Kaj Korkea-aho: Paha kirja

Kirjailija onnistuu luonnehtimaan hahmojensa sisäistä maailmaa ja tunteita hyvinkin elävästi.

Voiko runon lukeminen ajaa itsemurhaan? Tätä kysyy 32-vuotias Kaj Korkea-aho kolmannessa romaanissaan Paha kirja. Korkea-aho kuvaa Åbo Akademin kirjallisuudenopiskelijoiden keskellä vellovaa mysteeriä jännityselementtejä hyödyntäen. Suomenruotsalainen kulttuurieliitti ei romaanissa näyttäydy kovin kirkkaassa valossa.

Ahdistunut Pasi haluaa kirjoittaa esseen vaietusta runoilijasta Leander Granlundista, jonka säkeiden väitetään aiheuttavan lukijoilleen itsemurhia. Salattuihin runoihin on kuitenkin vaikea päästä käsiksi. Kuvioon liittyy hämäryyksiä, jotka kirjallisuudenlehtori Mickel tietää ja pitää itsellään.

Pasin tukena on ystävä Calle, joka luisuu henkilökohtaiseen talous- ja opiskelumotivaatiokriisiin, kun Helena-tyttöystävältä tulee rukkaset ja Kelalta kirje opintotuen lakkauttamisesta. Pasi ja Calle kuluttavat pilveä, mielialalääkkeitä ja alkoholia. Itsemurhiakin opiskelijapiirissä tapahtuu, kun runoja alkaa löytyä.

Romaanin päähenkilöitä ovat Calle ja tämän ikään kuin vanhempi versio lehtori-Mickel, jonka opiskelutoveri Dietrich valmisteli aikoinaan gradua noista pahamaineisista runoista – ja loppu oli surullinen. Mickelin toiminta koko romaanin ajan herättää moraalidilemmoja, mutta hän porskuttaa eteenpäin ja sanoo, että omatunto on valinta.

Kirjailija onnistuu luonnehtimaan hahmojensa sisäistä maailmaa, epävarmuutta ja tunteita hyvinkin elävästi. Etenkin Calle on moniulotteinen haavoittuvuudessaan mutta myös ylpey-dessään. Kirjailijan ansioihin kuuluu myös nykyhetken ärsykkeistä syntyvien assosiaatioiden limittäminen oivaltavasti menneisyyden tapahtumiin. Teksti pitää otteessaan.

Korkea-aho kuljettaa samaistuttavan arkisen yliopistoelämän kuvauksen mukana yliluonnollisia ulottuvuuksia. Loppua kohti romaani alkaa saada tragikoomisia piirteitä, jotka syövät uskottavuutta.

Kokonaisuus jättää hämilleen. Rivien välistä on luettavissa kritiikkiä yliopistojen rahoitusta, tieteenalojen epätasa-arvoisuutta ja opiskelijoiden pahoinvointia kohtaan. Yrittääkö Korkea-aho sanoa, että kirjallisuuden opiskelulla on voimaa, vaikka se ei elättäisi? Humanismin suossa voi ilmeisesti joutua niin syvälle, että tekee itsemurhan.

3/5 (Otava 2015)

Sanna Häyrynen

Tiedeviestinnän maisteri, joka tykkää kuunnella, kun asiantuntija puhuu. Twitter: @sannahayrynen

Lue lisää:

Syyskuun levyarviot

Ane Brun: When I’m Free Norjalainen, sittemmin ruotsalaistunut Ane Brun on kuudennella sooloalbumillaan paljon velkaa myöhempien aikojen Kate Bushille, mutta aivan kuningattaren tasolle hän ei vieläkään yllä. Herkät ja ilmavat pop-tunnelmoinnit seuraavat toistaan, ja albumilla on kyse enemmän atmosfääristä kuin vaikuttavista tai erityisen tarttuvista melodioista. Pisteet lähtevät äänelle ja ajoittain kivasti selkäpiitä kutkuttavalle fiilikselle, miinusta […]

Oulun ylioppilaslehti 2015

Ane Brun: When I’m Free
Norjalainen, sittemmin ruotsalaistunut Ane Brun on kuudennella sooloalbumillaan paljon velkaa myöhempien aikojen Kate Bushille, mutta aivan kuningattaren tasolle hän ei vieläkään yllä. Herkät ja ilmavat pop-tunnelmoinnit seuraavat toistaan, ja albumilla on kyse enemmän atmosfääristä kuin vaikuttavista tai erityisen tarttuvista melodioista. Pisteet lähtevät äänelle ja ajoittain kivasti selkäpiitä kutkuttavalle fiilikselle, miinusta taas tulee lievästä tylsyydestä.
3/5

Oulun ylioppilaslehti 2015

Punaisen kuningattaren periaate: Kaksi suuntaa
Punaisen kuningattaren periaatteen kova livekunto tuli kesällä todettua pariinkin otteeseen, ja uuden pitkäsoiton nähtyä pikkuvaikeuksien jälkeen päivänvalon voi todeta tikin olevan hyvä myös levyllä. Mokka Laitisen väräjävä laulusoundi sopii 70-luvulle taipuvaan, pieteetillä toteutettuun progeiluun mainiosti, ja levyä palvelee liveantia hieman vähemmänkin hyökkäävä sävytys. Lyyrisesti liikutaan enimmäkseen kertomusten tuolla puolen ja tuokiokuvat toimivat genressään hyvin. Hyviä värinöitä.
4/5

Oulun ylioppilaslehti 2015

Duran Duran: Paper Gods
Sedät jaksavat heilua – positiivisesti yllättäen. Nämä kasarijumalat eivät haikaile menneeseen, vaan ovat lähteneet tekemään uutta musiikkia kunnianhimoisesti ja nykyajan meiningillä fiittaajiakin (mm. Janelle Monáe) käyttäen. Menossa ei sinänsä ole mitään vikaa, ja Simon Le Bonin äänikin on jopa huimassa kuosissa, mutta vähän puuduttavan tasapaksua materiaali on. 12-raitaisen vakiolevyn biiseistä muutaman olisi voinut korvata bonusversion raikkaammilla lisillä.
3/5

Marko Pyhähuhta

Oulun ylioppilaslehden avustaja jo vuodesta 2001. Monta päätoimittajaa uuvuttanut joka paikan höylä keskittyy lehdessä lähinnä levyarvioitten rustaamiseen, ja vuosien varrella ruodittuja albumeita on kertynyt satoja. Ylkkärin ulkopuolella häntä työllistävät muun muassa kielenkääntäminen ja elokuvien tekstittäminen sekä Kärppien kotipelit Kiekko-Kalevan leivissä. Twitter: @markopyhis

Lue lisää:

Taivaslaulu teatteriversiona kirjaa ahdistavampi

Pauliina Rauhalan menestynyt esikoisteos Taivaslaulu on teatteriversiona vahvempi ja paikoin ahdistavampi. Lestadiolaisuuden tabuja rikkova tarina kertoo Viljan ja Aleksin rakkaudesta ja heidän kasvamisesta opiskelijoista vanhemmiksi, mutta pohjimmiltaan näytelmä käsittelee uskonrajoja ja sitä, mitä lastensaannin sääntelemättömyys voi pahimmillaan aiheuttaa. Näytelmän vaikuttavuus on pitkälti ohjaaja Heta Haanpään ja Viljaa esittävän Merja Pietilän sekä Aleksia näyttelevän Jyri Ojansivun […]

Pauliina Rauhalan menestynyt esikoisteos Taivaslaulu on teatteriversiona vahvempi ja paikoin ahdistavampi. Lestadiolaisuuden tabuja rikkova tarina kertoo Viljan ja Aleksin rakkaudesta ja heidän kasvamisesta opiskelijoista vanhemmiksi, mutta pohjimmiltaan näytelmä käsittelee uskonrajoja ja sitä, mitä lastensaannin sääntelemättömyys voi pahimmillaan aiheuttaa.

Näytelmän vaikuttavuus on pitkälti ohjaaja Heta Haanpään ja Viljaa esittävän Merja Pietilän sekä Aleksia näyttelevän Jyri Ojansivun ansiota. Pietilä ja Ojansivu ovat rooleissaan luontevia ja aitoja.

Minimalistiset lavastukset, marimekkoinen puvustus ja ääni- sekä valotehosteet täydentävät kokonaisuuden. Muutama irrallinen kohtaus hämmentää kuten ensimmäisen puoliskon yleisölle suunnattu puhe. Lapsien repliikit saavat yleisön nauramaan eikä iloa, rakkautta ja lämpöäkään näytelmästä puutu.

Taivaslaulu Oulun kaupunginteatterissa 20. helmikuuta 2016 asti.

Minna Koivunen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja, joka pyrkii ymmärtämään maailmaa pala palalta, oppii joka päivä jotain uutta ja rakastaa uimista. Twitter: @koominna

Lue lisää:

Fyysisten tunteiden riemujuhla

OuDance-festivaali osoitti kuinka moniaineksisesti keho pystyy konkretisoimaan tunnetta.

Tunne tuntuu kehossa ja liikuttaa sitä. Se tihentää hengitystä, keventää askelta, saa selän kaarelle kivusta. Tämän syksyn OuDance-festivaalin esitykset tutkivat kaikki jollakin tavalla fyysistä tunnetta.

Milla Virtasen & Koski Dance Companyn Hysteria pohti 1800-luvun muotidiagnoosia, joka medikalisoi naisten tunteita ja alisti heidät omituisille hoitomuodoille. Nimestään kaiken irti ottava esitys nähtiin muun muassa yliopiston keskusaulassa. Cecilia Moision parisuhdetta ja rakkautta käsittelevät teokset repivät auki kiintymisen ja hylkäämiseen dynamiikkaa katsojaa säästämättä. Helsinkiläinen nykytanssiryhmä Kinetic Orchestra etsi elämänhallintaa seesteisestä Japanista.

Jojon tanssifestivaali veti kiitettävästi yleisöä puoleensa. Valvesali oli ilta toisensa jälkeen lähes täynnä. Se jäi ihmetyttämään, miksi Hanna Korhosen uskonyhteisöjen hengellistä väkivaltaa käsittelevä esitys houkutteli paikalle vain muutaman penkkirivillisen ihmisiä, vaikka aiheen luulisi kiinnostavan oululaisia.

Kaiken kaikkiaan ohjelmistoon valikoidut teokset istuivat teemaan hyvin ja osoittivat kuinka moniaineksisesti keho pystyy konkretisoimaan tunnetta. Tunteiden näkemisellä taas on tervehdyttävä vaikutus. Väitänkin, että katsojat saivat taide-elämyksen lisäksi terapiaa kulttuurin muodossa. Toivon, että vuosi kuluisi nopeasti, koska ensi vuoden OuDance-festivaalin teema on jo nyt ajankohtainen: fyysinen empatia.

Eleonoora Riihinen

Maailmantuskaa poteva toimittaja ja kirjallisuuden opiskelija. Twitter: @EleonooraRiihin

Lue lisää:

Elokuun kulttuurimenot

Eija Timonen: Jäisiä Unia Nanna Saarhelo: How to Imitate Gray Weather Pohjoisessa valokuvakeskuksessa Syystunnelmiin sopii mainiosti vierailu Pohjoisen valokuvakeskuksen alkusyksyn näyttelyihin. Taiteilija Eija Timosen jääaiheiset valokuvat ovat abstrakteja ja unenomaisia. Jää täplittää ja halkoo kuvia, mutta kuvista avautuu myös laajempi näköala: pinnan alla hehkuvissa väreissä voi nähdä horisontin, galakseja tai yötaivaan. Timosen näyttelystä mieleen jäävät […]

Eija Timonen: Jäisiä Unia
Nanna Saarhelo: How to Imitate Gray Weather
Pohjoisessa valokuvakeskuksessa

Syystunnelmiin sopii mainiosti vierailu Pohjoisen valokuvakeskuksen alkusyksyn näyttelyihin.

Taiteilija Eija Timosen jääaiheiset valokuvat ovat abstrakteja ja unenomaisia. Jää täplittää ja halkoo kuvia, mutta kuvista avautuu myös laajempi näköala: pinnan alla hehkuvissa väreissä voi nähdä horisontin, galakseja tai yötaivaan. Timosen näyttelystä mieleen jäävät erityisesti parimetriset työt Huurre ja Herääminen. Paperista leikattujen teosten leikkauspinnat jäljittelevät jään rakenteita ja piirtävät takana olevalle seinälle huikeita varjoja.

Taiteilija Nanna Saarhelon valokuvien keskiössä on nainen, joka vaikuttaa tilanteesta riippumatta olevan jatkuvasti väärässä paikassa. Katsoja ei tavoita naisen katsetta, sillä hän joko seisoo selin kameraan, poseeraa naamio kasvoillaan tai kääntää kasvonsa sivuun. Valokuvien luonto on karu ja kylmä, ja yleinen tunnelma surumielinen. Valokuvien maailma ja tarina jäävätkin katsojalle etäiseksi ja arvoitukselliseksi.

Turun sarjakuvakaupan Oulun toimipiste
Kulttuuritalo Valveella

Sarjakuva voi Oulussa hyvin. Pieni mutta aktiivinen Oulun sarjakuvakeskus on vienyt alan harrastuneisuutta ja tunnettuutta kaupungissa pontevasti eteenpäin. Nyt myös maineikas Turun sarjakuvakauppa on rantautunut Ouluun Sarjakuvakeskuksen yhteyteen.

Sarjakuvakeskuksen tiloissa oli aiemmin jo pienimuotoista sarjismyyntiä, mutta Turun lisäyksen myötä valikoima kasvoi. Lyhyen albumipläräyksen perusteella Oulun valikoima on mukavan kattava, hyllyistä löytyy niin vanhoja klassikkoja kuin uusia tuntemattomuuksia. Tarjolla on sekä kotimaista että ulkomaista sarjakuvaa.  Sarjakuvakauppa ei hyljeksi myöskään niin sanottua mainstream-osastoa: strippisarjakuvalle Fingerpori-albumeineen on varattu oma hyllytilansa. Mukavaa kyllä, myös paikallisille sarjiksille on varattu oma hyllynsä.

Vain kaupan pienestä koosta tulee pieni miinus: lämpimänä iltapäivänä leppoisen sarjisten selauksen joutuu keskeyttämään, kun lämpötila kohoaa jo lähes sietämättömäksi.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Omapäinen sooloilija

On parempi vain tehdä asiat valmiiksi eikä huudella niistä ennen aikojaan, ajattelee Henri Pulkkinen.

Henri Pulkkinen eli Paperi T ei ole ehtinyt tänä kesänä juuri oleskella kotonaan. Hän julkaisi huhtikuussa soolodebyyttinsä Malarian pelko ja siitä lähtien häntä on revitty festivaaleille ympäri Suomea. Keikkoja on ollut enemmän kuin koskaan aiemmin.

”Koko ajan on vähän sellainen olo, että unohdan, missä minun pitää olla seuraavaksi”, Pulkkinen kommentoi vilkasta kesäänsä.

Uusi tulokas hän ei suomalaisessa räpissä ole, vaikka hänen soolonsa vasta tänä vuonna ilmestyikin. Pulkkinen on räpännyt teini-ikäisestä lähtien ja on osa räp-yhtye Ruger Haueria Pyhimyksen ja Tommishockin rinnalla.

Keikkailu yksin on sen sijaan hänelle uutta ja eroaa suuresti Ruger Hauerin esiintymisistä, jotka syntyvät Pulkkisen luonnehdinnan mukaan kaaoksesta.

”Ruger Hauer koostuu kolmesta itsepäisestä ihmisestä, joilla kaikilla on omat ajatuksensa siitä, mitä bändin tai keikan pitäisi olla. Meidän keikka on kaaos, josta ei ikinä tiedä, tuleeko siitä ihan hirveää vai tosi hyvää. Se voi jonkun jäsenen mielestä olla hyvä tai jonkun jäsenen mielestä paska keikka ja yleisön mielipidettä en haluakaan tietää”, räppäri naurahtaa.

Pulkkinen pitää siitä, että hän saa sooloillessaan päättää, mitä lavalla tekee ja voi ohjailla keikan kulkua oman mielensä mukaan.
”Omalla soolokeikalla paineet ovat ihan erilaiset, koska vastuu on vahvemmin minulla. Osan soolokeikoistani olen tehnyt Femme En Fourrure -yhtyeen kanssa, josta olen ollut todella innoissani.”

En räppää livenä

Henri Pulkkinen on hurmannut musiikillaan ja keikoillaan monia pitkin suvea. Hänen keikoillaan liikututaan ja vaikututaan. Räppäri itse ei osaa ajatella vaikuttavansa ihmisiin eikä esiintyminen ole hänelle ollut elämän suuri päämäärä. Ruger Hauerin alkuvuosina hän ei missään nimessä olisi halunnut edes alkaa keikkailla.

”Silloin olin, että ääh en mä livenä räppäämään mene. Ei ei ei. Vaikka olin nuorena kiinnostunut näyttelemisestä ja olin koulun näytelmissä, jossain vaiheessa minua alkoi ahdistaa esiintyminen.”

Häntä eivät keikat useimmiten jännitä, ja esiintyjän identiteetti on hänelle muodostunut vahingossa.

”En ole nuorena halunnut esiintyä sukulaisille ja minulle ei ole ollut tärkeää päästä jonnekin, missä ihmiset katsovat minua. Enemmän olen mennyt siitä poispäin ja oudon silmukan kautta joutunutkin palaamaan siihen.”

Malarian pelko -levyn myötä kasvanut suosio ei ole saanut Pulkkista kaventamaan omia tekemisen mahdollisuuksiaan. Aiempaa suurempi kuuntelijakunta ei rajoita hänen luovuuttaan.

”Kaikessa tekemisessä tärkeintä on vain tehdä. Se, että teet jotain, johtaa seuraavaan ja siitä taas tulee uusi idea, jonka kautta tekee jotain muuta. Laskelmointi ei ole minun mielestäni kauhean mielenkiintoista.”

Ennen seuraavaa Paperi T -albumia Pulkkisella on työn alla muutamia muita musiikkiprojekteja, kuten Ruger Hauerin neljäs pitkäsoitto, joka ilmestynee vielä tänä vuonna. Hän on kuitenkin ehtinyt miettiä seuraavia sooloaskeliaankin.

”Minulla on jonkinlaista uskallusta tehdä vielä enemmän jotain erilaista tai mennä siihen suuntaan, mikä itseäni kiinnostaa.”

Muista tulevista musiikkiprojekteista Pulkkinen ei halua puhua.

”Räpgenressä kaikki tykkäävät huudella, mitä he tekevät ja siinä kestää viisi vuotta tai sitä ei ikinä tulekaan. Parempi tapa on olla vain hiljaa ja tehdä se asia valmiiksi. Sitten sen jälkeen ei tarvitse toivottavasti itsekään huudella, vaan se vain tapahtuu.”

 

Kuka? 

» Räp-artisti Paperi T.
» 29 vuotta.
» Kotoisin Porvoosta.
» Asuu Helsingissä.
» Valmistunut media-
nomiksi Helsingin ammattikorkeakoulu Metro-
poliasta vuonna 2013.
» Discografia: Malarian pelko (soolo 2015), Ukraina (Ruger Hauer 2013), Joko sinä tulet tänne alas tai minä nousen sinne (Paavoharju 2013), Ex ovis pullus non natis serò fit ullus (Paperi T & Khid 2013), Erectus (Ruger Hauer 2012), Se syvenee syksyllä (Ruger Hauer 2010).
» Musiikin ohella tekee DJ-hommia ja ohjelmia Radio Helsinkiin.
» “Vapaa-aikaa ei oikein ole tällä hetkellä, mutta koitan nauttia kulttuurista ja hyvistä oluista!”

Minna Koivunen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja, joka pyrkii ymmärtämään maailmaa pala palalta, oppii joka päivä jotain uutta ja rakastaa uimista. Twitter: @koominna

Lue lisää: