Tällä viikolla Tiedekysymys pureutuu todelliseen ikuisuusaiheeseen. Otamme selvää siitä, onko kana viisaampi kuin muna, eli ovatko vanhemmat aina oikeassa.
Syyn ja seurauksen suhdetta pohtivassa klassisessa dilemmassa kysytään, kumpi tuli ensin, muna vai kana. Nyt Tiedekysymyksessä siirrymme pohtimaan jatkokysymystä: onko kana viisaampi kuin muna, eli tietävätkö vanhemmat aina kaiken?
Oulun yliopiston aate- ja oppihistorian yliopistotutkija Heini Hakosalo toteaa kysymykseen naurahtaen, että ainakin hän äitinä usein huomaa munan olevan kanaa viisaampi.
Historiallisesti asiaa tarkastellessa esiin nousee se, miten yhteiskunnissa suhtaudutaan nuoruuteen ja toisaalta iän mukanaan tuomaan viisauteen.
”On aikakausia, jolloin ajatellaan, että viisaus kasvaa iän myötä. Toisissa kulttuureissa, kuten tällä hetkellä meillä Suomessa, tunnutaan arvostavan nuoruutta”, Hakosalo pohtii.
Historian tapahtumat vaikuttavat myös siihen, kuinka isoja eroja sukupolvien välille syntyy.
”Esimerkiksi sota-aika etäännytti vanhempia ja nuorisoa, kun kokemukset elämästä olivat jo niin etäällä toisistaan. Tästä ajatusmaailmojen kohtaamattomuudesta nousi 1960–70-lukujen nuorisokapina”, Hakosalo sanoo.
Nyky-yhteiskunnassa vastaava, joskin vähemmän dramaattinen, sukupolvia erottava kuilu liittyy tieto- ja viestintäteknologian murrokseen.
”Etenkin uuteen teknologiaan liittyvissä asioissa tuntuu siltä, että muna on viisaampi kuin kana. Nuoret kuitenkin unohtavat, että tämä tekniikan kehitys on edellisen sukupolven aikaansaannosta”, Hakola muistuttaa.
Selkeää voittajaa kana vs. muna -kilpailuun ei siis löydy. Yhteiskunta määrittää, arvostetaanko iän tuomaa viisautta vai nuoruuden intoa enemmän ja kumman ääni tulee kuulluksi paremmin.
Mitä olet aina halunnut tietää tieteestä? Onko olemassa tiedeaiheinen kysymys, johon et löydä vastausta? Vaivaako mieltäsi tiedepulma, jonka kysyminen saisi sinut tuntemaan itsesi tyhmäksi? Nyt voit esittää sinua aina askarruttaneen tiedeaiheisen kysymyksen Oulun ylioppilaslehdelle! Tiedeuutisten jengi ottaa selvää hassuimmista ja höpsöimmistäkin kysymyksistä. Lähetä siis mieltäsi kaihertava kysymys osoitteeseen tiedeuutiset.oyl@gmail.com. Vastaukset selviävät Tiedeuutisissa.
Julkaistu
SHARE
Terhi Suominen
Tiedeviestinnän maisteriopiskelija, joka haluaa selvittää, miksi asiat ovat niin kuin ne ovat.
Oulun yliopiston Tiedeviestinnän superpäivillä tutkijoita kannustettiin avoimeen vuoropuheluun suuren yleisön kanssa. Moni tutkija oli kiinnostunut keinoista, joilla tieteelle saadaan uusia yleisöjä pääministeristä tavalliseen veronmaksajaan.
Ammattitaitoinen tutkija osaa viestiä tieteestä. Yhä useammin tieteen popularisoinnin apuna käytetään sosiaalista mediaa. Somen käyttö on yksi tapa tuoda tutkimustietoa suuren yleisön tietoisuuteen ja hyödynnettäväksi. Myös tutkimusta rahoittavat tahot vaativat, että tiede tuodaan ulos akateemisista poteroistaan.
Nyt näitä tärkeitä taitoja on mahdollista oppia Tiedeviestinnän superpäivillä, jotka Oulun yliopisto järjestää yhteistyössä tiede- ja asiantuntijaviestintään erikoistuneen Kaskas Median kanssa.
Ensimmäiseen tilaisuuteen Tellus Innovation Arenalle 23.2. oli saapunut lähes 70 aiheesta kiinnostunutta tutkijaa.
Yliopiston viestintäjohtaja Marja Jokinen avasi tilaisuuden, jonka jälkeen esittely- ja inspiraatiopuheen tuli pitämään Kaskas Median Annina Huhtala. Kaikille osallistujille yhteisen avaustilaisuuden jälkeen päivä jatkui käytännönläheisesti työpajoissa.
Työpajoissa harjoiteltiin ”tiedepitchausta”, eli hiottiin lyhyttä myyntipuhetta omasta tutkimuksesta, tutustuttiin Twitterin käyttöön tiedeviestinnässä, kurkistettiin mediasuhteiden saloihin sekä kuultiin, millainen on kiinnostava blogikirjoitus.
Oulun ylioppilaslehti osallistui kahteen viimeksi mainittuun työpajaan.
Tutkija, inspiroidu ja uskalla kokeilla!
”Olet tutkimuksesi paras lähettiläs”, muistutti Annina Huhtala puheenvuorossaan.
Tutkijalla on uusin tieto hyppysissään, ja siitä kannattaa kertoa muillekin. Vielä parempi on, jos tutkijalla on viitseliäisyyttä osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun, siis mennä ja näkyä yliopistomaailman ulkopuolella.
Akateemisen uran edistäminen on itsessään kovaa työtä. Sen lisäksi tutkimuksesta pitäisi jaksaa vielä viestiä. Ei siis mikään ihme, jos tutkijan mielessä käväisee kysymys: “Mitä mä tästä hyödyn?”
Huhtala esitti neljä syytä, miksi tiedeviestintä kannattaa:
Ensinnäkin popularisoimalla tutkimusaihettasi opit tuntemaan itsesi paremmin: kuka olet ja miksi teetä tätä työtä?
Toiseksi tulet paremmaksi tutkijaksi, koska monimutkaisen tutkimustiedon seikkaperäinen avaaminen maallikolle selkeyttää itsellesikin, kuinka hyvin osaat asiasi.
Kolmantena syynä hän mainitsi rahoituksen. Sitä nimittäin tutkitusti saa paremmin, jos tutkimus on yhteiskunnallisesti merkittävää ja kansalaisten silmissä kiinnostavaa. Tutkijan oma aktiivisuus sosiaalisessa mediassa voi tässä kohtaa tulla avuksi.
Neljäs syy tehdä tiedeviestintää on Huhtalan mukaan yhteiskunnallinen. Tieteentekijät palvelevat yhteiskuntaa tuomalla tutkittua tietoa päätöksenteon tueksi. Harvoin tiedettä tehdään vain uran vuoksi. Useammin vaakakupissa painaa se, että tieteen avulla voidaan muuttaa maailmaa vähän paremmaksi.
Lisäksi Huhtala herätteli yleisöä ajattelemaan asioita suuren yleisön näkökulmasta. Jos asiantuntijat eivät viesti, joku toinen joukko tulee ja täyttää tilan omalla agendallaan. Toistaiseksi Suomessa tilanne on sikäli hyvä, että täällä tutkijoihin luotetaan ja heidän työstään ollaan kiinnostuneita.
Nousevana trendinä Huhtala mainitsee videot, sponsoroidun tiedejournalismin sekä virtuaali- ja lisätyn todellisuuden. Sosiaalisessa mediassa toimii taiten tehdyt visuaaliset sisällöt, joista hyvänä esimerkkinä hän mainitsi Ilmatieteen laitoksen erikoistutkijan Antti Lipposen videografiikan ilmastonmuutoksesta. Videota on katsottu pelkästään Twitterissä yli puoli miljoonaa kertaa.
Silti perinteisemmät tavat viestiä pitävät yhä pintansa. Näkyvyyttä, ja sitä kautta vaikuttavuutta, saa edelleen bloggaamalla, twiittaamalla, Facebookissa, tekemällä tiedotteita sekä esiintymällä mediassa ja verkostoitumalla aktiivisesti.
Tutkija voi myös miettiä, mistä löytyy juuri se yleisö, joka hänen tuottamastaan tiedosta hyötyy – ja keskittyä vaikuttamaan siinä kanavassa.
Tiedeviestinnän superpäivä houkutteli tutkijoita kaikilta tieteenaloilta. Tutkijoita kiinnosti oppia, miten tutkimuksen vaikuttavuutta voidaan lisätä viestinnän avulla ja miten tavoittaa erilaisia yleisöjä. Myös kritiikin ja vihapuheen kohtaaminen mietitytti.
Mediayhteistyön hyvät ja huonot uutiset
Oulun yliopiston viestintäpäällikkö Tapio Mäkinen ja viestintäasiantuntija Tiina Pistokoski isännöivät Tutkija <3 toimittaja? Parhaat vinkit onnistuneeseen mediayhteistyöhön -työpajaa.
Työpajassa käsiteltiin median toimintalogiikkaa ja sitä, miten saada julkisuutta tutkimukselle.
Media elää uutisista 24/7 ja on kiinnostunut siitä, mikä ihmisiä liikuttaa. Melkein mistä tahansa uudesta tutkimustuloksesta voidaan tehdä juttu, kunhan näkökulma on sellainen, että se koskettaa lukijaa. Siinä mielessä yliopistoväki istuu aarrearkun päällä.
Toisaalta globaalit tapahtumat kaipaavat paikallista selittämistä. Kun maailmalla tapahtuu jotakin merkittävää, olipa kyseessä sitten luonnonkatastrofi tai terrori-isku, voi paikallisen asiantuntijan puhelin soida.
Puhelimen päässä oleva toimittaja haluaa kommentin – ja mieluiten nopeasti.
Kun juttu menee läpi yhdessä lehdessä, voi siitä seurata muutakin mediahuomiota ja näkyvyyttä. Tämä on hyvä uutinen julkisuutta kaipaavalle. Eikä tarvitse itse kirjoittaa riviäkään!
Entä ne huonot puolet?
Joskus toimittajan ja tutkijan kohtaaminen on kuin epäsuhdan parin tanssi: kumpikin tahtoisi viedä, mutta toinen parista onnistuu tallomaan toisen varpaille.
Työpajassa käytiin keskustelua tilanteista, jolloin mediayhteistyö on uhannut karahtaa kiville. Erityistä närää tutkijoissa herättää se, jos jutun virheet jäävät korjaamatta tutkijan pyynnöstä huolimatta.
Lupa lukea omat sitaatit jutusta ei tutkijalle aina riitä, sillä sitaatteja on voitu käyttää asiayhteydestä irrallaan, jolloin niiden sanoma vääristyy.
Toimittajia moitittiin myös raflaavien otsikoiden käyttämisestä, ikään kuin klikkiotsikko olisi heille jutun faktoja tärkeämpi.
Työpajassa oltiin yksimielisiä siitä, että toimittajien ja tutkijoiden välisessä suhteessa olisi parantamisen varaa. Toimittajien olisi syytä ymmärtää tieteen tekemisen prosessia, joka ei taivu yhden kaiken selittävän otsikon alle. Tutkijat toivovat myös, että media pidättäytyisi ruokkimasta tasapuolisuusharhaa (false balance).
Tasapuolisuusharhasta on kyse silloin, kun esimerkiksi ajankohtaisohjelmassa otetaan tutkija-asiantuntijan rinnalle tasapuoliseksi keskustelukumppaniksi kokemusasiantuntija. Mielipidettä, jonka vahvistamiseksi ei löydy tieteellistä näyttöä, ei voida rinnastaa tieteellisesti todistettuun aineistoon. Ei, vaikka yhteiskunnassa pitääkin voida haastaa tieteen saavutukset ja epäillä niitä.
Mediayhteistyön onnistumisen kannalta tutkijankin pitää joustaa ja tutustua journalistisiin toimintatapoihin.
Asioiden selittäminen yleistajuisesti vaatii pilkuntarkkuudesta luopumista, oikomista ja yksinkertaistamista, mutta parhaimmassa tapauksessa nämä toimivat jutun eduksi. Tekstityöläinen hioo sisällön timantit esille. Ja kas, näin on taas saatettu tietoa lähemmäksi ihmistä.
Sijoita herkut kärkeen
Paikoillanne, valmiit, julkaise! Miten bloggaan tutkimuksestani? -työpajassa Kaskas Median Liisa Mayow laittoi osallistujat miettimään tarinaa. Siis kertomusta, jossa on alku, keskikohta ja loppu.
”Tavoitteena on kertoa tutkimuksestasi tarina, josta lukija välittää, ja jonka hän haluaa kertoa eteenpäin”, jatkoi Mayow.
Jotta se onnistuu, tulee tutkijan asemoida aivonsa eri asentoon tutkijan työstä. Blogikirjoittaminen eroaa tieteellisestä tekstistä niin rakenteen kuin kielenkin tasolla. Hyvässä tekstissä on imua. Toimiva niksi on yllättää lukija heti alussa ja kertoa tärkein sisältö ensin.
Historian jatko-opiskelijan Kaisa Harjun mukaan historiantutkimuksessa omasta tutkimuksesta suurelle yleisölle viestiminen nähdään osana perustyötä ja siihen kannustetaan.
Blogityöpajaan Harju päätti osallistua, koska hänellä ei ollut aikaisempaa kokemusta bloggaamisesta, ja koska blogin perustamista on pohdittu hankkeen tutkijoiden kesken.
Hän kertoo saaneensa blogityöpajasta paljon hyviä vinkkejä tekstin suunnitteluun.
”Erityisesti mieleeni jäi blogitekstin miettiminen tarinana sekä ohjeet tekstin tuottamiseen tilanteissa, joissa pää lyö tyhjää eikä ideoita synny. Näitä aion ehdottomasti hyödyntää omassa viestinnässäni.”
Seuraavat Tiedeviestinnän superpäivät järjestetään 23.3. ja 19.4. Linnanmaalla sekä 20.4. Kontinkankaalla.
Julkaistu
SHARE
Venla Tuohino
Tiedeviestinnän maisteriohjelman kasvatti, graduntekijä ja skeptikko.
Tämän viikon kysyjä haluaa tietää, miten merkittävää on terveyden kannalta, pitäytyykö 4,7-prosenttisissa alkoholijuomissa vai valitseeko sittenkin vahvemman nelosoluen.
Mutta kuinka haitallista terveyden kannalta oikein on, juoko tavallisen kolmosoluen sijaan vahvempaa lonkeroa tai nelosolutta?
Oulun yliopiston sisätautiopin professorin Markku Savolaisen mukaan terveyden kannalta myös prosentilla on merkitystä.
“Mitä enemmän alkoholia juodaan, sitä enemmän on haittavaikutuksia. Myös alkoholiprosentti vaikuttaa.”
Savolaisen mukaan yhä useampi henkilö ylittää riskirajat, jotka altistavat alkoholisairauksille. Käypä hoito -suosituksen mukaan miehillä riskiraja on 40 grammaa ja naisilla 20 grammaa säännöllisesti päivässä.
Lisäksi alkoholijuoman annoksen kasvulla on vaikutusta: 0, 33 litran keskiolutpullo tai vastaava pieni tölkki 4,7-prosenttista juomaa sisältää 11–12 grammaa alkoholia.
”Isommassa 0,5 litran tölkissä vahvempaa olutta on peräti 21,7 grammaa alkoholia – siis lähes kaksinkertainen määrä.”
Naisten riskiraja ylittyy silloin jo yhdellä annoksella, jolloin alkoholin suurkulutus altistaa monille sairauksille ja muille haitoille.
Savolainen mainitsee alkoholin terveyshaitoiksi maksakirroosin ja haimatulehduksen. Savolaisen mukaan maksakirroosin aiheuttaa yleensä useiden vuosien suurkulutus, mutta haimatulehdukselle sen sijaan ei ole selvää kynnysarvoa.
”Jo lyhytaikainenkin runsas kulutus saattaa laukaista hengenvaarallisen haimatulehduksen.”
Alkoholin suurkulutus lisää kuitenkin monia muitakin sairauksia, muun muassa tulehdussairauksia, kuten tuberkuloosia ja seksisairauksia, sillä alkoholi heikentää elimistön puolustuskykyä.
Alkoholisairauksien lisääntymisen lisäksi suuremmat alkoholiannokset vaikuttavat myös tapaturma-alttiuden kasvamiseen. Alkoholilla on vaikutusta myös autolla ajoon.
”Enää ei riitäkään kaksi tuntia yhden annoksen jälkeen niin kuin ennen, vaan isomman annoksen jälkeen veressä on alkoholia vielä 3–4 tunnin kuluttuakin.”
Mitä olet aina halunnut tietää tieteestä? Onko olemassa tiedeaiheinen kysymys, johon et löydä vastausta? Vaivaako mieltäsi tiedepulma, jonka kysyminen saisi sinut tuntemaan itsesi tyhmäksi? Nyt voit esittää sinua aina askarruttaneen tiedeaiheisen kysymyksen Oulun ylioppilaslehdelle! Tiedeuutisten jengi ottaa selvää hassuimmista ja höpsöimmistäkin kysymyksistä. Lähetä siis mieltäsi kaihertava kysymys osoitteeseen tiedeuutiset.oyl@gmail.com. Vastaukset selviävät Tiedeuutisissa.
Julkaistu
SHARE
Heli Paaso-Rantala
Oulun yliopiston tiedeviestinnän opiskelija, joka ei aina pysy mukana maailman menossa.
Pokémon Go -mobiilipeli sai kesällä 2016 pelaajat liikkeelle ympäri maailmaa. Oulussa kehitettiin samantyyppinen mobiilisovellus muutamia vuosia aiemmin osana liikuntalääketieteellistä tutkimusta.
Fyysinen aktiivisuus voi jäädä luennoilla istumisen ja esseiden kirjoittamisen lomassa vähälle. Erilaiset aktiivisuusrannekkeet patistavat ajoittain nousemaan tuolista ja liikkumaan.
Aktiivisuuden seuraamisella on merkitystä: Oulun yliopistossa nuorille miehille tehdyssä tutkimuksessa huomattiin tällaisten sovellusten voivan todella lisätä fyysistä aktiivisuutta.
Oulun yliopiston tohtorikoulutettava Anna-Maiju Leinonen ja hänen tutkimusryhmänsä ovat tutkineet nuorten miesten fyysistä aktiivisuutta pelillistämisen keinoin.
Leinosen tutkimus oli osa vuonna 2009 aloitettua MOPO-hanketta.MOPO-hankkeessa toteutettiin tutkimusta muun muassa Oulun alueen kutsuntojen yhteydessä vuoteen 2013 saakka. Hankkeen päätoteuttajia olivat Oulun diakonissalaitoksen liikuntalääketieteellinen klinikka ja Oulun yliopisto, ja keskeisiä yhteistyökumppaneita olivat Oulun kaupungin liikuntapalvelut, Virpiniemen liikuntaopisto sekä Puolustusvoimat.
Pelillistetyn palvelun pilotti-interventio järjestettiin vuonna 2012, jolloin tutkimus kesti kolme kuukautta. Tuolloin mukana oli 280 kutsuntoihin osallistunutta nuorta miestä, joille tutkimusryhmä antoi aktiivisuusrannekkeet. Rannekkeiden avulla ryhmä sai positiivisia tuloksia fyysisen aktiivisuuden lisääntymisestä.
Leinosen ja tutkimusryhmän toteuttama laajempi kuuden kuukauden tutkimus aloitettiin vuoden 2013 syyskuussa kutsuntojen yhteydessä. Tutkimusryhmä järjesti kutsunnoissa kuntotestin, johon osallistuneilta kysyttiin halukkuutta osallistua tutkimukseen.
Tutkimusryhmä jakoi aktiivisuusrannekkeet kaikille tutkimukseen osallistuneille 496 nuorelle miehelle. Osallistujat jaettiin kahteen ryhmään: kontrolliryhmään ja interventioryhmään.
Kontrolliryhmäläiset eivät saaneet palautetta aktiivisuudestaan, heidän ainoa tehtävänsä oli mitata omaa aktiivisuuttaan ja ladata se tutkimustietokantaan.
Interventioryhmä ei saanut ensimmäisen viikon aikana palautetta aktiivisuudesta. Tämän jälkeen he saivat ohjeet palautteen saamista varten mittarista sekä tutkimusta varten kehitetystä MOPOrtaali-mobiilisovelluksesta.
Anna-Maiju Leinosen mukaan MOPOrtaalin tavoitteena oli nuorten miesten aktivointi myös sosiaalisesti eikä vain fyysisesti.
”Syrjäytyminen on ongelma nuorten miesten keskuudessa, ja sovelluksella haluttiin rohkaista heitä myös sosiaalisuuteen.”
Sovelluksen avulla käyttäjä pystyi seuraamaan omaa fyysistä aktiivisuuttaan sekä kuntoaan. Käyttäjä sai palvelun kautta muun muassa päiväkohtaista minuuttitietoa omasta aktiivisuudesta.
Palvelussa toimi lisäksi chat, jonka kautta käyttäjät pystyivät keskustelemaan toistensa kanssa. Käyttäjät pystyivät myös jakamaan kuvia, saamaan tietoa liikunnasta ja ravitsemuksesta sekä Oulun kaupungin nuorille kohdennetuista palveluista.
Peli innosti liikkumaan
Interventioryhmän käyttäjät pääsivät pelaamaan Clans of Oulu -peliä, joka kehitettiin yhteistyössä tutkijoiden, nuorten sekä oululaisen Ludocraft-pelifirman kanssa.
Pelissä Oulun kartta oli jaettu alueisiin, ja käyttäjät pystyivät valtamaan niitä menemällä fyysisesti paikan päälle ja maksamalla pelissä kerätyillä pisteillä. Pelissä oli viisi joukkuetta, kirjautuessa sisälle pelaaja sai valita joukkueen, jossa halusi pelata.
Pelissä sai lisäpisteitä muun muassa aktiivisuustiedon lataamisesta, fyysisen aktiivisuuden lisäämisestä sekä istumisen vähentämisestä.
”Pelin tapahtumat näkyivät myös palvelun kautta eli ne integroitiin toisiinsa. Lisäksi pelissä ja palvelussa käytettiin yhteneväistä ulkonäköä.”
Leinosen mukaan palvelusta jaettu tieto oli räätälöityä kunkin käyttäjän aktiivisuustason ja elämäntapamuutoshalukkuuden perusteella.
Tutkimus jatkui vuoden 2014 maaliskuulle, jolloin tutkimukseen osallistuneille teetettiin sama kuntotesti kuin syksyllä 2013. Noin 70 prosenttia tutkimukseen mukaan lähtijöistä oli mukana loppuun saakka.
Aktiivisuus lisääntyi yksittäisillä käyttäjillä
Tutkimuksen päätavoitteena oli arvioida sovelluksen soveltuvuutta nuorten miesten aktivointiin.
Palveluun kirjautui lopulta 60 prosenttia kaikista interventioryhmäläisistä ja nämä 161 käyttäjää kirjautuivat palveluun yhteensä hieman yli 1000 kertaa.
Kirjautumisia palveluun oli keskimäärin kolme yhdeltä henkilöltä.
Anna-Maiju Leinosen mukaan kirjautumismäärät olivat vähäisiä, vaikkakin osa käyttäjistä kirjautui palveluun jopa 200 kertaa. Peliä sen sijaan pelasi puolen vuoden aikana 56 käyttäjää, mikä on noin viidesosa interventioryhmäläiistä. Leinosen mukaan aktiivisia pelaajia oli vielä vähemmän.
Tutkimuksen toisena tavoitteena oli arvioida, voiko palvelun avulla saavuttaa positiivisia muutoksia fyysisessä aktiivisuudessa ja kunnossa. Aktiivisuustiedon vertailuun tutkimusryhmä käytti MVPA-aikaa.
”MVPA-ajalla (Moderate to vigorous physical activity) tarkoitetaan fyysistä aktiivisuutta, joka sisältää kaiken liikunnan reippaasta intensiteetistä ylöspäin.”
MVPA-aikaan kuuluvat reippaaseen, tehokkaaseen ja erittäin tehokkaaseen liikuntaan käytetty aika. Tutkimusryhmä havaitsi interventioryhmällä viikoittaisen keskimääräisen fyysisen aktiivisuuden lisääntyvän ja kontrolliryhmällä laskevan.
Muutos ei kuitenkaan ollut tilastollisesti merkittävä ennen kuin vasta yksittäisillä viikoilla tutkimuksen loppuvaiheilla.
Tutkimuksen alussa ja lopussa suoritetuissa kuntomittauksissa tapahtuneissa muutoksissa ei ryhmien välillä havaittu eroja.
Vaikka fyysinen aktiivisuus lisääntyi yksittäisillä käyttäjillä, fyysisen aktiivisuuden lisääntyminen ei näkynyt ryhmätasolla.
“Tuloksia voidaan siis pitää lupaavina, mutta jotta pääsisimme todellisiin muutoksiin nuorten miesten käyttäytymisessä, tulisi palvelua edelleen kehittää.”
Leinosen tutkimusryhmällä ei ollut sosiaalisen aktivoitumisen osalta käytössä mittareita, joilla muutosta olisi mitattu.
Tutkimuksen avulla osa vähemmän liikkuvista nuorista miehistä saatiin aktivoitua.
Vähensikö tiedonsiirron vaikeus tiedonsaantia?
Leinosen mukaan tutkimuksen haasteena oli vähäinen aktiivisuustieto sekä palvelun käytön kiinnostuksen ylläpito. Tutkimuksen aikana käyttäjien piti itse huolehtia aktiivisuustiedon lataamisesta tutkimustietokantaan, mikä saattaa selittää tiedon vähäisyyttä.
Aktiivisuusmittarilla mitattu tieto siirrettiin tietokantaan heille annetun Flowlink-latausalustan avulla: Käyttäjät riisuivat rannekkeen ranteesta ja asettivat sen alustalle. Alusta itsessään oli kytketty tietokoneeseen.
Mittarin osalta tiedonsiirrossa ei hyödynnetty esimerkiksi Bluetooth-yhteyttä, jonka avulla tietojen lataaminen olisi ollut paljon helpompaa.
Käyttäjiltä kerätyn palautteen mukaan helpompi tiedonsiirto olisikin ollut paikallaan.
Anna-Maiju Leinonen pitää tutkimuksen vahvuuksina muun muassa laajaa väestöpohjaista tutkimusjoukkoa ja jatkuva-aikaista aktiivisuuden mittausta molemmissa tutkimusryhmissä. Tutkimuksen tulokset auttavat kehittämään tulevaisuudessa vaikuttavia ja nuoria kiinnostavia palveluja, jotka tukevat muun muassa fyysisen aktiivisuuden lisäämistä.
Julkaistu
SHARE
Heli Paaso-Rantala
Oulun yliopiston tiedeviestinnän opiskelija, joka ei aina pysy mukana maailman menossa.
Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan jopa yli kolmanneksella lapsista on virheellisiä käsityksiä ruoan reitistä ja maatiloista. ”Ymmärrys siitä, mistä ruoka tulee ja miten omilla valinnoillaan voi vaikuttaa, on hakusessa”, muotoilee Luonnonvarakeskuksen tutkija Pia Smeds. Jotta virheelliset luulot väistyisivät, lasten olisi hyvä päästä luokkahuoneen lisäksi tutustumaan myös koulupuutarhoihin, luontoon ja maatiloihin.
Suomalaisten maatilojen määrä on laskussa, ja suomalaisista noin 70 prosenttia asuu urbaanissa ympäristössä.
Kun omakohtaista kokemusta ei ole, käsitys ruoantuotannosta ja maatiloista on monella lapsella kertomusten varassa. Luonnonvarakeskuksen tutkijan Pia Smedsin väitöstutkimuksen mukaan yli kolmanneksella lapsista onkin virheellisiä mielikuvia maataloudesta ja ruoantuotannosta.
Smedsin tutkimus osoittaa, miten koulusta saatu tieto ruoasta ja maanviljelystä yhdistyy median ja muun ympäristön välittämään kuvaan. Lastenkirjojen ja piirroshahmojen vaikutus ulottuu lasten mielikuviin maatilan eläimistä ja työstä. Tutkimuksessa mukana olleet lapset piirsivät esimerkiksi elefantin lehmän viereen ja lehmän häkkiin, Smeds kertoo.
Oulun yliopistossa 10.11. väitelleen Smedsin kasvatustieteen alan väitöskirja käsittelee ruokakasvatusta, eli lasten mielikuvia ja oppimista ruoan reitistä pellolta pöytään. Smedsin tutkimuksessa oli mukana 318 5- ja 6-luokkalaista oppilasta Helsingistä, Vaasasta, Forssasta ja Jokioisilta.
Smedsin mukaan tutkimukseen osallistuneiden lasten mielikuvissa maatila vertautuu eläintarhaan, ja käsitys maataloudesta on romantisoitunut: lehmät lypsetään käsin eikä kännykkä löydä signaalia. Kun lapset menevät paikan päälle maatilalle, he huomaavat että todellisuus ei vastaakaan mielikuvia: älypuhelin pelaa myös maatilalla, eivätkä lehmät ole häkeissä kuten eläintarhan eläimet lastenkirjoissa ja -ohjelmissa.
Vaikka tutkimuksen mukaan kaupungissa asuvat lapset romantisoivat maatiloja maalla asuvia enemmän, kaikilla lapsilla oli samantyyppisiä virheellisiä mielikuvia. Lasten äidinkielellä ei ollut vaikutusta vastauksiin.
Pia Smedsin mukaan kyseessä on suurempi ongelma kuin ymmärretään. Smedsiin yhteyttä ottaneet opettajat ovat kertoneet että jotkut yläkoululaiset eivät tiedä miten perunoita keitetään tai että ne pestään maasta nostamisen jälkeen.
Luonnonvarakeskuksen tutkija Pia Smeds näkee kouluruoan erinomaisena pedagogisena välineenä. Ruoan kautta voidaan opettaa lapsille omien valintojen ympäristövaikutuksia ja antaa valmiuksia tehdä kestäviä valintoja. Kuva: Riikka Kalmi.
Omakohtainen kokemus tehostaa oppimista
Mutta mikä neuvoksi? Pia Smeds tarjoaa avuksi vierailua maatilalle.
Kun tutkimukseen osallistuneet lapset vierailivat ruoan alkulähteillä eli maatiloilla, he oppivat tehokkaammin ja keskittyivät paremmin. Smedsin tutkimus osoittaa, että lasten vieminen aitoon ympäristöön antaa lapsille luokkahuoneeseen verrattuna erilaisen mahdollisuuden oppia, antaen kokonaiskuvan siitä, mistä ruoka tulee ja millaista on työ ja elämä maatilalla.
”Luokkahuone on rajoitettu ympäristö”, hän toteaa.
Smedsin mukaan oppiminen omakohtaisen kokemuksen kautta aidossa ympäristössä antaa tilaa erilaisille oppijoille ja syventää oppimiskokemusta: itse koettu jää paremmin mieleen, ja käsitys ruoasta sekä maatilasta muuttuu realistisemmaksi. Tiedon saaminen ja maatilan kokeminen paikan päällä siis korjaa mielikuvia vastaamaan todellisuutta.
Smedsin mukaan lapset hyötyvät maatiloihin tutustumisesta ja koululle tulevista vierailijoista, kuten paikallisista yrittäjistä. Kun lapset viedään ulos luokasta koulupuutarhaan, luontoon tai maatilalle, oppimiselle avautuu uusia mahdollisuuksia.
Smedsin mukaan on tärkeää, että lapset tietävät mitä syövät, mistä ruoka on tullut lautaselle ja millaista työtä sen eteen on tehty. Lasten on hyvä huomata että ruoan ei tarvitse tulla kaukaa, eikä ruoan kasvattaminen ole vaikeaa tai outoa, hän painottaa.
Pia Smeds näkeekin kouluruoan erinomaisena pedagogisena välineenä. Ruoan kautta voidaan opettaa lapsille omien valintojen ympäristövaikutuksia ja antaa valmiuksia tehdä kestäviä valintoja.
Vaikka lapset ovat tulevaisuuden päättäjiä, tulevaisuus ei ole vain poliitikkojen vastuulla, vaan “kaikkien panos lasketaan”. Hänen mukaansa on tärkeää, että jokainen tietää omat mahdollisuutensa vaikuttaa.
Ruoan kautta voidaan antaa konkreettisia välineitä kestävän tulevaisuuden rakentamiseen, hän kertoo. Jotta lapset voivat tehdä ekologisia ja eettisiä käytännön valintoja, heillä on oltava tietoa. Ruokakasvatus onkin pitkälle kantavaa kestävyyskasvatusta, Smeds toteaa.
Julkaistu
SHARE
Heidi Niemi
Tiedeviestinnän ja kirjallisuuden opiskelija, joka ei tiedä, mutta ottaa selvää.
Vanhaan hyvään aikaan lapset hiihtivät kouluun umpihankea ja sekä tullessa että mennessä oli ylämäki. Oululaisten korkeakouluopiskelijoiden sukupolvikokemus on puolestaan ainainen vastatuuli, joka kylmettää sormien lisäksi myös opiskelijan sielun. Mutta miksi Oulussa tuulee aina?
Oulun yliopiston luonnonmaantieteen professorilla Jan Hjortilla on tämän viikon Tiedekysymykseen vastaus valmiina.
“Tietysti siksi, että täällä on niin hyvä pöhinä”, Hjort naurahtaa.
Täysin positiivisen ilmapiirin varaan Hjort ei Oulun tuulisuutta laske.
Oulun sijainti meren äärellä ja Pohjois-Pohjanmaan maisemat ovat luonnollinen selitys tuulisuudelle. Tämän vuoksi myös keskimääräiset tuulen nopeudet voivat olla suurempia.
“Merestä johtuen meillä on paljon tasaista pintaa, joten tuuli pääsee esteettä puhaltamaan. Ei ole kitkaa, joka hidastaisi tuulen liikettä”, Hjort kertoo.
Väite Oulun tuulisuudesta ei kuitenkaan saa professorilta enempää myönnytyksiä. Vaikka kostea ja kylmä ilma näin alkutalvesta pyöräilevää opiskelijaa harmittaa, on väite myytti.
“Ei Oulussa aina tuule. Esimerkiksi kesähelteillä ja talven kovien pakkasjaksojen aikana voi olla pitkiäkin aikoja, että ei tuule juuri ollenkaan”, Hjort muistuttaa.
Seuraavan kerran Alppilan suoralla vastatuuleen polkiessa voi lohduttautua sillä ajatuksella, että ehkä niissä isovanhempien hiihtokertomuksissa oli myös värikynää mukana.
Mitä olet aina halunnut tietää tieteestä? Onko olemassa tiedeaiheinen kysymys, johon et löydä vastausta? Vaivaako mieltäsi tiedepulma, jonka kysyminen saisi sinut tuntemaan itsesi tyhmäksi? Nyt voit esittää sinua aina askarruttaneen tiedeaiheisen kysymyksen Oulun ylioppilaslehdelle! Tiedeuutisten jengi ottaa selvää hassuimmista ja höpsöimmistäkin kysymyksistä. Lähetä siis mieltäsi kaihertava kysymys osoitteeseen tiedeuutiset.oyl@gmail.com. Vastaukset selviävät Tiedeuutisissa.
Julkaistu
SHARE
Sampo Marski
Kirjoittaja on tiedeviestinnän maisteriopiskelija, jolle tiede on asenne ennen kaikkea.
