Tieteenaloihin liittyvät stereotypiat ovat turmiollisia tulevaisuutemme kannalta

”Ilmastonmuutoksen kaltaisten ongelmien äärellä emme voi jäädä ennakkoluuloisiksi naapuritiedekunnan väkeä kohtaan. Oman alan rajojen sisään jumittuminen on vahingollista myös siksi, että tulevaisuuden työelämässä on opittava uusia taitoja eri tavoin ajattelevilta ihmisiltä”, sanoo Sanna Häyrynen.

Kolumni  | 

Teksti Sanna Häyrynen

Humanistit ovat hippejä. Teekkarit miettivät vain prosessikaavioita tai kaljaa. Biologian opiskelijat rämpivät kosteikoissa lintujen perässä. Taloustieteilijät sijoittavat opintorahansa osakkeisiin. Kasvatustieteilijät väkertävät pehmonalleja. Lääkisläisiä motivoivat asema ja raha.

Tällaisia luokitteluja voi lukea esimerkiksi listalta, johon Savon Sanomat on koonnut lukijoidensa kohtaamia stereotypioita opintoalastaan ja lukijoiden omia ennakkokäsityksiä muiden alojen ihmisistä.

Näistä harhaisista luuloista ei kuitenkaan ole etua kenellekään. Ne aiheuttavat me vastaan muut -ajattelua ja kapeuttavat omaa kehittymistämme.

On surullista, jos teekkari alkaa pitää itseään vain yhden asian putkiaivona tai humanisti kuvittelee, ettei voisi osata matematiikkaa. Oikeasta elämästä tiedän kertoa esimerkiksi, että humanisti voi olla rahanhimoinen ja kauppatieteiden opiskelija voi äänestää vasemmistoliittoa.

Ihmiset ovat onneksi latteita stereotypioita monimutkaisempia.

 

Tottahan toki samanmieliset hakeutuvat yhteen ja pitkän ajan kuluessa seura tekee kaltaisekseen. Tykkäämme myös lokeroida näkemiämme ihmisiä ja asioita, jotta ymmärtäisimme, mitä ympärillämme tapahtuu.

Aiheellista on muistaa ehkä jo kliseeksi muodostunut sitaatti toimittaja-kirjailija Walter Lippmannilta: Kun kaikki ajattelevat samalla tavalla, kukaan ei ajattele kovin paljon.

Iät ja ajat opiskelijoita on rohkaistu poikkitieteellisiin sivuainevalintoihin, koska yllättävät aineyhdistelmät voivat olla ”hedelmällisiä” ja valtti työelämässä.

Aikoinani päätin noudattaa tätä neuvoa. Kolme vuotta humanistisessa tiedekunnassa opiskeltuani otin sivuaineet sekä silloisesta taloustieteiden tiedekunnasta että kasvatustieteiden tiedekunnasta.

Myönnän, että aluksi saatoin suhtautua epäillen uusia ihmisiä kohtaan. Silti hyvin pian huomasin, että mukavia tyyppejähän he ovat. Oli virkistävä nähdä, miten tehtäviin tarttuvat ihmiset, joilla on asioihin erilainen lähestymistapa kuin minulla.

 

Poikkitieteellisyys on elinehto, jos aiomme ratkaista esimerkiksi ilmastonmuutokseen liittyviä pulmia.

Hiljattain Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa käsiteltiin sitä, että tulevaisuuden työelämä vaatii meiltä jokaiselta jatkuvaa oppimista, sillä työ irtaantuu perinteisistä ammateista. Kirjoituksessa muistutetaan, että ammattiin valmistuvan on varauduttava siihen, että hänen työnsä muuttuu vuosien aikana toisenlaiseksi. Jos ei kykene itse muuttumaan, ei voi jatkaa edes omassa ammatissaan. Tekstin loppukaneetti kuuluu, että insinöörillä täytyy olla ymmärrystä kulttuurista ja humanistinkin on tunnettava teknologiaa.

Alavalinnasta huolimatta työelämässä tulee tarvitsemaan vaikka minkälaisia taitoja, joita ei heti osaa aavistaakaan.

 

Jonkin aikaa työelämän kuohuissa pyristeltyäni olen huomannut, että edes ne yliopistossa saamani poikkitieteelliset tiedot eivät yksin riitä. Jotta pääsen eteenpäin, minun on opeteltava koko ajan uusia taitoja ja kyseenalaistettava myös käsitykseni siitä, mitä voin oppia.

Ehkä paljon puhuttu työelämän murros ja katastrofien partaalla pyörivä maapallo tekevät meistä vielä uudenlaisia renessanssi-ihmisiä, joille tieteenaloihin liittyvät stereotypiat ovat vain vanha vitsi.

Julkaistu 18.12.2018

Sanna Häyrynen

Tiedeviestinnän maisteri, joka tykkää kuunnella, kun asiantuntija puhuu. Twitter: @sannahayrynen

Lue seuraavaksi

Elintason lasku ei tarkoita elämänlaadun laskua

Iikka Kivi

Kolumni

2.8.2019

En halua olla autoilija – ja se horjuttaa käsitystä aikuisen elämästä

Sanna Häyrynen

Kolumni

26.6.2019

Erkki Koiso-Kanttilan katu 1
2T-ovi, 1.krs
90570 Oulu

toimitus@oyy.fi
+358 40 526 7821