Ouluun tarvitaan pelimuseo

Videopelejä on kohdeltu historian saatossa vähän kaltoin.

Kolumni  | 

Teksti Iikka Kivi

Peleistä on puhuttu ikävästi, leimattu sosiaalisesti rajoittuneiden eskapismiksi, lasten leikiksi tai joukkomurhaajia synnyttäviksi helvetinkoneiksi. Pelaaminen oli nörttien ja lapsellisten aikuisten epämääräistä puuhastelua vielä 2000-luvulle saakka, kunnes tietotekniikan läpimurto toi Wiit olohuoneisiin ja Angry Birdsit kännyköihin.

Oulu on  – jostain syystä – siitä mukava poikkeus, että täällä pelaamiseen on osattu suhtautua neutraalimpiakin väyliä käyttäen, kuten LudoCraftin ja Fingersoftin menestys hienosti osoittaa. Siksi tuntuisi luontevalta, että juuri Oulussa tunnustettaisiin pelaaminen merkittävänä kulttuurimuotona ja perustettaisiin kaupunkiin pelimuseo.

Oulussa on jo Tietomaan osalta näyttöä, että modernin teknologian viihteellinen yhdistäminen tiedenäyttelyyn on hanskassa. Pelimuseon ei tarvitsisi olla rakenteeltaan juurikaan erilainen: pelikabinettien ja konsolien esillepano ja jakaminen eri näyttelyalueisiin riittää.

Näyttely itsessään on helppoa rakentaa eri aikakausien kautta: mekaanisia hirvityksiä ja flippereitä seuraavat luontevasti pelihallien arcade-kabinetit ja kasibittisen Nintendon kaltaisten klassikoiden kautta päästään kotikonsoleiden ja PC-pelaamisen aikakauteen. Myös erikoisnäyttelyitä olisi mahdollista järjestää tasaisin väliajoin: valopyssyräiskinnät, japanilaiset mätkintäpelit, liikeohjauspelit… videopeleissä valinnanvara ei lopu aivan heti.

Pelimuseon kulttuurillista merkitystä on vaikea kiistää: varsin monella nykyaikuisella on kokemusta jonkinlaisesta pelaamisesta, olkoon kyse sitten äijäiltojen FIFA-matseista tai klassisen matopelin tääpläämisestä Nokian kännykällä. Ja jos jollain kulttuurimuodolla on niin voimakas vaikutus ihmisten arkeen kuin pelaamisella on, mielestäni sivistysvaltion kuuluu tarjota ihmisille mahdollisuus tutustua museossa tuohon kulttuurimuotoon ja sen historiaan.

Museo tarjoaisi oululaisille myös kokonaan uudenlaisen sosiaalisen tilan, jossa eri-ikäiset ihmiset voisivat pelata yhdessä. Videopeleilleä on jännittävä taipumus ylittää ihmisten kanssakäymistä normaalisti vaikeuttavat esteet. Kerran ollessani reppureissaamassa Laosissa vietin erittäin lämpimän ja hauskan hetken paikallisen perheen kanssa. Yhteistä kieltä meillä ei ollut, mutta kaikki osasivat pelata Super Mariota.

Tähän päälle kun lätkäistään vielä turisminäkökulma ja kaupungin teknologiaimagon vaaliminen, eipä tässä tarvitse enempiä kelailla, hihat ylös ja hommiin vain. Olen mielelläni käytettävissä projektissa puuhamiehenä. Ja statuksestani huolimatta tämä ei ole vitsi.

Julkaistu 30.3.2016 numerossa 2/2016

Iikka Kivi

Oululainen stand up-koomikko, joka tekee mahdollisimman vähän työtä jotta voisi viettää mahdollisimman paljon aikaa lintutornissa. Twitter: @KoomikkoKivi

Lue seuraavaksi

Julkinen puhuminen herättää minussa vaistomaisen taistele tai pakene -reaktion – näin lakkasin välittämästä siitä

Janne Hakkarainen

Kolumni

17.5.2019

Internet ei unohda koskaan

Iikka Kivi

Kolumni

8.5.2019

Erkki Koiso-Kanttilan katu 1
2T-ovi, 1.krs
90570 Oulu

toimitus@oyy.fi
+358 40 526 7821