Oulun ylioppilaslehti etsii yhtä toimitusharjoittelijaa syksylle 2023 2,5 kuukauden palkalliseen harjoitteluun. Toimitusharjoittelija pääsee harjoittelujaksonsa aikana oppimaan toimitustyöstä sekä kehittämään Oulun ylioppilaslehteä yhtä kiinnostavammaksi opiskelijoiden mediaksi niin verkossa kuin printissä. Oulun ylioppilaslehti etsii syksylle 2023 toimitusharjoittelijaa, joka haluaa oppia toimitustyötä ja kehittää Oulun ylioppilaslehteä yhä kiinnostavammaksi opiskelijalehdeksi niin verkossa kuin printissä. Toimitusharjoittelijanamme pääset osaksi kaikkiin toimituksen […]
Oulun ylioppilaslehti etsii yhtä toimitusharjoittelijaa syksylle 2023 2,5 kuukauden palkalliseen harjoitteluun. Toimitusharjoittelija pääsee harjoittelujaksonsa aikana oppimaan toimitustyöstä sekä kehittämään Oulun ylioppilaslehteä yhtä kiinnostavammaksi opiskelijoiden mediaksi niin verkossa kuin printissä.
Oulun ylioppilaslehti etsii syksylle 2023 toimitusharjoittelijaa, joka haluaa oppia toimitustyötä ja kehittää Oulun ylioppilaslehteä yhä kiinnostavammaksi opiskelijalehdeksi niin verkossa kuin printissä. Toimitusharjoittelijanamme pääset osaksi kaikkiin toimituksen arkeen kuuluviin tehtäviin, kuten juttujen kirjoittamiseen, tekstien editointiin, valokuvaamiseen, grafiikan tekoon ja lehden sosiaalisen median sisältöjen tuottamiseen. Oulun ylioppilaslehdestä julkaistaan vuonna 2023 neljä printtinumeroa, joten harjoittelijana pääset osallistumaan myös printtilehtien suunnitteluun ja toteutukseen.
Tarjoamme luovan työyhteisön ja mahdollisuuden tutustua lehden toimittamisen kaikkiin vaiheisiin. Harjoittelijana pääset tekemään sitä, mikä sinua eniten kiinnostaa, kuten grafiikkaa ja valokuvausta, kirjoittamista ja editointia tai video- ja äänisisältöjä. Työsi tueksi saat paljon palautetta ja henkilökohtaista ohjausta.
Edellytämme sinulta aiempia korkeakouluopintoja ja hyvää suomen kielen taitoa. Aiempi kokemus journalistisesta työstä, grafiikan tuottamisesta ja/tai valokuvauksesta katsotaan eduksi. Tärkeintä on kuitenkin, että olet oma-aloitteinen, innokas ja kiinnostunut hyvästä journalismista ja oululaisesta opiskelijaelämästä.
Harjoittelun kesto on 2,5 kuukautta. Harjoittelu ajoittuu syksylle 2023. Tavoitteellinen aloitusajankohta harjoittelulle on syyskuussa. Harjoittelijan työaika on keskimäärin 30 tuntia viikossa, ja pääasiallinen työpaikka on lehden toimitus Linnanmaan kampuksella. Myös osittainen etätyö on mahdollista ja harjoittelija saa kaikki työhön tarvittavat välineet lehdeltä.
Harjoitteluajan palkka on 1512 e/kk. Huomioithan, että harjoittelupaikan saamisen edellytyksenä on, että sinulla on käytössäsi korkeakoulun myöntämä harjoittelutuki.
Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ja ansioluettelosi sähköpostilla osoitteeseen . Halutessasi voit liittää mukaan 1–3 aiempaa työnäytettä (esimerkiksi kirjoitettu juttu, video tai taittotyö).
Hakuaika alkaa maanantaina 6.3.2023 ja päättyy sunnuntaina 19.3.2023 klo 23.59. Hakuajan jälkeen lähetettyjä hakemuksia ei käsitellä. Haastatteluajankohdasta ilmoitetaan haastatteluun valituille hakuajan päättymisen jälkeisellä viikolla.
Lisätietoja harjoittelun sisällöstä antaa lehden päätoimittaja Tuuli Heikura, puh. 040 526 7821, . Harjoittelua koskevista käytännön asioista voi kysyä lisää ylioppilaskunnan pääsihteerin sijaiselta sijaiselta Jarkko Impolalta (15.3. saakka) p. 0504792161 tai pääsihteeri Kauko Keskisärkältä (16.3. eteenpäin) p. 0405231822 ()
Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) korostaa toiminnassaan moniarvoisuutta ja ihmisten tasavertaisia mahdollisuuksia. Toivomme tehtävään eritaustaisia ja -sukupuolisia hakijoita.
Oulun yliopiston ylioppilaskunta on julkisoikeudellinen yhteisö, jonka asiakirjat ovat pääasiallisesti julkisia. Huomioithan, että hakijoiden nimet kirjataan pöytäkirjaan, joka on saatavilla internetissä. Lähetettyjä hakemuksia käsittelevät Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen jäsenet ja toimihenkilöt, ja niitä säilytetään vuoden verran valintapäätöksen tekemisen jälkeen. Valituksi tulleen hakemus liitetään julkisen pöytäkirjan liitteeksi.
Oulun ylioppilaslehti on Oulun yliopiston ylioppilaskunnan julkaisema, journalistisesti itsenäinen ylioppilaslehti. Lehden sivuilta löydät pilkahduksia opiskelijaelämästä, mielenkiintoisten henkilöiden tarinoita, Oulun yliopistolla tehtävää tiedettä ja opiskelijaa koskettavia ajankohtaisia ilmiöitä. Lehden ensimmäinen numero julkaistiin vuonna 1961. Verkkolehteä voi lukea osoitteessa oulunylioppilaslehti.fi
Oulun ylioppilasteatteri täyttää jo kunnioitettavat 60 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi uusille jäsenille tarkoitettu Tuoretiski esittää teatterin pitkän historian ensimmäisen näytelmän, Fernando Arrabalin klassikon Aamiainen sotakentällä sekä siitä inspiraationsa saaneen näytelmän Paper Flower Buffet. Saman illan aikana nähdään kaksi näytelmää, joista toinen on ennakkotietojen perusteella englanninkielinen. Aamiainen sotakentällä Ohjaaja Heidi Maria Huotari kertoo koskettavassa esipuheessaan, miten lähelle näytelmän aihe […]
Oulun ylioppilasteatteri täyttää jo kunnioitettavat 60 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi uusille jäsenille tarkoitettu Tuoretiski esittää teatterin pitkän historian ensimmäisen näytelmän, Fernando Arrabalin klassikon Aamiainen sotakentällä sekä siitä inspiraationsa saaneen näytelmän Paper Flower Buffet.
Saman illan aikana nähdään kaksi näytelmää, joista toinen on ennakkotietojen perusteella englanninkielinen.
Aamiainen sotakentällä
Ohjaaja Heidi Maria Huotari kertoo koskettavassa esipuheessaan, miten lähelle näytelmän aihe tuli nykypäivän tilannetta Euroopassa. Tuleen ei kuitenkaan jääty makaamaan ja Arrabalin absurdi teksti ei lopulta kerro sotimisesta.
Näytelmän alun koreografiassa kyllä tähtäillään ja ammuskellaan, mutta samalla ollaan myös karnevaalitunnelmissa.
Uskon jokaista ruohikolla istuvaa, vaikka he kummia puhuvatkin.
Sotilaan isä (Olli Kaihua) ja äiti (Petra Määttä) saapuvat sotakentälle. Sotilas (Hiski Toikkanen) on ottanut vastapuolen taistelijan (Katriina Karjalainen) vangiksi ja koko porukka istahtaa viettämään sunnuntaipiknikiä.
Asetelma on samankaltainen ja vähintään yhtä hämmentävä kuin kuuluisassa Manet’n maalauksessa Aamiainen ruohikolla.
Vanki sidotaan välillä ja hänestä otetaan trofeekuva jalka vatsan päällä. Vangille tarjotaan kuitenkin ruokaa ja virvokkeita ja vihollista ei demonisoida. Sotilaat eivät oikein tiedä, miksi sotivat ja heillä on yhteisiä kokemuksia. Tylsää on ollut ja kumpikin ampuu tähtäämättä rukouksen saattelemana.
Isä miettii taukoamatta, miten sota oli ennen kunniakasta ja hienoa, kun oli hevosia. Välillä lääkintämiehet (Kukka Heikkinen ja Henna Korkala) käyvät harmittelemassa, että ei ole ruumiita kannettavaksi. Porukan päihtyessä jutut muuttuvat entistäkin levottomimmiksi. Huumori on tänäkin päivänä absurdia ja mustaa. Sota on mieletöntä.
Vaikka kyse on ylioppilasteatterin uusista kyvyistä, näyttelijätyö on ilmeikästä ja osaavaa. Uskon jokaista ruohikolla istuvaa, vaikka he kummia puhuvatkin. Näyttelijät ovat poikkeuksellisen hyviä, ja Huotari on saanut heidän välisensä dynamiikan toimimaan.
Paper Flow Buffet
Minä teen kukan jokaisesta kaverista, joka kaatuu. Sillä lailla tiedän, että vaikka minä tekisin kuinka monta, niitä ei koskaan ole tarpeeksi.
Upean repliikin lausuu Aamiainen sotakentällä näytelmän vangiksi jäänyt sotilas. Hän on taitellut tylsinä hetkinä paperikukkia ja löytänyt puhdetyölle merkityksen.
Paper Flower Buffet on saanut nimensä ja innoituksensa näistä sanoista. Esitiedoista poiketen näytelmä ei ole täysin englanninkielinen, sillä lavalla kuullaan useita kieliä.
Näytelmä ei ole yhtenäinen tarina, saati juoninäytelmä. Paper Flower Buffet koostuu yksittäisistä monologeista ja dialogeista.
Yksi kaipaa hevostaan, jota ei saanut satuloida. Suojeluskuntalainen kertoo kokemuksistaan Suomen sisällissodasta. Radisti puhuu ranskaksi jotakin ja yhdessä dialogissa palkkasotilas halua bailaamaan ja toinen kotiin perheensä luokse.
Lavalla käy myös Fernando Arrabal ja kuulemme lumoavan hypnoottisen laulun punjabin kielellä esitettynä.
Lopussa ohjaaja Anna-Kaisa Kettunen kietoo langat hellästi yhteen. Jokainen tarina mahtuu saman teeman alle.
Juhlavuoden Tuoretiskin ohjaajat Anna-Kaisa Kettunen ja Heidi Maria Huotari. Kuva Mari Kivioja.
Kahden näytelmän vaikuttava kokonaisuus
Tuoretiskin näytelmäkokonaisuus on hieno. Joskus tuntuu, että lumous himmenee selittämällä, sillä taitavissa käsissä ja sydämellä tehtynä hyviä asioita tapahtuu myös alitajuisesti. On kuitenkin kiinnostavaa kuulla, miten ohjaajat Heidi Maria Huotari ja Anna-Kaisa Kettunen rakensivat näytelmät.
“Alusta lähtien oli ajatus, että tehdään juhlavuoden kunniaksi Oulun ylioppilasteatterin ensimmäinen teksti uudelleen 60 vuoden jälkeen.”
“Haaveena oli tehdä kaksi versiota samasta näytelmästä, mutta koska alkutekstiä ei löytynyt englanninkielisenä, toinen ryhmä päätyi uuteen käsikirjoitukseen. Onneksi tehtiin näin, koska tämä toimii niin hyvin”, ohjaajat kertovat.
Ylioppilasteatterin ajatuksena on tehdä näytelmiä, jotka kumpuavat jäsenistä ja tekijöiden kiinnostuksesta. Englanninkieliseen näytelmään päädyttiin myös kiinnostuneiden toiveesta.
“Olimme Hurmos-järjestömessuilla esittelemässä OYT:a ja siellä kävi useita vaihto-opiskelijoita kysymässä, että olisiko mahdollista tehdä englanninkielinen näytelmä. Tuoretiski on hyvä alusta erilaisille toteutuksille”, Kettunen kertoo.
Teatterin ensimmäisestä esityksestä vuosikymmenten takaa ei ohjaajilla ollut muuta tietoa kuin kuva perustajajäsenistä sekä edesmenneen ohjaajan nimi.
“Teksti ja suomennos ovat kuitenkin täysin samat kuin 60 vuotta sitten. Olen vähän vierastanut klassikkotekstejä, koska ne eivät ole aina kestäneet aikaa. Aamiainen sotakentällä on kuitenkin kestänyt ajan hammasta liiankin hyvin, ja aihe on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan.”
“Tekstihän on loistava. Siinähän keskitytään kaikkeen muuhun kuin sotaan ja tätä oli ihana tehdä”, Huotari kertoo.
Kettunen kertoo, että Paper Flower Buffetin teksti tehtiin koko tiimin yhteistyönä. Suurin osa näyttelijöistä kirjoitti omat monologinsa, ja hän teki niiden pohjalta näytelmän rakenteen ja kohtausjärjestyksen.
“Alkuperäisteksti käännettiin ensin englanniksi, että kaikki tiesivät mistä näytelmässä on kyse. Mietimme sitten yhdessä, mitä näytelmän teemoista, hahmoista ja elementeistä tuli mieleen. Kaikki saivat valita ainakin yhden asian, mikä pitää ehdottomasti olla mukana”, Kettunen kertoo.
Rohkeasti mukaan!
Juhlavuoden aikana ylioppilasteatterin toimintaan voi tutustua muun muassa klubeilla. Uudet ihmiset ovat tervetulleita tekemään teatteria.
“Takana on 60 vuotta ylioppilasteatterin historiaa ja toivomme, että teatteria tehdään vielä ainakin seuraavat 60 vuotta.”
“Olisi mahtava saada uusia teatterintekijöitä mukaan. Ylioppilasteatteri on kaikille avoin harrastajateatteri ja kaikki tehdään itse julisteista äänisuunnitteluun, valoihin, puvustukseen ja lavastukseen. Emme hae pelkästään näyttelijöitä.” Huotari ja Kettunen painottavat.
Oulun ylioppilasteatteri, Tuoretiski: Aamiainen sotakentällä. Käsikirjoitus Fernando Arrabal. Suomennos Aili Palmén. Ohjaus Heidi Maria Huotari. Tuotanto/OYT Ari-Matti Lappalainen. Puvustus Heidi Maria Huotari. Lavastus työryhmä. Tekniikka Iina Huotari, Maija Koivulampi, Maria Antola. Lavalla Hiski Toikkanen, Olli Kaihua, Petra Määttä, Katariina Karjalainen, Kukka Heikkinen ja Henna Korkala. Ensi-ilta Valvenäyttämöllä 24.2.
Paper Flower Buffet. Käsikirjoitus Paper Flower Buffet työryhmä. Ohjaus Anna-Kaisa Kettunen. Tuotanto/OYJ Ari-Matti Lappalainen. Lavastus ja pukusuunnittelu työryhmä. Ääni- ja valosuunnittelu Iina Huotari, Maija Koivulampi ja Maria Antola. España cañí viulusovitus Mau Järvinen. Rooleissa Meija Lohiniva, Ibrahim, Mira Naukkarinen, Patrick Nesbit, Vilma Tietäväinen ja Vilma Vanhala. Artikkelikuva Heidi Maria Huotari.
Julkaistu
SHARE
Pete Huttunen
Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.
Nuori neito lausuu herkästi kauniin runon. Kauko Röyhkä soittaa kerrankin Pahan maan. Asiantuntija vastaa kysymykseen ruumiinavauksesta. Raavas mies esittää burleskirunoteoksen. Kari Ensio Miettusen luotsaamilla Musteklubeilla tunnelmat vaihtelevat, mutta pääasia on rakkaus sanataiteeseen. Kari Ensio Miettunen avaa veikeään tyyliinsä kuukausittain järjestettävän Musteklubin Tuba Food & Loungessa torstaina 16. helmikuuta. Luvassa on parituntinen runoutta, kirjallisuuspuhetta ja musiikkia. Kirjailijavieraat Eila Vähäkuopus […]
Nuori neito lausuu herkästi kauniin runon. Kauko Röyhkä soittaa kerrankin Pahan maan. Asiantuntija vastaa kysymykseen ruumiinavauksesta. Raavas mies esittää burleskirunoteoksen. Kari Ensio Miettusen luotsaamilla Musteklubeilla tunnelmat vaihtelevat, mutta pääasia on rakkaus sanataiteeseen.
Kari Ensio Miettunen avaa veikeään tyyliinsä kuukausittain järjestettävän Musteklubin Tuba Food & Loungessa torstaina 16. helmikuuta. Luvassa on parituntinen runoutta, kirjallisuuspuhetta ja musiikkia.
Kirjailijavieraat Eila Vähäkuopus ja Ari-Pekka Skarp kertovat uusista teoksistaan, ja Merituulia Aalto lausuu ilmeikkään lavarunoteoksen. Lopuksi Paavo Pääkkönen esittää omintakeista pianomusiikkia.
Kirjailijavieras Eila Vähäkuopus kertoo suloisesta iltasatukirjastaan Äiti, kerro mikä on elämän tarkoitus. Kirjan ajatuksena on elämänmyönteinen logofilosofia. Vähäkuopusta jututti Tiia-Maria Juuso.
Kirjoittajayhdistys Huutomerkki ry perustettiin 2002. Huutomerkki järjestää sanataidetapahtumia ja poikkitaiteellisia klubeja.
Kun Huutomerkki etsi tuottajaa uudenlaiselle runoklubille vuonna 2004, Kari Ensio Miettunen tarttui tehtävään. Sitä ennen Miettunen oli järjestänyt yksityishenkilönä esittävän runouden tapahtumia yliopistokaupungeissa ympäri Suomen.
Musteklubi on muuttunut vuosien varrella tuottajansa näköiseksi tapahtumaksi. Aluksi tapahtumat kestivät noin tunnin, ja ohjelmassa oli pari runoilijaa ja pari trubaduuria.
“Sain vapaat kädet suunnitella ja toteuttaa Musteklubeja. Lähdimme luonnollisesti sanat ja runot edellä liikkeelle, mutta myöhemmin mukaan on tullut entistä enemmän poikkitaiteellisia ja performatiivisia esityksiä”, Miettunen kertoo.
Kirjallisuustapahtumat ovat tärkeitä
Miettunen tähdentää, että kirjallisuuden merkitys ihmisille on kiistaton, ja kirjallisuustapahtumien tarve vain kasvaa. Kirjallisuus kiinnostaa ihmisiä, ja Musteklubit ovat osa tätä laajempaa eetosta.
“Kirjallisuustapahtumat mahdollistavat kirjailijoiden ja lukijoiden kohtaamisen. Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja Sirpa Kähkönen kertoi, että kirjallisuustapahtumien merkitys vahvan lukijasuhteen luomisessa on korvaamaton”, Miettunen kertoo. “Pyrin panoksellani vahvistamaan lukemisharrastusta ja tarjoamaan mahdollisuuksia tutustua erityisesti kotimaisiin kirjauutuuksiin ja niiden tekijöihin.”
Ari-Pekka Skarp kertoi uusimmasta teoksestaan Mindfulness, mielenselkeys ja myötätunto. Keskustelua herätti muun muassa kysymys siitä, voiko empatiataitoja mitata.
Kirjallisuustapahtumilla on pitkät perinteet, mutta ne ovat muuttuneet vuosien kuluessa monipuolisemmiksi, ammattimaisemmiksi ja tunnelmaltaan vapaammiksi. Tapahtumia järjestetään yhä enemmän, ja esimerkiksi kirjamessut keräävät suuria yleisöjä.
“Vielä 70-luvulla kirjallisuustilaisuudet olivat selkeästi älymystön tai eliitin kulttuuria. Vasta yhteiskunnallisen murroksen ja sosiaalisen tasa-arvoistumisen myötä kynnys osallistua tapahtumiin madaltui.”
Miettunen myös pohtii viime vuosikymmenten muutosta ja kehitystä.
“Esiintymisten asetelmat ovat nykyisin entistä moninaisemmat. Yksin esiintyvän kirjailijan sijaan kuulemme kirjailijahaastatteluita tai paneelikeskusteluita, jotka tuovat myös sisältöön aiempaa enemmän moniulotteisuutta.”
Pandemian vaikutukset tuntuvat edelleen
Ihmiset eivät ole rajoitusten jälkeen lähteneet entiseen tapaan live-tapahtumiin. Ennen koronaa Musteklubeilla oli joka kerta paljon yleisöä, mutta heti koronarajoitusten poistuttua kävijämäärä selkeästi putosi.
Viimeisten klubien perusteella suunta näyttäisi olevan kuitenkin parempaan päin, ja esimerkiksi Kauko Röyhkän bändikeikka Musteklubilla oli loppuunmyyty. Jokaisessa pöydässä on edelleen aina väkeä, mutta etenkin tiskillä kuhina on vähentynyt. Tapahtumien järjestäminen vaatii kävijöitä ja resursseja.
“Kirjallisuustapahtumat nojaavat Suomessa eri tahojen, kuten Taiken, jakamiin apurahoihin. Sivistysvaltion sisäänrakennettu agenda on, että kirjallisuus on kaikkien saatavilla”, Miettunen pohtii.
Miettunen sanoo, että olisi erikoista, jos Suomessa kirjallisuushaastatteluista pitäisi maksaa pääsymaksu. Tapahtumista aiheutuu kuitenkin kustannuksia. Klubin järjestämiseen tarvitaan esiintyjien lisäksi muun muassa tilat, kalusto, miksaajat sekä haastattelijoita.
Merituulia Aalto esittää lavarunoteoksensa Hypoteesi: Ihminen. Aalto tykkää tanssia kadulla ja runoudessaan hän käsittelee ihmiseksi kasvamista, aikuisuuden ja lapsuuden ristiriitoja sekä nykymaailman ilmiöitä.
Miettunen lisää, että yhdistys tekee toki paraikaa kovasti töitä tapahtumabudjetin kasvattamiseksi.
“Hyvinä aikoina oli mahdollisuus maksaa palkkiot esiintyjille, mutta lockdownin jälkeen ei ole juuri voitu maksaa suoraan palkkioita, lippudiilit ovat tietenkin asia erikseen. Siksi klubeja joudutaan tekemään aika pitkälle talkoilla, mikä käy kyllä sydämelle ja aiheuttavat myös mainehaittaa. Tämä on kiusallista kaikille, mutta jokainen onneksi ymmärtää tilanteen.”
Monipuolinen ja vaihteleva ohjelmisto
Miettunen kertoo, että hän on pyrkinyt rakentamaan Muusaklubista jäsentyneen poikkitaiteellisen kokonaisuuden, joka kerää yleisöä. Parhaimmillaan tapahtuma herättää mielenkiintoa laajemminkin kirjailijavieraiden tuotantoa kohtaan ja tuo uusia ihmisiä kirjallisuuden pariin.
Miettuselle on tärkeää valita esiintyjiksi paikallisia kirjailijoita, jotka ovat juuri julkaisseet uuden teoksen. Ajatus on, että he saavat myös Musteklubien kautta näkyvyyttä ja julkisuutta.
Nykyisessä konseptissa on neljästä viiteen elementtiä. Ennen pandemiaa ajatuksena oli muuttaa konseptia puolivuosittain, mutta normaaliin palaaminen vie aikansa. Muusaklubin konsepti on elävä, ja uutta kehitetään koko ajan.
“Useina vuosina meillä on ollut liverunoraateja, joihin pyysin runoilijoita esittämään heidän runojaan raadin käsiteltäväksi. Siitä lähti idea runovideoista. Runovideot olivat tuolloin uusi asia, ja runovideolautakuntakokoontui useaan kertaan”, Miettunen kertoo. “Ihmiset hiljenivät hetkeksi katsomaan videoita ja kuulivat sitten lautakunnan kommentteja ja analyysejä. Tunnelma oli hieno ja omanlaisensa. Ihmiset tykkäsivät.”
Kysy mitä vaan aiheesta X on jo Musteklubin suosittu klassikko. Asiantuntijoilta on kysytty muun muassa ruumiinavauksesta, polkujuoksusta, rullalautailusta ja meditaation haittavaikutuksista.
“Tällä kertaa oli tarkoitus, että Jari Meistamo olisi vastannut kysymyksiin kalkitos-siirtokuvista. Hän ei nyt päässyt paikalle, mutta tulee seuraavalla kerralla”, Miettunen paljastaa.
Kosketuspintoja on uusi ja monipuolinen keskustelusarja. Valitun kirjan teemaa lähestytään keskustelijoiden omien elämänkokemuksien kautta pohtimalla, miten teos on koskettanut kutakin henkilökohtaisesti.
Sarjassa voidaan käsitellä vakaviakin aiheita, kuten mielenterveyttä, niitä käsittelevien kirjojen ja oireista kärsivien ihmisten kanssa. Keveimmästä päästä oli Heidi Helmavuon Pertti Tasavallan Perseilijä – Perseilyn käsikirja Heidi Maria Huotarin ja Epe Niirasen käsittelyssä.
“Huotari ja Niiranen ovat tunnetusti perseilyn maailmanmestareita. He lukivat kirjan ja kertoivat, miten perseily on koskettanut monin tavoin heidän elämäänsä. Keskustelu oli antoisa”, Miettunen kertoo huvittuneena.
Armotonta menoa ja herkkiä tunnelmia
Musteklubilla on esiintynyt myös isoja bändejä ja kaikkien tuntemia persoonia kuten Kauko Röyhkä, M.A. Numminen, Sepi Kumpulainen ja Atik Ismail.
“Esimerkiksi Terveiden käsien vetämä mättöpunkki runonlausunnan jälkeen loi hauskoja kontrasteja. Tunnetut nimet vetävät uudenlaista yleisöä”, Miettunen kertoo.
Paavo Pääkkösen hauskan ja intensiivisen esityksen tunnelmat vaihtelivat hempeästä raivokkaaseen. Pääkkönen toi ihan uusia näkökulmia pianomusiikkiin ja oli lavalla täynnä energiaa.
Tunnelma klubilla vaihtelee esiintyjien ja käsiteltyjen aiheiden mukaan. Kauko Röyhkän esiintyessä meno voi kasvaa villiksi yhteiseksi hurmokseksi. Toisena iltana tunnelma voi olla intiimi, herkkä ja koskettava.
Erityisesti mieleen on jäänyt Atik Ismailin esiintyminen. Ismail oli esittänyt pienoismonologeja, ja kun Miettunen pyysi häntä musteklubille, herra innostui heti.
“Atik Ismailin esitys oli huikea, koskettava ja yllättävä. Hän kertoi kasvutarinaansa, ja hänellä oli mukanaan esineitä ja valokuvia. Se oli ihan älytön show, ja kaikki olivat koko ajan kananlihalla. Kukaan ei olisi uskonut, että miehellä on sellaisia ulottuvuuksia”, Miettunen muistelee.
Musteklubi järjestetään kuukausittain Tuba Food & Loungessa.
Julkaistu
SHARE
Pete Huttunen
Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.
“Suomi tarvitsee kunnianhimoisia rakenteellisia uudistuksia, jotka tukevat työllisyyttä, talouskasvua ja julkista taloutta.” Näin toteaa Valtionvarainministeriön virkamiespuheenvuoro. Yhtenä uudistuksena 8.12.2022 julkaistussa puheenvuorossa esitetään lukukausimaksuja kaikkiin korkeakoulututkintoihin. Ehdotus on talouden näkökulmasta ymmärrettävä. Korkeakoulutusta halutaan lisätä, mutta se olisi toteutettava ilman ylimääräistä valtion velkaantumista. Oikeastaan parasta olisi, jos koulutuksen määrä ja laatu kasvaisivat, mutta menot silti supistuisivat. Jo […]
“Suomi tarvitsee kunnianhimoisia rakenteellisia uudistuksia, jotka tukevat työllisyyttä, talouskasvua ja julkista taloutta.” Näin toteaa Valtionvarainministeriön virkamiespuheenvuoro. Yhtenä uudistuksena 8.12.2022 julkaistussa puheenvuorossa esitetään lukukausimaksuja kaikkiin korkeakoulututkintoihin.
Ehdotus on talouden näkökulmasta ymmärrettävä. Korkeakoulutusta halutaan lisätä, mutta se olisi toteutettava ilman ylimääräistä valtion velkaantumista. Oikeastaan parasta olisi, jos koulutuksen määrä ja laatu kasvaisivat, mutta menot silti supistuisivat. Jo nyt korkeakouluilla on mahdollista periä lukukausimaksuja EU ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta. Lukukausimaksujen yksityiskohdat, kuten maksujen suuruuden ja sen, mihin niistä saatava raha käytettäisiin, ministeriö jättäisi korkeakoulujen selvitettäväksi.
Virkamiespuheenvuorossa painotetaan, että opintojen maksullisuus voidaan toteuttaa sosiaalisesti kestävästi kehittämällä tukijärjestelmää. Mallia otettaisiin luultavimmin Britanniasta, jossa lukukausimaksujen takaisinmaksu on sidottu tutkinnon suorittamisen jälkeiseen tulotasoon. Tutkinnon suorittanut, huonosti palkattu ihminen voi saada jopa kaikki lukukausimaksunsa anteeksi, mikäli ansiot jäävät riittävän alhaisiksi. Opintojen alkaessa tai niiden aikana lukukausimaksuja ei siis tulisi maksettavaksi.
Valtiovarainministeriön virkamiespuheenvuoron taustamuistiossa on kuitenkin useita huolestuttavia kohtia. Muistiossa todetaan, että korkeakoulut voisivat lukukausimaksujen avulla erikoistua: opiskelija voisi päättää valitseeko lukukausimaksuja perivän korkeakoulun, jossa on tarjolla enemmän pienryhmäopetusta vai koulun, joka tukeutuu enemmän edullisempiin opetusmenetelmiin.
Maksuton koulutus on ollut suomalaisen sivistyksen kulmakivi – mutta kauanko vielä?
On naiivia todeta, että opiskelija voisi valita kalliimman tai edullisemman yliopiston. Tietystihän se joillekin onnekkaille on valinta, samoille opiskelijoille joilla on mahdollisuus valita mistä päin kaupunkia he haluaisivat vanhempiensa ostavan opiskeluajan yksiön heille.
Nykyisen tutkimustiedon mukaan vähävaraisemmista taustoista tulevat opiskelijat ovat kuitenkin vähemmän halukkaita ottamaan lainaa. Samanlaisen “valinnan” vähävarainen voi tehdä päättäessään sijoittaako opintolainansa rahastoihin, ja syökö opintoajan pelkkiä papuja ja riisiä.
Lukukausimaksut ohjaisivat Suomen korkeakoulujärjestelmää kahden kerroksen malliksi, jossa hyväosaiset maksaisivat paremmasta ja laadukkaammasta koulutuksesta, ja vähävaraisten olisi tyydyttävä halpatutkintoihin.
Mikä yliopisto edes haluaisi profiloitua edullisempien opetusmenetelmien yliopistoksi? Erityisesti Pohjois-Suomen ja maakuntien yliopistojen kannattaa pitää eriarvoistumisen uhka mielessä. Jo nyt nuoret ihmiset valuvat pääkaupunkiseudulle koulutuksen ja työn perässä. Miksi kukaan haluaisi enää opiskella maakuntien yliopistoissa, jos se tarkoittaa huonompaa työtilannetta tulevaisuudessa.
Lukukausimaksuilla olisi kiistaton vaikutus työmarkkinoihin, ja eniten koulutuksestaan maksanut olisi luonnollisesti myös arvokkainta työvoimaa. Ei kai kukaan palkkaa massaluennoilla kouluttaunutta lääkisopiskelijaa, jos vaihtoehtona on leikkaussaleissa karaistunut opiskelija.
Valtiovarainministeriö on julkaissut puheenvuoroja jo vuodesta 1991 lähtien, ja niiden vaikutus on ollut merkittävä säästölistauksia tehtäessä. Tulevalla eduskunnan vaalikaudella säästöpaineet ovat suuremmat kuin ehkä koskaan ennen. Maksuton koulutus on ollut suomalaisen sivistyksen kulmakivi – mutta kauanko vielä?
Julkaistu
SHARE
Olli Laitinen
Oulun ylioppilaslehden toimitusharjoittelija. Viestinnän kandidaatti ja tiedeviestinnän maisteriopiskelija. Haaveilee laadukkaasta yleiskoneesta.
Geologian ja mineralogian lehtori Jukka-Pekka Ranta valittiin vuoden 2022 Jäätävän hyväksi opettajaksi. Opetuksessa Ranta panostaa oman motivaation rooliin ja mielenkiintoisiin opetustyyleihin. Valinnan teki Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus. Jukka-Pekka Rannan illan sulkapallopelit menivät melkein sekaisin, kun hän kuuli tulleensa valituksi vuoden Jäätävän hyväksi opettajaksi. Ensisijaisesti Ranta oli kiitollinen opiskelijoiden tuesta, jota hän on aiemmin saanut myös […]
Geologian ja mineralogian lehtori Jukka-Pekka Ranta valittiin vuoden 2022 Jäätävän hyväksi opettajaksi. Opetuksessa Ranta panostaa oman motivaation rooliin ja mielenkiintoisiin opetustyyleihin. Valinnan teki Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus.
Jukka-Pekka Rannan illan sulkapallopelit menivät melkein sekaisin, kun hän kuuli tulleensa valituksi vuoden Jäätävän hyväksi opettajaksi. Ensisijaisesti Ranta oli kiitollinen opiskelijoiden tuesta, jota hän on aiemmin saanut myös geotieteiden opiskelijajärjestöltä ja Opelle omppu -tapahtuman kautta.
“Geologia on kuitenkin aika pieni ala yliopistolla, mutta hyvä, että opiskelijat ovat aktivoituneet sillä tasolla”, Ranta kiittää.
Rannan tutkijan ja yliopistolehtorin urapolku oli vielä hämärän peitossa ennen hänen opintojensa alkua. Aluksi baarimikkona työskennelleenä aikomus oli opiskella psykologiaa, mutta lopulta hän päätti hakea opiskelemaan geologiaa. Ranta aloitti opintonsa vuonna 2008 ja valmistui geotieteiden maisteriksi vuonna 2012.
“Ensimmäisestä luennosta asti tajusin, että tämä on oma ala”, Ranta reflektoi.
Yliopisto-opintojensa jälkeen Ranta työskenteli Lapissa reilu vuoden malminetsinnässä, jonka jälkeen vuonna 2014 hän aloitti väitöskirjatutkijana Oulun yliopistossa. Opetus on väitöskirjan alusta asti ollut mukana hänen työssään. Valmiiksi väitöskirja tuli vuonna 2018, jonka jälkeen projektiluontoiset tutkijatohtoritehtävät johdattivat hänet yliopistolehtorin virkaan vuonna 2021.
Vielä väitöskirjaa tehdessäänkään Ranta ei ajatellut itseään opettajana. Opettajaidentiteetti muotoutui vasta viime vuosien aikana vahvemmin yliopistopedagogiikan opintojen aikana. Rannan mukaan moni tulee yliopistoon työskentelemään ensisijaisesti tutkijana.
“Opettajan identiteetin muodostuminen on yliopistossa siinä mielessä erilaista verrattuna esimerkiksi aine- tai perusopetukseen, että usein yliopistoon ei tulla ensisijaisesti opettamaan. Opetus on se pieni präntti siellä työsopimuksessa.”
Opiskelijoiden oma vastuu ja käytännönläheisyys keskeistä
Opetuksessa Ranta korostaa erityisesti käytännönläheisyyttä ja opiskelijan oman vastuun roolia siinä, miten opiskelija oppii jonkin asian.
”Uudet välineet ja enemmän opiskelijakeskeinen opetus ja oppiminen ovat vasta viime vuosien aikana tulleet vahvemmin esille.”
“Opetus on se pieni präntti siellä työsopimuksessa.”
Käytännönläheisyyden tueksi Ranta on panostanut uudenlaisiin opetustapoihin. Esimerkiksi digitaaliset työympäristöt, pelillistäminen ja kivien tarkastelu 3d-mallien kautta ovat tarjonneet uutta näkökulmaa perinteisempien luentotyylien ja opintopäiväkirjojen rinnalle. Niiden käytön täytyy kuitenkin olla oppimisen kannalta relevanttia.
“Täytyy olla tarkkana, ettei niitä käytä vain niiden välineiden vuoksi, vaan että on joku pointti, minkä takia käytetään tiettyä”, Ranta toteaa.
Kurssien opetuksessa Ranta korostaa tutkijan ja opettajan taustansa vaikuttavan vahvasti siihen, minkä kurssien järjestämiseen on valmiiksi asiantuntemusta. Niiden rakenteita pohtiessaan Ranta erityisesti pohtii opettajan työn vastuuta.
“Kurssien aikana rupesin miettimään sitä vastuuta mikä opettajilla on, että me koulutetaan sellaisia henkilöitä, joilla on riittävät taidot ja asiantuntijuus työelämään.”
Opiskelijan oma vastuu on kuitenkin erittäin tärkeä asia, johon opettaja voi vaikuttaa lopuksi vain niin paljon. Siksi Rannasta on tärkeää saada opiskelija innostumaan aikaisin opinnoistaan, jotta tiedonnälkä säilyy maisterivaiheessakin ja sen jälkeen.
“Oman, sisäisen motivaation ja innostuksen kautta toivottavasti se myös näkyy opiskelijoille. Varsinkin peruskurssilaisille, joille geologia on täysin uusi ala, on tärkeää saada heidän mielenkiintonsa heräämään.”
Helposti lähestyttävänä ja ymmärrettävänä erottuu
Äänestäjät kuvailivat Rantaa helposti lähestyttäväksi ja ymmärrettäväksi sekä ammattitaitoiseksi opettajaksi. Ranta muistelee omia opiskeluaikojaan, jolloin hänestä oli jännittävää lähestyä professorin tai opettajan toimistoa.
Ranta epäilee hänen joustavuutensa olevan syy sille, miksi häntä ajatellaan olevan helppo ymmärtää. Jos esimerkiksi kurssilla jokin asia on ehtinyt unohtumaan, Ranta tarvittaessa käyttää aikaa perusteiden kertaamiseen. Tämän lisäksi opiskelijoiden kuuntelu ja opetustyylit ovat erityisen tärkeä osa opetusta.
Ranta on muiden tutkijoiden lisäksi omaksunut piirteitä omilta ohjaajiltaan ja opettajiltaan opetuksessaan. Kukin heistä on jättänyt jälkensä Rantaan.
“Usein huomaa omassa opetuksessa samoja piirteitä, ilmaisuja tai manööverejä vanhoilta opettajilta, joita on joskus jopa huvittavaa huomata.”
Ammattitaidoistaan Ranta sen sijaan pohtii, voiko hän itse arvioida tätä yleisemmin. Hän potee asiantuntijatehtävissä työskentelevien keskuudessa yleisesti esiintyvää huijarisyndroomaa, eli vaikeutta tunnistaa omia saavutuksiaan oikeasti ansaituiksi. Tästä huolimatta Rannan motivaatio ja intohimo erottavat hänet opetustavoiltaan omalaatuiseksi opettajaksi.
“Parhaita ovat kurssit, joissa näkee valon syttyvän opiskelijoiden päässä harjoitusten aikana.”
Palkitsevinta nähdä opiskelijoiden oivalluksia
Käytännönläheisyyttä ja teoriaa yhdistävät kurssit ovat Rannan suosikkeja. Esimerkkinä hän mainitsee Petrologian kurssin, jossa pääsee tutkimaan kivien tunnuspiirteitä ja syntyprosesseja makro- ja mikroskooppisella tasolla. Tällaisilla kursseilla Rannasta on parasta nähdä, kuinka opiskelija oivaltaa kurssilla käsiteltyä asiaa.
“Parhaita ovat kurssit, joissa näkee valon syttyvän opiskelijoiden päässä harjoitusten aikana.”
Ranta kohtaa kursseillaan monenlaisia opiskelijoita. Osa opiskelijoista on toisia motivoituneempia. Hankalissakin tapauksissa hän pyrkii omalla innostuksellaan motivoimaan opiskelijoiden työntekoa. Tärkeää on erityisesti keskeisen sisällön löytäminen ja kurssien sisällön heijastaminen geologien työhön ja treeninä oikeaan maailmaan.
Jatkossa Ranta haluaa jatkaa nykyistä työtään akateemisessa maailmassa tutkijana ja opettajana sekä kehittää omaa substanssiosaamistaan mineralogiassa ja malmigeologiassa.
“Geotieteiden opetuksessa ja kehittämisessä on vielä paljon tehtävää.”
Jäätävän hyvä opettaja 2022 palkittiin Annos 63 -vuosijuhlilla 25.2.2023
Kuka tahansa Oulun yliopiston opiskelija on voinut ehdottaa Jäätävän hyväksi opettajaksi millä tahansa koulutusalalla toimivaa yliopisto-opettajaa.
Valintakriteereinä olivat innostavuus, asiantuntevuus, helppolukuisuus, osaamistavoitteiden selittäminen, opiskelijoiden tarpeen huomioiminen, joustavuus ja arviointimenetelmien monipuolinen hyödyntäminen
Palkinto jaettiin seitsemännen kerran. Aikaisemmin palkinto on myönnetty Elina Niemitalo-Haapolalle, Katja Sutelalle, Vesa-Matti Pohjaselle, Oliver Jardelle, Matti Niemelälle, ja Matti Kangaspuoskarille.
Valinnan teki Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus kokouksessaan 26.1.2023
Julkaistu
SHARE
Jere Laitinen
Oulun ylioppilaslehden toimitusharjoittelija. Opiskelutaustaltaan kokenut ainejärjestöaktiivi ja opiskelijavaikuttaja sekä innokas pelaaja ja kokkailija.
Oulun yliopisto otti vuonna 2021 käyttöön Peppi-opintotietojärjestelmän, joka korvasi samalla vuosikymmeniä käytetyn Oodin. Metropolia-ammattikorkeakoulun ja Tampereen ammattikorkeakoulun omistamaa Peppi-tavaramerkkiä hallinnoi suomalaisista yliopistoista ja ammattikorkeakouluista koostuva konsortio, jonka jäsen Oulun yliopisto on. Korkeakoulujen käyttöön suunniteltu järjestelmä ei ole vielä onnistunut täyttämään modernin yliopistoelämän tarpeita: Oulun yliopiston uusimman käyttökyselyn tulosten mukaan kaksi kolmasosaa kyselyyn vastanneista opettajista kokee […]
Oulun yliopisto otti vuonna 2021 käyttöön Peppi-opintotietojärjestelmän, joka korvasi samalla vuosikymmeniä käytetyn Oodin. Metropolia-ammattikorkeakoulun ja Tampereen ammattikorkeakoulun omistamaa Peppi-tavaramerkkiä hallinnoi suomalaisista yliopistoista ja ammattikorkeakouluista koostuva konsortio, jonka jäsen Oulun yliopisto on.
Korkeakoulujen käyttöön suunniteltu järjestelmä ei ole vielä onnistunut täyttämään modernin yliopistoelämän tarpeita: Oulun yliopiston uusimman käyttökyselyn tulosten mukaan kaksi kolmasosaa kyselyyn vastanneista opettajista kokee järjestelmän käytön vaikeana tai melko vaikeana.
Oulun ylioppilaslehti kysyi kehittämispäällikkö Artturi Roitolta, mihin Peppi on matkalla, millaisin periaattein järjestelmää kehitetään ja miten tavalliset Peppi-käyttäjät voivat vaikuttaa kehitystyöhön.
Tavoitteena kokonaisvaltaisuus
Oulun yliopisto päätyi valitsemaan korvaajaksi Pepin, joka on kehitetty vastaamaan koulutusorganisaatioiden tarpeisiin kansallisen OPI-viitearkkitehtuurin mukaisesti. Pepissä on opettajan, opiskelijan, suunnittelijan, korkeakoulupalveluiden ja ylioppilaskunnan työpöytänäkymät.
Pepin on tarkoitus sisältää opettajien, opiskelijoiden ja opintohallinnon työntekijöiden tarvitsemat toiminnot yhdessä ja samassa paikassa. Tarvittavat toiminnot löytyvät, mutta palautekyselyn perusteella järjestelmän käytettävyys ei ole toivotulla tasolla.
Pepin on tarkoitus sisältää opettajien, opiskelijoiden ja opintohallinnon työntekijöiden tarvitsemat toiminnot yhdessä ja samassa paikassa. Tarvittavat toiminnot löytyvät, mutta palautekyselyn perusteella järjestelmän käytettävyys ei ole toivotulla tasolla.
Peppi koetaan hitaana ja hankalasti navigoitavana, minkä lisäksi vaikeudet opintosuoritusten merkitsemisessä korostuvat saadussa palautteessa. Oodissa kaikki opintosuoritukset merkittiin yhden opiskelijanumeron alle. Pepissä jokainen opiskeluoikeus näkyy erillisenä kokonaisuutena, jolloin opettajan on tehtävä arviointi oikean opiskeluoikeuden alle. Käytäntö on vaikeuttanut opiskelijoiden tunnistamista ja hidastanut suoritusten merkitsemistä.
Toisaalta Pepissä on kehuttujakin ominaisuuksia, kuten tilavarausten teko, HOPS ja opinto-opas.
Roiton mukaan Pepin käyttöönotto oli kuitenkin valtava harppaus tavoitteiden saavuttamiseksi. Koko tavoitteeseen pääsemiseksi tarvitaan aikaa, jotta järjestelmän käytettävyys paranee, toiminnallisuuksia saadaan täydennettyä ja järjestelmiä yhdistettyä toisiinsa.
Järjestelmän myötä muuttui myös kulttuuri
Järjestelmäuudistuksen tavoitteisiin kuului myös itsepalvelukulttuurin lisääminen yliopistossa: käyttäjät voisivat esimerkiksi tehdä tilavarauksia ja tulostaa tarvitsemiaan asiakirjoja järjestelmästä itsenäisesti ilman tukihenkilöstön apua.
Kaikki Peppi-käyttäjät eivät ole kokeneet itsepalvelun lisääntymistä myönteisenä asiana. Järjestelmänvaihdos vaikutti henkilökunnan toimenkuviin ja tehtävien painopisteisiin, sillä sihteereiden töitä vähennettiin ja tehtäviä muutettiin. Muutos näkyy henkilöstön arjessa ajankäytöllisesti.
Pepin uusimman käyttäjäkyselyn perusteella osa opettajista kokeekin työtehtäviensä lisääntyneen järjestelmän käyttöönoton myötä.
”Aikaisempaa useammat toiminnot ovat omissa käsissä ja sitä kautta tuovat tekemiseen joustavuutta. Toisaalta uudet tehtävät ja järjestelmän keskeneräisyys ovat kuormittaneet käyttäjiä. Kaikissa muutoksissa on molemmat puolet ja ymmärrämme tämän hyvin”, Roitto kertoo.
Moniportaista järjestelmäkehittämistä
Oulun yliopistossa Pepin käytön ja kehittämisen suunnittelusta vastaa koulutuspalveluihin kuuluva koulutuksen järjestelmä- ja opintohallinnon palveluiden tiimi. Tiimi ottaa jatkuvasti palautetta vastaan Pepin service deskin kautta. Pienempiin ongelmiin tarjotaan suoraan ratkaisuja, mutta isommat menevät kehityslistalle.
”Tunnistettujen isojen teemojen osalta pyrimme uutisoimaan ja viestimään siitä, miten kehitys etenee ja mitä valintoja olemme tehneet matkan varrella.”
Tiimi haluaisi, että Pepin kehitys ja ylläpito olisi läpinäkyvää koko yliopistolle. Roitto toteaa viestinnän olevan haaste, johon mietitään tiimissä ratkaisuja. Tällä hetkellä uusista päivityksistä ja käyttökatkoista tiedotetaan eniten Intrassa ja järjestelmän kirjautumissivulla, mutta yliopiston viestinnän kanssa on toteutettu joitain videomuotoisia ohjeita ja lisätty Tuudossa näkyvää uutisointia.
Laajemmasta järjestelmäkehittämisestä on vastuussa jäsenkorkeakoulujen yhteinen Peppi-konsortio, jossa Oulun yliopisto voi jäsenenä nostaa esille sille tärkeitä kehityskohteita. Järjestelmän kehitystä ohjataan erilaisissa teemaryhmissä, joissa vedetään suuntaviivoja ja suunnitellaan priorisointeja.
”Jokainen jäsenyliopisto tuo teemaryhmiin mukanaan palautteiden mukana tulleita kehitysideoita”, Roitto avaa kehitystyötä.
Peppi-konsortion ja yliopiston oman kehitystiimin ohella järjestelmän tilannetta käsitellään Oulun yliopiston Peppi-ohjausryhmässä. Ohjausryhmä ei tee jokapäiväiseen työhön liittyviä päätöksiä, vaan ryhmä on luonteeltaan keskusteleva. Sen tavoitteena on, että yliopiston eri toiminnot pääsevät osallisiksi tuoreimmista suunnitelmista ja saavat kuulla kehittämisen tuloksia. Ohjausryhmässä on ylioppilaskunnan kautta opiskelijaedustus.
OYY:n koulutuspoliittinen asiantuntija Jere Tapio toimii ohjausryhmän tämänhetkisenä opiskelijaedustajana. Kokouksissa on esimerkiksi käyty läpi erilaisilta käyttäjäryhmiltä kerättyjä palautekokonaisuuksia. Palautteen pohjalta ohjausryhmä on pyrkinyt luomaan Peppi-tiimille tarkan kuvan siitä, mitkä ovat järjestelmän keskeisiä ongelmakohtia käyttäjän näkökulmasta. Pepin kehitystiimi on raportoinut ongelmien korjausaikatauluja.
”Koen, että ohjausryhmän kokoukset ovat ehkäpä suorin väylä saada tietty ongelma Pepin kehittämisestä vastaavien toimijoiden tietoisuuteen”, Tapio tiivistää.
Kehitystyö on yhteistyötä
Roitto kuvailee Pepin kehitystyötä käyttäjälähtöiseksi ja jatkuvaksi.
Konsortiotasolla järjestelmäkehityksessä ollaan ottamassa käyttöön uusi toimintamalli, jonka pitäisi tehdä työskentelystä nopeampaa ja tehokkaampaa. Toimintamallin myötä järjestelmän kehityssyklien odotetaan nopeutuvan, mikä tarkoittaa myös ketterämpää ongelmakohtiin puuttumista.
Ajan kanssa Pepin parissa työskentelevät erilaiset käyttäjäryhmät tulevat tutummiksi toisilleen, jolloin parhaat toimintatavat leviävät helpommin yliopiston sisällä. Roitto uskoo, että järjestelmästä tulee ennen pitkää helppokäyttöinen ja tarkoituksenmukainen. Hän kuitenkin nostaa esille sekä järjestelmäkehittäjien että käyttäjien roolin tavoitteiden saavuttamisessa.
”Peppi-työtä tehdään puhtaasti käyttäjiä varten, joten toivomme avointa, rehellistä ja asiallista palautetta kaikissa muodoissa.”
Paras tapa vaikuttaa järjestelmän kehittämiseen on jättää suoraa palautetta toimimattomista ominaisuuksista ja vastata säännöllisesti järjestettäviin palautekyselyihin.
”Toivomme myös käyttäjien ymmärtävän, että tahdomme aidosti tehdä laadukkaan työkalun arjen tekemiseen ja olemme kiinnostuneita käyttäjien kokemuksista. On myös hyvä säilyttää optimismi, vain yhdessä onnistumme”, Roitto tiivistää kehitystiimin ajattelua.
