Campus Shop etsii Linnanmaalta uusia tiloja

Kaupan paikalle tulevan uuden mehu-smoothiebarin valikoima sisältäisi konseptisuunnitelman mukaan "tuorepuristetut mehut, vihersmoothiet, kasvisshotit, take away-myyntiä, laadukkaita erikoiskahveja sekä teetä".

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Hyypiö

In English.

Unirestan omistama Campus Shop etsii Linnanmaalta uusia tiloja. Kaupan paikalle on ensi vuoden alussa tulossa Juvenes-Yhtiöiden uusi mehu- ja smoothiebaari.

Unirestan toimitusjohtaja Kaija-Liisa Silvennoinen kertoo, että kauppa muuttaa keskusaulan tiloista lokakuun loppuun mennessä.

”Meillä ei ole vielä tiedossa sitä, mikä on viimeinen aukiolopäivämme. Mutta uskomme, että lokakuun puolivälin maissa laitamme ovet kiinni.”

Oulun yliopisto irtisanoi Campus Shopin tiloja koskevan vuokrasopimuksen Unirestan kanssa huhtikuussa. Syynä Campus Shopin vuokrasopimuksen irtisanomiselle on tarve lisätä ravintolapaikkoja, kun Oulun ammattikorkeakoulu muuttaa Linnanmaan kampukselle.

Silvennoisen mukaan Uniresta on käynyt keskusteluita uusista tiloista yliopiston kanssa. Ainakaan vielä sopivia tiloja ei ole löytynyt.

”Yliopisto on ohjannut meitä olemaan yhteydessä suoraan Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:hyn (SYK). Oulun ammattikorkeakoulun tulon myötä tilapaletti on vielä hieman sekaisin, joten emme ole saaneet vielä konkreettisia esityksiä uusista tiloista.”

Mikäli uusia tiloja ei löydy, Silvennoisen mukaan yksi vaihtoehto on kaupan lopetus kokonaan.

”Haluaisimme jatkaa toimintamme, mutta mikäli emme saa keskeistä liikepaikkaa vaan joudumme jonnekin yliopiston laitamille, on toiminta järkevämpää lopettaa. Sijainti, sijainti ja sijainti, ne on ne tärkeimmät ominaisuudet. Paperikauppa vaatii tarpeeksi voluumia ja asiakkaita ollakseen kannattavaa.”

Campus Shop myy muun muassa toimisto- ja paperitarvikkeita, lahjatavaroita, kurssi- ja pääsykoekirjoja ja yliopiston omia merkkituotteita. Lisäksi myynnissä on pientä syötävää, kuten kahvia, teetä, irtokarkkeja ja salaatteja ja leipiä.

Silvennoisen mukaan viime vuosina suosituimpia tuotteita ovat olleet kahvi, karkki ja take away-syötävät, mutta menekkiä on myös toimisto- ja paperitarvikkeille.

”Perinteisesti kynät, kumit, vihkot, muistiinpanovälineet ja kortit ovat olleet menekkiartikkeleita. Aika monen opiskelijan ja työntekijän päivä on pelastettu, kun on voitu myydä ehjät sukkahousut tai tenttiin menijälle kynä.”

Mikäli Campus Shop suljetaan kokonaan, voisiko joku kampuksen muista kahviloista ottaa myytäväkseen paperi- ja toimistotarvikkeita?

”Tämä asia varmasti ratkaistaan tavalla tai toisella. Tapaan sekä Juveneksen että Unirestan toimitusjohtajat ennen juhannusta ja asia on keskustelussa heidän kanssaan”, kertoo Oulun yliopiston talousjohtaja Pirjo Kytösalmi.

 

Mehuja, smoothieita, laadukkaita erikoiskahveja

Päätös Linnanmaan ravintolakilpailutuksen voittajasta tehtiin keskiviikkona 31.5. Uudeksi ravintolatoimijaksi valittiin tamperelainen Juvenes-Yhtiöt.

Kilpailutuksen tarjouspyynnön liitteenä olevan ravintolakonseptisuunnitelman mukaan uudessa smoothiebaarissa on sisällä 128 asiakaspaikkaa, ulos terassille laajennettavassa terassiosassa on 40 asiakaspaikkaa. Myyntiä olisi aamusta alkuiltaan saakka.

Mehu-smoothiebarin valikoima sisältäisi konseptisuunnitelman mukaan ”tuorepuristetut mehut, vihersmoothiet, kasvisshotit, take away-myyntiä, laadukkaita erikoiskahveja sekä teetä”.

Lisäksi konseptisuunnitelmassa mainitaan ”mocktailit ja cocktailit alemman kerroksen pop up -tyyppisestä myyntipisteestä (perjantaispecial!)”.

Tarkoittaako se siis alkoholijuomien myymistä?

Pirjo Kytösalmen mukaan kuvauksella tarkoitetaan ”ensisijaisesti mehu- ja smoothietyylisiä juomasekoituksia”. Alkoholipitoisten juomien tarjoilu vaatisi anniskeluoikeuksia.

”Palvelukuvauksen mukaan anniskelualueet määritellään erikseen sopimusneuvotteluvaiheessa. Sopimusneuvottelut voidaan aloittaa vasta kun valitusaika on umpeutunut. Eli tähän anniskeluoikeusasiaan siis tulossa myöhemmin tarkennusta. Alkoholin anniskelu yliopistokampuksella on myös eettis-moraalinen kysymys, joka tarkasti harkitaan ennen kuin tällaista lähdettäisiin toteuttamaan”, Pirjo Kytösalmi vastaa.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Unirestan valitus meni läpi

Markkinaoikeus on kumonnut Oulun yliopiston hankintapäätöksen ravintola- ja kahvilapalvelujen tarjoajasta.

Markkinaoikeus on kumonnut Oulun yliopiston tekemän hankintapäätöksen ravintola- ja kahvilapalvelujen tarjoajasta. Oulun yliopiston tulee tehdä kilpailutus uudelleen, mikäli se haluaa toteuttaa ravintola- ja kahvilapalvelut julkisena hankintana. Oikeus asetti Oulun yliopistolle 300 000 euron uhkasakon.

Oulun yliopisto on toiminut tarjouskilpailussa virheellisesti ja vastoin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti.

Markkinaoikeus katsoi, ettei Oulun yliopisto ole riittävän selkeästi tarjouspyynnössään yksilöinyt tarjouskilpailun arviointiperusteita. Lisäksi yliopisto on pisteytyksessä ottanut huomioon seikkoja, joista tarjouksien jättäjät eivät ole voineet etukäteen tietää.

Tarjouskilpailun voitti joulukuussa 2015 Fa­zer Food Ser­vi­ces Oy, jonka ravintolat ja kahvilat ovat toimineet Linnanmaan kampuksella tammikuusta alkaen. Kolmanneksi tullut Uniresta valitti kilpailutuksesta, koska heidän mielestään tarjouskilpailu oli ratkaistu subjektiivisen arvioinnin perusteella eikä heidän aiempia investointeja oltu otettu pisteytyksessä huomioon. Markkinaoikeus teki päätöksensä 16. kesäkuuta.

Uniresta on tyytyväinen päätökseen.

“Tätä haimme, ja olemme mukana tulevassa mahdollisessa kilpailutuksessa”, Unirestan toimitusjohtaja Kaija-Liisa Silvennoinen toteaa.

Oulun yliopiston hallintojohtaja Essi Kiuru sanoo markkinaoikeuden päätöksen olleen yllätys, koska he olivat valmistelleet kilpailutuksen huolellisesti ja yliopistoyhteisöä ajatellen.

”Markkinaoikeus on tehnyt päätöksen ja sitä täytyy kunnioittaa ja ottaa huolellisesti huomioon yksityiskohdat, mitä kilpailutuksesta on sanottu.”

Näillä näkymin Oulun yliopisto ei aio valittaa päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. He järjestävät uuden kilpailutuksen mahdollisimman pian kesän jälkeen.

Nykyinen toimija jatkaa kilpailutukseen sisältyvissä ravintoloissa ja kahviloissa siihen saakka, että uuden kilpailutuksen tulos ratkeaa.

 

Minna Koivunen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja, joka pyrkii ymmärtämään maailmaa pala palalta, oppii joka päivä jotain uutta ja rakastaa uimista. Twitter: @koominna

Lue lisää: