Pirullinen, haastava moniäänisyys

Tulevaisuus syntyy ei vain keskustelemalla, mutta myös tekemällä.

Duaalimalli, profilointi, koulutusverkoston karsiminen, opintoaikojen rajoittaminen, lukukausimaksut… Kuulostaako tutulta? Mitä pidemmälle kevättä menemme ja mitä lähempänä vaalit ovat, sitä kiivaampana ja rönsyilevämpänä koulutuspoliittinen keskustelu näyttäytyy.

Keskusteluun ottavat osaa poliitikkojen lisäksi ammattiyhdistykset, opiskelijajärjestöt, elinkeinoelämän toimijat sekä muut yhteiskunnalliset vaikuttajat. Haastavaksi, ongelmalliseksi ja jopa pirulliseksi keskustelun tekee se, että keskustelua käydään erittäin moniäänisessä joukossa, joiden intressit poikkeavat usein paljonkin toisistaan.

Juuri näinhän se menee yliopiston sisälläkin. Yliopistoissa toteutetaan kolmikantaista päätöksentekoa, jossa edustettuina ovat professorit, henkilökunta ja opiskelijat. Kolmikanta perustuu yliopistolakiin ja sen myötä kaikkien ryhmien ääni tulisi päästä kuuluviin vähintään päättävän tason toimielimissä.

Nykyään voidaan pitää itsestäänselvyytenä, että hallinnon opiskelijaedustajat ovat täysivaltaisina edustajina kaikissa näissä toimielimissä. Usein opiskelijat – ja joskus myös keskiryhmän edustajat – on koettu rasitteina ja hankaloittajina. Jos näin käy, on turhautuneelta henkilöltä unohtunut se ydin, miksi näitä keskusteluja käydään. Jos yksittäinen henkilö kuvittelee olevansa kyvykäs uudistamaan yliopistoa puhumattakaan koko korkeakouluverkostosta, on hän väistämättä hakoteillä. Moniääninen keskustelu tulee nähdä mahdollisuutena.

Tulevaisuus syntyy ei vain keskustelemalla, mutta myös tekemällä, erilaisista näkökulmista sisältöä ammentamalla. Tärkeää on, että koulutuspolitiikka pysyy vaikuttajien ja erityisesti päättäjien huulilla ja tässä opiskelijat ovat erittäin ensiarvoisessa paikassa.

Opiskelijoilla on myös nyt todella hyvä paikka vaikuttaa asenteisiin ja vaatia laadukasta koulutusta. Koulutusta, joka haastaa meitä. Vaikka yliopistojen pärjääminen on tällä hetkellä kiinni monien mittareiden täyttymisestä, tärkein mittari on opiskelijoiden tyytyväisyys. On hyvä muistuttaa avainhenkilöitä siitä, että tyytyväinen opiskelija tulee luennoille, on motivoitunut, suorittaa opintonsa hyvin arvosanoin sekä sujuvasti ja ennen kaikkea on paras käyntikortti koko yliopistolle sieltä valmistuttuaan.

Eduskunnan täysistunnothan ovat erittäin mielenkiintoista katseltavaa ja kuunneltavaa, kun asioista käydään kiivasta keskustelua hyvin, tietoon pohjautuvien argumentein. Koulutuksesta keskusteltaessa keskiöön tulee nousta koulutuksen laatu sekä rahoitus, joka mahdollistaa laadukkaan koulutuksen toteuttamisen.

Näin yliopisto säilyy paikkana, jossa opitaan ja jossa jaetaan opittua, yliopiston huippututkimukseen pohjautuvaa, tietoa. Tällaista uudistusmielistä, opiskelijat huomioonottavaa sekä tutkittuun tietoon pohjautuvaa koulutuspoliittista keskustelua kuulisin mielelläni jatkossa(kin) yhteiskunnallisilta päättäjiltämme.

Henna Määttä

Oppimista ja seikkailuja rakastava projektikoordinaattori, joka suhtautuu intohimoisesti laadukkaaseen koulutukseen. Twitter: @HennaMaa

Lue lisää:

Uskaltaako luottaa?

Maaliskuussa auringon lisäksi on häikäissyt Suomen hallituksen ja eduskunnan räikeä sekoilu lakien säätämisessä toimikautensa viime hetkillä. Ensin  sote-uudistusta yritettiin runtata valmiiksi kiireellisellä aikataululla siinä onnistumatta. Sitten seurasivat korkeakouluopiskelijoita suivaannuttanut hallituksen lakiesitys  ja eduskunnan äänestyssekoilut toisen samantasoisen korkeakoulututkinnon opintotukioikeuden rajaamisesta. Tapaus opintotuki kuten myös useaan kertaan kaatunut sote-uudistus kertoo poliittisten päättäjien selkärangattomuudesta ja saa miettimään päätöksenteon […]

Maaliskuussa auringon lisäksi on häikäissyt Suomen hallituksen ja eduskunnan räikeä sekoilu lakien säätämisessä toimikautensa viime hetkillä. Ensin  sote-uudistusta yritettiin runtata valmiiksi kiireellisellä aikataululla siinä onnistumatta. Sitten seurasivat korkeakouluopiskelijoita suivaannuttanut hallituksen lakiesitys  ja eduskunnan äänestyssekoilut toisen samantasoisen korkeakoulututkinnon opintotukioikeuden rajaamisesta.

Tapaus opintotuki kuten myös useaan kertaan kaatunut sote-uudistus kertoo poliittisten päättäjien selkärangattomuudesta ja saa miettimään päätöksenteon motiiveja. Tällainen poukkoilu lakien säätämisessä on aivan järjetöntä ja syventää epäluuloa politiikkojen pätevyyteen sekä syö uskoa päätöksenteon järkevyyteen. Miksi päätetään päinvastoin kuin mikä on tavoitteena tai ei saada päätöksiä aikaan laisinkaan, vaikka sote-uudistukseenkin oli aikaa neljä vuotta?

Usko politiikkaan on monilla mennyt jo aikoja sitten, minkä vuoksi kaikki eivät äänestyskoppiin viitsi raahautua. Vaatiihan oikean ehdokkaan löytäminen perehtymistä ja aikaa. Poliitikkojen viime aikojen sekoilut horjuttavat uskoa poliittiseen päätöksen tekoon entisestään.

Äänestäminen on luottamista. On luotettava siihen, että ehdokas, jonka numeron äänestyslippuun kirjoittaa, puhuu vaalien alla tavoitteistaan ja arvoistaan rehellisesti sekä valituksi tullessaan toimii sanojensa mukaisesti. Päätöksenteko, politiikka ei tietenkään ole näin yksinkertaista, vaan välillä kompromisseja on tehtävä. Niissä tilanteissa luottamus erityisesti mitataan.
Viime vuosina olen lipsunut ajattelemaan, ettei yksi ihminen voi vaikuttaa eikä siis kannata edes yrittää muuttaa ihmisten ajatusmaailmaa. Lähiaikoina olen yhä useammin törmännyt ihmisiin, jotka uskovat toisin. He ovat saaneet minut jälleen vakuuttuneeksi jokaisen yksilön vaikutusmahdollisuuksista.

Vaalien lähestyessä on erityisen tärkeä ymmärtää, että yhdelläkin mielipiteellä eli äänellä on väliä eikä kannata jättää äänioikeuttaan käyttämättä. Vaikka se tuntuisi hyvältä kannanotolta, äänestämättä jättäminen ei ole järkevä vaihtoehto. Siinä antaa muiden päättää. Ikinä ei varmasti löydä ehdokasta, jonka kanssa olisi kaikesta täysin sama mieltä. Pienempi paha kuitenkin on se, että on valitsemansa henkilön kanssa suurimmasta osasta asioita samaa miel tä kuin että eduskuntaan pääsee henkilö, jonka kanssa on vain harvoista asioista samaa mieltä.

On liian helppoa sanoa, ettei usko muutoksen mahdollisuuteen eikä siihen, että asiat paranisivat, minkä vuoksi ei anna ääntään kenellekään. Niin kauan pitää yrittää, että toivoa ei todistetusti enää ole. Pitää uskaltaa luottaa.

Minna Koivunen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja, joka pyrkii ymmärtämään maailmaa pala palalta, oppii joka päivä jotain uutta ja rakastaa uimista. Twitter: @koominna

Lue lisää:

Rakas, raastava koti-ikävä

Pala sydäntämme on aina siellä, minne ikävöimme.

Muutin Ouluun lähes kymmenen vuotta sitten Vantaalta. Ajatuksenani oli opiskella nopeasti maisteriksi ja muuttaa takaisin pääkaupunkiseudulle. Ihan niin se ei kuitenkaan mennyt. Opiskelun ohessa lähdin mukaan ensin ylioppilaskuntatoimintaan ja sitten kunnallispolitiikkaan. Päädyin lopulta ”firmamme” pääsihteeriksi ja nyt ihmettelen kuluneita vuosia hämmästyksen vallassa. Olen muuttunut vuosien saatossa ihmisenä varmasti valtavan paljon, mutta yksi asia on pysynyt aina samana: ikäväni pääkaupunkiseudulle ja Helsinkiin.

Koti-ikävä ja kaipuu ovat maailman kauneimpia asioita. Annan silloin tällöin ikäväni ottaa minut valtaansa ja viedä minut mukanaan. Siihen yhteen iltapäivään kauppatorilla ukkini kanssa, kun söimme herneitä ja ukki kertoi minulle, minne laivat menevät. Siihen päivään Suomenlinnassa, jolloin oli olemassa vain rantakalliot, meri ja horisontti. Tai siihen yhteen kesäyöhön helsinkiläisellä laiturilla, kun tähdet tuikkivat kirkkaammin kuin koskaan sitä ennen tai sen jälkeen. Kiireiseen ihmisvilinään ja sporien kolinaan. Ikävän syleily on joskus raju, mutta ei koskaan kylmä. Koti-ikävä on aina lämmintä, ja siihen liittyy valtavasti rakkautta. Koti-ikävämme antaa meille juuret.

Kun lähdemme kotoamme takaisin opiskelu- tai työpaikkakunnallemme, tunnemme haikeutta ja merkityksellisyyttä, jota ei tunnu missään muussa tilanteessa. Olen lukemattomat kerrat istunut lentokentällä odottamassa Oulun-koneen lähtöä ja vain tuijotellut hölmistyneesti hymyillen ikkunasta ulos mieleni tulvillaan uusia muistoja. Pala sydäntämme on aina siellä, minne ikävöimme. Siksi meidän pitää mennä sen luokse, ollaksemme kokonaisia.

Ikävämme saa meidät elämään. Se antaa ikävämme kohteen lisäksi merkityksen myös sille paikalle, jossa olemme ja saa sielumme lentämään. Siksi paluu kotiin tuntuu aina niin erityiseltä. Ja totta kai ikävä myös sattuu, mutta siihen liittyy aina suloinen odotus seuraavasta kohtaamisesta.

Toivottavasti emme koskaan menetä kykyämme tuntea kaipuuta. Se on yksi inhimillisimmistä ja kauneimmista tunteista, joita meillä on.

Mika Waltarin runo Kirje on kaunein koskaan lukemani kuvaus ikävästä, kaipuusta ja haaveilemisesta, ja saan tuosta runosta aina valtavan paljon voimaa. Runon kaksi viimeistä säkeistöä erityisesti:

Suuren kaupungin unet elivät meissä,
värisevällä varjoilla oli oudon levottomat silmät,
muistatko vielä?

Rakas, suloinen ystävä,
ikävöitkö niin kuin minä
sinistä aamua Riemukaaren alla?

Eero Manninen

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan entinen pääsihteeri. Twitter: @EeroManninen

Lue lisää: