Digi juu, digi ei

Sanna Häyrynen pohtii, kannattaako raapustaa vai pyyhkiä.

Kolumni  | 

Teksti Sanna Häyrynen

Paperilapun lähettäminen parin pulpetin päähän jännitti. Jos opettaja sattui huomaamaan salaisen kommunikaatiotilanteen, kirjoitus oli pahimmassa tapauksessa luettava ääneen.

Lappujen lähettäminen luokassa oli kiellettyä. Niin olisi ollut myös pleikkarin pelaaminen tai omien VHS-videoiden katselu. Vastaavat huvitukset sujuvat kuitenkin kivasti älypuhelimella, vaikka mobiilisovelluksetkin vievät huomion aivan muualle kuin käsiteltävään asiaan.

Kuunneltuani opettajaveljeni puheita oppituntien levottomasta nykymenosta, en voi kuin ihmetellä, miksi älylaitteita ei saa kerätä syrjään oppimistuokion ajaksi. Veetillä ja Isabellalla on oikeus internetiin aina ja kaikkialla. Takavarikointiin syyllistyvä opettaja saisi todennäköisesti vihaisia Wilma-viestejä – sähköisesti totta kai. En muista kuulleeni kenenkään vanhemman kirjoittaneen opettajalle törkyterveisiä reissuvihkoon.

Euroviisut vuonna 1984 voittanut ruotsalainen Herrey’s lauloi: ”Diggi-loo diggi-ley, alla tittar på mig.” Se olisi oivallinen selfie-diginatiivien tunnuskappale, jonka taustakuoroksi sopisi maamme hallitus.

Leikkausten kuristamina digitalisaatiosta vouhkataan koulutuksen  ja kilpailukyvyn pelastajaa. Alakoululaisilla on oltava omat taulutietokoneensa, ja opetusmenetelmiä halutaan muuttaa sähköisiksi. Oppilaiden huomiosta kilpailee pian applikaatio jos toinenkin.

Digitalisaatio digitalisaation vuoksi ei tuo lisäarvoa tai tehokkuutta. Yliopiston luentosalissakin on helppo piiloutua läppärin taakse ja näyttää siltä, että selaisi Optimasta lisämateriaaleja, vaikka oikeasti hyppiikin some-kanavasta toiseen ja välillä naureskelee iltapäivälehtien videopätkille.

Ruutujen tuijottelu vaikeuttaa ainakin omaa keskittymistäni, heikentää muistamistani ja lyhentää pinnaani. Oppiminen sen sijaan vaatii usein rauhaa ja paneutumista.
Toki teknologia mahdollistaa paljon hyvää. Etätyö, videopalaverit Oulusta Piilaaksoon ja sekunnissa kulkevat viestit, hienoa! Teknologiaan liittyvät tieteen saavutukset voivat parantaa maailmaa ja ihmistä, mutta samalla keikutaan myös niiden tuhoamisen rajoilla.

Tiedetäänkö, millä tavalla varhainen juurtuminen hyperaktivoiviin laitteisiin vaikuttaa esimerkiksi aivoihin? Oulun yliopistossa Oppimisen ja Koulutusteknologian tutkimusyksikköä johtava professori Sanna Järvelä sanoo, että tutkimustuloksia aiheesta on odotettavissa vasta kymmenen vuoden kuluttua, sillä ala on niin nuori. Nyt voin esittää vain kukkahattutätimäisiä huolestuneita kysymyksiäni.

Uskon, että käsien ja aivojen yhteistyö on kiistaton. Kun kuulemansa kirjoittaa kynällä paperille, sen kirjoittaa myös muistiin. Kyse on tiedon konkreettisesta käsittelystä, käsittämisestä. Sama efekti tuskin on PowerPoint-esitysten pyyhkäisyllä.

Huitaisemmeko ajattelukykymme kohta roskakoriin kuin rypistetyn paperitollon?

Julkaistu 23.9.2015 numerossa 7/2015

Sanna Häyrynen

Tiedeviestinnän maisteri, joka tykkää kuunnella, kun asiantuntija puhuu. Twitter: @sannahayrynen

Lue seuraavaksi

Ajatteluvirheen anatomia – miksi jokaisen meistä pitäisi kyseenalaistaa itseään enemmän

Janne Hakkarainen

Kolumni

11.1.2019

Lisää opiskelijalähettiläitä, kiitos!

Laura Tauriainen

Kolumni

21.12.2018

Erkki Koiso-Kanttilan katu 1
2T-ovi, 1.krs
90570 Oulu

toimitus@oyy.fi
+358 40 526 7821