Kulttuuria kampukselta: Jokrates toteuttaa lapsuuden unelmaansa

Oululainen Joonatan Väisänen opiskelee musiikkikasvatusta, bassonsoittoa ja laulua ja tekee uraa rap-artistina. Muusikkoperheen lapsi näki nuorena videon räpin suomenmestaruuskilpailuista ja innostui itse tekemään musiikkia. Nyt Väisänen on vuoden 2019 räpin suomenmestari, joka keikkailee ja työskentelee muusikkona artistinimellä Jokrates.

Jokrates: ”Sanavalmius, nokkeluus ja huumorintaju on aina ollut mun juttu. Se räppi mihin mut aluksi kasvatettiin, missä ihmiset solvaa toista ja heittää juttuja suoraan hatusta, on se mistä oon innostunut. Supliikkina sanaseppona se oli mun juttu, että tähän voisi helposti yhdistää musiikin ja olla silti se sama kundi. 

Oon alkanut tätä tekemään kun mulle on linkattu vuoden 2005 Rap SM -finaali, ja oon seurannut lajia siitä asti. Lisäilin tyyppejä Facebook-kavereiksi ja lähetin viestejä, joissa kysyin että voitko haukkua mua ja voitko räpätä mulle vähän. Räpin suomenmestaruus oli ehdottomasti urani tähänastinen kohokohta. Siitä tuli maailman huipulla -fiilis, vaikka se tunne on jo vähän hälventynyt. 

Räpit kirjoitetaan pääasiallisesti itse. Inspiraatio voi tulla mistä vaan. Esimerkiksi Frendeissä on yksi tosi hauska kohtaus mistä tein biisin. Sibelius on istunut Ainolan pellon reunalla omalla tuolillaan ja saanut lentävistä joutsenista inspiraation. Ideoita voi tulla omasta elämästä, parisuhteista, peloista ja arjen asioista. Etsin myös inspiraatiota modernista taiteesta, maalauksista ja muista artisteista joita kuuntelen. Sieltä sun täältä poimin pieniä juttuja. 

Maailmassa on miljoonia ihmisiä, jotka haluaa olla artisteja, mutta ei tee töitä sen eteen. Mä opiskelen myös konservatoriolla laulua ja bassonsoittoa ja käyn päivätöissä, niin mullakin on hirveesti juttuja valmiiksi lautasella, mutta nyt kaikki vapaa-aika menee siihen että teen musiikkia ja mietin miten kasvattaa tätä hommaa. Se ei ole enää kököttämistä ja odottelemista, että joku tulisi sanomaan että oot taitava, vaan nimenomaan aktiivista työtä. Se varmaan erottaa jyvät akanoista, että kuinka paljon jaksaa tehdä sitä tylsää työtä ja uhrata vapaa-ajasta, jättää esimerkiksi bileet välistä että jaksaa kirjottaa uutta musiikkia. 

Haaveilen kyllä kuuluisuudesta. Ihmiset aina sanoo että se ei ole tärkeintä, vaan se on oheistuote, mikä tulee jos on hyvä siinä mitä tekee. Niin se onkin, mutta kyllä mulla on selkeä tarkoitus että haluan tehdä tätä elääkseni, ja se kulkee käsi kädessä sen kanssa että on kuuluisa. 

Nykyään Instagramissa jengi soittelee mulle videopuheluita että voidaanko ottaa kamppailua. Niitä tulee monesti aamuyöllä niin mun pitää aina estää niitä. On olemassa eri levelejä julkisuutta. Oon niin pienellä levelillä että ihmiset vaan humalassa kehtaa sanoa mitään. Jos Sanni tulee vastaan niin on ihan sama ollaanko K-Marketissa tai missä vaan, pyydetään ottamaan yhteiskuva. Mutta jos fanittaa vaikka jotakin mun rap sm -videota niin selvinpäin kävellään ohi mutta kännissä tullaan juttelemaan. Oon sillä humalalevelillä. 

Toivon, että tulevaisuudessakin saan tehtyä hyvää musaa ja kehityn sen verran että se työ puhuu puolestaan. Jos katson elämää taaksepäin ja ajattelen että ’vitsi kun lopetin musanteon silloin 2023 kun se ei oikeen lähtenyt’ niin se on se painajainen. Toivon että jaksan pitää tän mentaliteetin, pysyä vahvana ja ilon kautta onnistua.”

Maiju Putkonen

Päivisin kasvatuspsykologian maisteri, öisin kuvittaja ja kulttuurin kuluttaja.

Lue lisää:

Vaihtoehtoista näkökulmaa edustamassa

Räppäri Karri Miettinen eli Paleface on mukana Suomen satavuotisjuhlavuoden suunnittelussa ja edustaa ylpeänä suomiräppärinä vaihtoehtoisia näkökulmia.

TEKSTI Minna Koivunen

KUVAT Inkeri Jäntti

Monipuolinen, monitahoinen, monimutkainen ja laaja. Näin kuvailee räppäri Karri Miettinen eli Paleface Suomen satavuotisjuhlavuotta valmistelevan hallituksen tehtävää.

Heidän kontollaan on muun muassa juhlavuoden 2017 keskeisimmät tavoitteet, periaatteet ja toteutusmuodot esittävä juhlavuoden ohjelmajulistus sekä juhlaohjelmiston suunnittelu. Kuulostaa tosiaan monipuoliselta ja laajalta. Viimeksi näin isosti Suomessa on juhlittu 75-vuotisjuhlavuotta vuonna 1991.

Miettisen lisäksi hallituksessa on laaja kirjo suomalaisia eri alojen ammattilaisia. Mukana on muun muassa historianprofessori Martti Häikiö, muotoilija, yrittäjä Paola Suhonen, Svenska Kulturfoden –säätiön johtaja Leif Jakobsson, piispa Irja Askola ja taiteilija, näyttelijä Manuela Bosco.

”Olen ylpeä, että saan olla minun hyvin radikaalista poliittisesta kapinallisesta näkökulmasta tasapainottamassa kokonaisuutta ja että saan suomiräppärinä ja punkkarina olla mukana sekä edustaa vaihtoehtojengiä.”

Valmisteluorganisaatioon valtiosihteeri Paula Lehtomäen puheenjohtajaman hallituksen lisäksi kuuluu vuosittain kokoontuva, pääministeri Juha Sipilän johtama valtuuskunta, johon kuuluu 70 yhteiskunnan eri alojen edustajaa. Koko juhlavuoden vetäjänä on Oulun yliopiston alumni Pekka Timonen.

Jyrkkien ryhmien aikaa

Karri Miettinen kertoo hallituksen lähteneen työssään liikkeelle perusasioista: sloganeista ja visuaalisesta ilmeestä, jotka ovat kuitenkin vain yksi osa.

”Ennen kaikkea tehtävänämme on ollut herätellä jengiä, että tämmöinen on tulossa ja mitä te meinaatte tehdä?  Suurin haaste on ollut saada viesti kaikille, että on juhlat tulossa ja saada suomalaiset osallistumaan juhlavuoteen maakunta- ja järjestötasolla”, hän kertoo ja jatkaa:

”Minua on kiinnostanut ennen kaikkea se, millaisessa hengessä ja miten maan itsenäisyyttä juhlitaan tällaisena aikana, kun on ilmassa hyvin aggressiivista ja poissulkevaa nationalismia. Tilanne ei ollut näin paha silloin, kun aloitimme joulukuussa 2013.”

Juhlavuoden teemana on yhdessä, tillsammans. Miettinen kertoo, että he haluavat juhlavuotta juhlittavan mahdollisimman avoimessa ja innostavassa hengessä. He ovat pyrkineet luomaan mahdollisimman vähän arvottavaa materiaalia ja välttämään perinteisiä kansallisia symboleita leijonaa ja siniristilippua.

”Olen yrittänyt muistuttaa siitä, että tämä on ristiriitojen, mielipiteiden, someraivon ja meemien aikakautta. Mitä tahansa me teemme tai hallituksessa päätämme, sitä tullaan twistaamaan. Tämä on hyvin jyrkkien ryhmien aikaa.”

Luonnollisesti he ovat hallituksessa pohtineet sitä, millainen merkitys nykyään kansallisvaltiolla on.

”Yhtä mieltä olemme siitä, että voimme olla ylpeitä tietyistä asioista suomalaisina. Minä pidän Suomea nerokkaana maana monella tapaa: historiallisesti edistyksellisenä ja sosiaalisten innovaatioiden maana.”

Mitä juhlavuosi konkreettisesti sitten tarjoaa, siitä Miettinen ei voi vielä puhua kovin yksityiskohtaisesti. Mitään yhtä isoa juhlaa ei tulee, vaan vuoden mittaan järjestetään paljon hienoja kulttuuritapahtumia. Miettinen on pyrkinyt pitämään ääntä siitä, että juhlavuosi ei olisi Helsinki-keskeinen ja mukaan otetaan uudetkin suomalaiset.

”Hyvin monet järjestöt ja yhteiskunnalliset tahot ovat ajatelleet, että annetaan lahja Suomelle ja kaikilla on hankkeita: isoilla ja pienillä yrityksillä, brändeillä, urheilumaailmassa, järjestötasolla ja kaikki valtion instituutiot juhlivat juhlavuotta. On tulossa makeita, positiivisia juttuja. Ihan yllättäviä!”

Oulun ylioppilaslehti 2016

Suomiräppiä uusiin paikkoihin

Tänä keväänä Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana -kokoonpanon kanssa keikkaileva Miettinen on viime aikoina työskennellyt monenlaisten projektien parissa. Hän sai vasta valmiiksi musiikin Helsingin kaupunginteatterin lastennäytelmään AtomiAatos, johon hän sävelsi 90-luvun henkistä räppiä ja r’n’b:tä. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun lapsille suunnatussa teatteriesityksessä on oikeaa räppiä.

Teatterin lisäksi Miettinen on tehnyt viime aikoina musiikkia valkokankaille kuten syyskuussa ensi-iltaan tulevaan Antti J. Jokisen Pahan kukat -elokuvaan. Muitakin elokuvaprojekteja hänellä on ollut, mutta niistä ei voi vielä puhua. Myöhemmin tänä vuonna luvassa on myös Palefacen omaa soolomateriaalia.

Räppärin uusi aluevaltaus keikkarintamallakin on edessä kuluvana vuonna, kun hän tekee ensimmäisen Yhdysvaltojen-kiertueensa yhdysvaltalaisräppäri MC Matren kanssa.

Eroa oman soolomusiikin ja teatteri- ja elokuvamusiikin tekemisessä ei Miettisen mukaan ole.

“Siinä ollaan samojen asioiden kanssa tekemisissä, mutta tietysti aiheet määrittyvät teoksen kautta. Esimerkiksi Pahan kukat -elokuvaan tein modernia räppiä, jossa on mukana jousikvartetti ja bängäävät räppibiitit. Sitten taas toiseen leffaprojektiin tulee amerikansuomalaista työväenlaulumusiikkia. Ne ovat musiikillisesti hyvin eri maaperästä.”

Miettinen on kiitollinen nykyisestä asemastaan, että saa valikoida töitä ja tehdä mielekkäitä projekteja.

“Mielenkiintoisia työtarjouksia on tullut ja joita saan tehdä. Koen, että teen pioneerihankkeita ja vien suomiräppiä uusiin paikkoihin.”

Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana keikalla Oulussa perjantaina 11.3. Oulun Musiikkijuhlilla.

Minna Koivunen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja, joka pyrkii ymmärtämään maailmaa pala palalta, oppii joka päivä jotain uutta ja rakastaa uimista. Twitter: @koominna

Lue lisää:

Omapäinen sooloilija

On parempi vain tehdä asiat valmiiksi eikä huudella niistä ennen aikojaan, ajattelee Henri Pulkkinen.

Henri Pulkkinen eli Paperi T ei ole ehtinyt tänä kesänä juuri oleskella kotonaan. Hän julkaisi huhtikuussa soolodebyyttinsä Malarian pelko ja siitä lähtien häntä on revitty festivaaleille ympäri Suomea. Keikkoja on ollut enemmän kuin koskaan aiemmin.

”Koko ajan on vähän sellainen olo, että unohdan, missä minun pitää olla seuraavaksi”, Pulkkinen kommentoi vilkasta kesäänsä.

Uusi tulokas hän ei suomalaisessa räpissä ole, vaikka hänen soolonsa vasta tänä vuonna ilmestyikin. Pulkkinen on räpännyt teini-ikäisestä lähtien ja on osa räp-yhtye Ruger Haueria Pyhimyksen ja Tommishockin rinnalla.

Keikkailu yksin on sen sijaan hänelle uutta ja eroaa suuresti Ruger Hauerin esiintymisistä, jotka syntyvät Pulkkisen luonnehdinnan mukaan kaaoksesta.

”Ruger Hauer koostuu kolmesta itsepäisestä ihmisestä, joilla kaikilla on omat ajatuksensa siitä, mitä bändin tai keikan pitäisi olla. Meidän keikka on kaaos, josta ei ikinä tiedä, tuleeko siitä ihan hirveää vai tosi hyvää. Se voi jonkun jäsenen mielestä olla hyvä tai jonkun jäsenen mielestä paska keikka ja yleisön mielipidettä en haluakaan tietää”, räppäri naurahtaa.

Pulkkinen pitää siitä, että hän saa sooloillessaan päättää, mitä lavalla tekee ja voi ohjailla keikan kulkua oman mielensä mukaan.
”Omalla soolokeikalla paineet ovat ihan erilaiset, koska vastuu on vahvemmin minulla. Osan soolokeikoistani olen tehnyt Femme En Fourrure -yhtyeen kanssa, josta olen ollut todella innoissani.”

En räppää livenä

Henri Pulkkinen on hurmannut musiikillaan ja keikoillaan monia pitkin suvea. Hänen keikoillaan liikututaan ja vaikututaan. Räppäri itse ei osaa ajatella vaikuttavansa ihmisiin eikä esiintyminen ole hänelle ollut elämän suuri päämäärä. Ruger Hauerin alkuvuosina hän ei missään nimessä olisi halunnut edes alkaa keikkailla.

”Silloin olin, että ääh en mä livenä räppäämään mene. Ei ei ei. Vaikka olin nuorena kiinnostunut näyttelemisestä ja olin koulun näytelmissä, jossain vaiheessa minua alkoi ahdistaa esiintyminen.”

Häntä eivät keikat useimmiten jännitä, ja esiintyjän identiteetti on hänelle muodostunut vahingossa.

”En ole nuorena halunnut esiintyä sukulaisille ja minulle ei ole ollut tärkeää päästä jonnekin, missä ihmiset katsovat minua. Enemmän olen mennyt siitä poispäin ja oudon silmukan kautta joutunutkin palaamaan siihen.”

Malarian pelko -levyn myötä kasvanut suosio ei ole saanut Pulkkista kaventamaan omia tekemisen mahdollisuuksiaan. Aiempaa suurempi kuuntelijakunta ei rajoita hänen luovuuttaan.

”Kaikessa tekemisessä tärkeintä on vain tehdä. Se, että teet jotain, johtaa seuraavaan ja siitä taas tulee uusi idea, jonka kautta tekee jotain muuta. Laskelmointi ei ole minun mielestäni kauhean mielenkiintoista.”

Ennen seuraavaa Paperi T -albumia Pulkkisella on työn alla muutamia muita musiikkiprojekteja, kuten Ruger Hauerin neljäs pitkäsoitto, joka ilmestynee vielä tänä vuonna. Hän on kuitenkin ehtinyt miettiä seuraavia sooloaskeliaankin.

”Minulla on jonkinlaista uskallusta tehdä vielä enemmän jotain erilaista tai mennä siihen suuntaan, mikä itseäni kiinnostaa.”

Muista tulevista musiikkiprojekteista Pulkkinen ei halua puhua.

”Räpgenressä kaikki tykkäävät huudella, mitä he tekevät ja siinä kestää viisi vuotta tai sitä ei ikinä tulekaan. Parempi tapa on olla vain hiljaa ja tehdä se asia valmiiksi. Sitten sen jälkeen ei tarvitse toivottavasti itsekään huudella, vaan se vain tapahtuu.”

 

Kuka? 

» Räp-artisti Paperi T.
» 29 vuotta.
» Kotoisin Porvoosta.
» Asuu Helsingissä.
» Valmistunut media-
nomiksi Helsingin ammattikorkeakoulu Metro-
poliasta vuonna 2013.
» Discografia: Malarian pelko (soolo 2015), Ukraina (Ruger Hauer 2013), Joko sinä tulet tänne alas tai minä nousen sinne (Paavoharju 2013), Ex ovis pullus non natis serò fit ullus (Paperi T & Khid 2013), Erectus (Ruger Hauer 2012), Se syvenee syksyllä (Ruger Hauer 2010).
» Musiikin ohella tekee DJ-hommia ja ohjelmia Radio Helsinkiin.
» “Vapaa-aikaa ei oikein ole tällä hetkellä, mutta koitan nauttia kulttuurista ja hyvistä oluista!”

Minna Koivunen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja, joka pyrkii ymmärtämään maailmaa pala palalta, oppii joka päivä jotain uutta ja rakastaa uimista. Twitter: @koominna

Lue lisää:

Räppiä, joka syntyy öisin

Mika Kurvinen työskentelee parhaiten yöllä, kun puhelin ei piippaa eikä tulvi viestejä.

Kun suurin osa ihmisistä nukkuu, Mika Kurvinen tekee räppiä. Yö on rauhallista aikaa musiikin tekemiselle. 26-vuotias tamperelaistunut räppäri on kokeillut kahdeksasta neljään -työpäivämallia, mutta ei ole kokenut sitä omakseen.

”Minun täytyy päästä omaan tilaan. Päivällä puhelin soi, Facebook laulaa ja tulee viestejä WhatsAppiin. Yöllä on parasta, kun muut nukkuvat eikä tule puhelinsoittoja eikä mitään muutakaan häiriötä, niin voi keskittyä siihen itseensä”, Joensuusta kotoisin oleva räppäri luonnehtii.

Levyjen kannessa ei kuitenkaan lue Mika Kurvinen, vaan artistinimi Haamu. Hänen uusin pitkäsoittonsa Puhallus ilmestyi huhtikuussa, ja se nousi Suomen viralliselle listalle sijalle 23. Pitkäsoiton myötä keikkoja on ollut enemmän kuin koskaan. Levyn saamasta hyvästä vastaanotosta Kurvinen on ollut positiivisesti yllättynyt.

”Aikaisempaan kokopitkään verrattuna Puhalluksessa on henkisesti varttuneempaa maailmankuvaa. Jos se edellinen levy oli hakemista ja haahuilua, tässä on itsevarmempaa tutkiskelua”, Kurvinen kuvailee.

Haamun musiikki on hyväntuulista, leppoisaa, mutta myös kantaaottavaa räppiä. Hän haluaa jakaa positiivista maailmankuvaa, ja koska ei jaksa itse kuunnella ankeaa musiikkia, ei hän halua sellaista tehdäkään.

”Kun Suomessa on niin lyhyt kesä ja pitkä talvi, täytyy jostain yrittää hakea piristysruisketta. Vaikka käsittelen välillä diipimpiä aiheita, koetan kuitenkin pitää positiivisen meiningin ilman, että se menee pelkkään huumoriin. Musiikissani tunnelin päässä on valoa.”

Suomiräpin valoisamman puolen Kurvinen löysi Kemmurun Kehumatta paras -albumilta. Vuonna 2006 julkaistu, soulia ja funkia sisältävä levy oli toisenlaista suomiräppiä, johon Kurvinen oli tottunut. Fintelligensin kaltainen uho puuttui täysin. Hän huomasi, että räppiä voi tehdä positiivisella otteella.

”Kemmurun jätkät eivät ottaneet itseään liian tosissaan. Oli huumoria, rentoa meininkiä ja tosi hyviä taustoja. Silloin viimeistään innostuin suomalaisesta räpistä ja sen jälkeen olen aktiivisesti seurannut, mitä suomiräpin kentällä tapahtuu.”

Räppi syrjäytti metallin

Kurvinen aloitti räppäämisen kuudennella luokalla asuessaan Joensuussa. Sitä ennen hän soitti kavereidensa kanssa metallibändissä, koska Joensuussa enemmistö nuorista kuunteli metallia. Yhtäkkiä yksi bändin jäsenistä päätti lopettaa touhun, koska ei jaksanut enää soittaa metallia. Kurvinen ihmetteli asiaa ja uteli, mitä kaveri on alkanut kuunnella. Hän oli löytänyt räpin. Kaverinsa luona Kurvinen tutustui räppiin Wu-Tang Clanin 36 Chambers -levyn kautta.

Aluksi se oli oudonkuuloista, mutta uusi musiikki sai Kurvisen heti kananlihalle, ja siinä hetkessä nuori joensuulainen innostui räpistä.

Räppivideoita näyttävää, Music televisionin Yo! MTV raps -ohjelmaa alkoi kertyä VHS-kaseteille, ja Kurvinen alkoi kaverinsa kanssa tehdä englanninkielellä räppiä imitoimalla jenkkimuusikkoja.

He tekivät nelisen vuotta riimejä englanniksi, mutta päättivät vaihtaa suomen kieleen. Kurvinen havahtui siihen, että koska englanti ei ole hänen äidinkielensä ja räp on verbaalisesti vaikeaa, pitäisi olla erittäin hyvä kielitaito artikulaatiota myöten. Omalla äidinkielellä voisi ilmaista itseään paremmin.

”2000-luvun alussa monet räppärit aloittivat englannilla. Yleinen käsitys oli, että suomi ei taivu kielenä räppiin. Nyt kun miettii, se on ihan älytöntä. Onhan täällä ollut vaikka kuinka kauan runoilijoita, jotka ovat rimmaileet menemään. Silloin ei ehkä ollut tarpeeksi hyvää kehittynyttä suomiräppiä, jotta porukka olisi löytänyt Suomesta esikuvia, joita kuunnella. Kaikki mitä mekin kuuntelimme, oli jenkkiräppiä. Se oli niin paljon laadukkaampaa.”

Suomeksi räppääminen tuntui ensin vaikealta pitkien sanojen vuoksi. Nykyään Kurvinen ajattelee toisin.

”Suomi on hauska kieli rimmata. Painotusta vaihtamalla voi pitkän sanan laittaa riimiksi. Vaikka jokin sana paperilla ei näytä riimiltä, se toimii, kun painottaa sitä tietyllä tavalla.”

Venäläinen kirjallisuus inspiroi

Joensuusta 18-vuotiaana Turkuun ja sieltä Tampereelle muuttanut Kurvinen saa inspiraatiota omiin teksteihinsä kirjoista ja elokuvista sekä ulkomaan reissuista. Erityisesti kirjoittajanblokkiin kirjojen ja runojen lukeminen auttaa. Runoista hän saa vaikutteita muun muassa sanojen ja metaforien käyttöön.

”Venäläiset kirjailijat käyttävät kirjavaa kieltä ja vetävät tuntemuksia överiksi. Jos he kuvailevat vaikka rakkautta, he vetävät sen niin yli, ettei kukaan voi oikeasti tuntea sillä tavalla.”

Erityisesti venäläistä, 1900-luvun kiellettyä neuvostokirjallisuutta kirjallisuutta hän lukee paljon. Innostuksen itänaapurin kirjallisuuteen hän sai Turussa venäjän kieltä opiskellessaan, kun venäläisromaanien lukeminen kuului opintoihin.

Tällä hetkellä Kurvinen lukee toiseen maailmansotaan ja Stalingradiin sijoittuvaa, Vasili Grossmanin Elämä ja kohtalo -eeposta. Hän on huomannut lukevansa viime aikoina paljon sotakirjallisuutta, vaikkei hän sotaa millään tavalla ihannoi. Tapahtumien realistiset kuvailut kiinnostavat.

”Venäläiset kirjailijat käyttävät kirjavaa kieltä ja vetävät tuntemuksia överiksi. Jos he kuvailevat vaikka rakkautta, he vetävät sen niin yli, ettei kukaan voi oikeasti tuntea sillä tavalla.”

Kurvinen ei räpätessään pidä roolia päällä, kuten osalla räppäreistä on tapana. Hän kertoo omia ajatuksiaan sellaisina kuin ne ovat. Pientä suurentelua venäläiskirjailijoiden tapaan tarinoissa silti on mukana, jotta näkemykset korostuvat.

“Väritän ydinajatusta saadakseni viestin vahvemmin perille. Ei biisejäni kirjaimellisesti kannata kuunnella, mutta pitkälle pyrin säilyttämään sellaisen linjan sanoituksissani, etten mitään diipadaapaa kirjoittele.”

Haamu-räpin lisäksi Kurvisella on muita musiikkiprojekteja, esimerkiksi muille räppäreille biittien tekemistä. Silloin kun ei synny riimejä, Kurvinen työstää taustoja. Viime aikoina hän on tehnyt ja tarjonnut taustoja muun muassa oululaistuneelle Stepalle.

”Stepan ja Aren viime levyllä oli yksi minun biittini ja Stepan uudelle levylle tulee ehkä jotain.”

Tämä kesä Kurvisella menee musiikkiin keskittyen. Hän on useana kesänä hanttihommia tehdessä huomannut, ettei luovuus enää kuki kahdeksasta neljään -työpäivän jälkeen.

”Eihän sitä kroisoksena elä tänä kesänä, mutta riittää, että tulee toimeen, ja saa tehtyä kuitenkin just sitä omaa juttua.”

 

Kuka?
» Mika Kurvinen.
» Räp-artisti Haamu.
» 26 vuotta.
» Syntynyt Moskovassa ja muuttanut Suomeen kolmevuotiaana äitinsä kanssa Neuvostoliiton romahdettua.
» Asuu Tampereella ja opiskelee Tampereen ammattikorkeakoulussa musiikintuotantoa.
» Valmistunut filosofian kandidaatiksi venäjän kielestä Turun yliopistosta vuonna 2012.
» Levyt: Puhallus (2015, Meiän musiikki), Aikaa Kalliimpi (2012, Meiän musiikki), Melkein mies (2009, omakustanne), Joensuun MC (2006, omakustanne).
» Tekee muille räppäreille biittejä nimellä Misha.
» Harrastaa venäläistä kirjallisuutta, koripalloa, jalkapalloa ja neuvostoliittolaisten funkvinyylien keräilyä.
» Haaveilee voivansa elättää itsensä muusikkona. Musiikki on hänelle intohimo.

Minna Koivunen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja, joka pyrkii ymmärtämään maailmaa pala palalta, oppii joka päivä jotain uutta ja rakastaa uimista. Twitter: @koominna

Lue lisää: