Vappuaaton kuvia ja tunnelmia: Perinteiset tapahtumat ilahduttivat opiskelijoita kahden vuoden tauon jälkeen

Teksti Petri Huttunen

Vappu on ehkäpä opiskelijoiden tärkein ja odotetuin juhla. Parin vuoden tauon jälkeen opiskelijat pääsevät viimein juhlistamaan kevään juhlaa raskaan työvuoden jälkeen. Useilla juhlinta alkaa viimeistään viikkoa ennen vappua. Olimme mukana aattona Franzénin patsaan lakituksessa, opiskelijoiden vappukulkueessa sekä fuksiuitoissa.

Vappuna opiskelijat kokoontuvat juhlimaan.

Sää on tuttuun tapaan kolea. Toisaalta vappusää on loistava, jos ei sada lunta tai isompia esineitä. Nyt aurinkokin näyttäytyy välillä ja hellii iloisen opiskelijaporukan koeteltuja sieluja. Aaton perinteisiin tapahtumiin osallistuvat ovat yllättävän raikkaan näköisiä ja pirteitä.

Franzénin patsas saa lakkinsa

Opiskelijoiden vappuaatto alkaa Humanistisen Killan järjestämällä Frans Mikael Franzénin patsaan  lakituksella. Oulun vanhin julkinen ulkoveistos sai lakkinsa ensimmäisen kerran jo vuonna 1966. Jatkuva perinne merkittävän runoilijan, piispan ja akateemikon lakituksesta tuli 1980-luvun alussa. Esikuvana perinteelle on Helsingin Havis Amandan, eli Mantan lakitus. 

Jo kaksi vuotta Franzen on taivastellut vappua ilman lakkia, koska kulkutauti esti ainakin kaikki viralliset vappuriennot. Nyt paikalle on kertynyt arviolta satapäinen joukko entisiä ja nykyisiä opiskelijoita kunnioittamaan perinnettä.

Lakki asettuu päähän kauniisti aplodien saattamana.

Tuomiokirkon kello lyö 12, mutta lakitukseen varattu nosturi ei suostu liikahtamaan. Humanistisen Killan puheenjohtaja Eveliina Tiusanen jännittää nosturin korissa, että näinkö Franzén jää kolmatta kertaa peräjälkeen ilman lakkia. Tiusanen kertoo odotellessa, että Franzén oli todellinen ihmelapsi. Hän kirjoitti ylioppilaaksi 13-vuotiaana, 17-vuotiaana hänestä tuli maisteri ja dosentti 20-vuotiaana.  

Tässäpä voimahahmo heille, jotka nurisevat, että veltot ja juhlivat opiskelijat eivät valmistu tarpeeksi  nopeasti tuottaviksi veronmaksuyksiköiksi. Ennen ei aikailtu turhaan. Tämän kauemmaksi ei ajatus ehdi karata, kun Nosturin kori jo nousee kiltisti kohti korkeuksia. Franzen saa lakkinsa ja herran ilme näyttää heti vähän tyytyväisemmältä.

Opiskelijoiden vappukulkue Teekkaritorvien säestämänä 

Vappukulkue läpi kaupungin ehtii karata lakituksen viivästyttyä. Hätää ei kuitenkaan ole, sillä kulkue  pysähtelee kunnioittamaan teekkareiden historiallisia ja merkittäviä paikkoja. Ystävälliset  liikenteenohjaajat kertovat, missä pääsemme mukaan. Kulkue ei odottanut väkeä lakituksesta, koska  viranomaisten kanssa on sovittu tarkkaan aikataulu ja liikennejärjestelyt.

Vappukulkue ilman saunaa on turhaa – ainakin viileällä ilmalla.

Pian kuuluu jo Teekkaritorvien soitto ja tunnistan komean Koneinsinöörikillan paloauton, Ykän. Perässä marssii tasainen letka opiskelijoita, pääosin teekkareita. Etuautosta kuuluu teekkarivitsejä, jotka peittyvät liikenteen melun ja puhallinorkesterin soiton alle. Joku toteaa, että asia on hyvä juuri näin.

Teekkaritorvet rytmittävät kulkueen etenemistä kuorma-auton lavalla.

Yleisöä on kerääntynyt tasaisesti matkan varrelle. Kulkue tuo varmasti entisille teekkareille nostalgisia muistoja. Eräs vanhempi herrasmies seisoo asennossa hyvin kellastunut teekkarilakki päässään ja pyyhkii vaivihkaa silmäkulmaansa.

Fuksiuitot ja rauhallista pikniktunnelmaa

Perinteiset fuksiuitot järjestetään tänä vuonna Tuiran uimarannalla. Muistan, että jokunen vuosi sitten fuksit kastettiin Ainolan puistossa Plaanaojan kuravedessä. Uusi paikka on varmasti fukseille mieleen.

Verbalaiset Suvi ja Alisa sekä luonnonvara-alaa opiskeleva Kerttu aikovat suunnata illalla bileisiin 45-Specialiin.

Rannalla on iloinen piknikmeininki ja aurinko lämmittää mieliä. Ihmiset istuskelevat vilteillään rauhallisesti skumppalasit käsissään. Lakituksesta lähtien mielen takamailla on kummitellut hieman outo fiilis. Viimeistään nyt huomaan, että opiskelijavappu on siistiytynyt siitä, mitä se oli jokunen vuosi sitten. Uudet opiskelijat ovat fiksuja ja aikuisempia kuin takavuosina.

Tellervo ja Ahti Alanärä ovat tehneet pitkän uran työelämässä. Jouni Alanärä jatkaa vanhempien viitoittamalla tiellä. Tellervo ja Ahti kertovat, että he tutustuivat Ortotopologian dosentti Aapo Heikkilään opiskeluaikoinaan.

Aiemmilta vuosilta mieleeni on jäänyt yksin istuvia surullisia hahmoja, jotka ovat viikon, tai parin juhlittuaan kadottaneet ainakin sielunsa, toisen käden ja kulmakarvat. Toisaalta silloin oli myös riemua, tanssia ja typeriä performansseja. Spontaaneja kohtaamisia ja uusia tuttavuuksia syntyi helposti.

Varhaiskasvatuksen opiskelijat Jonna, Jasmin, Lea, Mariella, Anni, Tiia, Annika ja Aino nauttivat aaton tunnelmasta. Mäyräkoira Mauno on lähtenyt mukaan ja hurmaa jokaisen.

Vappumuistot eivät välttämättä ole luotettavia, ja mieli saattaa yhdistellä kivoja asioita eri vuosilta. Asiaan vaikuttaa ehkä sekin, että joskus aaton perinteisiin tapahtumiin osallistui paljon enemmän ihmisiä.

Konsta, Veeti ja Roope kertovat, että mukavaa on, vaikka saisi olla vähän lämpimämpi keli. Hedelmäcocktail on päivän drinkki. Roopelle ei cocktailin ananas maistu.

Teekkaritorvet ovat ehtineet jo Tuiraan rannalle kulkueesta ja uitot voivat alkaa. Jokaisen kastettavan fuksivuoden ansioita ylistetään tai kerrotaan miten he ovat muuten mukavia.

Teekkaritorvet ovat kiireisiä vapun aikana. Fuksiuittojen keikka ei ole ensimmäinen, eikä viimeinen.

Tällä kertaa uitettavat eivät ole paneutuneet mielikuvituksella uima-asuihin. Ainakaan ensimmäisten joukossa ei nähdä Batman-viittoja tai muuta vappurekvisiittaa. Kolea sää on saattanut kutistaa suurimman innon myös potentiaalisilta luojan luomina viuhahtajilta. Joku toteaa, että asia on hyvä juuri näin.

Pulahdustyyli on vapaa, mutta yksi sääntö on: pään on käytävä pinnan alapuolella. Tarkka yleisö ohjaa takaisin jokeen, jos ensimmäinen yritys epäonnistuu.

Leppoisa vappuaaton päivä lähenee loppuaan, ja ihmiset pakkailevat vilttejään. Illalla on varmasti  reippaita bileitä ja muita bakkanaaleja. Päivän tapahtumat olivat rauhallisia ja asiallisia. Nykyiset ja entiset opiskelijat nauttivat hymyillen kevätpäivästä. Ehkäpä karnevaalitunnelmaan päästään opiskelijavapun muissa tapahtumissa. Tämä oli hyvä juuri näin.

Julkaistu 5.5.2022

Petri Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue seuraavaksi

Tutkimusprojektia johtavat suunnitelmallisuus ja rahoitus

Ilmiöt

24.5.2022

Oulun ylioppilaslehti etsii mainosmyyjiä freelance-sopimuksilla

Uutiset

12.5.2022

Erkki Koiso-Kanttilan katu 1
2T-ovi, 1.krs
90570 Oulu

toimitus@oyy.fi
+358 40 526 7821