Resurssien vähyys vie terän kliiniseltä opetukselta

Oulun yliopiston lääketieteellinen tiedekunta kouluttaa ja tuottaa tutkimusta tehokkaasti, mutta lääkäriopiskelijoiden kliinisen opetuksen resursseissa tehokkuus ei näy. Syksyllä kliinisessä vaiheessa aloittaa 150-henkinen jättikurssi. Se haastaa kliinisen opetuksen rajat ja resurssit.

Lääketieteen opintojen  sisäänottomääriä on muutaman viime vuoden aikana nostettu kaikissa yliopistoissa. Nyt Suomessa lääketieteen opinnot aloittaa vuosittain 750 uutta opiskelijaa, ja jo joka 80. ikäluokan nuorista koulutetaan lääkäriksi.

Sisäänottomäärän kasvatusta on pitkään perusteltu kroonisella lääkäripulalla.

Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan dekaanin Kyösti Oikarisen mukaan lääkäreiden opiskelijamääriä ei ainakaan tällä perusteella tarvitse enää kasvattaa: vaikka pulaa on edelleen Vaasan ja Porin alueella, muualla Suomessa tilanne on jo hyvä.

”Lääkäreitä koulutetaan viidessä, hammaslääkäreitä neljässä yliopistossa. Näiden lisäksi Suomeen tulee vuosittain yli sata ulkomailla koulutettua lääkäriä ja yli 50 hammaslääkäriä. Lisäksi ulkomaisissa yliopistoissa opiskelee noin 600 suomalaista nuorta lääkäriksi. Jokohan lääkärit alkavat riittää?”

Lääketieteelliset tiedekunnat ovat olleet kriittisiä sisäänottomäärien nostolle, ellei rahoitus selkeästi seuraa lisääntyvää opiskelijamäärää.

”Lisäpaikkoja on kompensoitu noin 8 000 eurolla per paikka, mutta yliopistorahoituksen muun pienenemisen takia rahoitus ei ole noussut”, Oikarinen arvelee.

Oikarisen mukaan Oulussa viime vuosi oli tuloksellisesti hyvä: tiedekunta teki ennätyksen tohtorintutkinnoissa ja yli 70 prosenttia opiskelijoista saavutti vähintään 55 opintopistettä lukuvuoden aikana. Silti sen perusrahoitus on ollut esimerkiksi tilakustannusten nousun vuoksi laskevassa suunnassa usean vuoden ajan.

”Tuore arvio on, että Oulussa tehdään perustutkinnot ja julkaisut pienimmällä henkilöstöllä. Eli olemme Suomen lääketieteellisistä tehokkain yksikkö.”

Millä rahalla koulutetaan?

Samaan aikaan kun lääketieteellisten tiedekuntien opiskelijamääriä on kasvatettu, opetushenkilöstön määrä on puolestaan vähentynyt. Samalla ryhmäkoot kasvavat. Tästä syntyy ongelmia opiskelujen kliinisessä vaiheessa.

Siinä missä lääkisopiskelijan kaksi ensimmäistä vuotta ovat teoreettisia ja luentopainotteisia, kolmantena vuonna alkavassa kliinisessä vaiheessa kuvioihin tulevat lääkärin työssä tarvittavat taidot, potilastyö ja sairauksien diagnosointi ja hoito käytännössä. Oulun kliinisen vaiheen opetus tapahtuu pääasiassa Oulun yliopistollisessa sairaalassa.

Ensi syksynä klinikkaharjoittelun aloittaa poikkeuksellisen suuri, peräti 150-henkinen vuosikurssi. Sen koossa opiskelijamäärien nosto ensi kertaa konkreettisesti näkyy.

Viidettä vuotta opiskelevan Oulun Lääketieteellisen Killan puheenjohtajan Henry Sundqvistin mukaan rahan puute näkyy nyt opiskelijan arjessa käytännön potilastyön vähenemisenä.

Vaikka luentoja voidaan korvata videoyhteyksillä tai verkkokursseilla, käytännön potilasharjoitteissa tilanne on toinen.

”Videoilta voi katsoa mallia, mutta itse potilaskokemusta ei voi viedä verkkoon. Siihen tilanteeseen kuuluu niin paljon erilaisia aspekteja, kuten potilaan kohtaaminen. Lääketieteellistä tiedekuntaa on sanottu yliopiston ammattikorkeakouluksi, jossa mestari-kisälli -malli on keskeinen tapa oppia. Koulutuksessamme kaikkea ei voi opettaa luento-opetuksena, eikä käytännön harjoitteiden oppimista haluaisi jättää työelämään asti.”

Sundqvistin mukaan ryhmäkokojen kasvatus ei palvele ketään, ei potilasta eikä opiskelijaa.

”Jos yhdessä huoneessa on lääkärin lisäksi kuudesta kahdeksaan kandia tutkimassa yhtä vatsakipuista potilasta, se ei ole kivaa kenellekään. Haluamme tilanteen olevan myös potilasta kunnioittava.”

Toisena ongelmana on se, että isoissa ryhmissä harva pääsee kädestä pitäen kokeilemaan toimenpiteitä. Jos potilaalle tehdään esimerkiksi poskiontelopunktio, kahdentoista hengen ryhmästä yksi pääsee tekemään operaation. Muut seuraavat vierestä.

Kuka maksaa koulutuksen?

Kliinisten opettajien vähyyteen vaikuttavat ristiriitaiset käsitykset siitä, kenen vastuulle lääkäriopiskelijoiden kliinisen opetuksen kustannukset kuuluvat, yliopistolle vai sairaanhoitopiirille.

Lääkäreiden ja hammaslääkäreiden kliininen harjoittelu tapahtuu palvelujärjestelmässä. Suurin osa harjoitteluista tehdään yliopistosairaalassa, jonkin verran myös keskussairaaloissa ja terveyskeskuksissa.

Kliinisen opetuksen opettajille palkan maksaa yliopisto. Koska omat opettajat eivät riitä, kliinistä opetusta ostetaan tuntiopetuksena sairaaloilta, toisinaan yksityisiltäkin.

Yliopistosairaaloilla on lakisääteinen tehtävä osallistua koulutukseen ja tutkimukseen. Sairaanhoitopiireille myös maksetaan koulutuskulujen kattamiseksi erityisvaltionosuutta, EVO-rahaa.
Kyösti Oikarisen mukaan yhtenä syynä Oulun kliinisen opetuksen tilanteeseen on kuntayhtymän haluttomuus maksaa lääkäreiden kouluttamisesta.

”Asenteena on ollut se, että kunnat maksavat potilaiden hoidosta ja valtio yliopistokoulutuksesta. Tällä hetkellä ei ole tarkasti sovittu sitä, mikä osa opetuksesta on yliopiston ja mikä palvelujärjestelmän tuottamaa.”

Sairaanhoitopiireille jää maksettavaa koulutuksesta EVO-korvauksenkin jälkeen. Oikarisen mielestä yliopistosairaalan maakunta ja kotikaupunki kuitenkin hyötyvät lääkärikoulutuksesta monin tavoin.

”Yliopistosairaalan status luo hyvää imagoa, on vetovoimatekijä, tarjoaa vaativat hoidot lähellä ja auttaa lääkäreiden rekrytoinnissa.”

Oikarinen lataa toiveita vuoden 2019 sote-uudistukseen, jossa rahoitus siirtyy kokonaan valtion piikkiin, ja vääntö koulutuksen kustannusvastuusta poistuu.  Oikarisen mukaan myös Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin asenne on jo nyt muuttunut ymmärtäväisemmäksi.

Maksoi lystin kuka hyvänsä, Oikarinen pitää ongelmallisena sitä, että lääkäreiden kliininen harjoittelu tapahtuu enimmäkseen yliopistosairaaloissa. Hänestä harjoittelupaikaksi sopisi paremmin tavallinen terveyskeskus, jossa nuoret lääkärit pääsisivät näkemään läheltä käytännön töitä.

Oulussa Kontinkankaan hyvinvointikeskukseen suunniteltiin pitkään lääkäriopiskelijoille tarkoitettua omaa oppimisterveyskeskusta. Suunnitelmat kariutuivat kaupungin rahatilanteeseen.

Vaikka ajatus omasta terveyskeskuksesta kaatui, Kontinkankaalle on tulossa kliiniseen harjoitteluun sopiva monialainen diabetespoliklinikka. Lääkäriopiskelijoiden lisäksi klinikalla harjoittelevat myös sairaanhoitajaopiskelijat.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Palomiehestä lääkäriksi

Opiskelijaroolit-juttusarjassamme esittelemme erilaisia rooleja, joita opiskelijoillamme Oulun yliopistossa on. Tällä kertaa esittelemme lääketieteen opiskelija Jari Pirneksen, joka on tehnyt aiemmin töitä mm. palomiehenä.

TEKSTI Laura Tauriainen

KUVAT Laura Tauriainen

Pimeä tähtitaivas kaartui kauniina eräänä yönä, kun Jari Pirnes istui pelastushelikopterin kyydissä ja päätti spontaanisti, että on aika tehdä ratkaisuja. Seuraavana maanantaina hän kävi ilmoittautumassa lääketieteellisen valmennuskurssille.

”Siinä vaiheessa kun 30 vuotta tuli mittariin, aloin miettimään, mitä haluan tehdä isona. Ei tämä mikään lapsuuden haave ole”, nyt 40-vuotias Pirnes toteaa eräässä Kontinkankaan kampuksen kahvilassa.

Pirnes on sekä palomies-sairaankuljettaja että leikkaus-anestesia-sairaanhoitaja ja nyt viittä vaille lääkäri. Valmennuskurssin jälkeen hän haki lääketieteelliseen, mutta pääsy jäi hilkun päähän. Se kuitenkin varmisti hänelle sen, että sisäänpääsy on mahdollinen. Seuraavana keväänä, 16 vuotta ylioppilaskirjoitusten jälkeen, ovet avautuivat ja nyt on kuudes, eli viimeinen vuosi menossa.

”Jos minulta olisi kysytty lukion jälkeen, että uskoisitko olevasi isona lääkäri, olisin nauranut railakkaasti!” Pirnes virnistää.

VAHVUUTENA PITKÄ TYÖHISTORIA

Jari Pirnes on ollut aina hyvä koulussa ja vaikka lukioajoista olikin vierähtänyt jo tovi, lääketieteellisen kursseilla pääsi aika pian kärryille. 19 vuoden työhistoria ensihoitokentällä ja tuhansien akuuttitapausten kohtaaminen tuo myös omanlaisen kokemuspohjan lääketieteen opinnoille.

”Ehkä se hyöty taustastani on ollut, että olen pystynyt nopeasti poimimaan suuresta tietomäärästä oleellisuudet. Monella kurssilla tulee esiin paljon tarkkaa tietoa, mitä ei voi muistaa. Tiedän jo aika hyvin, mitä työssä tarvitsee osata välittömästi, ja minkä ehtii sitten rauhassa tarkistaa kirjallisuudesta tai tietokannoista”, Pirnes toteaa.

Tällä hetkellä Pirnes työskentelee opintojen ohessa Rovaniemellä lääkintähelikopterissa. Aiemmin hän teki töitä kokopäiväisesti, mutta työskentelee nyt 50 prosentin työajalla.

”Onhan tämä vaatinut hyvää aikataulutusta. Ei pidä jättää tenttejä tai kursseja rästiin. Ne pitää hoitaa alta pois, etteivät hommat ala kasaantua”, Pirnes sanoo ja neuvoo tekemään selkeän suunnitelman opintojen etenemiselle.

TULEVA LÄÄKÄRI ODOTTAA VALMISTUMISTA

Jari Pirneksen vuosikurssilla on noin viidennes niitä opiskelijoita, jotka ovat tulleet suoraan lukiosta ja suurimmalla osalla on muita opintoja tai työhistoriaa taustalla. Pirnes epäilee tämän johtuvan siitä, että lääketieteelliseen ei ole helppo päästä sisään ja moni opiskelee sisäänpääsyä odotellessa muissa opinahjoissa. Monista kurssikavereista on tullut Pirnekselle hyviä ystäviä, ja hän onkin osallistunut porukan yhteisiin illanviettoihin aina kun töiltään ja muilta kiireiltään on ehtinyt.

”On paljolti itsestä kiinni, miten porukkaan pääsee sisään. Mikään kilta-aktiivi en kuitenkaan ole.”

Pirneksen työ pelastushelikopterissa jatkuu vielä tämän kevään ajan, minkä jälkeen hän aloittaa erikoistumiskoulutuksen. Pirnestä kiinnostaa operatiivinen puoli ja hän miettii erikoistumista joko anestesiologiaan ja tehohoitoon tai kirurgiaan.

”Tykkään siitä, että saan tehdä käsillä jotain. On vaikea kuvitella, että istuisin työpäiväni vain toimistossa.”

Vapaa-ajallaan Pirnes harrastaa liikuntaa.

”Se on se palomiesten pyhä kolminaisuus: puntti, lenkki ja uinti”, hän nauraa.

Perheen, työn ja opiskelun yhdistäminen on sujunut kohtalaisen hyvin, vaikka haasteitakin on ollut. Valmistumisen jälkeen Pirnes odottaa sitä, että pääsee viettämään enemmän aikaa poikansa kanssa, eikä tarvitse joka aamu lähteä kouluun tai harjoitteluun. Reissaaminen kahden paikkakunnan välillä, opiskelut ja työt vaativat veronsa. Mutta muutaman neuvon Pirnes haluaa antaa nuoremmille yliopisto-opiskelijoille:

”Jos sinulla on terveelliset elämäntavat ja olet hyvässä fyysisessä kunnossa, myös pää pelaa paremmin ja asioista stressaa vähemmän. Psyyke ja fysiikka toimivat toistensa tukena. Eli syökää hyvin, muistakaa nukkua riittävästi ja harrastakaa liikuntaa.”

Kuka?

Jari Pirnes

» 40-vuotias kuudennen vuoden lääketieteen opiskelija.

» Asuu Oulussa. Perheeseen kuuluu avovaimo ja 5-vuotias poika.

» Aiemmalta koulutukseltaan palomies-sairaankuljettaja sekä leikkaus-anestesia-sairaanhoitaja.

» Töissä pelastushelikopterissa ensihoitajana yhdeksättä vuotta, aiemmin palomiehenä ja sairaankuljettajana 10 vuotta.

Laura Tauriainen

34-vuotias tiedeviestinnän maisteri ja copywriter. Löydät hänet Instagramista nimellä @lauratau. Lisäksi hän harrastaa laulamista, koiran rapsuttelua ja lukemista.

Lue lisää:

Kurssi kohtaamiseen

Ikääntyneiden vapaaehtoisena kaverina Toni Aaltonen on huomannut, että potilaat eivät ole oppikirjaesimerkkejä, mustaa valkoisella. Sen sijaan ihmisten elämä koostuu useista harmaan sävyistä.

TEKSTI Sanna Häyrynen

KUVAT Suvi Vinblad

Lääketiedettä opiskeleva Toni Aaltonen käy ikään kuin itse järjestämäänsä henkilökohtaista soveltavaa kurssia, jossa hän kohtaa potilaita vastaanottotilanteen ulkopuolella. Vapaaehtoisena keikkakaverina Aaltonen auttaa ikäihmisiä esimerkiksi apteekkiasioilla, saattaa hammaslääkäriin tai etsii oikean osaston OYS:n sokkeloista.

”Kun tulen taksilla potilaan kanssa tämän kotoa vastaanotolle, minulla on erilainen käsitys kokonaisuudesta kuin lääkärillä, joka ei näe vastaanottotilanteen taakse”, Aaltonen on havainnut.

Lääketieteen opiskelijana hän on päässyt terveyskeskuslääkärin vieressä seuraamaan muutaman päivän ajan potilaiden virtaa. Vaikka tapaukset voisi lääketieteellisesti kategorisoida diagnoosiensa perusteella samanlaisiksi, Aaltonen huomauttaa, että jokaisella on oma taustansa ja erilaisia syitä toimintaansa. On otettava huomioon se, mitä potilaat ovat aiemmin kokeneet. Juuri näitä asioita pöytänsä ääressä istuva lääkäri ei välttämättä hoksaa.

”Olen kuullut, että suurin osa hoitovirheistä johtuu lääkärin ja potilaan kommunikaation ongelmista”, Aaltonen muistelee. Siksi ihmisen kohtaamisen harjoittelu ei ole turhaa.

Auttaja kuuntelee

Kaikki alkoi karamellista. Juuri Ouluun muuttaneena lääketieteen fuksina Aaltonen seisahti Oulun Diakonissalaitoksen (ODL) vapaaehtoistoiminnan esittelypöydän ääreen kampuksen aulassa. Hän ei kehdannut syödä tarjottuja makeisia kuuntelematta, mitä esittelijöillä oli sanottavanaan.

”Olin kyllä miettinyt vapaaehtoistöitä jo aiemmin. Tässä vapaus ratkaisi”, opiskelija arvioi.

ODL:n keikkavapaaehtoisena hän saa sähköpostilla tai puhelimitse ilmoituksia avustuskeikoista, joita vastaanottaa noin pari kertaa kuussa. Yhdellä keikalla aikaa voi vierähtää puolestatoista viiteen tuntiin.

Ikäihmisten seuraan Aaltonen tottui, kun ovelta ovelle kiertäneenä markkinatutkimushaastattelijana jäi toisinaan kahville ventovieraiden luo.

”Näin, että monet olivat aika yksinäisiä ja halusivat kertoa asioistaan minulle. Kun sanoin, että olen hakemassa lääkikseen, sain kuulla tarinoita huonoista lääkärikokemuksista. Välillä he kertoivat sota-ajoista.”

Aaltonen toivoisi, että ikäihmisillä olisi enemmän paikkoja, joihin mennä tapaamaan toisiaan. Hoitokodeissa seuraa on, mutta niihin kaikki apua tarvitsevat eivät pääse. Kotihoitajien käynnit voivat Aaltosen mukaan olla rutiinitoimituksia, joissa aitoa kohtaamista tai kuuntelua ei synny. Keikkavapaaehtoinen ei tee hoitajien töitä, vaan auttaa arjessa.

Keinot löytyvät

Toni Aaltosta on joka kerta ollut vastassa eri ikäihminen. Hän sanoo tykkäävänsä uusista ihmisistä ja uusista tilanteista.

”Katselen hetken, minkälainen persoona on kyseessä ja mietin, miten hänelle kannattaisi puhua”, Aaltonen kuvailee. Keikkavapaaehtoisella on hyvä olla sosiaalisten tilanteiden lukutaitoa ja kykyä mukautua vaihteleviin tilanteisiin.

”Ennen saatoin vähän pelätä vanhenemista, mutta olen nähnyt, että elämä voi olla silloinkin hyvää. Tärkeintä on, miten kulloiseenkin elämäntilanteeseen suhtautuu.”

Kerran avustettava jätti avaimensa kotiin, kun lähti keikkakaverin kanssa lääkärikäynnille. Aaltoselle sanottiin, että avustettavan voi jättää oven taakse odottamaan talonmiestä.

”En jättänyt häntä siihen, vaan reissun päätteeksi halusin etsiä avaimet, jotta ne eivät jäisi seuraavalla kerralla kotiin. Niitä etsittiinkin sitten tunti, koska hän oli laittanut ne aika erikoiseen paikkaan”, kertoo Aaltonen.

Hän ei lamaannu ongelmista, vaan saa hyvän mielen, kun keksii tilanteisiin ratkaisut. Oikeasti hankalia tapauksia ei eteen ole sattunut. Jos joku erehtyy puhuttelemaan Aaltosta esimerkiksi klopiksi tai muuten provosoimaan, hän antaa kommenttien mennä menojaan. Taksimatkojen aikana opiskelija ja ikäihmiset puhuvat hyvässä hengessä harrastuksistaan, arjestaan tai vaikkapa Oulun historiasta.

Kuplasta ulos

Keikkakaverina Aaltonen mainitsee suurimmaksi opikseen elämän perspektiivien huomaamisen. Hän tapaa ihmisiä, joita muuten ei kohtaisi ja kuulee tarinoita, jotka jäisivät pimentoon. Oma kupla on puhjennut.

”Yleensähän sitä on tekemisissä aika samanlaisten tyyppien kanssa, mutta tässä näkee, että asiat elämässä voivat olla hyvinkin toisin kuin itselläni”, hän pohtii.

Aaltonen on oivaltanut, miten monella tavalla ihmiset voivat sosiaalisissa tilanteissa toimia, esimerkiksi vaatia oikeuksiaan tiukasti. Joskus liiankin mukautuvaksi tunnustautuva Aaltonen sanoo ottaneensa heistä mallia.

Keikkakaverina reilun vuoden verran toimittuaan hän ajattelee, ettei ole oikeaa tai väärää tapaa olla, vaan monta erilaista. Häntä jaksaa edelleen yllättää, miten positiivisina sairaatkin vanhat ihmiset jaksavat pysyä.

”Ennen saatoin vähän pelätä vanhenemista, mutta olen nähnyt, että elämä voi olla silloinkin hyvää. Tärkeintä on, miten kulloiseenkin elämäntilanteeseen suhtautuu”, Aaltonen kiteyttää.

 

Kuka?
» Toni Aaltonen
» 23 vuotta.
» Kotoisin Forssasta, asuu Tuirassa.
» Opiskelee Oulun yliopistossa lääketiedettä toista vuotta.
» Työskennellyt viimeiset kolme kesää rantapelastajana. Tehnyt myös markkinatutkimusta ovelta ovelle kiertävänä haastattelijana.
» Oulun Lääketieteellisen Killan apuisäntänä vastaamassa kiltatalo Walhallasta ja tapahtumien järjestämisestä. Lukioaikoina opiskelijoiden hallituksessa.
» Vapaa-ajalla ikääntyneiden keikkakaverina Oulun Diakonissalaitoksen kautta.
» Harrastaa crossfitiä, thainyrkkeilyä, voimajoogaa ja lenkkeilyä. Koripalloilijan pelipaikalta siirtynyt tuomarin tehtäviin. Katselee paljon elokuvia.
» Lapsena unelma-ammatti oli lääkäri. Välillä mietti myös koripalloammattilaisuutta.
» Haaveilee valmistumisesta ja työelämään siirtymisestä sekä onnellisuudesta.
» Toivoo, että ihmiset ottaisivat asioista selvää ennen kuin avaavat suunsa ja antavat kannanottoja.

Sanna Häyrynen

Tiedeviestinnän maisteri, joka tykkää kuunnella, kun asiantuntija puhuu. Twitter: @sannahayrynen

Lue lisää: