Kategoria: Kolumni

Oulun yliopistolla on aamukuudelta vielä hiljaista. Ensimmäiset luennot starttaavat vasta vartin yli kahdeksalta, joten käytävät ovat vielä autioita.

Näin rauhallista yliopistoa tulee harvoin koettua, vaikka olenkin ollut täällä jo yhdeksän vuotta opiskelijana, vuoden päivät ylioppilaskunnan työntekijänä.

Kuudelta aamulla yliopiston käytävät, toimistot, luentosalit ja luokkahuoneet ovat siivoojien valtakuntaa. Suurin osa siivoustyöstä on oltava tehtynä kahdeksalta, ennen kuin tuhannet ihmiset astelevat kampuksen ovista sisään ja läikyttävät ensimmäiset kahvitahrat juuri puhdistetuille lattioille.

Olen hallintosihteerin työssäni päässyt tekemään töitä yliopiston siivoukseen liittyvien asioiden ja siivoushenkilökunnan parissa. Minun täytyy tunnustaa, että ennen hallintosihteerin työtä oma käsitykseni siitä, mitä Oulun yliopiston kokoisen laitoksen puhtaana pitäminen vaatii, oli nollissa. Kaipa omana ajattelemattomana ajatuksenani oli, että luentosalit ja käytävät siistiytyvät aamuisin itsestään harrypottermaisen taikuuden hengessä.

Ylioppilaskunnan työtaipaleeni aikana minulle on kirkastunut lattioiden vahaamisen tärkeys, sisäilmaan vaikuttavat haasteet sekä kierrätyksen ihmeet. Totuus siivoukseen liittyvän tietämättömyyden takana on se, että yliopiston siivoaminen vaatii valtavan määrän organisointia, järjestelmällisyyttä, tarkkuutta ja osaavaa henkilökuntaa.

Siivoojan ammatista puhuttaessa unohtuu usein se, kuinka suurta ammattitaitoa ja tekniikka työ vaatii. Ammattitaitoisen siivoojan tavoite on tehdä työnsä niin hyvin että häntä ei huomata.

Paradoksaalista kyllä, siivooja on yliopiston työyhteisön näkymätön voima, joka muuttuu näkyväksi vasta silloin kun siivouksessa on ongelmia tai siivooja jää sairaana kotiin. Kukaan ei muista siivoojaa silloin kun henkilökunnan huoneiden pölyt ja roskat katoavat täsmällisesti ja Telluksen lattiat ovat puhtaita pikkukivistä.

Valitettavasti oma kokemukseni on myös se, että siivoushenkilökuntaa ei koeta osaksi työyhteisöä, koska he tekevät työnsä erillään muista.

“Ai käykö täällä muka joku siivooja?” on kysymys, jonka olen kuullut useammankin ihmisen suusta. Toivottavasti myös siivoojien työpanos nähdään yliopistossamme yhtä arvokkaana kuin kenen tahansa muun työntekijän.

Jokainen meistä, niin opiskelija kuin yliopiston työntekijä, vaikuttaa yliopiston positiiviseen ilmapiiriin omalla panoksellaan. Kun rakas yliopistomme on siisti ja puhdas, on opiskelu ja työskentelykin mukavampaa.

Kiitos siis siivoushenkilökunta, että olette osa yliopistoyhteisöämme ja teette olomme kodikkaaksi joka päivä.

Ajatushautomo Innokampuksessa toimivan oululaisen lukiolaisen Sami Ahon blogikirjoitus sisältää monia itsellenikin tuttuja ajatuksia koulujen ja koulutuksen digitalisaatiosta. Ollessani kymmenen vuotta sitten lukiossa Pohjois-Tapiolan lukioon hankittiin uudet älytaulut, smart boardit. Kyseessä oli uusi vempain jonka käyttöönotto ja hyödyntäminen näyttivät jäävän jokaisen opettajan omalle kontolle. Opiskelijoiden silmään näytti siltä, että opettajia ei oltu juurikaan koulutettu älytaulujen käyttöön. Luulen, että opettajat joutuivat oppimaan laitteen käytön lähinnä toisiltaan. En muista, että tauluja olisi käytetty muuhun kuin videotykin valkokankaana.

Toivon tilanteen muuttuneen niistä ajoista. Ahon kirjoitus kuitenkin kertoo, että sama tilanne on käynyt hänen kohdallaan toteen tablettien kanssa.

Nuorempia sukulaisiani seuratessani olen huomannut sen, että vaikka digitaaliset laitteet ovat olleet heille arkipäivää varhaislapsuudesta asti, niiden hyötykäyttö ja mahdollisuudet ovat silti varsin tuntemattomia.

Se, että käyttää sujuvasti sosiaalista mediaa ja pelaa kännykällä pelejä, ei tarkoita sitä, että tiedonhaku ja tekstinkäsittely ovat hallussa. Vaikka nämä taidot ovat tärkeitä nyt ja tulevaisuudessa, tablettien hankkiminen koko luokalle tunneilla tehtäviä yksinkertaisia googlauksia varten on resurssien tuhlaamista.

Tämän takia on erittäin hienoa että ohjelmoinnin opetusta annetaan jo peruskoulussa. Maailmamme pyörii yhä enemmän ja enemmän tietokoneiden ympärillä, mutta tulevaisuuden osaajien tieto siitä, miten meidän maailmaamme pyöritetään, on vaarassa jäädä samalle tasolle aiempien sukupolvien kohdalla. Jotta pysyisimme kärryillä maailman menosta, on tulevaisuudessa entistä tärkeämpää ymmärtää sitä, mitä ohjelman pinnan alla tapahtuu. 

Opetuksen digitalisaatiota on kuitenkin lähdetty toteuttamaan väärällä tavalla. Onko oppikirjan korvaaminen tabletilla ja e-kirjalla järkevin ja resurssitehokkain tapa digitalisoida opetusta? Mielestäni ei. Digitalisaation tulisi keskittyä oppimisen järkevöittämiseen ja tehostamiseen, ei digilaitteiden hankintaan.

Erinomainen esimerkki siitä, miten digitalisaatio on helpottanut opintoja on piirtoheittimien ja kalvojen korvaantuminen digiesityksillä ja -kalvoilla. Kalvot voi jakaa verkossa helposti opiskelijoille ja mikäli niitä haluaa lukea paperilta, ei muuta kuin tulostamaan. Vaikka vanhanajan kalvosulkeiset huonoine käsialoineen ja hätäisine muistiinpanoineen kuuluvat vielä joidenkin vanhan koulukunnan edustajien mielestä yliopistoluennoille, nykypäivän lehtorit ja luennoitsijat ovat onneksi siirtyneet niistä eteenpäin.

Vielä yliopisto-opintojeni aikanakin olen saanut kuulla voivottelua siitä, kuinka taulukkolaskentaohjelman kuten Excelin käyttö ei onnistu ja olisipa sille oma kurssinsa. Silti uskon, että vaikka tällainen kurssi olisikin olemassa, harva osallistuisi sille vapaaehtoisesti esimerkiksi aikatauluongelmien tai kiireen vuoksi. Tiedonhakukurssiakin on toivottu – sellainen muuten jo onkin, mutta tuskin kukaan sille osallistuu.

Oli ala mikä tahansa, erilaisten toimisto-ohjelmien käyttö on nykyään niin tärkeällä asemassa työelämässä, että yleisimpien toimisto-ohjelmien käyttö tulisi tulla tutuksi jo peruskoulussa. Matematiikassa taulukko-ohjelmien käyttö voisi tukea varmasti opiskelua.

Onneksi kuitenkaan ylioppilaskirjoitukset eivät minun aikanani olleet sähköiset. En millään onnistu keksimään tapaa jolla esimerkiksi matematiikan kirjoitukset onnistuisivat täysin sähköisesti. Näen myös laajoja uhkakuvia tietoturvan ja järjestelmien stabiiliuden alueilla.

Loppukaneetiksi voin vielä todeta, että jos joidenkin asioiden opetusta olisin toivonut koulusta enemmän, niin verotus- ja tukilappujen täyttöä ja Excelin käyttöä.