Arvio: Jäniksen vuosi. Lempeä ja hauska satiiri pienistä nisäkkäistä maailman pyörteissä

Oulun teatteri: Jäniksen vuosi. Käsikirjoitus Esa Leskinen, Sami Keski-Vähälä, Kristian Smeds. Perustuu Arto Paasilinnan romaaniin. Ohjaus Eljas Liinamaa. Lavastus Aino Koski. Pukusuunnittelu Pasi Räbinä. Valosuunnittelu Elina Romppainen. Äänisuunnittelu Jukka Lappalainen. Kampaus- ja maskisuunnittelu Eija Juutistenaho. Rooleissa Heli Haapalainen, Aki Pelkonen, Mirjami Kukkola, Timo Reinikka ja Tuula Väätäinen. Ensi-ilta suurella näyttämöllä 2.4.2022. Datanomi Vatasella on huono päivä. Elämä […]

Oulun teatteri: Jäniksen vuosi. Käsikirjoitus Esa Leskinen, Sami Keski-Vähälä, Kristian Smeds. Perustuu Arto Paasilinnan romaaniin. Ohjaus Eljas Liinamaa. Lavastus Aino Koski. Pukusuunnittelu Pasi Räbinä. Valosuunnittelu Elina Romppainen. Äänisuunnittelu Jukka Lappalainen. Kampaus- ja maskisuunnittelu Eija Juutistenaho. Rooleissa Heli Haapalainen, Aki Pelkonen, Mirjami Kukkola, Timo Reinikka ja Tuula Väätäinen. Ensi-ilta suurella näyttämöllä 2.4.2022.

Datanomi Vatasella on huono päivä. Elämä ei ole tuntunut hyvältä ja omalta pitkään aikaan.  Ajaessaan metsätietä Vatanen (Heli Haapalainen) päästää irti, hän ei enää jaksa. Ja sitten rytisee.  Vatanen herää metsässä ja löytää haavoittuneen Jäniksen (Aki Pelkonen). Vatanen ja Jänis, kaksi pientä nisäkästä, lähtevät matkalle. 

Onko Vatasella ja Jäniksellä enää toivoa? Oulun teatterin näytelmä Jäniksen vuosi alkaa syvistä vesistä, mutta kasvaa toivoa ja elämänuskoa huokuvaksi hauskaksi ja absurdiksi odysseiaksi. Näytelmän on ohjannut Eljas Liinamaa

Oulun teatterin Jäniksen vuosi perustuu Esa Leskisen, Sami Keski-Vähälän ja Kristian Smedsin Ryhmäteatterille 2013 tekemään käsikirjoitukseen. Smeds tunnetaan muun muassa  klassikkosovituksestaan Tuntematon sotilas, jota pidettiin teatterikerrontaa uudistavana  merkkiteoksena ja toisaalta myös pyhäinhäväistyksenä.  

Näytelmän käsikirjoitus perustuu Arto Paasilinnan suosittuun romaaniin, jonka julkaisusta on pian  kulunut 50 vuotta. Paasilinnan romaanin henki ei ole vanhentunut, ja näissä käsissä teos saa  railakkaan päivityksen nykyaikaan.

Puhuva Jänis on villi eläin ihmeellisessä maailmassa

Paasilinnan romaani on kaukainen, miltei viitteellinen lähtökohta. Teoksen humaani ja lempeästi  piikittelevä asenne ja ilmapiiri ovat kuitenkin tallella. Jäniksen vuosi on hellyttävä yhteiskunnallinen  satiiri. 

Pupukorvaiset kertojat vihjaavat aluksi, että ainakin jokin taso matkalla on unta. Vatasen tietoisuuden tilaan saattavat vaikuttaa myös kolhittu mieli, pitkät ryyppyputket ja taikasienet. Toisaalta jos metsän eläimet puhuvat sinulle, kaiken saa tulkita myös konkreettisesti. Jänis ei tuomitse. 

Oulun teatteri – Jäniksen vuosi. Kuvassa Heli Haapalainen, Mirjami Kukkola ja Timo Reinikka. Kuva: Janne-Pekka Manninen.

Pääosassa ei ole Paasilinnan kirjasta ja Risto Jarvan elokuvasovituksesta tuttu keski-ikäinen,  keskiluokkainen valkoinen mies. Heli Haapalainen täyttää Vatasen saappaat komeasti. Vatanen on “vain Vatanen”, jolla ei ole etunimeä ja sukupuolella ei ole merkitystä. 

Aki Pelkonen revittelee hulvattomana jäniksenä, jolla on myös herkkä puolensa. Mikään inhimillinen  tai eläimellinen ei ole tälle lähiöjänikselle vierasta. Näytelmässä on nelisenkymmentä herkullista sivuhahmoa, joita esittää vain neljä näyttelijää. Annika Apajalahti, Mirjami Kukkola, Timo Reinikka ja Tuula Väänänen hoitavat kaikki roolit hämmästyttävällä energialla ja rytmillä.

Hämmentävässä maailmassa nisäkäs katoaa

Ihmiset kamppailevat arki- ja työelämän vaatimusten ja paineiden kanssa. Ilmasto tuhoutuu, Euroopassa soditaan ja yhteiskunta eriarvoistuu. Aivoihin tulvii valtava määrä oikeaa ja väärää informaatiota jokaisena hetkenä. Masennuslääkkeitä syö Vatasen lisäksi yli puoli miljoonaa suomalaista. 

Tämän todellisuuden keskellä pieni nisäkäs ahdistuu ja kadottaa lapsuuden ihmettelyn taidon. Joka  puolelta tiiviiksi puristettu näkökenttä on jo niin ahdas, että kauneutta on mahdoton havaita. 

Lopulta ei ole merkityksellistä, onko matka Vatasen pään sisäinen vai todellinen. Mikä on todellista,  kun suljet silmäsi ja vaivut uneen? Onko taivaansini totta? 

Näyttämöllä Vatanen ja “tosi hyvin” karaokea laulava jänis ovat uskomattomia, mutta maailma on  totta. Huomiot yhteiskunnan epäkohdista ovat teräviä. Kapitalismi ja rötösherrat pyörittävät maailmaa. Vanhukset kärrätään hoitokotiin, jossa maksut ovat suuria ja hoito huonoa.

Kaikki piikit eivät ole teräviksi tarkoitettuja. Esimerkiksi eläinlääkäri (evp) Kärkkäinen (Timo Reinikka)  kuvataan omituisena hörhönä, joka uskoo homeopatiaan ja kaikkeen huuhaahan. Jollekin saattaa  tulla mieleen eräs kauppias, mutta tämä hahmo on onnistunut ja hauska.

Oulun teatteri – Jäniksen vuosi. Kuvassa Aki Pelkonen ja Heli Haapalainen. Kuva: Janne-Pekka Manninen.

Parhaissa tarinoissa on useita tasoja

Riemukkaat ja koskettavat tapahtumat seuraavat vauhdikkaasti toisiaan. Käsikirjoituksen ja toteutuksen onnistumisesta kertoo, että parhaimmillaan kohtaukset ovat samaan aikaan hauskoja, viisaita ja herkkiä. Tunnekirjon yhdistäminen toimivasti on äärimmäisen harvinaista, ja lopputulos on usein kiusallista katsottavaa. 

Kun ympäri Suomea riekkunut Vatanen passitetaan sairaalaan vähän latautumaan, hän pääsee  keskustelemaan ylihoitajan (Tuula Väänänen) kanssa. He käyvät läpi syviä tunteita, ja kohtauksessa  on valtava intensiteetti. Tunnelma ei ole kuitenkaan hetkeäkään raskas, vaikka kerronnassa ja sisällössä on useita tasoja. 

Kohtaus rajautuu katosta laskeutuvalla läpinäkyvällä verholla. Aino Kosken lavastus on pelkistetty ja  kuin unimaailmaan tyylitelty. Verhoja käytetään rajaamaan tilaa. Suuren näyttämön mittakaava sopii  parhaiten esimerkiksi suurmusikaaliin, jossa on valtavia joukkokohtauksia. Tehokas rajaaminen  tiivistää näyttämön pienille nisäkkäille sopivaksi. 

Verhot toimivat myös kuin esirippuina ja rajaavat Vatasen mielen – tajunnan ja alitajunnan kerroksia.  Välillä minimalistinen ja kaunis lavastus ja valaistus (Elina Romppainen) vie mukaan Vatasen ja jäniksen satumaailmaan. 

Pasi Räbinän luoma puvustus tukee kerrontaa, jossa on ihmeellisiä asioita. Koreilun ja näyttävyyden  sijaan pienillä asioilla on merkitystä. On selvää, että ihmisoletettukin kuulee paremmin tai ainakin toisin, kun saa jäniksen korvat. 

Lohduttava matka kohti tärkeitä asioita

Kahden pienen nisäkkään lohduttavalla matkalla ystävykset etsivät häiritylle mielelle rauhaa.  Maailma on kaoottinen paikka, ja oman paikkansa löytäminen ei ole helppoa. Kun ymmärtää ja hyväksyy, että perille ei voi koskaan päästä ja maailmakin on vielä kesken, oman kokoinen paikka saattaa löytyä. Jänis kehottaa pysähtymään ja ihmettelemään. Ehkä jossakin on vielä salaisuus.

Jäniksen vuosi on hauska, mutta lempeä satiiri. Jänis havainnoi ja ymmärtää, mutta ei saarnaa.  Jäniksellä on myös suuri sydän. Viihdyttävä näytelmä onnistuu yhdistämään kepeyden syviin inhimillisiin tunteisiin.

Pete Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue lisää:

Arvio: Katkenneita lankoja kertoo uupumuksesta ymmärryksellä

Uupumuksen kokeneelle moni tuttu asia – viha, kyynistyminen, loputon tarve nukkua – nostetaan teoksessa näkyville ymmärtäen. Suora puhe uupumuksesta muuttaa toivottavasti hiljalleen myös yhteiskuntaa.

Katkenneita lankoja – Tarinoita loppuunpalamisesta on tyylikäs, kovakantinen antologia, joka sisältää yhdeksän sarjakuvataiteilijan näkemyksiä uupumuksesta.

Kokoelmateoksen tarinat on koottu aitojen, työuupumuksesta kärsineiden ihmisten kokemuksista. Anssi Vieruahon ja Karoliina Korhosen toimittaman teoksen tuotoista suurin osa lahjoitetaan mielenterveystyöhön. Mukana on kokeneita tekijöitä suomalaisen sarjakuvan kentältä, mutta myös uusia nimiä.

Tuisku Hiltusen sanaton, irtoavien hiusten ympärille kietoutuva tarina ahdistuksesta ja väsymyksestä on vahva aloitus antologialle. Hiltusen tarina koskettaa ja muistuttaa tärkeästä asiasta: yksin ei pidä jäädä.

Seuraavaksi Emmi Niemisen utuinen ilmaisu näyttää, kuinka uupunut voi tuntea itsensä läpinäkyväksi. Niemisen kerronta on runollisen harmonista läpi tarinan. Ainoastaan tekstaus, joka näyttää koneella kirjoitetulta, pistää hieman silmään.

Sami Nyyssölän tuhruinen viiva kuvaa oivaltavasti loppuunpalamisen tunnelmaa. Rajallinen tila antologiassa tuo mukanaan haasteita, mutta pakottaa toisaalta keskittymään olennaiseen. Niko-Petteri Nivan tyylin pehmeys muodostaa kiinnostavan kontrastin sisältöön: siihen hetkeen, kun uupuneen läheisetkin tuntuvat taakalta ja lusikan kilahdus kupissa riittää rikkomaan keskittymisen.

Oululaislähtöisen Mari Ahokoivun abstrakti kerronta ilahduttaa väreillään ja on tehokas väline aiheen käsittelyssä. Uupumus rikkoo ihmisen ja kaikki aiemmin selkeä muuttuu sekasotkuksi. Milla Paloniemen työ taas muistuttaa tarinallisesti Hevoshullusta tuttuja sarjakuvia. Loppu on onnellinen ja sisältää opetuksen, mutta toteutus jää hieman pinnalliseksi.

Henri Tervapuron juutalaiseen tarustoon nimellään viittaava, sisältä kuollut ”Golemi” sijoittuu päähenkilön valinnallaan piristävästi vähemmistöön: myös duunariäijä voi uupua. Tervapuron väritys sytyttää ahdistavan, lisää vaativan ympäristön palamaan. Tämän tykittelyn jälkeen Avi Heikkisen selkeä, elokuvallinen ja graafinen tyyli tuntuu helpottavalta. Toimitustyö on siis onnistunutta. Antologian päättävän Anssi Vieruahon apokalyptinen maaliskuun aurinko kirvoittaa naurut tässä kaamoksessa. Yksityiskohtainen, mustavalkoinen maailma sopii loppuunpalaneen mestarin mielenmaisemaan.

Uupumuksen kokeneelle moni tuttu asia – viha, kyynistyminen, loputon tarve nukkua – nostetaan teoksessa näkyville ymmärtäen. Suora puhe uupumuksesta muuttaa toivottavasti hiljalleen yhteiskuntaa, joka vaatii paljon ja tuottaa väsyneitä yksilöitä.

Osa tarinoista on omaelämäkerrallisia, vaikka esipuheessa painotetaankin haastattelujen osuutta. Se, kuinka haastatteluosuus tuodaan kerronnassa esille, vaikuttaa lukukokemukseen. Niemisen autofiktiivinen ”Haastattelu 16-vuotiaan minäni kanssa” vetää lukijan suoraan kokemuksen keskelle, kun taas Paloniemen rempseä haastattelun korostaminen etäännyttää.

Kokonaisuutena Katkenneita lankoja on hieman epätasainen. Silti on virkistävää saada lukea sarjakuvia tärkeästä aiheesta. Vaikka antologia sisältää tyylillisesti ja kerronnallisesti erilaisia kertomuksia uupumisesta, ydinsanoma pysyy. Kuka tahansa voi väsyä. Ennen joulua ja etätöiden ja -opintojen tiimellyksessä se on hyvä ja lohdullinen muistutus.

Katkenneita lankoja on esillä myös Oulun sarjakuvafestivaaleilla 2020 joulukuun 8. päivään asti.

Reija Korkatti

Oululainen kirjailija.

Lue lisää:

Metallikitaristista uraohjaajaksi ja kirjailijaksi – Sami Lopakalle oman paikan löytäminen vaati ajelehtimista ja aikaa

Jo ennen suomen kielen opintoja Sami Lopakka haaveili kirjoittavansa kirjan. Vaikka Lopakka on nykyään kirjailija kustantamon listalla, ura tuntuu yhä epätodelliselta.

Muusikko, kirjailija, hankepäällikkö, Sami Lopakka on kerännyt itselleen listan titteleitä. Lopakka lienee kaikista tunnetuin urastaan metalliyhtye Sentencedin kitaristina ja sanoittajana. Hän on kuitenkin myös suomen kielen maisteri – ja vähän molempia päällekkäin. 

“Tein opiskelun lomassa muusikon hommia vähintään puoliammattimaisesti – levytimme ja kiersimme maailmaa Sentencedin kanssa säännöllisesti. Valmistumiseni aikoihin päätimme lyödä myös bändin hautaan”, Lopakka kertoo.

Siirtymä opiskelijasta ja muusikosta maisteriksi oli Lopakalle haastavaa. Maailman kiertäminen vaihtui kotimaahan ja opiskelu töiden etsimiseen. Lopakka oli paperit saatuaan omien sanojensa mukaan hukassa.

“Olin monessakin mielessä uudessa tilanteessa ja melko kuutamolla. Lopulta ajauduin muutaman kaverin kanssa perustamaan yrityksen, jolla ei ollut juuri mitään tekemistä opintojeni kanssa.”

Yrittäjän ura kesti kuusi vuotta, mutta yritys ei Lopakan mukaan koskaan lähtenyt lentoon. Oli siis taas aika keksiä uusi polku. Silloin Lopakka päätyi alalle, joka tuntuu yhä omalta. Hän päätyi kehittämään palveluita, joita olisi itse kaivannut viitoittamaan polkua valmistumisen jälkeen.

“Yrityksen jälkeen olen ollut hommissa korkeakoulutettujen työllisyysasioihin keskittyvissä projekteissa ja hankkeissa. Sikäli tässä on looginen jatkumo, että juuri tällaisia hankepalveluja olisin itse valmistumisvaiheessa kaivannut. Työelämä oli siis alkuvaiheessa vähän ajelehtimista, mutta oma uoma löytyi lopulta pienellä viiveellä.”

Nykyään Lopakka toimii Urasammon hankepäällikkönä ja tarjoaa opastusta korkeakoulutetuille. Vaikka ala ei vastannutkaan suomen kielen maisterin työnkuvaa, on Lopakka silti kiitollinen opinnoista. 

“Opinnot määrittelivät itsellenikin tarkemmin, millainen osaaja olen ja en ole. Kyllä yliopistoaika koulii ihmisistä esille myös organisointikykyä, paineensietoa ja valmiutta itsensä jatkuvaan kehittämiseen. Työn oppii tekemällä, mutta opinnot tarjoavat työkaluja oppimiseen”, Lopakka kertoo. 

Elämän koulima kirjailija

Korkeakoulutettujen urapalveluiden lisäksi Sami Lopakka luo myös kirjallisuutta ja musiikkia, eikä näe lopettavansa kumpaakaan hetkeen. Kirjoittaminen ei suinkaan ole uutta, sillä hän tuotti Sentenced-yhtyeen sanoituksia jo opiskeluaikoinaan ja valitsi pääaineekseen suomen kielen juuri kielen ja kirjoittamisen takia. Yhtymäkohdista huolimatta opiskelijan, sanoittajan ja kirjailijan roolit ovat Lopakalle hyvin erilaiset. 

“Muusikon hommista en näe olleen hyötyä kirjailijana, muutoin kuin esikoisen aiheen valinnassa. Toki tietynlainen ilmaisukanava itsestä ulospäin on sanoittajana ja kirjailijana oltava häpeilemättömästikin auki. Biisien sanoittaminen ja proosa ovat kuitenkin aivan eri lajeja – vähän kuin kuulantyöntäjä siirtyisi maantiepyöräilyyn.”

Niin sanoittaminen kuin suomen kielen koulutusohjelmasta valmistuminen eivät taianomaisesti tehneet Lopakasta kirjailijaa, vaan luovaan työhön oli kasvettava erikseen. 

“Kirjailijoita ei synny auditorioissa, vaan elämän koulimina ja näppäimistöjen ääressä yön hämärinä tunteina. Fiktiiviseen kirjoittamiseen tarvitaan työkalujen lisäksi myös elettyä elämää polttoaineeksi”, Lopakka kertoo.

Elettyä elämää jos jotain löytyy kirjailijan teoksista. Hän itse kuvailee tekstinsä olevan “niin rujoa kamaa ja sen huumorikin niin sysimustaa, ettei sitä monikaan fiksu ihminen omalla nimellään julkaisisi”. Kuitenkin Lopakka julkaisi toisen romaaninsa Loka viime vuonna, aivan omalla nimellään. 

Yhä toisen teoksen julkaisun jälkeen kauan haaveissa elänyt kirjailijan ura tuntuu paikoitellen unenomaiselta.

“Romaanien kirjoittaminen oli kaukainen visio jo joskus parikymppisenä, mutta pidin sen toteutumista pitkään hyvin epätodennäköisenä. Tavallaan pidän sitä epätodennäköisenä edelleen, vaikka romaaneja on julkaistu jo kaksi”, Lopakka nauraa.

Nyt Loka-romaani on ehdolla Oulun kirjailijaseuran Botnia-palkinnon saajaksi. Botnia on erityisesti Pohjois-Pohjanmaalaiselle kirjailijalle vuosittain jaettava palkinto, joka jaetaan neljättä kertaa lokakuussa. 10 000 euron palkinnon ehdokkuus on merkki siitä, että Lopakan kirjailijan ura on selvästi totta, ja jopa nousussa. Lopakka on ehdokkuudesta otettu.

“Kyllä se hienolta tuntuu. Kirjoitustyö on niin yksinäistä hommaa ja minun tapauksessani vuosien työ, että jokainen tekstin saama valokeila tuntuu merkitykselliseltä.”

Jos romaanin kirjoittaminen on todella vuosien ja tuskan takana, miksi Lopakka jaksaa?

“Pohjimmiltaan kirjoitan siksi, että minulla on pakottava tarve huutaa tuuleen ja kaataa jotakin ulos omasta kaaoksestani. Minulle se on ollut ainoa tapa luoda tyhjästä jotakin itselleni merkityksellistä.”

Kuka?

Sami Lopakka

45-vuotias.

Kotoisin Oulusta ja viettänyt Oulun seudulla koko ikänsä.

Kirjailija, jonka esikoisteos Marras ilmestyi 2014. Uusin teos Loka on ehdolla ehdolla Botnia-palkinnon saajaksi 2020.

Työskentelee hankepäällikkönä Urasammossa kehittämässä korkeakoulutettujen urapalveluita.

Valmistunut Oulun yliopistosta filosofian maisteriksi suomen kielen koulutusohjelmasta 2005.

Toiminut aiemmin heviyhtye Sentencedin kitaristina 1989–2005 ja 6 vuotta yrittäjänä.

Muistelee opiskeluajoilta lämmöllä erityisesti gradun valmistumista ja vapautta valita opiskeluaineita puhtaasti kiinnostuksen mukaan.

Kehottaisi nykyopiskelijaa ajattelemaan työelämän mahdollisuuksia jo opiskeluaikoina sekä rakentamaan opiskelukavereista, opetushenkilöstöstä ja harrastepiireistä verkostoa työelämää varten. 

Vapaa-ajallaan harrastaa elokuvien ja musiikin sekä kirjallisuuden kuluttamista ja eräilyä.

Unelmoi mielenrauhasta. 

Iida Putkonen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Tiedeviestinnän maisteri ja glögin ympärivuotinen kuluttaja. Etsii revontulia, riippumattoja ja juuri oikeita sanoja.

Lue lisää:

Kirja-arvio: tiedekirja näyttää, että unta voi tutkia ja kysyy, voiko sitä ymmärtää

Anna Tommolan uutuuskirja sukeltaa unitutkimuksen maailmaan. Viehätys unten mystiseen luonteeseen ja tahto ymmärtää ihmisen alitajuntaa yhdistävät tutkijoita ja arkipäivän uni-intoilijoita.

Yhteenlaskettuna maailman ihmiset näkevät yhden yön aikana kymmeniä miljardeja unia, mutta vain pieni osa niistä muistetaan aamulla. Unet ovat ihastuttaneet, kauhistuttaneet, inspiroineet ja hämmentäneet näkijöitään aina muinaisuudesta saakka. Unia on tulkittu ja tulkitaan niin mystiikan, uskonnon kuin oman järjenkin avulla. Näiden perinteiden ohelle on kehittynyt unitutkimuksen tieteenala.

Uni kiehtoo samasta syystä niin jokamiestä kuin kovaa tieteilijääkin – unennäkö ja sen prosessit ovat yhä pitkälti mysteeri.

Mitä se yksi todella outo toistuva unesi oikein merkitsee? Miten voit varmistaa, ettet enää ikinä näe hirvittäviä painajaisia? Miten opit näkemään selkounia, joissa voit hallita tapahtumia ja toteuttaa villeimmät fantasiasi? Vapaa toimittaja ja kirjailija Anna Tommola ei uutuuskirjassaan pysty ehdottomasti vastaamaan näihin kysymyksiin.

Sen sijaan kirja esittelee monenlaisia teorioita ja näkemyksiä, jotka auttavat lukijaa muodostamaan omia näkemyksiään unista sekä subjektiivisena että universaalina ilmiönä. Kirjassa pohditaan muun muassa unien tarkoitusta, niiden aiheiden luonnetta, painajaisten syitä ja vaikutuksia, unien hallintaa ja unitutkimuksen luonnetta.

Kirja on hyvin populaari yleiskatsaus unitutkimuksen maailmaan. Tommola kertoo kirjassaan monialaisten uniasiantuntijoiden näkemyksiä suhteessa eri uni-ilmiöihin. Lisäksi pitkin teosta esimerkkeinä käytetään Tommolan itse keräämiä otoksia suomalaisten näkemistä unista. Kenties omintakeisimman lisän kirjan sisältöön antaa Tommolan omien unien käsittely osana analyysia. Henkilökohtainen lähestymistapa tuo kirjailijan kokemuksen hyvin lähelle lukijaa.

Unien syvä subjektiivinen, mielikuvituksellinen ja jopa taianomainen luonne ovat osa kirjan kerrontaa. Tuloksena teksti on toisinaan varsin tarinamaista, kollaasinomaistakin. Esimerkiksi Turun saaristossa sijaitsevan Seilin saarella toteutettuja unikokeita kuvataan jopa runollisin sanankääntein. Lukuisten oikeiden uniesimerkkien käyttö tekee tietyissä kappaleissa tekstistä hiukan katkonaisentuntuista.

Tunne ja kokemus ovat kenties kaikkein tärkeimmät tekijät koko kirjassa. Teos pitää silti kiinni tieteellisistä lähtökohdistaan. Muun muassa unien neurofysiologisia selityksiä esitellään ja analysoidaan, joskin pintapuolisesti ja teoksen yleistajuisen luonteen omaisesti. Kirja myös esittelee laajaotantaisia unitutkimuksia ja vetää johtopäätöksiä unien kollektiivisesta, ei vain subjektiivisesta luonteesta.

Kirjailija tekee eron tieteellisen keskustelun ja ainoastaan tunneperäisten mietintöjen ja pseudotieteellisten tulkintojen välillä. Unien kaltaisen arvoituksellisen aiheen tapauksessa näiden erotusten tekeminen ei kuitenkaan ole aina niin helppoa kuin voisi toivoa.

Teos puhuttelee eniten lukijoita, joilla on jo valmiiksi kiinnostusta sekä omiinsa että muiden uniin. Kirja on varsin kevyt ja viihteellinen katsaus tieteenalaan, joka etsii yhä identiteettiään ja paikkaansa tiedeyhteisössä. Sen suurin anti on sen nostattama uteliaisuus ymmärtää ihmismieltä ja omaa alitajuntaansa.

Raita Niva

  Tiedeviestinnän opiskelija, aasialaisen ruuan ystävä ja optimisti. Twitter: @rtkniva

Lue lisää:

Rutger Bregman: Ilmaista rahaa kaikille ja muita ideoita, jotka pelastavat maailman

Runsailla anekdooteilla elävöitetty teos kannustaa unelmoimaan maailmasta, joka vaikuttaa olevan liian hyvä ollakseen totta.

Rutger Bregman (s. 1988) esittelee teoksessaan Ilmaista rahaa kaikille ja muita ideoita, jotka pelastavat maailman äkikseltään hullun radikaaleilta kalskahtavia ratkaisuja maailman suurimpiin ongelmiin. Hän tekee sen kuitenkin vankoin perusteluin.

Kaikki on nykyään paremmin kuin ennen. Maailman väestöstä 84 % eli äärimmäisessä köyhyydessä vuonna 1820, nyt osuus on alle 10 %.

Rikas Onnela on paradoksaalisesti surullinen: olemme rahan ja työn masentuneita orjia, oli meillä niitä tai ei. Enää ei ole filosofiaa eikä suuria ideoita, pelkkää teknokratiaa ja kuluttamista.

”On jälleen utopioiden aika”, Bregman kannustaa. Edistys on nykyään yhtä kuin taloudellinen hyvinvointi, mutta tämän vuosisadan haasteena on keksiä muita keinoja elämänlaatumme parantamiseksi.

Bregman kertoo menestyksekkäistä perustulokokeiluista: ilmainen eli vastikkeeton raha ei tee köyhiä laiskoiksi, päinvastoin. Maailma voisikin näyttää aika erilaiselta, jos presidentti Nixon olisi 1970-luvulla saanut perustulosuunnitelmansa läpi.

Köyhyys olisi mahdollista hävittää, mutta raamatullinen pakkomielle työstä pistää kapuloita rattaisiin. Teknologisen kehityksen myötä työtä ei riitä kaikille, silti työttömyyttä pidetään ihmisen omana syynä. Tuensaajien valvominen ja ”aktivoiminen” vie yhteiskunnalta valtavasti rahaa, mutta ei hyödytä sitä. Ilmaisen rahan jakaminen tulisi paljon halvemmaksi.

15 tunnin työviikko jakaisi työn tasaisemmin ja aikaa jäisi oikeasti merkityksellisille asioille. Samalla bullshit-hommat – työt, joita niiden tekijätkin pitävät turhina – joutaisivat hiiteen. Silloin tärkeistä töistä, kuten opettamisesta, siivoamisesta ja hoivasta, maksettaisiin kunnon korvausta.

Bregman kannattaa myös rajojen avaamista maahanmuutolle, jolloin työvoima siirtyisi vapaasti valtiosta toiseen ja kehitysavusta tulisi tarpeetonta.

Runsailla anekdooteilla elävöitetty teos kannustaa unelmoimaan maailmasta, joka vaikuttaa olevan liian hyvä ollakseen totta. 27 kielelle käännetty teos on sysännyt myös konkreettisesti liikkeelle perustuloa kannattavan ryhmän, joka on herättänyt laajaa kansainvälistä huomiota.

Aikanaan heitä, jotka vaativat orjuuden lopettamista ja naisten äänioikeutta pidettiin hulluina ja vaatimuksiaan yhteiskunnan kannalta kestämättömiltä.

Kuulostavatko Bregmanin ideat tässä ajassa yhtä hulluilta?

Miettikääpä sitä.

Maria Kurtti

Oulun kirjailijaseuran lehden Stiiknafuulian päätoimittaja, toimittaja ja elämäntapaihmettelijä, jota kiinnostavat kaiken maailman asiat. Vaikuttuu todellisista ja fiktiivisistä tarinoista, inspiroituu tiedeuutisista, innostuu korkeasta ja matalasta kulttuurista ja rauhoittuu nuotiolla.

Lue lisää:

Hyvinvointi omissa käsissä

Virpi Mikkonen löysi puhtaasta ruuasta terveyden ja inspiraatiota työhönsä.

Oululaislähtöinen Virpi Mikkonen säikähti, kun hän alkoi saada alati pahenevia iho-oireita ja -tulehduksia. Samalla Mikkosen koko elämän ajan mukana kulkeneet vatsavaivat alkoivat pahentua huomattavasti. Hän oli juuri palannut Suomeen Espanjasta opintovaihdosta ja aloittanut vakituiset työt Trendi-lehdessä. Lukuisat lääkärikäynnit eivät tuoneet selvyyttä vaivoihin.

“En saanut oireisiini mitään kunnon vastausta. Lopulta havahduin itse siihen, että kaikki erilaiset oireeni juontavat juurensa syvemmälle terveydentilaani. Niinpä päätin ottaa hyvinvointini ohjat omiin käsiini.”

Mikkosen jääkaapin sisältö ja kauppareissut muuttuivat kerralla, kun hän teki suuren ruokavaliomuutoksen. Syyt terveysongelmiin juonsivat juurensa paljon pidemmälle kuin railakkaaseen opiskelijaelämään. Jo lapsena muun muassa maitotuotteet ja viljat olivat aiheuttaneet vatsavaivoja, mutta koska ne olivat aina olleet olennainen osa ruokavaliota, ei niiden sopimattomuutta edes osattu kyseenalaistaa. ­

Teini-iässä läpikäydyt laktoosi-intoleranssi- ja keliakia-testit eivät olleet tuoneet vastauksia oireille. Mikkonen kasvoi ajatukseen, että hänellä vain on huono vatsa.
“Muistan lukeneeni jostain, että terveen vatsan ja suoliston ei pitäisi tuntua miltään, ja ihmettelin miten se on mahdollista. Itselläni oli lähes aina jotain nipistelyä tai turvotusta meneillään.”

Kun aikuisiällä vaivat pahenivat eivätkä lääkärit osanneet auttaa, alkoi määrätietoinen tiedon etsiminen kirjoista ja internetistä.

“Koin todellisen ahaa-elämyksen ja tulin ihan uudella tapaa tietoiseksi omasta kropastani ja siitä, miten ruoka vaikuttaa meihin kokonaisvaltaisesti.”

Ahaa-elämystä seurasi ruokavalioremontti. Kaupanhyllyille jäivät gluteeniviljat, prosessoidut ruuat, valmisruuat, maitotuotteet, karkit ja muut sokeriherkut. Entisestä sokerihiirestä tuli smoothiefani. Hedelmä-vihannes-osastolta löytyivät perusruoan raaka-aineet ja ruoat syntyivät kotikeittiössä.

“Heräsin uuteen ymmärrykseen siitä, miten huonot ruokailutottumukset kuormittavat vuosien saatossa kehoamme, joka alkaa ennemmin tai myöhemmin oireilemaan. Ikuisesti ei voi porskuttaa surkeilla elämäntavoilla.”

Tutuista ruoista ja herkuista ei ollut lopulta vaikea luopua.

“Kun ymmärsin, mikä vaikutus ravinnolla on, olin valmis muutokseen. En epäröinyt hetkeäkään, kun niin iso asia kuin oma terveys oli kyseessä.”

Täynnä virtaa

Puolen vuoden jälkeen ruokavalioremontin tekemisestä Mikkosen kaikki oireet olivat poistuneet. Vatsavaivat olivat täysin poissa, kuten myös rosacean eli ruusufinnin sukuiseksi diagnosoitu ihovaiva.

“Lisäksi huomasin, että pienet vaivat, joihin en ollut enää kiinnittänyt huomiota, kuten haurastuvat ja lohkeilevat kynnet sekä silmien kutina loistivat poissaolollaan.”

Ensimmäisenä hän kuitenkin huomasi muutoksen energiatasossaan. Nuori nainen oli täynnä virtaa, energiaa ja ajatuksia.

”Mieli oli todella kirkas ja olo valoisan toiveikas. Tuntui kuin olisin seisonut vuoren reunalla valmiina hyppäämään lentoon kohti mahdollisuuksien maailmaa!”

Mikkonen innostuu puhumaan edellisiltana näkemästään Super Juice Me! -dokumentista, jossa 8 ihmistä, jotka kärsivät yhteensä 22 eri kroonisesta sairaudesta kuten astmasta, allergioista, Crohnin taudista ja diabeteksestä, elävät 28 päivää tuorepuristetuilla mehuilla. 28 päivän jälkeen he olivat täysin oireettomia ja pystyivät lopettamaan suurimman osan lääkkeistään.

“Siinä oli jälleen inspiroivaa näkemystä puhtaiden luonnon raaka-aineiden vaikutuksesta terveyteemme. Juuri tätä tietoutta pitäisi opettaa lapsillemme jo peruskoulussa. Ihmiset ovat ihan kujalla oman terveytensä kanssa ja menevät lääkäriin, jossa heille annetaan lääkkeitä oireeseen sen sijaan, että perehdyttäisiin siihen todelliseen syyhyn ja korjattaisiin sitä. En ole lääke­- tai lääkärivastainen, mutta useissa tilanteissa lääkkeen pitäisi olla vaihtoehtoinen hoitomuoto ja elämäntapojen korjaus se ensisijainen.”

Vanha sanonta olet mitä syöt kannattaa muistaa. Se mitä syömme on yhteydessä suolistoon, jonka sanotaan olevan ihmisen toiset aivot. Suolistolla on perustavanlaatuisia vaikutuksia terveyteen.

“Hyvät bakteerit tervehdyttävät suolen kuntoa ja siten koko kropan vastustuskykyä, jolloin kropalla on enemmän aseita toimia ulkoisia riskitekijöitä vastaan. Omatkin tulehdustilani helpottivat, kun poistin muun muassa tulehdusta ruokkivat sokerit ja gluteenin pois ruokavaliostani ja tarjosin keholle runsaasti hyviä rakennuspalikoita tuoreiden kasvisten, marjojen ja hedelmien muodossa.”

Vaikka tuntisi itsensä terveeksi, Mikkosen mielestä kannattaa kiinnittää huomiota siihen, mitä syö.

“Se on paras henkivakuutus, mitä itselleen voi hommata. Sillä rakennamme tulevaisuuden hyvinvointia ja annamme samalla hyvää esimerkkiä muille ihmisille. Inspiraatio lähtee leviämään lumipalloefektin lailla, kun joku tekee ruokavaliomuutoksen tai elämäntapamuutoksen. Hyvä olo huomataan ja se innostaa muitakin.”

Kiitos, hyvin menee

Reilun kuuden vuoden takainen ruokavaliomuutos johti Mikkosen oman blogin perustamiseen ja vei lopulta aina ruokakirjailijaksi asti. Mikkosen tehtyä ruokavaliomuutoksen muilla Trendin toimituksessa alkoi mennä hermot hänen juttuihinsa. Innostus uuden äärellä oli kuin uskoon tulleella. Mikkonen kertoi innolla aina uusista löydöistään ja eri ruoka-aineiden erilaisista vaikutuksista.

“Trendin silloinen päätoimittaja ehdotti blogin perustamista, jotta voisin ammentaa kaiken innostukseni sinne. Olin itsekin suunnitellut samaa.”

Blogin nimeksi tuli Kiitos hyvää. Nimi juontaa juurensa pienestä arkipäivän tilanteesta, jonka Mikkonen koki opiskeluaikoinaan Tampereella.

“Kävelin Hämeenpuistossa ja baarista tuli ulos tosi elähtäneen näköinen, hyvin vahvasti alkoholiin menevä mies, jolla oli yllään t-paita, jossa luki ”kiitos hyvää”. Minusta se oli ironisuudessaan huvittava, sillä hänen olemuksensa viesti pikemminkin: ”ä​lä edes kysy”. Tapaus pulpahti mieleen miettiessäni blogille nimeä. ”Kiitos hyvää” pitää sisällään kaksoismerkityksen, siinä tilataan itselle hyvää tai sitten todetaan, ”kiitos, hyvin menee”.”

Kiitos hyvää tarjosi muun muassa hyvinvointivinkkejä ja gluteenittomia sekä maidottomia ruoka­- ja herkkureseptejä. Blogi keräsi nopeasti uskollisen lukijakunnan. Muutaman vuoden kuluttua Mikkonen kuitenkin koki kasvaneensa ulos blogistaan ja sen hyvinvointiteemasta. Niinpä hän päätti puolitoista vuotta sitten jäädä freelanceriksi ja lopetti samalla suositun bloginsa.

“Kun aloitin blogin, olin todella kiinnostunut ravintoarvoista ja terveystietoudesta. Lukijatkin odottivat tällaista sisältöä ja kyselivät minulta vinkkejä terveysongelmiinsa ja ruokavaliomuutoksiin. Koin, ettei ole minun tehtäväni julistaa mitään yhtä totuutta, sellaista kun ei näissä ravintoasioissa yksinkertaisesti ole tarjolla. Ihmiset saavat etsiä ja löytää heille resonoivan totuuden itse. Olin opiskellut työni ohella hyvinvointivalmentajaksi, mutta en silti kokenut ravintoneuvontaa omaksi jutukseni. Haluan mieluummin keskittyä siihen, että tarjoan rentouden ja nautinnon kautta vaihtoehtoja, jotka olen kokenut toimiviksi omassa elämässäni ja joista olen saanut hyvää palautetta. Kuten esimerkiksi sokerittomista ja gluteenittomista ruuista.”

Rentoudesta, nautinnosta ja erilaisista vaihtoehdoista syntyi Mikkosen nykyinen sivusto Vanelja, joka on parhaillaan ehdolla ainoana suomalaisena blogina arvostetun kansainvälisen Saveur Food Blog Awardsin finaalissa.

“Halusin luoda sivuston, joka ilmentää tämänhetkistä näkemystäni hyvästä elämästä. Kyse on ennen kaikkea nautiskelusta. Nautinto ei ole täydellistä, jos herkuttelun jälkeen tulee turvonnut tai raskas olo. Olon pitää olla yhtä ihana syömisen jälkeen kuin sillä hetkella, kun sen kakkupalan sujauttaa suuhun! Juuri tähän haluan tarjota inspiraatiota reseptien muodossa.”

Vaikka vanha blogi loppui, Kiitos hyvää jäi elämään. Mikkoselta ilmestyi joulukuussa 2014 Kiitos hyvää -kirja, josta löytyy sokerittomia ja gluteenittomia herkkuja. Vaikka Kiitos hyvää -blogissa oli myös suolaisia ruokia, oli teeman valitseminen kirjaan helppoa.

“Makeat herkut ovat olleet itselleni kaikista inspiroivin ja innostavin aihealue. Olen aina rakastanut kaikkia kakkuja, karkkeja ja jäätelöitä, joista en halunnut luopua ruokavaliomuutoksenkaan jälkeen. Elämässä täytyy säilyä nautiskelu ja herkuttelu! Pitää vain valita raaka-aineensa oikein.”

Kaikenlaisten herkkujen luominen ilman valkoista sokeria, gluteeniviljoja ja maitotuotteita on kuin ongelmanratkaisua Mikkoselle.

“Lempipuuhaani on selailla Pinterestissä ruokakuvia. Kun löydän esimerkiksi jonkun ihanan täytekakun kuvan, alan pohtia, miten sen tekisin omilla raaka-aineillani. Se on tosi mukavaa ja luovaa aivojumppaa.”

Vain mielikuvitus on rajana uusien reseptien luomisessa. Mikkonen oli pitkään ajatellut, ettei esimerkiksi pysty tekemään lakuja, mutta todisti itselleen toisin.

“Eräänä iltana idea hyvää tekeviin lakuihin vain tuli mieleeni. Pyysin mieheni pistämään lapsemme nukkumaan, ja aloin itse kokkailla ja kehitellä yötä myöten luumupohjaista lakuohjetta, joka osottautui lopulta huippuhyväksi ja yhdeksi kirjani kiitellyimmistä ohjeista! Kun alkaa rohkeasti testailemaan, millä voisi korvata mitäkin, saattaa todella yllättyä, mitä kaikkia uusia makumaailmoja voikaan löytyä!”

Lakritsi onnistui kerralla, mutta aina homma ei käy yhtä helposti. Jos jokin ei heti onnistu, Mikkonen sisuuntuu niin, että yrittää kahta kauheammin.

“Marenkeja tein varmaan viisi kertaa yhteen putkeen ja niitäkin väänsin lopulta yömyöhään. En mennyt nukkumaan, kun oli pakko saada ohje onnistumaan. Homma vaatii yleensä vain puhdasta ongelmanratkaisukykyä. Ruuanlaittohan on lopulta kemiaa, miten eri raaka-­aineet reagoivat yhdessä. Se jos joku on kiinnostavaa!”

Epäkokista reseptitaiteilijaksi

Kun Virpi Mikkosen puhetta ruoanlaitosta kuuntelee, kuvittelee hänen viihtyneen hellan ääressä aina hyvin. Niin ei kuitenkaan ole ollut.

“Olin niin epäkokki kuin voi vain olla. En ollut ennen lainkaan kiinnostunut ruoanlaitosta. Äiti­parka yritti aina selostaa, miten joku ruoka tehdään, mutta neuvot menivät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.”

Ruokavalioremontin myötä kiinnostus ruoanlaittoon heräsi uudella tavalla.

“Kun aloin testailemaan raakakakkuja ja muita terveysherkkuja, innostuin niistä ihan hirveästi. Oli inspiroivaa, miten helppoa hyvistä raaka-aineista oli tehdä maukkaita ruokia. Sitä kautta löysin kokkauksen ja leivonnan maailman ihan uudella tapaa.”

Nykyään Mikkonen työskentelee ruoan parissa. Hän suunnittelee reseptejä omalle Vanelja-sivustolleen, yrityksille ja lehdille, tekee ruokastailauksia ja kuvaa ruokaa. Uusi ruokakirjakin on jo työn alla.

“Vietän helposti puolet päivästä keittiössä. Jos muutama vuosi sitten olisi sanottu, että minulta tulee joskus ruokakirja, se olisi ollut maailman paras vitsi. Kavereiden kesken olin tunnettu siitä, että jääkaapistani löytyi tonnikalapurkin lisäksi vain valot.”

Mikkonen on hyvillään siitä, että elämän aikana voi syntyä uudelleen ja löytää aivan uusia puolia itsestään.

“Minulla on toimittajakoulutus ja olen aina mieltänyt itseni kirjoittajaksi. Mutta nyt olen kirjoittanut ja valokuvannut ruokakirjan, vaikka en ole kokki enkä kuvaaja. Molemmat taidot olen opetellut puhtaasti tekemällä. On ollut vapauttavaa huomata, että sitä voi olla melkein mitä vaan. Pitää vain mennä sitä kohti, mikä innostaa eniten ja saa silmät loistamaan. Se on oikea tie, sillä silloin toimii perusluonteensa ja kutsumuksensa mukaisesti.”

Jos jokin tökkii ja siitä tulee raskas olo, ei suunta välttämättä ole oikea. Aidon innostuksen Mikkosen mielestä tuntee.

“Silloin tulee paras lopputuloskin. Kun asiat tulevat sydämestä, ne löytävät tiensä sydämiin. Sen olen huomannut.”

 

Kuka?

» Kirjoittaja, ruokakirjailija, reseptitaiteilija.
» Ikä 34.
» Kotoisin Oulusta. Asuu Helsingissä avomiehensä ja 3-vuotiaan tyttärensä kanssa.
» Kirjoittanut ylioppilaaksi Oulun Normaalikoulusta. Valmistunut artesaaniksi Tyrvään käsi- ja taideteollisesta oppilaitoksesta, yhteiskuntatieteiden kandidaatiksi Tampereen yliopistosta ja hyvinvointivalmentajaksi Institution for Integrative Nutritionista.
» Työskennellyt muun muassa 4 vuotta toimittajana ja tuottajana Trendissä ja vapaana kirjoittajana.
» Harrastaa valokuvausta, joogaa ja lenkkeilyä ja rakastaa meri-ilmaa, valoa ja leikkokukkia.
» Julkaisut: Kiitos hyvää – herkkuja ilman sokeria ja gluteenia, Otava 2014.
» Nettisivu: www.vanelja.com

Minna Koivunen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja, joka pyrkii ymmärtämään maailmaa pala palalta, oppii joka päivä jotain uutta ja rakastaa uimista. Twitter: @koominna

Lue lisää: