Kulttuuria kampukselta: Pyöreitä vuosia juhliva Cassiopeia julkaisi levyllisen PMMP:tä – ”On ollut ilo huomata, mitä kaikkea näistä biiseistä saa irti”

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan sekakuoro Cassiopeia julkaisee uuden levyn vuosijuhlapäivänään lauantaina 30. maaliskuuta. 40 vuotta täyttävä kuoro tulkitsee uusimmalla levyllä PMMP:tä. Oulun ylioppilaslehti otti selvää, millaisissa tunnelmissa kuoron Sanon tämän kaiken suoraan -levy syntyi.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Hyypiö

Kristian Heberg, kuoronjohtaja: ”Levyn taustalla oli halu tehdä kokonaisprojekti pop- tai rockartistilta. Pääkriteereitämme olivat nämä: artistin tuli olla jo itse lopettanut keikkailun, artistin tuli olla tunnettu ja hänellä tulisi olla hyvää sisältöä niin tekstillisesti kuin musiikillisestikin. Halusimme myös päästä lähemmäs opiskelijayleisöä, joten artistin tulisi olla sellainen, joka kiinnostaisi myös nuoria.

Olimme tehneet jo aiemmin joitain kevyen musiikin keikkoja, mutta nyt halusimme keskittyä nimenomaan yhden artistin musiikkiin. Sopivaa artistia haarukoitiin jonkun aikaa, mutta lopulta muita hyviä vaihtoehtoja ei hirveästi tullut esille. Ultra Brakin oli Teekkaritorvien toimesta viety.

Uudella levyllä on 15 kappaletta, joista 14 on meille tilattu. Yhtä poikkeusta lukuunottamatta siis kaikkien kappaleiden sovitukset on tehty meille tilaustyönä. Levyllä olevia biisejä ei ole esitetty aiemmin, tuota yhtä poikkeusta lukuunottamatta: Heliumpallo on esitetty yhdessä aiemmassa pop-konsertissa. Eli melko tyhjästä lähdettiin liikkeelle.

Aivan ensimmäistä kertaa uuden levyn sisältöä esitettiin julkisesti muuten Oulun ylioppilaslehden printtijuhlissa! Sitä varten kysyttiin lupakin. Sanoin, että antaa palaa vain.

Kappaleiden sovittajina on yhtyepuolelta esimerkiksi Club for Fiven basso Tuukka Haapaniemi ja Rajattoman basso Jussi Chydenius. Chydenius teki meille aiemmin myös suuren tilaustyön NSSS-kuorojuhlaan. Sovittajina oli myös tunnettuja kuorosovittajia, kuten Saima Hyökki ja Ida Olsonen. Paikallisina tekijöinä ovat esimerkiksi Sami Juntunen ja omasta kuorostamme Mikael Sipilä. Yhden sovituksen tein itsekin.

Sovittajille annettiin vapaat kädet: he saivat tehdä millaisia sovituksia he haluavat. On kaksi tapaa sovittaa: tehdä täsmälleen sellainen kun alkuperäinen on, tai jotain ihan muuta. Olikin melkoinen arvoitus, mitä saataisiin. Lopulta tulikin aika hyvä balanssi eri tunnelmien välillä.”

Arttu Vilmi: ”Kappaleiden valinta alkoi sen jälkeen, kun oltiin päätetty artistista. Kappalevalintoja tehtiin automatkoilla yhdessä Elisan kanssa. Kuuntelimme PMMP:n levyjä ja mietimme, mitkä kappaleet voisivat toimia. Missä on hyvät tekstit? Mitkä kappaleet ovat jääneet keikoilta mieleen?”

Elisa Vilmi: ”Yritimme etsiä sekä tunnettuja että vähemmän tunnettuja kappaleita kaikilta levyiltä.”

Arttu: ”Jälkikäteen katsottuna valinnat hieman painottuvat synkemmälle puolelle. Ehkä Rusketusraidat-osasto olisi ollut liian kepeää. On mukana tosin myös hauskoja biisejä.

On muuten mielenkiintoista, kun biisit on tietyssä järjestyksessä, huomaa, kuinka aivan eri levyillä olevat biisit keskustelevat keskenään. Tutuista kappaleista näkee eri puolia – ehkä kaksi eri kappaletta voi kertoa samasta asiasta? Jos kappaleita katsoo erikseen, sitä ei huomaa.”

Kristian: ”Kiinnitin itse myös huomiota siihen, kuinka samanlaisia elementtejä sovittajat toisistaan tietämättä toivat biiseihin: on samankaltaisia suhinoita ja kuiskauksia. Toki se liittyy myös tyylilajiin.”

Arttu: ”Kun kuorossa on yli 50 laulajaa, joista monella on oma kuulokuvansa kappaleesta ja oma tulkintansa sanoitusten merkityksestä, aiheuttaahan se haasteita. Ihmiset ovat kuitenkin selvästi innostuneet näistä teksteistä, ja tuoneet omaa kulmaansa esitykseen.”

Elisa: ”Kun kappaleista tehdään kuorosovitus ja esiinnytään a cappella, ilman rumpukomppeja ja sähkökitaroita, tehdään ihan eri juttua kuin PMMP itsessään on. Tällä lailla sanoitukset ja melodiat pääsevät esille aivan eri tavalla.”

Kristian: ”Kuorosovitukset ovat hyvin tekstilähtöisiä. PMMP:n tekstien sisällöissä on monenlaisia aiheita, skumpanjuomisesta parisuhteeseen ja lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan. Varmasti sekä laulajille että kuulijoille on jokaiselle omaa kosketuspintaa.

Levy nauhoitettiin viime marraskuun ekana viikonloppuna: 15 kappaletta yhteen viikonloppuun on aika tiukkaa. Mitenhän paljon me lopulta äänitettiin: yli kaksikymmentä, kaksikymmentä viisi tunti? Ottoja oli vähän vajaa 600.”

Arttu: ”Se kertoo laulajien sitoutumisen halusta. Ei ole mikään pikku juttu.”

Kristian: ”Toki äänittäjä ja tuottaja ovat molemmat Helsingistä, jonka vuoksi työ oli pakko tehdä yhdessä viikonlopussa. Aluksi mietin, jääkö levy lyhyeksi, mutta kokonaiskestoa katsoo, niin kyllähän cd:n mitta täyttyi. Tunti musiikkia.”

Arttu: ”On muuten tosi siisti juttu, että Cassiopeiassa pääsee tekemään niin monipuolisesti erilaisia juttuja. Viime vuonna lauloimme konsertin verran Toivo Kuulaa, jossa ei varsinaisesti ole groovea. (”Onpas”, huomauttaa Kristian.) Nyt on päässyt tekemään taas sellaista, mitä kuorolla ei ehkä yleensä tehdä, mikä on aina hyvin miellyttävää.”

Kristian: ”Vuosijuhlakonserteissa pitää peilata sekä historiaa että katsoa sitä, mitä tänä päivänä tehdään. Tässä vuosijuhlakonsertissa peilaamme Cassiopeian työtä levyjen kautta. Cassiopeiassa jokainen kuorojohtaja on tehnyt yhden levyn, johon on tallentunut kulloisenkin johtajan näkemyksiä ja sen aikaisen kuoron tyyliä, soundia ja muuta. Tulevassa konsertissa lauletaan puolet ajasta vanhoilta levyiltä, ja siten esitellään eri aikakausia, jälkimmäisellä puoliskolla esitetään melkein koko uusi levy.”

Elisa: ”Ei ole vielä päästy testaamaan sitä, millainen vaikutus uusista kappaleista syntyy. Villiintyykö yleisö? Toivottavasti.”

Kristian: ”Mielessä on ollut, että tällä levyllä tähdätään hieman erilaisille esiintymispaikoille. Kyllä nämä kappaleet varmasti kestävät konserttisalikäsittelyäkin, mutta suunnitelmissa on, että syksyllä haetaan keikkapaikoiksi poikkeuksellisiakin paikkoja, sitä kautta saadaan rokkikeikkameininkiä.”

”Mutta on meillä lauantainakin konsertissa komeat valot, tilasin oikein rokkikeikkavalot.”

Arttu: ”Voiko spoilata, että meillä on suuren maailman meinki, on muun muassa pukujen vaihtoa?

Levyä oli muuten kiva tehdä! Tämä on toinen levy, jolla olemme olleet mukana. Levyn teko on kyllä aina rankkaa, mutta sitäkin palkitsevampaa.”

Elisa: ”Uskon, että monelle tästä on tullut oma juttu, pääsee tekemään jotain uutta. Näitä sovituksia ei ole muilla ollut, joten projekti on ollut kuin oma lapsi.”

Arttu: ”Viime keväänä kun sovituksia alkoi tippua treeniohjelmaan, oli aina jännittynyt olo: oho, taas uusi PMMP:n biisi, millainenhan tämä on. Osa sovituksista on hyvin samankaltaisia kuin alkuperäiset kappaleet, osa aivan erilaisia. On ollut ilo huomata, mitä kaikkea näistä biiseistä saa irti.”

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Edes kuolemattomuus ei antaisi minulle riittävästi aikaa lukea

"Minulla on niin suuri vimma ja halu sivistää ja kehittää itseäni, että toisinaan saan lukemisen tuntumaan nautinnon sijaan velvollisuudelta", kirjoittaa Janne Hakkarainen.

Ylioppilaskunnan työntekijät saivat viime syksynä mahdollisuuden osallistua Firstbeat-sykevälivaihtelumittaukseen. Sykevälivaihtelua mittaamalla selvitetään, miten keho kuormittuu ja palautuu stressistä. Omat tulokseni olivat enimmäkseen ennalta-arvattavat: työmatkapyöräily parantaa kuntoani ja Humus-kuppilassa vietetyt tauot ovat palauttavia.

Muutama yllättävä mittaustulos kiinnitti kuitenkin huomioni.

Mittauksen mukaan paras valveillaolopalautumiseni tapahtui niinä hetkinä, kun makasin sohvalla ja surffailin päämäärättömästi kännykälläni netissä. Tärkein harrastukseni lukeminen taas näkyi stressiä lisäävänä tekijänä.

Havahduin ongelmaan, jonka olemassaolon olin jo ehtinyt aavistaa: minulla on niin suuri vimma ja halu sivistää ja kehittää itseäni, että toisinaan saan lukemisen tuntumaan nautinnon sijaan velvollisuudelta. Se taas johtaa paradoksaalisesti siihen, että suuresti nauttimistani asioista tulee hiukan luotaantyöntäviä. Ehkä juuri tämän vuoksi rakas harrastuskin näyttäytyi mittaustuloksissani stressitekijänä.

 

Sykevälivaihtelumittauksesta on kulunut nyt puoli vuotta, ja sinä aikana olen yrittänyt ottaa rennommin. Se vain on ollut kovin vaikeaa, koska rentoilu tuntuu hyödyttömältä, jopa ajanhukalta.

Eräänä iltana katsoin parikymmentä minuuttia Temptation Islandia, mutta kytkin siihenkin hyötyä ja oppimista: katsoin nimittäin saksalaisen tv-kanava RTL:n kautta saksalaista versiota ohjelmasta ylläpitääkseni kielitaitoani ja oppiakseni eläväistä ja nuorten käyttämää kieltä. Katselun aikana opinkin ainakin yhden uuden ilmaisun, Körperkontakt, joka merkitsee kehokontaktia.

Aivan hiljattain kävin työterveyden kolmivuotistarkastuksessa, jossa kerroin viettäväni vapaa-aikaani lukemalla kirjallisuutta. Kun minulta kysyttiin, mitä parhaillaan luen, kerroin lukevani rasismin aatehistoriasta kertovaa Kallonmittaajia ja skinejä -teosta.

Seuraavaksi pääsin vastaamaan kysymykseen, luenko mitään kevyempää; vastasin lukevani parhaillaan myös kaunokirjallista teosta, nimittäin Fjodor Dostojevskin Karamazovin veljeksiä.  Kyseessä on lähes 140 vuotta vanha ja lähes tuhatsivuinen tiiliskivi.

Eräänä päivänä mietin haikeana, että en ehtisi tutustua kaikkeen mielenkiintoiseen edes sellaisessa tilanteessa, jossa ihmiskunta keksisi kuolemattomuuden. Koska mielenkiintoista sisältöä ilmestyisi jatkuvasti, en millään ehtisi perehtyä kaikkeen kiinnostavaan edes ikuisen elämän aikana – olettaen toki, että ihmiskunta jatkaisi kulttuurin tuottamista nykyiseen tahtiin ja loputtomiin.

 

Olen yrittänyt pohtia syytä sille, miksi lukeminen tuntuu muuttuvan kohdallani niin helposti suorittamiseksi.

Eräs syy voi olla, että jo pienestä pitäen minulle on toistettu, että lukemalla paljon saa siistin sisätyön, jossa ei tarvitse rikkoa itseään. Vasemmistolaisimmat ystäväni taas sanoisivat selitykseksi, että kapitalistisen järjestelmän sisäänrakennettu ominaisuus on jatkuva kokemus riittämättömyydestä.

Jatkan asian työstämistä. Olen jo onnistunut ottamaan ensiaskeleita: olen suosiolla jättänyt kesken sellaiset kirjat, jotka ovat tuntuneet liian luotaantyöntäviltä – myös sellaiset, jotka mielestäni kuuluisivat yleissivistykseen.

Janne Hakkarainen

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan entinen viestintäasiantuntija, jonka mielestä kaikkien tasa-arvoinen kohtelu on kaikkien etu. Twitter: @jannehak

Lue lisää:

Aikuiset jotka pelkäävät nuoria

"Emme voi tuudittautua uskoon, että nuoret lopulta ratkaisevat tämän – me aikuiset olemme ne, jotka tekevät ilmastonmuutosta torjuvat päätökset", kirjoittaa Iikka Kivi. 

Koululaisten 15.3. järjestämä ilmastolakko oli vaikuttava tapahtuma.

Yksi kaikkien aikojen suurimmista nuorten mielenosoituksista laittoi järjestäjien mukaan globaalisti liikkeelle 1,6 miljoonaa ihmistä.

Vaikuttavuus ei syntynyt pelkästään mielenosoituksen massiivisesta koosta. Helsingin tapahtumassa puhunut tutkija Janne M. Korhonen kertoi myöhemmin Twitterissä, että monilla koululaisilla on paljon tarkempi, realistisempi ja tieteenmukaisempi kuva ilmastonmuutoksesta kuin useilla aikuisilla.

Kuten mielenosoitukset aina, myös ilmastolakko sai runsaasti kritiikkiä. Moni piti mielenilmausta masinoituna provokaationa, turhana haihatteluna tai lasten valjastamisena poliittisten tarkoitusperien ajamiseen.

Minä kuulen kaikkien näiden ”kriitikoiden” äänessä väräjävän sävyn: pelon.

 

Aikuistumiseen kuuluu se, että jossain vaiheessa teini-ikäiset alkavat vaikuttaa vähän pelottavilta ja arvaamattomilta. Tähän asti aikuisten turva on ollut siinä ajatuksessa, että jossain vaiheessa nuoret rauhoittuvat kapinallisuutensa suhteen, asettuvat veronmaksajan rooliin ja muuttuvat ennalta-arvattaviksi koneiston rattaiksi.

Ilmastonmuutos pirstoo tämän mallin. Nyt nuoret nimittäin vaativat, että koko järjestelmän täytyy muuttua. He eivät halua missään nimessä ryhtyä sellaisen koneiston osaksi, joka uhkaa tuhota sivilisaatiot ja ekosysteemin kokonaan.

Joten totta kai ne aikuiset, jotka ovat rakentaneet mukavan elämänsä ja valtapositionsa nykyjärjestelmän varaan, ovat kauhuissaan. Nämä nuoret aikovat romuttaa heidän suunnitelmansa – ja vieläpä syystä, jota tukee vahva tieteellinen konsensus.

Siksi ei tarvitse ihmetellä, miksi aikuiset ihmiset syyllistyvät niinkin epätoivoisiin tekoihin kuin alentamiseen, vähättelyyn ja pilkkaamiseen, jonka kohteena ovat omasta tulevaisuudestaan erittäin huolissaan olevat nuoret.

He todella ovat epätoivoisia. Koska he alkavat ymmärtää, että he tulevat häviämään tämän pelin.

 

Tosin on todettava sekin, että näiden nuorten tekojen loputon ihastelu ja toivonsa asettaminen koululaisiin maailman muuttajina ei sekään riitä oikein mihinkään.

Vaikka koululaisten vastarinta onkin toivoa herättävää, sekin kumpuaa syvästä pettymyksestä, huolesta ja epätoivosta: nuoret ovat liikkeellä siksi, että me emme ole tehneet ympäristönsuojelun suhteen tarpeeksi. Emme voi tuudittautua siihenkään uskoon, että nuoret lopulta ratkaisevat tämän – me aikuiset olemme ne, jotka tekevät ilmastonmuutosta torjuvat päätökset.

Siksi meidän olisi korkea aika käyttäytyä kuin aikuiset ja toteuttaa itse sitä, mitä koululaisille opetamme: itsekeskeisen kiukuttelun sijaan meidän tulee ottaa muut ihmiset ja ympäristö huomioon ja tehdä ahkerasti töitä sen eteen, että kaikilla olisi tällä planeetalla mahdollisimman hyvä olla.

Iikka Kivi

Oululainen stand up-koomikko, joka tekee mahdollisimman vähän työtä jotta voisi viettää mahdollisimman paljon aikaa lintutornissa. Twitter: @KoomikkoKivi

Lue lisää:

Oululainen tutkimus auttaa ennustamaan Auringon magneettisia myrskyjä

Pahaa-aavistamatonta netinkäyttäjää eivät vaani ainoastaan vihaiset kanssasomettajat tai niska-hartiaseudun ongelmat. Myös huono avaruussää voi pilata päivän. Pelastus voi kuitenkin löytyä läheltä, avaruusfysiikan tutkimuksesta. Oululainen tutkijatohtori Lauri Holappa kertoo miten.

TEKSTI Tiina Sarja

KUVAT Anni Hyypiö

Mitä sinä tekisit, jos tietäisit, että kuukauden sähköttömyys ja netittömyys alkaisi tunnin päästä? Pesisitkö koneellisen pyykkiä, soittaisitko äidille, vai katsoisitko Netflixistä suosikkisarjastasi vielä yhden jakson?

Nykyelämäämme pyörittävät satelliitit, sähköverkot ja netti, aivan huomaamattamme. Kyse ei ole vain siitä, että ilman sähköä ja nettiä Twitter ei toimi tai kaverin kanssa pitää jutella kasvokkain Skypen sijaan. Olemme rakentaneet lähes kaiken modernin elämän edellytykset sähkön ja tietoliikenneyhteyksien varaan – niiden toimiminen varmistaa niin sen, että bussit kulkevat aikataulussa kuin sen, että palkka tulee tilille ajoissa.

Uhka tälle kaikelle tulee taivaalta. Syynä ovat aurinkotuulet, joihon ihminen ei voi vaikuttaa millään tavalla.

Aurinkotuulista tietää Oulun yliopiston avaruusfysiikan tutkijatohtori Lauri Holappa, joka tutkii työkseen Aurinkoa.

Holapan mukaan Aurinko on perusominaisuuksiltaan aika tavanomainen tähti. 

”Auringossa on kuitenkin paljon, mitä ei tiedetä, kuten Auringon magneettikenttä ja se, miten se kehittyy ajan mittaan. Aurinkoa on tutkittu vasta 30 vuotta suoraan satelliiteilla.”  

Mutta miten tämä kaikki liittyy nettiongelmiin?

Holappa kertoo, että avaruusfyysikot pyrkivät luomaan ymmärrystä siitä, miten aurinkotuuli liittyy maan lähiavaruuden häiriöihin. Avaruussääennusteiden avulla voitaisiin ennakoida auringosta tulevia koronan massapurkauksia. Purkaukset voivat aiheuttaa laajoja häiriöitä esimerkiksi sähköverkkoihin, satelliittien toimintaan ja GPS-paikannukseen. Jos ne voitaisiin ennustaa nykyistä paremmin, ongelmiin ehdittäisiin varautua, jolloin Snapchat-viestit ja lentokoneet pääsisivät ongelmitta määränpäähänsä.

Esimerkiksi vuonna 2012 Maan ohitti läheltä purkaus, joka olisi voinut aiheuttaa maailmanlaajuisia haittoja.

Tällä hetkellä tuhoja tekevä avaruusmyrsky voidaan ennustaa tarkasti vain tuntia ennen kuin se päätyy maapallon lähiavaruuteen. Siinä ajassa ei ehdi ihmeitä.

Toki maan päällä varaudutaan haittoihin ennakoivasti koko ajan esimerkiksi sähköverkkoja vahvistamalla. Erityistä huomiota vaativat muuntajat, jotka eivät välttämättä kestä sähköverkkoon indusoituvia tasavirtoja pitkään.

Avaruustutkijan arkipäivä

Holappa on omassa tutkimuksessaan selvittänyt pitkäaikaisia, kymmenien–satojen vuosien vaihteluita Auringon aktiivisuudessa. Hän ei ole avaruussään mettemannonen eli ei tee sääennustuksia. Sen sijaan hän edustaa sitä tuntemattomaksi jäävää ihmisjoukkoa, joka tekee taustatyötä, jotta ennustuksia avaruussäästä osattaisiin ylipäätään tehdä. Heidän työnsä on vaikeaa mutta jää suurelta yleisöltä piiloon.

Tutkimusaihe kuulostaa jännittävältä, mutta Holapan työpaikka ei silti vaikuta miltään televisiosarjojen rikoslaboratoriolta. Tutkijat seulovat mittalaitteiden ja satelliittien tuottamista suurista datamassoista viikko- ja kuukausitolkulla kiinnostavuuksia. Sellainen homma lienee välillä takkuavaa ja yksitoikkoistakin.

Toki hän on päässyt esimerkiksi Yhdysvaltain avaruushallintoon Nasalle puolen vuoden tutkijavierailulle. Siellä hän tutustui Nasalla käytössä oleviin numeerisiin malleihin, joita käytetään tutkimuksessa ongelmien ratkomiseen. Niitä Holappa aikoo ottaa käyttöön omassa työssään.

Tutkijat, kuten Holappakin, tietävät asioiden monimutkaisuuden, eivätkä siksi yleensä mielellään sano mitään kovin räväkkää. Yhdestä asiasta hän antaa kuitenkin suorastaan jyrkän lausunnon.

Ilmastonmuutoksen syistä kiertää netissä monenlaisia väitteitä, joiden avulla pyritään välttämään ihmisen vastuu omista tekemisistään.

Auringon aktiivisuuden vaihtelu on yksi näistä sitkeistä huhuista, jolla yritetään selittää maapallon keskilämpötilan vaihtelua. Tieteellisillä termeillä höystetyt sepitteet menevät monella helposti läpi, koska maallikot eivät ymmärrä auringonpilkuista mitään.

Holappa varmasti tietää, voiko Auringon aktiivisuudella selittää ilmastonmuutosta.

”Aurinko vaikuttaa yläilmakehän kemiaan ja siten myös paikallisesti ilmastoon erityisesti napa-alueilla. Näitä Auringon alueellisia ilmastovaikutuksia tutkitaan parasta aikaa myös Oulun yliopistossa. Mitään näyttöä suuresta vaikutuksesta viimeaikaiseen ilmaston lämpenemiseen ei kuitenkaan ole.”  

Tiina Sarja

Tiina Sarja työskentelee päivisin tekniikan alalla ja kirjoittaa iltaisin tieteestä ja teknologiasta aikuisille ja lapsille.

Lue lisää:

Oikaisu: 21.2. julkaistussa Kampusgallupissa väärin muotoiltu kysymys

Vuoden ensimmäisessä printtilehdessä (21.2.2019, s.16) julkaistussa vaaliaiheisessa Kampusgallupissa on virheellinen kysymys. Printtilehdessä julkaistu kysymyksen muotoilu ja gallupiin osallistuneille esitetty kysymys poikkeavat muotoilulta toisistaan. Alkuperäinen kysymys on ollut se, minkä teemojen vastaajat ajattelevat tai uskovat nousevan esiin vaaleissa, ei minkä teemojen he toivoisivat nousevan esille.

Vuoden ensimmäisessä printtilehdessä (21.2.2019, s.16) julkaistussa vaaliaiheisessa Kampusgallupissa on virheellinen kysymys.

Printtilehdessä julkaistu kysymyksen muotoilu ja gallupiin osallistuneille esitetty kysymys poikkeavat muotoilulta toisistaan. Alkuperäinen kysymys on ollut se, minkä teemojen vastaajat ajattelevat tai uskovat nousevan esiin vaaleissa, ei minkä teemojen he toivoisivat nousevan esille.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Vähemmän ruokahävikkiä, ympäristöteemaista taidetta, roskista puhtaampi Oulu – Lukiolaiset purkivat ympäristöahdistustaan keksimällä konkreettisia keinoja muutokseen

Ensimmäistä kertaa Oulussa järjestetty Kestävyystieteen teemakurssi inspiroi nuoria tarttumaan toimeen. 21.3. järjestetyssä loppugaalassa nuoret pitchasivat ideansa ympäristöongelmien ratkaisemiseksi.

TEKSTI Iida Putkonen

KUVAT Anni Hyypiö

Oulun lukiolaiset ovat voineet alkuvuonna purkaa ympäristöhuoliaan Kestävyystieteen teemakurssilla, jonka tavoitteena oli ratkoa ympäristöongelmia käytännössä. Joulukuussa alkaneella kurssilla lukiolaiset pääsivät kehittämään konkreettisia projekteja, joilla he toteuttaisivat joitakin YK:n Agenda 2030 -tavoitteista. Itsenäisen työn tukena lukiolaisilla on ollut asiantuntijamentoreita, opettajaopiskelijatuutoreita sekä kurssin opettaja.

Ensimmäistä kertaa Oulussa järjestetyn kurssin pohjana toimi Helsingissä järjestetty vastaavanlainen pilottikurssi. Oulun kurssi on osa Oulun yliopiston ja Oulun kaupungin hanketta Osallistava, tutkimuslähtöinen ja elämyksellinen oppiminen – kohti kestävää elämäntapaa 2018 – 2020.

Oulun yliopiston kasvaitieteellisellä puutarhalla järjestetyssä kurssin loppugaalassa torstaina 21.3 lukiolaiset esittelivät ideansa. Nyt he toivovat, että päättäjät tarttuvat toimiin.

 

Ryhmä Arten, OSYK ja lyseo: ”Haluamme inspiroida ihmisiä toimimaan ahdistamisen sijaan. Järjestämme 26.4. Rotuaarilla yhteisötaideteoksen, johon käytetään kierrätysmateriaaleja. Yhdistämme ympäristön ja taiteen ja haluamme näyttää, että yksittäisillä teoilla voi olla osa suurta kokonaisuutta.”
Kuvassa vasemmalta  oikealle Viivi Riippa, Johanna Saukkonen ja Elina Meriläinen.

 

Ryhmä Stupid City Rebels, OSYK: ”Oulussa on roskiksia, miksi niitä ei käytetä? Haluamme maalata Oulun keskustan roskikset, jotta ne olisi helpompi löytää ja useampi ihminen käyttäisi niitä. Paikallisten eläinten kuvat roskiksissa muistuttaisivat siitä, miten roskaaminen vaikuttaa luontoon.”
Kuvassa Hilma Heinonen, kuvasta puuttuu toinen ryhmän jäsen Ama Penttilä.

 

Ryhmä Ekonerot, Oulun normaalikoulun lukio: ”Kehitimme sovelluksen vähentämään ruokahävikkiä. Ekonero-sovelluksellamme koululaiset voivat kilpailla siitä, kenen oppilaitos vähentää hävikkiä eniten. Testasimme sovellusta Norssissa ja se toimii. Haluamme myös opettaa ruokahävikin vähentämisen tärkeydestä ja opettaa käyttäjiä vastuullisiksi kuluttajiksi.”
Kuvassa Ali Ylikoski ja Lassi Huttunen.

Iida Putkonen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Tiedeviestinnän maisteri ja glögin ympärivuotinen kuluttaja. Etsii revontulia, riippumattoja ja juuri oikeita sanoja.

Lue lisää: