Viikon 10 väitös: Proteiinitutkimus valottaa hermoston toimintaa

P2-proteiini on keskeinen hermoston toiminnalle, mutta sen toiminta on vielä verrattain tuntematonta. Saara Laulumaa selvitti väitöstutkimuksessaan P2:n ominaisuuksia.

TEKSTI Essi Oikarinen

KUVAT Essi Oikarinen

Kun sähköjohdon kuori on ehjä ja rispaantumaton, kulkee sähkö sen suojissa turvallisesti ja tehokkaasti. Hieman samoin toimii myös selkärankaisen hermosto, missä värikkään muovin sijaan viestejä kuljettavat aksonit on ympäröity myeliini-nimisellä aineella.

Jos myeliinikuori vaurioituu, hermoimpulssit hidastuvat. Tämä aiheuttaa esimerkiksi kömpelyyttä, kun liikekäskyt kulkevat lihaksiin hitaasti. Vakavimmillaan kyse on sairaudesta, esimerkiksi perinnöllisestä motosensorisesta neuropatiasta (HMSN). Oireita ovat kävelyepävarmuus ja kompastelu.

Myeliinikuoren yksi tärkeä ainesosa ovat myeliiniproteiinit. Yksi näistä on nimeltään P2, jonka tutkimiseen Saara Laulumaa on keskittynyt viime vuodet.

”Tutkimukseni on luonteeltaan perustutkimusta. Joissain tapauksissa suurin osa hermostoa ympäröivän myeliinikuoren proteiinista on P2-proteiinia, eli se on erittäin keskeinen hermoston toiminnan kannalta. Sen rakenne tunnetaan, mutta toiminnasta ei tiedetä vielä juurikaan.”

Proteiinitutkimus vei Laulumaan Oulun biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunnan lisäksi Hampuriin tutkimusryhmän luokse sekä Grenobleen yhteen maailman johtavista neutronitutkimuskeskuksista.

Tutkimuksessaan Laulumaa muun muassa tuotti P2-proteiinista laboratoriossa erilaisia variaatioita eli pistemutantteja, joissa tiettyjä proteiinin ominaisuuksia oli muunneltu. Laulumaa tarkasteli eroja eri proteiiniversioiden toiminnassa. Selvisi, että P2 muun muassa vakauttaa myeliinin kalvorakennetta ja auttaa kalvojen kerrostumista.

”Kun P2:n tarkat tehtävät myeliinikuoressa tunnetaan, voidaan ymmärtää sen puutteen aiheuttamien sairauksien syntyä, ja siten joskus löytää näihin sairauksiin hoitokeinoja.”

Saara Laulumaa väitteli Oulun yliopiston biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunnasta 29.2.2016.

Essi Oikarinen

Tiedeviestinnän opiskelija, joka haluaisi keksiä lisää värejä ja valon aallonpituuksia.

Lue lisää:

Palomiehestä lääkäriksi

Opiskelijaroolit-juttusarjassamme esittelemme erilaisia rooleja, joita opiskelijoillamme Oulun yliopistossa on. Tällä kertaa esittelemme lääketieteen opiskelija Jari Pirneksen, joka on tehnyt aiemmin töitä mm. palomiehenä.

TEKSTI Laura Tauriainen

KUVAT Laura Tauriainen

Pimeä tähtitaivas kaartui kauniina eräänä yönä, kun Jari Pirnes istui pelastushelikopterin kyydissä ja päätti spontaanisti, että on aika tehdä ratkaisuja. Seuraavana maanantaina hän kävi ilmoittautumassa lääketieteellisen valmennuskurssille.

”Siinä vaiheessa kun 30 vuotta tuli mittariin, aloin miettimään, mitä haluan tehdä isona. Ei tämä mikään lapsuuden haave ole”, nyt 40-vuotias Pirnes toteaa eräässä Kontinkankaan kampuksen kahvilassa.

Pirnes on sekä palomies-sairaankuljettaja että leikkaus-anestesia-sairaanhoitaja ja nyt viittä vaille lääkäri. Valmennuskurssin jälkeen hän haki lääketieteelliseen, mutta pääsy jäi hilkun päähän. Se kuitenkin varmisti hänelle sen, että sisäänpääsy on mahdollinen. Seuraavana keväänä, 16 vuotta ylioppilaskirjoitusten jälkeen, ovet avautuivat ja nyt on kuudes, eli viimeinen vuosi menossa.

”Jos minulta olisi kysytty lukion jälkeen, että uskoisitko olevasi isona lääkäri, olisin nauranut railakkaasti!” Pirnes virnistää.

VAHVUUTENA PITKÄ TYÖHISTORIA

Jari Pirnes on ollut aina hyvä koulussa ja vaikka lukioajoista olikin vierähtänyt jo tovi, lääketieteellisen kursseilla pääsi aika pian kärryille. 19 vuoden työhistoria ensihoitokentällä ja tuhansien akuuttitapausten kohtaaminen tuo myös omanlaisen kokemuspohjan lääketieteen opinnoille.

”Ehkä se hyöty taustastani on ollut, että olen pystynyt nopeasti poimimaan suuresta tietomäärästä oleellisuudet. Monella kurssilla tulee esiin paljon tarkkaa tietoa, mitä ei voi muistaa. Tiedän jo aika hyvin, mitä työssä tarvitsee osata välittömästi, ja minkä ehtii sitten rauhassa tarkistaa kirjallisuudesta tai tietokannoista”, Pirnes toteaa.

Tällä hetkellä Pirnes työskentelee opintojen ohessa Rovaniemellä lääkintähelikopterissa. Aiemmin hän teki töitä kokopäiväisesti, mutta työskentelee nyt 50 prosentin työajalla.

”Onhan tämä vaatinut hyvää aikataulutusta. Ei pidä jättää tenttejä tai kursseja rästiin. Ne pitää hoitaa alta pois, etteivät hommat ala kasaantua”, Pirnes sanoo ja neuvoo tekemään selkeän suunnitelman opintojen etenemiselle.

TULEVA LÄÄKÄRI ODOTTAA VALMISTUMISTA

Jari Pirneksen vuosikurssilla on noin viidennes niitä opiskelijoita, jotka ovat tulleet suoraan lukiosta ja suurimmalla osalla on muita opintoja tai työhistoriaa taustalla. Pirnes epäilee tämän johtuvan siitä, että lääketieteelliseen ei ole helppo päästä sisään ja moni opiskelee sisäänpääsyä odotellessa muissa opinahjoissa. Monista kurssikavereista on tullut Pirnekselle hyviä ystäviä, ja hän onkin osallistunut porukan yhteisiin illanviettoihin aina kun töiltään ja muilta kiireiltään on ehtinyt.

”On paljolti itsestä kiinni, miten porukkaan pääsee sisään. Mikään kilta-aktiivi en kuitenkaan ole.”

Pirneksen työ pelastushelikopterissa jatkuu vielä tämän kevään ajan, minkä jälkeen hän aloittaa erikoistumiskoulutuksen. Pirnestä kiinnostaa operatiivinen puoli ja hän miettii erikoistumista joko anestesiologiaan ja tehohoitoon tai kirurgiaan.

”Tykkään siitä, että saan tehdä käsillä jotain. On vaikea kuvitella, että istuisin työpäiväni vain toimistossa.”

Vapaa-ajallaan Pirnes harrastaa liikuntaa.

”Se on se palomiesten pyhä kolminaisuus: puntti, lenkki ja uinti”, hän nauraa.

Perheen, työn ja opiskelun yhdistäminen on sujunut kohtalaisen hyvin, vaikka haasteitakin on ollut. Valmistumisen jälkeen Pirnes odottaa sitä, että pääsee viettämään enemmän aikaa poikansa kanssa, eikä tarvitse joka aamu lähteä kouluun tai harjoitteluun. Reissaaminen kahden paikkakunnan välillä, opiskelut ja työt vaativat veronsa. Mutta muutaman neuvon Pirnes haluaa antaa nuoremmille yliopisto-opiskelijoille:

”Jos sinulla on terveelliset elämäntavat ja olet hyvässä fyysisessä kunnossa, myös pää pelaa paremmin ja asioista stressaa vähemmän. Psyyke ja fysiikka toimivat toistensa tukena. Eli syökää hyvin, muistakaa nukkua riittävästi ja harrastakaa liikuntaa.”

Kuka?

Jari Pirnes

» 40-vuotias kuudennen vuoden lääketieteen opiskelija.

» Asuu Oulussa. Perheeseen kuuluu avovaimo ja 5-vuotias poika.

» Aiemmalta koulutukseltaan palomies-sairaankuljettaja sekä leikkaus-anestesia-sairaanhoitaja.

» Töissä pelastushelikopterissa ensihoitajana yhdeksättä vuotta, aiemmin palomiehenä ja sairaankuljettajana 10 vuotta.

Laura Tauriainen

34-vuotias tiedeviestinnän maisteri ja copywriter. Löydät hänet Instagramista nimellä @lauratau. Lisäksi hän harrastaa laulamista, koiran rapsuttelua ja lukemista.

Lue lisää: