Kampuskeskustelu käy kuumana, mutta mitä opiskelija haluaa?

Keskustakampusta suunnitellaan tiuhaa tahtia suljettujen ovien takana. Opiskelijoiden näkemykset tuntuvat jäävän tutun pöhinän jalkoihin. Kysyimme, mitä opiskelijat oikeasti kampukselta haluavat.

TEKSTI Tuuli Heikura

KUVAT Maiju Putkonen

Nykyistä Linnanmaan kampusta on kuvailtu muun muassa kaukana suolla sijaitsevana betonimöhkäleenä, kauppakeskuksen parkkihallina, norsunluutornina ja uimahallina. Kampuksen kylmät betonirakenteet saavat kuitenkin piristystä kirkkain värein maalatuista käytävistä. Massiivinen rakennus tunnetaankin erityisesti värikkäästä arkkitehtuuristaan ja loppumattomista käytävistään.

Linnanmaan yliopistokampus on aikansa tuotos, jonka tilat eivät enää palvele modernin yliopistokulttuurin tarpeita. Kun vuonna 1972 Oulun Yliopiston peruskiveä muurattiin, oli ajatuksena Oulun laajentuminen erityisesti liike-elämän ja innovaatioiden osalta länteen. Yliopiston rakentaminen tähän lokaatioon lukitsi myös Teknologiakylän sijoittamisen Linnanmaalle.

Pian 50 ikävuoden saavuttava Linnanmaan pienoiskaupungiksikin tituleerattu kampus vaikuttaa kuitenkin tulleensa tiensä päähän, kun Oulun yliopisto on aloittanut hankesuunnittelun kampuksen siirtämisestä Linnanmaalta keskustan läheisyyteen Raksilaan vuosikymmenen lopulla. Oli kai jo aikakin, muissa suurissa opiskelijakaupungeissa kun yliopistot jo sijaitsevat keskustan läheisyydessä tukien keskustan palveluiden käyttöastetta.

Oulun Yliopiston mukaan uusi keskustakampus vastaa modernin yliopistomaailman tarpeisiin muunneltavilla, monikäyttöisillä tiloilla ja tulee parantamaan Oulun vetovoimaa yliopistokaupunkina. Lokakuussa 2020 järjestetyn hankesuunnitelman verkkoaivoriihen tuloksena yhtämielisiä oltiin siitä, että tulevaisuuden yliopiston tulisi olla yhteistyöhön nojaava yhteisö. Myös moderni teknologia ja yliopiston merkitys sosiaalisten kontaktien ja verkostoitumisen mahdollistajana korostuivat aivoriihessä.

Keskustelu uudesta kampuksesta on käynyt kuumana. Oulun kaupunginhallitukselle annettiin tilankäytöstä selvitys huhtikuussa. Kokonaisuudessaan kampukselle on annettu suunnitteluaikaa vuoden 2021 loppuun saakka. Hanketta luotsaava rehtori Jouko Niinimäki on kysellyt mielipiteitä tulevasta kampuksesta muun muassa lukiolaisilta ja Keskon ja Arinan johtoryhmiltä. Korkeakouluopiskelijoiden mielipiteet taas tuntuvat usein unohtuvan.

Oulun Ylioppilaslehti halusi selvittää, mitä nykyopiskelijat, jotka ainakin lehden logiikan mukaan ovat korkeakouluopiskelijan arjen asiantuntijoita, kaipaisivat tulevaisuuden kampukselta. Kysyimme siis etägallupin muodossa, millainen olisi loppukäyttäjien unelmien yliopistokampus.


Kyselyssämme nousi selkeitä teemoja ja toiveita niin vanhoilta kuin uusilta opiskelijoilta.

Suuri osa kyselyyn vastanneista toivoo tulevalle kampukselle valoisia ja avaria tiloja sekä runsaasti viherkasveja, jotka tunnetusti lisäävät viihtyvyyttä. Kenties jo kertaalleen kampuksen kanssa muuttaneet peikonlehdet tulisivat myös keskustaan?


“Valoisa, paljon lehtikasveja. Ympäristöasiat ovat huomioitu: ekologisuus näkyy kampuksella kaikissa ratkaisuissa. Mukavia sohvia ja muita alueita, joissa voi viettää aikaa. Melusaaste huomioitu esimerkiksi eristävillä lasiseinillä.”

Sara, 28


Tilojen väreiltä toivotaan poikkeuksetta neutraaleja sävyjä Linnanmaan kampuksella vallitsevan räikeän väripaletin sijaan. Myöskään betoni ja sen tuoma kolkkous ja kliinisyys eivät enää opiskelijoita viehätä. Ehkä harmaita betoniseiniä on tuijoteltu luennoilla jo kyllästymiseen asti, ja vaihtelu virkistäisi, sillä rakennusmateriaaleista puolestaan useassa vastauksessa nousee esille puu. Opiskelijoita kiinnostaa erityisesti myös ekologisuuden huomioon ottaminen kaikissa kampuksen toiminnoissa.

“Vihreitä seiniä, lasikattoja ja paljon luonnonvaloa. Paljon huonekasveja. Puuta käytetty rakennusmateriaalina paljon ja se näkyy erityisesti seinissä. Kauniit kivilaattalattiat, ehkä jopa marmoria tai jotain muuta kaunista kiveä. Murretut värit räikeiden sijaan. Monipuolinen lounasravintolavalikoima. Isompi kirjasto. Enemmän taidetta
seinillä. Paljon paikkoja istua ja hengailla kavereiden kanssa.”

Elin, 26


“Unelmieni yliopistokampus sijaitsisi rauhallisessa ja luonnon ympäröimässä ympäristössä. Luonnossa oleilu auttaa keskittymiseen, rentouttaa ja auttaa siten ajattelua vaativaa työtä ja lisää hyvinvointia. Kampus olisi mahdollisimman ympäristöystävällinen ja kannustaisi sen henkilökuntaa ja opiskelijoita ympäristöystävällisiin valintoihin ja tekoihin. Kampuksella olisi hyvin tilaa ja laitteita omaehtoiseenkin opiskeluun ja sosiaaliseen toimintaan.”

Inkku, 34


Gallupiin vastanneet opiskelijat yhtyvät hankesuunnittelijoiden näkemykseen tilojen käytön kompaktiudesta ja muunneltavista tiloista. Esiin nousevat erityisesti selkeys ja käytännöllisyys, kuin myös resurssien parempi kohdistaminen joustavaa työskentelyä edistäviin toimintoihin.


“Avara ja valoisa. Tilaohjelmaltaan tiiviimpi kuin Linnanmaan kampus ja helpompi navigoida. Vähemmän turhia neliöitä yleisissä tiloissa. Kampukselta olisi myös hyvä löytyä ruokakauppa. Lämmöneristys on tärkeää, nykyinen kampus on talvella todella kylmä ja vetoisa.”

H, 25


Monet kokisivat yliopiston rakentamisen useampiin kerroksiin käytännöllisemmäksi ratkaisuksi. Linnanmaan kampuksella suurin osa tiloista sijaitsee samassa kerroksessa, mikä koetaan navigoinnin kannalta haasteelliseksi.
Kari Virta, jonka luotsaama arkkitehtitoimisto voitti yliopiston suunnittelukilpailun aikoinaan, selkeyttää silloisen tilasuunnittelun funktiota. Hänen mukaansa suunnittelua ohjasi ajatus kävelykadusta, joka halkoo yliopiston päästä päähän tehden siitä ikään kuin pienen kaupungin. Kävelykadun, siis Linnanmaan kampuksen Väylän, varrella on esimerkiksi kahviloita ja ravintoloita, ja sen varrella ihmiset voivat kohdata toisensa vapaasti.


Modernin korkeakouluopiskelun tarpeisiin vastaavat kuitenkin paremmin fiksusti käytetyt neliöt, tilojen monikäyttöisyys ja esimerkiksi ergonomiset ratkaisut.

Myös kaupungin keskustan läheisyys poistaisi tarpeen pienelle kaupungille, sillä kampus olisi luonnollinen osa kaupunkia.


“Kampuksella olisi runsaasti tilaa itsenäiselle opiskelulle, paljon seisomapöytiä ja hiljaisia saleja. Luentosalien akustiikkaan olisi panostettu. Kontinkankaan kampuksen kalliiden designer-puukoristeiden sijaan rahaa olisi budjetoitu pistorasioihin, tietokonepisteisiin ja pieniin ryhmätyötiloihin.

Kampuksen pihalla olisi videovartioidut, suuret ja laadukkaat pyöräparkit – kenen tarvitsee enää käyttää autoa, kun kampus siirtyy keskustaan? Yliopiston pihalla voisi olla esimerkiksi myös yliopiston omia lainapyöriä, joita voisi puhelimen sovelluksella vuokrata ja palauttaa.”

Kontinkankaan Tonttu, 24



”Unelmieni kampuksella olisi paljon itsenäiseen opiskeluun suunnattuja tiloja. Se sijaitsisi keskustassa tai sen tuntumassa kaiken muunkin elämän ytimessä. Pidän siitä, että eri alat ovat lähellä toisiaan, mitä voi olla
vaikea toteuttaa keskustassa. Unelmissani se silti olisi mahdollista. Unelmieni kampuksella olisi suuri kirjasto ja paljon itsenäiseen ja ryhmässä tapahtuvaan opiskeluun suunnattuja tiloja.

Kampuksella olisi myös ajanmukaista välineistöä opiskeluun, läppärilainaamo on hyvä idea, mutta monet koneet ovat aika huonoja. Luentosaleissakin olisi vihdoinkin virtalähteitä. Humus ja Olon kahvila olisivat viihtyisissä tiloissa, joissa olisi sohvia ja viherkasveja. Tilat olisivat mahdollisimman esteettömiä kulkea ja opiskella.”

Unelma-Anelma, 34


Esteettömyyden ja ergonomian lisäksi huomiota vastauksissa saa erityisesti tarve kohtaamispaikoille. Vaikka nykyisen hankkeen suunnitelmissa on tiivistää kampuksen toiminnot pienempään neliömäärään, näyttävät
opiskelijat kaipaavan Linnanmaalle tyypillistä alojen keskittymistä yhdelle kampukselle.


“Keskellä rakennusta voisi olla kohtaamispaikkana ”keidas”: iso suihkulähde, jota ympäröi paljon kasvillisuutta, kukkia ja/tai joku hieno patsas sekä penkkejä ja infotauluja. Aula olisi avointa tilaa, jonka kattoikkunasta näkee
taivaalle ja josta aurinkokin voisi hyvällä tuurilla pilkottaa, ja josta olisi näköyhteys kaikkiin kerroksiin. Lisäksi rakennuksessa voisi olla lasihissit, joista näkymä olisi puoleksi keitaalle ja puoleksi ulos.

Lisäksi isoimmissa luentosaleissa voisi olla pehmeät penkit ja väljyyttä. Rakennus olisi helppokulkuinen, ja eri tiedekunnat voisivat olla kerroksittain. Ylimmässä kerroksessa voisi olla lasikattoinen opiskelijaravintola kattoterasseineen ja siellä voisi olla vähän fiinimpi juhlasali yleisötilaisuuksiin. Julkisivu olisi moderni ja esteettinen. Sellainen ”katseenvangitsija” hyvällä tavalla.”

Idealisti, 25


“Pyramidi: hallintopuoli yläkerroksissa, sitten opetus- ja tutkimushenkilökunnan työhuoneet, sitten luokka- ja ryhmätyötilat. Kakkoskerroksessa oleskelu- ja ravintolatilat, pohjakerroksessa kulku luentosaleihin sekä näyttelytilaa. Myös pienempiä auditorioita pienempien oppiaineiden hyödynnettäväksi. Auditoriot voisivat sijaita pitkälti maan alla, kulku piippuhyllylle katutasosta.”

Murri, 26


Vuoden kestänyt omiin poteroihimme eristäytyminen saa kaipaamaan kontakteja – yhteisöllisyys ja sosiaalisten suhteiden rakentaminen koetaan opiskelijoiden puolelta tärkeäksi osaksi kampuselämää ja sen tulisi näkyä
myös tilaratkaisuissa.


“Ennen kaikkea toivoisin uuden yliopistokampuksen olevan selkeä. Nykyistä kampusta on kritisoitu sekavaksi, ja monet kokevat liikkumisen yliopistolla hankalaksi. Tällä hetkellä suurin osa tiloista sijaitsee samassa kerroksessa. Itse kokisin selkeämmäksi suunnitella kampuksen rakentamisen ylöspäin moneen kerrokseen. Monet haluavat opetuksen lisäksi opiskella myös itsenäisesti tai ryhmässä kampuksen tiloissa. Tämän vuoksi on erityisen tärkeää panostaa yleisiin opiskelutiloihin, niin hyvän ergonomian kuin myös viihtyvyyden kannalta.

Lisäksi useille opiskelussa on kouluttautumisen lisäksi tärkeää myös yhteisöllisyys ja sosiaalisten suhteiden rakentaminen. Viihtyvyyden lisääminen edesauttaa tätä. Ehkäpä kampuksen yhteyteen voitaisiin sijoittaa myös erilaisia harrastustoimintaan liittyviä tiloja. Luonnollisesti ravintoloita ja kahvipaikkoja pitää löytyä runsaasti. Nykyisen kampuksen ravintoloiden tarjonta on hyvin samanlaista. Vaihtelu virkistää, joten olisi mukavaa saada
myös jotain normaalista kouluruoasta poikkeavaa tarjontaa. Moni opiskelija voi olla silloin tällöin valmis maksamaan ruoasta myös enemmän, joten tässä voisi olla paikka myös hieman kalliimpaa hintatasoa tarjoavalle ravintolalle.”

Saana, 26



Opetustilojen lisäksi vastauksissa toivotaan yliopistolle myös laadukkaampia ravintoloita, harrastustiloja ja ainakin ruokakauppaa. Voisiko tulevaisuuden yliopisto vastata siis myös muihin tarpeisiimme kuin tiedonjanoon. Vastausten perusteella toiveena on ainakin se, että tila voisi kutkutella aistejamme myös visuaalisesti miellyttävien ärsykkeiden muodossa. Kysyimme opiskelijoilta tehdyn gallupin lisäksi myös tulevaisuuden visionääreiltä ja korkeakouluopiskelijoilta, mitä he haluaisivat kampuksella nähdä. Hehän tietävät opiskelutarpeensa paremmin, kuin me.


“Uudessa yliopistorakennuksessa voisi olla kukkia, taideteoksia ja joulukuusi sekä muita
puita – smbambu-buita, jotta on viihtyisämpää. Talon vintillä on paljon ikkunoita, joista voi katsoa lintuja katolla, ja haukkakukkia! Seiniin voisi maalata ja mieluiten menisin opiskelemaan paikkaan, jossa on limpskaa pöydällä. Ja
vessanpönttö keskellä tietä. Katolla on röyhtäyssavupiippu, joka osaa myös hikata ja kävellä. Savupiippu on tehty kekseistä, koska kampus on piparkakkutalo. Katolle kulkee silta, jos on nuohoustarvetta. Meidän kampuksella olisi myös paljon eläimiä, kuten pingviinejä, hylkeitä, pandoja ja haukia, jotka uiskentelevat vedessä pöytien ja opettajien penkkien alla.”

Helmi, 5 ja Eelis, 4.

Tuuli Heikura

Oulun ylioppilaslehden päätoimittaja ja kauppatieteiden maisteri, joka nauttii syväluotaavista ilmiöjutuista, kuluttaa lenkkipolkuja kahden koiransa kanssa ja haaveilee mankelin omistamisesta.

Lue lisää:

Keskustakampusselvitys julki: ”Tiedekunnista humanistinen, kauppatieteellinen ja tieto- ja sähkötekniikka olisi helpointa sijoittaa keskustakampukselle”

Oulun kaupunki julkaisi tänään 26. huhtikuuta kaupunginvaltuustolle viime viikolla tehdyn Oulun yliopiston keskustakampusselvityksen. Suunnitteluvarausselvityksestä käy ilmi, mitä toimintoja yliopisto aikoo jatkossa säilyttää Linnanmaalla ja mitä siirtää keskustaan. Selvityksessä kerrotaan, että Linnanmaalta keskustakampukselle siirtyvistä tiedekuntien toiminnoista päätetäänhankesuunnittelun edetessä eli kuluvan vuoden aikana. Selvityksessä kerrotaan, että ”yhtenäisen Linnanmaa-kokonaisuuden näkökulmista” yliopisto voisi luopua päärakennuksestaan, Tietotalosta, Ympäristötietotalosta, kauppakorkeakoulun tiloista […]

Oulun kaupunki julkaisi tänään 26. huhtikuuta kaupunginvaltuustolle viime viikolla tehdyn Oulun yliopiston keskustakampusselvityksen. Suunnitteluvarausselvityksestä käy ilmi, mitä toimintoja yliopisto aikoo jatkossa säilyttää Linnanmaalla ja mitä siirtää keskustaan.

Selvityksessä kerrotaan, että Linnanmaalta keskustakampukselle siirtyvistä tiedekuntien toiminnoista päätetään
hankesuunnittelun edetessä eli kuluvan vuoden aikana. Selvityksessä kerrotaan, että ”yhtenäisen Linnanmaa-kokonaisuuden näkökulmista” yliopisto voisi luopua päärakennuksestaan, Tietotalosta, Ympäristötietotalosta, kauppakorkeakoulun tiloista sekä kirjasto Pegasuksen tiloista.

Tiedekunnista taas helpoimmiksi siirrettäviksi nimetään humanistinen tiedekunta, kauppakorkeakoulu sekä tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta. Tiloista luopumisesta päätetään, kun vuokranantajan Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n kanssa on käyty neuvotteluja, yliopisto kertoo.

Perusteita sille, mitkä tiedekunnat muuttaisivat tulevaisuudessa keskustakampukselle on haettu selvityksessä erikoistiloista. Erikoistiloilla tarkoitetaan Linnanmaalla sijaitsevia laboratorioita ja pajoja, jotka on selvityksen mukaan tarkoitus säilyttää jatkossakin Linnanmaalla. Nämä erikoistilat sitovat selvityksen mukaan teknillisen tiedekunnan ja luonnontieteellisen tiedekunnan jatkossakin Linnanmaan kampukselle.

Kasvatustieteellinen tiedekunta jäisi Linnanmaalle Oulun normaalikoulun sijainnin takia, sillä normaalikoulu toimii yliopiston harjoittelukouluna opettajaopiskelijoille. Keskustakampukselle olisi siis helpointa siirtää alat, jotka eivät tarvitse erikoistiloja tai hyödy Linnanmaan sijainnista erityisesti.

Selvityksessä kerrotaan myös, että yliopiston sisäiset palvelut voisivat jatkossa sijaita pääosin Linnanmaalla ”huomioiden kuitenkin keskustakampukselle tulevat toiminnat sekä opiskelijoiden ja henkilökunnan tarvitsemat lähipalvelut”. Toimistotiloja keskustakampukselle luonnehditaan monitilatoimistoina, eli muunneltavina työtiloina.

Työtiloja suunnitellaan hankkeen myöhemmissä vaiheissa tarkemmin. Tämänhetkisessä suunnittelussa opiskelijoita on laskettu olevan keskustakampuksella 4000 ja suunnitteilla on niin suuria monitoimisaleja kuin ryhmätyötiloja ja yksilötyöskentelytiloja.

Keskustakampusrakennuksen suunnittelu on vielä alkuvaiheissa. Yliopiston aikomuksena on järjestää arkkitehtikilpailu rakennuksen kaavoittamista varten hankkeen suunnitteluvaiheen loppupuolella. Selvityksen mukaan suunnitteilla on useaan kerrokseen jakautuva kampus.

Rakennuksen ensimmäiseen kerrokseen tulisi julkista tilaa, toiseen kerrokseen puolijulkista tilaa ja ylempiin kerroksiin opiskelu- ja toimistotilat. ”Aulasta avautuu kaikille avoin kansantori, jonka yhteydessä ovat mm. kirjasto ja ravintola”, suunnitelmassa kuvaillaan. Kampukselle on suunniteltu joustavien monitoimisten opetustilojen lisäksi myös liiketiloja.

Kampuksen suunnitteluvarausselvityksessä korostetaan myös kestävää kehitystä. Yliopisto lupaa ympäristösertifioitua kampusta, jonka jokaisessa osassa on huomioitu ympäristöystävällisyys.

”Yliopisto haluaa parantaa kaikkien toimitilojensa energiatehokkuutta ja pienentää toiminnan hiilijalanjälkeä. Keskustakampus on vähäautoinen kampus, joka tukeutuu joukkoliikenteeseen ja kestäviin liikkumismuotoihin, mutta parkkitilaa on myös haluaville tarjolla. Tämän monikäyttöisen kampuksen suunnittelua ohjaavia arvoja ovat toiminnallisuus, kustannustehokkuus, kestävä kehitys, hiilineutraalius ja osallisuus”, selvityksessä kuvaillaan.

Kustannuksiltaan kampuksen hinnaksi on selvityksessä asetettu noin 100 000 000 euroa. Hankesuunnittelu jatkuu vuoden 2021 loppuun asti ja jos suunnitteluvaraus etenee toteutukseen asti, kampuksen rakentaminen on määrä aloittaa vuonna 2025.

Suunnitteluvarausselvitys käytiin läpi aiemmin tänään pidetyssä valtuustoseminaarissa ja aiheesta keskustellaan lisää tänään pidettävässä kaupunginvaltuuston kokouksessa. Kokous alkaa kello 17 ja sitä voi seurata suorana kaupungin Youtube-kanavalta.

Iida Putkonen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Tiedeviestinnän maisteri ja glögin ympärivuotinen kuluttaja. Etsii revontulia, riippumattoja ja juuri oikeita sanoja.

Lue lisää:

OYY otti kantaa keskustakampukseen – vastustaa nykyistä kolmen kampuksen mallia

Oulun yliopiston ylioppilaskunta kertoo kannanotossaan, että se vastustaa keskustakampushankkeen kolmen kampuksen mallia ja toivoo suunnitteluun muutoksia.

Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) otti kantaa keskustakampukseen torstaina 10. joulukuuta. Kannanotossaan OYY kertoo, ettei kannata nykyistä kolmen kampuksen mallia. Sen sijaan ylioppilaskunta vaatii reunaehtojensa täyttymistä, jotta se voisi kannattaa kampuksen siirtämistä keskustaan.

”Laajemmassa keskustelussa sekä yliopiston viestinnässä on unohtunut keskustakampushankkeen alkuperäinen visio. Mielestämme olisi tärkeää tuoda keskustelussa laajemmin esille hanke kokonaisuutena. Viime aikoina on lisäksi levinnyt käsitys siitä, että tulevaisuudessa Oulun yliopistolla olisi kolme tasavertaista kampusta ja halusimme tuoda oman kantamme tästä esille”, OYY:n hallituksen puheenjohtaja Eetu Leinonen perusteli kannanottoa lehdelle torstaina 10. joulukuuta.

Kannanotossa korostuu kolmen kampuksen mallin ongelmallisuus sekä OYY:n reunaehtojen noudattaminen. Ensimmäinen ylioppilaskunnan ulostulo keskustakampukseen liittyen julkaistiin maaliskuussa. Tällöin ylioppilaskunta totesi, että se näkee hankkeessa ”sekä mahdollisuuksia että potentiaalisia haasteita” eikä se vastustanut keskustakampusta sillä ehdolla, että projektin suunnittelu on läpinäkyvää ja ottaa huomioon opiskelijat.

Nyt OYY kertoo, etteivät sen maaliskuussa linjaamat reunaehdot ole täyttyneet. Ehdoiksi määriteltiin silloin se, että opiskelijat ja henkilökunta sisällytetään keskustakampuksen suunnitteluun, uusi kampus sisältää riittävästi tiloja ja huomioi tieteenalojen erityistarpeet ja että keskustakampus on poikkitieteellinen yhteiskampus.

Syksyllä Jouko Niinimäki kertoi lehdelle, että keskustakampuksen ei ole tarkoitus sisällyttää kaikkia oppialoja tai niiden erikoistiloja, vaan sen on tarkoitus olla ”kampus kohtaamiselle.” Tämä tarkoittaa esimerkiksi laboratoriotilojen jäämistä Linnanmaan kampukselle vaikka osa opetuksesta siirtyisi keskustaan. Keskustakampuksen rakentuessa yliopisto jakaantuisi kolmelle kampukselle, kun toimintoja jäisi Linnanmaalle ja Kontinkankaalle.

”OYY vastustaa kolmen yliopistokampuksen mallia, jossa opiskelijat joutuvat jatkuvasti kulkemaan eri kampusten välillä ja kohtaaminen yli tieteenalojen hankaloituu merkittävästi”, joulukuun kannanotossa todetaan.

Erityisesti ylioppilaskunta näkee yliopiston nykyisen yhteisöllisen ja poikkitieteellisen yhteiskampuksen Oulun yliopiston vahvuutena. Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinimäki on perustellut Raksilaan rakennettavaa keskustakampusta Oulun yliopiston houkuttelevuudella. Kannanotossaan OYY kyseenalaistaa tämän näkemyksen ja toteaa, että yhteiskampuksen hajottaminen pikemminkin vähentäisi yliopiston houkuttelevuutta.

”Hankekokonaisuuden suunnittelussa tulee huomioida, että kolmella kampuksella toimiminen ei ole taloudellisesti hyvä tai järkevä ratkaisu. Keskustakampuksen suunnittelun lähtökohdan tulee olla siinä, kuinka kaikki Linnanmaan toiminnot voidaan siirtää Raksilaan”, toteaa OYY:n hallituksen puheenjohtaja Eetu Leinonen kannanotossa.

Koko kannanotto on luettavissa OYY:n nettisivuilla. Niinimäen haastattelu keskustakampuksesta löytyy täältä.

Juttua muokattu 13.10: Lisätty otsikkoon ja ingressiin kolme kampusta selkeyden vuoksi.

Yliopisto jakautuu kolmelle kampukselle 2027 – Rehtori Niinimäki kertoo kampussuunnitelmista

Oulun yliopisto jakautuu kolmelle kampukselle, kiltatilat tulevat keskustassa katakombeihin, ainakin tätä kertoo Jouko Niinimäki lehden podcastissa.

Oulun yliopiston kampus jakautuu keskustakampuksen myötä kolmelle kampukselle, yliopiston rehtori Jouko Niinimäki kertoi lehdelle 5.11. julkaistussa podcastissa. Mitä kuuluu kampus -podcastin ensimmäinen jakso käsittelee yliopiston keskustakampussuunnittelua. Read this in English!

Jatkossa yliopisto toimii Linnanmaalla, Kontinkankaalla ja Raksilassa. Linnanmaan alueen ja kampuksen kehittäminen yliopiston toimesta jatkuu yhä keskustakampuksen rakentamisen jälkeen. Keskustan kampukselle ei ole tarkoitus muuttaa kaikkia tiedekuntia tai opetusta. Esimerkiksi laboratoriotilat ja muut raskaat opetustilat jäävät Linnanmaalle.

Koko haastattelu on nyt saatavilla podcast-palveluissa sekä tekstiversiona alla.

Mitä kuuluu kampus -podcast jakso 1.

Iina Tauriainen: Tervetuloa Mitä kuuluu kampus -podcastin pariin. Kyseessä on siis Oulun ylioppilaslehden podcast, jossa käsitellään erilaisia korkeakoulun aiheita, ilmiöitä ja ihmisiä. Minä olen Iina ja tässä jaksossa me syvennymme yliopiston keskustakampushankkeeseen.

Kuka olisikaan parempi henkilö kertomaan meille asiasta lisää kuin Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinimäki, tervetuloa!

Jouko Niinimäki: Kiitos.

Iina: Jos joku kuulijoista on ehtinyt missata, että mikä ihmeen keskustakampushanke, niin haluaisitko avata lyhyesti tähän alkuun?

Niinimäki: No keskustakampushanke nousi hallituksessa esille tuossa runsas vuosi sitten, kun ruvettiin pohtimaan kiinteistöstrategiaa ja havahdutti semmoiseen tosiasiaan, että että paikkoja Suomessa korkeakouluihin lisätään kovasti ja samanaikaisesti Pohjois-Suomen nuorten määrä tippuu nopeasti noin 30% kymmenen vuoden aikana tuossa vuodesta 2027 vuoteen 2037 nimenomaan yliopistoon tulevien ikäluokassa.

Havaittiin semmonen tosiasia, että jos me ei meidän vetovoimalle tehdä mitään, niin sitten se voi tarkoittaa huonoja asioita yliopiston ja toki myös Pohjois-Suomen näkökulmasta.

Niinimäki: Ruvettiin tarkemmin pohtimaan sitä, että mitä opiskelijat itse oikeasti haluaa ja ne opiskelijat, jotka vielä ei opiskele. Tultiin varsin nopeasti semmoiseen johtopäätöksen, että aikaisemmin opiskelijoita on tullut paljon tuolta maaseutumaisista ympäristöistä, mutta yhä enemmän opiskelijat tulee kaupunkimaisista ympäristöistä ja odotukset kohdistuu sitten myöskin sen siihen, että täällä on kaupunki jossa on paljon sosiaalista elämää ja paljon palveluita käytettävissä. Siinä yhteydessä sitten päätettiin, että meidän tulevaisuuden ratkaisu näihin kysymyksiin on keskustakampus.

Iina: Mistä ja miksi tällainen idea tuli vasta nyt mieleen?

Niinimäki: No se on ikiaikainen Oulun yliopiston jonkinnäköinen joidenkin yliopistolaisten haave ja silloin kun aloitin rehtorin työssä 2015 niin melkein ensimmäinen vaatimus mitä silloinen yliopiston neuvottelukunta mulle esitti oli se, että yliopisto on siirrettävä keskustaan.

Toki oon itsekin pitänyt sitten tätä keskustakampusta hyvin suurena muutoksena, vaikka nyt koko Linnanmaa ei ole muuttamassa vaan meillä toki tänne toimintaa jää ja Linnanmaatakin kehitetään, niin oon kuitenkin pitänyt tätä suurena muutoksena, että siirrytään keskustaan, mutta sitten tämmöisen pohdinnan kautta siihen tultiin siihen tulokseen ja nimenomaan juuri siksi, että meidän toimintaympäristöt tämän niinkuin vetovoiman näkökulmasta on muuttunut semmoiseksi, että tarvitaan jotakin uutta.

Iina: Mitä te lähtisitte tavoittelemaan tällaisella keskustakampuksella, mikä on se asia mikä sillä halutaan saavuttaa?

Niinimäki: No me halutaan keskustakampuksella, että kampus on saavutettava: sinne pääsee hyvin helposti junalla, sinne pääsee hyvin helposti bussilla ilman vaihtoa ja sinne päästään pyörällä ympäri kaupunkia. Sitä kautta se on hyvin saavutettava ja siinä mielessä hiilijalanjälki siinä keskustakampuksella varmasti pitkän päälle jää matalammaksi kun täällä, mihin hyvin monet joutuu tulemaan autoilla.

Toisaalta sitten keskustakampus on varmasti ihan uudenlaista oppimisen tilaa, ollaan siirtymässä tämmöseen monipaikkaisuuteen yhä enemmän. Jatkossa Oulun yliopistolla on kolme tämmöistä ikään kuin työn tekemisen piiriä. Yksi on koti, missä tehdään itsenäistä työtä ja toki itsenäistä työtä varten sitten paikkoja tulee edelleenkin olemaan täällä Linnanmaalla ja sitten Kontinkankaalla ja keskustassakin ennen kaikkea niille ketkä ei halua tai pysty tekemään kotona. Sitten on laboratorioita ja kokeellisen työskentelyyn erikoistuneita tiloja, jotka ennen muuta on nyt täällä Linnanmaalla ja Kontinkankaalla. Sitten on tää kolmas elikkä tämmöset yhteisölliseen työskentelyyn erikoistuneet tilat, missä eri tieteenalojen opiskelijat, tutkijat ja opettajat kohtaa, mutta myöskin kansalaiset kohtaa sitten yliopiston.

Niinimäki: Me uskotaan, että tuommoisella keskeisellä sijainnilla me pystytään saamaan samankaltaista toimintaa aikaiseksi siihen luontevasti siihen kampukselle, kun mitä esimerkiksi Helsingin yliopiston tiedekulma tekee siinä ihan ydinkeskustassa. Mä uskon, että se kampus tarjoaa paljon kaikille: opiskelijoille, opettajille, tutkijoille, yhteistyökumppaneille, kansalaisille, että se sen sijainti on niin keskeinen. Ja kun rakennetaan ihan uusi kampus, voidaan lähteä liikkeelle semmoisista visioista mitkä ei ehkä olisi mahdollisia täällä. Kyllä odotan ite tosi kiinnostuneena siitä, että mitä me saadaan aikaan ja tavoitteena on maailmanluokan ratkaisut.

Iina: Kyllä. Kerroitkin jo, että hakemuksia on hyväksytty ja tämä on hyvin ajankohtainen aihe tällä hetkellä. Mitä tapahtuu seuraavaksi?

Niinimäki: No seuraavaksi meidän täytyy määritellä se, että kuinka paljon sinne muuttaa ihmisiä, kuinka monet opiskelijat tulee siellä sitä aikanaan töitä tekemään. Sitten näihin ihmisiin liittyy sitten erilaiset logistiikkatarpeet: minkälaista tieverkkoa tarvitaan, minkälaista joukkoliikennettä tarvitaan, kuinka paljon parkkipaikkoja tarvitaan. Minkälaisia pyöräpaikkoja tarvitaan, minkälaisia pyöräbaanoja tarvitaan, että nyt meidän täytyy aika nopeasti muuttaa sitten meidän tähän asti varsin yleisesti esitetyt ajatukset varsin konkreettisiksi.

Niinimäki: Ehkä tässä on hyvä mainita tuosta tie- ja liikenneinfrasta, kun lehdissä on niin paljon kirjoitettu että tästä tulee kauheen kallista kuntalaisille. Niin on hyvä mainita, että siihen alueelle on suunnitteilla tapahtuma-areena ja siihen alueelle on suunnitteilla kaks supermarkettia ja sitten yliopisto, niin mä en millään tavalla voi uskoa, että yliopisto on se huippukuorman aiheuttaja, minkä mukaan se tieverkko ja liikenneyhteydet joudutaan rakentamaan, vaan että että yliopisto on sitten mukana käyttämässä semmosta infraa jonka koko ja raskaus tulla määrittelemään sitten muilla perusteilla kuin yliopiston tarpeilla.

Iina: Meidän lehden tekemässä Instagram kyselyssä 64% lehden lukijoista ei kannattanut kampuksen muuttoa. Mitä itse ajattelette, että mitä tahoja muuttaminen hyödyttää kaikkein eniten?

Niinimäki: Muuttaminen hyödyttää kaikkein eniten tietenkin niitä nuoria ketkä sinne tulee aikanaan. Mä ymmärrä hirveen hyvin sen, että tätä suoraviivaisesti ei olla valmiita kannattamaan. Se johtuu varmasti aika paljon siitä, että me ei olla pystytty kertomaan tästä hankkeesta riittävän laajasti ja tarpeeksi. Oma kokemus on ollut hyvin kymmenistä tilaisuuksista, missä oon käyny tässä puhumassa, ollut se että kun kerrotaan ne taustat ja näytetään ne tosiasiat mihin tää päätös perustuu, niin kyllä ihmiset sitten ymmärtää sen, että mistä on kysymys ja sitä kannattaa.

Tietenkin on kun meillä on valtava joukko, meillä on 3000 ihmistä henkilökuntaa ja sitten on opiskelijoita toistakymmentä tuhatta pitkälle, sitten näin suurelle joukolle kattavasti se asian vieminen oli vaikeeta. Onhan tää toki ylioppilaskunnalle esitelty ja semmosille joukoille siellä, mille on pystytty. Mutta ehkä tuossa julkisessa tiedonvälityksessä on ollu aika vaikeata meidän saada viestejä läpi, kun tätä on vastustettu niin ponnekkaasti ja ehkä systemaattisestikin, että ne vastustavat viestit on peittänyt sen meidän informaation alleen, mikä on tullut ja sitten varmaan on niinku yhtenä syynä siihen, että sitä ei kannateta.

Niinimäki: Yliopiston näkökulmasta toivoo, että ne opiskelijat, ketä täällä nyt on, niin ei olis enää sitten kun tämä kampus valmistuu. Varmaan sekin vähentää sitä kannatusta, että nähdään se riski siitä, että siitä on jotakin haittaa Linnanmaan kehittämiselle, mutta sitten kuitenkaan ei päästä itse nauttimaan niistä hyödyistä.

Iina: Pakko kysyä tähän väliin, että miltä se tavallaan tuntuu olla vetämässä näin isoa projektia, joka kuitenkin saa niin ison vastareaktion?

Niinimäki: Mulle se vastareaktio ei ole näyttäytynyt niin kauheen niinku voimakkaana koska sitten siellä missä mä oon nyt asiasta puhumassa ja keskustelemassa, niin siellä se vastaanotto ollut enempi positiivista ja myönteistä ja tässä on myöskin hyvin iso innostunut porukkaa viemässä eteenpäin. Mun mielestä se keskustelu mitä kampuksen ympäriltä on käyty on ollut tavattoman hyödyllistä meille, sekä yliopistolle että tälle kampushankkeelle, että se on se on kyllä ollut tervetullutta. Se keskustelu ois kuitenkin jossakin vaiheessa pakko käydä ja se on hyvä, että sitä on käynyt jo alusta asti.

Iina: Se on ihan totta. Mitäs tällainen yliopiston muutto sitten tarkoittais juuri Linnanmaalle muuttaneelle Oamkille?

Niinimäki: No ei se.. Oamk on ollut tietenkin tietonen tästä asiasta ja on yhdessä heidän kanssa tehty näitä asioita. Mun mielestä ei oo, kun näin Oamkin kanssa lähekkäin toimintaa ja yhteistyötä omassa profiilissa rakennetaan, niin ei varmaan oo millään tavalla liioiteltua ajatella, että myös Oulun ammattikorkeakoulu tulee siellä keskustakampuksella tavalla tai toisella toimimaan yhteistyössä yliopiston kanssa.

Niinimäki: Sitten on tietenkin sanomatta selvää, että ne alat ja ne alueet, mitkä erityisesti on tärkeitä tälle ammattikorkeakouluyhteistyölle ja ne tilat, ne yhteiskäyttötilat mitä meillä on, ne jää tänne Linnanmaalle edelleen. Samaten kuin tutkimuslaitosten kohdalla, että että ei mun mielestä kun puhutaan siitä, että yliopisto oli jotenkin muuttanut strategiaansa niin se ei ehkä pidä paikkaansa.

Se mikä pitää paikkansa, on että yliopisto on muuttanut kiinteistöstrategiaa, mutta yliopisto on muuttanut kiinteistöstrategiaansa siksi että se pystyy noudattamaan sitä omaa strategiaa, elikkä pysymään tämmöisenä suurena korkealaatuisena pohjoisena tiedeyliopistona.

——————————————————————————————–

Iina: Meillä on tässä podcastissa tapana kysyä meidän lehden Instagramissa meidän lukijoita kysymyksiä meidän haastateltaville ja niin tehtiin tässäkin tapauksessa. Kysymyksiähän tuli, koska kiinnostuneita aiheesta on. Me voitaisiin lähteä liikkeelle näistä tilan puutteeseen liittyvistä huolenaiheista. Ensimmäinen kysymys on, että mitä tapahtuu laboratoriotiloille Linnanmaalla? Tulisivatko nekin keskustakampukselle?

Niinimäki: Laboratoriotilat jää Linnanmaalle. Keskustakampus on tämmönen oppimisen ja ja kohtaamisen ja yhteistyön ja kokoustamisen tila. Semmosia raskaita laboratoriotiloja ei ole tarkoitus sinne siirtää.

Iina: Jees. Miten opiskelijoille mahdollistetaan järjestötiloja uudella kampuksella?

Niinimäki: Tämä oli ensimmäinen asia, mitä ylioppilaskunnan kanssa keskusteltiin, että miten kiltatilat on. Ja kyllä me nyt on sitten sitten luvattu, että kiltatilat jatkossakin on. Katsotaan nyt siinä rakennussuunnittelussa, että olisiko meillä mahdollista järjestää tämmösiä samanlaisia hienoja maanalaisia kiltatiloja kun täällä. Kyllä se asia täytyy opiskelijoiden kanssa ja henkilöstön kanssa yhdessä hyvin huolellisesti suunnitella. Kyllä se tarkoittaa sitä, että ne tarkoituksenmukaiset tilat on jatkossakin käytössä.

Iina: No mahtavaa. Siitä tulikin tosiaan kysymys, että onko onko opiskelijoita tarkoitus osallistaa tähän suunnitteluprosessiin.

Niinimäki: Ilman muuta. Tottakai, opiskelijat on hyvin tärkeä sidosryhmä ja tullaan toki osallistamaan meidän opiskelijoita ja sitten pyritään osallistamaan myös lukiolaisia, mitkä on sitten niitä niitä ja ehkä yläasteella ja ketkä on sen ikäsiä että ketkä se tänne tulee, että mitkään ehdotukset on.

Iina: Kyllä. Sitten tuli tällainen historiaan pohjaava kysymys. Eli 40 vuotta sitten nähtiin kiivasta vastustusta, kun yliopisto pala palalta muutti Linnanmaalle. Nyt osin samat henkilöt vastustavat kiivaasti keskustaan muuttoa. Mistä uskot tällaisen mielipiteen muutoksen johtuvan?

Niinimäki: No mun mielestä asioiden vastustaminen on hyvin inhimillistä, että et se että me pystytään siinä samassa vanhassa, niin se on jotakin tuttua ja turvallista, vaikka se ei oliskaan ihan optimaalista. Iso muutos on aina semmonen mikä luo uhkakuvia ja luo tuntematonta ja sen takia on musta hyvin luontevaa, että tämmösissä suurissa hankkeissa on myös niitä ketkä haluaa sitten pysyä kannassaan vaikka ne olis aikanaankin vastustanut sitä edellistä suurta muutosta.

Iina: No joo, olikin puhetta siitä että laboratoriot jää tänne ja on vähän useammalla kampuksella toimintaa. Täällä on mietitty, että pirstaloituuko opiskelijayhteisö nyt kolmelle kampukselle vai siirtyykö koko Linnanmaa Raksilaan?

Niinimäki: Ei koko Linnanmaa missään tapauksessa siirry Raksilaan. Täältä siirtyy osa ja Oulun yliopisto jatkaa sitten Linnanmaan kehittämistä myöskin. Mun mielestä opiskelijoiden pirstaloiminen ei oo tarkoituksenmukaista vaan nyt kun on tutkittu, niin tälläkin hetkellä valtaosa opiskelijoista haluaa asua keskustassa ja opiskelijat haluaa asua kampuksen läheisyydessä, niin tietenkin pohdittavaksi tulee se että, kun keskustakampuksen ajatus on se, että se ei ole vain joitakin tiedekuntia varten vaan se on kaikkien yliopistolaisten yhteinen keskustakampus.

Kysymykseksi tulee se, että millä tavalla me sitten tullaan opintoja järjestämään niin että sitten kaikki niitä opintoja voi siellä keskustakampuksella saada. Ei ole tarkoituksenmukaista, että opiskelija päivästä taikka opettajan päivästä tulis silppuinen, että sahataan sitten edestakaisin keskustan ja toisen kampuksen välillä, vaan täytyy rakentaa semmosia ratkaisuita, jossa sitten ne pystytään toimimaan mielekkäällä tavalla ilman sitä.

Niinimäki: Mä uskon, että kun mennään, ajatellaan kuitenkin tätä kampusratkaisua, me ollaan tekemässä sellaista ratkaisua, joka sitoo meidän kädet aina tuonne vuoteen 2065 asti, nämä on niin pitkäaikaisia nämä investoinnit. Mä uskon, että aika paljon oppiminen tulee muuttumaan digitaalisemmaksi ja sinä aikana mitä keskustakampus tulee Oulun yliopiston toimintaan ratkaisevasti vaikuttamaan ja tosiaan arvelen, että ne vaikutukset on sen kaltaisia, että että semmonen luentojen kautta yhteen paikkaan kertyminen, ikään kuin luontaisesti, ja kohtaaminen vähenee, me tarvitaan entistä vetovoimaisempia kohtaamispaikkoja, mihin tullaan sen kohtaamisen takia. Siinä varmasti tämä keskustakampus, mikä on helposti saavutettavissa, miellyttävä, palveluiden lähellä, laadukkaan opiskelija-asumisen lähellä, niin on varmasti paikka missä tämmöstä pystytään toteuttamaan.

Iina: Kyllä. Tätä ollaankin itseasiassa mietitty, että vaikuttaako tämänhetkinen etäopiskelutilanne myös tulevaisuuteen, tuleeko tilanne jäädäkseen. Onko sillä vaikutusta tilojen suuruuteen ja tällaiseen?

Niinimäki: Kyllä sillä on vaikutusta. Tämä ei tietenkään ole millään tavalla ihan uusi tilanne. Yliopistot on luopunu viimeisen 10 vuoden aikana mun mielestä liki puolesta tiloistaan siis yleisesti Suomessa ja yliopistojen tilan käyttö on vähentynyt. Oulun yliopistossa silloin kun keskustakampusuunnittelua ryhdyttiin tekemään niin ajateltiin, että meidän tilojen käyttö vähenee edelleen ja että me pystytään vähentämään tilan käyttöä sillä tavalla, että kuitenkin se kokemus siitä opiskelusta ja työn tekemistä paranee.

Siinä mielessä tilan käytön vähentäminen ollut sillon jo aikanaan se tavoite. Jossakin päin yliopistoa nähdään jo senkin kaltaisia ilmiöitä, jossa luennot striimataan ja valtaosa opiskelijoista tälläkin hetkellä sitten ottaa niitä luentoja sieltä striiminä ja vain pieni osa tulee paikalle salin katsomaan. Kyllä se johtopäätös varmasti oli jo ennen koronaa semmonen, että suurten tämmösten megakampusten ja suurten luentosalien aika on ohi.

Iina: Okei. Kolmen kampuksen välille pirstaloitumisesta vielä tuli mieleen Kontinkankaan kampus. Onko sille mietitty minkälaista kohtaloa?

Niinimäki: Kontinkangas säilyy kanssa. Siinähän on se sairaala hyvin tärkeä, että Kontinkankaan kampuksella meillä on olemassa Dentopolis, jossa ammattikorkeakoulun suuhygienistit ja meidän hammaslääkäriopiskelijat ja kaupungin hammashoidon potilaat kohtaa ja se ollut aivan erinomainen oppimisympäristö. Tässä ikään kuin sairaanhoidon ja terveydenhuollon piirissä, muutenkin kuin suunterveyden osalta, on tarkoituksenmukaista miettiä samanlaisia ratkaisuja.

Siinä mielessä Kontinkangas tämmöisenä toimintaympäristönä on meillä myöskin semmonen kohde mitä täytyy pohtia. Kontinkankaan pohdinta ei voi odottaa sen keskustakampuksen valmistumista, vaan nyt kun saadaan tämä keskustakampus suunnitteluun, niin meidän täytyy alkaa sitä Kontinkangasasiaa miettimään. Ajattelisin että keskustakampus on myös Kontinkankaalle tärkeä paikka. Yks semmonen olennainen uusi asia mitä se keskustakampus mahdollista on se, että Linnanmaan ja Kontinkankaan opiskelijat kohtaa siellä. Toivotaan, että siitä sitten syntyy kaikkia hienoja asioita.

Iina: Eli tämä kuulostaa siltä, että tässä on niinku kolmen kampuksen kolminaisuus ja yksi paikka missä kohdataan. Käsitinkö oikein?

Niinimäki: Kyllä joo. Tänne on tietyt laboratoriokokonaisuudet keskittynyt, luonnontieteiden ja tekniikan kokonaisuuksia, ja sitten Kontinkankaalle jälleen biotieteen ja lääketieteen kokonaisuuksia. Rohkenen epäillä, että opiskelijoiden liike ja kampuksella kohtaaminen yliopiston tarjoamassa ajankäytössä on hyvin vähäistä. Toki opiskelijat varmasti vapaa-ajalla kohtaa, mutta toivotaan että se keskustakampus toimii sitten kohtaamispaikkana ja rakennetaan myöskin sitten sellaiseksi, että koko meidän opiskelijapopulaatio kaikilta aloita kohta siellä. Juuri oikein tulkitset, että keskustakampus on nimenomaan kohtaamisen ympäristö.

Iina: Meidän lukijoita on myös mietittänyt se, että miten kampuksen suunnittelussa huomioidaan kestävä kehitys?

Niinimäki: Kestävä kehitys huomioidaan rakennusmateriaaleissa ja rakentamisessa sillä tavalla, että ainakin oma toivomus on että siinä käytetään puuta, rakennusmateriaalin sillä tavalla toimitaan hiilinieluna. Rakennuksen keskeinen sijainti suhteessa opiskelijoiden asuinpaikkoihin johtaa siihen, että sinne kuljetetaan paljon enemmän pyörällä ja kävellen kun mitä tänne keskimäärin, joka vähentää sitten sieltä tulevia hiilipäästöjä ja ilman muuta rakennusta kaikinpuolin tämmöiseksi kestävän kehityksen mukaiseksi, mietitään omia energiantuotantomahdollisuuksia, mietitään lämmityskysymyksiä ja muita.

Sitten kiinnostava asia kauppojen ja ympärille mahdollisesti syntyvien jäähallin ja muiden kanssa on tämmöset energiasymbioosit. Jos naapuri tarvii kylmää ja toinen tarvii lämmintä, että miten me pystytään sitä yhteiselosta sitten ammentamaan näin niinku kestäyyden näkökulmasta enemmän ja yksi semmonen kaupungin suunnitteluvaraukseen kirjoitettukin asia on se, että että meidän täytyy yhdessä nyt kauppojen ja kaupungin tässä miettiä, että millä tavalla hiilijalanjälki otetaan huomioon sen alueen suunnittelussa.

Iina: Tähän onkin oikeastaan ihan hyvä lopettaa tähän viimeiseen kysymykseen, joka kuuluu näin: Onko keskustakampushanke rehtori Niinimäen suuruudenhullu tapa jäädä historiankirjoihin?

Niinimäki: No ei se varmasti sitä ole. Kyllä se meidän hallituksen päätös on ja ehkä rehtorin rohkeus ei olisi koskaan riittänyt tätä aloittaa, mutta jälkikäteen siitä, että meillä hallitus näki tän asian tarpeellisena ja ryhtyi tähän hommaan niin on arvostanut sitä rohkeaa päätöstä erittäin paljon

Iina: Kyllä. Kiitos sulle tosi paljon vierailusta.

Niinimäki: Kiitoksia

Iina: Toivottavasti tää jakso nyt niinku selkeyttää opiskelijoiden ajatuksia tästä aiheesta, koska onhan tää niinku iso aihe ja ymmärrettävää, jos sitä ei ihan täysin ymmärrä.

Niinimäki: Toivotaan näin ja palataan asiaan jos tarvetta on, hyvin mielellään kerrotaan tästä asiasta ja taustoista, mistä tahansa. Tää on erittäin hyvä tapa viestiä teidän kautta tätä asiaa.

Iina: Kyllä ehdottomasti, ja me palataan korkeakouluaiheiden pariin seuraavassa jaksossa. Heipähei.

Podcast ilmestyy jatkossa kerran kuukaudessa vaihtelevin aihein. Löydät jaksot striimauspalveluista niiden ilmestyttyä.

Iida Putkonen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Tiedeviestinnän maisteri ja glögin ympärivuotinen kuluttaja. Etsii revontulia, riippumattoja ja juuri oikeita sanoja.

Lue lisää:

Kampuksille lisää bussilinjoja – Linnanmaan tarjontaa lisätään uusilla reiteillä

Oulun korkeakoulujen kampuksille on lisätty liikennöintiä elokuusta alkaen. Etenkin Linnanmaalle on lisätty uusia vuoroja ja linjoja, jotta opiskelijoiden sujuva siirtyminen kampukselle taataan.

TEKSTI Iida Putkonen

KUVAT Iida Putkonen

Linnanmaalle liikennöitäviä linja-autovuoroja lisätään elokuusta alkaen.

Oulun joukkoliikenne siirtyi talviaikatauluihin 12. elokuuta. Uusien aikataulujen mukana tuli muutoksia bussiliikenteeseen: etenkin vuoroja Linnanmaan kampukselle on lisätty. 

Jatkossa Linnanmaalle pääsee useammin sekä useammalla eri bussilinjalla. Aikatauluihin on lisätty kaksi uutta linjaa sekä muutettu kahta linjaa sisältämään pysäkki Linnanmaalla. Tämän lisäksi busseja kulkee useammin myös Kontinkankaan ja Linnanmaan välillä. Vuoroja Linnanmaalle on lisätty etenkin ruuhka-aikoina ja niitä liikennöivät isommat bussit.

Jatkossa uusia linjoja Linnanmaalle ovat Mäntylän linja 18 ja Limingan linja 52, joiden reitille on lisätty pysäkki Linnanmaalla. Myös kesällä aloittanut Kivikkokankaan linja nro 5 jatkaa liikeinnöintiä keskustan kautta Linnanmaalle ja Kaijonharjuun. 

Uusien linjojen lisäksi nykyiseltään yliopistolle kulkevat linjat 1–3 saavat lisävuoroja viikonloppuisin. Linjaa 52 jatketaan arkipäivisin Linnanmaalle. 

Kattavammat yhteydet 

Kulkua kampukselle on helpotettu myös kauempaa. Uusia nopeita linjoja Linnanmaalle on Iistä, Heikkilänkankaalta, Metsokankaalta ja Toppilasta. 

Etenkin Höyhtyän ja Toppilan kautta kulkevan reitin 18 toivotaan auttavan opiskelijoiden liikkumista Linnanmaalle. 

Uudet reitit ja aikataulumuutokset saavat kiitosta Oulun yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtaja Eetu Leinoselta.

“Olemme tyytyväisiä siihen, että Höyhtyältä Toppilan kautta Linnanmaalle kulkeva linja aloittaa kulkemisen syksyllä. Toppilan kautta kulkevaa bussilinjaa on odotettu pitkään, sillä Toppilan alueella asuu paljon opiskelijoita.”

Leinonen toivoo linjan lisäyksen olevan riittävä kysyntään nähden.

“Toppila-Linnanmaa välillä aamuluennolle ehtiviä busseja on vain yksi, mikä voi aiheuttaa linjan ruuhkautumista. Toivommekin, että linjojen ruuhkautumista seurataan tarkasti etenkin ruuhka-aikaan joukkoliikenteen käyttäjämäärien normalisoituessa ja lisäyksiä tehdään tarpeen mukaan, jotta kaikki opiskelijat pääsevät kulkemaan yliopistolle myöhästymättä luennoiltaan”, ylioppilaskunnan puheenjohtaja toteaa.

Liikennettä Kontinkankaalle

Uusi opiskelijoiden tarpeisiin vastaava reitti on myös linja 58, joka kulkee jatkossa reittiä Metsokangas-Kaakkuri-Kaukovainio-Kainuuntie-Professorintie-vt4-Alakyläntie-Linnanmaa-Teknologiakylä. Linja tarjoaa erityisesti yhteyden Kontinkankaan kampukselta Linnanmaalle.

Myös Kontinkankaan kampuksen linjojen muutokset ovat Leinosen mielestä tarpeellisia.

“On myös mukava nähdä, että Kontinkankaalta moottoritien kautta Linnanmaalle kulkevia vuoroja on aloitettu. Professoritien pysäkki on hiukan kaukana yliopiston Kontinkankaan kampuksesta ja toivoisimme, että kaupungin puolella tarkasteltaisiin mahdollisuuksia lisätä linjoja kulkemaan myös lähempää yliopiston kampusta, jotta kahden kampuksen välillä kulkevat opiskelijat voisivat vaihtaa kampusta sujuvasti”, Leinonen sanoo.

Bussilinjojen muutokset ovat voimassa 6. kesäkuuta 2021 asti. Linnanmaan kampuksen pääpysäkit  Erkki Koiso-Kanttilan kadulla otetaan käyttöön 31. elokuuta.

Iida Putkonen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Tiedeviestinnän maisteri ja glögin ympärivuotinen kuluttaja. Etsii revontulia, riippumattoja ja juuri oikeita sanoja.

Lue lisää:

Mitä yliopiston aukeaminen tarkoittaa – Läppäreitä vasta syyskuussa, ravintolat ja kiltahuoneet jälleen auki

Oulun yliopiston ovet avautuivat 11.8. koronarajoitusten jälkeen. Hallintojohtaja Essi Kiuru kertoo, että päätös kampuksen avaamisesta tehtiin jo ennen kesää.

Oulun yliopisto ilmoitti eilen avaavansa ovensa jälleen kaikille. Tänään tiistaina 11. elokuuta yliopiston ovet aukesivat kello 8 ja kampuksille pääsi jälleen vapaasti. Yliopistolla turvallisuutta valvoo jatkossa ympärivuorokautinen vartija.

Päätös avata yliopisto ei ollut pikainen, kertoo Oulun yliopiston hallintojohtaja Essi Kiuru

“Tämä linjapäätös suunniteltiin jo ennen kesälomia, eli aikomuksena oli avata yliopisto ennen lukuvuoden alkua, mikäli koronatilanne sen vain sallii. Nyt katsottiin, että oli hyvä aika tehdä tämä päätös.”

Avaamiseen vaikuttavat Kiurun mukaan monet asiat. 

“Pohjana meillä on koko ajan valtioneuvoston, opetus- ja kulttuuriministeriön, THL:n ja Avin linjaukset. Seuraamme aktiivisesti myös paikallista ja valtakunnallista tartuntatilannetta.”

Yliopiston ovien avaamisen tarkoituksena ei suinkaan ole palauttaa kaikkea oppilaitoksen toimintaa normaaliin, Kiuru kertoo.

“Olennaista on, että etätyö jatkuu vielä. Ensimmäinen opetusperiodi järjestetään pääsääntöisesti etänä ja henkilömäärät kampuksella pysyvät pienempinä kuin normaalisti.”

Kuitenkin tiistaista lähtien yliopistolle pääsee työskentelemään ja opiskelemaan myös fyysisesti.

 “Kyllä täällä voidaan liikkua normaalisti, toki huomioiden tarkasti hygienia- ja turvavälisasiat. Tellukseen saa kyllä tulla lukemaan ja kampuksella saa opiskella”, hallintojohtaja toteaa.

Kiuru kertoo ovien aukaisemisen tarkoittavan myös kiltatilojen ottamista jälleen käyttöön. Vastuu tiloissa oleskelusta on killoilla itsellään, hallintojohtaja kertoo.

Uusista vapauksista huolimatta yliopistolla on yhä tarkat linjaukset työskentelyä koskien. Hygienia- ja turvaväliohjeiden lisäksi matkustamista ja siivousta säädellään. Pääsääntöisesti ulkomaille ei saa matkustaa muuten kuin poikkeustilanteissa dekaanin luvalla ja tarkan arvioinnin jälkeen. Kotimaassa matkustaa saa vain jos se on välttämätöntä. 

Ovet ovat auki, mutta onnistuuko opiskelu?

Opiskelu yliopiston kampuksilla on jatkossa mahdollista, ainakin teoriassa. ICT-palveluiden palvelupäällikkö Janne Suokas kertoo, että opiskelijoiden käytössä olevat läppärilainaamot Linnanmaalla ja Kontinkankaalla tulevat suunnitelmien mukaan jälleen käyttöön kuitenkin vasta syyskuussa. Suokas kertoo läppäreiden olevan tällä hetkellä päivityksen alla, minkä takia palvelu on suljettu aiemmasta aukiolosta huolimatta.

Keväällä läppäreitä lainattiin kampuksella opiskelun lisäksi myös kotikäyttöön opetuksen ja opiskelun turvaamiseksi. Suokas kertoo, että kevään etätyöskentelyyn lainatut läppärit on nyt palautettu takaisin opiskelijoiden käyttöön.

“Läppäreitä on siis yhteensä noin 154 kappaletta syyskuun alusta alkaen ja kaikki lainaamot ovat toiminnassa niin Linnanmaalla, jossa läppäreitä on 96 kappaletta, kuin Kontinkankaalla, josta loput 58 löytyvät”, Suokas toteaa.

Koronaviruksen torjuminen on mielessä myös tietokoneiden käyttöön otossa. ICT-palveluiden palvelupäällikkö kertoo, että läppärit tullaan puhdistamaan ennen palvelun avaamista. Lisäksi suunnitteilla on säännöllisiä puhdistuksia, joilla varmistetaan palvelun turvallisuus.

Läppäreitä voi käyttää tuttuun tapaan opiskelijatunnuksien avulla. Laina-aika on 4 tuntia kerrallaan, enintään kolmesti päivässä. Se, onko uusille läppärihankinnoille tarvetta, on vielä ICT-palveluille epäselvää. 

“Tulemme mittaamaan käyttöasteita, ja jos näemme, että läppärit ovat todella kovalla käytöllä, niin mietimme lisäinvestointia”, Suokas kertoo.

Läppärilainaamojen lisäksi opiskelijat saivat keväällä käyttöönsä etätyöpöydät, joiden avulla voi käyttää yliopiston lisensoituja ohjelmistoja kotikoneeltaan. Suokas kertoo palvelun tulleen tarpeeseen esimerkiksi lopputyötä tehneille, joilta pääsy ohjelmistoihin loppui, kun mikrotilat suljettiin kampuksen mukana keväällä. Etätyöpöytä-palvelu tulee olemaan käytössä myös syksyn, vaikka mikrotiloihin pääseekin jälleen osittain. Tietokoneluokista TH107 ja YL124 ovat opiskelijoiden käytettävissä yliopiston aukioloaikoina, jos tilaa ei ole varattu. Myös TL102 tulee vapaaseen käyttöön syyskuun alusta alkaen.

Tietohallinnosta ICT-palveluiksi nimensä vaihtanut palvelu uudistaa toimintaansa syksyllä myös avaamalla uuden lähipalvelupisteen yhdessä Oulun ammattikorkeakoulun kanssa. Uusi Campus ICT-palvelu sijaitsee Linnanmaan kampuksen pohjoisosassa, Oamkin tilojen 1. kerroksessa. Palvelupiste avataan maanantaina 17. elokuuta.

Kampus herää hiljalleen

Yliopiston kampuksilla suljetut palvelut ovat alkaneet hiljalleen avautua. Kirjastot avasivat kampuksilla ovensa 3. elokuuta. Käytössä ovat nyt lainaus- ja tietopalvelupäivystys, mutta eivät esimerkiksi ryhmätyötilat tai lukusalit. Linnanmaan kampuksen Pegasus-kirjaston edustan piharemontin takia kulku kirjastoon tapahtuu Virransillan kautta. Yliopiston ovien avauduttua kirjastoon pääsee myös ilman 24/7-kulkukorttia kello 8–15.45. Katso kirjastojen tarkemmat aukioloajat täältä.

Myös opiskelijaravintolat ovat avanneet oviaan. Unirestan Kastari ja Juveneksen Foodoo palvelevat Linnanmaan kampuksella ja Kontinkankaalla avoinna on Unirestan Medisiina. Uniresta tiedotti 3. elokuuta avaavansa asteittain loputkin ravintolansa elokuun aikana. Myös Campus Shop avautuu 17. elokuuta.

Jatkossa myös Tellus sekä Linnanmaan että Kontinkankaan kampuksella on käytettävissä ilman 24/7-korttia. Ovet Tellukseen ja muihin julkisiin tiloihin ovat auki arkisin kello 8–15.45.

Opiskelun lisäksi myös tenttiminen on jatkossa mahdollista yliopiston tiloissa. Exam-tenttitilat ovat jälleen opiskelijoiden käytössä myös ilman 24/7-kulkukorttia.

Iida Putkonen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Tiedeviestinnän maisteri ja glögin ympärivuotinen kuluttaja. Etsii revontulia, riippumattoja ja juuri oikeita sanoja.

Lue lisää: