hilla) sai plussaa humanistityttöjen seurasta, Discuksen jonoja ruuhka-aikaan moitittiin ja Snellmaniasta sai joka päivä kala- tai kasvisaterian. Linnanmaan kampuksen niin sanotussa. hallintopäädyssä sijainnut Kastari oli tuolloin vasta-avattu. Ravintolassa oli lehden mukaan erilainen tunnelma kuin muissa yliopiston ravintoloissa, mutta ruoka oli hyvää Uniresta-tasoa.
Unirestan ravintolatoiminta kehittyi vuosituhannen vaihteessa lähes nykyiselleen. Vuonna 1997 Oulun ylioppilaslehdessä iloittiin siitä, että yritys oli siirtynyt Internet-aikaan ja koko kevään ruokalista löytyi verkosta. 2000-luvun alussa taas siirryttiin itsepalvelulinjastoihin, eikä henkilökunta enää annostellut ruokia lautasille.
Unirestan toiminnan oleellisena osana 2000-luvulla olivat asiakastyytyväisyyskyselyt ja ravintolatoimikunnat. Toimintaa kehitettiin palautteen perusteella, ja tällä vastattiin opiskelijoiden tarpeisiin ja trendeihin, kuten lähiruokaan ja kasvisruokavalion yleistymiseen.
Paikallinen ravintolatoimija on selvästi myös antanut oululaisille opiskelijoille takaisin. Pitkään Unirestan omistajana toiminut Ylioppilasapu jakoi ravintoloista saatuja tuottoja muun muassa erilaisina avustuksina järjestöille ja stipendeinä vähävaraisille opiskelijoille. Koronakeväänä 2020 Uniresta taas ajatti ruoka-autoa ympäri Oulua kampusten ollessa kiinni.
2020-luvun alussa Ylioppilasapu nähtiin kuitenkin aikansa eläneenä ja yhdistys lakkautettiin. Samalla Oulun yliopiston ylioppilaskunnasta tuli Unirestan ainoa omistaja.
Kilpailutukset kiusana
Uniresta oli ainoa ravintoloitsija sekä Linnanmaan että Kontinkankaan kampuksilla aina vuoteen 2015 asti. Silloin yritys hävisi kilpailutuksen Fazer Amicalle. Markkinaoikeus kuitenkin kumosi Oulun yliopiston järjestämän kilpailutuksen ja asetti yliopistolle 300 000 euron uhkasakon. Fazer Amican taival Linnanmaalla jäi kovin lyhyeksi, sillä uuden kilpailutuksen voitti tamperelainen Juvenes Yhtiöt. Fazerin ravintolakonsepteihin kuuluneita Balancen jumppapalloja tai rouheaa mancavea ei täten ikinä Linnanmaalla nähty.
Viime vuosina Oulun yliopiston ravintolakilpailutukset ovat venyneet ja päätyneet useisiin valituksiin. Uniresta palasi kampuksille hetkeksi 2020-luvun alussa ja jakoi Linnanmaan ravintolat yhdessä Juveneksen kanssa. Viimeisimmän kilpailutuksen myötä jatkossa opiskelijalounasta tarjoavat Juvenes ja ylikansallinen Sodexo.
Unirestan hallituksen puheenjohtaja Kauko Keskisärkkä harmittelee viimeisen kilpailutuksen tulosta. “Yli 60-vuotinen historia kampuksilla loppuu opiskelijaruokailun osalta toistaiseksi.”
Keskisärkkä muistuttaa, että Unirestalla on muitakin ravintoloita, kuten opiskelijahintaista ruokaa tarjoava keskustan Pekuri. Myös Kontinkankaan Rehapoliksen Makosaan ollaan tuomassa opiskelijahintaista ruokaa. “Kehitämme myös Linnanmaan Campus Shopia ja H2O Campusta edelleen.”
Keskisärkän mukaan Uniresta tulee tutkimaan uusia kiinnostavia avauksia. “Esimerkiksi kesän asuntomessuilla olimme pääravintolatoimija.”
Sekä OYY että ammattikorkeakoulun opiskelijakunta OSAKO ovat huolissaan kampusten ruoan laadusta jatkossa. Pääasiassa hinnan perusteella tehtävät ravintolakilpailutukset johtavat helposti halvemman ruoan tarjoiluun. Tämä näkyy ruokalistoilla usein puuroina ja keittoina.
Unirestan Linnanmaan ravintoloista viimeisenä ovensa sulki Lipasto. Ruoat laitettiin esille viimeisen kerran kesäkuun 13. päivänä. Palaako paikallinen toimija joskus kampukselle? Keskisärkän mukaan Unirestan tavoitteena on olla mukana seuraavassa kilpailutuksessa. Aika näyttää, arvostetaanko paikallisuutta tulevissa hankintapäätöksissä.
Oulun ylioppilaslehti on Oulun yliopiston ylioppilaskunnan julkaisema. OYY omistaa Uniresta Oy:n.
Lähteet: Oulun ylioppilaslehti. Lisäksi: Uunosta välkyksi: Oulun yliopiston ylioppilaskunta vuosina 1959–2009. Toim. Anna Nieminen, 2010. Ravintoa tiedonnälkäisille: Uniresta Oy ja sen edeltäjät vuosina 1962–2012. Toim. Anna Nieminen, 2012.
Julkaistu
SHARE
Kalle Parviainen
Kirjoittaja on Oulun ylioppilaslehden entinen toimitusharjoittelija ja opiskelee tiedeviestintää. Hän haluaa parantaa maailmaa viestimällä innostavasti monimutkaisista aiheista.
Oulun Musiikkivideofestivaalien Velistä sunnuntaita vietettiin jo 14. kertaa. Tänä vuonna festivaalien teema oli hypertodellisuus
mutta muusikko ja kulttuuritoimittaja Veli Kauppisen musavideokooste keskittyi juhlien perusasiaan: katsotaan yhdessä musiikkivideoita, joista ihminen kertoo ihmisille.
Velinen sunnuntai on yks Oulun Musiikkivideofestivaalien suosituimmista ohjelmanumeroista. Ajatus on, että tv:n ja radion musiikkiohjelmista tuttu Veli Kauppinen näyttää hyviä musiikkivideoita ja kertoo enemmän tai vähemmän levottomia tarinoita videoista, musiikista ja vähän muustakin.
Kauppisen OMVF-ura alkoi jo 15 vuotta sitten, kun hänet pyydettiin kotimaisen kilpailun tuomaristoon.
“Videoiden tuomarointi oli tavallaan hirveää, mutta mielenkiintoista hommaa. En ollut hetkeen tarkasti katsonut kotimaisia musiikkivideoita, mutta silloin piti katsoa kaikki kilpailuun lähetetyt teokset. Se oli silmiä avaavaa.”
“Olin tosi innoissani tapahtumasta ja intoilin siitä myös silloisille järjestäjille. Tiesin kyllä juhlista, mutta en ollut koskaan käynyt paikalla. Kerroin, että tulisin tosi mieluusti seuraavanakin vuonna.”, Kauppinen muistaa.
Järjestäjät ehdottivat, että sujuvasanainen musiikkimies kuratoisi oman näytöksen, ja siitä lähtien hänet on pyydetty mukaan joka vuosi.
Videoita, sipsejä ja karkkia
Lauantai-iltana on juhlittu musiikkivideoita Pumpeligaalassa, ja joillakin ilta on jatkunut todistettavasti aamuyön tunneille. Sunnuntaina alkuiltapäivästä mieli saattaa vaellella hypertodellisessa tilassa.
“Me ollaan joskus kutsuttu Velistä sunnuntaita krapulashowksi, mitä se ei toki kaikille ole. Minulle se on kyllä joskus ollut.”
“Mietittiin, että tarjotaan näytöksessä sipsejä, karkkia ja limpparia. Se oli kiva juttu ja itsellenikin sellainen, että voi ottaa rennosti”, Kauppinen kertoo hyväntuulisena.
Vaikka näytöksen konsepti on pysynyt samana, tyyli ja teema vaihtuvat joka vuosi.
“Katson aina, mikä on sen vuoden festivaalien teema, ja sitten en noudata sitä. Ajattelen toki sitäkin, mutta shown tarkoitus ei ole koota festivaalien teemoja yhteen.”
“Olen radiomaailmassa tottunut siihen, että aasinsillat keksitään mistä vaan. Olen hyödyntänyt tässäkin sitä oppia”, Kauppinen sanoo.
“Jos sattuu, että ohjelmistosta tulee festivaalien teemaan sopiva, kerron kyllä yleisölle, että huomaatteko, miten nerokasta toimintaa”, hän lisää nauraen.
Ensin valitaan musiikki
Kun musiikkitoimittaja lähtee valitsemaan videoita, valitaan musa ensin.
“Jos tykkään jostakin biisistä tosi paljon, katson, minkälainen musiikkivideo siinä on. Jos video on kiva, otan sen mukaan.”
Ohjelmiston Kauppinen rakentaa tarkasti sumealla logiikalla.
“Selailen muutaman illan YouTubea, kuten kuuntelen musiikkiakin – eli vähän miten sattuu.”
Tämän vuoden ohjelmistoa Kauppinen lähti rakentamaan kahdesta videosta, joissa on pääosassa ikoniset naisnäyttelijät. Tilda Swinton esiintyy citykettuna Orbitalin 90-luvun videossa ja Cate Blanchett tanssii parin vuoden takaisella Sparksin videolla.
“Ne olivat kaksi ensimmäistä. Jostakin tällaisesta se lähtee aina rönsyilemään eri suuntiin.”
Neneh Cherryn video oli myös pakko ottaa mukaan, koska Kauppinen oli juuri lukenut hänen kiinnostavan omaelämäkertansa sekä kuunnellut paljon hänen musiikkiaan.
“Neneh Cherry on todella siisti tyyppi. Sitten 070 Shaken Vagabond–biisi on aivan saakelin hyvä, ja video sopii siihen. Nämä, ja sitten Talk Talk on sellainen ja…”, Kauppinen kuvailee videoiden virtaavaa valintaprosessia.
MTV-matskua videokaseteilta
Musavideoilla oli Kauppiselle valtava merkitys teini-ikäisenä. Siihen aikaan musiikkivideoita näki erikseen etsimättä ja tv:ssä pyöri muun muassa Jyrki –ohjelma. MTV (Music Television), ei kuitenkaan näkynyt Pattijoella.
“Veljeni asuivat silloin Helsingissä ja molemmat nauhoittivat minulle VHS-kaseteille videoita. Joskus joululomalla he sitten toivat minulle kasettipinot, että tässä sulle vähän MTV-matskua.”
“Ne olivat älyttömän tärkeitä ja niitä kasetteja katsottiin todella paljon myös porukalla kavereiden kanssa kotibileissä”, Kauppinen muistelee.
Nuoruuden videohelmiä on nähty myös Velisessä sunnuntaissa.
“Näytin vanhoja videoita festivaaleilla oldies-meiningillä. Sain näytökseen kaksi videokasettisoitinta. Merkitsin tosi tarkkaan paperille aikakoodit ja sitten kelailin nauhoja. Oli tosi hauskaa näyttää niitä yleisölle.”
Musiikkivideon sanomaa
Kauppinen tekee Ylelle uuden musiikin ohjelmia. Tämän vuoden Velisessä sunnuntaissakin on paljon uusia videoita.
“Kuuntelen paljon vanhojakin suosikkeja, mutta olen pyrkinyt siihen, että sunnuntain koosteessa ei vain muistella musiikkivideoiden kulta-aikaa.”
Musiikkivideoilla markkinoidaan usein artistia ja osa sisältää vain hienoja kuvia ja hyviä fiiliksiä.
“Vielä on kuitenkin ihmisiä, jotka tekevät hienoja videoita, jotka pistävät tosissaan miettimään asioita. Haluan näyttää myös niitä videoita”, Kauppinen tähdentää.
“Nyt mukana on esimerkiksi Moor Mothersin All the Money in the World -niminen biisi ja video. Se kertoo siitä, miksi kaikki maailman rahat ovat vain harvoilla valituilla ja miksi ne eivät jakaudu tasaisemmin.”
Velinen sunnuntai on hauska, syvällinen, pinnallinen ja ennen kaikkea velisen kummallinen välittömän viehättävä tilaisuus. Rekvisiitaksi Kauppinen valitsi juhlakengän ja vanhan kahvinkeittimen. Kuva Pete Huttunen.
Tämän vuoden festivaalien teema on hypertodellisuus. Tiivistetysti se tarkoittaa, että visuaaliset kuvastot luovat todellisuutta, joka on todellisempaa kuin fyysinen maailma.
“Se on mielenkiintoinen ajatus, mutta teema taisi tänä vuonna vähän unohtua. Kun näin sen, mietin että nyt on liian vaikeaa pattijokiselle”, Kauppinen nauraa.
Yksi juhlissa esillä ollut aihe oli myös tekoälyllä tehdyt tai sitä hyödyntävät videot.
“AI-kuvastoa on nyt tosi paljon ja halusin siitä nimenomaan pois. Sen takia minulla on videoita, joissa esillä on ihminen ja ei ole käytetty tehosteita”, Kauppinen pyörittelee ja naurahtaa, että sainpas väistettyä tämänkin.
Tärkeä musiikkivideojuhla
Joskus kuulee puhuttavan, että vieläkö se OMVF järjestetään, musiikkivideohan on jo kuollut. Musavideot ja festivaali on kuitenkin edelleen ajankohtainen.
Tänä vuonna musiikkivideota juhlittiin jo 32. kertaa ja OMVF on maailman vanhin musiikkivideoon keskittyvä festivaali. Kotimaiseen kilpailuun lähetettiin yhteensä 288 videota.
“Tämä on tosi tärkeä tapahtuma. Heti ensimmäisenä vuonna, kun olin mukana tuomaristossa, oli tosi siistiä nähdä musavideoita isolta kankaalta.”
“Täällä taidemuoto pääsee oikeuksiinsa. Joka vuosi liikutun jostakin videosta, että on tämä hieno.”
“Aina tulee uusia tyyppejä, jotka ovat innostuneet tekemään musiikkivideoita. Täällä huomaa, että näytökset kiinnostavat ja keräävät yleisöä”, Kauppinen pohtii.
Jänniä hetkiä festivaaleilla
Kauppinen on ollut festivaaleilla monessa tehtävässä, muun muassa juontamassa Pumpeligaalaa. Festivaalit ovat hänelle kiireistä aikaa.
“Tutustun joka vuosi ohjelmistoon ja suunnittelen, mitä pitäisi nähdä. Mutta sitten en ehdi katsoa mitään.”
“Harmittaa erityisesti, että nyt jäi näkemättä avajaisnäytöksenä esitetty tekoälyn joka kerta uudelleen leikkaama dokkari Brian Enosta. Eno olisi ollut hienoa nähdä juuri täällä.”
“Olisi ollut kiva käydä myös Kalevi Suopursun retrospektiivissä ja katsomassa Mr. Lordin valitsemia musavideoita”, Kauppinen listaa.
Tänä vuonna Kauppisen ohjelmassa oli Velisen sunnuntain lisäksi DJ-setti sekä Makrokonsertti Toppilan rannassa. Makrokonsertin idea on, että artisti viedään johonkin ihme paikkaan muutama lipun voittaneen kanssa.
“Makrokonsertti oli erityisen mieleen painuva. Soittelin siellä omia biisejä ja oli tosi hauskaa. Mietin konsertista palatessa, että olipa jännä hetki meikäläisen elämässä.”
Mahtavat koreografiat
Veli Kauppisen biiseihin ei ole vielä tehty videoita. Hänellä on kuitenkin jo selkeä visio.
“Siinä olisi mahtavat koreografiat ja tosi iso tanssikohtaus. Tämän voisi ohjata esimerkiksi Kalevi Suopursu tai joku toinen hieno kotimainen ohjaaja. Minun pitäisi opetella ainoastaan ne koreografiat.”
“Mentäisiin suosikkiohjaajieni Michel Gondryn tai Spike Jonzen maailmaan. Idea olisi hemmetin hyvä, mutta toteutus vähän liian kunnianhimoinen. Jotenkin siitä pitäisi näkyä, että olisipa ollut vähän enemmän rahaa, että video olisi ollut mahtava”, Kauppinen maalailee.
Oman suosikkivideon valitseminen on sen sijaan haastavampi tehtävä.
“Haluaisin valita jonkin uuden videon, mutta palaan aina niihin vanhoihin. Ehkäpä valitsen Michel Gondryn ohjaaman videon Jean François Coen biisiin La Tour de Pise.”
“Löysin videon, kun halusin tutustua Gondryn varhaiseen Ranskassa tehtyyn tuotantoon ajalta ennen kuin hänestä tuli iso tyyppi. Se on hieno, mennään sillä.”
Oulun Musiikkivideofestivaaleja vietettiin 21.-24. elokuuta.
Veli Kauppinen on Oulun Musiikkivideofesteillä monessa mukana. DJ setin hän veti Silalakkaloungessa Valveen kahvilassa. Juhlat päättävä Velinen sunnuntai on useille juhlien tärkein tai ainakin mukavin ohjelmanumero. Kuva Mari Kivioja.
Artikkelia muokattu 4.9. klo 10.29: Korjattu festivaalin teema ja virheellinen termi hyperrealismista hypertodellisuudeksi.
Julkaistu
SHARE
Pete Huttunen
Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.
Oulun Kuusisaari ja Raatti täyttyivät tuhansista festivaalikävijöistä, kun Qstock toi eloa kaupunkiin heinäkuun viimeisenä viikonloppuna (25.–26.7.). Festivaalilla on vankka suosio, mistä kertoo etenkin se, että Qstock oli jälleen loppuunmyyty – 12. kerran peräkkäin.
”Vi ska bada bastu, bastu, ångon åpp och släpp all stress idag”, raikui Samsung-lavalla Kuusisaaressa Kaj’n esiintyessä perjantai-iltapäivänä, ja saunamaiset olivat olosuhteetkin. Qstockissa juhlittiin kaksi päivää helteessä ja hiki taatusti virtasi niin lavalla kuin yleisössä. Festivaalialueelle oli tänä vuonna tehty pieni viilennyspiste, jossa sadetin suihkutti vettä päälle, ja sille oli käyttöä.
Kuuma sää ei saanut tunteita kuitenkaan käymään liian kuumana. Kumpanakin päivänä festivaalialueella näkyi pääasiassa hyväntuulista juhlakansaa. Oulun poliisinkin mukaan festivaali sujui suunnitelmien mukaisesti ja meno oli leppoista. Tämä on hyvä suoritus, kun ottaa huomioon, että festivaalilla kävi kahden päivän aikana yhteensä 40 000 ihmistä, ja festarikävijät nauttivat myös muita juomia kuin vettä.
Qstock on kasvanut vuosien saatossa isoksi. Tänä vuonna seitsemällä lavalla oli lähes 70 esiintyjää. Perjantain pääesiintyjä Alan Walker kajautti ilmoille hittikimaran näyttävän valoshow’n kera. Päälavan kentällä yleisö oli kuin sillit purkissa ja nuorisoon painottunut ihmismassa myös pomppi tavalla, jota allekirjoittanut ei muista tällä festarilla ennen nähneensä – ja Qstock-putki on ollut katkeamaton vuodesta 2004 lähtien.
Lauantain huipensi puolestaan tänä vuonna paluun tehnyt Ultra Bra, jolle Qstock oli yksi harvoista kesän esiintymisistä. Ultra Brakin tarjoili hittejä toisensa perään ja sai yleisöön myös letkeää liikettä. Yhtyeellä oli orkesteri tukenaan, ja soitto kuulosti entistä komeammalta, kun lavalla oli kaikkinensa lähes 30 muusikkoa.
Esiintyjäkattaus oli Qstockille tuttuun tyyliin monipuolinen. Festareilla kuultiin niin kotimaan isoja tähtiä ja konkareita kuin alan nousevia nimiä Goldielocksista Luna Killsiin. Käärijä ja JVG saivat yleisöön liikettä, Bess laittoi tanssimaan, Behm ja Olavi Uusivirta hurmasivat ja BattleBeastpauhasi liekkien kera. IsacElliot, Ani ja Ares puolestaan saivat etenkin nuoremman sukupolven pakkautumaan lavojen edustoille.
Qstock onnistuu tuomaan Ouluun myös radioiden soittolistojen ja Spotifyn top 50 -listojen ulkopuolelta esiintyjiä, jotka kiinnostavat väkeä. Esimerkiksi progebändiThe Pineapple Thief ja rokkibändi PalayeRoyale ovat sellaisia. Pohjois-Suomen suurin festivaali pärjää siis hyvin myös koko maan isojen festareiden rinnalla. Qstock vetää väkeä Ouluun ympäri maan onnistuneilla artistikiinnityksillä, eikä vain siksi, että entiset oululaiset ja pohjoisen asukkaat tulisivat käymään kaupungissa festivaalin varjolla.
Nykyisellä alueella kasvumahdollisuuksia ei kuitenkaan juuri ole. Qstock on laajentunut Linnansaareen ilmaisella Oulu2026-lavalla, mutta Raattiin ja Kuusisaareen ei nykyistä enempää mahdu. Jos Raatin stadionin saisi käyttöön, voisi festivaali laajentua tutulla paikalla. Toinen vaihtoehto olisi kasvattaa festivaalia kaksipäiväisestä kolmeen päivään. Tässä voisi olla ideaa jo sen vuoksi, että festivaali alkaa aikaisin päivällä. Perjantaina ensimmäiset esiintyjät aloittivat kello 13 ja lauantaina kello 12. Festaripäivät venyvät siis pitkäksi, mitä enemmän artisteja käy katsomassa päivän aikana. Kolmipäiväisenä ensimmäiset esiintyjät voisivat aloittaa myöhemmin, kun lisäpäivä antaisi enemmän pelivaraa.
Qstockin toimitusjohtaja Jouni Loponen kertoiKalevalle, että mahdolliset laajennuskeskustelut jätetään syksyyn ja muutoksille on oltava painava syy. Niitä ei lähdetä hakemaan vain muutosten vuoksi. Tämä ei ole ihme, kun festivaali myy loppuun vuodesta toiseen; konsepti toimii sellaisenaankin.
Kun takana on jo parikymmentä Qstockia, on samalla tullut nähneeksi, miten festivaali on kasvanut ja muuttunut. Lavoja on lukuisia, alue on suurempi, musiikki soi aamupäivästä puolille yöhön ja yleisössä on paljon nuoria, jotka ovat laittautuneet parhaimpiinsa. Qstock ei ole mikään pieni rymyfestivaali, jossa rock raikaa, vaan koko kansan iso tapahtuma, josta jokainen löytää kuunneltavaa.Yleisö vaikutti olevan painottunut nuorisoon etenkin perjantaina. Sopivasti Apulannan Toni Wirtanen sanoikin ennen Pahempi toistaan -biisiä, että ”kaikki nuoret rokkaamaan!” Kun hän myöhemmin Anna mulle piiskaa -biisiä ennen sanoi, että ”party like it’s 96”, tuli huvittuneena mieleeni ajatus, että kuinkahan moni tällä festivaalilla oli edes syntynyt vuonna 1996. Onni on, että nuoremmat sukupolvetkin löytävät keikoille. Ilman heitä olisi Qstockin yleisössä ollut huomattavasti vaisumpi meno.
Kirjoittaja on Oulun ylioppilaslehden toimitusharjoittelija. Tiedeviestinnän opiskelija, joka erästä kotimaista artistia siteeraten on aikuinen, mutta omalla tyylillä.
