Nobel-palkittu intialainen filosofi Rabindranath Tagore piti vuonna 1917 Japanissa kuuluisan luennon. Hän varoitti kuulijoita länsimaisesta kilpailukulttuurista. Tagore havaitsi ihmisten suostuvan talous- ja valtakoneistojen hammasrattaiksi. Hän sanoi ihmisten tekevän asteittaista itsemurhaa näivettämällä sieluaan.
Mitähän mieltä Tagore olisi siitä, että melkein 100 vuotta myöhemmin Japani tunnetaan itsemurhistaan? Vauraassa Japanissa tehdään seitsemänneksi eniten itsemurhia maailmassa. Merkittävä syy itsemurhille on työttömyys. Ennenaikaisiin kuolemiin johtaa myös liika työ. Liikarasitus aiheuttaa sydänpysähdyksiä.
Japanin työkulttuuriin liittyvien kuolemien taustalla on kompleksinen sekoitus rituaali-itsemurhien pitkää traditiota ja kunniakulttuuria. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että Tagore oli oikeilla jäljillä.
Tutkitaan filosofiaa pahaenteisten sanojen takana. Tagore laittoi merkille, että ihmiset hakevat lohtua ja iloa tavaroista. Hän pelkäsi, että ihmiset alkavat nähdä toisensa tavaroina. Tällöin ihminen ei kohtaa toista ajattelevana ja tuntevana oliona, vaan hyödyllisenä välineenä tai esteenä omille tavoitteille.
Miten estää tämä kehitys? Filosofi uskoi, että kriittinen ajattelu pelastaa moraalin turtumukselta. Hänen kasvatusfilosofiansa nojasi sokraattiseen menetelmään, jota hän sovelsi taideaineiden avulla. Humanismi on rakentunut samalle toisinajattelun vaatimukselle.
Voi Tagore, tästä sinä järkyttyisit. Helsingin Sanomat (23.9) uutisoi Japanin hallituksen halusta lakkauttaa humanistiset tiedekunnat yliopistoissa. Hallituksen mielestä teoreettinen opetus on vähintään muutettava käytännönläheiseksi tavalla, josta on suoraa hyötyä teollisuudelle.
Japanin hallitus pitää humanismia tuottamattomana höttönä eikä ole ajatuksineen yksin. Talouskasvuun ja innovaatioihin keskittyvä koulutuslinjaus valtaa alaa opintosuunnitelmista ympäri maailmaa. Yhdysvaltalainen filosofi ja Suomen Akatemian akateemikko Martha C. Nussbaum kutsuu ilmiötä hiljaiseksi kriisiksi. Nussbaumin mukaan se, että kansakunnat kasvatetaan tavoittelemaan lyhyen aikavälin hyötyä, vaarantaa koko demokraattisen järjestelmän.
Innovaatioita tarvitaan, mutta minkä kustannuksella?
Tagoren ja Nussbaumin huolille löytyy perusteita. Meillä on järjestelmä, joka pelastaa ihmisten sijasta pankit. Olemme harjaantuneet vaimentamaan omatuntomme vaate- ja ruokakaupoissa. Meillä on viimeaikoina pidetty normaalina keskustelua, jossa maahamme saapuneista ihmisistä puhutaan kuluina ja hyödykkeinä.
Jos ottaisimme aikamme moraalikriisit vakavasti, olisiko meillä veroparatiiseja? Sokrates vertasi itseään paarmaan, joka härnää ikävillä kysymyksillään mukavuudenhaluista kansakuntaa.
On selvää, että tarvitsemme edelleen humanisteja kysymään ikäviä kysymyksiä.
Kirjoituksen lähteenä on käytetty Martha C. Nussbaumin teosta Talouskasvua tärkeämpää (2010).
