Oululaisen opiskelijaruokailun loppu?

Ravintola Lipaston suljettua ovensa eräänä kesäkuisena perjantaina päättyi yli 60-vuotinen ajanjakso. Syksystä alkaen Oulun yliopiston kampuksilla ei ole enää paikallista ravintolatoimijaa.

TEKSTI Kalle Parviainen

KUVAT Siru Tirronen

Oulun yliopistolla ravintolapalveluja tarjoavat tästä syksystä lähtien Juvenes Oy ja Sodexo Oy. Oululainen Uniresta Oy hävisi valituskierrokselle jälleen päätyneen yliopiston ravintolakilpailutuksen. Täten yli 60 vuoden ajan kampuksilla toiminut Oulun korkeakouluyhteisöön tiiviisti liittyvä yritys väistyy opiskelijoiden päivittäisestä elämästä.

Oulun yliopisto perustettiin vuonna 1958 ja se kasvoi nopeasti perustamisensa jälkeen. Opiskelijamäärä paisui vuosikymmenessä muutamasta sadasta moneen tuhanteen, kun suuret ikäluokat siirtyivät korkeakoulutukseen 1960-luvun lopulla.

Lähes kaikissa Suomen yliopistokaupungeissa ylioppilaskunnat ottivat vastuulleen ravintolapalveluiden järjestämisen kasvaville opiskelijamassoille, eikä Oulu tehnyt poikkeusta. Oulun ylioppilasapu ry perustettiin 1960-luvun alussa ja sillä oli kaksi tärkeää tehtävää: opiskelija-asuntojen saaminen Ouluun ja ravintolatoiminta.

Ravintolatoiminnasta tuli hieman sattumalta osa ylioppilaskunnan arkea. 1960-luvun alussa Oulun yliopiston kemian laitos sijaitsi Kontinkankaalla ja ruokailutoiminta oli järjestetty Marttojen kautta. Vuonna 1964 paikallinen Martta-yhdistys kuitenkin lopetti ruokailun järjestämisen ja Ylioppilasavulta tiedusteltiin, haluaisivatko he pitää ravintolaa. Vastaus oli myöntävä.

Välkkylän valloitus ja kohti Linnanmaata

Ylioppilaskunnan järjestämänä toiminta kasvoi nopeasti, sillä pysyvä ruokailu vaati vakituisia työntekijöitä. Jo 1960-luvun lopulla Ylioppilasapu sai myös ensimmäisen toimitusjohtajan. Yhdistys myös siirtyi entistä enemmän opiskelija-asuntojen varainkeruusta kohti  laajan ravintolatoiminnan pyörittämistä. Esimerkiksi Välkkylän tuoreeseen ylioppilaskylään avattiin kanttiini, legendaarinen baari Reidar ja leipomo. Samoin Kirkkokadulle perustettiin anniskeluravintola.

1970-luvun alussa ravintola- ja opiskelija-asuntotoiminta eriytettiin ylioppilaskunnasta omiksi säätiöiksi tai yhdistyksiksi. Eräänä syynä oli esimerkiksi pelko opiskelijapolitiikan poukkoilevuudesta. Politisoituneessa edustajistossa tapeltiin lähes kaikista asioista, ja ravintolatoiminta olisi taatusti ollut eräs kiistaa aiheuttavista päätöskohdista.

Ylioppilaskunnan ruokaloiden lisäksi Oulussa on ollut myös muita opiskelijoiden perustamia ravintoloita. Erityisesti vuonna 1971 alkanut Oulun teekkariyhdistyksen Rattori nähtiin paikoin jopa kilpailijana OYY:n toiminnalle.

Ravintolatoiminta liittyi oleellisesti myös Oulun yliopiston kampusten kehitykseen. Ympäri kaupunkia sijainnut yliopisto sai pysyvämmän kodin vasta vuonna 1973, kun Linnanmaan kampuksen suurin ja värikkäin rakennusosa valmistui.

Rakennuksen ravintolat todettiin kuitenkin muutamassa vuodessa opiskelijaruokailuun soveltumattomaksi. Vuodesta 1979 lähtien valtio alkoi tukea korkeakouluopiskelijoiden ruokailua ja järjestelmä vastasi käytännössä nykyistä Kelan ateriatukea. Edullisten lounaiden suosiota ei osattu ennakoida, ja keittiöiden välineistö oli tarkoitettu einesten ja pika-annosten tekoon, eikä laadukkaiden aterioiden valmistamiseen suurille massoille. Edessä oli keittiöiden ja kalusteiden uudistamista.

1970-luvun lopulla Ylioppilasavun toimintaa hajautettiin. Unirestan edeltäjä Reidar Oy perustettiin hoitamaan liikevaihtoverollista toimintaa ja aatteellinen toiminta jäi yhdistyksen nimiin. Käytännössä eroa organisaatioiden välille oli kuitenkin hankalaa tehdä, sillä molemmilla oli esimerkiksi sama toimitusjohtaja.

Opiskelijoiden osallisuus näkyy

Oululaisena toimijana Uniresta ja sen edeltäjät ovat osallistaneet paikallisia korkeakouluopiskelijoita. Esimerkiksi vuoden 1990 alussa Ylioppilasapu päätti nimetä Linnanmaan kampuksen ravintolat uusiksi. Opiskelijat saivat ehdottaa uusia nimiä kovin oululaisilta kuulostaneille ravintoloille Palttu, Rössy ja Rieska. Pääpalkinto nimikilpailussa oli 500 markkaa ja illallinen kahdelle vasta-avatussa ravintola Caiossa.

Alkujaan Cafe-Bistro Caiona tunnettu ravintola avautui vuonna 1989 Kaijan Kössihallin yhteyteen Kaijonharjuun. Oulun ylioppilaslehden mukaan ”metsän vieressä, liikekeskuksen keskellä” sijainneen ravintolan ruokalista oli ”mukava ja monipuolinen” ja puoli litraa A-olutta maksoi 19,50 markkaa.

Myöhemmin ravintola vaihtoi nimeään Ravintola Caioksi ja laajeni lopettaneen kössihallin tiloihin. Uniresta kuitenkin myi Caion pois vuonna 2013. Nykyään kiinteistö on ollut pari vuotta tyhjillään ja odottaa Kaijonharjun keskustan kehitystä.

1990-luvulla jokaisella Linnanmaan ravintolalla oli selkeästi oma identiteetti. Oulun ylioppilaslehden vertailussa vuodelta 1999 Julinia (nyk. Hilla) sai plussaa humanistityttöjen seurasta, Discuksen jonoja ruuhka-aikaan moitittiin ja Snellmaniasta sai joka päivä kala- tai kasvisaterian. Linnanmaan kampuksen niin sanotussa. hallintopäädyssä sijainnut Kastari oli tuolloin vasta-avattu. Ravintolassa oli lehden mukaan erilainen tunnelma kuin muissa yliopiston ravintoloissa, mutta ruoka oli hyvää Uniresta-tasoa.

Unirestan ravintolatoiminta kehittyi vuosituhannen vaihteessa lähes nykyiselleen. Vuonna 1997 Oulun ylioppilaslehdessä iloittiin siitä, että yritys oli siirtynyt Internet-aikaan ja koko kevään ruokalista löytyi verkosta. 2000-luvun alussa taas siirryttiin itsepalvelulinjastoihin, eikä henkilökunta enää annostellut ruokia lautasille.

Unirestan toiminnan oleellisena osana 2000-luvulla olivat asiakastyytyväisyyskyselyt ja ravintolatoimikunnat. Toimintaa kehitettiin palautteen perusteella, ja tällä vastattiin opiskelijoiden tarpeisiin ja trendeihin, kuten lähiruokaan ja kasvisruokavalion yleistymiseen.

Paikallinen ravintolatoimija on selvästi myös antanut oululaisille opiskelijoille takaisin. Pitkään Unirestan omistajana toiminut Ylioppilasapu jakoi ravintoloista saatuja tuottoja muun muassa erilaisina avustuksina järjestöille ja stipendeinä vähävaraisille opiskelijoille. Koronakeväänä 2020 Uniresta taas ajatti ruoka-autoa ympäri Oulua kampusten ollessa kiinni.

2020-luvun alussa Ylioppilasapu nähtiin kuitenkin aikansa eläneenä ja yhdistys lakkautettiin. Samalla Oulun yliopiston ylioppilaskunnasta tuli Unirestan ainoa omistaja.

Kilpailutukset kiusana

Uniresta oli ainoa ravintoloitsija sekä Linnanmaan että Kontinkankaan kampuksilla aina vuoteen 2015 asti. Silloin yritys hävisi kilpailutuksen Fazer Amicalle. Markkinaoikeus kuitenkin kumosi Oulun yliopiston järjestämän kilpailutuksen ja asetti yliopistolle 300 000 euron uhkasakon. Fazer Amican taival Linnanmaalla jäi kovin lyhyeksi, sillä uuden kilpailutuksen voitti tamperelainen Juvenes Yhtiöt. Fazerin ravintolakonsepteihin kuuluneita Balancen jumppapalloja tai rouheaa mancavea ei täten ikinä Linnanmaalla nähty.

Viime vuosina Oulun yliopiston ravintolakilpailutukset ovat venyneet ja päätyneet useisiin valituksiin. Uniresta palasi kampuksille hetkeksi 2020-luvun alussa ja jakoi Linnanmaan ravintolat yhdessä Juveneksen kanssa. Viimeisimmän kilpailutuksen myötä jatkossa opiskelijalounasta tarjoavat Juvenes ja ylikansallinen Sodexo.

Unirestan hallituksen puheenjohtaja Kauko Keskisärkkä harmittelee viimeisen kilpailutuksen tulosta. “Yli 60-vuotinen historia kampuksilla loppuu opiskelijaruokailun osalta toistaiseksi.”

Keskisärkkä muistuttaa, että Unirestalla on muitakin ravintoloita, kuten opiskelijahintaista ruokaa tarjoava keskustan Pekuri. Myös Kontinkankaan Rehapoliksen Makosaan ollaan tuomassa opiskelijahintaista ruokaa. “Kehitämme myös Linnanmaan Campus Shopia ja H2O Campusta edelleen.”

Keskisärkän mukaan Uniresta tulee tutkimaan uusia kiinnostavia avauksia. “Esimerkiksi kesän asuntomessuilla olimme pääravintolatoimija.”

Sekä OYY että ammattikorkeakoulun opiskelijakunta OSAKO ovat huolissaan kampusten ruoan laadusta jatkossa. Pääasiassa hinnan perusteella tehtävät ravintolakilpailutukset johtavat helposti halvemman ruoan tarjoiluun. Tämä näkyy ruokalistoilla usein puuroina ja keittoina.

Unirestan Linnanmaan ravintoloista viimeisenä ovensa sulki Lipasto. Ruoat laitettiin esille viimeisen kerran kesäkuun 13. päivänä. Palaako paikallinen toimija joskus kampukselle? Keskisärkän mukaan Unirestan tavoitteena on olla mukana seuraavassa kilpailutuksessa. Aika näyttää, arvostetaanko paikallisuutta tulevissa hankintapäätöksissä.

Oulun ylioppilaslehti on Oulun yliopiston ylioppilaskunnan julkaisema. OYY omistaa Uniresta Oy:n.

Lähteet: Oulun ylioppilaslehti. Lisäksi: Uunosta välkyksi: Oulun yliopiston ylioppilaskunta vuosina 1959–2009. Toim. Anna Nieminen, 2010. Ravintoa tiedonnälkäisille: Uniresta Oy ja sen edeltäjät vuosina 1962–2012. Toim. Anna Nieminen, 2012.


Kalle Parviainen

Kirjoittaja on Oulun ylioppilaslehden entinen toimitusharjoittelija ja opiskelee tiedeviestintää. Hän haluaa parantaa maailmaa viestimällä innostavasti monimutkaisista aiheista.

Lue lisää:

Veli Kauppisen luotsaama legendaarinen Velinen sunnuntai hurmaa Oulun Musiikkivideofestivaalien yleisön vuosi toisensa jälkeen

Oulun Musiikkivideofestivaalien Velistä sunnuntaita vietettiin jo 14. kertaa. Tänä vuonna festivaalien teema oli hypertodellisuus mutta muusikko ja kulttuuritoimittaja Veli Kauppisen musavideokooste keskittyi juhlien perusasiaan: katsotaan yhdessä musiikkivideoita, joista ihminen kertoo ihmisille.

Velinen sunnuntai on yks Oulun Musiikkivideofestivaalien suosituimmista ohjelmanumeroista. Ajatus on, että tv:n ja radion musiikkiohjelmista tuttu Veli Kauppinen näyttää hyviä musiikkivideoita ja kertoo enemmän tai vähemmän levottomia tarinoita videoista,  musiikista ja vähän muustakin. 

Kauppisen OMVF-ura alkoi jo 15 vuotta sitten, kun hänet pyydettiin kotimaisen kilpailun tuomaristoon. 

“Videoiden tuomarointi oli tavallaan hirveää, mutta mielenkiintoista hommaa. En ollut hetkeen tarkasti katsonut kotimaisia musiikkivideoita, mutta silloin piti katsoa kaikki kilpailuun lähetetyt teokset. Se oli silmiä avaavaa.” 

“Olin tosi innoissani tapahtumasta ja intoilin siitä myös silloisille järjestäjille. Tiesin kyllä juhlista, mutta en ollut koskaan käynyt paikalla. Kerroin, että tulisin tosi mieluusti seuraavanakin vuonna.”, Kauppinen muistaa. 

Järjestäjät ehdottivat, että sujuvasanainen musiikkimies kuratoisi oman näytöksen, ja siitä lähtien hänet on pyydetty mukaan joka vuosi. 

Videoita, sipsejä ja karkkia 

Lauantai-iltana on juhlittu musiikkivideoita Pumpeligaalassa, ja joillakin ilta on jatkunut todistettavasti aamuyön tunneille. Sunnuntaina alkuiltapäivästä mieli saattaa vaellella hypertodellisessa tilassa. 

“Me ollaan joskus kutsuttu Velistä sunnuntaita krapulashowksi, mitä se ei toki kaikille ole. Minulle se on kyllä joskus ollut.” 

“Mietittiin, että tarjotaan näytöksessä sipsejä, karkkia ja limpparia. Se oli kiva juttu ja itsellenikin sellainen, että voi ottaa rennosti”, Kauppinen kertoo hyväntuulisena. 

Vaikka näytöksen konsepti on pysynyt samana, tyyli ja teema vaihtuvat joka vuosi. 

“Katson aina, mikä on sen vuoden festivaalien teema, ja sitten en noudata sitä.  Ajattelen toki sitäkin, mutta shown tarkoitus ei ole koota festivaalien teemoja yhteen.”

“Olen radiomaailmassa tottunut siihen, että aasinsillat keksitään mistä vaan. Olen hyödyntänyt tässäkin sitä oppia”, Kauppinen sanoo. 

“Jos sattuu, että ohjelmistosta tulee festivaalien teemaan sopiva, kerron kyllä yleisölle,  että huomaatteko, miten nerokasta toimintaa”, hän lisää nauraen. 

Ensin valitaan musiikki 

Kun musiikkitoimittaja lähtee valitsemaan videoita, valitaan musa ensin. 

“Jos tykkään jostakin biisistä tosi paljon, katson, minkälainen musiikkivideo siinä on. Jos video on kiva, otan sen mukaan.” 

Ohjelmiston Kauppinen rakentaa tarkasti sumealla logiikalla. 

“Selailen muutaman illan YouTubea, kuten kuuntelen musiikkiakin – eli vähän miten sattuu.” 

Tämän vuoden ohjelmistoa Kauppinen lähti rakentamaan kahdesta videosta, joissa on pääosassa ikoniset naisnäyttelijät. Tilda Swinton esiintyy citykettuna Orbitalin 90-luvun videossa ja Cate Blanchett tanssii parin vuoden takaisella Sparksin videolla. 

“Ne olivat kaksi ensimmäistä. Jostakin tällaisesta se lähtee aina rönsyilemään eri suuntiin.” 

Neneh Cherryn video oli myös pakko ottaa mukaan, koska Kauppinen oli juuri lukenut hänen kiinnostavan omaelämäkertansa sekä kuunnellut paljon hänen musiikkiaan. 

“Neneh Cherry on todella siisti tyyppi. Sitten 070 Shaken Vagabond–biisi on aivan saakelin hyvä, ja video sopii siihen. Nämä, ja sitten Talk Talk on sellainen ja…”,  Kauppinen kuvailee videoiden virtaavaa valintaprosessia. 

MTV-matskua videokaseteilta 

Musavideoilla oli Kauppiselle valtava merkitys teini-ikäisenä. Siihen aikaan  musiikkivideoita näki erikseen etsimättä ja tv:ssä pyöri muun muassa Jyrki –ohjelma. MTV (Music Television), ei kuitenkaan näkynyt Pattijoella. 

“Veljeni asuivat silloin Helsingissä ja molemmat nauhoittivat minulle VHS-kaseteille videoita. Joskus joululomalla he sitten toivat minulle kasettipinot, että tässä sulle vähän MTV-matskua.” 

“Ne olivat älyttömän tärkeitä ja niitä kasetteja katsottiin todella paljon myös porukalla kavereiden kanssa kotibileissä”, Kauppinen muistelee. 

Nuoruuden videohelmiä on nähty myös Velisessä sunnuntaissa.

“Näytin vanhoja videoita festivaaleilla oldies-meiningillä. Sain näytökseen kaksi videokasettisoitinta. Merkitsin tosi tarkkaan paperille aikakoodit ja sitten kelailin nauhoja. Oli tosi hauskaa näyttää niitä yleisölle.” 

Musiikkivideon sanomaa 

Kauppinen tekee Ylelle uuden musiikin ohjelmia. Tämän vuoden Velisessä sunnuntaissakin on paljon uusia videoita. 

“Kuuntelen paljon vanhojakin suosikkeja, mutta olen pyrkinyt siihen, että sunnuntain koosteessa ei vain muistella musiikkivideoiden kulta-aikaa.” 

Musiikkivideoilla markkinoidaan usein artistia ja osa sisältää vain hienoja kuvia ja hyviä fiiliksiä. 

“Vielä on kuitenkin ihmisiä, jotka tekevät hienoja videoita, jotka pistävät tosissaan miettimään asioita. Haluan näyttää myös niitä videoita”, Kauppinen tähdentää. 

“Nyt mukana on esimerkiksi Moor Mothersin All the Money in the World -niminen biisi ja video. Se kertoo siitä, miksi kaikki maailman rahat ovat vain harvoilla valituilla ja miksi ne eivät jakaudu tasaisemmin.” 

Velinen sunnuntai on hauska, syvällinen, pinnallinen ja ennen kaikkea velisen kummallinen välittömän viehättävä tilaisuus. Rekvisiitaksi Kauppinen valitsi juhlakengän ja vanhan kahvinkeittimen. Kuva Pete Huttunen. 

Tämän vuoden festivaalien teema on hypertodellisuus. Tiivistetysti se tarkoittaa, että visuaaliset kuvastot luovat todellisuutta, joka on todellisempaa kuin fyysinen maailma. 

“Se on mielenkiintoinen ajatus, mutta teema taisi tänä vuonna vähän unohtua. Kun näin sen, mietin että nyt on liian vaikeaa pattijokiselle”, Kauppinen nauraa. 

Yksi juhlissa esillä ollut aihe oli myös tekoälyllä tehdyt tai sitä hyödyntävät videot. 

“AI-kuvastoa on nyt tosi paljon ja halusin siitä nimenomaan pois. Sen takia minulla on videoita, joissa esillä on ihminen ja ei ole käytetty tehosteita”, Kauppinen pyörittelee ja  naurahtaa, että sainpas väistettyä tämänkin. 

Tärkeä musiikkivideojuhla 

Joskus kuulee puhuttavan, että vieläkö se OMVF järjestetään, musiikkivideohan on jo kuollut. Musavideot ja festivaali on kuitenkin edelleen ajankohtainen.

Tänä vuonna musiikkivideota juhlittiin jo 32. kertaa ja OMVF on maailman vanhin  musiikkivideoon keskittyvä festivaali. Kotimaiseen kilpailuun lähetettiin yhteensä 288 videota. 

“Tämä on tosi tärkeä tapahtuma. Heti ensimmäisenä vuonna, kun olin mukana tuomaristossa, oli tosi siistiä nähdä musavideoita isolta kankaalta.” 

“Täällä taidemuoto pääsee oikeuksiinsa. Joka vuosi liikutun jostakin videosta, että on tämä hieno.” 

“Aina tulee uusia tyyppejä, jotka ovat innostuneet tekemään musiikkivideoita. Täällä huomaa, että näytökset kiinnostavat ja keräävät yleisöä”, Kauppinen pohtii. 

Jänniä hetkiä festivaaleilla 

Kauppinen on ollut festivaaleilla monessa tehtävässä, muun muassa juontamassa Pumpeligaalaa. Festivaalit ovat hänelle kiireistä aikaa. 

“Tutustun joka vuosi ohjelmistoon ja suunnittelen, mitä pitäisi nähdä. Mutta sitten en ehdi katsoa mitään.” 

“Harmittaa erityisesti, että nyt jäi näkemättä avajaisnäytöksenä esitetty tekoälyn joka kerta uudelleen leikkaama dokkari Brian Enosta. Eno olisi ollut hienoa nähdä juuri täällä.” 

“Olisi ollut kiva käydä myös Kalevi Suopursun retrospektiivissä ja katsomassa Mr. Lordin valitsemia musavideoita”, Kauppinen listaa. 

Tänä vuonna Kauppisen ohjelmassa oli Velisen sunnuntain lisäksi DJ-setti sekä Makrokonsertti Toppilan rannassa. Makrokonsertin idea on, että artisti viedään johonkin ihme paikkaan muutama lipun voittaneen kanssa. 

“Makrokonsertti oli erityisen mieleen painuva. Soittelin siellä omia biisejä ja oli tosi  hauskaa. Mietin konsertista palatessa, että olipa jännä hetki meikäläisen elämässä.” 

Mahtavat koreografiat 

Veli Kauppisen biiseihin ei ole vielä tehty videoita. Hänellä on kuitenkin jo selkeä visio. 

“Siinä olisi mahtavat koreografiat ja tosi iso tanssikohtaus. Tämän voisi ohjata  esimerkiksi Kalevi Suopursu tai joku toinen hieno kotimainen ohjaaja. Minun pitäisi opetella ainoastaan ne koreografiat.” 

“Mentäisiin suosikkiohjaajieni Michel Gondryn tai Spike Jonzen maailmaan. Idea olisi hemmetin hyvä, mutta toteutus vähän liian kunnianhimoinen. Jotenkin siitä pitäisi näkyä, että olisipa ollut vähän enemmän rahaa, että video olisi ollut mahtava”, Kauppinen maalailee.

Oman suosikkivideon valitseminen on sen sijaan haastavampi tehtävä. 

“Haluaisin valita jonkin uuden videon, mutta palaan aina niihin vanhoihin. Ehkäpä  valitsen Michel Gondryn ohjaaman videon Jean François Coen biisiin La Tour de Pise.”

“Löysin videon, kun halusin tutustua Gondryn varhaiseen Ranskassa tehtyyn tuotantoon ajalta ennen kuin hänestä tuli iso tyyppi. Se on hieno, mennään sillä.”

Oulun Musiikkivideofestivaaleja vietettiin 21.-24. elokuuta.  

Veli Kauppinen on Oulun Musiikkivideofesteillä monessa mukana. DJ setin hän veti Silalakkaloungessa Valveen kahvilassa. Juhlat päättävä Velinen sunnuntai on useille juhlien tärkein tai ainakin mukavin ohjelmanumero. Kuva Mari Kivioja.

Artikkelia muokattu 4.9. klo 10.29: Korjattu festivaalin teema ja virheellinen termi hyperrealismista hypertodellisuudeksi.

Pete Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue lisää:

”Kaikki nuoret rokkaamaan!” – Helteinen Qstock oli nuorison juhlaa

Oulun Kuusisaari ja Raatti täyttyivät tuhansista festivaalikävijöistä, kun Qstock toi eloa kaupunkiin heinäkuun viimeisenä viikonloppuna (25.–26.7.). Festivaalilla on vankka suosio, mistä kertoo etenkin se, että Qstock oli jälleen loppuunmyyty – 12. kerran peräkkäin.

TEKSTI Miia Torro

KUVAT Miia Torro

”Vi ska bada bastu, bastu, ångon åpp och släpp all stress idag”, raikui Samsung-lavalla Kuusisaaressa Kaj’n esiintyessä perjantai-iltapäivänä, ja saunamaiset olivat olosuhteetkin. Qstockissa juhlittiin kaksi päivää helteessä ja hiki taatusti virtasi niin lavalla kuin yleisössä. Festivaalialueelle oli tänä vuonna tehty pieni viilennyspiste, jossa sadetin suihkutti vettä päälle, ja sille oli käyttöä.

Kuuma sää ei saanut tunteita kuitenkaan käymään liian kuumana. Kumpanakin päivänä festivaalialueella näkyi pääasiassa hyväntuulista juhlakansaa. Oulun poliisinkin mukaan festivaali sujui suunnitelmien mukaisesti ja meno oli leppoista. Tämä on hyvä suoritus, kun ottaa huomioon, että festivaalilla kävi kahden päivän aikana yhteensä 40 000 ihmistä, ja festarikävijät nauttivat myös muita juomia kuin vettä.

Qstock on kasvanut vuosien saatossa isoksi. Tänä vuonna seitsemällä lavalla oli lähes 70 esiintyjää. Perjantain pääesiintyjä Alan Walker kajautti ilmoille hittikimaran näyttävän valoshow’n kera. Päälavan kentällä yleisö oli kuin sillit purkissa ja nuorisoon painottunut ihmismassa myös pomppi tavalla, jota allekirjoittanut ei muista tällä festarilla ennen nähneensä – ja Qstock-putki on ollut katkeamaton vuodesta 2004 lähtien.

Lauantain huipensi puolestaan tänä vuonna paluun tehnyt Ultra Bra, jolle Qstock oli yksi harvoista kesän esiintymisistä. Ultra Brakin tarjoili hittejä toisensa perään ja sai yleisöön myös letkeää liikettä. Yhtyeellä oli orkesteri tukenaan, ja soitto kuulosti entistä komeammalta, kun lavalla oli kaikkinensa lähes 30 muusikkoa.

Esiintyjäkattaus oli Qstockille tuttuun tyyliin monipuolinen. Festareilla kuultiin niin kotimaan isoja tähtiä ja konkareita kuin alan nousevia nimiä Goldielocksista Luna Killsiin. Käärijä ja JVG saivat yleisöön liikettä, Bess laittoi tanssimaan, Behm ja Olavi Uusivirta hurmasivat ja Battle Beast pauhasi liekkien kera. Isac Elliot, Ani ja Ares puolestaan saivat etenkin nuoremman sukupolven pakkautumaan lavojen edustoille.

Qstock onnistuu tuomaan Ouluun myös radioiden soittolistojen ja Spotifyn top 50 -listojen ulkopuolelta esiintyjiä, jotka kiinnostavat väkeä. Esimerkiksi progebändi The Pineapple Thief ja rokkibändi Palaye Royale ovat sellaisia. Pohjois-Suomen suurin festivaali pärjää siis hyvin myös koko maan isojen festareiden rinnalla. Qstock vetää väkeä Ouluun ympäri maan onnistuneilla artistikiinnityksillä, eikä vain siksi, että entiset oululaiset ja pohjoisen asukkaat tulisivat käymään kaupungissa festivaalin varjolla.

Nykyisellä alueella kasvumahdollisuuksia ei kuitenkaan juuri ole. Qstock on laajentunut Linnansaareen ilmaisella Oulu2026-lavalla, mutta Raattiin ja Kuusisaareen ei nykyistä enempää mahdu. Jos Raatin stadionin saisi käyttöön, voisi festivaali laajentua tutulla paikalla. Toinen vaihtoehto olisi kasvattaa festivaalia kaksipäiväisestä kolmeen päivään. Tässä voisi olla ideaa jo sen vuoksi, että festivaali alkaa aikaisin päivällä. Perjantaina ensimmäiset esiintyjät aloittivat kello 13 ja lauantaina kello 12. Festaripäivät venyvät siis pitkäksi, mitä enemmän artisteja käy katsomassa päivän aikana. Kolmipäiväisenä ensimmäiset esiintyjät voisivat aloittaa myöhemmin, kun lisäpäivä antaisi enemmän pelivaraa.

Qstockin toimitusjohtaja Jouni Loponen kertoi Kalevalle, että mahdolliset laajennuskeskustelut jätetään syksyyn ja muutoksille on oltava painava syy. Niitä ei lähdetä hakemaan vain muutosten vuoksi. Tämä ei ole ihme, kun festivaali myy loppuun vuodesta toiseen; konsepti toimii sellaisenaankin.

Kun takana on jo parikymmentä Qstockia, on samalla tullut nähneeksi, miten festivaali on kasvanut ja muuttunut. Lavoja on lukuisia, alue on suurempi, musiikki soi aamupäivästä puolille yöhön ja yleisössä on paljon nuoria, jotka ovat laittautuneet parhaimpiinsa. Qstock ei ole mikään pieni rymyfestivaali, jossa rock raikaa, vaan koko kansan iso tapahtuma, josta jokainen löytää kuunneltavaa.Yleisö vaikutti olevan painottunut nuorisoon etenkin perjantaina. Sopivasti Apulannan Toni Wirtanen sanoikin ennen Pahempi toistaan -biisiä, että ”kaikki nuoret rokkaamaan!” Kun hän myöhemmin Anna mulle piiskaa -biisiä ennen sanoi, että ”party like it’s 96”, tuli huvittuneena mieleeni ajatus, että kuinkahan moni tällä festivaalilla oli edes syntynyt vuonna 1996. Onni on, että nuoremmat sukupolvetkin löytävät keikoille. Ilman heitä olisi Qstockin yleisössä ollut huomattavasti vaisumpi meno.

Katso Qstockin kuvagalleria tästä.

Miia Torro

Kirjoittaja on Oulun ylioppilaslehden toimitusharjoittelija. Tiedeviestinnän opiskelija, joka erästä kotimaista artistia siteeraten on aikuinen, mutta omalla tyylillä.

Lue lisää:

Ammattitaitoinen, ohjaava ja kunnioittava: esittelyssä vuoden väitöskirjaohjaaja

Väitöstutkijoiden jaosto DRS on nimennyt vuoden väitöskirjatutkijaksi Minna Patasen. Patanen on ollut ohjaaviensa väitöskirjatutkijoidensa mukaan hyvin ammattitaitoinen ja kannustava. Patanen on otettu valinnastaan.

Väitöstutkijoiden jaosto DRS (Doctoral Researchers’ Section) on valinnut apulaisprofessori Minna Patasen vuoden väitöskirjaohjaajaksi. Ensimmäistä kertaa koskaan myönnetty palkinto jaettiin Pataselle Flooran päivänä 13. toukokuuta Oulun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan monitoimitila Sarassa. 

Flooran päivän, myös kukanpäivä, on ylioppilaiden juhlapäivä, jota juhlittiin ensimmäistä kertaa 1800-luvulla. Päivällä on myös kansallisen identiteettimme kannalta merkitystä, sillä Maamme-laulu esitettiin ensimmäisen kerran Flooran päivänä vuonna 1848. 

Päivän valinnan taustalla oli DRS:n puheenjohtajan Petra Orasen mukaan kunnioittaa perinteikästä ylioppilaiden juhlapäivää, joka on vapun vuoksi unohtunut useimpien ylioppilaiden mielestä kokonaan. 

DRS on Oulun yliopiston ylioppilaskunnan alla toimiva yhteisö, jonka tarkoituksena on toimia väitöskirjatutkijoiden edunvalvojana sekä tarjota vertaistukea. Yhteisö kokoustaa kahden kuukauden välein. Kokouksissa kysytään jäsenten kuulumisia ja keskustellaan väitöskirjatutkijoihin liittyvistä asioista ja otetaan niihin kantaa. Yhteisö järjestää myös pari kertaa vuodessa tapahtumia jäsenilleen.

Vuoden väitöskirjaohjaajan valinnasta

Oranen mainitsee vuoden väitöskirjaohjaajaksi ehdotettavan ohjaajan kriteereiksi ohjaussuhteen aikana olevan tai olleen kytköksen Oulun yliopistoon. Lisäksi ohjaajan täytyy olla tutkijakoulun nimittämä ja täyttää yliopiston kelpoisuuskriteerit sekä ohjaajan täytyy toimia tai olla toiminut ehdottajan väitöskirjan ohjaajana viimeisen vuoden sisällä.

Ehdottajan tuli myös arvioida ohjaajaansa sitoutuneisuutta ja motivaatiota, substanssiosaamista, kommunikaatiota ja palautetta, vastuullisuutta ja tutkimuseettistä toimintaa sekä käytännön tukea ja mentorointia. 

Eräs patasen ohjattava oli arvioinut hänet kaikilla osa-alueilla täysin pistein: 10/10. 

Ohjattavat antoivat kattavat perustelut arvosanoilleen, joissa muun muassa mainitaan Patasen sitoutuminen, tuki sekä avoin ja kunnioittava palaute. Patasen syvä ammatillinen osaaminen on auttanut ohjattavien väitöskirjoja saavuttamaan korkeat akateemiset standardit ja hän on kannattanut ohjattavia seuraamaan omaan uraan liittyviä päämääriä. 

Patasen hyväksi valinnassa laskettiin hänen kokonaisvaltainen lähestymistapansa ja syvä sitoutuminen ohjaussuhteeseen. Hän on antanut ohjattavilleen aktiivisen roolin, jonka ansiosta he ovat voineet vapaasti kokeilla omia ideoitaan ja tehdä omia päätöksiään. Patanen on myös auttanut stressinhallinnan ja myötätuntoisen työilmapiirin luomisen kanssa. 

Valitsijatiimissä olivat mukana väitöskirjatutkijat Petra Oranen, Jarkko Impola, Gunjan Chandra, OYY:n hallituksen jäsen Karoliina Kokko-Tollola ja tutkijakoulun johtoryhmän jäsen professori Jouko Miettunen.

Vasemmalta oikealle: Petra Oranen, Gunjan Chandra, Minna Patanen ja Jarkko Impola.  Kuva: Riikka Haataja.

Ehdotettuja väitöskirjaohjaajia vuoden parhaaksi oli kaiken kaikkiaan 45. Orasen mielestä tämä on upeaa ja viestii siitä, että moni väitöskirjatutkija kokee ohjaussuhteensa erinomaiseksi. 

Onnistumisen elämyksiä

Minna Patasesta kunnianosoitus tuntuu hyvältä ja tekee nöyräksi samaan aikaan. Hänen mielestään on mahtavaa, että joku on nähnyt vaivaa ja ehdottanut juuri häntä palkinnon saajaksi. 

“Tällaiset ansiot ovat mielestäni niitä, joilla on merkitystä elämässä, ei julkaistujen artikkelien määrällä tai hankitulla ulkopuolisella rahoituksella”, Patanen toteaa. Hän myös myöntää, että rahoitus ja artikkelien määrä ovat kuitenkin tärkeitä akateemisessa maailmassa.

Vuoden väitöskirjatutkija kunniakirjansa kanssa. Etualalla Chandran suunnittelema ”The Guiding Light”-palkinto. Kuva: Riikka Haataja.

Hyvä väitöskirja on Patasen mielestä yksiselitteinen: tehty väitöskirja. “Välillä niistä tulee monien asioiden summana parempia ja joskus taas siinä pelkässä kirjasessa ei heijastu se valtava oppimisprosessi, jonka sekä ohjattava että ohjaaja ovat käyneet läpi.”

Kaikissa Patasen ohjaamissa väitöskirjoissa on ollut hänen mukaansa ilon sekä myös epätoivon hetkiä, joita kohdatessa ohjattava ja ohjaaja ovat hiljaa miettineet kahdestaan, kuinka kummallista on se, ettei mikään vahingossakaan onnistu. 

Patasen ala, kokeellinen ja laskennallinen fysiikka, tarjoaa kuitenkin parhaimmillaan sellaisia onnistumisen elämyksiä, joita ei muualta löydy. “Ne hetket on ollut kiva jakaa ohjattavien kanssa”, Patanen toteaa. 

Pitkän uran jälkeen työsuhde Oulun yliopiston kanssa jää Patasen puolesta menneisyyteen. Hän on toiminut syyskuusta 2024 asti tutkijainsinöörinä Patentti- ja rekisterihallituksessa kvanttitekniikan ja optiikan ryhmässä, eikä sen koommin ole ollut työsuhteessa yliopistoon. “Viimeisten väitösohjausten loppuunsaattaminen on mennyt harrastuspohjalta”, Patanen paljastaa.

Urapolustaan Patanen kertoo ensiksi väitelleen tohtoriksi 2010, jonka jälkeen työskenteli Ranskassa viisi vuotta tutkijana. Loppuvuodesta 2015 hän palasi Ouluun ja oli Nano- ja molekyylisysteemien tutkimusyksikössä suunnilleen yhdeksän vuotta. Patasen erikoisalaa on röntgensäteilyherätteinen hiukkasten ja materiaalien tutkimus.

Tulevaisuudelta Patanen toivoo pitkää uraa patenttien parissa. “Tämäkin työ on älyllisesti erittäin haastavaa, mutta kuitenkin vain työtä“, Patanen kertoo. Hän myöntää, että tutkijana ei ikinä onnistunut kohtuullistamaan työskentelyä, vaan siihen ajautui ajan mukana ehkä liiankin kokonaisvaltaisesti.

Oulun yliopiston Patanen kertoo olleen hänelle oikein hyvä työpaikka. Hänen mukaansa Oulu, kenties muiden yliopistojen tapaan, tasapainottelee opetuksen ja tutkimuksen kanssa rajatuilla resursseilla tulevaisuuden mielessä pitäen. Patanen sanoo, että oli saanut yliopistolta paljon tukea ja ohjausta väitöskirjaohjaukseen ja esihenkilönä toimimiseen. Tämä oli hänen mielestään hienoa.

Arttu Vuorio

Kirjoittaja on toimitusharjoittelija Oulun ylioppilaslehdellä. Kirjottamisen lisäksi hän opiskelee tieteiden ja aatteiden historiaa ja musisoi minkä ehtii.

Lue lisää:

Oulun korkeakoulujen ravintolakilpailutuksessa uusi käänne: Unirestan valitus hylätty

Uniresta Oy:n valitus markkinaoikeuteen Oulun yliopiston ravintolapalveluiden kilpailutuksesta on hylätty. Markkinaoikeus ei katso, että Oulun yliopisto olisi toiminut hankinnassa lainvastaisesti. Tulevat ravintoloitsijat Oulun kampuksilla ovat Juvenes Oy ja Sodexo Oy.

TEKSTI Arttu Vuorio

KUVAT Arttu Vuorio

Oulun yliopisto sekä Oulun ammattikorkeakoulu hankkivat kilpailutuksen vuoksi ravintolapalvelut jatkossa muilta toimijoilta kuin Oulun yliopiston ylioppilaskunnan omistamalta Uniresta Oy:lta. 1.7.2025 lähtien ravintolapalveluita tarjoilevat Linnanmaalle Tampereen ylioppilaskunnan omistama Juvenes Oy ja kansainvälinen Sodexo Oy. Kontinkankaalle palvelut tarjoaa Juvenes Oy. 

Kilpailutuksen hävinnyt Uniresta Oy teki valituksen markkinaoikeuteen. Hankintapäätöksestä on aiemminkin valitettu Juveneksen ja Compass Groupin toimesta, joka johti uuteen kilpailutukseen ja kilpailutuskriteerien muuttamiseen. Nyt Unirestan mukaan järjestetty hintakilpailu suosi epäreilulla tavalla suuria yrityksiä. Kilpailutuksessa kyse oli loppupeleissä siitä, mikä yritys onnistuu valmistamaan ja tarjoamaan opiskelijaruokaa kaikista halvimmalla. 

Markkinaoikeus hylkäsi Unirestan valituksen, sillä he katsoivat, etteivät Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu ole toimineet julkisia hankintoja koskevia säännöksiä vastaan. 

Oulun yliopiston tiedotteessa hankintalakimies Sanna Pikkujämsä korostaa yliopiston toimineen valinnassa lain puitteissa, sillä markkinaoikeuden aiempien päätösten perusteella hinta tuli asettaa pääasialliseksi valintaperusteeksi. 

Unirestan ravintoloita ei 1.7.2025 eteenpäin Linnanmaalla nähdä.

Kärsiikö laatu? 

OYY ja ammattikorkeakoulun opiskelijakunta OSAKO ovat olleet huolissaan siitä, miten kilpailutus vaikuttaa ruuan laatuun. Muualla Suomessa samankaltaisesti tehdyt kilpailutukset ovat johtaneet halvemman ruuan, kuten puuron ja keiton, tarjoiluun useammin. Oulun yliopiston julkaisemassa tiedotteessa kuitenkin todetaan, että päästäkseen hintavertailuun, on palveluntarjoajan täytynyt kohdata korkeat laatukriteerit. 

Kilpailutuksen ja ruuan laadun välisestä suhteesta on aikaisemminkin ollut pelkoja. Oulun ylioppilaslehdessä 3/2024 Unirestan myynti -ja markkinointipäälikkö Milja Seppälä esitti huolensa aiheesta. “Pelkällä hinnalla kilpailuttamisella on vaarana, että kova hintakilpailu laskee väkisinkin ruuan laatua ja luulenpa, ettei kukaan ravintolatoimija tätä halua.” Hänen mukaansa korkeakouluruokailun tulisi tarjota opiskelijoille ja työntekijöille sekä terveellistä että monipuolista, kohtuuhintaista ruokaa. 

Ravintoloiden toimijat 1.7.2025 lähtien:

Julinia ja Julinia Garden – toimija Sodexo Oy

Lipasto/keskusaula ja Lipaston grilli ja kahvila – toimija Sodexo Oy

Mara, Foobar, Voltti (TSTK), Kerttu (ent. Kastari) ja Smoothiebar (nyk. H2O väylä) – toimija Juvenes Oy

Medisiina Kontinkankaalla – toimija Juvenes Oy

Arttu Vuorio

Kirjoittaja on toimitusharjoittelija Oulun ylioppilaslehdellä. Kirjottamisen lisäksi hän opiskelee tieteiden ja aatteiden historiaa ja musisoi minkä ehtii.

Lue lisää:

Opiskelijan hyvää elämää mahdollistamassa

OYY:n uusi pääsihteeri Eetu Leinonen haluaa edistää niitä epäkohtia, joita on itse nähnyt ja kokenut nuorena ja opiskelijana.

Kysyttäessä Eetu Leinoselta kuka hän omien sanojensa mukaan on, hän on omien sanojensa mukaan vielä hetken aikaa opiskelija. 26-vuotias Leinonen on filosofian maisteri ja suomen kielen opiskelija, mutta maaliskuun lopusta asti hän on toiminut myös Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) pääsihteerinä Kauko Keskisärkän siirryttyä muihin tehtäviin. Leinonen valittiin tehtävään yksimielisesti edustajiston kokouksessa 13. helmikuuta. 

Työnkuva ei ole aivan yksinkertainen. Ylioppilaskunnan pääsihteeri johtaa toimiston tekemisiä ja työntekijöitä ja vastaa siitä, että talous ja hallinto pyörivät.  Lisäksi työpöydälle kuuluu edunvalvontaa, sidosryhmäyhteistyötä sekä omistajaohjausta yhdessä hallituksen puheenjohtajan kanssa.

Leinosen kalenteria täyttävät myös useat luottamustehtävät. Aktiivisuus nuorisopolitiikassa on osasyy siihen, miten hän on nyt päätynyt tähän tehtävään. Takana on useita järjestöpestejä ja puheenjohtajuuksia, mukaan lukien OYY:n hallituksen puheenjohtajuus vuonna 2020.

Tarina ulottuu Leinosen lukiovuosiin ja Utajärven nuorisovaltuustoon, josta hänen mukaansa on herännyt nuorisovaikuttamisen into. Tästä lähtien Leinonen on ollut mukana luottamustehtävissä nuoriso -tai opiskelijavaikuttamisen parissa. Tälläkin hetkellä kansainvälisyydestä kiinnostunut aktiivi edustaa nuorisoa kansainvälisillä areenoilla Suomen nuorten EU-delegaattina. 

Leinonen palaa jo neljännelle kierrokselle ylioppilasliikkeen palvelukseen. Puheenjohtajuuden jälkeen hän on toiminut niin koulutuspoliittisen asiantuntijan sijaisena kuin yhteisöasiantuntijana. Väliin on mahtunut useamman vuoden tauko muiden työnantajien alaisuudessa, viimeisimpänä Oulun yliopiston liikkuvuuspalveluissa. 

Henkilökohtainen motivaatio opiskelijan asioita kohtaan veti Leinosen takaisin OYY:lle. “Nuorena ja opiskelijana minulla on halu edistää niitä epäkohtia, joita on itse nähnyt ja kokenut”, hän kertoo. 

Täysin altruistisia Leinosen motivaatiot eivät kuitenkaan ole. Monissa liemissä keitetty opiskelija-aktiivi ja nuorisopoliitikko näkee pääsihteeriydessä mahdollisuuden kehittää itseään tavalla, joka olisi muuten vielä aika kaukana. 

“Harvoin tulee 26-vuotiaana tällaisia mahdollisuuksia päästä 8 työntekijän esihenkilöksi johtamaan tällaista organisaatiota ja tekemään näinkään suuren organisaation taloussuunnittelua ja sijoitusvarallisuuden kehittämistä.” 

Vankka kokemus Oulun yliopistosta ja korkeakouluyhteisöstä auttaa uudessa tehtävässä menestymisessä. “Opiskelijavaikuttajan tausta, lobbauskokemus, ja eri tehtävänkuvat niin OYY:ssä kuin yliopistolla antavat laajan kuvan siitä, millainen korkeakoulumme ja koko korkeakouluyhteisö on. Lisäksi nuorisopolitiikka on opettanut, miten nuorten ja opiskelijoiden ääntä tuodaan esiin ja miten lobbaustyötä tehdään”, Leinonen avaa vahvuuksiaan.

Opiskelijan hyvä elämä

Vahvasti sisältäpäin OYY:n toimintaa katsova Leinonen näkee ylioppilaskunnan vaikutusmahdollisuuksien laajuuden ja yhteistyön yliopiston kanssa yliopiston kehittämiseksi. Ylioppilaskunnalla on hyvä sija yliopistossa ja se nähdään arvostettuna toimijana ja asiantuntijaorganisaationa. 

Hän tunnistaa kuitenkin sen, että opiskelijalle ylioppilaskunta voi näyttäytyä kaukaisena. Ylioppilaskunnan paikka ei ole samalla viivalla opiskelijajärjestöjen, kuten ainejärjestöjen kanssa, jotka ovat opiskelijoille tyypillisesti paljon läheisempiä. 

Eikä OYY:n tarkoitus olekaan korvata näitä vaan olla opiskelijoiden edunvalvonta -ja palveluorganisaatio. 

“Ylioppilaskunta on välikappale, opiskelijat on se mikä tekee yliopistosta yliopiston ja ylioppilaskunnasta ylioppilaskunnan, mutta 12 500 jäsenen organisaationa on vaikea näkyä jokaisen opiskelijan arjessa”, Leinonen avaa. Hän myöntää, että OYY:n arki ja saavutukset voisivat olla näkyvämpiä opiskelijoille. 

Pääsihteerin työnkuvassa opiskelijan etujen ajaminen näkyy tukijan ja mahdollistajan rooleina. 

“Ylioppilaskunta on monelle kasvattijärjestö, minne tullaan oppimaan ja missä opitaan ja pitää olla mahdollisuuksia kokeilla asioita.” 

Leinosen tehtävä on oman osaamisensa kautta tukea, että hallitus ja edustajisto onnistuvat tekemisessään ja toisaalta mahdollistaa työ oikeiden sidosryhmien ja verkostojen luomisen kautta. Myös tässä nuorisovaikuttajan tausta ja kokemus auttaa. 

“Lobbaus ja vaikuttaminen ei ole helppoa, eikä nopeaa eikä sitä tehdä yksin tai yhdessä yössä joten varmasti tulee itselläkin rooli siinä olemaan.”

Leinoselle OYY:n motto ‘opiskelijan hyvä elämä’ tarkoittaa oman paikan löytämistä korkeakouluyhteisöstä. Näkemykseen vaikuttaa edelleen entinen yhteisöasiantuntijan rooli. 

“Kun tänne tulee opiskelemaan niin jokaiselle löytyisi tästä yhteisöstä oma paikka. Oli se sitten aktiivitoimija, hallitustoiminta tai mitä tahansa yhteisö tai kaveriporukka. Toisaalta saa se, että jokainen löytäisi oma polkunsa korkeakoulumaailmassa ja sen oman sopivan jutun, mitä haluaa tehdä mitä hyvänsä ne motiivit onkaan.”

Uusi pääsihteeri myös muistuttaa opintojen aikaisen tuen tärkeydestä. “Että ei palaisi myöskään loppuun eikä olisi liian rankkaa ja saisi tarpeeksi tukea siihen, että saa opinnot suoritettua loppuun ja löytää seuraavan askeleen, mihin suuntaan lähtee.” 

Hänen mukaansa OYY:n edunvalvonnan kautta asiaan voidaan myötävaikuttaa aine -ja harrastejärjestöjen toimintaa tukemalla sekä pitämällä keskusteluyhteys yliopiston kanssa. “Että opiskelijoilla on riittävät tukipalvelut, että opinnot sujuu ja että ihmiset pääsee kohtaamaan täällä kampuksilla ja löytämään itselleen sopivia porukoita.”

Opiskelijan elämä kaipaa toimeentuloa ja tulevaisuuden uskoa

Opiskelijan hyvän elämän turvaajan näkemykset eivät rajoitu pelkästään kampusten seinien sisälle. Tällä hetkellä Leinosta mietityttävät opiskelijoiden työtilanne ja toimeentulo. “Monet eivät ole saaneet töitä semmoisilla aloilla, missä töitä yleensä on runsaasti tarjolla.” 

Hänen mielestään opiskelijan elämä kaipaa tällä hetkellä tulevaisuuden uskon rakentamista, että oma paikka löytyy myös opintojen jälkeen ja että opintojen aikana ei tarvitse ajaa itseä velkavankeuteen. 

“Opinnot ei ole ikinä ollut helppo osa elämää, jossa pystyy vaan harhailla ja haahuilla, mutta nykyisin kun tilanne on sellainen, että toimeentulo on vaikeaa, mistä tulee velkakuorman lisäksi myös se psyykkinen kuorma, jonka lisäksi pitää valmistua nopeasti.” 

Hän lisää, että opintojen mitoittamisessa ei ole välttämättä huomioitu näitä muita kuormitustekijöitä tai esimerkiksi tarvetta tehdä töitä opintojen ohella, joka ajaa opiskelijan uupumukseen. “Tämä on se kestämätön ratkaisu.” 

Jos katsotaan tulevaisuuteen, ikäluokkien pienenemisessä ja opiskelijoiden määrän vähentyessä Leinosta huolettaa ensimmäisena kaupungin elinvoimaisuuden pieneminen ja työllistymismahdollisuudet. “Voimmeko joutua kierteeseen, jossa tämä kaupunki ei enää ole houkutteleva?” 

Oulun yliopiston tulevaisuudesta puhuttaessa tuore pääsihteeri nostaa esiin kansainvälisyyteen panostamisen ja tila-asioiden tarkastelun. Hän toivoisi, että päätöksissä ja uusia strategisia linjauksia tehdessä otetaan huomioon se, että ratkaisut eivät vaikuta koulutuksen laatuun tai siihen, että henkilöstö kuormittuu ja on tarpeeksi työntekijöitä.

Pienenevät väestöluokat vaikuttavat tietenkin opiskelijamääriin ja korkeakoulujen rahoitukseen, joihin ratkaisuja on jo lähdetty hakemaan kansainvälisyyteen panostamisen kautta. Leinonen haluaisi, että tässä muistetaan myös jatkuvan ja elinikäisen oppimisen mahdollisuudet. “Työikäisillä on tiedonpäivityksen tarpeita ja sen ei aina tarvitse olla tutkintoon johtavaa opiskelua, jolla osaamista päivitetään.”

Lisäksi yliopiston käynnistetty kiinteistöstrategiatyö tarkastelee, millaisia tilaratkaisuja tarvitaan tulevaisuudessa. “Näiden perusteella tehdään toimenpiteitä, millainen kampus ja kuinka paljon tiloja tarvitaan tulevaisuudessa.” 

Ylioppilaskunnassa Leinonen haluaa pitää huolen siitä, että OYY:n strategiaa sekä edistetään että tehdään tarkoituksenmukaisella tavalla, että toimintaa arvioidaan aktiivisesti ja tavoitteita asetetaan, jotta nähdään, ollaanko menossa oikeaan suuntaan. 

Pääsihteerinä Leinonen haluaa olla ihmisläheinen toimija. 

“Ihminen, jolle halutaan ja uskalletaan tulla kertomaan asioita ja palautetta. Haluan panostaa siihen, että olen läsnä ihmisille.” 

Lisäksi hän haluaa kehittää omaa osaamistaan.  “Johtajuus on varmaan semmoinen homma, johon ei ole mitään yksiselitteistä koulua ja jota oppii tekemällä.”

Faktalaatikko:

Nimi: Eetu Leinonen

Koulutus: Filosofian maisteri, tilastotiede (2023). Nyt opiskelee suomen kieltä kuudetta vuotta. 

Ikä: 26-vuotias

Kotoisin: Utajärveltä

Harrastukset: Käsityöt, neulominen ja virkkaaminen, lukeminen, musiikin harrastaminen. Leinonen soittaa klarinettia. 

Kielitaito: suomi, englanti, ruotsi, saksa ja ranska

Luottamustoimet: toimii tällä hetkellä Suomen nuorten EU-delegaattina. Leinosella on pitkä historia nuoristojärjestöissä ja -politiikassa. 

Tuuli Heikura

Oulun ylioppilaslehden päätoimittaja ja kauppatieteiden maisteri, joka nauttii syväluotaavista ilmiöjutuista, kuluttaa lenkkipolkuja kahden koiransa kanssa ja haaveilee mankelin omistamisesta.

Lue lisää: