Lumo-valofestivaali valaisee Oulun keskustan ja lähiöt

Seitsemättä kertaa järjestettävä valofestivaali valaisee marraskuista viikonloppua. Tänä vuonna teoksia voi nähdä niin Oulun kaupungin ydinkeskustassa, Hupisaarilla kuin yliopistolla ja lähiöissä. Valofestivaali levittäytyy nyt keskustasta Linnanmaalle, Martinniemeen, Puolivälinkankaalle, Nuottasaareen, Korvensuoralle ja Heikinharjuun.

Kun viime vuoden Lumo-valofestivaalissa pohdittiin sitä, kuinka valo vaikuttaa mielialaan ja tunteisiin, nyt teosten avulla nostetaan esille luontoa ja yhteisöllisyyttä. Lumo-viikonlopun aikana luontoa kuvataan maisemien ja tarinoiden kautta. 

Teeman ”luontomme” voi nähdä esimerkiksi Satu Suvannon, Anna Koivukankaan ja Ella Käyhkön teoksessa Plastic. Lasaretinsaaren ja koirapuiston välisellä väylällä oleva installaatio herättää ajatuksia kertakäyttökulttuurista ja sen vaikutuksesta luontoon. Uudelleenmuotoillusta muovijätteestä rakennettu teos pelastaa muovin roskakorista, antaen sille sen sijaan uuden elämän taiteena.

Valoteos Näetkö metsää puulta? sijaitsee Linnanmaan kampuksen pääoven vieressä olevassa hirsipaviljongissa. Teos vertailee puuta elävänä kasvina sekä arkkitehtonisena rakennusmateriaalina. Jo teoksen nimi herättää kysymyksen: onko puu rakennusmateriaali, osa metsän maisemaa, vai kuuluuko se molempiin? Teoksen suunnittelusta ja toteutuksesta vastaavat OSAaValo-koulutuksen osallistujat, Henrika Pihlajaniemi ja Oulun yliopiston arkkitehtuurin yksikkö. 

Osa Lumo-viikonlopun teoksista tuo kaukaiset luonnon maisemat tai muinaiset tarut kävijöiden luo, kuten ATT-ensemblen Metsänpeitto. Teos keskittyy suomalaiseen muinaismytologiaan ja kuvastaa eksymistä, oman tien löytämistä ja haaveita tarinamatkan muodossa. Esitys perustuu naamioteatteriin ja chiaroscuroon eli valohämyyn: tekniikassa valot ja varjot sulautuvat toisiinsa ilman selkeitä rajoja kuten kynttilänvalossa. Aiheeseensa sopivasti teos sijoittuu Oulun linnan kellariin. Metsänpeitosta järjestetään viikonlopun aikana useampi esitys, joihin kaikkiin on vapaa pääsy, mutta niihin on rajoitetusti paikkoja. 

Magdalena Radziszewskan teos Jellyfish taas tuo valtameren keskelle kaupunkia unenomaisena maisemana. Ainolan puistoon johtavalle väylälle sijoittuva teos koostuu puiden oksista riippuvista, monimetrisistä valomeduusoista. Puistossa kulkevalle ne luovat vaikutelman valtameren syvyyksiin katsomisesta.

Oulun taidemuseossa esillä oleva yhteisöllinen teos Puolet minussa (Mirka Kortesoja) tuo valofestivaalin kävijät osaksi teosta. Äänimaisemoidussa työpajassa kävijät saavat maalata kasvonsa ja kätensä UV-valossa näkyvällä värillä. Taidemuseoon on myös vapaa pääsy koko festivaalin ajan.

Odessanpuistoon Puolivälinkankaalle sijoittuva Mystinen metsä (Puokkaritalo ja Kulttuurivoimala ry) on myös yhteisöllinen teos. Erityisesti perheille suunnattu teos koostuu valaistuista teltoista ja äänimaisemista. Tarinanomaisesti kävijät voivat nähdä ja kuulla telttaretkikuntien löydöksistä, esimerkiksi vesitornin eläinhahmoista.

Toinen UV-valoteos Ihmemetsä vie festivaalikävijän tarinoiden ja luonnon pariin. Oulun taidekoulun oppilaiden toteuttaman teoksen näkee Nuottasaaritalon sisäpihalla ja katsomalla pihan ikkunoihin, joissa teos koostuu puiden ja kasvien koostamasta valometsästä. Samaan aikaan valofestivaalin kanssa taidekoululla järjestetään Rohkeasti näkyvillä –työpaja, jossa voi tehdä oman heijastimen ja siten viedä osan valofestivaalin hehkua talven kuukausiin.

Lumo-valofestivaalin aikana voi hetken ajan nähdä luonnon osana kaupunkia ja pohtia rakennetun maailman suhdetta luontoon – tai vain nauttia teosten valaisemista maisemista.

Lumo Light Festival Oulu järjestetään 22.–24.11. kello 16–22. Koko ohjelman ja lisätietoja löydät festivaalin omilta verkkosivuilta.

Taija Kuntonen

Humanististen alojen opiskelija ja tarinoiden lukija.

Lue lisää:

Arvio: Älä astu ruohikolle paljain jaloin

Koen lukijana ristiriidan: Kallion sanoma on tärkeä, mutta sanat eivät kanna.

Natalia Kalliolla on yllään teoksensa pressikuvassa panta, jossa lukee I pussy. En voi olla pitämättä tästä asenteesta. Siinä on samaa paatosta, manifestia ja itsevarmuutta kuin Liv Strömquistin sarjakuvissa. ”I’m tired of feeling meaningless” -säkeen kohdalla koen väistämättä yhteenkuuluvuutta runon puhujaan. Kallio astuu sukupuoliroolien käsittelyssään perinteisen roolirunon yli ja puhuttelee lukijaansa suoraan.

Teoksen nimi She needs bigger boots (Kosmos 2019) sisältää intertekstuaalisen viittauksen Nancy Sinatran tunnetuksi tekemään kappaleeseen. Myös Kallio on löytänyt bootsit ja on täysin luonteva pötkötellessään ne jaloissaan teoksen takakannessa. Nainen vaatii suurempia kenkiä fetisoiduille jaloilleen. Se on mahtavaa. Vaatimus toistuu läpi teoksen, mutta yksi oivallus ei vielä riitä.

Kallio kirjoittaa englanniksi. Runo ei elä, jos kieltä ei hengitä. Kenties myös tekijän esiintyminen teoksen kuvituksena vahvistaa instarunouden vaikutelmaa. Se ei sinällään ole millekään kokoelmalle tappioksi. Instarunous on yksi runouden muoto. Kaiken ei tarvitse olla vaikeaa. Toisaalta, juuri sisältönsä tavoittelemassa vaativuudessa Kallion runot törmäävät helpoksi mielletyn instarunouden määritelmän kanssa. Sisustustaulun tai kömpelön aforismin kaltaiset ”I am priceless and still you can’t afford me” -tekstit kuitenkin puuduttavat, vaikka niiden taustalla olisi vallankumouksen vaatimus.

Teos luottaa pitkälti Kiia Beilinsonin luomaan visuaaliseen ilmeeseen. Kansitaiteen muovilipare hämmentää. Onko se muovia? Miksi? Vaikka se ei olisi muovia, se näyttää siltä. Millä tämä muovin estetiikka on perusteltu tänä päivänä?

Ajoittain Beilinsonin videotaidetta ja kollaasia muistuttava kuvitus nousee runoja kiinnostavammaksi. Siinä on montaasinomaista liikettä. Populaarikulttuurinen kuvasto korostaa runon puhujan vaatimusten vilpittömyyttä. Teoksen visuaaliset piirteet myös onnistuvat laajentamaan runojen merkityksiä.

Vaikka ulkoasua olisi korostettu, myös sisältö voi olla täyttä. Juuri sisältöä Kallion julistava runous jää valitettavasti kaipaamaan, lihaa ja verta saappaiden täytteeksi.

Ajoittain vastaan tulee säkeitä tai julistuksia, jotka eivät kompastu omaan kliseisyyteensä, kuten ”Where is my full orgasm? The bigger the better.”. Kun jätetään turha selittäminen tai vaihtoehtoisesti mennään syvemmälle, julistukset nousevat kliseisyyden yläpuolelle – esimerkiksi tamponien kuvilla täytetyllä aukeamalla, jonka keskellä on vain teksti: ”DO NOT HIDE YOUR TAMPONS”. Näissä hetkissä teksti tavoittaa minussa, lukijassa, koettua häpeää, joka ylläpitää ja tuottaa uudelleen ja uudelleen valtarakenteita, joita vastaan Kalliokin kamppailee. Nämä säkeet ovat puhdasta ja toimivaa manifestia.

Runojen puhuja on vihainen ja syyllistävä, mikä on täysin oikeutettua. Ei ole sorretun tehtävä käyttäytyä kohteliaasti tai runon puhujan työ toimia. Hän voi myös pelkästään osoittaa epäoikeudenmukaisuutta ja todeta sen olemassaolon. Toiminta on kaikkien vastuulla. Välillä osoittelut tuntuvat silti itsestäänselvyyksien toistolta, vaikka tiedän että esimerkiksi suostumuksen käsite on valitettavan monelle vielä hankalasti tajuttava asia.

Silti mietin, kuka on runojen syyttävä us, kuka syyllinen all you? Kenties se selviää vain tarttumalla teokseen. Se, joka tuntee pistoksen omassatunnossaan, tietää. Kun runouden yleisöt edelleen pirstaloituvat, tarttuuko syyllinen tähän kokoelmaan?

Koen lukijana ristiriidan: Kallion sanoma on tärkeä, mutta sanat eivät kanna. Haluan rohkaista kaikkia nuoria vähemmistöjen edustajia astumaan esiin ja vaatimaan itselleen suurempia saappaita. Teoksen viesti ja sen asettamat konkreettiset vaatimukset kuten tytöttelyn lopettaminen ja patriarkaatin murtaminen ovat minulle tärkeitä ja rakkaita. Se, että niitä ei ole vielä saavutettu, saa minut itkemään.

Runoutena kokoelma ei kuitenkaan avaa minussa mitään, en tunne virtausta, en erota ääntä joka huutaa suuret saappaat jaloissaan. Ehkä painettu kirja on väärä formaatti tälle teokselle? Kenties sähköisessä muodossa tai lavarunoutena kokoelma pääsisi todella oikeuksiinsa, onnistuisi pysäyttämään ihmisen vaatimuksillaan.

Reija Korkatti

Oululainen kirjailija.

Lue lisää:

Historia on tietoiseksi tulemisen prosessi, uskoo Matti Johannes Koivu

Muusikko Matti Johannes Koivu lähti etsimään kadonnutta tulevaisuudenuskoaan menneisyydestä. Tuloksena oli kolmen radioesseen sarja, jossa kerrotaan modernin Suomen tarina.

Muuttoliike suuntautuu tavallisesti kohti etelää ja pääkaupunkia – vaikkapa sitä Suomen ensimmäistä rautatielinjaa pitkin, joka avattiin Hämeenlinnan ja Helsingin välille vuonna 1862.

Eikä Oulu ollut ensimmäinen vaihtoehto myöskään hämeenlinnalaistaustaiselle muusikolle Matti Johannes Koivulle.

Hän opiskeli Turun humanistisessa ammattikorkeakoulussa viittomakielen tulkiksi, koska “jonnekin oli pakko hakea” eikä hän ollut päässyt Helsinkiin lukemaan historiaa. Turussa Koivu sai tietää Oulun yliopistossa opetettavasta aate- ja oppihistoriasta, luki pääsykoekirjana ollutta Eric Hobsbawmin Äärimmäisyyksien aikaa alleviivaten siitä omien sanojensa mukaan ”ehkä 80 prosenttia opiskeluteknisesti hienossa hakuprosessissa” ja pääsi vuonna 2003 sisään. 

Edessä oli muutto vieraaseen kaupunkiin, josta Koivu ei tuntenut ketään tai oikeastaan tiennyt mitään. Yliopistoon hakeutuminen oli kuitenkin Koivulle jokseenkin itsestään selvää. Molemmat vanhemmat olivat suorittaneet korkeakoulututkinnon ja koulutuksen arvostus siirtyi myös isoisän esimerkin kautta.

”Tämä välittyi niin, että koulutuksen, sivistyksen ja historian arvo on tosi korkealla.”

Kadonnutta tulevaisuutta etsimässä

Vuonna 2019 Matti Johannes Koivu on arvostettu muusikko, jonka sooloura käsittää yli vuosikymmenen ajanjakson ja kahdeksan levyä. Viimeisin ilmestyi kuluvan vuoden syyskuussa ja kantaa nimeä Luonnos.

Viime vuosina hän on myös päässyt hyödyntämään historiantutkijan koulutustaan kolmessa radioesseiden sarjassa, jotka ovat edelleen kuunneltavissa Yle Areenassa. Modernin Suomen tarinaa kartoittavat ohjelmat ovat nimeltään Tulevaisuuksien historia, Oikeudenmukaisuuden historia ja Keskeneräisyyden historia.

Ohjelman tekoon innoitti kokemus pysähtyneisyydestä, tulevaisuuden uskon puutteesta, joka vaikutti vaivaavan laajemminkin Koivun sukupolvea. Oli selvitettävä mistä tässä oli kyse.

Ohjelmaa tehdessä selvisi, että Suomen historiassa on ollut kolme ajanjaksoa, 1890-luku, 1960-luku ja 1990-luku, jolloin usko tulevaisuuteen oli voimissaan.

”Tulevaisuus on tietynlaista yhteiskunnan liike-energiaa. Se on sitä, että halutaan parempi elämä. Tulevaisuus on karrikoiden sitä, että on yksinkertaisesti paljon tehtävää”, Koivu sanoo. 

Koivun radioesseissä kerrotaan, kuinka 1890-luvulla tätä energiaa toi fennomaaninen liike, 1960-luvulla tiedostava nuoriso ja 1990-luvulla Nokia ja kansainvälistymisen aalto.

Historiasta apua ahdistukseen

Aikojen kurjuutta valittava millenniaali saa vastaansa maailman steven pinkerit ja hans roslingit, jotka marssittavat komppaniallisen tilastoja todistaakseen, että ennen ei todellakaan ollut paremmin. Materiaalisen hyvinvoinnin keskellä koettavan ahdistuksen yksi syy saattaakin löytyä liian suurista odotuksista.

Koivu kertoo radiosarjassaan, kuinka ”koko maa haluaisi vielä kuulla tarinan kengättömästä pojasta, josta kasvoi valtiomies”. Monen nykyaikuisen tarina voi sen sijaan kulkea omakotitalon lapsesta kerrostaloon vuokralaiseksi.

Edistyksen puute ahdistaa, vaikka reissun olisi saanut taittaa muotikengät jalassaan.

”Yksi tuhannesosa ongelmaa on varmaan tavoitteiden asettamisen vaikeus. Jos lapset kuolevat nälkään, on hirveän helppo asettaa tavoitteeksi se, että lapset ei enää kuolisi nälkään. Nykyään näin selkeiden ja motivoivien tavoitteiden löytäminen on muuttunut vaikeammaksi.”

Koivulle modernin Suomen historiaan tutustuminen oli self-helpiä, josta oli hänelle itselleen paljon apua.

Hänen mukaansa oli mahtavaa ymmärtää, että elämme maailmassa, joka on menneisyyden ihmisten tavoitteiden, suunnitelmien ja unelmien – koskivat ne sitten tasa-arvoa, ihmiskeskeisyyttä tai talouskasvua – lopputulos.

”Historia on tietoiseksi tulemisen prosessi.”

Koivu sanoo, että tulevaisuuden suhteen hänellä ei tällä hetkellä ole ”hanskat jäässä”. Toivoa hän näkee siinä, että pitkään jatkuneen epäpolitisoitumiskehityksen jälkeen nuoret ovat aktivoituneet ilmastolakkoiluun.

Ehkä heissä on sitä liike-energiaa, joka synnyttää tulevaisuuden.

”Kun olin Helsingissä ilmastomielenosoituksessa ja näin Senaatintorin eteen käveleviä lukiolaisia, jotka vaativat systeemin muutosta, niin siitä tuli melkein tippa linssiin. On jumalattoman hienoa, että meillä on 16-vuotiaita, joilla on pokkaa sanoa niin.

 

Kuka?

Matti Johannes Koivu

» Valmistui vuonna 2012 filosofian maisteriksi Oulun yliopistosta pääaineenaan aate- ja oppihistoria. Gradun aihe oli “Naisten vapaaehtoinen uskonnollinen ja kansansivistyksellinen aktiivisuus 1890-luvulta 1910-luvun alkuun Ylikartanon kirjeenvaihdon valossa”.

» Parasta opiskelussa oli innostava henkilökunta. Hän on kiitollinen aate- ja oppihistorian laitokselle myös valmistumisen jälkeen saadusta tuesta apurahahauissa ja radio-esseiden tekemisessä.

» Nykyiseltä ammatiltaan muusikko ja toimittaja. Asuu Helsingissä.

» Unelmoi siitä, että hänen lapsensa saisivat elää hyvän elämän.

» Harrastuksiin kuuluu jalkapalloapuvalmentajana toimiminen.

Jonas Björkbacka

Aate- ja oppihistorian opiskelija, joka haluaisi vain lukea ja saada rahaa siitä.

Lue lisää:

Oudot instrumentit saavat pohtimaan vaihtoehtoisia tulevaisuuksia

"Minusta on jännittävää, ettei kukaan kykene tarkasti ennustamaan, mikä on elektronisen musiikin seuraava suunnannäyttäjä", kirjoittaa Helmi Juntunen.

TR-808 ja TB-303. Nämä kirjainyhdistelmät kuulostavat kenties kryptisiltä, mutta monille elektronisen musiikin ystäville, kuten minulle, nuo nimet ovat erittäin tuttuja.

Ensimmäinen on rumpukone, toinen taas on bassosyntetisaattori. Kumpaakin japanilaisen Roland-yhtiön valmistamaa syntetisaattoria pidettiin aikanaan outona, jopa kelvottomana.

Rockbändin rytmiosioita, eli akustisia rumpuja ja bassoa, korvaamaan suunnitellut laitteet eivät kuulostaneet juurikaan esikuviltaan. Niissä oli kuitenkin omalaatuista viehätystä. Tarvittiin vain muutama kokeilunhaluinen muusikko tuomaan instrumenttien potentiaali esiin ja nostamaan ne muidenkin kuin meidän synanörttien tietoisuuteen.

Etenkin TR-808 on saavuttanut laajan kulttisuosion ja tullut pysyväksi osaksi elektronisen musiikin äänenmaisemaa. Usein sen tärkeyttä elektroniselle musiikille on verrattu sähkökitaran asemaan rock-musiikissa ja sitä onkin emuloitu ja versioitu loputtomiin. Molemmat syntetisaattorit ovat olleet esimerkiksi teknon ja housen kehityksessä erittäin tärkeitä. Useat oululaiset opiskelijatkin kuulevat TB-303:a joka vappu – ainakin minun korvieni mukaan sitä on käytetty Imperion kappaleella Amor Infinitus.

 

Mielestäni ei ole oleellisinta, mikä soitin on noussut ikoniseen asemaan, vaan oleellista on, mikä tekee soittimesta niin aikaa kestävän kuin vaikkapa TR-808 – ja voisiko mikä tahansa soitin nousta yhtä suosituksi?

Omaleimaisuus voisi olla yksi suosion syy, matala hinta kenties toinen. Soittimet, joilla voi helposti ja suhteellisen pienellä rahallisella panostuksella luoda uudenlaista musiikkia, vetoavat muusikoihin. Soittimen hinta kohoaa arvostuksen myötä, jolloin pienen budjetin toimijat siirtyvät etsimään uusia.

 

Mainitut soittimet ovat kuitenkin peräisin 80-luvulta ja ne ovat vakiinnuttaneet asemansa jo ajat sitten. Mikä nykypäivän syntetisaattori voisi nousta tulevaisuuden TR-808:ksi?

Itse vastaan, että tuskin mikään. Suuri osa syntetisaattorivalmistajista pelaa varman päälle ja keskittyy varioimaan menneitä hittisoittimia. Siten uudet innovaatiot ovat harvassa.

Minusta on jännittävää, ettei kukaan kykene tarkasti ennustamaan, mikä on elektronisen musiikin seuraava suunnannäyttäjä. Asiaa pohtiessaan on vaihtoehtoisten tulevaisuuksien äärellä.

Uskaltaisin kuitenkin mennä takuuseen siitä, että tulevaisuus kuulostaa joltain, mitä en osaa edes kuvitella.

Helmi Juntunen

Oululainen metamoderni antropologi ja mielten välisen etäisyyden avaruuscowgirl.

Lue lisää:

Oulun ylioppilasteatterin zombimusikaalille IIKKA-palkinto

Oulun ylioppilasteatterin zombimusikaali Selonteko vuoden 1672 tapahtumista on saanut tämän vuoden IIKKA-palkinnon. Palkinnon jakaa vuosittain IIK!!-kauhuelokuvafestivaali suomalaista kauhukulttuuria edistäneelle teokselle, henkilölle tai taholle. Palkinnon saajan valitsee Iikkuvat ry:n hallitus. Zombimusikaalin käsikirjoitti ja sävelsi Jussi Moilanen ja ohjasi Matias Tapaninen. Musikaalia esitettiin Oulussa Valvenäyttämöllä keväällä 2019. Lehden arvio teoksesta löytyy tämän linkin takaa. IIKKA-palkintoa on jaettu vuodesta 2007. […]

Oulun ylioppilasteatterin zombimusikaali Selonteko vuoden 1672 tapahtumista on saanut tämän vuoden IIKKA-palkinnon. Palkinnon jakaa vuosittain IIK!!-kauhuelokuvafestivaali suomalaista kauhukulttuuria edistäneelle teokselle, henkilölle tai taholle. Palkinnon saajan valitsee Iikkuvat ry:n hallitus.

Zombimusikaalin käsikirjoitti ja sävelsi Jussi Moilanen ja ohjasi Matias Tapaninen. Musikaalia esitettiin Oulussa Valvenäyttämöllä keväällä 2019. Lehden arvio teoksesta löytyy tämän linkin takaa.

IIKKA-palkintoa on jaettu vuodesta 2007. Ensimmäisen kerran palkinto myönnettiin Heikki Timoselle, IIK!!-festivaalin alkuunpanijalle. Viime vuonna palkinnon sai Flow Productions –ryhmä immersiivisestä performanssiteoksesta The Secret Garden.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Viimeinen laatuaan: 25. Vulcanalia täytti Teatrian tuhansilla juhlijoilla, katso kuvagalleria juhlaillan hetkistä

Ja taas mentiin! Keskiviikkona 11. syyskuuta järjestetty loppuunmyyty Vulcanalia Festival käynnisti oululaisten yliopisto-opiskelijoiden lukuvuoden 25. kerran. Perinteiseen tapaan tapahtumapaikka oli vaihtunut jälleen viime vuodesta: keskiviikkona Club Teatrian lavalle nousivat OYY:n sekakuoro Cassiopeia, Tekkaritorvet ja pääesiintyjä Pyhimys. Teatrian somistamisesta vastasi Oulun korkeakoulujen taidepiiri Tapiiri. Ensi syksynä oululaisopiskelijoiden juhlakuviot voivat olla aivan toiset, sillä OYY ja Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta OSAKO suunnittelevat yhteistä avajaistapahtumaa. Tämä siis saattoi olla viimeinen Vulcanalia. Jenna Tajakan kuvissa näet pieniä hetkiä tuhansien ihmisten täyttämästä juhlasta.

TEKSTI Jenna Tajakka

KUVAT Jenna Tajakka

 Pikkukuvaa klikkaamalla avautuu kuvan suurempi versio.

 

Jenna Tajakka

Oululainen kirjallisuuden opiskelija, joka viihtyy kameran takana.

Lue lisää: