Antti Pohjolan mielestä käytännönläheiset harjoitustyöt olivat opintojen parasta antia. Niiden ansiosta hän sai myös ensimmäisen työpaikkansa.

Digiajan käsityöläinen

Elektroniikkaa opiskellut Antti Pohjola on unelmatyössään ohjelmistosuunnittelijana. Myös vapaa-ajallaan hän viihtyy koodien parissa.

Kun Antti Pohjola, 32, aloitti opintonsa Oulun yliopistossa vuonna 2001, IT-kupla oli juuri puhjennut. Kun hän valmistui kuusi vuotta myöhemmin, ohjelmistoala oli jälleen kovassa kasvussa.

”Tuntuu, että IT-ala elää sykleissä. Nokian irtisanomisten jälkeen monet ovat työllistyneet uusiin firmoihin ja tälläkin hetkellä ohjelmistoalan työpaikkoja on paljon auki”, Pohjola kuvaa alan nykytilannetta.

Hän toteaa, että nykyään ohjelmistoja käytetään joka asiassa kännyköistä verkkopankkiin ja ala kasvaa koko ajan. Ohjelmistokehittäjä on jopa ohittanut rekkakuskin yleisimpänä ammattina joissain Yhdysvaltojen osavaltioissa.

Elektroniikkaa sähkötekniikan osastolla opiskellut Pohjola työskentelee tällä hetkellä ohjelmistopalveluja tarjoavalla Siili Solutionsilla. Hänen tiensä työelämään on diplomi-insinöörille melko tyypillinen.

”Tein opintoihin liittyvän harjoituskurssin eräälle yritykselle, jonka jälkeen pääsin sinne kesätöihin. Erikoista oli ainoastaan se, että yritys ei saanut ottaa kesätyöntekijöitä, joten sain suoraan vakituisen työsopimuksen”, Pohjola nauraa.

Opinnoista laaja pohja

Pohjola kokee saaneensa opinnoista hyvän pohjan työelämää varten ja etenkin käytännönläheisistä harjoituskursseista oli hyötyä. Opintoihin sisältyi kuitenkin paljon myös sellaista, mihin hän ei työelämässä ole törmännyt.

”Elektroniikka on laaja ala ja opinnot kattavat paljon koodaamisesta aina analogiapiirien toimintaan. Työelämässä taas keskitytään suppeampiin asiakokonaisuuksiin. Toisaalta laajuudesta ei ole haittaakaan, eihän sitä opiskellessaan vielä tiedä mihin päätyy töihin”, hän pohtii.

Laaja on myös eri tutkintojen kirjo, jolla ohjelmistoalalle voi työllistyä. Pohjola mainitsee, että hänen työkavereistaan löytyy monien alojen osaajia aina maanmittausinsinööreistä matemaatikkoihin ja fyysikkoihin. Työssä monet vielä erikoistuvat tietyn työkalun tai ohjelmointikielen asiantuntijoiksi.

”Minusta tässä on myös paljon käsityöläisammatin piirteitä. Vähän niin kuin puuseppä tekee tuolin, joku tekee ohjelman hienommin tai nopeammin kuin toinen.”

Oma kiinnostus tärkeintä

Pohjola toteaa työn pitävän hyvin mukana tekniikan nopeassa kehityksessä, mutta hän suunnittelee myös vapaa-ajallaan esimerkiksi mobiilisovelluksia.

”Osaksi kyse on ammattitaidon ylläpitämisestä, mutta enimmäkseen teen sovelluksia ihan vaan harrastuksenani, koska se on mukavaa. Kun työstään pitää tarpeeksi, samaa hommaa jaksaa tehdä työpäivän jälkeenkin”, Pohjola hymyilee.

Oma harrastuneisuus onkin Pohjolan mielestä yksi tärkeimmistä asioista ohjelmistoyrityksiin töihin haettaessa.

”Yrityksissä ei välttämättä tiedetä, mistä yliopistokursseissa on kyse. Parhaiten oman osaamisensa voi todistaa, kun esittelee jonkin konkreettisen asian, esimerkiksi itse tekemänsä sovelluksen.”

Kuka?
» Antti Pohjola
» Valmistunut vuonna 2007 diplomi-insinööriksi elektroniikan koulutusohjelmasta.
» Opinnoissa parasta oli vapaus suunnitella itse, mille kursseille osallistuu.
» Haastavinta opiskeluissa oli kurssien harjoitustyöt ja tenttien kasautuminen yleensä lukukauden loppuun.
» Ensimmäinen oman alan työ Yomi software oy:ssä.
» Töissä Siili Solutionsilla ohjelmistoinsinöörinä vuodesta 2008.
» Elää omaa unelmaansa, koska viihtyy työssään ja aikaa riittää myös kiipeily- ja lasketteluharrastuksiin.

Heidi Hahtola

Tiedeviestinnän opiskelija ja freelancer, joka kurkottaa usein oman käsityskykynsä ulkopuolelle.

Lue lisää: