Päivitetty Pegasus

Linnanmaan kampuksen ainoaan kirjastoon Pegasukseen on kesän remontin myötä saatu lisää ryhmätyöskentelytiloja ja lukupaikkoja.

Elokuun lopussa valmistuva Pegasuksen remontti luo kirjastoon 100 yksittäistä lukupaikkaa ja 30 ryhmätyötilaa lisää. Kirjaston toisen ja kolmannen kerroksen tiloista suurin osa on muutettu opiskelutiloiksi ja kolmannesta kerroksesta löytyy nyt noin 100 hiljaista lukupaikkaa. Kaikkiaan opiskelupaikkoja uudistuneessa Pegasuksessa on reilu 600.

Tilaa on saatu kirjakokoelmia supistamalla, lehtikokoelmia sähköiseen muotoon siirtämällä ja ottamalla uudiskäyttöön vähentyneen henkilökunnan työhuoneita.

Kokoelmien supistaminen ja poistuvien kirjojen kriteereistä päättäminen on tehty yhteistyössä tiedekuntien ja kirjaston välillä. Pegasuksesta ja Telluksesta fyysisesti poistuneet kirjat eivät ole hävinneet kuitenkaan käytöstä, vaan ne on siirretty Kuopion varastokirjastoon, josta niitä voi edelleen lainata maksutta, kertoo ylikirjastonhoitajana 31. elokuuta saakka toimiva Päivi Kytömäki.

Poistuvat kirjat olivat vanhaa aineistoa eli teoksia, joita ei ole kymmeneen vuoteen lainattu. Kirjakokoelmat ovat pysyneet muuten 1. ja 2. kerroksessa, mutta kaunokirjallisuus on siirtynyt kolmanteen kerrokseen.

Muita uudistuksia Pegasuksessa ovat muun muassa tilojen selkeyttäminen, valaistuksen parantaminen ja uusi palautusautomaatti, josta asiakkaat saavat kuitin palautetuista kirjoista kuten Oulun kaupungin pääkirjastolla. Palautusautomaatti lisäksi lajittelee kirjat, mikä helpottaa kirjaston henkilökunnan työtä.

Tellus seuraavaksi remontissa

Vaikka kirjasto Telluksesta lakkautettiin, sinne jää ryhmätyötiloja ja lukupaikkoja, mutta tila täytyy ensin remontoida. Syyskuussa alkavan remontin on määrä valmistua loppuvuoteen mennessä. Kiinteistöinsinööri Timo Haverinen kertoo, että Tellukseen tulee 80 työpistettä, ryhmätyötiloihin 180 paikkaa  ja hiljaiselle työskentelualueelle 20 paikkaa. Lisäksi 40 paikan mikroluokka on opiskelijoiden käytössä opetuksen ulkopuolisina aikoina.

Ennen vuoden vaihdettakin opiskelijoiden täytyy päästä opiskelemaan itsenäisesti.

Haverinen sanoo, että heillä on työn alla löytää mahdollisimman pian korvaavia työskentelytiloja Telluksen läheisyydestä remontin ajaksi. Entisen Lunan tilat Tellusta vastapäätä on yksi vaihtoehto tilapäisille työtiloille, mutta siitä ei ole vielä varmuutta.

”Aikaisempaan verrattuna Pegasuksen ja Telluksen remonttien jälkeen ryhmätyötiloja ja lukupaikkoja on enemmän”, vakuuttaa Päivi Kytömäki.

Minna Koivunen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja, joka pyrkii ymmärtämään maailmaa pala palalta, oppii joka päivä jotain uutta ja rakastaa uimista. Twitter: @koominna

Lue lisää:

Täydellinen ajoitus

Oulun yliopiston spin off -yritysidealle Deep Content Companylle Midnight Pitch Festin voitto tuli otolliseen aikaan.

Oululaisen Deep Content Companyn yritysidea voitti kesäkuussa Midnight Pitch Festin start up -kilpailun, josta se sai 10 000 euron pääpalkinnon ja 4 000 euron edestä palveluita, kuten rahoitus- ja lakipalveluita sekä mainontaa.

“Ei olisi voinut tulla parempaan saumaan”, yksi Deep Content Companyn liiketoiminnan kehittäjistä Ville Hulkko toteaa.

Oulun yliopistossa tehtyyn tutkimukseen perustuva yritysidea hyödyntää uudenlaista videoidenhakuteknologiaa, videoiden syväsisältöä. Se on kaikkea videoiden merkityssisältöä, jota nykyiset hakukoneet eivät indeksoi.

“Videoiden syväsisältöjen automaattinen tulkinta mahdollistaa parempien videopalveluiden kehittämisen”, painottaa yliopistotutkija Mika Rautiainen, joka vetää monialaista tutkimustiimiä.

Tästä esimerkkinä on kuvailuun pohjautuva elokuvahakukone, joka yrittää arvata mainitun elokuvan 40 000 englanninkielisen elokuvan indeksistä. Guess my Movie -kampanjan keräämä tieto auttaa kehittämään hakukonetta eteenpäin.

Tutkimustiimi on ollut mukana 14 kuukautta kestävässä Tutkimuksesta uutta liiketoimintaa -hankkeessa, joka loppuu elokuussa. Hankkeessa on kehitetty liiketoimintamalleja, joilla uniikkia teknologiaa voisi viedä markkinoille. Valmista myytävää tuotetta he eivät ole vielä suunnitelleet. Se on seuraavana vuorossa, kun start-up yhtiöitetään.

”Malleja tuotteistamiseen on kuitenkin suunniteltu ja niitä on todennettu pilottien kautta”, Rautiainen havainnollistaa.

Monialaiseen tiimiin kuuluvat liiketoiminnan kehittäjät KTK Karita Kasurinen, yrittäjä, tradenomi Ville Hulkko ja DI, yrittäjä Harri Pesola sekä teknisen tiimin TkT Otso Kassinen, TkK Henri Huttunen ja DI Arto Heikkinen.

Rahoitusneuvotttelut käynnissä

Midnight Pitch Festin voitto ja tapahtumassa saatu palaute sijoittajilta sekä tuomaristolta vahvisti yritysideaa ja edisti yhtiöittämisen suunnittelua.

Harri Pesola on parhaillaan Kaliforniassa esittelemässä teknologiaa eri toimijoille. Myös rahoitusneuvottelut ovat käynnissä.

Tutkimustiimin kehittämä teknologia mahdollistaa keskustelevat hakukäyttöliittymät puheohjauksen kautta. Mika Rautiainen kertoo puheohjauksen olevan yleistyvä trendi.

Hulkko ja Rautiainen painottavat Deep Content Companyn olevan osoitus siitä, että yliopistolla tehtävästä tutkimuksesta voivat hyötyä muutkin kuin akateeminen yhteisö.

Rautiainen toivoo, että yliopistojen ohjauksessa huomioitaisiin paremmin yliopistojen merkitys alueellisen toimeliaisuuden katalyyttina uusien yritysideoiden kautta.

”Onhan moni menestystarina saanut alkunsa yliopistossa kehitetystä innovaatiosta”, hän huomauttaa.

Minna Koivunen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja, joka pyrkii ymmärtämään maailmaa pala palalta, oppii joka päivä jotain uutta ja rakastaa uimista. Twitter: @koominna

Lue lisää:

Kolmas vararehtori hoitamaan yhteistyösuhteita

Oulun yliopiston hallitus on valinnut 12. kesäkuuta uudeksi koulutusrehtoriksi arkkitehtuurin tiedekunnan dekaani Helka-Liisa Hentilän. Tutkimusrehtorina jatkaa professori Taina Pihlajaniemi. Yliopistolle valitaan lisäksi yhteistyösuhteiden vararehtori uuden, 1.1.2016  voimaan astuvan organisaatiorakenteen vuoksi. Jatkossa tutkimustoiminta keskitetään tiedekuntiin, ja vararehtorit ryhtyvät vastaamaan tiedekunnista yhdessä dekaanien kanssa. Ilmoittautumismenettely kolmannen vararehtorin tehtävään on käynnissä, ja nimitys tehdään yliopiston hallituksen kokouksessa 21. […]

Oulun yliopiston hallitus on valinnut 12. kesäkuuta uudeksi koulutusrehtoriksi arkkitehtuurin tiedekunnan dekaani Helka-Liisa Hentilän. Tutkimusrehtorina jatkaa professori Taina Pihlajaniemi.

Yliopistolle valitaan lisäksi yhteistyösuhteiden vararehtori uuden, 1.1.2016  voimaan astuvan organisaatiorakenteen vuoksi. Jatkossa tutkimustoiminta keskitetään tiedekuntiin, ja vararehtorit ryhtyvät vastaamaan tiedekunnista yhdessä dekaanien kanssa.

Ilmoittautumismenettely kolmannen vararehtorin tehtävään on käynnissä, ja nimitys tehdään yliopiston hallituksen kokouksessa 21. elokuuta. Rehtori Jouko Niinimäki toivoo yhteistyösuhteiden vararehtorin aloittavan tehtävässään 1. syyskuuta.

Tutkimus- ja koulutusrehtoreiden toimikaudet ovat viisivuotisia ja päättyvät 30.6.2020. Hentilä aloittaa koulutusrehtorin tehtävässään 1. syyskuuta.

Minna Koivunen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja, joka pyrkii ymmärtämään maailmaa pala palalta, oppii joka päivä jotain uutta ja rakastaa uimista. Twitter: @koominna

Lue lisää:

Mobiilisovellus Oulun yliopiston opiskelijoille

Ensi syksynä Oulun yliopiston opiskelijat saavat käyttöönsä mobiilisovelluksen, jolla voi muun muassa ilmoittautua kursseille, tarkastella omia opintosuorituksia ja lukujärjestystä sekä selata ruokalistoja. Mainio piirre sovelluksessa tulee olemaan opintosuorituksen kirjaamisesta tuleva ilmoitus. Kun opiskelijalle kirjataan uusi opintosuoritus, saa hän siitä heti tiedon puhelimeensa tai tablettiinsa. Enää ei siis tarvitse päivystää WebOodissa uusia opintopisteitä. Muita palveluita Aapo-työnimellä […]

Ensi syksynä Oulun yliopiston opiskelijat saavat käyttöönsä mobiilisovelluksen, jolla voi muun muassa ilmoittautua kursseille, tarkastella omia opintosuorituksia ja lukujärjestystä sekä selata ruokalistoja.

Mainio piirre sovelluksessa tulee olemaan opintosuorituksen kirjaamisesta tuleva ilmoitus. Kun opiskelijalle kirjataan uusi opintosuoritus, saa hän siitä heti tiedon puhelimeensa tai tablettiinsa. Enää ei siis tarvitse päivystää WebOodissa uusia opintopisteitä.

Muita palveluita Aapo-työnimellä kutsuttavassa sovelluksessa on esimerkiksi yliopiston opaskartta, HOPS (sovellus kertoo muun muassa mitä kursseja HOPSista on jo suoritettu), opiskelijakeskuksen ja kirjaston palveluiden linkit ja uuden opiskelijan opas. Sovelluksessa on myös sisätilapaikannus. Jos opiskelija ei tiedä, missä jokin luentosali tai muu paikka on, sovellus kertoo sen.

Mobiilisovellus ei tule korvaamaan mitään nykyisiä järjestelmiä, mutta se tuo opiskelijoiden tarvitsemat palvelut helppokäyttöiseen muotoon. Tarkoituksena on helpottaa opiskelijoiden arkea ja vähentää hyppimistä useiden eri tietojärjestelmien välillä.

Opiskelijoille suunnattu mobiilisovellus on laatuaan ensimmäinen Suomessa, ja se kehitetään Oulun yliopistossa tietohallinnon tietojärjestelmäsuunnittelija Iikka Meriläisen johtamassa projektissa neljän harjoittelijan voimin. Tietojenkäsittelytieteiden opiskelijat Joona Hartikainen, Jussi Heikkilä, Ville Lautala ja Daniel Melander vastaavat kehittämis- ja suunnittelutyöstä.

Mobiilisovellus toimii aluksi Android-laitteilla niin puhelimissa kuin tableteilla. Sovelluksen on tarkoitus olla ladattavissa Google Play -kaupassa elokuun lopussa. Syksyn aikana sovellus pyritään tuomaan myös Applen laitteisiin. Windows-puhelimiin Aapoa ei näillä näkymin ole tulossa.

Android-laitteisiin sovellus tulee ensimmäisenä laitemäärien vuoksi.

“Näppituntuma on, että Android-laitteita näkyy käytävillä eniten. Windows-puhelimiin törmää harvemmin”, Iikka Meriläinen toteaa.

Sovelluksen voivat ladata muutkin kuin opiskelijat, mutta opiskelijatunnuksella kirjautumista vaativat toiminnot eivät ole heidän käytettävissään. Vierailijat ja henkilökunta pääsevät hyötymään muun muassa opaskartasta ja paikannuspalvelusta.

Mobiilisovellus on ollut mahdollista toteuttaa koulutuksen strategiarahan turvin, mistä Meriläinen antaakin kiitosta koulutusneuvostolle ja elokuun lopussa koulutusrehtorin tehtävän jättävälle Olli Silvénille.

Minna Koivunen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja, joka pyrkii ymmärtämään maailmaa pala palalta, oppii joka päivä jotain uutta ja rakastaa uimista. Twitter: @koominna

Lue lisää: