Aivan jäätävän hyvä!

Oulun yliopistossa kaksikymmentäyhdeksän vuotta opettanut Matti Kangaspuoskari teki mahdottomista kursseista mahdollisia.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Maiju Pohjanheimo

Kaikuva luentosali, loputtomana valovirtana välkkyvät ääneenluetut powerpointit, luennoitsijan katkeileva ajatus, opiskelijan älypuhelimen näytölle jatkuvasti harhautuva katse, ujosti esitetty kysymys jonka vastausta kukaan ei ymmärrä, kehnosti peitettyä yskintää ja karkkipaperin rapinaa, lopulta vaivihkainen tuolista poistumisen ääni.

Tällainen on monen yliopistossa opiskelevan inhorealistinen, ja silti hyvin arkinen kokemus opetuksesta: massaluento, joka koostuu ääneen luetuista luentomateriaaleista, jotka opiskelija oman  virkeystasonsa mukaisesti joko kopioi tai ei.

Mutta yliopisto-opettaja Matti Kangaspuoskarin mukaan näin ei saisi olla.

”Mikäänhän ei ole niin helppoa kuin mennä L1-saliin ja puhua tunnin ajan vain jostakin. Mutta opetusta se ei ole. Pahimmillaan luennolla tieto siirretään luennoitsijan muistiinpanoista opiskelijan muistiinpanoihin käymättä kummankaan päässä. Sitä on tässäkin talossa vielä paljon”, hän huokaa.

Konetekniikan koulutusalalla teräsrakenteiden suunnitteluun ja teknilliseen mekaniikkaan erikoistunut Kangaspuoskari on opettanut Oulun yliopistossa kohta kolmekymmentä vuotta. Tuona aikana niin Oulun yliopisto kuin korkeakoulumaailmakin on kokenut suuria mullistuksia.

Mutta muuttunut on myös Kangaspuoskarin opetustyyli ja -taitokin, kiitos ammatillisen opettajankoulutuksen ja kasvatustieteen aineopintojen. Ne hän on omalla ajallaan ja omalla kustannuksellaan suorittanut, vaikka työnantaja niitä ei missään vaiheessa vaatinutkaan – tai edes halunnut.

Kangaspuoskari haluaisikin pedagogiset opinnot pakolliseksi osaksi kaikille opetushenkilöstölle.

”Opettajan opinnot auttavat paremmin ymmärtämään sitä, mitä edessään näkee. Opinnoistani opin ymmärtämään paremmin sitä, mitä opetan. Opettaja on oman työnsä tutkija. Opinnot auttoivat jäsentelemään sitä, mitä minä teen, ja miten minä sen teen.”

 

Opiskelijan tunnustus lämmittää

Panostus opettajuuteen näkyy palautteessa. Matti Kangaspuoskari on ensimmäinen Jäätävän hyvä opettaja -palkinnon saanut oululainen yliopisto-opettaja.

Ensimmäistä kertaa myönnettävällä Jäätävän hyvä opettaja -palkinnolla OYY haluaa nostaa hyvän ja laadukkaan opetuksen merkitystä ja nostaa esille yliopiston hyviä opettajia ja heidän käytänteitään.

Jäätävän hyvältä opettajalta on odotettu innostavuutta ja ammattitaitoa. Muita kriteerejä ovat systemaattinen opetus, arviointimenetelmien monipuolinen ja innostava käyttö ja opintojakson osaamistavoitteiden selittäminen ja näkyminen arvioinnissa.

Valintaperusteissa Kangaspuoskarin sanotaan sitoutuneen esimerkillisesti opetuksensa jatkuvaan kehittämiseen. Maininnan saavat juuri Kangaspuoskarin lisäopinnot, ensin opettajan pedagogiset opinnot Hämeen ammattikorkeakoulussa, sitten myöhemmät kasvatustieteen aineopinnot Tampereen yliopistossa. Perusteissa mainitaan myös Kangaspuoskarin olevan erittäin kysytty diplomitöiden ohjaaja.

Tunnustusta on myönnetty jo aiemmin: Oulun yliopiston Koneinsinöörikilta palkitsi Kangaspuoskarin vuonna 2004 kokardilla tammenlehtien kera erittäin hyvästä työstä opiskelijoiden hyväksi.

Kangaspuoskari kertoo palkinnon myöntämisen tuntuvan hyvältä, erityisesti siksi, että tunnustus tulee itse opiskelijoilta.

”Se tuntuu aivan erilaiselta kuin vaikka palkkaluokan nosto. Kun tunnustus tulee ihmisiltä, kyllä se tuntuu hyvältä.”

 

Luennot olivat tiedonsiirtotapahtumia

Kangaspuoskarin aloittaessa opintonsa syksyllä 1982 yliopistomaailma oli aivan erilainen kuin 2010-luvulla.

Oulun yliopisto oli ainoa korkeakoulu, johon Kangaspuoskari hakupaperinsa 19-vuotiaana lähetti.

Sekin valikoitui hakukohteeksi sattumalta, vailla suurempaa suunnitelmallisuutta. Opinto-ohjaus ei Kangaspuoskarin lukioaikana ollut järin kummoista. Ohjausta sai noin tunnin kuukaudessa, ja infot itse korkeakouluista olivat varsin vaatimattomia: yksikin pidettiin koulun ruokalassa.

”Olin tuolloin armeijassa, ja sain pääsykokeita varten kaksi vapaapäivää. Hain opiskelemaan konetekniikkaan, koska olin kasvaessani maatilalla oppinut korjaamaan itse kaikenlaista, jopa varaosat tehtiin itse.”

Kuten nykyäänkin, konetekniikan opinnot perustuivat luennoille ja laskuharjoituksille. Niiden sisältö tosin poikkeaa merkittävästi nykyisestä. Kangaspuoskarin mukaan tuolloin opetus oli ”vanhan yliopiston kaavan mukaista.”

”Luento-opetus oli professorin pitämä tiedonsiirtotapahtuma. Oppikirjoja ei ollut. Luentojen tarkoituksena oli professorin muistiinpanojen kopiointi itselle sana sanalta. Teekkarihan osaa tunnetusti vain jäljentää, ei kirjoittaa luetusta”, hän muistelee.

Perinteisissä laskuharjoituksissa opiskelijat palauttivat ensin assistentille kotitehtävänsä. Sen jälkeen assistentti kertoi, miten lasku olisi oikeasti pitänyt laskea, ja piirsi tehtävän ratkaisukaavoineen seinälle heijastettavalle piirtoheitinkalvolle.

”Eihän se ole hyvää opetusta. Kaikki on ollut pielessä!”

Tammikuussa 1988 Kangaspuoskari aloitti työt yliopistolla teekkariassistenttina. Diplomi-insinööriksi hän valmistui lopulta vasta kolme vuotta myöhemmin, vuonna 1991.

Kun  nyt DI-tutkinnon suorittamisen venymistä yli viiden vuoden tavoiteajan voivotellaan pontevasti, Kangaspuoskarin aikana opintojen kiirehtimistä ei tunnettu.

Työnteko opintojen ohella toki viivytti valmistumista, mutta kuului ikään kuin vain asiaan. Opiskelijoiden valmistumismäärät eivät vaikuttaneet yliopistojen saamaan rahoitukseen, joten miksi turhaan kiirehtiä?

”Tuolloin yliopistojen tavoitteet eivät olleet määrällisiä, vaan laadullisia. Valmistuiko joku vai ei, sillä ei ollut merkitystä. Olipa ajatus, että osaamisen tulisi olla mahdollisimman laaja-alaista.”

 

Professori luennoi, assistentti laskee

Kangaspuoskarin aloittaessa assistenttina tehtävänjako ja hierarkia oli tarkkaan määritelty. Professorit pitivät luennot, ja assistentin työmaana olivat laskuharjoitukset. Tämän työnjaon yhtenä tarkoituksena oli suojella assistentteja ylimääräiseltä työltä. Kun tehtävä oli rajattu laskareiden pitämiseen, professorit eivät voineet teetättää omia töitään assistenteilla.

Ensimmäiset luentonsa Kangaspuoskari piti 1994 tuntiopettajana avoimessa yliopistossa. Sen jälkeen hän toimi opettajana täydennyskoulutuskeskuksessa muuntokoulutuksessa, jossa ammattikorkeakoulussa opiskelleet insinöörit kouluttautuivat diplomi-insinööreiksi.

Valmistuttuaan tekniikan lisensiaatiksi Kangaspuoskari ”sai tai joutui” luennoijaksi laitoksella. Vuonna 2001 hän aloitti lehtorina teknillisen mekaniikan laboratoriolla.

Kangaspuoskarin ensimmäiset kurssit olivat legendaarisen vaikeita ongelmakursseja, joiden 200 osallistujista alle 20 pääsi aina tentistä läpi, muiden kahlatessa kurssia läpi uudestaan, ja uudestaan, ja vielä kerran uudestaan.

Itkua, hammastenkiristelyä ja jatkuvia uusintatenttejä aiheuttavat mahdottomat kurssit eivät sovi yhteen tulostavoitteiden kanssa: jotta opiskelijat todella valmistuisivat tavoiteajassa, on heidän pakko päästä kursseista ja tenteistä läpi.

Kun tulostavoitteita ei ollut, kurssit voivat olla niin vaikeita ja mahdottomia kuin professori suinkin halusi.

”Itsereflektio puuttui kokonaan. Jos tentistä pääsikin läpi vain muutama opiskelija, professorin tulkinta oli se, että kyse on opiskelijan laiskuudesta.”

Opettajana Kangaspuoskari halusi puuttua mahdottomien kurssien vaikeuteen.

Uudistustyötä tosin hillitsi tiukka kontrolli: opetuksen sisältöön puuttuminen oli aluksi ehdottomassa pannassa. Kangaspuoskarin opetusmateriaaleja ja kotitehtäviä tarkastettiin epäilyttävän löysäilyn huomaamiseksi.

”Luennoille ei tultu, mutta laskuharjoituksiin tultiin.”

Kontrollia kesti parin vuoden ajan, jonka jälkeen Kangaspuoskari alkoi saada lisää liekaa opintojen suunnitteluun.

Samaan aikaan hän kiinnostui oman opetuksensa kehittämisestä, ja hakeutui opiskelemaan ammatillisen opettajan pedagogisia opintoja.

Työnantaja ei tosin ollut Kangaspuoskarin opinhalusta suoranaisesti innoissaan.

”Esimieheni totesi minulle, että voithan sinä opiskella, kunhan se ei vaikuta työskentelyysi täällä. Ymmärsin sen niin, etteivät opintoni saisi vaikuttaa työhöni.”

”Mutta vaikuttivathan ne, vaikka en sitä uskaltanutkaan esimiehelle kertoa”, Kangaspuoskari nauraa.

Opettajaopinnoistaan innostunut Kangaspuoskari aloitti myyräntyönsä laskuharjoituksista. Kangaspuoskarin laskareissa assistentti ei enää laskenut laskuja valmiiksi kalvolla, vaan opiskelijoiden tuli laskea laskunsa laskareissa itse.

Osa opiskelijoista pöyristyi valmiiden vastausten puutteesta. Kangaspuoskarin pakeilla vieraili tuskastuneita opiskelijalähetystöjä, jotka pitivät laskareissa itse laskemista perin kummallisena käytäntönä – miksei opettaja tehnyt laskareissa mitään? Oliko kyse opettajan ammattitaidon puutteesta, eikö hänkään osannut laskea antamiaan tehtäviä?

”Totesin, että kyllähän minä nämä laskut osaan laskea, ja voin toki niistä osan malliksi laskeakin. Mutta tällä muutoksella on ihan muu tarkoitus kuin se, että ope ei osaa.”

Vaikka laskarimullistus herättikin osassa ankaraa purnausta, osa opiskelijoista hoksasi, mistä mullistuksessa oli kyse. Tämä näkyi myös kurssin arvosanoissa.

”Heti kun eteen tuli koe, ja he selvisivät siitä, he saivat siitä vahvistuksen että sittenkin osaan. Ja muutoksen täytyi olla opetuksessa.”

Muutoshalu ei jäänyt laskareihin. Uutena asiana Kangaspuoskari toi käyttöön myös opintopäiväkirjan idean.

Opintopäiväkirjassa opiskelija voi kirjoittamalla pohtia opintojen sisältöä ja omaa oppimistaan. Toteutusmuodot vaihtelevat: osa kuvaa luentojen asioita yksittäisillä sanoilla, osa pohtii omaa oppimistaan sivukaupalla. Päiväkirjan pito ei ole pakollista, ja Kangaspuoskarin mukaan noin yksi neljäsosa ryhmästä jättää päiväkirjan tekemättä kokonaan.

Mutta päiväkirja palvelee opiskelijaa, ei opettajaa, Kangaspuoskari muistuttaa.

”Päiväkirjan pito ja menestyminen kokeissa korreloivat keskenään.”

 

Millainen on hyvä opettaja?

Opiskelijat näkevät selvästi Kangaspuoskarissa hyvän opettajan  ainekset. Mutta mistä ne syntyvät? Miten Kangaspuoskari itse määrittelee hyvän opettajuuden?

Kangaspuoskari makustelee kysymystä hyvästä opettajasta hetkisen.

”Hyvä opettaja on eri henkilöille erilainen. Hyvä opettaja mukautuu opiskelijan taitojen ja vaatimusten mukaisesti ja tarjoaa eri asioita erilaisille oppijoille. Hän ymmärtää, millainen oppija on, ja toimii siten sen mukaisesti.”

Eli opettaja antaa henkilökohtaista ohjausta, huomioi erilaisten oppijoiden tarpeet  ja toimii niiden mukaisesti. Siksi alussa esitetty skenaario sotiikin jokseenkin täydellisesti Kangaspuoskarin ihanteita vastaan.

Joillekin henkilökunnan jäsenille työhön kuuluva opetusvelvollisuus onkin sananmukaisesti velvollisuus.

Kyse ei ole kuitenkaan vain nurjasta asenteesta. Kangaspuoskarin mukaan opetukseen ei yksinkertaisesti riitä niin paljon aikaa kuin tarvittaisiin. Opetuksen osuuden työajasta soisi olla nykyistä isompi.

”Viime vuonna 95 prosenttia palkasta tuli muusta kuin opetuksesta.”

Kangaspuoskaria huolettaa käynnissä olevien yt-neuvotteluiden vaikutus. Opinto-neuvonta ja –ohjaus on siirretty tiedekunnan vastuulle. Mikäli heidät irtisanotaan, tehtävät palaavat taas opetus- ja tutkimushenkilökunnalle.

Miltä nykyhetki näyttää?

”Jaa’a. Vuosi 2017 näyttäisi olevan parempi kuin vuodet 2015-2016, mutta kuka tietää vuodesta 2018? Sehän voi olla vaikka täysi katastrofi.”

 

 

Kuka?

>> Matti Kangaspuoskari

>> Yliopisto-opettaja konetekniikan koulutusalalla, vastuualueena teräsrakenteiden suunnittelu

>> Valmistui diplomi-insinööriksi Oulun yliopistosta vuonna 1991

>> Opettanut Oulun yliopistossa 29 vuotta assistenttina, lehtorina ja tuntiopettajana

>> Opettanut muun muassa lujuusopin perusteita, murtumismekaniikkaa, pintarakenteita, dynamiikkaa ja värähtelymekaniikkaa

 

Mikä?

>> Jäätävän hyvä opettaja

>> Myönnettiin 25.2.2017 ensimmäistä kertaa.

>> Jäätävän hyvän opettajan haku avattiin 23.9.2016 Opelle omppu -tapahtuman yhteydessä.

>> Jäätävän hyväksi opettajaksi on voinut ehdottaa millä tahansa koulutusalalla toimivaa yliopisto-opettajaa.

>> Haku oli auki 31.12.2016 saakka. Esityksiä tuli määräaikaan mennessä 33 kappaletta. Hallitus valitsi Kangaspuoskarin 19.1.2017 pidetyssä kokouksessa.

 

 

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

OYY palkitsi ansioituneita kunniamerkeillä – Eero Manniselle korkein kunnian- ja kiitollisuudenosoitus

Oulun yliopiston ylioppilaskunta palkitsee vuosittain ansioitunutta työtä opiskelijan hyvän elämän eteen tehneitä toimijoitaan. Tänä vuonna akateemisia kunniamerkkejä jaettiin 25.2. pidetyssä Annos 57 -vuosijuhlassa 68 kappaletta. Juhlassa jaettiin myös ylioppilaskunnan korkein kunnian- ja kiitollisuudenosoitus, kunniamerkki. Kunniamerkki myönnettiin OYY:n entiselle pääsihteerille, nykyisin Suomen ylioppilaskuntien liiton pääsihteerinä työskentelevälle Eero Manniselle.  ”Olen valtavan kiitollinen, otettu ja iloinen saamastani kunniamerkistä. On […]

Oulun yliopiston ylioppilaskunta palkitsee vuosittain ansioitunutta työtä opiskelijan hyvän elämän eteen tehneitä toimijoitaan. Tänä vuonna akateemisia kunniamerkkejä jaettiin 25.2. pidetyssä Annos 57 -vuosijuhlassa 68 kappaletta.

Juhlassa jaettiin myös ylioppilaskunnan korkein kunnian- ja kiitollisuudenosoitus, kunniamerkki.

Kunniamerkki myönnettiin OYY:n entiselle pääsihteerille, nykyisin Suomen ylioppilaskuntien liiton pääsihteerinä työskentelevälle Eero Manniselle

”Olen valtavan kiitollinen, otettu ja iloinen saamastani kunniamerkistä. On upeaa saada tunnustusta omiltaan siitä kaikesta työstä, jota olen vuosien varrella opiskelijan hyvän elämän eteen tehnyt. Ylioppilaskunta on minulle edelleen ja tulee aina olemaan rakas yhteisö”, Manninen sanoo.

Manninen on yhdeksäs OYY:n kunniamerkin saaja.

Opintoaikojen tiukennettua luottamustoimien ja opintojen yhdistäminen on entistä vaikeampaa. Tästä syystä opiskelijat eivät tule tekemään yhtä pitkiä järjestöuria yliopistossa ja ylioppilaskunnassa kuin aikaisemmin. Jää nähtäväksi, onko tämä viimeinen niin mittavalla ansioluettelolla luovutettu kunniamerkki”, kommentoi edustajiston puheenjohtaja ja kunniatyöryhmän jäsen Susa Vikeväkorva.

Ansiomerkkejä ovat esittäneet kanssaopiskelijat ylioppilaskunnan kunniatyöryhmälle, joka puolestaan on tehnyt esityksen ylioppilaskunnan hallitukselle.

Oulun ylioppilaslehden listasta löydät kaikki tänä vuonnna kunniamerkin saaneet ja OYY:n kunniatyöryhmän perusteet kunniamerkin myöntämiselle muiden paitsi III luokan kunniamerkkien kohdalla.

 

OYY:n kunniamerkkien saajat 25.2.2017

Kunniamerkki

Kunniamerkki voidaan antaa kunnian- tai kiitollisuudenosoituksena ylioppilaskunnan tai sen päämäärien hyväksi tehdystä erittäin ansiokkaasta työstä.

Eero Manninen

Eero Manninen aloitti opiskelijavaikuttajan uransa toimimalla kilta-aktiivina suomen kielen opiskelijoiden ainejärjestö Suma ry:ssä. Vuonna 2011 hän toimi OYY:n hallituksessa varapuheenjohtajana sekä tiedotus- ja kulttuurivastaavana, ja seuraavana vuonna titteliksi vaihtui OYY:n hallituksen puheenjohtaja. Edustajiston puheenjohtajana hän toimi puoli vuotta vuonna 2013, mutta siirtyi kesken kauden OYY:n järjestö- ja hallintosihteeriksi. Myöhemmin samana vuonna hänet valittiin ylioppilaskunnan pääsihteeriksi. Tässä tehtävässä hän toimi vuoden 2016 kevääseen asti, jolloin hänet valittiin Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) pääsihteeriksi. Hän on tehnyt merkittävän määrän kokonaisvaltaista työtä oululaisten yliopisto-opiskelijoiden eteen.

 

I luokan ansiomerkki

Ensimmäisen luokan ansiomerkki voidaan antaa ylioppilaskunnan nykyiselle tai entiselle jäsenelle tai ylioppilaskuntaa lähellä olevalle henkilölle tunnustuksena ylioppilaskunnan hyväksi suoritetusta ansiokkaasta työstä.

Jonne Kettunen
Pauli Väisänen
Liisa Väisänen
Sanna Järvelä

Jonne Kettusella on takanaan pitkä ura ylioppilaskunnan eri toimielimissä, edustajistossa, hallituksessa sekä hallopedinä. Hän on toimillaan edistänyt koulutuspoliittisia teemoja kauppakorkeakoulussa sekä koko yliopiston tasolla, lähtökohtanaan opiskelijan hyvä elämä. Koko opiskelijauransa hän on toiminut erilaisissa halloped-toimissa, muun muassa vuodesta 2013 alkaen Oulun yliopiston hallituksen opiskelijajäsenenä. Hän on Ylioppilasapu ry:n hallituksen puheenjohtaja ja PSOASin hallituksen jäsen.

Pauli Väisänen on ollut matematiikan ja fysiikan opiskelijoiden eli Sigma-killan hallituksen jäsen ja puheenjohtaja. Parhaiten hänet tunnetaan Oulun yliopiston opintopistetalkoiden järjestämisestä. Hän on tuonut opiskelijoiden tietoisuuteen opintopistemäärät ja sen, miten ne vaikuttavat suoraan yliopiston saamaan rahoitukseen, ajatuksenaan tehdä yliopistosta parempi paikka opiskella. Nykyään hän toimii muun muassa tutkimusneuvostossa ja Oulun yliopiston hallituksessa opiskelijajäsenenä. Toisin kuin muilla I luokan ansiomerkin saaneilla, Väisäsellä ei ole  edustajisto-, hallitus- tai sidosryhmätaustaa.

Liisa Väisänen on toiminut aktiivisesti suomen kielen opiskelijoiden ainejärjestön Suma ry:n hallituksessa ja toimihenkilönä. Vuonna 2013 hän oli Suma ry:n hallituksen puheenjohtaja. OYY:ssä hän on vaikuttanut edustajistossa ja HuKan ryhmänjohtajana. Vuonna 2014 hän oli OYY:n hallituksen jäsen, ja seuraavana vuonna hän toimi edustajiston varapuheenjohtajana. Väisäsellä on takanaan pitkä ura ylioppilaskunnan eri luottamustehtävissä. Syksyllä 2016 hän työskenteli OYY:n sosiaalipoliittisen asiantuntijan sijaisena.

Sanna Järvelä on toiminut 7 vuotta OYY:n inspehtorina, yhdyssiteenä ylioppilaskunnan ja yliopiston välillä. Hän on professori, dosentti ja kasvatustieteen tohtori, joka toimii Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa oppimisen ja opetuksen tutkimuksen professorina.

 

II luokan ansiomerkki

Toisen luokan ansiomerkki voidaan antaa tunnustuksena ylioppilaskunnan toimintaan ansiokkaalla tavalla osallistuneelle henkilölle. Merkki voidaan myöntää myös ylioppilaskunnan piirissä toimivan järjestön hyväksi suoritetusta ansiokkaasta työstä.

Nico Numminen
Minna Koivunen
Maria Ronkainen
Taavi Saari

Nico Numminen oli mukana OYY:n vuoden 2015 hallituksessa, ja hän toimi myös hallituksen varapuheenjohtajana. OYY:n edustajistossa hän on toiminut kahtena kautena, joista vuonna 2016 edustajiston puheenjohtajana.

Minna Koivunen on toiminut aktiivisena journalistina sekä toimitusapulaisena Oulun ylioppilaslehdessä vuosina 2013-2015 ja päätoimittajana vuosina 2015-2017. Hän toimi päätoimittajana vaikeina aikoina ja osoitti suurta halua sekä innostusta kehittää lehteä, vaikka tiedossa oli lehden siirtyminen digitaaliseksi vuoden 2017 alusta alkaen.

Maria Ronkainen on vaikuttanut Finanssi ry:n hallituksessa, OYY:n edustajistossa ja vuonna 2016 OYY:n hallituksessa.

Taavi Saari on toiminut OYY:ssa valiokunta-aktiivina, edustajiston jäsenenä sekä tiedekuntansa aktiivisena hallinnon opiskelijaedustajana. Lisäksi hän on ollut ahkera toimija Oulun yliopiston Prosessikilta ry:ssä ja Oulun Teekkariyhdistyksessä.

 

III luokan ansiomerkki

Kolmannen luokan ansiomerkki voidaan antaa ylioppilaskunnan jäsenelle, joka on osoittanut kiitettävää aktiivisuutta ylioppilaskunnan toiminnassa. Merkki voidaan myöntää myös ylioppilaskunnan piirissä toimivan järjestön toimintaan ansiokkaalla tavalla osallistuneelle henkilölle. Henkilö on itseoikeutettu III lk:n ansiomerkkiin, sen jälkeen kun hän ei enää ole oikeutettu kantamaan virkamerkkiä.

Kati Hannila
Joonas Kivioja
Terje Juutilainen
Tiina Strand
Jussi-Pekka Tolonen
Veera Alahuhta
Muusa Jyrkinen
Eero Huhtelin
Mikko Nenonen
Jesse Tenhunen
Joonas Kurtti
Olli Heikkilä
Jussi Kallio
Sauli Viinamäki
Jesse Hakala
Stiina Lehmus
Sonja Pikkupeura
Niina Voutilainen
Miika Tapaninen
Minna Pätsi
Jenni Kemppinen
Lauri-Pekka Roine
Ilkka Peuna
Olli Salmi
Anna-Leena Taskinen
Marko Saari
Juho Kiviniemi
Sanna Salomaa
Maaret Laakso
Oula Virtanen
Laura Koskela
Markus Seppälä
Aleksi Takala
Lauri Rannaste
Benjamin Michelin
Kaisa Mäkinen
Matias Nissinen
Petri M. Lehtonen
Henri Lahtinen
Salla Strand
Aleksi Poropudas
Mira Päätalo
Arttu Vilmi
Elisa Viljamaa
Essi Wallen
Mari Partanen
Miika Peitso
Senni Mäkelä
Anna Mäkinen
Outi Rinta-Homi
Tini Ruohola
Jali Moilanen
Elina Salo
Kai Kaltiola
Juha-Matti Tirilä
Elina Jaara
Eemil Tryyki
Jarkko Orava

 

Muokattu 27.2. kello 8.25. Korjattu Oulun teekkariyhdistyksen (OTY) ja Oulun yliopiston Prosessikilta ry:n kirjoitusasut.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Populismi ei edistä sukupolvisopimuksen syntyä

On vaikea olla kyynistymättä, jos tulevaisuus alkaa näyttää ryteikköiseltä miinakentältä.

Koska kansakuntamme syviä traumoja sopii käsitellä näin juhlavuonna, haluan nostaa esiin erään tapahtuman lähihistoriastamme.

Kevättalvella 2009 silloinen pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) sai Rukan hiihtoladuilla idean yleisen eläkeiän nostamisesta 65 vuoteen. Suuret ikäluokat nousivat takajaloilleen, ja kohun keskellä uhkailtiin yleislakollakin. Välttämätön uudistus pantiin kiireen vilkkaa jäihin.

Vuonna 2014 päästiin sopuun asteittaisesta eläkeiän nostosta 65 ikävuoteen. Iltasanomat julisti tuolloin eläkeuudistuksen suuriksi voittajiksi nuoret ja (oletettavasti pitkäikäiset) naiset. ”Ollapa nyt kolmekymppinen tai alle”, otsikossa haaveiltiin.

Eletään vuotta 2017, ja tuorein eläkeuudistus on juuri astunut voimaan. Minun pitäisi siis tuntea itseni suureksi voittajaksi, sillä lähestyn kolmeakymmentä. En kuitenkaan tunne itseäni voittajaksi, kun vertailen ystävieni kanssa silpputöistä kasautuneita eläkekertymiä. Kuittailemme summan pienuutta hermostuneesti naureskelemalla: ”No eihän me koskaan edes päästä eläkkeelle!” Viralliset tahot vakuuttavat, että mekin pääsemme joskus eläkkeelle (ikäluokkani tavoite-eläkeikä on noin 70).

Se taas on toinen juttu, millaiseen työeläkkeeseen tulevaisuudessa on varaa. Nykyisen eläkejärjestelmän vakauttaminen ikäluokkien välillä on rakennettu talouskasvun varaan, mutta kun talous ei kasva, eläkerahastoihin ladatut paukut uhkaavat hyytyä. 

Nuorten eläkkeistä on viimeisen kymmenen vuoden aikana leikattu noin kolmannes, ja on todennäköistä, että niitä joudutaan leikkaamaan tulevaisuudessa lisää.  Tästä ei paljoa huudella, vaikka syytä olisi. Kovin vähän puhutaan myös siitä, että korkean työttömyyden ja pätkätöiden kanssa painivien nuorten niskaan kaatuu eläkepommin lisäksi myös huoltosuhteen heikkeneminen.

Tämä näkymä on monella tapaa vaarallinen jo nyt, jos nuorilta katoaa usko omiin pärjäämismahdollisuuksiinsa elämässä. On vaikea  olla kyynistymättä, jos tulevaisuus alkaa näyttää ryteikköiseltä miinakentältä.

Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus on arka ja tunteita herättävä puheenaihe. Se kutsuu puoleensa kärjistyksiä ja populismia, jossa monimutkaista kokonaisuutta yksinkertaistetaan ja vääristellään. Tuoreena esimerkkinä tästä on Sdp:n entisen kansanedustajan Kimmo Kiljusen ehdotus eläkkeiden sitomisesta palkkaindeksiin, vaikka se tyhjentäisi eläkekassan vuoteen 2067 mennessä. Kiljusen kaltaiset vastakkainasettelun agitaattorit ohjaavat pahimmassa tapauksessa huomion pois todellisista ongelmista. On vaara, että nuorten taakasta puhuminen tukahdutetaan alkuunsa sukupolvisodan lietsontana.

Kukaan tuskin voi kieltää sitä, että nuorten nykyisestä ja tulevasta elintasosta leikkaaminen on ollut turhan helppoa tällä hallituskaudella. Nuorten etujen polkeminen harvemmin herättää suurta tuohtumusta. Kukaan ei esimerkiksi uhannut yleislakolla silloin, kun hallitus päätti historiallisen suurista leikkauksista opintotukeen joulun alla. Luetuimpien uutisten perusteella kansakunnan kiinnostus kohdistui tuolloin lähinnä presidenttiparin Lennu-koiran edesottamuksiin.

Tällainen hiljaisuus leikkausten edessä on myrkkyä nuorten jo valmiiksi alhaiselle äänestysinnolle. Miksi antaa äänensä, jos ei kukaan ei edes kuuntele?

Nuorten apaattisuus on huolestuttavaa koko demokratian kannalta, sillä tilastojen mukaan ne, jotka nukkuvat nuorena eivät välttämättä herää äänestämään vanhempanakaan.

Edellisissä kuntavaaleissa valituista kunnallisvaltuutetuista alle 30-vuotiaita oli vain kuusi prosenttia. Seuraavat kuntavaalit järjestetään huhtikuussa. On korkea aika osoittaa, että emme luovuta tulevaisuuttamme leikkuriin vapaaehtoisesti.

Eleonoora Riihinen

Maailmantuskaa poteva toimittaja ja kirjallisuuden opiskelija. Twitter: @EleonooraRiihin

Lue lisää:

Kaunis mutta siveä – Tom of Finlandin elämäkertaelokuva yllättää

Lohduttava perusviesti kuuluu: elä, ole ja rakasta vapaasti, mitään häpeämättä.

Tom of Finland. 

Pääosissa: Pekka Strang, Lauri Tilkanen, Jessica Grabowsky. Ohjaaja Dome Karukoski, käsikirjoitus Aleksi Bardy. Ensi-ilta 24.2.2017. 

 

Yksi mies, kahdet kasvot.

Touko Laaksonen (1920–1991) oli sotaveteraani, lahjakas muusikko, komea ja pidetty mainospiirtäjä. Tom of Finland taas oli homoeroottisen taiteen ikoni, maskuliinisen homomiehen iloisen nautinnon valokuvantarkka kuvaaja,

Vaikka maailmalla Laaksosen käyttämä nimimerkki Tom of Finland oli tunnettu, kotimaassaan hän oli pitkään visusti piilossa mainstreamin valokeilasta.

Kiitos 2000-luvulla käynnistyneen Tom of Finland -taidetta koskevan tietoisuuden ja arvostuksen kasvun, Laaksosen muskelimiehiä ei löydy enää vain aiheelle omistetuista lehdistä ja antologioista. Itsevarmat könsikkäät koristavat lukuisia näyttelyitä, postimerkkejä, kangaslaukkuja, jopa Pauligin kahvipaketteja. Vuonna 2017 kokoelma kasvaa Tom of Finland –elämäkertaelokuvalla.

Dome Karukosken ohjauksessa Touko Laaksosen elämäkerta kerrotaan tyylikkäästi ja varmasti. Elokuvan lempeä toteutus miellyttäneekin myös Laaksosen taiteeseen vain Finlaysonin pussilakanoiden kautta tutustuneita.

Juoneltaan Tom of Finland on melko perinteinen vaikeuksista voittoon -kertomus siitä, kuinka sodan kauhuista palanneesta Toukosta tuli menestystä ja arvostusta nauttiva Tom. Elokuva käynnistyy Laaksosen paluulla jatkosodan myrskyistä takaisin siviiliin. Sodanjälkeinen Suomi näyttäytyy Laaksoselle moralisoivana, synkkänä ja sulkeutuneena. Suomessa homoseksuaaliset teot olivat rikollisia vuoteen 1971 asti, joten miesten väliset kohtaamiset tapahtuvat katseilta piilossa, porttikongeissa ja puistoissa.

Taitava piirtäjä kääntää katseensa ankeasta arjesta fantasiamaailmaansa, lihaksikkaiden ja estottomien miesten keskinäisiin seksileikkeihin. Väärissä käsissä vankilaan tai parantolaan johtavista kuvista on koti-Suomessa vaiettava tyystin, ne on piilotettava jopa sisarelta Kaijalta (Jessica Grabowsky). Toukon rakastetun, tanssija Veli ”Nipa” Mäkisen (Lauri Tilkanen) kannustuksesta tukkijätkien, merimiesten ja moottoripyöräilijöiden kiihkeitä kohtaamisia kuvaavat piirustukset löytävät arvostavan yleisön Suomen rajojen ulkopuolelta. Tom of Finland -taiteilijanimellä signeeratut teokset saavat rapakon takana suuren suosion ja synnyttävät lopulta kansanliikkeen.

Elokuva on aiheensa huomioiden jopa yllättävän siveä. Varsinaiset seksikohtaukset ovat viitteellisiä, nopeita välähdyksiä pimeässä. Eroottinen himo välittyy miesten pitkistä katseista, vaietuista viesteistä, Tähtitorninmäen yössä poltetuista savukkeista. Tarkat lähikuvat viipyilevät Laaksosen taidokkaassa lyijykynäjäljessä, mutta valmiita piirustuksia kuvataan aina kunnioittavasti kauempaa.

Ratkaisu naurattaa: ovatko tuhmasti pullottavat haarat tai kekseliäisiin asentoihin taipuvien miesten orgiat tosiaan sopimattomia Tom of Finland -elokuvaan?

Hillittyä toteutusta selittänee ikärajan (K-12) lisäksi se, että elokuva on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa, jonka vuoksi sille halutaan siten mahdollisimman laaja yleisö. Ja yleisö kiittää: helmikuun alussa elokuva palkittiin arvostetulla FIPRESCI-palkinnolla Göteborgin kansainvälisillä elokuvajuhlilla.

Yllättävää kyllä, voisinkin kuvitella katsovani Tom of Finlandin vanhempieni kanssa pelkäämättä tunnelman muuttumista aivan sietämättömän kiusalliseksi.

Seksi-iloittelun ja nahkafetissikuvaston sijaan elokuva keskittyy miljöö- ja luontokuvaukseen. Suomen kukkea luonto on lumoavasti läsnä juhannusyön auringossa, puistojen öisen sinisessä hämyssä, sotarintaman hetken kestävässä savuisessa rauhassa. Myös 1950- ja 1960-lukujen Helsinki on rakennettu uskottavasti ja tyylikkäästi.

Pekka Strang on Touko Laaksosena erinomainen, karismaattinen ja vakuuttava, Laaksosen elämänkumppanina Lauri Tilkanen on herkkä ja ilmeikäs. Erityismaininnan ansaitsee myös sielukas Taisto Oksanen kapteeni Alijokena. (Sen sijaan Kari ”Hissu” Hietalahti tuimana etsivänä herättää pientä hilpeyttä.)

Välillä Tom of Finland sortuu valitettavasti itsestäänselvyyksiin ja turhaan vakavuuteen. Yksi vaivihkainen yskäisy tarkoittaa keuhkotautia ja kuolemaa. Sotakuvastoon palataan toistuvasti, alleviivaamaan sitä, kuinka suuri suomalainen sotakokemus on lopulta väistämättömästi muovannut meitä kaikkia, kaarinalaista homoikoniakin.

Lopussa kiitos seisoo. Se ihana ja häpeilemätön elämänilo, joka uhkaa välillä hukkua elokuvan osoittelevaisuuteen, pirskahtaa esiin väkevästi taas elokuvan viimeisessä riemukkaassa kohtauksessa.

Joistain puutteistaan huolimatta Tom of Finland onkin kaunis, koskettava ja viihdyttävä elokuva. Lohduttava perusviesti kuuluu: elä, ole ja rakasta aina vapaasti, mitään häpeämättä.

 

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Miten opiskelijayhteisösi edistää opiskelijan hyvää elämää?

YTHS:n terveystutkimus näyttää sen, että vielä on paljon vaikutettavaa opiskelijan hyvän elämän saavuttamiseksi.

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS julkaisi maanantaina uuden korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen. Otsikoihin nousi opiskelijoiden lisääntynyt stressi, uupumus ja mielenterveyden häiriöt. Yhtenä selittävänä tekijänä nähtiin opiskelijoiden toimeentulon kiristyminen.

Tutkimuksessa oli nähtävissä myös positiivisia lukuja. Yliopisto-opiskelijoista 70 prosenttia koki kuuluvansa johonkin opiskeluun liittyvään ryhmään, kun vuonna 2000 vastaava luku oli vain 48 prosenttia. Iso kiitos asian kehittymisestä kuuluu järjestöille ja muille opiskelijayhteisöille.

Toisaalta tällä hetkellä 22 prosenttia korkeakouluopiskelijoista koki, ettei kuulu mihinkään ryhmään. Ryhmään kuulumisen tunne oli yleisintä alle 25-vuotiailla.

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan missio on opiskelijan hyvä elämä. YTHS:n terveystutkimus näyttää sen, että vielä on paljon vaikutettavaa opiskelijan hyvän elämän saavuttamiseksi.

Keinoja opiskelijan hyvän elämän saavuttamiseksi on monia. Tässä viisi esimerkkiä: opiskelijoiden toimeentulon parantaminen, työnteon ja opiskeluiden parempi yhteensovittaminen, opiskeluiden tasaisempi kuormittuminen, YTHS:n, muiden terveyspalveluiden ja yliopiston tukipalveluiden resurssien kohdentaminen mielenterveyden ylläpitoon, opiskelijayhteisöön kiinnittymisen tukeminen. Kaikki nämä ovat asioita, joita ylioppilaskunta tekee jo.

Oulun yliopiston ylioppilaskunta on muutakin kuin OYY:n hallitus tai työntekijät. OYY on kaikki sen jäsenet, eli kaikki Oulun yliopiston perustutkinto-opiskelijat ja jatko-opiskelijat. Siinä joukossa on jo niin paljon massaa, että vaikutuksia pitäisi tapahtua, kun voima suunnataan yhteen kohteeseen.

Oletko miettinyt sitä, miten juuri sinä voit edistää opiskelijan hyvää elämää omassa opiskelijayhteisössäsi? Oletko miettinyt, onko ainejärjestösi toiminta riittävän yhdenvertaista ja helposti lähestyttävää, jotta mahdollisimman moni pystyisi osallistumaan? Miten opiskelijoiden hyvinvointia voidaan edistää enemmän niin kursseilla kuin vapaa-ajallakin? Saadaanko 22 prosentin osuutta opiskelijoista, jotka eivät koe kuuluvansa mihinkään yhteisöön, pienemmäksi?

Vastauksia näihin kysymyksiin löytyy varmasti sinulta tai omalta opiskelijayhteisöltäsi. Vuorovaikutuksessa opiskelijoiden ja opiskelijayhteisöjen kanssa voi syntyä uusia ideoita ja ratkaisuja muutoksen tekemiseen, ja ylioppilaskunnan hallitus ja työntekijät kuulevat näistä mielellään sekä sparraavat muutoksessa eteenpäin.

OYY:n perusviesti on, että OYY tekee töitä opiskelijoiden laadukkaan koulutuksen, sujuvan opiskelun, opiskelijayhteisöön kuulumisen, edullisen elämän ja työllistymisen puolesta. Jakaako opiskelijayhteisösi saman päämäärän? Miten voisimme yhdessä saavuttaa opiskelijan hyvän elämän?

Aino-Kaisa Manninen

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan entinen pääsihteeri, joka innostuu organisaatioiden kehittämisestä ja haaveilee salaa kirjoittavansa kirjan. Twitter: @AinoKaisaMannin.

Lue lisää:

Nokia Bell Labs ja Oulun yliopisto perustavat yhteisen tutkimuskeskuksen

Alussa tutkimuskeskuksen tutkimusteemoina ovat uusien radioteknologioiden kehittäminen 5G:lle sekä 5G:n varhaisvaiheen mahdollisuuksien demonstroiminen.

Nokia Bell Labs ja Oulun yliopisto perustavat Ouluun yhteisen Joint Center for Future Connectivity -keskuksen.

Tiedotteen mukaan Nokian ja Oulun yliopiston tavoitteena on olla maailman johtava tulevaisuuden langattomien teknologioiden kehittäjä ja ideoija.

Tulevaisuuden disruptiivisilla 10X-teknologioilla voidaan saavuttaa nykytilaan verrattuna kymmenkertaisia vaikutuksia digitaalisen aikakauden tietoverkkoihin: ääretöntä tiedonsiirtokapasiteettia, merkittävästi kasvavaa energiatehokkuutta, korkeampaa sovellustietoisuutta ja sisäänrakennettua itseoptimointia.

Alussa uuden tutkimuskeskuksen tutkimusteemoina ovat uusien radioteknologioiden kehittäminen 5G:lle sekä 5G:n varhaisvaiheen mahdollisuuksien demonstroiminen.

Nokia Bell Labsin ja yliopiston välinen yhteistyösopimus allekirjoitettiin perjantaina 10. helmikuuta. Yhteistyösopimukseen liittyen on käynnistetty kärkiprojekti, joka keskittyy 5G-radiotaajuisten järjestelmien integroitujen piirien suunnitteluun, 5G-testiverkkoon ja järjestelmäteknologioihin.

”Yhteistyötä valmisteltiin vuosikausia, 8-9 vuotta, ja välillä se oli unholassakin. Nyt tarve tällaiselle yhteistyölle oli ilmeinen, sillä teknologian kehitysvauhti 5G:n myötä on niin raju. 5G-maailmaan ollaan menossa vauhdilla, ja asiat muuttuvat nyt nopeammin kuin koskaan aikaisemmin”, kertoo akatemiaprofessori Matti Latva-aho Oulun yliopiston Centre for Wireless Communications -tutkimusyksiköstä.

Yhteistyön avulla Nokia voi varmistaa sen, että tulevien viestintäverkkojen oikeat tekniset valinnat ja arkkitehtuuri tehdään riittävän ajoissa. Yhtiö hyötyy myös yliopiston live-lab-ympäristöstä, jossa voidaan yhdessä testata esikaupallisia tuotteita.

“5G:n ja seuraavien sukupolvien teknologioiden parissa työskentelevän insinöörin täytyy hallita uusimmat teknologiat pystyäkseen kehittämään radikaaleja konsepteja ja ratkaisemaan langattoman tulevaisuuden suuria haasteita. Syventämällä vuorovaikutusta yliopiston kanssa voimme määrittää tulevaisuutta yhdessä”, sanoo Nokia Bell Labsin tutkimusosaston johtaja Jari Hulkkonen tiedotteessa.

Tutkimuskeskuksen kautta Oulun yliopisto syventää yhteistyötään Nokian kanssa.

”Keskuksen myötä voimme käsitellä tietoa aikaisempaa luottamuksellisemmin ja kanavoida tekeminen tehokkaammin oikeisiin suuntiin. Tieto vaihtuu nopeammin, tehokkaammin ja suoremmin”, Latva-aho sanoo.

Bell Labs on tunnettu tuotekehitys- ja tutkimusyksikkö, jonka keksintöjä ovat muun muassa laser, Unix-käyttöjärjestelmä ja ohjelmointikielet C ja C++. Vuosien aikana Bell Labsin tutkijat on palkittu seitsemällä fysiikan Nobel-palkinnolla ja yhdellä kemian Nobelilla. Bell Labs siirtyi Nokian omistukseen Alcatel-Lucent-kaupan yhteydessä tammikuussa 2016.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää: