Tekijä: Iida Putkonen

Osaanko tarpeeksi? Voinko edes mennä töihin? Mitä töissä tapahtuu? Mokaanko? Mitä tapahtuu, jos mokaan? 

Jos Vesa-Matti Pohjanen voisi rauhoitella opiskeluaikaista itseään, hän sanoisi, että kaikkea ei voi oppia kerralla ja myös lääkärin työ on jatkuvaa oppimista. 

“Pitää mennä yksi asia kerrallaan.” 

Pohjanen aloitti patologian opettajana vuonna 2012. Alan valinta ei ollut hänelle itsestäänselvyys, vaikka hän onkin 33-vuotiaana erikoislääkäriksi nuori. 

“Lääkiksessä meni vuosia ennen kuin minulla oli mitään käsitystä siitä, mitä oikeasti haluaisin tehdä valmistumisen jälkeen. Se on myös yksi lääkiksen pointti: nähdä millaisia lääkärin töitä on olemassa. Lisensiaatin tutkinnolla voi tehdä laajasti eri töitä. Erikoisaloja on monta kymmentä ja niiden lisäksi on vielä tutkijan ja asiantuntijan työt.”

Kahdeksan vuoden opetusuransa aikana Pohjanen on päässyt uudistamaan patologian kurssiopetusta. Hän pyrkii opettamaan nykyisille opiskelijoille sen, mitä olisi itse halunnut kuulla. Kuten lääkäriksi kasvaminen, myös opettajaksi opetteleminen on ollut hänelle prosessi. 

“Huomasin jossain vaiheessa, että opettaminen on aika vaikeaa hommaa. Kävin yliopiston pedagogiikan kursseja ja niistä on ollut paljon hyötyä.”

Pohjanen saa nykyään kiitosta opetusmenetelmistään, sillä hänet on valittu vuoden 2019 Jäätävän hyväksi opettajaksi. Patologian erikoislääkäri kertoo, että pedagogisista opinnoista opitut periaatteet ohjaavat hänen nykyistä opetustapaansa. Hänellä on kursseja suunnitellessaan kaksi sääntöä: linjakkuus ja monipuolisuus.

Linjakkuudessa opettajan tulee näkyvästi määritellä, mikä opetuksessa on tärkeää kaikille lääkäreille ja hammaslääkäreille. Opetus tulee suunnitella niin, että se palvelee asian oppimista ja testaa oikeasti sen osaamista. 

“Kursseilla kerromme opiskelijoille mikä on lääkärille ydinasiaa, täydentävää tai erikoisosaamista ja mikä näiden painoarvo kurssissa on. Kaikkea ei tarvitse opetella ulkoa. Se kuulostaa hyvin itsestäänselvältä, mutta se on asia, josta olemme pyrkineet pitämään kiinni”, Pohjanen toteaa.

Toinen pedagoginen oppi, jota Pohjanen seuraa, on monipuolinen opetus, jolla pyritään palvelemaan kaikkia erilaisia oppijoita ja ihmisiä.

“Meillä saattaa kurssilla olla 200 ihmistä ja he ovat kaikki ihan erilaisia. Jos näitä opiskelijoita kohtaan on kaksi päätoimista opettajaa, emme pysty loputtomasti tarjoamaan yksilöllistä opetusta. Paras vastaus, minkä olen tähän mennessä keksinyt on, että opetusmenetelmät ovat monipuolisia niin, että jokaiselle löytyy jotain.“

Laaja työkuva tuo yleissivistystä

Jäätävän hyvän opettajan luonnehditaan olevan motivoitunut kehittämään omaa työtään. Tätä Pohjanen selvästi on ja kertoo myös itse olevansa, vaikkei osannutkaan ennustaa palkinnon osuvan hänen kohdalleen.

“Yritämme koko ajan kehittää opetusta, sen verran allekirjoittaisin kriteerit”, hän toteaa. 

Pohjanen ei myöskään osannut ennustaa päätyvänsä patologiksi.

“Opiskeluaikana oli kahdenlaisia ihmisiä: toiset olivat hyvin tietoisia siitä, että he haluavat tietynlaiseksi lääkäriksi. Aika moni taas ei tiennyt ja ajautui jonnekin.”

Pohjanen päätyi patologiaan lopulta koska koki sen opinnot kiinnostavina. Erityisesti mikroskoopilla diagnosointi on hänestä kiehtovaa: siinä pääsee konkreettisesti näkemään sairauksia solutasolla. 

Patologina hän keskittyykin sairauksien diagnosoimiseen – aivan elävistä ihmisistä.

“Patologialla on varsinkin ei-terveysalan ihmisten keskuudessa tietynlainen maine. Vallitsee vääristynyt kuva, että me teemme vain ruumiinavauksia. Toki niitäkin tehdään, mutta se on ehkä 5 prosenttia patologin työstä”, Pohjanen kertoo. 

Hän kertoo työnsä olevan suurimmaksi osaksi elävien potilaiden näytteiden analysointia ja diagnosointia. Patologin työ on kertoa mikä taudinaiheuttaja on kyseessä, jotta hoitava lääkäri osaa hoitaa potilaan oikein. Tiivis yhteistyö hoitavien lääkärien kanssa korostaa myös työnkuvien eroavaisuuksia. Pohjanen on tyytyväinen siihen, että hän saa määrätä oman aikataulunsa potilaskäyntien kiireen sijaan. Pohjasen työnkuvan mukana tulee myös laaja reviiri.

“Näytteitä tulee melkein mistä elimestä tahansa ja patologia liittyy lähes kaikkiin lääketieteen erikoisaloihin. Tässä saa kattavan yleissivistyksen siitä, millaisia sairauksia ylipäätään on olemassa.”

Opetusta omalla persoonalla

Vaikka Pohjanen palkittiinkin vuoden parhaana opettajana, hän ei itse koe olevansa erityisen mieleenpainuva.

“En pidä itseäni kovin räiskyvänä persoonana. Ei kursseilla ole ilotulituksia, mutta olen toki innostunut siitä, mitä opetan. Se on se, mitä teen työkseni ja mitä mielelläni itsekin opiskelen.”

Pohjasen mielestä opetusta tehdään aina omalla persoonalla ja tyylillä, eikä universaalia avainta hyvään opettajuuteen ole.

“Ei kaikkien tarvitse tehdä samalla tavalla. Osa opiskelua on se, että on eri opettajia, eivätkä kaikki opiskelijoista välttämättä tykkää minun tyylistäni. 

Se, mihin Jäätävän hyvä opettaja opetuksessaan keskittyy, on kurssien ja luentojen valmistelu. Hänen mielestään opetus painottuu jatkossa yhä enemmän opettajan valmisteluun, opiskelijoiden itsenäiseen työhön ja vähemmän luennoimiseen.

“Se ehkä kertoo minustakin jotain, että kun uusin opetukset niistä tuli sellaisia, ettei niissä tarvita opettajaa enää paljoa. Toki luennot ovat hyvin valmisteltuja ja vievät liikaakin aikaa. Onneksi en ole laskenut tuntimääriä”, Pohjanen naurahtaa. 

Jatkoa ajatellen patologian opettajaa mietityttävät uudet opetusmenetelmät kuten sähköiset tentit. Myös alku- ja välitenttejä on alettu hyödyntää kursseilla yhä enemmän. 

Opettaja vaikuttaa ja näkee muutoksen

Opettajuus ei ole Pohjaselle kiittämätöntä työtä. Hän opettaa lääkäriksi opiskelevia usean vuosikurssin aikana ja kertoo näkevänsä, kuinka he oppivat.

“Tokavuoden aikana opiskelijoilla ei ole kokemusta käytännön lääketieteestä, siinä ollaan lähes maallikkotasolla. Viidennen vuoden opiskelija taas on valmis tekemään lääkärin töitä. Se muutos, joka tapahtuu muutamassa vuodessa, on merkittävä. Siitä voi aina ottaa pienen osan omaksi kunniakseen.” 

Opettamisessa parasta Pohjaselle on ajatus siitä, että hän vaikuttaa tulevaisuuteen.

Jos hän pystyy opettamaan asian sadalle ihmiselle todella hyvin ja jokainen näistä sadasta lääkäristä on edes vähän parempia siinä, sillä voi olla merkitys ihmisten terveyteen tulevaisuudessa. 

“Tuntuu, että itsellä on suurempi vaikutus kuin yhdellä ihmisellä muuten olisi. Se on ajatus, joka motivoi tekemään parhaansa.”