Kalajoen lintuvesillä lapsesta asti kulkeneena olen aina tiennyt pohjoisen Suomen merialueiden vaikuttavuuden, mutta nyt myös Oulun seutu on alkanut paljastaa herkkiä ja lajivalikoimaltaan rikkaita salaisuuksiaan.
Maankohoamisen petaamat ja dynaamisesti muuttuvat kasvustovyöhykkeet konkretisoivat jääkauden voiman. Merihanhiletkat vasten pimenevää Liminganlahtea sykähdyttävät sieltä, minne puhe ei yllä. Ja se vasta hyvältä tuntuu, kun löytää riittävän hiljaisen ja vanhan metsän, jossa pysähdyttyään kuulee hippiäisen ohuen piukutuksen.
Siksi olenkin ihmetellyt, miksi tietoa Oulun seudun hyvistä luontoretkikohteista on niin huonosti saatavilla. Minun on pitänyt nähdä yllättävän paljon vaivaa, jotta löytäisin tietoa alueen luontokohteista. Ja jos se on hankalaa minulle, paikalliselle asukkaalle, vielä vaikeampaa se on ulkomailta saapuvalle turistille.
Oulun vetovoimaisuuden eteen tehdyt viimeaikaiset investoinnit tuntuvat keskittyvän siihen, että saadaan autot maan alle ja ihmiset autoista shoppaamaan. Tässä ei ole mitään järkeä: Suomen matkailun vetovoimaisuus on juuri monipuolisessa luonnossa ja erityisesti sen koskemattomuudessa. Sitä ei voi kokea missään muualla.
Pelkästään torinrantaan keskittyminen tekisi ihmeitä. Kaupungin nuoret voisivat kesätyönään ajattaa turisteja ympäri suistoalueen saaristoa pienillä veneillä. Eikä pahaa tekisi sekään, että rannassa olisi edes yksi hyvä kalaravintola. Oulu lienee maailman ainoa merenrantakaupunki, jossa hyvää kalaa saadakseen pitää ajaa 20 kilometriä sisämaahan. Pellolle.
Myös tiedottamisessa on paljon parannettavaa. VisitOulun luontokohteista kertova nettisivusto on hyvä alku, mutta nykyisellään se on vielä turhan yleisellä tasolla eikä yksityiskohtaista retkikohteiden esittelyä ole. GoArcticin opastettujen kaupunkikiertoretkien puolestaan luulisi olevan helposti sovellettavissa myös luontoretkikohteisiin.
Kohtalaisella alulla ollaan, mutta touhussa on vielä puuhastelun maku. Pelkästään yksinkertainen ja visuaalisesti tyylikäs nettisivusto, jossa listattaisiin kaikki luontoretkikohteet lajistoineen ja karttoineen, tekisi ihmeitä. Eikä haittaisi, vaikka opastettu luontoretki tai muita kyseiseen kohteeseen liittyviä palveluita olisi samalla sivustolla yhden hiirenklikkauksen päässä.
Pitkässä juoksussa Oulun seudulla kannattaisi panostaa luontoon kulutushysteriaan lietsomisen sijaan. Kukaan, jonka omassa kotikaupungissa on kauppakeskus, ei tule Ouluun Valkean takia.
Sen sijaan lupaus uniikista kesäyön ruovikkoretkestä salaperäisen kaulushaikaran asuinmaille pelaa jo täysin eri liigassa.
Julkaistu
SHARE
Iikka Kivi
Oululainen stand up-koomikko, joka tekee mahdollisimman vähän työtä jotta voisi viettää mahdollisimman paljon aikaa lintutornissa.
Twitter: @KoomikkoKivi
Elokuisena perjantaina Daniel Herrera Castro valmistautui puolustamaan konenäköä käsittelevää väitöskirjaansa Oulun yliopistossa. Väitöstilaisuus ei kuitenkaan jännittänyt Herreraa, sillä hänellä oli jotain suurempaa mielessään. Kaksi päivää aikaisemmin hän oli ostanut vesitornin.
Kaikki alkoi konferenssimatkasta Japaniin. Daniel Herrera Castro huomasi joka puolella punaisia torii-portteja, joiden merkitystä hänen insinöörin mielensä yritti ymmärtää. Nähtyään Itsukushima-jinjan pyhäkön portin, joka näyttää kelluvan nousuveden aikana, hän koki jonkinlaisen ahaa-elämyksen.
”Seisoin suu auki ja katsoin porttia. Katsoin ympärilleni ja myös muut ihmiset katsoivat sitä ihmeissään. Vaikka en ymmärtänyt porttien tarkoitusta, ymmärsin, että tämä on jotain erityistä”, Herrera kertoo.
Palattuaan kotikaupunkiinsa Ouluun hän alkoi miettiä samankaltaisen monumentin rakentamista, jolla voisi jättää oman jälkensä ympäristöön.
”Kerroin ajatuksistani ystävälleni, joka totesi, että miksi rakentaa torni, kun sellainen on myytävänä. Nähtyäni Intiön vesitornin ei ollut epäilystäkään, ettenkö tekisi siitä ostotarjousta”, Herrera muistelee.
Niin costaricalainen mies osti viime syksynä yli 50 metriä korkean tornin keskeltä Oulua. Hän ei kuitenkaan vielä tiennyt, mitä hän tekisi sillä.
Vesivarannosta kulttuuritilaksi
Kahdeksan kuukautta myöhemmin suunnitelmat vesitornin käytöstä ovat alkaneet selkiytyä. Väliin on mahtunut paniikin hetkiä ja paljon stressiä, mutta myös innostusta ja toiveikkuutta.
Herrera haluaa tehdä tornista kulttuurikeskuksen, joka olisi kaikille avoinna. Tornin pohjakerrokseen on suunnitteilla kahvila ja kahdeksan metriä korkeaan vesitankkiin tulee esiintymislava ja katsomo. Kirsikkana kakun päällä olisi tornin huipulle kupoliin rakennettava yleinen sauna.
”Suosikkini on pohjakerroksesta aukeava lähes 30-metrinen avoin tila, jota kutsun katedraaliksi. Sen tilantunnun haluaisin säilyttää myös muutosten jälkeen”, Herrera pohtii.
Arkkitehti J. S. Sirénin suunnittelema, vuonna 1927 valmistunut vesitorni on suojeltu asemakaavalla. Suojellun rakennuksen kunnostus on haastavaa etenkin julkisivun osalta, sillä siihen ei saa tehdä suuria muutoksia. Toisaalta suuriin muutoksiin ei ole haluakaan, arkkitehtuurin diplomityötään tornista tekevä Juho Tastula kertoo.
”Myös sisätiloissa tullaan säilyttämään alkuperäisiä elementtejä, mutta niihin ei haluta kuitenkaan jumittua. Meillä on Danielin kanssa hyvin samankaltaisia ajatuksia siitä, millainen tornista voisi tulla”, Tastula kuvailee yhteistyötä tornin omistajan kanssa.
Intiön vesitorniin on suunnnitteilla muun muassa yleinen sauna, esiintymislava ja kahvila. Kuvitus: Anni Hyypiö.
Tastula esittelee 3D-kuvaa, joka toimii alustavana arkkitehtuuriluonnoksena torniin tulevista rakenteista. Torni tuntuu huikean korkealta, kun sitä vertaa sisällä seisovaan ihmiseen. On selvää, että työtä tornin kanssa tulee riittämään.
”Tornin kunnostus on pitkän aikavälin projekti, mutta kevään aikana pyrimme lyömään eri vaihtoehdot lukkoon. Tarkoituksenamme on esittää, millainen lopputulos voisi olla. Tämän jälkeen museo ja kaupunki kertovat oman kantansa muutoksiin”, hän toteaa.
Arkkitehtiopiskelijalle vesitorni on mielenkiintoinen projekti. Esimerkiksi hissin rakentaminen ja portaikon saattaminen nykyvaatimusten tasalle ovat Tastulan mukaan vaatineet paljon pohdintaa.
”Tila on haastava, mutta pidän siitä, että voi miettiä erilaisia ratkaisuja oikeaan kohteeseen. Pienikin muutos voi vaikuttaa johonkin muuhun. Myös toimintojen monipuolisuus on mielestäni hyvä asia.”
Torni tehty myös ihmisille
Intiön vesitornin avaaminen yleisölle palvelee tornin alkuperäistä käyttötarkoitusta, sillä se on suunniteltu paitsi vesisäiliöksi, myös näköalatasanteeksi. Klassismia edustava torni on ollut suosittu vierailukohde ainakin 1930-luvulla, jolloin näköalatasanne oli auki kesäkuukausien aikana.
Vesihuoltokäytössä torni ei ole ollut vuoden 1969 jälkeen, jolloin Puolivälinkankaan vesitorni valmistui. Viime vuosikymmeninä torni on ollut suljettuna myös yleisöltä.
”Vesi ei tarvinnut näin koristeellista rakennusta, vaan tämä rakennus tehtiin ihmisiä varten. Minusta on sääli, että tornin tekijöiden visio ikään kuin keskeytyi ovien sulkeuduttua”, Herrera sanoo.
Tornin historiasta tiedetään yllättävän vähän, vaikka torni on ollut näkyvä osa Oulun kaupungin siluettia. Oman tarinansa kertovat tornin seinistä löytyvät kirjoitukset, joita kirjailija-toimittaja Katariina Vuori on tutkinut tulevaa kirjaansa varten.
Arkeologiksi kouluttautunut Vuori kiinnostui seinäkirjoituksista vieraillessaan tornin myyntinäytössä keväällä 2015.
”Kävin näytössä puhtaasta mielenkiinnosta. Tuolloin huomasin seinien olevan täynnä kirjoituksia ja aloin miettiä keitä kirjoituksia tehneet ihmiset olivat”, Vuori kertoo.
Vuori sai Oulun kaupungilta luvan kuvata kirjoituksia ja työ jatkui tornin siirryttyä Herreran omistukseen.
Vanhimmat kirjoitukset ovat vuodelta 1935. Kirjoituksia löytyy erityisesti 1930- ja 1940-luvuilta, sillä sodan aikana torni oli ilmavalvontakäytössä. Muutenkin kirjoitukset ovat monin paikoin armeijaan liittyviä, koska torni on ollut viereisen kasarmin käytössä 1980-luvulle saakka.
”Kirjoitusten perusteella voisi luulla olevansa sotkun vessassa, sillä seiniltä löytyy inttiaiheisia tekstejä ja rivoja kuvia. Toisaalta siellä on myös paljon rakkauteen liittyviä kirjoituksia, joten torni on todennäköisesti toiminut kasarmin poikien ja heidän tyttöystäviensä kohtauspaikkana”, Vuori sanoo.
Kirjoitusten lisäksi Vuori on kerännyt muistitietoa tornista tarinoiden ja muisteluiden muodossa. Niiden kautta hän on saanut tietoa torniin liittyvistä ihmisistä, kuten Hautalan papasta, joka keräsi pääsymaksuja ja myi mehua tornin alatasanteella.
”Seuraavaksi alan tutkia kasarmin historiaa ja Oulun veden arkistoja saadakseni lisää tietoa tornin vaiheista. Kirjassani tulen yhdistämään faktaa ja hitusen fiktiota, sillä minua kiinnostaa tornin historian lisäksi mikä sen merkitys ihmisille on ollut ja millaisia tarinoita seinäkirjoitusten takana voisi olla.”
Elämän kokoinen projekti
Daniel Herrera Castrolle vesitornista tuli hänen elämänsä projekti. Tuure Kilpeläinen laulaa vesitornin varjossa asumisesta, mutta Herrera on vesitornin myötä joutunut itsekin valokeilaan. Projekti on herättänyt paljon kiinnostusta niin mediassa kuin tavallisten ihmisten parissa.
”Eihän vesitornin ostamisessa ole mitään järkeä ja projektiin liittyy paljon paineita, mutta olen laittanut tähän sydämeni ja sieluni”, Herrera kertoo.
Hän on tyytyväinen siihen, että asiat alkavat hiljalleen edetä. Jo nyt tornissa järjestetään köysilaskeutumista ja kesäkuussa Herrera pystyttää tornin pihaan telttasaunan saunaviikon kunniaksi. Hän on tehnyt myös yhteistyösuunnitelmia muutamien taiteilijoiden kanssa.
Vielä torniin ei voi turvallisuussyistä päästää suuria ihmismääriä, mutta Oulun kaupunki on suhtautunut myönteisesti näköalatasanteen avaamiseen muutamille ihmisille kerrallaan.
Suurin kysymysmerkki on rahoitus. Lopullinen kustannusarvio tulee täsmentymään, kun tornin kunnostussuunnitelma saa hyväksyntänsä.
Mikäli Herrera haluaisi tehdä tornista toimistorakennuksen, rahoittajia löytyisi varmasti. Kulttuurille rahaa on vaikeampi saada.
”Olen miettinyt myös joukkorahoitusta yhtenä rahoitusmuotona, koska se tarjoaisi ihmisille mahdollisuuden osallistua. Torni on selkeästi tärkeä oululaisille ja moni suhtautuu projektiin varsin myönteisesti”, Herrera toteaa.
Intiön vesitornin merkityksestä kertoo jotain se, että Katariina Vuori ja Juho Tastula molemmat myöntävät haaveilleensa joskus tornin ostamisesta, vaikkakin vain leikillään.
”Koska torni jo myytiin, seuraavaksi täytyy varmaan selvittää, miten tornin vieressä olevan muuntajakopin voisi ostaa”, Tastula nauraa.
» Intiön vesitorni valmistui vuonna 1927 ja toimi vesivarantona vuoteen 1969. Sittemmin torni on ollut läheisen kasarmin käytössä. Viime vuosina tornin vuokralaisena on toiminut puhelinoperaattori, jonka verkkopalvelulaitteistoja sijaitsee tornissa.
» Oulun kaupunki päätti laittaa Intiön vesitornin myyntiin keväällä 2015. Kaupunki myi samalla myös muita tarpeettomaksi jääneitä kiinteistöjä.
» Daniel Herrera Castro teki vesitornista korkeimman tarjouksen ja osti sen elokuussa 2015. Hän aikoo tehdä tornista kulttuurikeskuksen.
» Toimittaja-kirjailija Katariina Vuori selvittää vesitornin historiaa seinäkirjoitusten ja muistitiedon avulla.
» Arkkitehtiopiskelija Juho Tastula tekee diplomityönään arkkitehtuuriluonnoksia vesitornin tulevista käyttötarkoituksista.
Julkaistu
SHARE
Heidi Hahtola
Tiedeviestinnän opiskelija ja freelancer, joka kurkottaa usein oman käsityskykynsä ulkopuolelle.
Tänään vietetään aprillipäivää. Kyseessä on erittäin vanha tapa, jonka mukaan tuttaville tai laajemmalle yleisölle kerrotaan perättömiä juttuja tai heitä huijataan muuten enemmän tai vähemmän hyväntahtoisesti. Aprillipäivä on yleisesti ympäri maailman tunnettu jokakeväinen perinne. Tänä vuonna on välillä tuntunut siltä, että koko kevät on ollut yhtä aprillipäivää. Tai ainakin kuravettä on ollut tarjolla koko ajan. Opintotuesta […]
Tänään vietetään aprillipäivää. Kyseessä on erittäin vanha tapa, jonka mukaan tuttaville tai laajemmalle yleisölle kerrotaan perättömiä juttuja tai heitä huijataan muuten enemmän tai vähemmän hyväntahtoisesti. Aprillipäivä on yleisesti ympäri maailman tunnettu jokakeväinen perinne. Tänä vuonna on välillä tuntunut siltä, että koko kevät on ollut yhtä aprillipäivää. Tai ainakin kuravettä on ollut tarjolla koko ajan.
Opintotuesta on esitetty leikattavaksi 150 miljoonan euroa. Tämä tarkoittaisi muun muassa opintorahan tason laskemista lähes sadalla eurolla kuukaudessa, vähäisen jäljellä olevan jouston poistamista opintotukikuukausista, opintopisteiden vaatimustason nousemista, opintolainan osuuden merkittävää kasvua ja toisaalta lainan hyvityksen heikentämistä. Opintoihin käytettävä aika lyhenee koko ajan, mutta samaan aikaan tulisi valmistuessaan olla entistä monipuolisempi osaaja ja valmis ammattilainen työelämää varten. Vaatimus on siinä mielessä aavistuksen absurdi, että samaan aikaan työmarkkinatilanne on entistä epävarmempi ja Suomessa oli helmikuussa 2016 noin 250 000 työtöntä.
Yliopistoilta vaaditaan edelleen tehokkaampaa ja laadukkaampaa koulutusta ja tutkimusta sekä selvempää profilointia, mutta kenelläkään ei oikein tunnu olevan kokonaiskäsitystä siitä, mitä valtakunnallisessa mittakaavassa tulisi tehdä. Ja vielä vähemmän siitä on keskenään yhteneväisiä käsityksiä.
Oulussa on ennätyksellisen nuori väestörakenne ja siksi hurjan paljon tarvetta myös ammatilliselle koulutukselle. Siihen kohdistuvat säästöt (yhteensä 190 miljoonaa euroa vuosina 2017–2019) vähentävät kuitenkin Oulun seudun koulutuskuntayhtymästä 108 henkilöä, joista 73 opetushenkilöstöä.
Koulutuksesta siis leikataan kaikilla sen tasoilla varhaiskasvatuksesta yliopistoihin, ja säästötarvetta perustellaan hallituksen tasolta paremman tulevaisuuden kannalta välttämättömänä. Siis oikeasti? Talouskasvua ei näy, ja päättäjien mieliin fakkiutunut säästämismantra sen kuin tihenee.
Voisinpa sanoa tämän kaiken olevan vain aprillipilaa, mutta ei se ole. Jos päättäjien mielikuvitus ei riitä muuhun kuin leikkaamiseen, meidän nuorten on tuotava tilalle uusia, positiivisempia vaihtoehtoja. Kuten Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) puheenjohtaja Heikki Koponen SYL:n 95-vuotisjuhlallisuuksissa niin osuvasti taannoin sanoi “Meidän ei ole välitettävä epäilevistä äänistä, vaan me voimme luoda juuri sellaista maailmaa kuin parhaaksi koemme. — Me ravistelemme muuta akateemista yhteisöä leposijoiltaan ja osoitamme, missä kehittämisen paikat ovat.”
Meillä on kaikki kyky ja kompetenssi kehittää korkeakoulujärjestelmäämme, mehän elämme sitä. Meillä tulee olla ratkaisun avaimet parempaan tulevaisuuteen, sillä tulevaisuus on meidän.
Julkaistu
SHARE
Eero Manninen
Oulun yliopiston ylioppilaskunnan entinen pääsihteeri.
Twitter: @EeroManninen
Peleistä on puhuttu ikävästi, leimattu sosiaalisesti rajoittuneiden eskapismiksi, lasten leikiksi tai joukkomurhaajia synnyttäviksi helvetinkoneiksi. Pelaaminen oli nörttien ja lapsellisten aikuisten epämääräistä puuhastelua vielä 2000-luvulle saakka, kunnes tietotekniikan läpimurto toi Wiit olohuoneisiin ja Angry Birdsit kännyköihin.
Oulu on – jostain syystä – siitä mukava poikkeus, että täällä pelaamiseen on osattu suhtautua neutraalimpiakin väyliä käyttäen, kuten LudoCraftin ja Fingersoftin menestys hienosti osoittaa. Siksi tuntuisi luontevalta, että juuri Oulussa tunnustettaisiin pelaaminen merkittävänä kulttuurimuotona ja perustettaisiin kaupunkiin pelimuseo.
Oulussa on jo Tietomaan osalta näyttöä, että modernin teknologian viihteellinen yhdistäminen tiedenäyttelyyn on hanskassa. Pelimuseon ei tarvitsisi olla rakenteeltaan juurikaan erilainen: pelikabinettien ja konsolien esillepano ja jakaminen eri näyttelyalueisiin riittää.
Näyttely itsessään on helppoa rakentaa eri aikakausien kautta: mekaanisia hirvityksiä ja flippereitä seuraavat luontevasti pelihallien arcade-kabinetit ja kasibittisen Nintendon kaltaisten klassikoiden kautta päästään kotikonsoleiden ja PC-pelaamisen aikakauteen. Myös erikoisnäyttelyitä olisi mahdollista järjestää tasaisin väliajoin: valopyssyräiskinnät, japanilaiset mätkintäpelit, liikeohjauspelit… videopeleissä valinnanvara ei lopu aivan heti.
Pelimuseon kulttuurillista merkitystä on vaikea kiistää: varsin monella nykyaikuisella on kokemusta jonkinlaisesta pelaamisesta, olkoon kyse sitten äijäiltojen FIFA-matseista tai klassisen matopelin tääpläämisestä Nokian kännykällä. Ja jos jollain kulttuurimuodolla on niin voimakas vaikutus ihmisten arkeen kuin pelaamisella on, mielestäni sivistysvaltion kuuluu tarjota ihmisille mahdollisuus tutustua museossa tuohon kulttuurimuotoon ja sen historiaan.
Museo tarjoaisi oululaisille myös kokonaan uudenlaisen sosiaalisen tilan, jossa eri-ikäiset ihmiset voisivat pelata yhdessä. Videopeleilleä on jännittävä taipumus ylittää ihmisten kanssakäymistä normaalisti vaikeuttavat esteet. Kerran ollessani reppureissaamassa Laosissa vietin erittäin lämpimän ja hauskan hetken paikallisen perheen kanssa. Yhteistä kieltä meillä ei ollut, mutta kaikki osasivat pelata Super Mariota.
Tähän päälle kun lätkäistään vielä turisminäkökulma ja kaupungin teknologiaimagon vaaliminen, eipä tässä tarvitse enempiä kelailla, hihat ylös ja hommiin vain. Olen mielelläni käytettävissä projektissa puuhamiehenä. Ja statuksestani huolimatta tämä ei ole vitsi.
Julkaistu
SHARE
Iikka Kivi
Oululainen stand up-koomikko, joka tekee mahdollisimman vähän työtä jotta voisi viettää mahdollisimman paljon aikaa lintutornissa.
Twitter: @KoomikkoKivi
Työpaikan vaihtaminen teknologia-alalla on sidoksissa myös maantieteellisiin ominaisuuksiin, selviää Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun uudesta tutkimuksesta. Työpaikkatutkimus pohjustaa innovaatiokeskustelua.
Työntekijän vaihtaessa työpaikkaa myös osaaminen siirtyy yrityksestä toiseen ja syntyy innovaatioita.
Työpaikan vaihtamisella on yhteyksiä myös alueen ja kaupungin ominaisuuksiin, selviää Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun tutkija Jaakko Simosen uusimmasta tutkimuksesta. Yhdessä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun professori Rauli Sventon ja alankomaalaisen Groeningenin yliopiston professori Philipp McCannin kanssa hän selvitti suomalaisen teknologia-alan työntekijöiden liikkeitä.
”Teknologia-alan yrityksillä on taipumusta keskittyä maantieteellisesti. Oulun teknologiakeskittymä on hyvä esimerkki tästä”, Simonen taustoittaa tutkimusasetelmaa.
Tutkijat käyttivät matemaattisia malleja työvoiman liikkuvuuden mallintamiseen. Malleihin sisällytettiin tietoa sekä teknologia-alan piirteistä että kaupunkien ominaisuuksista. Kuinka erikoistunut kaupunki on high-tech-aloihin? Kuinka monipuolisesti eri alat ovat edustettuina alueella? Millainen on alueen palkkataso? Lisäksi malleissa oli mukana tietoa esimerkiksi väestöntiheydestä sekä kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluiden määrästä.
Tutkijat löysivät viisi muuttoliiketyyppiä. Aiemmassa tutkimuksessa on esitetty, että yritysten keskittyminen samalle alueelle lisää työntekijöiden liikkuvuutta näiden yritysten välillä. Tämän totesi myös Simosen tutkijatovereineen. Esimerkiksi oululaiselle insinöörille firmasta toiseen vaihtaminen on helppoa, kun uuden kotikaupungin sijaan tarvitsee vain siirtyä viereiseen toimistotaloon. Alueelliset keskittymät houkuttelevat sekä yrityksiä että työntekijöitä.
Toisaalta selvisi, että mitä suurempi ja palveluiltaan monipuolisempi teknologiakeskittymä on, sitä enemmän aivovuotoa tapahtuu myös kaupungin ulkopuolelle muihin keskittymiin. Paraskaan yksittäinen kaupunki ei voi pidätellä innovaatioita ja osaavia työntekijöitä itsellään.
Tutkimuksen mukaan teknologia-alalla ei kuitenkaan muuteta rahan perässä. ”Alueellisella palkkatasolla ei näyttäisi oleva juurikaan vaikutusta ihmisten liikkuvuuteen korkean teknologian alalla”, Simonen kertoo.
Oulun yliopistossa tehdään tutkimusta kymmenessä tiedekunnassa ja useissa tutkimusryhmissä, -keskuksissa ja -yksiköissä. Oulun yliopistossa on jokunen huippuyksikkökin. Toimittajamme Laura kävi tutkimusmatkailemassa yliopistossamme tehtävän tutkimuksen maailmassa. Katso videolta, mitä uutta hän oppi.
34-vuotias tiedeviestinnän maisteri ja copywriter. Löydät hänet Instagramista nimellä @lauratau. Lisäksi hän harrastaa laulamista, koiran rapsuttelua ja lukemista.
