tiede arkistot - Sivu 4 11:stä - Oulun ylioppilaslehti

Saamenkielisiä opettajia kouluttava hanke on täsmäisku opettajapulaan

Saamelaisten kotiseutualueelle Lapin neljään pohjoisimpaan kuntaan tarvitaan kymmenen vuoden sisään saamenkielisiä opettajia kaikkiin peruskoulussa opetettaviin aineisiin. Nykyinen opettajankoulutus vastaa tarpeeseen liian hitaasti, sillä opettajista on pulaa jo tällä hetkellä ja lähivuosina eläköityminen kasvattaa tarvetta entisestään.

Tiede

TEKSTI Terhi Suominen

KUVAT Anni Hyypiö

Saamelaiskäräjien laatiman selvityksen mukaan opettajapula on esteenä etenkin koltansaamenkielisen opetuksen järjestämisessä, ja ensimmäisen polven pohjoissaamen opettajia on pian eläköitymässä. Saamenkielisten opettajien määrän kasvattamiseksi tarvitaan nopeampi ja joustavampi väylä.

Oulun yliopisto vastaa tarpeeseen Ketterä korkeakoulu -hankkeella, jolle opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi alkukesästä rahoituksen. Haku erillisiin opintoihin järjestetään keväällä 2019 ja ensi syksynä päästään aloittamaan pohjois- ja inarinsaamen sekä opettajan pedagogiset opinnot. Koltansaamen osalta opinnot alkavat jo tammikuussa 2019.

Etsinnässä koulusta kaipaavat henkilöt

Ketterä korkeakoulu -projektin ideana on löytää ne henkilöt, jotka haluavat pätevöityä saamen kielten opettajina ja saamenkielisinä aineenopettajina ja tarjota heille joustavampia mahdollisuuksia kielten opiskeluun. Tavoitteena on luoda malli, joka auttaa löytämään henkilöitä, joita ohjata lisäkoulutuksen pariin

“On olemassa etsivää nuorisotyötä, niin tämä voisi olla sellaista etsivää saamenkielenopettajatyötä”, Oulun yliopiston Giellagas-instituutin johtaja Anni-Siiri Länsman naurahtaa.

Opiskelijoille tarjotaan opettajan pedagogiset opinnot (60 opintopistettä) sekä inarin-, pohjois- ja koltansaamen perus- ja aineopinnot (60 opintopistettä), joista opiskelija valitsee yhden kielen opinnot suoritettavakseen.

Länsmanin toiveissa on, että opintoihin saataisiin 40 opiskelijaa.

“Tässä hankkeessa ei pystytä vastaamaan läheskään koko tarpeeseen, mutta ehkä me saamme prosessin käyntiin ja ihmisiä kiinnostumaan. Haluamme tukea heitä, joilla on mahdollisuus ja halu lukea saamen kielen opettajiksi.”

Neljä kohderyhmää

Hankkeen opetus on suunnattu henkilöille, joilta puuttuu joko pätevyys saamen kielestä tai opettajan pedagogiset opinnot.

“Henkilöllä voi esimerkiksi jo olla pätevyys biologian opettajana, jolloin saamen opinnot pätevöittävät opettamaan ainetta myös saamen kielellä”, Länsman kertoo.

Tällä hetkellä ilman muodollista pätevyyttä työskentelevät opettajat ovat yksi kohderyhmä. Koulutukseen voi hakeutua myös saamen kielen maisterintutkinnon suorittanut, joka tarvitsee opettajan pedagogiset opinnot voidakseen opettaa kieltä.

“Mikäli tähtää äidinkielen opettajaksi, tulee vielä opiskella lisäksi kirjallisuutta 25 opintopisteen verran, mikä on mahdollista avoimen yliopiston kautta. Olemme aloittaneet neuvottelut kirjallisuuden oppiaineen kanssa, että saisimme myös saamelaisen kirjallisuuden sisältöjä opintoihin”, Länsman lisää.

Länsman toivoo, että hankkeen kautta saadaan kannustettua saamenkielisiä opettajia hankkimaan pätevyys uusiin opetettaviin aineisiin.

“Tässä hoksautamme heitä, joilla on jo pedagogiset opinnot ja saamen kielen taito, mutta jotka haluavat opiskella uuden opetettavan aineen. Tässä hankkeessa emme voi tarjota näitä opintoja, mutta olemme yhteydessä yliopistoon ja selvitämme eri mahdollisuuksia pätevöityä opettamaan uusia aineita.”

Inarinsaamea voi opiskella alkeista lähtien

Inarinsaamen opinnot voi aloittaa myös ilman aikaisempaa kielitaitoa.

“Pohjoissaamea sen sijaan on opetettu kouluissa jo 1970-luvulta lähtien, joten monilla on sujuva kielitaito. Tämän takia pohjoissaame ei ala ihan alusta”, Länsman kertoo.

Oulun yliopisto on tarjonnut koltansaamen perus- ja aineopintoja vuodesta 2015 lähtien. Hankkeessa järjestetään aineopinnot niille, jotka ovat suorittaneet nämä perusopinnot. Koltansaamen aineopinnot aloittaa tammikuussa yhdeksän opiskelijaa.

“Koltansaameen ei ole helppo löytää opettajia antamaan yliopistotasoista opetusta, siksi päädyttiin tähän ratkaisuun”, Länsman sanoo.

Opintoja Inarissa ja verkossa

Pohjois- ja inarinsaamen opinnot järjestetään yhteistyössä Inarissa toimivan Saamelaisalueen koulutuskeskuksen kanssa, jossa kielten opinnot myös toteutetaan. Koltansaamen opinnot toteutetaan verkossa.

“Pyrimme järjestämään koulutuksen pääsääntöisesti Inarissa. Mutta koska haluamme mahdollisimman paljon opiskelijoita, mahdollisuuksien mukaan järjestetään myös monimuoto-opiskelua. Opettajan pedagogiset opinnot suoritetaan osaksi harjoitteluina kouluissa”, Länsman selventää.

Anni-Siiri Länsmanin mukaan Inarissa odotetaan jo innolla hanketta alkavaksi.

“Ihmiset ovat hyvin kiinnostuneita ja toivottavat hankkeen tervetulleeksi. Opettajapula on kova.”

Julkaistu 22.12.201826.11.2019

Terhi Suominen

Tiedeviestinnän maisteriopiskelija, joka haluaa selvittää, miksi asiat ovat niin kuin ne ovat.

Lue lisää:

Viikon 51 Tiedekysymys: Onko äänikirjojen kuunteleminen lukemista?

Ensikuulemalta kysymys äänikirjoista voi kuulostaa hölmöltä: kuunteleminen on kuuntelemista, lukeminen lukemista, ja sillä hyvä. Oulun ylioppilaslehti lähti hakemaan kysymykseen tutkimukseen perustuvaa vastausta ja sai huomata, että vastaus on kysymystä moniulotteisempi. Kerromme myös, miksi jouluna kannattaa ahmia kirjoja.

Tiede Tiedekysymys

TEKSTI Venla Tuohino

Mikäli tänä joulupyhänä nautinkin lahjakirjani äänikirjan muodossa, onko se lukemista?

Monilukutaidon näkökulmasta vastaus on kyllä, vakuuttaa väitöskirjatutkija Päivi Jokinen Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnasta.

Monilukutaito on yksi seitsemästä laaja-alaisen osaamisen tavoitteista, jotka Opetushallitus on linjannut perusopetuksen opetussuunnitelmassaan.

Monilukutaidolla tarkoitetaan kykyä tuottaa ja tulkita erilaisia tekstejä. Teksti ymmärretään tässä yhteydessä laajasti: tekstejä voidaan tulkita ja tuottaa esimerkiksi kirjoitetussa, puhutussa, painetussa, audiovisuaalisessa tai digitaalisessa muodossa.

Maailma on muuttunut monimediaiseksi ja globaaliksi digitaalisten ja sosiaalisten toimijoiden verkostoksi. Tekstit ympäröivät meitä kaikkialla ja kaikissa eri muodoissaan. Muutos heijastuu käsityksiimme lukutaidosta:

”Ollaan siirrytty merkittävällä tavalla eteenpäin perinteisestä käsityksestä, että lukutaito merkitsisi yksinomaisesti yksilön työskentelyä lyijykynän ja paperin tai printtikirjan äärellä ja että lukutaito opittaisiin koulurakennuksen seinien sisällä”, Jokinen kertoo.

”Niin maailma muuttuu, Eskoni”, toteaisi tähän Aleksis Kivi, kansalliskirjailijamme. Mutta olisiko hän arvannut, millaisten tekstien ristiaallokossa arkemme täällä soljuu?

Jokisen mukaan luku- ja kirjoitustaidon muuttumisen vaikutuksia tutkitaan tällä hetkellä kiivaasti, sillä onhan tunnistettu, miten esimerkiksi verkossa tapahtuva hypertekstien poukkoileva lukeminen vaikuttaa aivoihin. Tietotyöläisen aivoja jatkuvat keskeytykset kuormittavat, mutta lukeminen on lääkettä stressaantuneille aivoille.

Jokinen kertoo, että lukutaidon tutkimisen haasteita lisäävät useat eri muuttujat ja meneillään olevat, ennustamattomat muutokset. On eri asia tutkia sitä, miten tarinan kuunteleminen äänikirjana vaikuttaa esimerkiksi lukuinnostuksen viriämiseen kuin kysyä, mitä vaikutuksia auditiivisella viestikanavalla on lukemisen kognitiiviseen prosessointiin.

Helsingin yliopiston professori ja aivotutkija Minna Huotilainen on kertonut, että monet lukemisen hyödyt ovat saavutettavissa myös kuuntelemalla. Äänikirjojen kuunteleminen niin ikään kasvattaa sanavarastoa, rauhoittaa mieltä ja parantaa muistia.

Päivi Jokinen summaa, että äänikirjojen kuuntelu on yksi erinomaisen suositeltava tapa lukea liikkeellä ollessaan. Tarinat kulkevat mukana älylaitteessa ja ovat nopeasti saatavilla, mutta laatuun kannattaa välillä kiinnittää huomiota:

”Vaihtelevan tasoisten podcastien ja tube-vlogien seuraamisen rinnalla voi olla virkistävää vaihtelua kuunnella älylaitteelta vaikkapa kotimaisten kirjailijoiden klassikkoteoksia!”

Myös aivotutkija Huotilainen suosittelee pitkiin kertomuksiin paneutumista, sillä Twitter-virran kaltainen asiasta toiseen pomppiminen tyhmentää meitä ja taannuttaa kognitiivista kapasiteettiamme.

Äidinkielen opettajat ja lukutaidon tutkijat jakavat yhteisen huolen perinteisen, tekstin dekoodaamiseen ja analyyttiseen prosessointiin perustuvan lukutaidon heikkenemisestä ja sivistyksen käsitteen muuttumisesta.

Niinpä Päivi Jokisen viime hetken joululahjavinkki sellaista miettivälle onkin painettu printtikirja.

”Nykymaailma on täynnä rikkaita ja monimuotoisia mahdollisuuksia lukemiseen, ja niitä kaikkia voi innostuneesti ja samalla sopivan kriittisesti vaalia.”

Kuuntelevatko opiskelijat äänikirjoja?

Oulun ylioppilaslehti jalkautui opiskelijoiden pariin kysymään, millaisia kokemuksia opiskelijoilla on äänikirjoista. Saimme selville, että moni luottaa vielä paperisen kirjan tarjoamaan nautintoon.

Ei säännöllistä kuuntelua

Äänikirjat kiinnostavat, mutta harva kuuntelee niitä. Yksi vastaaja oli aikeissa aloittaa kuuntelun joululomansa aikana. Muutama vastaaja oli kuunnellut ainakin yhden kirjan. Vain yksi vastaajista oli kuunnellut äänikirjoja satunnaisesti yli vuoden ajan.

”Olen kuunnellut äänikirjoja vuoden 2017 alusta. Tykkään kirjoista, mutta niiden lukemisessa on haasteita, koska minulla on lukihäiriö. Minun tapauksessani äänikirjat tuovat helpotusta, kun voin nauttia kirjallisuudesta pienemmällä vaivalla ja nopeammin.” (Ilona, biologian opiskelija)

”Yhden kirjan olen kuunnellut äänikirjana vuosia sitten, mutta en oikein siitä innostunut. Muustakin lukemisesta olen luopunut, sillä lukemisesta on mennyt maku pakkolukemisen vuoksi.” (Oskar, maantieteen opiskelija)

”En kuuntele säännöllisesti äänikirjoja, mutta yhden kuuntelin, koska juuri se teos ei ollut vielä saatavilla muualla” (Lucie, informaatiotutkimuksen opiskelija)

Ei ykkösvaihtoehto, mutta hyvä lisä

Yllättävän moni opiskelija on mieltynyt vanhaan kunnon paperiseen käyttöliittymään, vaikka uudet tulokkaat, kuten äänikirjat, nähtiin tervetulleena lisänä markkinoille. Yksi vastaajista huomautti, että e-kirjoista ja äänikirjoista puuttuu yksi kirjoissa tärkeä ominaisuus −hypisteltävyys. Kirja voi olla kaunis esine, jonka graafisella ilmeelläkin on merkityksensä lukunautinnossa.

Sähköisten e-kirjojen sekä kuunneltavien äänikirjojen myyntikäyrä on noususuuntainen. Äänikirjoja tarjoavia palveluita on markkinoilla useampia, mutta pääsääntöisesti ne ovat tutustumisjakson jälkeen kaikki maksullisia. Opiskelijan näkökulmasta äänikirjat ovat yksi menoerä muiden joukossa, joten jos palvelusta maksaa, tulisi sitä käyttääkin.

”Pidän äänikirjan ideasta, sillä sehän avaa portin kirjojen maailmaan esimerkiksi näkövammaisille. Äänikirjat ovat vaihtoehtoinen tapa nauttia lukemisesta.” (Lucie, informaatiotutkimuksen opiskelija)

”Olen miettinyt, että tiskaamisen ohessa voisi hyvinkin kuunnella jotain kirjaa.” (Milla, biologian opiskelija)

”En ole kuunnellut äänikirjoja, mutta jos tenttikirjoja olisi saatavilla äänikirjoina, niin miksipä ei.” (Otto, prosessitekniikan opiskelija)

”Äänikirjat eivät ole iskeneet. Minua viehättää tekstin lukeminen itsessään, se lukukokemus siinä merkitsee.” (Eevi, maantieteen opiskelija)

”Minua miellyttävät sekä kirjat että äänikirjat molemmat, mutta käytän niitä eri tavoin. Romaaneja kuuntelen mieluummin, mutta sitten tietokirjoja tykkään lueskella tavalliseen tapaan ja enemmän selaillen sieltä täältä.” (Ilona, biologian opiskelija)

”Rakastan kirjojen lukemista, mutta tenttikirjat ja muu opiskelu verottavat lukemiseen jäävää aikaa. Äänikirjat kiinnostavat, mutta näin digifossiilina minua ahdistaa äänikirjoihin liittyvät applikaatiot ja kuukausimaksut.” (Hanna, logopedian opiskelija)

Julkaistu 20.12.201820.12.2018

Venla Tuohino

Tiedeviestinnän maisteriohjelman kasvatti, graduntekijä ja skeptikko.

Lue lisää:

“Jos sanani ovat totta, ruumiini ei mätäne” – Kirkkohaudat raottavat entisajan elämän salaisuuksia

Kirkko, tila ja muisti -hanke tutkii pohjoissuomalaisia kirkkoja ja hautaustapoja. Tekstiilit ja kirkkojen esineistö kertovat omaa kieltään menneisyyden maailmasta ja ihmisten maailmankuvasta. Hankkeen aikana on myös päästy tutkimaan muumioita.

Tiede

TEKSTI Sampo Marski

KUVAT Sampo Marski

Kirkko on tila, joka on aina aikansa kuva. Tekstiilit ja esineistö kertovat omaa tarinaansa ajan ihmisen tavoista ja maailmankatsomuksesta. Parhaimmillaan arkeologien käsiin päätyy muumioita, mutta tutkimuskohteena voivat olla niin makrofossiilit kuin entisajan hajumaailma.

Arkeologit Tiina Väre, Sanna Lipkin, Annemari Tranberg ja Kirkko, tila ja muisti -projektia johtava Titta Kallio-Seppä tutkivat hankkeessa hautojen avulla pohjoissuomalaista sielunmaisemaa. Projekti on monitieteinen, ja mukana olevista lähes 20 tutkijasta löytyy arkeologien lisäksi niin historioitsijoita kuin biologejakin. Projektissa on myös kansainvälistä väriä, sillä mukana on tutkijoita kahdesta eri yhdysvaltalaisesta yliopistosta.

Pohjois-Suomi on tutkijoiden mukaan otollinen paikka tutkia kirkkohautoja ja muumioita.

“Keminmaan lisäksi täältä löytyy kirkkohautoja muun muassa Haukiputaalta, Sodankylästä ja Kempeleestä”, Tiina Väre kertoo.

Kirkkohaudalla tarkoitetaan kirkon alle haudattuja vainajia. Tapa oli keskiajalla yleinen papiston keskuudessa ja levisi 1700-luvulla myös tavallisen kansan pariin. Tuon ajan kirkkojen lattioiden alta löytyy runsaasti hautoja, joista tutkimusryhmä on kiinnostunut.

Tätä tuoreempia hautoja ei Suomessa ole, sillä kirkkohautaaminen kiellettiin valtiovallan puolesta vuonna 1822.

”1700-luvun lopulla alettiin keskustelemaan siitä, että ruumiiden haju ei välttämättä ollut kovin miellyttävä. Varsinkin kesäaikaan kirkossa on ollut varmasti mielenkiintoiset tuoksut. Tällöin havahduttiin myös siihen, että mätänevien ruumiiden mukana saattoi levitä tauteja”, Titta Kallio-Seppä kertoo.

Ei pelkkiä sormuksia ja luunsirpaleita

Tutkijoiden mukaan kirkkohaudat ovat mielenkiintoisia sen vuoksi, että pohjoisen kylmä ja kuiva ilmanala on usein hidastanut ruumiiden mätänemistä. Osa haudatuista on myös muumioitunut, mikä tarjoaa erityislaatuisen tutkimusaineiston tutkijoiden käyttöön.

”Esimerkiksi tekstiilit ovat usein täydellisinä muumioiden päällä ja todella hyvin säilyneitä”, Sanna Lipkin selventää.

Tutkijoiden mukaan arkeologit häärivät usein sellaisten hautojen parissa, joissa vainajasta on jäljellä luunsirpaleita ja mahdollisesti muutamia metalliesineitä. Kirkkohaudoissa tilanne on toinen.

”Parhaimmillaan vainajat ovat kuin heidät olisi vasta haudattu”, Titta Kallio-Seppä kertoo.

”Antibakteeriset kasvit, joita hautaan on laitettu hajuhaittojen estämiseksi, ovat voineet samalla edistää muumioitumista.”

Tutkimusryhmän mukaan suurimmaksi osaksi kyseessä on luonnollinen muumioituminen. Ei voida myöskään poissulkea sitä ajatusta, että muumioitumista olisi ihmistoimin edesautettu.

”Esimerkiksi hautakasveilla on voinut olla merkitystä. Antibakteeriset kasvit, joita hautaan on laitettu hajuhaittojen estämiseksi, ovat voineet samalla edistää muumioitumista. Valitettavasti meillä ei ole tietoa, kuinka tarkoituksenmukaista tämä on hautaamisessa ollut”, Tiina Väre kertoo.

Väreen mukaan muumioitumisen edesauttaminen voi olla peräisin uskonpuhdistusta edeltävältä ajalta. Katolisen kirkon pyhäinjäännekultti sopii hyvin yhteen ajatukseen muumioitumisesta.

Joka tapauksessa muumioituminen synnytti kirkon kannalta hyödyllisiä tarinoita.

Keminmaan muumioituneen kirkkoherran, Rungiuksen, kerrotaan perimätiedon mukaan sanoneen: ”Jos sanani ovat totta, ruumiini ei mätäne”.

”Toki tämä on vain tarina muiden joukossa, mutta en näe, että legenda mitenkään mahdoton olisi”, Tiina Väre naurahtaa.

Lasten hautaaminen tavallista

Suurin osa kirkkojen alta löytyvistä haudoista on lapsien hautoja. Lapsikuolleisuus oli 1700-luvulla korkea ja oman lapsen hautaaminen valitettavan arkipäiväistä. Osasyy tähän oli imetyskäytäntöjen puutteellisuus.

Lipkinin mukaan lasten haudat ovat erilaisia kuin aikuisten haudat. Niissä oli enemmän kukkakoristeita ja muuta tavaraa, jotka ovat tutkijoille herkullista materiaalia. Haudoissa näkyy myös nuorten kädenjälki.

”Lasten haudat olivat usein nuorten koristelemia. Arkeologisessa materiaalissa on aika ainutlaatuista, että voidaan varmasti sanoa jonkin esineen olevan nuorten tekemä. Lapset ja nuoret ovat usein näkymätön osa historiaa ja arkeologiaa”, Lipkin kertoo.

Tutkimusryhmän mukaan lasten hautaaminen oli yhteisöissä eräänlainen nuorten osallistamisriitti. Mieskummin tehtävä oli valmistaa lapsen arkku ja naiskummin järjestää tilaisuus, jossa hautaan menevät koristeet valmistettiin. Myös miespuoliset olivat tähän tilaisuuteen tervetulleita.

”Niin karmeaa kuin lapsen hautaaminen onkin, oli vainajan valmistaminen samalla harvinaislaatuisia tilaisuuksia, joissa voitiin seurustella vastakkaisen sukupuolen kanssa. Samalla se valmisti nuoria siihen ajatukseen, että kyllä, myös teidän lapsenne saattavat kuolla.”

Koska kuolema, erityisesti lasten kuolema, oli elämässä vahvasti läsnä, oli tämä yksi tapa osallistaa nuoret yhteisöön ja sen tapoihin ja normeihin. Samalla vainajan valmistaminen oli niitä harvoja tilaisuuksia, jossa nuoret saivat olla keskenään ilman aikuisten valvontaa.

”Niin karmeaa kuin lapsen hautaaminen onkin, oli vainajan valmistaminen samalla harvinaislaatuisia tilaisuuksia, joissa voitiin seurustella vastakkaisen sukupuolen kanssa. Samalla se valmisti nuoria siihen ajatukseen, että kyllä, myös teidän lapsenne saattavat kuolla”, Lipkin kuvailee.

Tutkijoiden mukaan arkeologit häärivät usein sellaisten hautojen parissa, joissa vainajasta on jäljellä luunsirpaleita ja mahdollisesti muutamia metalliesineitä. Kirkkohaudoissa tilanne on toinen. Kuvassa Sanna Lipkin ja Tiina Väre tutkivat Keminmaalta löytynyttä hopeasormusta.

Arkeologia yhä monitieteellisempää

Kirkko, tila ja muisti -projektissa on käytetty useiden eri tieteenalojen metodeja. Muumioita tutkittaessa nousevat esiin esimerkiksi kysymykset hautarauhasta ja vainajien kunnioittamisesta. Myös tässä laaja metodologia auttaa. Nykytekniikan avustuksella vainajien arkkuja ei tarvitse parhaimmillaan edes avata.

”Tomografisilla kuvauksilla saadaan selville esimerkiksi arkussa käytettyjen naulojen paikat ja rakenneratkaisut”, Tiina Väre kertoo.

Kuvausten avulla on muun muassa saatu selville, että vainajien päällä olevat vaatteet eivät ole tavallisia vaatteita vaan varta vasten vainajalle tehtyjä. Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kanssa tehty yhteistyö on paljastanut myös muita salaisuuksia menneisyydestä.

”Paleopatologian ja tietokonetomografian metodeilla on selvitetty muun muassa menneisyyden tauteja. Erityisen mielenkiintoista stabiili-isotooppianalyysin käyttö, jolla voidaan saada selville vainajasta paljon sellaista, joka ei olisi muuten mahdollista. Hampaiden tutkiminen kertoo myös paljon vainajasta, esimerkiksi sen, onko häntä imetetty vai ei”, Väre jatkaa.

Haudoista on myös tutkittu makrofossiileita. Kasvit, siemenet ja hyönteiset kertovat paljon menneestä. Asiaan erikoistunut Annemari Tranberg on löytänyt haudoista muun muassa kasveja. Niiden tutkiminen tuo oman näkökulmansa entisaikojen hautausmenetelmien tarkkailuun.

”Makrofossiilit kertovat hautaamisesta, siihen liittyvistä rituaaleista ja ympäristöstä. Hautoihin laitettiin kukkia muun muassa pahan hajun karkottamiseksi. Kesäaikaan ruumiit tietysti mätänivät ja kirkossa oli varmasti melkoiset tuoksut”, Annemari Tranberg kertoo.

Tutkimuksessa on toki apuna myös historian osaamista, sillä arkistoista löytyy tähdellistä tietoa tutkimuksen avuksi.

Historian elävöittämistä ja muumion paluu

Kirkko, tila ja muisti -projekti on poikinut myös muuta kuin tieteellisiä artikkeleita. Projektin innoittamana on tehty muun muassa teatteriesitys ja tulevaisuudessa on tarkoitus tehdä Keminmaan muumioitunutta kirkkoherra Rungiusta käsittelevä elokuva.

”Koen, että näistä projekteista pitää jäädä käteen myös jotain populaarimpaa eikä vain niitä englanninkielisiä tiedeartikkeleita. Vaikka toki niiden tekeminen se päätavoite on”, Titta Kallio-Seppä täsmentää.

Tällä hetkellä projektin puitteissa kerätystä esineistöstä valmistellaan näyttelysarjaa, jonka on tarkoitus tulla esille Ouluun, Kemiin ja Tornioon.

Muumioiden ja kirkkotilan tutkiminen ei kuitenkaan tutkimusryhmän mukaan lopu tähän, sillä pohjoissuomalaisilla kirkkohaudoilla on vielä paljon kerrottavaa. Esimerkiksi lapsuuden historia ja imetys ovat teemoja, jotka voivat antaa paljon myös tänä päivänä käytävään keskusteluun.

Julkaistu 23.10.20181.4.2020

Sampo Marski

Kirjoittaja on tiedeviestinnän maisteriopiskelija, jolle tiede on asenne ennen kaikkea.

Lue lisää:

Viikon 23 Tiedekysymys: Missä ovat länsi ja itä?

Aurinko nousee idästä ja laskee länteen. Itämurteissa juhannussaunaan otetaan mukaan vasta ja länsimurteissa vihta. Sen lisäksi, että länsi ja itä ovat ilmansuuntia, ovat ne myös paljon laajempia käsitteitä. Itä ja länsi voivat määrittää ja jaotella niin maantieteellisiä, kielellisiä kuin kulttuurisiakin alueita. Vaan mihin itä ja länsi sijoittuvat? Miten ne ymmärretään? Viikon Tiedekysymyksessä otetaan selvää idän ja lännen olemuksesta.

Tiede Tiedekysymys

TEKSTI Heidi Niemi

KUVAT Anni Hyypiö

Tiedätkö mitä? Missä on länsi ja itä?

Kysymystä innostui pohtimaan Oulun yliopiston maantieteen professori Jarkko Saarinen.

“On helpompi miettiä, missä itää ja länttä ei ilmansuuntina ole: pohjois- ja etelänavoilla. Itse olen siinä välissä”, hän naurahtaa.

Niin on jokainen meistä muistakin: Saarisen mukaan kaikkialla muualla paitsi navoilla liikumme ja toimimme lännen ja idän välissä, sillä itä ja länsi ovat sidoksissa kulloiseen sijaintiimme.

Itä ja länsi ovat siis suhteellisia käsitteitä, ja määrittyvät suhteessa tarkastelijaansa.

“Kotimaiselle politiikan tutkijalle itä ja länsi sijaitsevat yhtä aikaa samassa paikassa: Suomessa. Sitä kuvastaa maamme vaakuna, jossa Suomen leijona tasapainoilee lännen suoran ja idän käyrän miekan välissä”, kertoo Saarinen.

Itä-länsi -jaottelu Suomen maantieteellisellä ja kulttuurisella alueella näkyy vaakunan lisäksi esimerkiksi murrekartalla: länsi- ja itämurteissa on erilaisia piirteitä, vaikka kieli on yhteinen.

Idän ja lännen rajapinnassa voidaan myös kilpailla. Esimerkkinä Saarinen nostaa esiin pesäpallon:

“Pesäpalloa seuraaville idän ja lännen suhteessa on kyse valtikan sijainnista. Kerran kesässä toinen joukkueista voittaa Suomen itä- ja länsiosien seurojen parhaista pelaajista muodostettujen joukkueiden Itä-Länsi -ottelun.”

Idän ja lännen suhde ei kuitenkaan rajoitu politiikkaan, kieleen, urheiluun tai maantieteeseen.

“Itä, länsi ja niiden rajankäynti ovat luonteeltaan myös metafyysisiä eli meitä laajempia olemassaolon kysymyksiä”, Saarinen pohtii.

Umberto Ecolle – edesmenneelle italialaiselle semiotiikan professorille ja kirjailijalle – itä on eilinen ja länsi huominen, kertoo Saarinen.

“Econ teoksessa Edellisen päivän saari (1994) päähenkilö pelastautuu haaksirikosta hylättyyn laivaan, joka on ankkuroitu niin sanotulle antipodimeridiaanille eli 180. pituuspiirille, mikä sijaitsee Greenwichin nollapituuspiiriin nähden vastakkaisella puolen maapalloa. Siellä itä ja länsi samanaikaisesti sekä jakautuvat että yhtyvät. Laivan toisella puolen on eilinen ja toisella huominen.”

Saarisen mukaan Econ teos antaa myös vastauksen “maantieteilijöiden pikkutuntien kompakysymykseen”, joka kuuluu: mitkä ovat Yhdysvaltojen itäisin, läntisin, pohjoisin ja eteläisin osavaltio?

“Vinkiksi se, että oikeassa vastauksessa osavaltioiden kokonaismäärä on kaksi. Ja kumpikaan niistä ei ole Maine tahi Florida”, Saarinen paljastaa.

Tiedätkö sinä vastauksen Saarisen esittämään pulmaan? Kerro toimitukselle!

Julkaistu 6.6.2018

Heidi Niemi

Tiedeviestinnän ja kirjallisuuden opiskelija, joka ei tiedä, mutta ottaa selvää.

Lue lisää:

Suomi on myös biologian kieli

Yli-intendentti Marko Mutasen mukaan kehitys on kielen elinehto. Koneen Säätiön Vuoden Tiedekynä -palkinnon ehdokas on joutunut omissa artikkeleissaan luomaan uutta termistöä. “Kieltä pitää luoda tyhjästä, sillä termistöä ei yksinkertaisesti ole. Jos joutuisin operoimaan sillä terminologialla, mikä oli käytössä sata vuotta sitten, en pystyisi kirjoittamaan suomeksi mitään.”

Mitä tieteessä tapahtuu Tiede

TEKSTI Sampo Marski

KUVAT Sampo Marski

Biologian kieli on englanti. Englannin käytölle on järkeviä syitä. Arvostetuimmat tieteelliset julkaisut, kuten Science ja Nature, ovat englanninkielisiä. Tutkija haluaa tuloksensa kansainvälisen tutkijayhteisön silmien eteen ja monella alalla suomen kieltä taitavia tutkijoita on vain kourallinen. Tiede ei ole monologi.

Myös alan termistö perustuu pitkälti englantiin ja latinaan. Taipuuko suomi enää edes biologian kieleksi?

“Kyllä taipuu, mutta ei ilman ongelmia”, yli-intendentti Marko Mutanen kertoo.

Mutasen mainitsemat ongelmat syntyvät alan termistön kääntämisestä. Useille vakiintuneille käsitteille ei ole olemassa vakiintuneita suomennoksia.

“Usein joudutaan tyytymään termin suomen kieleen mukauttamiseen. Esimerkiksi “DNA barcode” ei välttämättä käänny suoraan DNA-viivakoodeiksi vaan usein tutkijoiden arkikielessä puhutaan barkoodaamisesta”, Mutanen selventää.

Oulun yliopiston ekologian ja genetiikan yksikössä työskentelevä Mutanen on kirjoittanut paljon myös suomeksi. Tästä työstä hän on saanut tunnustusta: hän oli ehdolla tänä vuonna Vuoden Tiedekynä -palkinnon saajaksi. Koneen Säätiön myöntämä palkinto jaetaan tieteellisestä kirjoituksesta, jossa suomen kieltä on käytetty ansiokkaasti. Palkinto jaetaan vuorovuosin humanistisen, yhteiskuntatieteen ja ympäristöntutkimuksen alan suomenkielisen artikkelin kirjoittajalle tai kirjoittajille.

Vuoden Tiedekynä -kilpailu on yksi kannuste suomenkielisen tieteellisen tekstin tuottamiseen. Tänä vuonna 25 000 euron palkinnon sai Sampo Soimakallio artikkelillaan Biomassan energiakäyttö: vaikutukset hiilinieluihin ja ilmastopäästöihin.

Tiede luo kieltä

Parhaimmillaan biologi luo työssään uutta suomenkielistä termistöä.

“Usein jo opiskelijoiden graduissa pitää keksiä sopivia suomenkielisiä vastineita alan vakiintuneille englanninkielisille termeille”, Mutanen paljastaa.

Myös omissa artikkeleissaan Mutanen on joutunut luomaan uutta termistöä. Hän muistuttaa, että kehitys on kielen elinehto.

“Kieltä pitää luoda tyhjästä, sillä termistöä ei yksinkertaisesti ole. Jos joutuisin operoimaan sillä terminologialla, mikä oli käytössä sata vuotta sitten, en pystyisi kirjoittamaan suomeksi mitään”, Mutanen muistuttaa.

Mielenkiintoinen asia suomenkielisessä biologiassa ovat lajit ja niiden määrittäminen. Suomen luonnossa on Mutasen mukaan suuria eliöryhmiä, joilla ei ole suomenkielistä nimeä.

Uusien nimien määrittäminen ja keksiminen on yksi tapa luoda uutta kieltä biologiaan.

“Nimistön kehittäminen on tärkeää siinä mielessä, että on aivan eri asia puhua apilakirjokääriäisestä kuin Capricornia boisduvalianasta”, Mutanen täsmentää.

Suomenkielisillä lajien nimillä on helpompi luoda mielikuvia lajista. Kielen käyttö on siis myös vallankäyttöä.

Miksi edes kirjoittaa suomeksi?

Miksi sitten kirjoittaa suomeksi, jos kallisarvoista työaikaa menee uusien termien kehittelyyn ja englanninkieliselle aineistolle on suurempi yleisö ja paremmat julkaisualustat?

“Jos me haluamme säilyttää suomen kielen tieteen kielenä, sitä on pakko käyttää”, Mutanen selventää.

Mutanen nostaa esille myös kansansivistyksellisen lähtökohdan. Jos kaikki tiede tehtäisiin englanniksi, vaikuttaisi se Mutasen mukaan pitkällä aikavälillä myös suomalaisten sivistystasoon.

“Kyllä oma äidinkieli on aina se kieli, jolla asiat parhaiten saadaan selostettua ja ymmärrettyä”, Mutanen pohtii.

Suomen kielen käyttöön vaikuttaa myös tiedepolitiikka. Suomessa tieteelliset julkaisukanavat on luokiteltu tasoluokkiin. Julkaisufoorumi-luokitusjärjestelmän luokituksessa ulkomaiset ja kotimaiset julkaisukanavat on jaoteltu perustasoon (1), johtavaan tasoon (2) ja korkeimpaan tasoon (3). Mutasen omalla alalla ei ole yhtään suomenkielistä 1-luokan, tai sitä korkeampaa, julkaisua.

Se, minkä Jufo-luokituksen saaneessa julkaisussa artikkeleita julkaistaan, vaikuttaa myös yliopiston saamaan rahoitukseen. Siksi paine englanninkielisille julkaisuille voi tieteenalalla olla kova.

Tieteen popularisointi avain ongelmaan?

Vaikka suomenkieliset julkaisut eivät juhli luonnontieteen aloilla Jufo-luokituksillaan, voi suomenkielistä tieteellistä tekstiä julkaista myös muissa muodoissa. Tieteen popularisointi on yksi tapa lisätä tutkimuksen näkyvyyttä ja toisaalta pitää alan suomenkielistä terminologiaa yllä.

Marko Mutasen mielestä tieteentekijöiden ei pitäisi jäädä omaa alansa koskevan yhteiskunnallisen keskustelun ulkopuolelle. Tieteen popularisointia tulisi hänen mukaansa harjoittaa myös alan sisällä.

“Tieteen popularisointia ei mielestäni pitäisi jättää pelkkien freelance-toimittajien harteille. Popularisointia tulisi harjoittaa aina tieteen huipulta asti, hyvinä esimerkkeinä Esko Valtaoja ja Kari Enqvist.”

Julkaistu 15.5.201815.5.2018

Sampo Marski

Kirjoittaja on tiedeviestinnän maisteriopiskelija, jolle tiede on asenne ennen kaikkea.

Lue lisää:

Siirtyminen kiertotalouteen on askel kohti oikeudenmukaisempaa maailmaa, uskovat oululaistutkijat

Maapallo on suljettu systeemi, jonka rajallisten luonnonvarojen tulisi riittää yhä kasvavan ihmismäärän perustarpeiden turvaamiseen. Uusien tuotteiden jatkuvan valmistamisen sijaan olemme siirtymässä kohti kiertotalousmallia, jossa pyritään saamaan kaikki irti kertaalleen valmistetuista tuotteista.

Tiede

TEKSTI Terhi Suominen

KUVAT Terhi Suominen

”Tällä hetkellä 20 prosenttia maapallon ihmisistä kuluttaa 80 prosenttia luonnonvaroista. Se ei ole reilua”, professori Eva Pongracz pohtii ja jatkaa: ”Kaikkien ihmisten tulisi pystyä tyydyttämään perustarpeensa ja elää hyvää ja arvokasta elämää. Jotta tämä olisi mahdollista, ainoa ratkaisu on kiertotalousmalliin siirtyminen.”

Kuinka tämä onnistuu maapallolla kuluttamatta kaikkia sen luonnonvaroja loppuun? Tähän Pongracz tutkimusryhmineen hakee vastauksia. TRANSCIRC-projektissa Oulun yliopiston ympäristötekniikan tutkijat selvittävät yhdessä Suomen ympäristökeskuksen ja THL:n kanssa, millaisia kehityspolkuja kiertotalouteen siirtyminen vaatii.

”Maailman talousjärjestelmän näkökulmasta raaka-aineita on vähän, mutta halukkaita ottajia paljon. Siihen pitää löytää ratkaisuja”, Pongracz sanoo. Hän näkee kiertotalouteen siirtymisen välttämättömänä kestävän tulevaisuuden kannalta.

”Jossain vaiheessa tulee pakko.”

Katse kohti valmistusprosessia

Kiertotalouteen perustuvassa yhteiskunnassa korostetaan palveluiden käyttämistä tuotteiden kuluttamisen sijaan. Tavaroita ei tarvitse tuottaa jatkuvasti lisää, kun niiden pitkäikäisyyteen ja korjattavuuteen kiinnitetään huomiota jo valmistusvaiheessa.

Jo kertaalleen tuotteeseen käytettyjä luonnonvaroja pyritään hyödyntämään mahdollisimman pitkään ja käyttämään aina uudelleen ja uudelleen.

Olennaisena erona kiertotalouden ja nykyisen ajattelumallin välillä on suhtautuminen tuotteiden elinkaareen ja jätteeseen. Kiertotalouden tavoitteena on, että tärkeät materiaalit ovat talousjärjestelmässä jatkuvassa käytössä. Tuotteet suunnitellaan jatkokäyttö huomioiden.

”Nykyään mietitään, mitä jo olemassa olevalle jätteelle tehdään. Kiertotaloudessa pohditaan koko prosessia, myös miten sivutuotteita olisi helpompi hyödyntää jatkossa. Ei ole enää niin, että saadaan päätuote ja sitten mietitään, mitä jätteillä tehdään”, Pongracz valaisee.

Kiertotalouden päämääränä on, että jätettä ei synny ollenkaan. Ei riitä, että jo syntynyt jäte kierrätetään. Kiertotalousajattelussa kysytään aina, mitä oikeastaan tavoitellaan. Vievätkö toimet meitä tätä tavoitetta kohti?

”Nykyään asioita lähestytään ongelmakohtaisesti. Saadaan ehkä ratkaistua yksi ongelma, mutta samalla saadaan aikaiseksi toinen. Uupuu päämäärä, jota kohti pyrkiä”, Pongracz arvioi.

Kriittisten materiaalivirtojen jäljillä

TRANSCIRC-projektissa tutkijat kartoittavat, mitä raaka-aineita Suomeen tuodaan ja mitä meiltä viedään tuotteina eteenpäin.

Tutkijatohtori Jenni Ylä-Mellan tavoitteena on tunnistaa taloudellisen toiminnan kannalta tärkeitä materiaalivirtoja ja raaka-aineita, joiden uusiokäyttöä voisi tehostaa.

Maailman geopoliittinen tilanne voi muuttua niin, että jotain raaka-ainetta ei enää saada tai se on todella kallista.

”On tärkeää tunnistaa meille kriittiset materiaalivirrat. Onko olemassa korvaavia materiaaleja, jos jotain tärkeää raaka-ainetta ei enää saadakaan tuotua Suomeen?” Pongracz sanoo.

”Myös uusiokäyttöä voisi kännyköiden kohdalla tehostaa. Jonkun vanha puhelin kelpaisi sellaisenaan jollekin toiselle käytettäväksi.”

Esimerkiksi kaapin perälle hylätyissä kännyköissä on materiaaleja, joita voisi hyödyntää uudelleen. Hyödyntäminen kuitenkin vaatii hyvän jäteinfrastruktuurin lisäksi sen, että ihmiset tuovat vanhat puhelimensa kierrätykseen.

”Myös uusiokäyttöä voisi kännyköiden kohdalla tehostaa. Jonkun vanha puhelin kelpaisi sellaisenaan jollekin toiselle käytettäväksi”, sanoo elektroniikkaromun kierrätyksestä väitellyt Ylä-Mella.

Kiertotalouden toimintamalli tehostaa parhaimmillaan taloutta niin, että samalla ehkäistään myös ympäristöongelmia.

”Tutkimme, onko jätevesistä talteen otettu fosfori hyödynnettävissä yhtä hyvin kuin puhdas raaka-aine. Samalla ratkaistaisiin rehevöitymiseen liittyviä ongelmia, kun jätevedet puhdistettaisiin paremmin”, Pongracz kertoo.

Tohtorikoulutettava Aida Hosseinian keskittyykin tutkimaan mahdollisuuksia fosforin talteenottoon jätevesistä ja hyödyntämistä raaka-aineena. Hän ideoi myös keväällä järjestettäviä työpajoja, joissa on mukana osallistujia yrittäjistä lainsäätäjiin ja tutkijoihin. Työpajojen avulla etsitään konkreettisia asioita, jotka hidastavat ja hankaloittavat kiertotalouteen siirtymistä.

Kiertotalouteen siirtyminen vaatii tahdonvoimaa

Kiertotalouteen siirtyminen vaatii paitsi lainsäädännöllisten ja rakenteellisten esteiden poistoa, myös muutoksia ihmisten asenteissa ja kulutustottumuksissa.

”Oma mielipiteeni on, että kestävään kehitykseen ja kiertotalouteen ei voida päästä, jos ihmisiä ei saada mukaan. Pelkkä kestävä tuotanto ei riitä, tarvitaan myös kestävää kulutusta. Teollisuutta ja kierrätysprosesseja on kuitenkin helpompi säätää kuin ihmisiä”, Pongracz pohtii.

”Systeemissä on jotain väärin, jos ihmisen perustarpeita mitataan ainoastaan rahassa. Ja koska meillä on rahaa, voimme tuhlata tuotteita.”

Esimerkiksi ruoan ja vaatteiden ongelmana on, että niiden arvo mitataan ainoastaan rahassa. Jos tuote maksaa vähän, sillä on meille vähän arvoa. Ruokaa voi heittää huoletta pois, koska se ei maksa paljoa. Tämän ruoan tuottamiseen on kuitenkin jossain käytetty luonnonvaroja. Länsimaiden kulutuksen ympäristövaikutukset on usein ulkoistettu kehittyviin maihin heikentäen ennestään niissä asuvien ihmisten mahdollisuuksia parantaa hyvinvointiaan.

”Systeemissä on jotain väärin, jos ihmisen perustarpeita mitataan ainoastaan rahassa. Ja koska meillä on rahaa, voimme tuhlata tuotteita”, Pongracz puuskahtaa.

Pongracz yhdistää kiertotalousajatteluun vahvasti ajatuksen inhimillisemmästä ja reilummasta maailmasta. Projektissa tohtorikoulutettavana toimivan Pablo Piñeron tutkimus keskittyy globaaleihin arvoketjuihin ja kansainvälisen kaupan ympäristökuormituksen tasapuoliseen jakautumiseen maailman valtioiden kesken.

”Kiertotaloudella pyrimme saamaan oikeudenmukaisen elämän kaikille ihmisille. Etenkin meidän, jotka edustamme eniten kuluttavaa 20 prosenttia, pitäisi miettiä hyvin tarkasti omia kulutustottumuksiamme”, Pongracz muistuttaa.

Hän kertoo olevansa ”tekniikan ihmisenä tekno-optimistinen”.

“Vaikka teknologia on osa ongelmaa, parempi teknologia kuitenkin voi olla ratkaisu kestävämpään tulevaisuuteen.”

Kiertotalous

>> Talousmalli, jossa ei tuoteta jatkuvasti lisää tavaroita, vaan kulutus perustuu omistamisen sijasta palveluiden käyttämiseen.

>> Tuotteiden arvo pyritään säilyttämään mahdollisimman pitkään ja niitä voidaan käyttää uudelleen sekä kierrättää tehokkaasti.

>> Tuotteen tullessa elinkaarensa päähän se voidaan hyödyntää materiaalina uudestaan.

Lähteet: Sitra ja Europa Teema 2/2016

TRANSCIRC

>> Kiertotalouteen siirtymisen skenaarioanalyysi (TRANSCIRC) on Suomen akatemian rahoittama nelivuotinen hanke.

>> Suomen ympäristökeskuksen, Oulun yliopiston ja THL:n tavoitteena on luoda kehityspolkuja, jotka edistävät Suomen siirtymistä kohti kiertotaloutta.

Julkaistu 22.3.201825.11.2019

Terhi Suominen

Tiedeviestinnän maisteriopiskelija, joka haluaa selvittää, miksi asiat ovat niin kuin ne ovat.