Edes kuolemattomuus ei antaisi minulle riittävästi aikaa lukea

”Minulla on niin suuri vimma ja halu sivistää ja kehittää itseäni, että toisinaan saan lukemisen tuntumaan nautinnon sijaan velvollisuudelta”, kirjoittaa Janne Hakkarainen.

Kolumni  | 

Teksti Janne Hakkarainen

Ylioppilaskunnan työntekijät saivat viime syksynä mahdollisuuden osallistua Firstbeat-sykevälivaihtelumittaukseen. Sykevälivaihtelua mittaamalla selvitetään, miten keho kuormittuu ja palautuu stressistä. Omat tulokseni olivat enimmäkseen ennalta-arvattavat: työmatkapyöräily parantaa kuntoani ja Humus-kuppilassa vietetyt tauot ovat palauttavia.

Muutama yllättävä mittaustulos kiinnitti kuitenkin huomioni.

Mittauksen mukaan paras valveillaolopalautumiseni tapahtui niinä hetkinä, kun makasin sohvalla ja surffailin päämäärättömästi kännykälläni netissä. Tärkein harrastukseni lukeminen taas näkyi stressiä lisäävänä tekijänä.

Havahduin ongelmaan, jonka olemassaolon olin jo ehtinyt aavistaa: minulla on niin suuri vimma ja halu sivistää ja kehittää itseäni, että toisinaan saan lukemisen tuntumaan nautinnon sijaan velvollisuudelta. Se taas johtaa paradoksaalisesti siihen, että suuresti nauttimistani asioista tulee hiukan luotaantyöntäviä. Ehkä juuri tämän vuoksi rakas harrastuskin näyttäytyi mittaustuloksissani stressitekijänä.

 

Sykevälivaihtelumittauksesta on kulunut nyt puoli vuotta, ja sinä aikana olen yrittänyt ottaa rennommin. Se vain on ollut kovin vaikeaa, koska rentoilu tuntuu hyödyttömältä, jopa ajanhukalta.

Eräänä iltana katsoin parikymmentä minuuttia Temptation Islandia, mutta kytkin siihenkin hyötyä ja oppimista: katsoin nimittäin saksalaisen tv-kanava RTL:n kautta saksalaista versiota ohjelmasta ylläpitääkseni kielitaitoani ja oppiakseni eläväistä ja nuorten käyttämää kieltä. Katselun aikana opinkin ainakin yhden uuden ilmaisun, Körperkontakt, joka merkitsee kehokontaktia.

Aivan hiljattain kävin työterveyden kolmivuotistarkastuksessa, jossa kerroin viettäväni vapaa-aikaani lukemalla kirjallisuutta. Kun minulta kysyttiin, mitä parhaillaan luen, kerroin lukevani rasismin aatehistoriasta kertovaa Kallonmittaajia ja skinejä -teosta.

Seuraavaksi pääsin vastaamaan kysymykseen, luenko mitään kevyempää; vastasin lukevani parhaillaan myös kaunokirjallista teosta, nimittäin Fjodor Dostojevskin Karamazovin veljeksiä.  Kyseessä on lähes 140 vuotta vanha ja lähes tuhatsivuinen tiiliskivi.

Eräänä päivänä mietin haikeana, että en ehtisi tutustua kaikkeen mielenkiintoiseen edes sellaisessa tilanteessa, jossa ihmiskunta keksisi kuolemattomuuden. Koska mielenkiintoista sisältöä ilmestyisi jatkuvasti, en millään ehtisi perehtyä kaikkeen kiinnostavaan edes ikuisen elämän aikana – olettaen toki, että ihmiskunta jatkaisi kulttuurin tuottamista nykyiseen tahtiin ja loputtomiin.

 

Olen yrittänyt pohtia syytä sille, miksi lukeminen tuntuu muuttuvan kohdallani niin helposti suorittamiseksi.

Eräs syy voi olla, että jo pienestä pitäen minulle on toistettu, että lukemalla paljon saa siistin sisätyön, jossa ei tarvitse rikkoa itseään. Vasemmistolaisimmat ystäväni taas sanoisivat selitykseksi, että kapitalistisen järjestelmän sisäänrakennettu ominaisuus on jatkuva kokemus riittämättömyydestä.

Jatkan asian työstämistä. Olen jo onnistunut ottamaan ensiaskeleita: olen suosiolla jättänyt kesken sellaiset kirjat, jotka ovat tuntuneet liian luotaantyöntäviltä – myös sellaiset, jotka mielestäni kuuluisivat yleissivistykseen.

Julkaistu 29.3.2019

Janne Hakkarainen

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan viestintäasiantuntija, jonka mielestä kaikkien tasa-arvoinen kohtelu on kaikkien etu. Twitter: @jannehak

Lue seuraavaksi

Hyvinvointiskene keskittyy yksilöön ja jättää varjoonsa vain koko maailman

Juhani Kenttä

Kolumni

16.9.2019

Mitä enemmän tapaamme toisiamme, sitä epätodennäköisemmin tapamme toisiamme

Janne Hakkarainen

Kolumni

9.9.2019

Erkki Koiso-Kanttilan katu 1
2T-ovi, 1.krs
90570 Oulu

toimitus@oyy.fi
+358 40 526 7821