OYY otti kantaa Linnanmaan kampuksen muuttoon

Oulun yliopiston ylioppilaskunta otti kantaa Linnanmaan kampuksen muuttoon kaupungin keskustaan 23. maaliskuuta. Kannanoton toivotaan auttavan yliopiston hallitusta päätöksenteossa. OYY on ottanut aikaisemmin kantaa Linnanmaan kampuksen muuttoon marraskuussa 2019. Kannanoton taustalla on Oulun yliopiston aloittama kiinteistöstrateginen selvitys, jossa selvitetään Linnanmaan kampuksen tulevaisuutta. Vaihtoehtona on joko vanhojen tilojen remontointi, uuden kampuksen rakentaminen Linnanmaalle tai koko kampuksen siirtäminen […]

Oulun yliopiston ylioppilaskunta otti kantaa Linnanmaan kampuksen muuttoon kaupungin keskustaan 23. maaliskuuta. Kannanoton toivotaan auttavan yliopiston hallitusta päätöksenteossa. OYY on ottanut aikaisemmin kantaa Linnanmaan kampuksen muuttoon marraskuussa 2019.

Kannanoton taustalla on Oulun yliopiston aloittama kiinteistöstrateginen selvitys, jossa selvitetään Linnanmaan kampuksen tulevaisuutta. Vaihtoehtona on joko vanhojen tilojen remontointi, uuden kampuksen rakentaminen Linnanmaalle tai koko kampuksen siirtäminen Oulun kaupungin keskustaan. 

Kannanotossaan OYY toteaa kampuksen mahdollisessa muutoksessa olevan sekä mahdollisuuksia että uhkia. Uusi rakennus antaisi mahdollisuuksia uudenlaisille ja nykyaikaisille tiloille. Kampuksen uusi sijainti voisi ylioppilaskunnan mukaan myös parhaillaan nostaa Oulun profiilia opiskelijakaupunkina.

”Olemme pyrkineet selvittämään asiaa monesta näkökulmasta ja ylioppilaskunta suhtautuu muuttoon positiivisesti, kuitenkin edellyttäen, että opiskelijat ovat mukana uuden kampuksen suunnittelussa heti alusta alkaen”, tiivistää OYY:n puheenjohtaja Eetu Leinonen.

Ehdoksi muuttoon ylioppilaskunta asettaakin kannanotossaan sen, että opiskelijoiden ja henkilökunnan on saatava osallistua koko prosessiin. Tärkeää olisi, että kaikki olisivat tietoisia tulevista muutoksista ja pystyisivät vaikuttamaan sekä suunnittelussa että itse muutossa. OYY:n mukaan ennen kaikkea koko prosessissa on tärkeää toimiva tiedotus ja läpinäkyvyys.

Erityisen tärkeää OYY:lle uuden kampuksen rakentamisessa on huomioida kaikki erikoistilat, joita eri tieteenalat tarvitsevat. Lisäksi tilaa tulisi varata myös opiskelijoiden järjestötoiminnalle. Kannanotossa esitetään myös huoli yhteiskampuksen hajoamisesta, jos eri tiedeyksiköitä sijoitettaisiin eri kaupungin alueille. OYY perustelee huoltansa sanoen yhteiskampuksen edistävän poikkitieteellisyyttä ja opiskelijoiden yhteisöllisyyttä.

Jos uusi kampus tulee muuttamaan keskustaan, se tarkoittaa, että yhä useampi opiskelija haluaa muuttaa lähemmäs kampusta. Ylioppilaskunnan mukaan tämä edellyttää sitä, että kampuksen lähettyville on rakennettava tarpeeksi opiskelija-asuntoja. Lisäksi on huolehdittava, että joukkoliikenne kampukselle muualta Oulusta toimii jouhevasti.

Lopuksi OYY esittää lisäksi toiveensa siitä, ettei mahdollisia rakennusprojekteja Linnanmaalla, kuten uimahallia, peruutettaisi. Kannanotossaan OYY pitää tärkeänä Linnanmaan elinvoimaisuuden säilyttämistä.

”Toivomme myöskin, ettei kaupunki unohtaisi Linnanmaan ja Kaijonharjun alueiden kehittämistä, sillä nykyisen kampuksen siirrossa kestää yli kymmenen vuotta, joka on kuitenkin pitkä aika opiskella yhdellä alueella”, perustelee Leinonen.

Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinimäki esittää muuton hallitukselle ja hallitus tulee päättämään aiheesta kevään aikana.

Petra Uusimaa

Tieteiden ja aatteiden historian maisteri, jonka mielestä mikään ei ole parempaa kuin kuppi tummapaahtoista kahvia ja hyvä kirja.

Lue lisää:

Remake – muuttuuko elokuvien uusintaversioissa mikään?

Klassikoiden uutuusversiot valtaavat valkokankaat vuosi toisensa jälkeen. Loppuvatko Hollywoodista ideat?

TEKSTI Anna-Kaisa Sitomaniemi

KUVAT Ville Paananen

Mulan (2020), Leijonakuningas (2019), Aladdin (2019), Dumbo (2019), Hellboy (2019), Charlien enkelit (2019) – viime aikojen elokuvauutuuksien lista on kuin aikamatka lähimenneisyyteen. Väistämättä herää ajatus: Eikö kukaan viitsi tehdä enää uutta? 

Tänäkään vuonna elokuvissa kävijä ei voi välttää uudelleenfilmatisointeja ja moneen kertaan kaluttujen tarinoiden jatko-osia. Disneyn Mulan (2020), klassikkokirjaan pohjautuvat Pikku naisia (2019) ja Eläintohtori Dolittle (2020) sekä toimintakomedia Bad Boys for Life (2020) joko toistavat tai jatkavat kaikki tuttuja kertomuksia. 

Vaikka vanhojen ideoiden kierrättämisellä ei ansaitsisi montaa tähteä elokuva-arvioissa, kiinnostavat uudelleenfilmatisoinnit katsojia. Suomen elokuvasäätiön mukaan viime vuoden katsotuimpien elokuvien kolmen kärkeen kiri Leijonakuningas ja Aladdin oli samalla listalla kymmenes.   

Raha ratkaisee

Varma yleisö on yksi syy uudelleenfilmatisointien suosiolle. Oulun yliopiston elokuvatutkimuksen lehtori Kimmo Laineen mukaan aiemmin suosituksi todettu aihe on pienempi riski kuin ihan uusi. 

“Tämä pätee niin kirjallisuus- ja sarjakuva-adaptaatioihin kuin uusintaversioihin, remakeihin. Syy voi olla myös tekijänoikeuksissa. Jos tuottaja omistaa oikeudet aiheeseen jo entuudestaan, ei yksittäisistä oikeuksista tarvitse maksaa erikseen.”

Valmiista tarinamaailmoista ammentaminen kannattaa myös taloudellisesti. Disney osti sarjakuvajätti Marvelin vuonna 2009 ja on tehnyt ostollaan voittoa jo yli 18 miljardia dollaria. Klassikkopiirrettyjen live action -versioilla Disney on ansainnut viimeisen kymmenen vuoden aikana yli 7 miljardia. 

Vaikka elokuvien uusintaversiot saavat kassakoneet kilahtelemaan, kriitikoilta heruu harvemmin kiitosta. 

“Kriitikko odottaa, että teos tarjoaa jotakin uutta ja ennenkokematonta. Mutta poikkeuksiakin on. Esimerkiksi A Star Is Born sai alkuperäistä enemmän arvostusta osakseen”, Kimmo Laine perustelee.        

Tuttuus voi olla myös syy, miksi uusintaversioita mennään katsomaan yhä uudelleen, vaikka moni pettyisi niihin. Viime vuonna ilmestynyt Cats-musikaalielokuva pyrki ratsastamaan rakastetun klassikon maineella ja tunnetuilla näyttelijöillä, mutta se sai murska-arvioita ja floppasi katsojaluvuissa. 

Nostalgia vetoaa katsojaan 

Elokuvien uusintaversiot kiehtovat, sillä ne vetoavat menneen kaipuuseen. Tutkija Pirjo Kukkosen mukaan nostalgia, haikea koti-ikävä, on merkitysten muodostamisen väline. Se kytkeytyy esineisiin, musiikkiin ja kuviin, joiden avulla etsitään mennyttä maailmaa. Nostalgia luo illuusion: “ennen oli paremmin”. 

Kaipuun vallassa ihminen rakentaa muistoa omasta historiastaan. Kun kuulee Leijonakuninkaan tunnussävelmän, voi kokea palaavansa kotiin. Lämpö valtaa rintakehän ja jossain häivähtää kutkuttava vapauden tunne, jonka luuli jo menettäneensä. Mieli vaeltaa takaisin lapsuuteen, jolloin kaikki oli vielä mahdollista ja suurin huoli oli, saiko luvan mennä ulos leikkimään.  

Leijonakuninkaassa (1994, 2019) aikuistunutta Simbaa kehotetaan “muistamaan kuka hän on”. Uudelleenfilmatisoinnit vetoavat katsojan tekemään saman: ihminen palaa etsimään elokuvasta itseään.

Myös Kimmo Laine uskoo ihmisten saavan tutuista kertomuksista jatkuvuuden tuntua elämään ajassa, joka on pirstaleista. Kulttuuri ei ole enää yhtenäistä, ja massaan sulautumisen sijaan pyritään erottautumaan yksilöinä. Elämä voi tuntua aiempaa epävarmemmalta, kun oman elämän ongelmien lisäksi kuullaan jatkuvasti kriiseistä ympäri maailmaa. Vanhojen tuttujen tarinoiden äärellä voi kokea hetken turvallista pysyvyyttä. Jotkut asiat eivät muutu.  

Nostalgia liittää ihmisen osaksi tiettyä aikakautta, jota muistellaan lämmöllä ja kaiholla. Siihen viihdeteollisuudessa osataan tarttua. Elokuvat, tv-sarjat kirjat, pelit ja musiikki ovat sukupolvikokemuksia: luultavasti ei löydy montaa millenniaalia, joka ei tunnistaisi, mistä Ellinooran hittibiisi Leijonakuningas kertoo.

Muuttuuko mikään todella?

Menneen haikailu ei ole ainoa motiivi kertoa vanha tarina uudestaan. Myös teknologian nopea kehitys houkuttaa tekemään uudelleenfilmatisointeja uusin menetelmin. Nyky-yleisölle useiden elokuvien ja tv-sarjojen alkuperäisversiot eivät myöskään ole tuttuja. Siksi vanha tarina voidaan esitellä nuoremmille sukupolville uutena.  

“Vaikka elokuva tai televisiosarja olisi uusintaversio, ei sillä ole monelle suurtakaan merkitystä. Monikohan House of Cardsin (2012–2018) amerikkalaisversion katsoja on nähnyt alkuperäisen brittisarjan, tai edes tietää että sellainen on olemassa?” Laine kommentoi.

Alkuperäisiä tarinoita päivitetään myös nykyaikaan istuviksi. Greta Gerwigin ohjaamaa Pikku naisia (2019) on arvioitu aiempia tulkintoja radikaalimmaksi ja feministisemmäksi

Kyseessä on seitsemäs elokuvaversio klassikkokirjasta, ja se kommentoi 2020-luvun näkökulmasta naisen rooleja ja identiteetin etsintää 1800-luvulla. Samalla tarinaa voi peilata nykyaikaan. Jotkut asiat muuttuvat, toiset eivät.    

Naisten ja erilaisten etnisten ryhmien esittäminen on puhuttanut myös Disneyn live action -versioissa. Tim Burtonin Dumbosta (2019) poistettiin muun muassa vuoden 1941 version rasistisina pidetyt varishahmot. 

Disney-tutkija Aino Isojärvi kirjoittaa Kalevassa, kuinka Aladdinin (2019) uudessa versiossa prinsessa Jasminelle annetaan enemmän näkyvyyttä. Alkuperäispiirretyssä Jasminen suurin haave on löytää rakkaus, mutta sulttaani-isä päättää naittaa tyttärensä itse valitsemalleen puolisolle. 

Uudessa elokuvassa Jasmine haaveilee sulttaanin urasta ja päättää itse, meneekö naimisiin. Prinsessa laulaa naisia voimauttavan laulun, jossa hän kieltäytyy vaikenemasta ja jäämästä varjoihin. Toisaalta hetkeä myöhemmin hän on avuton vanki, jonka vain prinssi voi pelastaa.

Puhtaita papereita uusintaversiot eivät muutenkaan Isojärveltä saa. Elokuvat ovat uskollisia alkuperäisille ja muutokset ovat usein vain pientä kiillottelua. Esimerkiksi Kaunottaressa ja hirviössä (2017) pääsankari Belle ryhtyy isänsä tapaan keksijäksi, mutta hänen suurin innovaationsa on pyykkikone. 

Myös videoesseisti Lindsay Ellis kritisoi Disneyn uusintaversioita woke-kulttuurista, reagoinnista yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Woke-kulttuuria on kritisoitu siitä, ettei se saa muutosta aikaan vaan tukahduttaa keskustelun. Tärkeintä, että itse kerätään pisteitä osoittamalla, että ollaan asioista tietoisia.

Esimerkiksi Aladdinin Jasminesta tehdään “girl boss”, vaikka hän on lopulta miesten vallan alla. Dumbosta rasistiset elementit on siivottu pois ikään kuin niitä ei koskaan olisi ollutkaan. Näin elokuvien pienellä pintaremontilla osoitetaan, että ollaan valveutuneita sosiaalisissa kysymyksissä. 

Ongelmia ei silti ratkaista, vaan muutoksilla usein kalastetaan yleistä hyväksyntää ja lisää katsojia. Samaan on sortunut J. K. Rowling, joka on surullisen kuuluisa jälkikäteen tekemistään lausunnoista Harry Potter -maailmasta. 

Rowling on esimerkiksi kertonut jälkeenpäin ajatelleensa aina, että velhohahmo Dumbledore on homoseksuaali. Aihe sivuutetaan kuitenkin täysin niin alkuperäisessä tarinassa kuin myöhemmissä velhomaailman spin off -elokuvissa, joten paljastusta on pidetty lähinnä irtopisteiden hakemisena. 

Uusi versio on vanha ilmiö

Toistaiseksi uudelleenfilmatisoinneille ei näy loppua. Mediassa on jo pitempään puhuttu Pienen Merenneidon live action -versiosta ja vuodelle 2021 on kaavailtu uutta Batmania. Uusien versioiden tekeminen vanhoista elokuvista ei kuitenkaan ole uutta. 

Kimmo Laineen mukaan uudelleen kerronnan juuret ulottuvat vielä kauemmaksi, suullisen kertomaperinteen ajoille. Uudelleentulkintoja on tehty yhtä kauan kuin elokuvia ja televisiotakin. 

Useiden elokuvien taustalla olevat tarinat myös pohjautuvat kansanperinteeseen tai vanhoihin myytteihin. Esimerkiksi Blade runner (1982) ja sen jatko-osa Blade runner 2049 (2017) toistavat Prometheus-myyttiä. Siinä antiikin jumalat luovat ihmisen, joka lopulta riistäytyy luojiensa käsistä. Tunnetuin populaarikulttuurin toisinto samasta myytistä lienee Frankensteinin hirviö, joka myös on poikinut lukuisia uusia tulkintoja. 

Mitä poikkeavaa on nykyajan uusintaversioiden tehtailussa verrattuna aiempaan? Ainakin nykykulttuurissa uusintaversioiden tekeminen on aiempaa kontrolloidumpaa.

“1930–1950-luvuilla Suomessakin saatettiin tehdä uusia versioita kansainvälisistä aiheista mainitsematta siitä ja maksamatta tekijänoikeuksista. Nyt käsikirjoituksista ja formaateista käydään kauppaa systemaattisesti”, Laine kertoo.  

Trendille ei näy loppua 

Yleisölle tarjotaan sitä, mitä se pyytää. Niin kauan kuin ihmiset maksavat uudelleenfilmatisoinneista ja niiden oheistuotteista, kannattaa tarinasta lypsää kaikki irti – ja sittenkin vielä vähän.  

Itsessään uudelleenfilmatisoinneista ei ole mitään haittaa. Uusi ohjaus ja uudet näyttelijät voivat herättää hyvän tarinan henkiin ja remake-versiosta voi tulla alkuperäistä parempi. Maailmaan mahtuu useampi tulkinta samasta tarinasta. 

Voidaan myös ajatella, että maailmassa on rajallinen määrä perustarinoita. Kuinka monta täysin uniikkia kertomusta voidaan enää keksiä? Ehkä kaikki elokuvien pohjalla olevat ideat ovat enemmän tai vähemmän tuttuja ja käytettyjä. 

Eikä kotoisuudesta nauttiminen ole väärin. Uudelleenfilmatisointien parissa on turvallista kääriytyä hetkeksi menneen syleilyyn. 

Klassikkopiirretyn katsominen voi lohduttaa huonona päivänä tai saada huomaamaan, kuinka kuluneiden vuosien alla sisimmässä on tallessa yhä sama lapsi.   

Toisaalta uudelleenfilmatisoinnit ovat viihdeteollisuusyhtiöiden rahasampoja. 

Esimerkiksi Avengers: Endgamesta (2019) julkaistiin samana vuonna Yhdysvalloissa teattereihin toinen versio, jossa elokuvaan oli lisätty seitsemän minuuttia lisämateriaalia. Katsoja sai muutaman lisäminuutin, mutta tuotantoyhtiö yli viiden miljoonan tuoton. Näin elokuva nappasi Avatarin (2009) paikan historian suurimmat lipputulot tuottaneena uudella versioinnilla.

Uusintaversion leffalippua ostaessa voi siis kysyä itseltään, kuka todella hyötyy siitä, että menee katsomaan tutun elokuvan hieman muunneltua versiota. Tutun sanonnan mukaan ei se ole tyhmä, joka pyytää, vaan…

» Adaptaatiossa tiettyä teosta muuntamalla tai sovittamalla tuotetaan uusi itsenäinen teos. Esimerkiksi elokuva Cats (2019) on sovitettu filmille näyttämömusikaalista.

» Live action -elokuvissa yhdistetään oikeita ihmis- tai eläinnäyttelijöitä ja tietokoneanimaatiota. Esimerkiksi Disneyn Aladdin (2019) on live action -elokuva, mutta Leijonakuningas (2019) on luotu täysin tietokoneella.

» Rebootissa on kyse jatkumosta. Rebootin ei tarvitse olla uskollinen aiemmalle elokuvalle, vaan se käynnistää uuden suunnan tarinalle. Esimerkiksi Casino Royale (2006) aloitti uuden Bond-elokuvien kauden.

» Remake on uusi versio jo tehdystä teoksesta. Vanha elokuva voidaan päivittää uudeksi, mutta tarina säilyy pääpiirtein samana. Esimerkiksi Tuntematon sotilas (2017) on kolmas elokuvaversio tarinasta ja adaptaatio Väinö Linnan romaanista.

» Spin-off on elokuvan tai muun teoksen pohjalta tehty oheistuote, kuten tv-sarja. Spin-off esimerkiksi nostaa alkuperäisteoksesta sivuhahmon uuden elokuvan päähenkilöksi tai keskittyy eri ajanjaksoon. 

Lähteet: Carlen LaVigne: Remake Television: Reboot, Re-use, Recycle (2014)

Totuus elokuvasta -blogi: “Terminologia kuntoon: reboot vai remake?”, Aavetaajuus.fi

Anna-Kaisa Sitomaniemi

Tiedeviestinnän opiskelija, joka tuskailee, kun eniten kiinnostaa kaikki, mutta kaikelle ei ole aikaa.

Lue lisää:

Kulttuuria kampukselta: Myrkkykieli ottaa vaikutteita pelottomasti

Oululaiset lapsuudenystävät laulaja Matti Kuokkanen ja kitaristi Antti Tarumaa perustivat vuonna 2002 bändin puhelimessa soitetun kitarasoolon perusteella. Yhtyeen jäseniksi ovat vakiintuneet kitaristi Petri Sääskö, basisti Teemu Hiltunen sekä rumpali Janne Kiiveri. Bändi julkaisee maaliskuussa toisen albuminsa, Pyhä yksinkertaisuus.  Matti Kuokkanen: Homma lähti siitä, että mulla oli pöytälaatikossa paljon runoja ja sanoitusaihioita. Antin kanssa meillä oli […]

Oululaiset lapsuudenystävät laulaja Matti Kuokkanen ja kitaristi Antti Tarumaa perustivat vuonna 2002 bändin puhelimessa soitetun kitarasoolon perusteella. Yhtyeen jäseniksi ovat vakiintuneet kitaristi Petri Sääskö, basisti Teemu Hiltunen sekä rumpali Janne Kiiveri. Bändi julkaisee maaliskuussa toisen albuminsa, Pyhä yksinkertaisuus

Matti Kuokkanen: Homma lähti siitä, että mulla oli pöytälaatikossa paljon runoja ja sanoitusaihioita. Antin kanssa meillä oli ollut pitkään puhetta, että pitäisi perustaa bändi. 

Yksi vappu, kun vielä opiskelin teekkarina täällä Oulun yliopistolla ja Antti opiskeli Rovaniemellä, hän soitti mulle puhelun. Sieltä kuului vain kitarasooloa. Kuuntelin, että onpa hyvän kuulosta, en oikeastaan edes tiennyt, että Antti on treenannut niin paljon. Antti kysyi, että olisko nyt aika perustaa se bändi. 

Antti Tarumaa: Ideana oli, että soitetaan raskaampaa suomenkielistä rokkia, ei niinkään heviä. Keväällä 2002 saatiin bändi kokoon.

Matti: Ensimmäinen biisikin syntyi siten, että Antti soitti mulle melodiaa puhelimen välityksellä. Hänellä oli sanatkin siihen, mä tein laulumelodian lennosta. 

Matti: Bändillä oli aluksi toinen nimi. Suomessa toimi silloin bändirekisteri, josta huomasin meidän nimen olevan jo käytössä. Piti äkkiä keksiä toinen nimi, joku keikkakin oli tulossa. Aattelin, että Myrkkykieli on sopivan erikoinen, en tiiä onko se oikeastaan edes suomen kielen sana. 

Joku joskus sanoi, että keksikää parempi nimi. Oltiin menossa Kemiin keikalle, sieltä sanottiin, että voisitteko tulla eri nimellä, että saatais vähän myyvämpi. 

Antti: Aika moni bändi on eka kuulostanut vähän oudolta, kuten Apulanta tai Tehosekoitin, mutta sitten niistä on tullut ihan luontevia nimiä. Toisaalta se on vaan nimi. Sanoituksetkin on vaan sanoituksia. 

Matti: Vaikka kyllähän niitä sydänverellä tehdään. 

Välillä biisin teossa on sellaista telepaattista yhteyttä. Yleensä kun teen sanoitusta, minulla saattaa pyöriä jokin lause päässä pitkään. Aika paljon sanat ovat eletystä elämästä, ihmissuhteista, eroista ja rakastumisista. 

Antti: Kakkoslevy on minusta monipuolisempi, ykköslevy oli ehkä vähän vakavampi. 

Matti: Se oli vähän paatoksellisempi. Nyt on otettu vaikutteita monesta suunnasta, iskelmästä, punkista, itämaisestakin. Levynjulkaisukeikka on Tukikohdalla maaliskuussa. 

Ollaan kehitytty ihan sikana keikkabändinä. Ihan ensimmäinen keikka tais olla Caiossa, Antti soitti tyyliin selin yleisöön.

Itse olen kokenut ehkä sykähdyttävimmät keikkatuntemukset, kun ollaan oltu soittamassa kehitysvammaisten palvelukeskuksessa. Ihmisiä oli tullut ympäri Pohjois-Suomea. Se aitous ja se, mitä musiikki pystyi antamaan niille ihmisille, mulle tuli ihan kylmät väreet ja tippa linssiin siinä.

Kerttu Juutilainen

Tieteiden ja aatteiden historian opiskelija, runojen ystävä ja Saul Goodmanin salainen ihailija.

Lue lisää:

Kun korona ahdistaa

"Ei ole mikään ihme, jos koronavirus tai siitä kertova uutisointi tuntuu ahdistavalta", kirjoittaa Sanna Kangasniemi kolumnissaan.

Lehtiä lukiessa tulee mieleen tuomionpäivä. Koronavirusta kuvaillaan uutisotsikoissa sanoilla tappava, vaarallinen, supertartuttaja, vakava ja arvaamaton – kaikki jokseenkin pelkoa herättäviä adjektiiveja. Koronaviruksen aiheuttaman uhan vuoksi Suomessa on todettu poikkeusolot ja eduskunta hyväksyi valtioneuvoston asetukset valmiuslain käyttöönottamisesta. Ei ole mikään ihme, jos korona tai siitä kertova uutisointi tuntuvat ahdistavilta. 

Korona-ahdistus voi ilmetä ihmisissä eri tavalla; osa kokee ahdistusta enemmän ja osa ei lainkaan. On täysin normaalia kokea erilaisia tunteita, kuten stressiä, levottomuutta, huolta, ärtyneisyyttä tai pelkoa, koronavirukseen liittyen. Saatat myös tuntea surullisuutta tai kiinnostuksen vähenemistä jokapäiväisiä asioita kohtaan. On mahdollista, että koet fyysisiä oireita kuten sydämentykytystä, vatsavaivoja, väsymystä tai muita kehollisia epämukavuuden tunteita. Sinulle voi tulla avuttomuuden tuntemuksia, keskittymisvaikeuksia tai nukkumisvaikeuksia.

Myös tunne tarpeesta eristäytyä ja julkisille paikoille menemisen pelko ovat normaaleja reaktioita. Kannattaa muistaa, että et ole tunteidesi kanssa yksi, sillä myös moni muu kamppailee samojen asioiden kanssa juuri nyt. Tunteiden kanssa ei tarvitse jäädä yksin ja ahdistusta voi lievittää.

Tässä muutamia vinkkejä, kun korona ahdistaa:

Yritä tarkastella uutisointia faktalähtöisesti: suurin osa tartunnan saaneista ei sairastu vakavasti. Kannattaa lukea tietoa vain luotettavista lähteistä esimerkiksi THL:n sivuilta. Sosiaalisessa mediassa on levinnyt disinformaatiota kylväviä kirjoituksia, joissa kerrotaan väärää tietoa koronaviruksesta ja niissä on pahimmillaan annettu terveyttä vaarantavia neuvoja, joilla voi muka suojautua tartuntaa vastaan. 

Jos huomaat lukevasi somesta ja uutisista tietoa koronaviruksesta useita kertoja päivässä voi olla järkevää rajoittaa aikaa, jonka käytät koronaviruksesta lukemiseen ja keskusteluun. Ahdistuneina usein yliarvioimme riskit ja kohdistammekin siksi kaiken huomiomme niiden havainnointiin, mikä osaltaa lisää ahdistusta. Ajan tasalla pysymiseen riittää, kun lukee viimeisimmät uutiset kerran päivässä. Mikäli sinusta tuntuu haastavalta arvioida omaa ajankäyttöäsi voit asettaa itsellesi hälytyksen vaikka 10 minuutin päähän. 

Keskity asioihin, joihin voit vaikuttaa. Toimi viranomaisten ja yliopiston antamien ohjeiden mukaisesti – mukaan lukien hyvä käsihygienia! Jos huomaat huolehtivasi, voi olla hyödyllistä kysyä itseltäsi: “Auttavatko huoleni minua käsittelemään asiaa paremmin vai pahentavatko ne vain tilannetta tai omaa mielialaani?” Mikäli huomaat huolehtivasi asiasta, johon et voi vaikuttaa ja joka saa olosi tuntumaan huonommalta, yritä keskittyä johonkin jokapäiväiseen. Se voi olla opiskelua, käsitöiden tekemistä tai vaikkapa kavereiden kanssa lautapeli-illan järjestäminen.

Arkirutiineista kannattaa pitää kiinni mahdollisimman normaalisti. Opiskele ja käy töissä, säilytä hyvä arkirytmi säännöllisillä aterioilla, liikunnalla ja unella. Tee joka päivä jotain, mikä lisää hyvinvointiasi: keskustele ystävän kanssa, katso kissavideoita, pelaa videopelejä tai käy kävelyllä. Liikunnalla on todistetusta positiivinen vaikutus hyvinvointiin ja ahdistuksen vähentymiseen. Voit myös kokeilla rentoutumisharjoituksia.

Huolen kanssa ei kannata jäädä yksin. Pidä yhteyttä perheen ja ystävien kanssa, sillä  stressaavissa ja ahdistavissa tilanteissa toisten läsnäolo ja seura rauhoittavat. Yhdessä kannattaa tehdä mukavia asioita ja yrittää välttää keskusteluja, jossa huolehditte ja katasrofisoitte tilannetta, koska se lisää ahdistusta. Jos asutte kaukana toisistanne, niin yhteyttä voi pitää myös esim. Whatsapp-videopuheluiden tai Google hangouts meet -sovelluksen kautta. Söisittekö vaikka päivällistä yhdessä videoyhteyden välityksellä?

Mikäli huolesi alkavat vaikuttamaan mielialaasi ja jokapäiväiseen elämääsi, kannattaa ottaa yhteys ammattilaiseen. Voit olla yhteydessä YTHS:ään tai kunnalliseen terveydenhuoltoon. Kriisipuhelin päivystää vuorokauden ympäri ja moni taho tarjoaa keskustelua-apua chatissa tai puhelimen välityksellä. Maailma ja Suomi on selvinnyt aikaisemminkin isoista kriiseistä. Selviämme varmasti myös tästäkin.

Itsehoito-ohjeita:

Ahdistus ja mielen hoitaminen

Psyykkinen selviytyminen eristyksissä

Huolta voi lievittää 

Huolen ja epävarmuuden sietäminen

Mielenterveystalo

Keskusteluapua puhelimitse tai netissä:

Nyytin chat 21.4. klo 18-20: Miten huolehdin omasta hyvinvoinnista korona-epidemian aikana?

Sekaisin chat alle 29 vuotiaille, ma-pe klo 9-24 ja la-su klo 15-24

Yliopistopastori Ari Savuoja: 040 524 5919 tai , yhteydenotot 24/7 ja muut oppilaitospastorit

Kriisipuhelimen päivystys (suomeksi): 09 2525 0111, 24/7

YTHS:n hoidontarpeen arviointi ja ajanvaraus mielenterveysasioissa

046 710 1063, ma–to klo 8–15, pe klo 8–14

SelfChat on suljettu toistaiseksi.

Vakavissa ja äkillistä päivystyksellistä hoitoa vaativissa tilanteissa:

Oulun mielenterveyspäivystys 044 703 5940, ma–to klo 8–16 ja pe 8–15. Puhelinohjaus arkisin klo 21 saakka ja viikonloppuisin klo 13–21.

Oulun yliopistollisen sairaalan yhteispäivystys 08 315 2655, 24/7

Opintopsykologien käynnit toteutetaan tällä hetkellä etävastaanoton kautta.

YTHS:n vastaanottotoiminta jatkuu tällä hetkellä normaalisti ajanvarausten mukaisesti. Jos olet täysin oireeton, voit tulla vastaanotolle sovittuna aikana. Jos sinulla on vastaanottoaika tai olet varaamassa sellaista, sinulle tarjotaan mahdollisuutta etävastaanottoon. Kaikki ryhmämuotoiset hoidot on kuitenkin etäryhmiä lukuun ottamatta tältä keväältä peruttu. 

Lähteinä on käytetty Vaasan yliopiston opintopsykologin Klara Schauman-Ahlberg kirjoitusta “Några råd om corona-oro” ja Oulun yliopiston tiedotetta “Korona-ahdistus ja sen kanssa selviäminen”. 

Sanna Kangasniemi

OYY:n sosiaalipoliittinen asiantuntija, jonka mielestä jokainen päivä on mahdollisuus.

Lue lisää:

Vaatimus huippuudesta tukahduttaa tiedeyhteisöä

Huippusuoritus! Huippututkimus, -työyhteisö ja -työntekijät! Yritysmaailmasta tuttu sana toistuu yliopistojenkin työpaikkailmoituksissa, esittelyteksteissä ja strategioissa. Tieteessä ja tutkimuksessa on uusi perusvaatimus ja se on huippuus. Kuka määrittelee, mitä se on ja ketä huipulle mahtuu? Entäpä mitä seurauksia tästä vaatimuksesta on?

TEKSTI Essi Erkkilä

KUVAT Anniina Kuha

Huippuudesta puhutaan jatkuvasti ja kaikkialla. Tämä korostuu erityisesti julkisessa keskustelussa ja mediassa. Hyvä esimerkki säännöllisestä glorifioinnista ovat jokavuotiset uutisoinnit ylioppilaskirjoitusten tuloksista.

Median hehkutuksen perusteella syntyy helposti ajatus, että parhaat arvosanat ovat normi valmistuvien ylioppilaiden keskuudessa. Todellisuudessa laudaturien rohmuajat ovat selkeässä vähemmistössä: Ylen mukaan vain yhdellä prosentilla ylioppilaista on todistuksessaan laudatureja viisi tai enemmän. Huippuihin siis todellakin lukeutuvat vain aniharvat. Tätä ei yleensä nosteta esille, vaan sen sijaan suuri huomio keskittyy pieneen vähemmistöön.

Vain pyramidin kärjestä puhuminen rakentaa lukijalle rajattua kuvaa aiheesta. Pelkästään aihepiirin sanastoon kytkeytyy erilaisia merkityksiä ja käsityksiä.

“Kyllähän huippuus sanana on hyvin kategorinen, luokitteleva ja poissulkeva. Huippuja voi olla vain yksi, se top of the top”, summaa suomen kielen tutkija Mia Halonen, Jyväskylän yliopistosta. Halonen kommentoi aihetta yleisesti kielentutkijan ja -asiantuntijan näkökulmasta, sillä hänen oma kielentutkimuksensa on suuntautunut tarkemmin kielen käytön ihanteisiin, ideologioihin ja puhujien asenteisiin. 

Huippuuden aikakautena kyseinen termi vilisee kielenkäytössä jatkuvasti, mutta asiayhteys jätetään lähes poikkeuksetta lukijalle avoimeksi. Merkitystä ei määritellä ylioppilastuloksien yhteydessä eikä yleensä työpaikkailmoituksissakaan.

Tätä pohtii myös Mia Halonen: “Harvoin huippuutta on määritelty ja usein esimerkiksi työpaikka määrittelee huippuuden. Jos kyseisellä työpaikalla ovat jo huiput, miten hakija voi olla huippu tai mikä sitten määrittelee sen huippuuden?”

Faktoja, tilastoja ja analyyseja, kiitos!

Miten parhautta sitten voitaisiin tässä tapauksessa määritellä? Aihetta koskettavaan keskusteluun on otettava mukaan yksi termi: diskurssi. Diskurssilla tarkoitetaan tietyn puhetavan tuottamia merkityksiä, jotka ilmenevät kielenkäytössä. Esimerkiksi tiedeyhteisössä huippupuhe naamioituu erilaisten mittareiden muotoon, joiden kautta tieteen parhaimmisto näyttäytyy ympäröivälle yhteiskunnalle. 

“Akateemisessa maailmassa huippudiskurssi ilmenee erityisesti puheena huippujulkaisuista ja huippuyliopistoista. Molempia – julkaisuja ja yliopistoja – arvioidaan numeroin erilaisissa systeemeissä”, kommentoi diskurssintutkija Heidi Hirsto Vaasan yliopistosta. 

Tiedeyhteisössä onkin vakiintunut tapa ilmaista laadullista parhautta erilaisilla rankingeilla, yliopistovertailuilla sekä esimerkiksi kotimaisella Julkaisufoorumi eli Jufo-järjestelmällä. Jufo on luokitusjärjestelmä, jonka avulla mitataan tieteellisen julkaisutoiminnan laatua. Laadukkuuden mittareina käytetään erilaisia julkaisukanavia, kuten lehtiä, konferensseja ja kustantajia.

Kanavat on tieteenalakohtaisesti arvotettu välille 0–3, jossa paras ja järjestelmässä arvostetuin taso on kolme. Rankingit puolestaan listaavat yliopistot paremmuusjärjestykseen ja niiden muodostumisperusteet vaihtelevat eri tuottajien välillä. Yhteistä näille laadun arvioinnin työkaluille on se, että ne lasketaan monimutkaisilla matemaattisilla menetelmillä. Yliopistojen kohdalla huippuus on siis muokattu matematiikaksi.

Laatu numeroiksi

Huippuuden ilmaiseminen numeerisesti ei ole täysin yksioikoista. Yhteiskuntatieteilijä Heikki Patomäki käsittelee blogikirjoituksessaan laajasti yliopistovertailuja ja taustaa niiden takana. Patomäki nostaa keskiöön vertailuista puuttuvan yhdenmukaisuuden: saman instituution sijoitus voi vaihdella jopa sadoilla sijoilla valitusta listauksesta riippuen. 

Selitys valtavalle hajonnalle löytyy matematiikasta rankingien takana. Paremmuusjärjestystä laadittaessa laskijat huomioivat, mittaavat ja painottavat asioita eri tavoin. Muuttujia on paljon ja käytännön ongelmia syntyy jo eri tavalla muodostettujen lukuarvojen yhteensaattamisessa: miten tämä saataisiin toteutettua ilman vääristymiä tuloksissa? 

Lisäksi äkkiseltään yksinkertaiselta vaikuttavat seikat, kuten yliopiston koko, voivat osoittautua hyvinkin tulkinnanvaraisiksi. Ketkä esimerkiksi lasketaan opiskelijoiksi: kaikki kirjoilla olevat opiskelijat vai vain perustutkinto-opiskelijat? Entäpä poissaolevat opiskelijat, lasketaanko heitä mukaan? Erilaiset arviointitavat voivat muuttaa yliopiston kokoa laskuissa oleellisesti, ja tämä on vain yksi huomioitavista muuttujista.

Patomäen tapaan myös professori Ellen Hazelkorn Dublinin teknologiainstituutista on käsitellyt artikkelissaan yliopistojen ranking-systeemiä ja erityisesti sen vaikutuksia akateemiseen maailmaan. Hazelkorn nostaa esille useita ongelmakohtia, mutta keskittyy kuitenkin tiiviimmin käsittelemään vertailuissa piilevää suurempaa ongelmaa: niillä on epämääräisyydestään huolimatta vankka valta-asema. 

Hazelkornin mukaan ranginkit sitoutuvat tiiviisti politiikkaan: niillä on suuri valta päättäjiin, mutta lisäksi muun muassa opiskelijoihin, vanhempiin, sijoittajiin ja mediaan. Esimerkiksi yliopistojen top-500 listalle mahtuu noin 3 prosenttia kaikista maailman yli 18 000 yliopistotasoisesta oppilaitoksesta. Määrä on marginaalinen, ja parhaaseen kolmeen prosenttiin kuuluminen kuulostaa huikealta saavutukselta. Tästä huolimatta julkisuudessa ja poliitikkojen keskuudessa elää vahvasti ajatus siitä, että vain parhaat 20, 50 tai 100 oppilaitosta olisivat riittävän loistavia, Hazelkorn jatkaa. Hän tiivistää ajattelumallin erinomaisesti: sen logiikka on täysin kieroon kasvanutta. 

Numeroita suositaan kotimaassakin

Myös Jufo-järjestelmässä laadukkuuden ilmaiseminen matemaattisesti ontuu. Ongelmat kulminoituvat siihen, että samaan systeemiin pyritään sullomaan täysin erilaisten tieteenalojen julkaisuja. Korkeimpiin luokituksiin on valittu pääasiassa sellaisia tieteellisiä foorumeita, joissa julkaisukieli on englanti. Tämä on hyvin epäedullista esimerkiksi humanistisille tieteille ja yhteiskuntatieteille, joissa kummassakin tehdään paljon julkaisutoimintaa kotimaisilla kielillä. 

Eripuraa tieteiden välillä on pyritty tasaamaan esimerkiksi nostamalla korkeimpiin luokituksiin kustantajia ja julkaisusarjoja, jotka toimivat kotimaisilla kielillä. Julkaisufoorumin kommentti aiheeseen on tästä huolimatta surullista luettavaa: “Julkaisufoorumi-luokituksessa arvioidaan tieteellistä laatua – ja tiede on kansainvälistä. Tasoluokka ei välttämättä heijasta tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta, mutta se ei olekaan Julkaisufoorumin tarkoitus. Toki ihmistieteissä tieteellistä ja yhteiskunnallista relevanssia ei välttämättä ole mielekästä arvioida erillisinä”.  Loppukaneettina todetaan vielä tasapainon hakemisen jäävän asiantuntijoista koostuvan paneelin arvioitavaksi. 

Käytännössä siis todetaan etteivät tiede, sen laadukkuus ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus ole erillisiä ilmiöitä, niitä nyt vain mitataan erikseen. Tutkijat itsekin tiedostavat, ettei pelkkä status kerro koko totuutta. 

“Kaikki tietävät salaa, että huippuus ei korreloi yhtään sen kanssa kuinka paljon yhteiskunnallista merkitystä tutkimuksella on. Vaikka tutkimuksella on alhainen arvosteluluokka, sillä voi olla suuri yhteiskunnallinen merkitys esimerkiksi opetuskäytössä”, Mia Halonen tiivistää.

Status tuo rahaa, mutta myös rajoittaa

Tieteessä pyrkimys parhaimmistoon ja tunnustetuksi tulemiseen heijastuvat usein suoraan rahoitukseen. Tämä puolestaan vaikuttaa siihen, millaista tiedettä ja tutkimusta tehdään. 

“Laadun ja huippuuden mittaaminen on ongelmallista tiedeyhteisölle, sillä siitä seuraa varmaa tutkimusta. Varmaa tutkimusta tehdään, jotta voidaan saada [yksikkö]status”, kertoo Mia Halonen. 

“Yksikköstatuksella” viitatataan Suomen Akatemiaan ja sen nimityksiin: instituutio valitsee uudet tutkimuksen huippuyksiköt kahdeksan vuoden välein. Akatemia on myös  suurin rahanlähde tieteelliselle tutkimukselle kotimaassa. Viimeksi valinnat tehtiin vuonna 2017, jolloin myös huippuyksikköohjelma uudistui ja sen kesto pidentyi nykyiseen kahdeksaan vuoteen entisestä kuudesta vuodesta. Valinta huipuksi tarkoittaa tutkimusyksikölle rahoitusta, joka on edellytys kokopäiväiselle tieteen tekemiselle. Rahoittajina mainitaan Suomen Akatemian lisäksi, yliopistot, tutkimuslaitokset, yritykset sekä “useat muut lähteet”. 

Useista rahan lähteistä huolimatta huippuyksiköiden rahavirta ei pelkän valinnan perusteella ole varmistettu koko toiminta-ajalle: neljän toimintavuoden jälkeen yksikkö läpikäy tieteellisen väliarvioinnin, joka johtaa yksikön rahoituksen nousuun, laskuun tai päättymiseen. Tuloksia on siis saatava aikaiseksi. Yritysmaailmasta tutun tulos tai ulos -ajattelun leviäminen akateemiseen maailmaan voi kuitenkin olla tieteelle tuhoisaa. 

Sari Kivistö ja Sami Pihlström esittävät artikkelissaan huolensa akateemisen maailman ja yhteiskunnallisesta muutoksen yhteentörmäyksestä, joka uhkaa viedä tutkijoiden ajan pois varsinaisesta tutkimuksesta. Sen sijaan kallisarvoista aikaa kuluu brändin rakentamiseen ja markkinointiin. Tällainen näkyvyys myös suosii heidän mukaansa mediaseksikkäitä tutkimusaiheita sekä kovaäänisiä tutkijatyyppejä, sillä nämä taipuvat hyvin uutisointiin. 

“On huolestuttavaa, jos tällaisten arvojen annetaan ohjata tulevaisuudessa myös tutkimusrahoituksen kanavoimista”, Kivistö ja Pihlström kirjoittavat. 

Valitettavasti Kivistön ja Pilströmin jo vuonna 2015 esittämät huolenaiheet ovat alkaneet konkretisoitua tutkimuksessa. Tämä ilmenee esimerkiksi Mia Halosen esille nostamassa termissä: varma tutkimus. Millaista käytännössä on “varma tutkimus”? Tehdäänkö tutkimusta jonka tulos tiedetään vai tutkitaan trendikkäitä juttuja, jotta saadaan rahaa? Mia Halosen mukaan kyse on kummastakin. “Tutkimuksista saadaan ”uskottavia”, kun ei lähdetä liian rajuihin ja jännittäviin hypoteeseihin. Rahoittajat uskaltavat paremmin rahoittaa, koska jotain tulosta on tulossa joka tapauksessa”, Halonen kertoo. 

Varmojen tuloksien lisäksi aiheita voidaan valita mediaseksikkyys edellä.

“Trendikkyys ja seksikkyys vaanivat tutkijoita ja rahoittajia: sellaisilla aiheilla saadaan näkyvyyttä, molemmille. Pahimmillaan tämä siis johtaa siihen, että kysytään itsestäänselvyyksiä, joihin vastaukset jo tiedetään – kunhan konteksti on ”jännittävä”. Vähän kärjistetysti, mutta ei pahasti”, Halonen sanoo.

Rahoittajien ja median vaikutus tieteeseen on hankala. Riskinottoa tutkimuksessa vältellään, sillä helposti ymmärrettävät ja myytävät aiheet toimivat paremmin kummallekin, niin rahoittajille kuin mediallekin.

“Tiedeyhteisö kulkee rahoitusmielessä hyvin turvallisella tiellä, sillä muiden on ymmärrettävä mitä tehdään ja se rajoittaa paljon. Tämä ei ole tieteen lähtökohta tai hyväksi tieteelle. Välillä pitäisi pystyä tekemään jotain todella outoa tai kummallista”, kommentoi Mia Halonen. 

Onko vain huippuus tärkeää?

Tutkijoille vaatimukset absoluuttisesta huippuudesta ovat kiinteä osa arkea, eikä jatkuvien paineiden kanssa ole helppoa jaksaa. 

“Mittaaminen yliopiston sisällä on mutkikasta ja traumatisoivaa. Invalidisoivaa puhetta huippuudesta on paljon ja monille on vaikeaa uskoa huippuuden mittareihin”, yli kolmekymmentä vuotta tieteen parissa työskennellyt Mia Halonen harmittelee.

Myös tutkija Heidi Hirsto kokee polarisoituneen keskustelun kuormittavana. Hän tiivistääkin aiheen kannalta ehkä keskeisimmän pohdinnan yhteen kysymykseen: “Onko ihan ok olla melko hyvä tai hyvä yliopisto tai tutkija, vai onko mikä tahansa asema huipun alapuolella automattisesti vajavainen ja ongelmallinen?”

Suomalaisia tutkijoita on moitittu viime aikoina kehnoista tuloksista Eurooppalaisen tutkimusneuvoston eli ERC-rahoituksen hakemisessa. Väkilukuun suhteutettuna rahoitusta on tullut hyvin, mutta muihin maihin verrattuna Suomi on takamatkalla: vain kuusi sadasta tutkijoiden hakemuksesta saa vihreää valoa. 

Yhtenä syynä huonoihin tuloksiin on pidetty ERC-rahoituksen rakennetta, jossa kaksi kolmasosaa siitä on suunnattu uransa alussa oleville tutkijoille. Onko aloittelevan tutkijan kuitenkaan realistista pyrkiä heti suoraan tieteen kärkeen? 

“Joissain yliopistoissa, joissa minäkin olen työskennellyt, jo jatko-opiskelijoiden oletetaan tarjoavan artikkeleita ainoastaan huippujulkaisuihin. Tämä on aina tuntunut vähintäänkin paradoksaaliselta. Miten jatko-opiskelija voisi olla tieteenalan huipulla? Kuka sitten on pohjalla?” Heidi Hirsto pohtii.

Huippuuden määrittäminen tieteessä on monimutkaista. Hyvin nopeasti päädytään pohtimaan yhteiskunnallista ja jopa filosofista kysymystä: mikä tieteessä on tärkeää? Onko tärkeää toimia huippu-statuksen alla, olla näkyvästi esillä mediassa tai kansainvälisesti vai tehdä isoille massoille näkymätöntä kehitystyötä paremman yhteiskunnan eteen? 

Heidi Hirstolla on ainakin yksi tärkeä parannusehdotus vallitsevaan ilmapiiriin ja keskusteluun: “Tuntuu siltä, että huipusta puhutaan usein irrallisena. Huippua ei kuitenkaan voi olla ilman perustaa, pohjaa tai runkoa. Ne kaipaisivat mielestäni enemmän tunnustusta”.

Essi Erkkilä

Vastikään Oulusta Vaasaan muuttanut opiskelija, joka pohtii opintoja ja elämää niiden ympärillä. Instagram: @rautainenmuija.

Lue lisää:

Yliopisto sulkee ovensa 18.3. – Käytöstä poistuvat 24/7-kortti, Linnanmaan liikuntahalli ja kirjastot

In English. Oulun yliopisto tiedotti eilen 16. maaliskuuta sulkevansa ovensa 13. huhtikuuta asti. Kaikki yliopisto-opetus siirtyy etäjärjestelyihin. Päätös tehtiin samana päivänä tehdyn hallituksen linjauksen seurauksena. Yliopisto sulkee kampukset huomenna keskiviikkona 18. maaliskuuta. Kampuksien sulkeutuessa kaikki yliopiston opetus siirtyy etänä järjestettäväksi, Zoom- ja Teams-palveluiden kautta. Myös opetusharjoittelut on keskeytetty. Jatkossa opiskelijat eivät pääse kampuksille enää ennen […]

In English.

Oulun yliopisto tiedotti eilen 16. maaliskuuta sulkevansa ovensa 13. huhtikuuta asti. Kaikki yliopisto-opetus siirtyy etäjärjestelyihin. Päätös tehtiin samana päivänä tehdyn hallituksen linjauksen seurauksena.

Yliopisto sulkee kampukset huomenna keskiviikkona 18. maaliskuuta. Kampuksien sulkeutuessa kaikki yliopiston opetus siirtyy etänä järjestettäväksi, Zoom- ja Teams-palveluiden kautta. Myös opetusharjoittelut on keskeytetty.

Jatkossa opiskelijat eivät pääse kampuksille enää ennen huhtikuuta. Opiskelijoiden 24/7-kortti lakkaa toimimasta yliopiston tiloissa 18. maaliskuuta. Yliopiston ohjeistus on, että opiskelijan tulee noutaa omaisuutensa kampuksilta tämän päivän, tiistai 17. maaliskuuta, aikana.

Yliopisto ilmoitti koronaviruksen aiheuttamista erikoisjärjestelyistä jo viime viikolla. Tällöin tiedossa oli siirtyminen etäopetukseen, suurien yleisötilaisuuksien peruminen sekä vaihto-opiskelujaksojen keskeyttäminen. Nyt toimenpiteet laajentuvat, kun Suomen hallitus linjasi, että oppilaitokset tulee sulkea. Myös yli kymmenen ihmisen julkiset kokoontumiset on kielletty ja kunnalliset harraste- ja liikuntapaikat suljetaan.

Rajoitukset tarkoittavat yliopiston kannalta sitä, että aiemmista tiedoista poiketen yliopiston palvelut suljetaan kokonaan. Rajoitusten takia sulkeutuvat yliopiston kirjastot, Linnanmaan liikuntahalli ja kuntosali sekä kasvitieteellisen puutarhan yleisönäyttelyt. Myös useat harraste- ja ainejärjestöt ovat sulkeneet kiltahuoneensa ja peruneet tapahtumiaan uusien rajoitusten johdosta.

Oulun yliopiston kirjaston toimipaikat suljetaan 13. huhtikuuta asti. Kirjaston ollessa suljettuna kaikki asiakkaiden lainat uusitaan automaattisesti, kirjasto tiedottaa. Myöhästymismaksuja ei kerry kirjaston ollessa kiinni.

Opiskelijaravintolat joutuvat myös muuttamaan toimintaansa rajoitusten puitteissa. Unirestan toimitusjohtaja Kaija-Liisa Silvennoinen kertoo, että kampusravintoloista kaikki paitsi Medisiina tullaan sulkemaan tämän viikon aikana. Tämä tarkoittaa Linnanmaalla Kastaria, H2O Campusta ja Campus Shopia.

Keskustassa sijaitseva Vanilla sen sijaan pysyy auki. Vanilla ja Medisiina tarjoavat jatkossa opiskelijahintaista ruokailua, myös take away-annoksia. Kela on antanut opiskelijaravintoloille poikkeusluvan myydä opiskelijahintaisia aterioita take away -tuotteina 31.5. asti.

Uniresta Oy on Oulun yliopiston ylioppilaskunnan ja Oulun ylioppilasapu ry:n omistama.

Juvenes Oy tiedotti 19. maaliskuuta pitävänsä ravintola Foodoon avoinna. Foodoosta Linnanmaan kampukselta voi hakea opiskelijalounasta valmiiksi pakattuina annoksina ravintolasta.

Päivittyvät ohjeet koronan vaikutuksista opiskeluun löydät Oulun yliopiston nettisivuilta.

Juttua päivitetty 13.19: Lisätty Unirestan toimitusjohtajan vastaukset.

Päivitetty 19.3. 11.16: Lisätty tieto Juveneksen palveluista.

Iida Putkonen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Tiedeviestinnän maisteri ja glögin ympärivuotinen kuluttaja. Etsii revontulia, riippumattoja ja juuri oikeita sanoja.

Lue lisää: