In English Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) päätti kokouksessaan 10. joulukuuta talousarvion käsittelyn yhteydessä ensi vuonna aine- ja harrastejärjestöille maksettavien järjestöavustusten määrästä. OYY:n hallitus esitti edustajistolle kahta vaihtoehtoa: toisessa järjestöavustuksia myönnettäisiin vuonna 2020 25 000 euroa, toisessa 17 750 euroa. Kokouksessa hyväksyttiin äänestyksen jälkeen Lääketieteellisen vaaliliiton edustajistoryhmän tekemä muutosesitys, jossa avustuksiin budjetoidaan ensi vuonna 10 600 […]
Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) päätti kokouksessaan 10. joulukuuta talousarvion käsittelyn yhteydessä ensi vuonna aine- ja harrastejärjestöille maksettavien järjestöavustusten määrästä.
OYY:n hallitus esitti edustajistolle kahta vaihtoehtoa: toisessa järjestöavustuksia myönnettäisiin vuonna 2020 25 000 euroa, toisessa 17 750 euroa.
Kokouksessa hyväksyttiin äänestyksen jälkeen Lääketieteellisen vaaliliiton edustajistoryhmän tekemä muutosesitys, jossa avustuksiin budjetoidaan ensi vuonna 10 600 euroa.
Summan lisäksi muuttuu se, kenelle tukea ylipäänsä myönnetään: esityksen mukaan avustuksia tulee jakaa ainoastaan poikkitieteellisille, kaikille OYY:n jäsenille avoimille, pääasiassa harrastetoimintaa järjestäville yhdistyksille. Poikkeuksena tästä tukea jaettaisiin pienimmille ainejärjestöille, joiden jäsenmäärä on alle sata henkilöä. Esityksen mukaan näille pienemmille ainejärjestöille maksetaan 1 400 euroa, ja loput 9 200 euroa ohjataan harrastejärjestöille.
Tänä vuonna avustuksia on maksettu 17 736 euroa, josta ainejärjestöille 10 070 euroa ja harrastejärjestöille 7665 euroa.
Päätöksestä käytiin edustajiston kokouksessa vilkas keskustelu. Myös äänestys meni lopulta varsin tiukaksi.
OYY:n hallintosäännössä todetaan, että talousarviosta ja lisätalousarviosta päätettäessä asetetaan ensin äänestettäväksi määrältään suurimman määrärahaesityksen hyväksyminen ja hylkääminen ja näin jatketaan esitysten suuruuden mukaisessa järjestyksessä, kunnes jokin esitys on saanut vaadittavan enemmistön, minkä jälkeen pienempiä esityksiä ei enää oteta käsittelyyn.
Vaihtoehto 1 (25 000 euroa) hylättiin selkein äänin 26–11, vaihtoehto 2 (17 750 euroa) taas hylättiin yhden äänen erolla 19–18. Lääketieteellisen vaaliliiton edustajistoryhmän esityksen puolelle asettuivat yksimielisesti LED itse, Opiskelevat Kokoomusnuoret ja osa Tekniikan ja Talouden (TeTa) vaalirenkaan edustajista. Sitä vastaan olivat yksimielisesti Poikkitieteellinen vaalirengas, Vihreä vaaliliitto, Tieteelliset, Keskustaopiskelijoiden ja sitoutumattomien vaaliliitto ja lisäksi osa Tekniikan ja Talouden vaalirenkaasta.
Kun hallituksen pohjaesitykset olivat hylätty, äänestettiin vielä erikseen LEDin esityksestä (10 600). Se sai kolmannessa ja viimeisessä äänestyksessä 20–17 ääntä.
Edustajiston jäsenistä Aino-Kaisa Manninen (vihr.), Roosa Heinonen (PoVa), Bruno Gioia Sandler (PoVa), Timi Kärki (PoVa), Salla Karhunen (PoVa) ja Jarkko Impola (PoVa), jättivät päätöksestä eriävän mielipiteen.
Oulun ylioppilaslehti kirjoitti päätöksestä ja sen taustoista aiemmin tiistaina julkaistussa jutussaan.
Julkaistu
SHARE
Anni Hyypiö
Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio
Tiistaina 10. joulukuuta järjestettävässä edustajiston kokouksessa odotettavasti eniten keskustelua tulee aiheuttamaan aine- ja harrastejärjestöille maksettavat toiminta-avustukset. Ylioppilaskunnan hallitus tuo kokoukseen kaksi pohjaesitystä: toisessa avustuksia maksettaisiin 25 000 euroa, toisessa 17 750 euroa.
Nyt kokoukseen on tulossa Lääketieteellisen vaaliliiton edustajistoryhmältä muutosesitys, jossa jaettavaa summaa leikattaisiin merkittävästi. Summan lisäksi muuttuisi se, kenelle tukea myönnettäisiin: muutosesityksen mukaan avustuksia tulisi jakaa vain poikkitieteellisille, kaikille OYY:n jäsenille avoimille, pääasiassa harrastetoimintaa järjestäville yhdistyksille. Poikkeuksena tästä tukea jaettaisiin pienimmille ainejärjestöille, joiden jäsenmäärä on alle 100 henkilöä.
Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) päättää tiistaina 10. joulukuuta kokouksessaan ensi vuoden talousarviosta. Talousarviossa oletettavasti eniten keskustelua aiheuttavat OYY:n aine- ja harrastejärjestöille maksamat toiminta-avustukset.
OYY:n hallitus tuo kokoukseen ensi vuoden talousarviosta kaksi pohjaesitystä. Ne ovat muuten samat, mutta toisessa vaihtoehdossa avustuksia jaettaisiin ensi vuonna 25 000 euroa, toisessa 17 750 euroa. Tänä vuonna avustuksia maksettiin 17 736 euroa, josta ainejärjestöille 10 070 euroa ja harrastejärjestöille 7665 euroa.
Nyt kokoukseen on tulossa Lääketieteellisen vaaliliiton edustajistoryhmältä (LED) muutosesitys, jonka mukaan avustuksia jaettaisiin vuonna 2020 10 600 euroa. Summan lisäksi muuttuisi se, kenelle tukea ylipäänsä myönnettäisiin: muutosesityksen mukaan avustuksia tulisi jakaa ”ainoastaan poikkitieteellisille, kaikille OYY:n jäsenille avoimille, pääasiassa harrastetoimintaa järjestäville yhdistyksille. Poikkeuksena tästä tukea jaettaisiin pienimmille ainejärjestöille, joiden jäsenmäärä on alle 100 henkilöä.”
Muutosesityksessä ehdotetaan maksettavaksi näille pienemmille ainejärjestöille 1 400 euroa, ja loput 9 200 euroa ohjattaisiin harrastejärjestöille.
”Käytännössä kaikki OYY:n tulot ovat jäsenmaksutuloja. Kun jokaisen yliopisto-opiskelijan on maksettava jäsenmaksu, on oltava myös painavat perusteet jäsenmaksun käytölle. Toinen lähtökohtamme on, että nyt avustukset eivät hyödytä kaikkia, vaan isot järjestöt ja tietyt tiedekunnat jäävät paitsioon. Kasvatustieteiden tiedekunnalle, humanistiselle ja luonnontieteelliselle tiedekunnalle menee valtaosa tuista, ja muut saavat loput. Tämä johtuu osittain prosessista, osittain hakuinnostakin – mutta lopputulos on vääristynyt”, perustelee edustajistoryhmän jäsen Eelis Palokangas.
Palokankaan mukaan näistä syistä johtuen avustukset ovat tällaisenaan turhaa tulonsiirtoa opiskelijalta toiselle. Palokangas sanoo, että ainejärjestöillä on muitakin tulonhankkimiskeinoja: tuen menetystä kompensoidakseen voi korottaa jäsenmaksua tai tehdä enemmän töitä varainhankinnassa.
Mutta millaisia vaikutuksia esityksellä oikein olisi toteutuessaan järjestöjen toimintaan?
”Jos katsoo tiedekunnittain sitä, paljonko rahaa menee per opiskelija, eniten tukea saavissa tiedekunnissa (KTK, HUTK, LUTK) tuet ovat keskimäärin 2 euroa per opiskelija. Katsomme, että tämän määrän korvaaminen ei ole mahdoton tehtävä ainakaan suuremmille ainejärjestöille. Mutta varmasti tämä koskettaa enemmän pienempiä järjestöjä. Alle sadan hengen järjestöille olisi ehdotuksessamme tarkoitus turvata se sama tuki, jonka ovat saaneet tänä vuonna”, Palokangas sanoo.
Onko lääketieteilijöiden ehdotukselle syynä se, että esimerkiksi Oulun Lääketieteellinen Kilta on liikevaihdoltaan ollut liian suuri toiminta-avustuksen hakemiseen? Toiminta-avustusten kriteereissä nimittäin todetaan, että jos yhdistyksen tulot ja menot ovat yhteensä yli 100 000 euroa, ei sille myönnetä lähtökohtaisesti toiminta-avustusta. Kriteereissä kuitenkin sanotaan myös, että tällaisenkin yhdistyksen on mahdollista saada toiminta-avustusta, mikäli perustelee avustuksen tarvettaan hakemuksessaan kohdassa “muuta”.
”Jos miettii sitä, että meillä on lääketieteellisessä tiedekunnassa yli 1000 opiskelijaa ja vain muutama prosentti maksetuista jäsenmaksuista palautuu Terveystieteiden Killalle, on se nähty epäreiluna systeeminä. Mutta kun tätä esitystä on mietitty, on tultu lopputulokseen, että tämä järjestelmä on turha. Toki jos avustuskriteerit avataan niin, että kaikki voivat tukea hakea, olisi se jo askel eteenpäin. Mielestämme purkaminen olisi parempi vaihtoehto, siksikin, että on myös opiskelijoita, jotka eivät halua kuulua ainejärjestöön eivätkä hyödy tästä [maksetusta tuesta]”, Palokangas sanoo.
OYY:n edustajistoryhmistä Poikkitieteellinen vaalirengas (PoVa), Vihreä vaaliliitto ja Tieteelliset julkaisivat 10.12. yhdessä kannanoton, jossa he ilmoittivat kannattavansa OYY:n hallituksen esitystä turvata järjestöavustukset jatkossakin aine- ja harrastejärjestöille OYY:n talousarviossa.
Kannanotossa todetaan, että ”elinvoimaiset opiskelijajärjestöt hyödyttävät koko yliopistoyhteisöä. Esimerkiksi ainejärjestöt tuottavat opiskelijakulttuuria, tapahtumia ja palveluita sekä muuta toimintaa, joiden avulla opiskelijoiden on helpompi kiinnittyä yliopistoyhteisöön. Yhdessä OYY ja ainejärjestöt voivat olla vaikuttavampia opiskelijoiden edunvalvojia yliopistolla ja yhteiskunnassa”.
Kannanoton allekirjoittaneiden ryhmien mukaan vastaesitys on tuotu edustajistolle kiireellä, eikä sen kaikkia vaikutuksia ei ole ehditty punnita kunnolla.
”Esimerkiksi avustusleikkaukset vaikuttavat voimakkaasti niihin ainejärjestöihin, jotka perivät jäsenmaksun ainoastaan liittymisen yhteydessä. Eri aloilla on myös erilainen tarkoitus yhteiskunnassa ja erilaiset mahdollisuudet hankkia merkityksellisiä sponsoreita tukemaan toimintaansa. Edustajiston jäseninä meidän tulee taata kaikille Oulun yliopistossa toimiville ainejärjestöille mahdollisuudet toimia opiskelijan hyvän elämän eteen.”
Muista ryhmistä Tekniikan ja Talouden vaalirengas (TeTa), Opiskelevat Kokoomusnuoret -vaaliliitto tai Keskustaopiskelijoiden ja sitoutumattomien vaaliliitto eivät tiettävästi ole julkaisseet ennen kokousta kannanottoja aiheesta.
OYY:n edustajisto on 37-henkinen. Tällä edustajistokaudella TeTalla on 14 paikkaa, LEDillä 5, Tieteellisten vaaliliitolla 5, PoValla 5, Opiskelevat Kokoomusnuoret -vaaliliitolla 4, Keskustaopiskelijoiden ja sitoutumattomien vaaliliitolla 3 ja Vihreällä vaaliliitolla 1.
Kuka saa hakea?
Järjestöille maksettavien avustusten kokonaismäärärahasta päätetään vuosittain talousarvion käsittelyn yhteydessä. Avustussumma on vuosien aikana elänyt ja muuttunut: esimerkiksi vuonna 2016 avustuksia maksettiin järjestöille yhteensä 23 497 euroa, vuonna 2017 14 874 ja vuonna 2018 16 969 euroa. Vuodesta 2018 ei ole jaettu enää erikseen projektiavustuksia tai erityistoiminta-avustuksia, vaan kaikki OYY:n järjestöavustukset jaetaan nyt toiminta-avustuksina.
OYY:n hallitus päättää summan jakamisesta hakuajan jälkeen hakijamäärien perusteella. Tänä vuonna toiminta-avustusten hakuaika alkoi 24. huhtikuuta ja päättyi 19. toukokuuta.
OYY:n toiminta-avustukseen ovat oikeutettuja ne rekisteröidyt yhdistykset, jotka ovat ilmoittautuneet toimivansa OYY:n piirissä. Järjestön on myös kuluvan vuoden aikana pitänyt päivittää tietonsa OYY:n järjestöportaaliin yhdistysluetteloon.
Ehtoina avustuksen saamiselle ovat olleet lisäksi seuraavat seikat: jäsenistö sitoutuu OYY:n arvoihin, järjestön toiminta ja periaatteet ovat sellaiset, että OYY voi ne hyväksyä, järjestön toiminta ei ole ristiriidassa OYY:n strategian tai tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman kanssa, järjestö muistuttaa jäseniään tilaamaan OYY:n viikkokirjeen ja OYY myös näkyy avustetun järjestön viestinnässä hyvän avustuskäytännön mukaisesti, järjestön edustajat osallistuvat OYY:n järjestämiin järjestökoulutuksiin säännöllisesti, järjestön talousvastaava on kouluttautunut tehtäväänsä, järjestön hallitus on ajan tasalla yhdistyksen taloudellisesta tilanteesta ja järjestön tapahtumissa on huomioitu yhdenvertaisuus- ja esteettömyysnäkökulmat.
Toiminta-avustuskriteerit vuodelle 2019 löytyvät OYY:n sivuilta.
Vuoden 2020 talousarviosta päätetään OYY:n edustajiston kokouksessa 10. joulukuuta kello 17 alkaen. Samassa kokouksessa valitaan esimerkiksi myös OYY:n hallitus vuodelle 2020, yliopistokollegion opiskelijajäsenet ja heidän varajäsenensä kaudelle 2020–2021 ja päätetään toimintasuunnitelmasta vuodelle 2020.
Kokous järjestetään Linnanmaan kampuksella salissa L2, ja siitä lähetetään myös livestream OYY:n Facebook-sivulla. Oulun ylioppilaslehti seuraa kokouksen etenemistä Twitter-seurantana. Kokoukseen paikan päällä voivat osallistua kaikki OYY:n jäsenet.
Julkaistu
SHARE
Anni Hyypiö
Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio
Sanna Häyrynen on saavuttanut lähes kaiken, mistä hän on tähän mennessä haaveillut. "Voinko jäädä nautiskelemaan vai täytyykö minun määritellä, mikä on seuraava suuri tavoitteeni", hän miettii viimeisessä kolumnissaan Oulun ylioppilaslehdelle.
Opiskeluvuodet iskostivat päähäni suorituskeskeisen maailmankuvan. Olin koko ajan matkalla kohti seuraavaa koitosta: deadlinea, tenttiä, kandintutkintoa, maisterintutkintoa, työnhakua ja työpaikkaa.
Vapaa-aikani toivotuista etapeista askartelin aarrekartan. Sillä tarkoitetaan sitä, että naistenlehdistä leikellään kuvia, jotka sykähdyttävät. Näin pitäisi saada selville, mistä haaveilee.
Tällä hetkellä elämäni näyttää hätkähdyttävän paljon tuolta aarrekartalta. Olen tehnyt, kuten neuvotaan ja konkretisoinut unelmani. Näin ne ovat yllättäen toteutuneet.
Nyt en enää tiedä, minkä eteen ponnistelisin. Olen tyytyväinen henkilökohtaiseen elämääni ja pidän työstäni.
Olen ruvennut kysymään itseltäni, täytyykö ihmisellä aina olla jokin suuri tavoite, jota kohti pyristellä.
Elämme aikaa, jolloin jokainen on ikään kuin oman projektiyhteiskuntansa johtaja, jonka on luotava itselleen kaikenlaisia kehityshankkeita.
On laadittava bucket list eli eräänlainen tehtävälista asioista, jotka haluaa toteuttaa ennen kuolemaa. On muistettava unelmoida – ja tehtävä suunnitelma unelmaan yltämisestä, jotta siitä tulee tavoite.
Olen yrittänyt pähkäillä, mitä elämälläni seuraavaksi tekisin. Olen riippuvainen tulevaisuudennäkymistä.
Kai minun on jotain haviteltava ja keksittävä jokin suunta!
Olenko mitään, ellen kehitä itseäni ja tavoittele seuraavaa tasoa elämässäni? Onko väärin olla ihan tyytyväinen?
Yritän kuitenkin haastaa ajatukset jatkuvasta etenemisestä, koska unelmapuhe ruokkii tarpeetonta tyytymättömyyttä.
Ahkeraa puurtajaa kuvaa suomen kielessä sana työmyyrä. Sana on kaiketi lainattu hieman puolivillaisesti ruotsin arbetsmyra-sanasta, joka tarkoittaa työmuurahaista.
Mutta ehkäpä myyrä on muurahaista osuvampi otus kuvaamaan työsuorittajia, sillä myyrä on lähes sokea. Samalla tavalla vapaa-ajan ja työarjen ihmispuurtajatkin saattavat sokeutua sille, mitä heillä jo on. Jos koko ajan ryntäilee etapista toiseen, ei näe, että käsissä voisikin olla aika kiva elämä.
Mieleeni nousee MTV:n entisen uutisankkurin Aino Huilajan tapaus.Hän irtisanoutui muutama kuukausi sitten ja päätti lähteä miehensä ja koiransa kanssa kiertämään pakettiautolla maailmaa.
Huilaja sanoo, että aiemmassa arjessaan hän tunsi olevansa tärkeä, kun hänellä oli kiire. Nyt hän opettelee sietämään tylsyyttä ja elää askeettisesti pakettiautoelämää.
Huilajan tempaus näyttää toki tehtävälistan kohdalta, jossa sanotaan, että täytyy pitää sapattivuosi ja kiertää maailmaa pakettiautolla, mutta se myös paljastaa jotain olennaista.
Rauhattoman eteenpäin juoksemisen sijasta on välillä kapinoitava ajan henkeä vastaan ja pysähdyttävä nauttimaan työn hedelmistä.
Julkaistu
SHARE
Sanna Häyrynen
Tiedeviestinnän maisteri, joka tykkää kuunnella, kun asiantuntija puhuu.
Twitter: @sannahayrynen
Joulun tienoilla elokuvateattereihin saapuvat sekä Star Wars -saagan viimeisin osa The Rise of the Skywalker että Frozen 2. Molemmat ovat takuuvarmoja jättihittejä emoyhtiölleen Disneylle, jolla on nyt poskettoman suuri siivu elokuvamarkkinoista. Jo heinäkuun loppuun mennessä se oli tehnyt kaikkien aikojen lippukassaennätyksen vuoden sisällä. Disneyn omistamien tuotantoyhtiöiden elokuvat olivat silloin tuottaneet yhteensä lähes 8 miljardia dollaria, noin 45 prosenttia maailmanlaajuisista elokuvatuotoista.
Yksi näistä yhtiöistä on Marvel Studios, vuosikymmenen todellinen elokuvajytky, jonka ympärillä on tänä syksynä vellonut pienimuotoinen kulttuurisota. Se sai alkunsa, kun veteraaniohjaaja Martin Scorsese tokaisi Empire-lehden haastattelussa, ettei nauti Marvelin elokuvista ja näkee ne elokuvataiteen sijaan “huvipuistokyyteinä”. Sen jälkeen sanailu on ollut vilkasta puolesta ja vastaan, niin kuluttajilta kuin tekijöiltäkin.
Elokuvien ansioista kiistely on toki kiintoisaa, mutta siihen juuttuminen sivuuttaa olennaisemman köydenvedon. Miten käy kulttuurin kirjon, kun yhdellä toimijalla on näin ylivoimaiset resurssit markkinoiden kyllästämiseen?
Disney on haalinut viime vuosina tuotantoyhtiöitä yksi toisensa jälkeen. Niihin kuuluvat yllä mainituista elokuvista vastaavat Lucasfilm ja Pixar Animation Studios sekä yksi Hollywoodin pitkäikäisimpiä elokuvastudioita, 21st Century Fox. Tällä hetkellä Disney ei myönnä Foxin arkiston elokuvien esitysoikeuksia teattereille, mikä on etenkin pienemmille toimijoille merkittävä isku eloonjäämistaistossa isojen ketjujen varjossa. Syy on epäselvä, mutta ainakin se tukee näkemystä jättiläisestä, joka haluaa raivata yhä enemmän tilaa uusille liukuhihnatuotteilleen.
Vaikka Scorsesen työ sekä vanhojen elokuvien restauroinnin että monimuotoisen auteur-elokuvan tukemisen eteen on huomattavaa, monet typistävät hänen kantansa vanhan ukon elitistiseksi kyvyttömyydeksi tunnustaa uuden kulttuuri-ilmiön arvoa.
Supersankarielokuvien nousu tapahtui lopulta petollisen nopeasti. Voi puhua erityisestä onnistumisesta, kun Marvel edustaa nyt popkulttuurin suosituinta kärkeä, mutta nörttiyhteisö näkee silti itsensä ja jaetun omaisuutensa edelleen altavastaajina.
Kollektiivinen tarve saada tunnustusta toistuu fanien toiminnassa. Kun laajasti kehuttu The Dark Knight ei mahtunut vuoden 2009 Oscar-gaalassa viiden parhaan elokuvan ehdokkaan joukkoon, akatemia laajensi heti seuraavana vuonna ehdokasmäärää selkeänä myönnytyksenä kyseiseen närkästykseen. Tänä vuonna fanit kampanjoivat, että mahdollisimman moni menisi katsomaan Avengers: Endgamen ja nostaisi sen lipputuloissa kaikkien aikojen isoimmaksi elokuvaksi Avatarin yli. Ei ole lainkaan epätavallista, että he häiriköivät näitä elokuvia epäsuotuisasti arvostelevia tahoja. Auta armias, jos kriitikoiden arvioita keräävä Rotten Tomatoes -sivusto kerää Toy Story 4:lle alkuun vain positiivisia arvioita, ansaiten harvinaislaatuisen 100% Fresh -leiman, mutta sitten yksi hienoisen pettynyt arvostelu rikkoo kuplan. Sehän on enää vain 97% Fresh!
Ylivoimainen markkinadominanssi ei riitä, rakkaan suuryritykseni pitää olla myös kulttuurin portinvartijoiden tunnustama ja yksimielisesti rakastettu!
En voi assosiaatioilleni mitään: moinen fanaattisuus suuryritystä kohtaan vie ajatukseni dystopioihin. Mieleen tulee eräs ajatuskoe tekoälyn kehittymisestä, nimittäin Rokon basiliski. Sen mukaan yhteistä hyvää varten luotu supertekoäly syntyy vääjäämättä tulevaisuudessa, mutta se tulee kiduttamaan heitä, jotka eivät edistäneet sen syntyä. Jos olet tietoinenkin tästä ajatuskokeesta, olet välittömästi osapuoli siihen sisältyvässä kiristysskenaariossa eli velvoitettu työskentelemään basiliskin hyväksi tai varautumaan hirveisiin seurauksiin.
Kuka kampanjoisi suuryrityksen puolesta, ellei pelkää sitä, mihin se on kykeneväinen? Ettekö tekin voisi kuvitella supertekoälyn, joka kommunikoisi meille kasvottoman käyttöliittymän sijaan helposti lähestyttävien ja tuttujen brändihahmojen muodossa? Se palkitsisi uskollisuutemme juuri meille räätälöidyillä viihdetuotteilla, ellei peräti kokonaisella virtuaalitodellisuudella. Onhan tekoäly jo nyt osa Disneyn arsenaalia: yhtiö on testannut elokuviaan näytöksissä, joissa tekoäly rekisteröi reaaliaikaisesti testiyleisön ilmeitä ja analysoi niiden perusteella paranneltavia osioita voidakseen taata takuuvarman tuotteen markkinoille. Ei mene kauan, kun elokuvat voidaan jo kustomoida joka katsojalle yksilöllisesti. Silloin illuusio on valmis, Disney haluaa parasta juuri minulle.
En sentään oikeasti usko, että supertekoäly-Disney kiduttaisi minua tulevaisuudessa, en tietenkään.
Osaahan tämä jättiläinen olla lempeäkin. On esimerkiksi hienoa, että saamelaiskulttuurista inspiraatiota saanut Frozen 2 on toteutettu yhteistyössä saamelaisasiantuntijoiden kanssa. Se on jopa yllättävä edistysaskel ja osoitus, että Disney on myös ottanut jotain onkeen aiemmista kulttuurisen omimisen syytöksistä.
Ja kävinhän minäkin muuten syksyllä katsomassa Toy Story 4:n. Se on ollut tärkeä elokuvasarja minulle jo pitkään ja yhdyn positiivisten arvioiden kuoroon tälläkin kertaa.
Kai säästätte minut?
Julkaistu
SHARE
Juhani Kenttä
Englantilaisen filologian opiskelija, joka intoilee kulttuurista ja miettii ammatinvalintaa sitten myöhemmin.
Ensi vuonna viisikymppisiä juhliva puhallinorkesteri Teekkaritorvet keikkailee joulukuussa Suomigroove-konserttiprojektin merkeissä kaksi kertaa.
Kun opeteltavia kappaleita on ollut paljon ja soittajia mukana "massiivinen määrä", suomalaiseen rytmimusiikkiin sukeltaminen on vienyt soittajat pois mukavuusalueeltaan.
"Nyt nähdään, mihin me orkesterina pystytään", toteaa huilisti Aleksanteri Lammassaari. Hän ja Sanja-Maria Olli kertoivat lehdelle, mitä juhlavuoteen varaslähdön ottaminen pitää sisällään.
Aleksanteri Lammassaari, huilisti, varakapellimestari: ”Tälle projektille ei ole vain yhtä tiettyä ideoijaa. Teekkaritorvilla oli vuonna 2015–2016 Ultra Bra -konserttiprojekti, sen jälkeen vuonna 2017 oli Aamuun uuteen -projekti yhdessä muiden yliopiston musiikkijärjestöjen kanssa. Hallituksessa alettiin sitten puhua, että uudelle projektille olisi tarvetta ja kysyntää.”
Sanja-Maria Olli, huilisti: ”Toiveena oli, että vuorossa olisi jotain kevyempää. Ultra Bra oli sellaista, Aamuun uuteen oli taas vähän ehkä hartaampaa.”
Aleksanteri: ”Idea syntyi syksyllä 2017. Sitä alettiin pikkuhiljaa viedä eteenpäin, ja kunnolla se potkaistiin käyntiin syksyllä 2018.”
Sanja-Maria: ”Silloin saimme ensimmäiset sovitukset. Sitä mukaan kun saatu sovituksia, on myös treenattu kappaleita: ensin vain Teekkaritorvien kesken, myöhemmin bändin kanssa. Tämähän on yksi Teekkaritorvien isoimmista projekteista: soittajia on projektissa yhteensä viisikymmentä, joista vähintään nelisenkymmentä yhtä aikaa lavalla. Se on aika massiivinen määrä!”
Aleksanteri: ”Kun soittajia on niin paljon, vastuita on pitänyt vähän jakaa – vaikka kaikki haluavat toki soittaa, se ei vain ole mahdollista, sillä stemmoja ei ole tarpeeksi näin monelle soittajalle. Se on toisaalta ollut hyväkin, kaikkien kun ei ole tarvinnut opetella kaikkia kappaleita. Kokonaisuudessaan keikkaan kuuluu 15 kappaletta. Kappaleiden sovituksia on tullut kolmesta eri lähteestä. Kahta kappaletta lukuunottamatta kyseessä ovat täysin uudet, tätä projektia varten tehdyt sovitukset. Se määrä on ollut iso homma meillekin, kun on niin paljon uutta soitettavaa, uusia stemmoja – nyt nähdään, mihin me orkesterina pystytään! Paljon on oltu pois mukavuusalueelta, kun koko ajan tulee uutta nuottia naamaan.
Konsertin ohjelmisto sisältää menevää suomalaista rytmimusiikkia. Projekti kulki ensin nimellä Suomi-Soul, kunnes se vaihtui kesän jälkeen Suomigrooveksi. Ei sille [nimelle] mitään tiettyä syytä ole, kyseessä on hyvän mielen musiikkia – sellaista, joka aiheuttaa jalan vipatusta.”
Sanja-Maria: ”Tyylejä on laidasta laitaan: on Anssi Kelaa ja Kirkaa, mutta myös esimerkiksi Emma Salokoskea. Ohjelmisto ei keskity vain yhdelle vuosikymmenelle – on kasaria, mutta myös esimerkiksi Karri Koiraa. On ollut muuten mahtavaa huomata, millä tavalla tähän projektiin on sitouduttu.”
Aleksanteri: ”Soittajista huomaa, että mentaliteetti on tietyllä lailla muuttunut: on huomattu, että kerran viikossa treenaus ei riitä, pitää treenata kotonakin enemmän. Sekin on aivan tervettä ajattelua. Kappaleita on ollut kyllä mukava soittaa. Kun ensimmäiset sovitukset tulivat, mielessä kävi, että mitähän tästä tulee. Sovitukset olivat todella hienoja, mutta vähän haastavan oloisia. Mutta siinä kävi pieni herääminen orkesterissa, ja lopputuloksesta tuli todella hyvä. Olen iloinen ja ylpeä meidän orkesterista.”
Sanja-Maria: ”Ehkä siinä oli sekin, että ensimmäisissä treeneissä ei ollut vielä mukana bändiä, siksi se saattoi kuulostaa tietyissä kohdissa vähän tyhjältä. Kun treenattiin oma osio kuntoon ja bändi tuli mukaan, viimeistään silloin tajusi, että ei vitsit.”
Aleksanteri: ”Nyt oman puhallinorkesterin kanssa soittaa sähkökomppibändi: on sähkökitara, syntikka, rummut tulevat meiltä itseltään. Laulusolisteja ovat Minna Heikkinen, Niko Kuusela ja Eelis Saurio, räppibiiseissä mukana ovat Joonatan Väisänen eli Jokrates, Stepa ja Mactopias.”
Sanja-Maria: ”Harjoittelu on ollut sopivan haastavaa. Ei ole lannistanut ketään.”
Aleksanteri: ”Joo, ei ole ollut vaikeaa, mutta haastavaa. Kuten sanoin, on menty pois mukavuusalueelta.
Tämä Suomigroove-projekti on varaslähtö Teekkaritorvien 50-vuotisjuhlavuodelle, jota vietetään ensi vuonna. Ajatuksena on, että tämän projektin keikkoja esitetään ehkä keväälläkin, jos on siihen tilaisuuksia. Tällä hetkellä on nämä kaksi sovittuna joulukuulle. Vaikka projekti liittyy vuosijuhlaan, biisit ovat aivan uusia. Juhlavuonna on tulossa kyllä oma vuosijuhlakonserttinsa, se on parempi paikka peilata [orkesterin] omaa historiaa.
Biiseistä yleisölle on soitettu entuudestaan kolme: Duran Duran, Jäätelökesä ja Tanssilattialla. Ne vedettiin tämän vuoden Vulcanaliassa keikan lopuksi. Se oli sellainen ensijulkistus yleisölle tästä projektista. Nyt joulukuun keikoista Valveen ensi-ilta on loppuunmyyty. Ilonan keikka tulee varmaan olemaan rennompi, siellä saa tanssia. Valveen keikka on väliajallinen, ja pitää istua penkillä.”
Sanja-Maria: ”Tässä vaiheessa tuntuu tosi kivalta päästä soittamaan yleisön edessä.”
Aleksanteri: ”Itse en sitä vielä edes tajua, että kohta on keikka edessä. Kai sen vasta sitten sunnuntaina ymmärtää. Olemme molemmat muuten mukana ensi vuonna myös Teekkaritorvien hallituksessa, minä keikkamyyjänä, Sanja sihteerinä.”
Sanja-Maria: ”Juhlavuosi tuo Teekkaritorille ainakin uudenlaisia projekteja ja yhteistyökuvioita. Tarkoitus olisi olla normaalia enemmän näkyvillä. On vuosijuhlat ja vuosijuhlakonsertti, mutta myös paljon muuta, mikä tuo enemmän näkyvyyttä.”
Aleksanteri: ”Koko ajan on brainstormaus käynnissä siitä, mitä muuta voisi vielä keksiä. Viisikymmentä on muuten yllättävän iso ikä. Ihmiset tuntuvat vähän yllättyvän siitä, että ollaan jo tämän ikäisiä – Teekkaritorvet viisikymmentä, miten se on mahdollista!”
Sanja-Maria: ”Odotan kyllä näitä keikkoja ihan sikana. Ohjelmistossa on niin kauniita sovituksia. Haluan kuulla, miltä ne kuulostavat oikeassa tilassa ja oikealla äänentoistolla.”
Aleksanteri: ”Tuo on totta! Haluan myös, että yleisö pääsee kuulemaan lopputuloksen. Itse olen saanut jo kuunnella, nyt pääsee soittamaan muillekin.”
Sanja-Maria Olli ja Aleksanteri Lammassaari odottavat pääsevänsä esittämään Suomigrooven kappaleita yleisölle.
Teekkaritorvien Suomigroove-konsertit 1.12. kello 17 Valveella (loppuunmyyty) ja itsenäisyyspäivän aattona 5.12. kello 00 Ilonassa.
Julkaistu
SHARE
Anni Hyypiö
Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio
Olit sitten suomalainen tai vaihto-opiskelija pohjolan kylmyydessä, tunnet varmaan ulkomaalaisten kaksi yleisintä reaktiota: "Voi Suomi, onko koulujärjestelmäsi niin upea kuin olen kuullut?" ja "Voi Suomi, onko kielesi todella niin vaikeaa?"
Tässä jutussa keskustelemme lehtori Anne Koskelan ja kolmen Oulun yliopiston opiskelijan kanssa siitä, onko suomen kieli todella niin vaikeaa kuin sen yleensä kerrotaan olevan.
Amaya Garcia Márquez on espanjalainen vaihto-opiskelija Oulussa. Hän sanoo että on tullut kokemaan suomalaisuuden uudestaan. Hän on asunut Suomessa jo yhteensä 10 kuukautta, ja hänellä on B2-tason kielitodistus.
Viimeisenä lukiovuotenaan vuonna 2015 hän sai stipendin ja häntä pyydettiin ilmoittamaan vaihto-opiskeluiden kohdemaat paremmuusjärjestykseen. Hän laittoi Suomen ensimmäiseksi ja jätti Etelä-Afrikan toiselle sijalle.
”Tunsin yhteyttä, vaikka en tiennyt juuri mitään Suomesta. Saavuin 21. elokuuta [2015] puhumatta sanaakaan suomea ja koulu alkoi 23. elokuuta täysin suomeksi.”
Toisentasoisen oppijan näkökulman tarjoaa Alexander Csepregi, joka otti vastikään ensimmäisen askeleen suomen kielen opiskelussa. Hän on maantieteellisesti kaukaisesta mutta kielitieteellisesti läheisestä Unkarista. Hän opiskelee nyt yliopistossamme ja opettaa koripalloa.
Omien sanojensa mukaan hänelle sekä maa että kieli ovat uusia, ja tällä hetkellä hän pystyy käyttämään yksinkertaisia fraaseja sekä esittelemään itsensä suomeksi. Hän kertoo, että unkarilaiset näkevät suomalaiset kaukaisina kylmyydessä asuvina veljinään. He eivät kuitenkaan pidä kieliä saman kuuloisina.
”Unkarilainen kaverini osti talon kaukaa pohjoisesta ja on tavannut saamelaisia ja kuullut heidän puhuvan. Hän kertoi minulle, että se kuulosti siltä, että kuuntelee unkaria mutta ei ymmärrä sitä, mikä ilmeisesti oli kummallinen kokemus. Toisaalta hän oli kanssani samaa mieltä siitä, että suomen kieli ei kuulosta yhtään unkarilta.”
Waldo Seppä tarjoaa jälleen erilaisen perspektiivin suomen kielen oppimiseen. Hänen tapansa esitellä itsensä, ”saksalainen, jolla on suomalainen isä ja joka puhuu afrikaansia”, voi selittää, miten.
Waldo Seppä kertoo, että hänen suomen kielen sujuvuuden taso vaihtelee täysin hänen eri elämänvaiheidensa välillä. Hän on asunut Suomessa ja muuttanut pois ja takaisin.
”Etelä-Afrikassa olen aina ’se suomalainen’ ja Suomessa ’se eteläafrikkalainen’. Suhteeni suomen kieleen on vaihdellut. Ilmeisesti isäni puhui minulle suomea, kun olin pieni, mutta en muista sitä.”
Jotta saisimme paremman kuvan siitä, miltä suomen kielen tunnit näyttävät opettajan näkökulmasta, käännyimme lehtori Anne Koskelan puoleen ja kysyimme häneltä muutaman kysymyksen. Hän on tuttu nimi sekä suomalaisille että ulkomaalaisille opiskelijoille, sillä hän opettaa suomea sekä äidinkielenä että toisena kielenä.
Valmistuttuaan Oulun yliopistosta Anne Koskela kerrytti ensimmäiset suomen kielen opettamisen kokemuksensa opettamalla suomea toisena kielenä aikuisille maahanmuuttajille. Sen jälkeen hän on opettanut ulkomaalaistaustaisia yleisesti kurssilla, joka valmistaa heitä työelämään Suomessa. Myöhemmin hän löysi tiensä yliopistonlehtoriksi ja on edelleen sillä tiellä.
Onko suomea oikeasti vaikea oppia? Kyllä ja ei
”Tietenkään me suomen kielen opettajat emme halua sanoa, että suomen kieli on vaikeaa”, Anne Koskela sanoo.
Hänen mukaansa on parempi lähestyä suomea mieluummin erilaisena kuin vaikeana. Kieli ei ole indoeurooppalainen, mikä on Euroopalle epätyypillistä. Vaikka hän sanoo, että unkarilaisilla opiskelijoilla voi olla pieni etu kielen rakenteen ymmärtämisessä, etu jää kuitenkin niin pieneksi, että puhujilla voi olla hankaluuksia muiden osa-alueiden kanssa. Lisäksi kielestä, jossa erotellaan lyhyet ja pitkät äänteet, voi olla myös hyötyä.
Anne Koskela näkee suurimpana etuna kuitenkin kokemuksen kieltenoppimisesta.
”Mielestäni se on myös kysymys oppimisstrategioista ja oppimisesta itsestään. Jos on jo kokemusta kieltenoppimisesta ja on opiskellut muita vieraita kieliä aiemmin, on helpompaa oppia myös suomea.”
”Puhutun ja kirjoitetun kielen eroilla on suuri merkitys siinä, mikä tekee siitä vaikean.”
Alexander Cserpegi vahvistaa ajatuksen kertomalla, ettei suomen kielen logiikka ole hänelle unkarilaisena outoa. Hänen mielestään erilliset äänteet kuulostavat tutuilta, mitä hän pitää etuna. Myös unkari on agglutinatiivinen kieli eli pystyy luomaan epätavallisen pitkiä sanoja johtamalla. Hän kertoo joskus kääntävänsä suomen kielen materiaalit mieluummin unkariksi kuin englanniksi, sillä siinä on enemmän järkeä.
Sanaston suhteen hänen taustansa antaa kuitenkin vain vähän hyötyä. Lisäksi Alexander Csepregin mielestä suomen kielessä on toinen hankala puoli.
”Puhutun ja kirjoitetun kielen eroilla on suuri merkitys siinä, mikä tekee siitä vaikean. Välillä työkaverini, toiset koripallonopettajat, viestittelevät toisilleen, eikä edes Google tunnista heidän kirjoittamiaan lauseita.”
Samaan tapaan myös Waldo Seppä katsoo oppimistaan eri tavoilla. Yhtäältä hän arvostaa suomen kielen mutkattomuutta. Hän vertaa sitä englantiin ja ranskaan, joissa molemmissa opiskelijan täytyy muistaa prepositioiden käyttö eri tilanteissa. Suomen kielessä taas voi nopeasti ja loogisesti alkaa yhdistelemään sanoja. Siinäkin on omat vaikeutensa.
”Vaikeus tulee siitä, kun vastaan tulee älyttömän pitkä sana eikä ole mitään käsitystä mistä aloittaa. Myös vaativa kielioppi tekee suomen kielestä vaikean, ja monet keskittyvät vain siihen.”
Vaikka hän sanoo, ettei näe vaikean kieliopin osaamista tärkeänä tullakseen sujuvaksi puhujaksi, hän sanoo lopuksi ymmärtävänsä, miksi suomea kutsutaan vaikeaksi kieleksi.
Anne Koskelan mielestä on parempi nähdä suomen kieli mieluummin erilaisena kuin vaikeana.
Kurssit antavat mahdollisuuden puhua
Amaya Garcia Márquez yllättää monet puhumalla sujuvaa suomea, vaikka onkin ollut Suomessa vain vähän aikaa. Silti hän muistaa ja ymmärtää kielen vaikeuden. Hän puhuu englantia, ranskaa, suomea ja espanjaa ja sanoo suomen olevan kaukainen muihin kolmeen verrattuna. Erityisesti alussa hän koki, ettei oppiminen motivoi.
”Hetkittäin olin turhautunut itseeni, kun en oppinut suomea. Ajattelin, etten ikinä opi puhumaan sitä. Vaikeinta oli henkinen puoli ja turhautuminen”, hän sanoo.
Amaya Garcia Márquez huomauttaa, että on oppinut suurimman osan osaamistaan asioista käyttämällä kieltä. Kun hänen lukiokaverinsa vaihtovuonna olivat äidinkielen tunnilla, hänellä oli tunteja suomen kielen opettajan kanssa. Opiskelusuositusten lisäksi hänen mielestään suurin hyöty oli siinä, ettei opettaja ikinä vaihtanut englantiin vaan jatkoi puhumista hänen kohdekielellään. Ajan myötä hän oppi yhä enemmän sanastoa, jota hän yhdisteli lauseiksi. Hän kertoo, ettei koskaan suoranaisesti opiskellut kielioppia, ja siksi hän tunnistaakin yleensä vaistomaisesti, onko lause oikein vai ei.
”Vaikeinta oli henkinen puoli ja turhautuminen.”
Matkallaan aloittelijasta siihen, että häntä luullaan turkulaiseksi, Amaya Garcia Márquezia ajoi eteenpäin motivaatio.
”Halusin oppia. Halusin kuulua tänne. Lounaalla kaikki kaverini puhuivat suomea, ja vaikka he puhuivatkin minulle englanniksi, halusin kokea ymmärtäväni ympäröivää maailmaa.”
Waldo Seppä, joka on käynyt useamman suomen kielen kurssin, käy tällä hetkellä Opettajaksi Suomeen -kurssia yliopistossamme. Hänen mielestään suurin etu on mahdollisuus puhua ja harjoitella, sillä hän huomasi ajautuvansa useasti englanninkielisiin piireihin Suomessa.
”Kurssit antavat mahdollisuuden puhua suomea, ja siellä on aina joku auttamassa. Kun olin ollut Suomessa kaksi vuotta, huomasin, että pystyn esittelemään itseni ja sujuvasti vastaamaan kysymyksiin mistä olen kotoisin. Suomen kielen kurssilla on aina mahdollisuus puhua myös muista aiheista.”
”Kun tunnen kavereita, jotka ovat oppineet suomea, tiedän sen olevan mahdollista ja erittäin tyydyttävää.”
Seppä ei ole ainut, joka näkee suomen kielen kurssit positiivisena kokemuksena. Alexander Cserpegi kertoo, että on juuri selvinnyt Survival Finnish -kurssista, jota yliopistomme tarjoaa. Hän käy tällä hetkellä Beginner’s Finnish -kurssia ja kertoo sen olevan pääosin virallista suomea, ja välillä kerrotaan myös sanojen puhekieliset versiot. Puhuttu kieli on oikeastaan se, minkä hän kokee oppimisen suurimmaksi haasteeksi. Hän arvostaa kursseissa sitä, että ne antavat hänelle hyvät perusteet.
Alexander Cserpegi sanoo, että hänen suunnitelmansa on käydä kursseja, kunnes epäonnistuu jonkin kurssin tentissä. Vaikkei hän vielä tiedäkään, kuinka pitkälle sillä pääsee, mutta opiskellessaan ensimmäistä vuotta englanninkielisestä kandidaatintutkielmasta, hänen unelmansa ovat suuria.
”Olisi upeaa, jos oppisin puhumaan sitä [suomea] sujuvasti. Minulla on suomenkielisiä kavereita ja olisi mahtavaa tulla paikalle ja puhua niin, että he eivät voisi uskoa silmiään. Haluaisin tehdä heihin vaikutuksen sillä tavalla”, Alexander Cserpegi sanoo. Hän lisää: ”jos haluat oppia suomea vain lisätäksesi sen ansioluetteloon, valitse jokin muu. Kuitenkin, kun tunnen kavereita, jotka ovat oppineet suomea, tiedän sen olevan mahdollista ja erittäin tyydyttävää.”
Anne Koskelalla on erityiskäsitys suomen opettamisesta sekä suomea äidinkielenään puhuville että ulkomaalaisille. Hän kertoo, että nämä kaksi ryhmää eivät ole täysin erilaisia. Aluksi ulkomaalaiset opiskelijat tietysti keskittyvät jatkuvasti kasautuvaan sanastoon, mutta ajan myötä he harjoittelevat samantapaisia asioita kuin suomenkieliset harjoittelevat heidän suomen kielen kursseillaan.
”Keskustelukurssilla on keskusteluharjoituksia erilaisissa tilanteissa, esimerkiksi työelämässä. Toisilla kursseilla harjoittelemme opiskelijoiden kanssa myös akateemista kirjoittamista. Molempia opetellaan myös suomenkielisten opiskelijoiden kanssa.”
Suomenkieliset opiskelijat siis harjoittelevat heille pakollisilla viestinnän kursseilla samantapaisia asioita kuin he, jotka vasta opettelevat suomea. Tämän kuuleminen voi motivoida ulkomaalaisia, jotka opettelevat suomea.
Eroon peloista
Jo pitkällä suomen kielen koodin ratkaisemisessa oleva Waldo Seppä antaa lisäneuvon.
”En voi painottaa tätä tarpeeksi: opettele sanastoa. Aloita puhumaan kuin kolmevuotias. Ajattelet kuulostavasi tyhmältä, mutta sillä tavalla opit. Mitä enemmän sanoja osaat, sitä paremmin pystyt seuraamaan keskustelua ympärilläsi. Jos et tiedä jotain sanaa, kirjoita se ylös. Lopuksi, älä pelkää puhumista. Tulet tekemään paljon virheitä ja tiedät, että se on okei”, hän selittää ja antaa esimerkin: ”jos joku yrittää opetella sinun äidinkieltäsi, ja hän puhuu sitä sinulle, ei sinulla kiinnosta, jos se kuulostaa hassulta. Täytyy vain päästä yli virheiden tekemisen pelosta. Kolmevuotias tekee myös paljon virheitä, mutta hän oppii kielen nopeammin eikä välitä virheistään. Harjoittele vain.”
”Mene ja kokeile. Vaikka välillä tunnet alakuloa, koska et millään ymmärrä, ja koska yhdellä sanalla on kuusi eri merkitystä ja koska tuntuu siltä, ettet ikinä opi kieltä. Mutta et tarvitse täydellistä pätevyyttä voidaksesi puhua ja ymmärtää. Anna mennä, se ei ole mahdotonta, ja se yhdistää sinut kulttuuriin. Paikalliset ihmiset ovat iloisia ja ylpeitä, kun puhut heidän kieltään”, Amaya Garcia Márquez sanoo.
Kaikki haastatellut opiskelijat ovat yhtä mieltä siitä, että kielen puhuminen on jokaisella kurssilla hyödyllistä.
Myös Anne Koskela on samaa mieltä. Hän kannustaakin opiskelijoita olemaan pelkäämättä virheitä ja suomalaisille puhumista.
Lisäksi hänellä on viesti suomea äidinkielenään puhuville. Suomenkieliset voivat auttaa tovereitaan yksinkertaisesti puhumalla suomea heidän kanssaan.
”On meidän puoleltamme tärkeää, että emme heti vaihda englantiin, kun huomaamme heidän vasta opettelevan. Joskus haluamme olla kohteliaita ja vaihtaa englantiin, ja ehkä siksikin, että haluamme harjoitella englantia ulkomaalaisten kanssa. Ymmärrän, että tietyissä tilanteissa on helpompaa toimia englanniksi, mutta vois myös tehdä päätöksen, että puhuu 5 tai 10 minuuttia yhdessä suomea vaikka lounaalla.”
A Slovak from a tiny village near the Hungarian borders who studies in the Intercultural Teacher Education programme here in Oulu. He is working on improving his Finnish, hoping to one day obtain a C2 certificate. In his free time he likes to put his thoughts down on paper or screen.
