Arvio: 95 on nostalgiaan nojaava sentimentaalinen lätkäleffa

95 on siinä mielessä lohdullinen elokuva, että onnellinen loppu on tiedossa. Nostalgiatripin lisäksi elokuva on sokerikuorrutteinen, viihdyttävä ja ennalta-arvattava lätkäelokuva muutenkin kuin pelin lopputuloksen kannalta, Henna Rannanpää arvioi.

TEKSTI Henna Rannanpää

KUVAT Henna Rannanpää

95

Pääosissa Laura Birn, Hannu-Pekka Björkman, Samuli Edelmann, Frida Hallgren, Kalle Lamberg, Timo Lavikainen, Mikko Leppilampi, Samuli Niittymäki, Ylermi Rajamaa, Roope Salminen, Pekka Strang ja Jari Virman. Käsikirjoitus Joona Tena, Tatiana Elf ja Juha Karvanen. Ohjaus Aleksi Mäkelä. Ensi-ilta elokuvateattereissa 25.12.2017.

 

Jääkiekon maailmanmestaruuskisat Tukholmassa vuonna 1995. Suomen jääkiekon maajoukkue valmistautuu maailmanmestaruuskisoihin päävalmentaja Curt ”Curre” Lindströmin johdolla ja lopulta finaaliin Ruotsia vastaan.

Suomi ei ollut ennen voittanut yhtään kultaa joukkuelajeissa ja monet epäilivät, että isoveli-Ruotsi vetää jälleen pidemmän korren.

Niin ei kuitenkaan käynyt.

Joulupäivänä ensi-iltaan tullut 95 on siinä mielessä lohdullinen elokuva, että onnellinen loppu on tiedossa. Nostalgiatripin lisäksi elokuva on sokerikuorrutteinen, viihdyttävä ja ennalta-arvattava lätkäelokuva muutenkin kuin pelin lopputuloksen kannalta.  

95 seuraa lätkäjoukkueen lisäksi kahdeksaa eri tarinaa toukokuisen viikonlopun aikana. Kaikkia elokuvan episodeja yhdistää jääkiekon maailmanmestaruuskisat.

Yksinhuoltajaäiti (Laura Birn) haluaa ostaa pojalleen uudet luistimet. Kuolemansairas mies (Pekka Strang) haluaa katsoa entisten joukkuekavereidensa (Mikko Leppilampi, Timo Lavikainen) kanssa finaalin. Ruotsalaisesta firmasta potkut saanut mies (Ylermi Rajamaa) taas lähtee ystäviensä kanssa Tukholmaan kostoreissulle.

Ketään pelaajista ei erityisesti nosteta ylitse muiden, mutta yhtenä oivallisena keinona elokuvassa käytetään maalivahti Jukka Tammea (Lauri Tilkanen) eräänlaisen tarkkailijan roolissa. Tammi ei päässyt turnauksessa pelaamaan yhtään peliä maalissa.

Jääkiekko ja 95-elokuvan maailma on miehinen. Jääkiekkoa pelaavat pojat tai miehet ja sen asiantuntijoita ovat miehet, ja naiset toimivat taustajoukoissa ja katsojina.

Suurimman poikkeuksen tekee Ruotsin jääkiekkoliitossa työskentelevä Birgitta (Frida Hallgren), joka valmistelee Ruotsin voitonjuhlia. Laura Birnin hahmon harteille on asetettu yhdeksänkymmentäluvun laman paineiden havainnollistaminen.

 

Ei Mertarantaa rakkaampaa

Elokuvan mestaruuspelin tapahtumat ovat alkuperäisestä pelistä. Elokuvaan kuvattiin jäällä näyttelijöistä lähikuvia ja keskustelua vaihtopenkillä sekä harjoittelua ennen varsinaista peliä. Suurin osa elokuvasta ja turnauksesta käydään kuitenkin jään ulkopuolella, pukukopeissa ja hotellihuoneissa – tämä ratkaisu saattaa olla joillekin lätkäfaneille pettymys.

Arkistomateriaalin lisäksi elokuvassa käytetään Antero Mertarannan omaperäistä selostusta, joka on tuttua ja turvallista. Elokuvassa Mertaranta toimii eräänlaisena kertojanäänenä.

Raimo Summasta elokuvassa esittävä Akseli Mattila kuvailee, kuinka Mertaranta nykypäivänäkin nostattaa kisakatsomon ihan omiin sfääreihinsä.

”Kylmät väreet menee joka kerta, kun vanhaa peliä katselee ja [kuulee sen] kuinka Mertaranta eläytyy siihen.”

Mertaranta nostatti katsojien tunnelmia omistautuvalla, monisanaisella ja kekseliäällä selostuksellaan. Taklaus oli ”pusu” ja taitavan maalin myötä ”Ruotsin puolustus pelataan kebabkioskille”.

Elokuvan ohjaaja Aleksi Mäkelä kertoo, että elokuvan traileria valmistellessa he kokeilivat Mertarannan kanssa ottaa uusiksi tunteellisia selostuksia. Niistä kuitenkin luovuttiin, sillä ne eivät vetäneet vertoja alkuperäisille, joista A-tyyppi teki laulun Ihanaa, Leijonat, ihanaa. Alkuperäiset selostukset tuovat tunnelatausta ja tunnistettavuutta elokuvaan.

Elokuvan jääkiekkoasiantuntijana toimi Jere Lehtinen, joka usean muun vuoden 1995-joukkueen pelaajan lailla vilahtaa valkokankaalla. Jokainen cameo-rooli on kuin silmänisku jääkiekkofaneille.

 

Urosleijonia ja miehisiä sankareita

Maailmanmestaruus sai suomalaiset sekoamaan. Helsingin Sanomien (10.5.1995) ”Voitonjuhlat täyttä terapiaa” –jutussa yli 100 000 osallistujan voitonjuhlia kuvataan sanoilla ”hurmos”, ”hysteria”, ”riemu” ja ”karnevaali”.

Helsingin kauppatorilla pidetyissä voitonjuhlissa Saku Koivu tiivisti tunnelmat:”Koko kansa on voittanut”. Maailmanmestaruuden kerrotaan nostaneen Suomen henkisestä lamasta ja taittaneen myös taloudellisen laman.

Vuonna 1994 Suomen kansa äänesti Euroopan unionin jäsenyydestä. Jälkeenpäin on kirjoitettu, että jakaantunut kansa yhdistyi jääkiekon maailmanmestaruuden myötä.

Miksi juuri jääkiekko ja sen maailmanmestaruus kykenee nostamaan kokonaisen yhteiskunnan lamaannuksesta ja epätoivosta? Ja kuinka totta se lopulta on?

Mäkelä analysoi, että jälkeenpäin asiaa on tulkittu niin että mestaruus nosti Suomen lamasta.

”Asiat eivät monesti tapahtumahetkellä ole merkityksellisiä, mutta kun niitä pohditaan jälkikäteen, on siinä varmasti jokin totuuspohja.”

Ruotsalaiset toimivat hävittyään viisaan ja lempeän isoveljen lailla, ja antoivat suomalaisille omiin kotikisojen mestaruusjuhliin varatut kultakypärät, mestaruusbussin sekä voitonjuhlat Tukholman Sergelin torilla. Mäkelä arvelee, että mikäli tilanne olisi ollut vastakkainen, suomalaiset eivät olisi tehneet samaa palvelusta ruotsalaisille.

”Ruotsalaiset ovat aina olleet parempia häviämään. Jos nuo kisat olisivat olleet Suomessa ja Ruotsi olisi voittanut, niin ei olisi puhettakaan että täällä olisi annettu ruotsalaisille yhtään mitään muuta kuin selkään. Se on valitettava tosiasia. Me emme ole kasvaneet aikuisiksi tässä asiassa. Me olemme huonoja häviäjiä, ehkä se johtuu siitä että on hävitty niin monta kertaa.”

Kalle Virtapohja analysoi väitöskirjassaan (1998), kuinka ihmisillä on kaipuu ja tarve yhtenäisyyteen, jota haetaan esimerkiksi urheilun kautta. Ihmisillä on kaipuu yhteisöllisyyteen, ja urheilu tarjoaa raamit tunteiden osoittamiseen ja yhteen hiileen puhaltamiseen.

Mäkelä pohtii myös television merkitystä osallistumisen kannalta.

”Televisiointi on koko ajan kehittynyt, ja katsojina olemme lähempänä ja lähempänä semmoisia paikkoja minne ennen ei ole päästy. Lajista riippumatta katsojan ei tarvitse olla enää paikan päällä, että pääsee lähelle tapahtumia.”

Filosofi Timo Airaksinen on pohtinut, kuinka urheilusta on tullut suomalaisille uskonto. Urheilu on kanava osoittaa intohimoaan ja se sallii tunteiden näyttämisen myös miehille.

Joukkuelajeissa katsojilla on yksilölajeja todennäköisemmin mahdollisuus löytää joukosta juuri oma suosikkinsa, omakuvansa ja idolinsa.

Akseli Mattila epäilee, että vuoden 1995 mestaruus onkin syynä sille, miksi jääkiekko on Suomen suosituimpia lajeja.

”Kun muita joukkuelajeja miettii, niin ei samanlaista menestystä ole tullut.”

 

Oulun ylioppilaslehti 2017.
Kuvassa ohjaaja Aleksi Mäkelä (vas.) ja Akseli Mattila, joka näyttelee elokuvassa Raimo Summasta.

 

Suomen suosituin ruotsalainen

Elokuvassa Kalervo Kummola (Hannu-Pekka Björkman) palkkaa Curt Lindströmin (Jens Hultén) Suomen jääkiekkojoukkueen päävalmentajaksi vuoden 1993 MM-kisojen discossa. Curre esiintyy iloisesti tanssivana hahmona, jota jäyheät suomalaiset tuijottavat baaritiskillä.

Vuonna 1994 Suomi kuitenkin hävisi Kanadalle maailmanmestaruuden rangaistuslaukauskisassa, ja häviötä seurannut pettymys oli suuri. Kirvelevän häviön vuoksi myös lehdistö parjasi Currea.

Vuoden 1995 mestaruuden myötä ääni kuitenkin muuttui kellossa, ja Lindströmiä ehdotettiin mediassa jopa “vuoden äidiksi”. Suomalaisille Curren pehmeät arvot ja lempeä valmennustapa olivat asioita, jota ei täysin ymmärretty. Aiemmin valmentaja oli huutava ja kiroileva hahmo kentän laidalla.

Mäkelä kuvailee Currea edeltänyttä Pentti Matikaista ”purukumia jauhavaksi äijävalmentajaksi”, kun taas ”Curre oli enemmän henkinen valmentaja kuin fyysinen piiskaaja.”

Eräs osoitus Lindströmin pehmeistä arvoista valmennuksessa oli hänen kirjoittamansa kirje pelaajille finaalipäivän aamuna.

Mäkelä kertoo, että eräs pelaajista ei edes muista Lindströmin kirjettä, sillä finaalin jälkeisestä intensiivisestä ajasta on jäänyt hatarat muistot.

”Kutsuvierasnäytöksissä on ollut katsomassa entisiä pelaajia ja sieltä on tullut aika vetisiä silmiä ulos salista ja he ovat muistelleet että tuollaistako se oli.”  

Elokuvassa Lindströmillä esitetään olevan painajaisia. Curt Lindström on itse kertonut, ettei hänellä ollut paniikkikohtauksia ja painajaisia, vaikka turnauksen aikaan hän oli jännittynyt. Ohjaaja perustelee elokuvassa tehtyä ratkaisua sillä, että ”hänellä on omat demoninsa, ja jos joku pelkäsi, että vuoden 1994 Milanon kisojen tapahtumat toistuvan, niin se oli Curre.”

Joukkuelajeissa ja sodassa käytetään usein samaa retoriikkaa. Ottelut taistellaan ja vastustaja on vihollinen.

”Suomileijona on jääkiekko, ei sen enempää soturi voi olla”, Aleksi Mäkelä toteaa.

 

Jääkiekossa ollaan isojen asioiden äärellä

Entä ne tavalliset arjen sankarit?

Vuoden 1995 MM-voitto tarjosi suomalaiselle miehelle onnistumisia. Lama oli vienyt työpaikkoja, ja suomalainen mies ei enää pystynyt tuomaan leipää pöytään ja huolehtimaan perheestään. Kultamitali toi syyn hymyillä, ainakin mestaruushuuman ajaksi.

Elokuvana 95 on sokerikuorrutettu ja ennalta-arvattavissa oleva nostalgiatrippi, mutta se saanee kulttimaineen ajan myötä. Heille, jotka sitä tarvitsevat, elokuva toimii tarpeeksi hyvänä tekosyynä palata taas nostalgian huumaan ja mestaruushetkiin ja laulaa J. Karjalaisen Sankareita.  Koko elokuva tuntuu olevan ennen kaikkea suuri kunnianosoitus mestaruuden voittaneelle joukkueelle.

Vaikka nostalgia vetoaakin osaan katsojista, osa sen sijaan toivoo, että Suomessa tunnustettaisiin jo hieman monimuotoisempaa sankaruutta – ja että Suomi 100 -tukia olisi jaettu sota- ja lätkäelokuvien lisäksi monipuolisempiin projekteihin. Herää myös kysymys, tarjoaako 95 aikaa muistamattomille ja milleniaaneille tarpeeksi tarttumapintaa.

Mutta jotain mestaruuden merkityksestä kertoo se, että Yle esitti vuoden 1995 turnauksen koosteen Suomen itsenäisyyspäivänä 6.12.2017.

”Se tuntui minusta jotenkin käsittämättömältä”, Aleksi Mäkelä naurahtaa.

”Ymmärrän, että katsotaan Tuntematon sotilas itsenäisyyspäivänä, mutta pitääkö näyttää vuoden 1995 koko kisojen kooste, joka kestää puolitoista tuntia. Kyllä siinä aletaan olla isojen asioiden äärellä.”

 

Henna Rannanpää

Elokuvaintoilija ja kirjallisuuden alumni, joka kirjoitti gradunsa Napapiirin sankarit –elokuvasta.

Lue lisää:

Kurinalaisuus palkitaan

Joonas Donskoin unelma toteutuu syksyllä, kun hän muuttaa Yhdysvaltoihin pelaamaan maailman kovatasoisinta jääkiekkoa.

TEKSTI Minna Koivunen

KUVAT Anna Mansisto

Loistava kausi Kärppien paidassa Liigassa sekä onnistuneet ensimmäiset aikuisten MM-kisat Tšekissä. Kevään kruunasi NHL-sopimus San Jose Sharksin kanssa. Paremmin ei olisi voinut mennä jääkiekkoilija Joonas Donskoin, 23, viimeisin vuosi.

Raahesta kotoisin olevalla hyökkääjällä oli vaikeampaa vielä muutama vuosi sitten. Tuli loukkaantumisia eikä peli kulkenut. Mutta keväällä 2013 Kärppien valmennusryhmä vaihtui. Lauri Marjamäki palkattiin päävalmentajaksi ja Mikko Manner apuvalmentajaksi. Se oli käänteentekevää Donskoin uran kannalta.

Marjamäen ja Mannerin johdolla pelaajat rupesivat kiinnittämään huomiota siihen, miten kaukalon ulkopuolella voisi tehdä asioita paremmin.

“Aloimme keskityttyä muun muassa siihen, miten paljon ja milloin kannattaa syödä, jotta saa energiaa tasaisesti. Siten pysyy hyvässä kunnossa ja jaksaa pelata.”

Toinen tärkeä muutos oli nukkumisen aikaistaminen. Donskoi on huomannut, että on yllättävän tärkeää, ettei notku hereillä kolmeen asti yöllä.

“Oli isoin herätys minulle, miten paljon nämä asiat vaikuttavat pelaamiseen. Löysin uuden vaihteen omalle uralleni ja oikeastaan parin viimeisen vuoden ansiosta on mennyt paljon paremmin.”

Esimerkillinen peliäly

Jos on seurannut Donskoin peliä niin Liigassa kuin MM-kisoissakin, on hänen loistava peliälynsä ja kiekon hallinta jäänyt mieleen. Donskoin mukaan  hänen pelinlukutaitonsa on juuri parin viimeisen vuoden aikana kehittynyt. Aiemmin hän kuljetteli kiekkoa enemmän yksin.

“Olen saanut fysiikkaa kuntoon ja peliin on tullut rauhallisuutta kokemuksen myötä, ettei tarvitse koko ajan mennä täysillä. Osaan rytmittää peliä ja näen paremmin joukkuekaverit”, hän pohtii.

Hyökkääjä analysoi omaa pelaamistaan katsomalla jokaisen ottelun videolta jälkeenpäin. Siten omat virheet ja samoin omat vahvuudet tunnistaa hyvin.

Toinen hyvä oppi on ollut tarkkailla vierestä seurakavereiden treenaamista ja pelaamista. Kärppiin tullessaan Donskoi katse kiinnittyi erityisesti Jari Viuhkolaan ja Ilkka Mikkolaan.

Petr Tenkrátia silloin aikoinaan ihailin. Tenkrát on vahva pelaaja, tosi hyvä luistelemaan ja maalintekijätyyppi.”

Uudet maisemat odottavat

Joonas Donskoi pakkasi 15-vuotiaana laukkunsa ja muutti Raahesta Ouluun jääkiekon vuoksi. Elokuussa Donskoi kasaa elämänsä uudemman kerran matkalaukkuihin, mutta matka uuteen kotikaupunkiin on tällä kertaa pidempi. Oulun merituulet vaihtuvat Kalifornian San Joseen maisemiin.

Loistavan kauden jälkeen hänellä oli useampia tarjouksia, joista valita paras. He päätyivät agentti Scott Bartlettin kanssa San Jose Sharksiin, koska kalifornialaisseura tuntui olevan kaikista kiinnostunein hyvässä iskussa olevasta suomalaispelaajasta.

Donskoin puheen sävy muuttuu innostuneeksi, kun hän kertoo tuntemuksistaan päästä pelaamaan maailman kovatasoisimpaan jääkiekkoliigaan.

“On se hienoa. Olen aina unelmoinut NHL:stä. Nyt täytyy kovasti treenata kesä ja toivoa, että pääsee pelaamaan.”
Sopimus ei suoraan takaa peliaikaa NHL:ssä, vaan on mahdollista joutua aloittamaan farmiliiga AHL:stä. Donskoin ainoana tavoitteena on päästä heti ylempään sarjaan.

“Tietenkin odotan, että pystyisin pelaamaan samoilla vahvuuksilla kuin täällä Suomessa ja tuomaan joukkueelle hyökkäysosaamista. Jos sitten saan paikan ylemmästä sarjasta, totta kai haluan olla vastuunkantaja ja avainpelaaja.”

Treenit ja harjoituspelit pyörähtävät käyntiin syyskuun puolivälissä, mitä ennen Donskoi harjoittelee Oulussa muiden oululaisten NHL-pelaajien, Jussi Jokisen ja Pekka Rinteen, kanssa. Kesäharjoituksissa on mukana myös Donskoin viime kausien ketjukaveri Joonas Kemppainen, joka samoin sai huikean kauden päätteeksi NHL-sopimuksen.

Pian koittaa aika uusien pelaajien rinnalla, mikä ei Donskoita tunnu jännittävän.

“MM-kisoissakin oli toiset ketjukaverit, niin se oli uusi tilanne pitkästä aikaa. Hyvin meni ja aina sitä nopeasti löytää saman sävelen.”

 

Kuka?
 
Joonas Donskoi
» 23 vuotta.
» Kotoisin Raahesta.
» Asui elokuuhun saakka Oulussa.
» Tehnyt juuri 2-vuotisen sopimuksen NHL-seura San Jose Sharksin kanssa ja muuttaa elokuun lopussa Yhdysvaltoihin.
» Pelannut Oulun Kärpissä liigajoukkueessa 2009–2015 ja juniorijoukkueissa 2007–2009.
» Palkittiin kaudella 2014–2015 Liigan pudotuspelien parhaimmaksi pelaajaksi (Jari Kurri -palkinto).
» Ensimmäisissä aikuisten MM-kisoissa keväällä 2015 oli Suomen paras maalintekijä pisteillä 5+3.
» Kasvattiseura raahelainen Teräs-Kiekko.
» Vapaa-ajalla puuhailee autojen parissa.

Minna Koivunen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja, joka pyrkii ymmärtämään maailmaa pala palalta, oppii joka päivä jotain uutta ja rakastaa uimista. Twitter: @koominna

Lue lisää:

Isojen poikien totinen leikki

Saku Koivu nousee nopeasti hyökkäysalueelle ja laittaa kiekon ränniin. Teemu Selänne nappaa lätkän, kiertää maalin, syöttää silmänräpäyksessä vaivihkaa keskialueelta hyökkäysalueelle nousseelle Raimo Helmiselle, joka täräyttää kiekon ruotsalaisvahdin selän taakse.

Ruotsalaispuolustaja ei tällä kertaa ehtinyt väliin – ehkä onnekseen, kovimmat laukaukset kun saattavat katkaista puolustajalta jalan. Tätä jääkiekkoa ei pelata jäällä, vaan esimerkiksi Oulun yliopiston Linnanmaan käytävällä X1-oven lähettyvillä. Ja pelaajia ei ole tehty luusta ja nahasta vaan muovista. Paitojen värit ovat kuitenkin kuin jääkiekkoleijonilla ja pelaajien selkiä koristavat tutut ja legendaariset pelinumerot, kuten 11, 8 ja 14. Tällä kertaa menossa on Oulun pöytäjääkiekkoilijoiden Oulu-liigan syksyn kolmas turnaus. Ehkäpä Oulun menestynein pöytäjääkiekkoilija Otto Pesälä veivasi juuri maalin turnauksen ensimmäisessä ottelussaan Aleksi Määttää vastaan.

Liigaa (entinen jääkiekon SM-Liiga) on syytetty muoviseksi brändiksi. Mutta tätä muovisemmaksi jääkiekko ei mene. Puhutaan siis pöytäjääkiekosta.

”Ei tällä oikeastaan pelinä jääkiekon kanssa ole mitään tekemistä. Se että ymmärtää jääkiekon pelikirjasta jotain, ei auta tässä kaukalossa ollenkaan”, pöytäjääkiekkoaktiivi Otto Pesälä paljastaa.

Ihmetellään myöhemmin, miten pöytälätkässä voi pärjätä. Kysytään kuitenkin ensin, mikä saa aikuiset miehet kokoontumaan pöytäjääkiekkopelien äärelle Oulun yliopiston käytäville. Siis noiden Stigan klassikkopelien, joita 80-luvulla syntyneet pojat saivat isiltään 90-luvulla joululahjoiksi.

”Omalla kohdallani lukiokaveri houkutteli aikansa mukaan. Monen yrityksen jälkeen suostuin, kokeilin ja jäin koukkuun”, Pesälä sanoo.

Alkuaikoina hän kehittyi lajissa huimaa vauhtia.
”Kyllä sitä silloin tuli pelattua tuntitolkulla viikossa.”

Kuudetta vuotta lääketieteellisessä tiedekunnassa opiskeleva Pesälä ei ehdi nykyään käyttää lajiin enää yhtä paljon aikaa, mutta pelaa paikallisturnauksia yliopistolla ahkerasti.

”Miten te aikuiset miehet -tyylistä” ihmettelyä Pesälä kuulee pöytälätäkän liittyen harvoin, mutta kiinnostusta laji herättää lähes kaikissa, joille se on tuntematon. Pesälän tarina lajiin hurahtamisesta alkaa toistua, kun pöytälätkäaktiiveja jututtaa. Kaverukset Toni Koivula ja Olli-Pekka Kuokkanen ovat tulleet lajin pariin suurin piirtein samaa reittiä. Koivula innostui ensin ja innostutti koulukaverinsa Kuokkasen mukaan.

”Ensimmäisessä turnauksessa, jonne oli tosin tarkoitus mennä vain katselemaan touhua, hävisin kaikki pelit pystyyn, mutta heti seuraavassa turnauksessa taisin saada kaivettua jopa yhden tasurin”, Koivula naurahtaa.

Yhdistäviä tekijöitä pelaajien kesken tuntuvat olevan kilpailuvietin tyydyttämishalu ja monen kohdalla jonkinlainen innostus penkkiurheiluun. ”Jonkin verran seuraan jalkapalloa ja jääkiekkoa”, Koivula toteaa. ”Minä taas lähinnä jalkapalloa, ja sitäkin vain, jos tulee joku oikein hyvä peli”, Kuokkanen sanoo.

Maailmanlaajuisesti yksi yhdistävä tekijä liittyy pelialustan, tuon klassikkomaineessa olevan Stiga-pöytäjääkiekkopelin kehittäjään. Stiga AB oli ruotsalainen yritys, joka nousi ihmisten tietoisuuteen myymällä ruohonleikkureita, pingismailoja, rattikelkkoja ja jääkiekkopelejä. Pöytäjääkiekkopeli kehitettiin jo vuonna 1957, mutta aluksi toiminta oli pienimuotoista.

Sittemmin Stiga möi ruohonleikkuereiden valmistusoikeudet Italiaan, ja Ruotsiin jäänyt Stiga Sports AB alkoi keskittyä urheiluvälineiden valmistukseen.  Vaikka pöytäjääkiekkolautoja ei valmisteta enää pukinkonttiin samalla teholla kuin viime vuosituhannella, Stiga valmistaa niitä edelleen pöytäjääkiekkoharrastajien tarpeisiin. Kansainvälinen pöytäjääkiekkoliitto, ITHF, kelpuuttaa pelialustoiksi ainoastaan Stigan tekemät versiot.

Stiga liittyy siis olennaisesti siihen, missä maissa lajia aktiivisesti harrastetaan. Mutta se ei ole ainoa tekijä. Myös jääkiekon seuraaminen vaikuttaa harrastajamäärään oleellisesti. Maailman turnauksissa lajia hallitsevat kuusi maata.

”Oikeastaan puhutaankin Big six -joukosta”, Pesälä tarkentaa. Lajin suurmaat ovat pohjoismaat Ruotsi, Suomi ja Norja sekä Tšekki, Venäjä ja Latvia.

Vaikka pelialustan muoto noudattelee jääkiekkokaukaloa, pelillä itsellään on enemmän yhtäläisyyksiä vaikkapa pingiksen kuin jääkiekon kanssa. Hienomotoriikan hallitseminen erottaa jyvät akanoista. ”Esimerkiksi muusikot ovat pöytäjääkiekossa yleensä hyviä”, itsekin pianoa, kitaraa ja bassoa soittanut Pesälä sanoo.

Oulun ylioppilaslehti 2013
Kaverukset Toni Koivula (vas.) ja pöydän toisella puolella pelaava Olli-Pekka Kuokkanen ovat pelanneet pöytälätkää paljon kahdestaan. ”Jos pelaa itseään huomattavasti parempaa pelaajaa vastaan, ei oikein pääse harjoittelemaan hyökkäämistä, kun joutuu koko ajan puolustamaan”, Koivula vinkkaa.

 

 

 

Mutta toisaalta ennen kuin omaa lahjakkuuttaan pääsee tosissaan mittaamaan, pitää pelin strategia oppia. ”Siihenhän tämä pitkälti perustuu. On tiettyjä kuvioita, joilla maalit yleensä tehdään. Voisin varmaan nimetä yli sata nimettyä maalintekokuviota”, Otto Pesälä luettelee. ”Ja noita kuvioita varten on erilaiset puolustuskuviot.”

Lajia tuntemattoman silmään pelin vauhti yllättää. Lajissa ei ole tuomareita, mutta säännöt sanovat, että kiekkoa saa pitää yhdellä pelaajalla korkeintaan kolme sekuntia kerrallaan. Koko laji perustuu siihen, että herrasmiessääntöjä noudatetaan. Peliaika on viisi minuuttia, joten kiekon muhimisesta voisi olla joissain tilanteissa hyötyä.

Ammattilaistasolla viidessä minuutissa maaleja tulee yleensä muutamia. Keskushyökkääjä on sekä amatööri- että ammattilaistasolla eniten maaleja tekevä pelaaja, mutta etenkin ammattilaistasolla on maalinteon uhan oltava aito jokaisella hyökkääjällä.

”Monesti puhutaan, että joku pelaa enemmän toiselta puolelta. Ja tietysti eri pelaajilla on eri vahvuudet ja eri kikat, joita eniten yrittää”, Pesälä selventää.

Amatöörin silmään yllättävin taktinen kuvio lienee niin sanottu hallittu syöttö keskushyökkääjälle. Ammattilaiset ovat opetelleet keskushyökkääjällä laukomisen niin tarkaksi ja nopeaksi, että keskushyökkääjällä saa tehtyä maalin yllättävän usein, vaikka maalivahti ehtisi täysin hyökkäykseen mukaan.

”Kokeneimmat pelaajat katsovat hyökkääjän käsien liikkeestä, mihin laukaus on mahdollisesti tulossa”, Pesälä huomauttaa.

Puhuminen ammattilaisista ei tietenkään tarkoita, että kukaan toisi pelaamalla leipää pöytään. Mutta esimerkiksi Pesälä on pelannut pöytälätkää Suomen maajoukkueessa useissa kansainvälisissä kilpailuissa.

”Paras sijoitus taitaa olla Turun-MM-kisoista, Pesälä sanoo”, mutta ei muista tarkkaa sijoitustaan.

Pesälän sijoitus oli noissa kisoissa 33:s, vaikka maailman ranking-tilastossa hän oli tuolloin numerolla 107.

Pöytälätkää on verrattu tässä jutussa jo jääkiekkoon ja pingikseen. Vertauksista pingiskään ei ole kovin osuva, koska tuurilla on enemmän vaikutusta yksittäisessä ottelussa. Toisin sanoen maailman paras pöytälätkän pelaaja voi hävitä yksittäisen ottelun helposti maailman viidenneksikymmenenneksi parhaalle pelaajalle.

”Paikallisliigassakin siinä on viehätystä, että ainakin maaleja saa tehtyä vähän parempaakin pelaajaa vastaan”, Pesälä kertoo.

”Mutta harjoittelun näkökulmasta olisi kyllä hyvä olla suunnilleen oman tasoinen pelaaja vastassa. Silloin pääsee harjoittelemaan myös hyökkäämistä”, Koivula huomauttaa.

Vaikka pöytäjääkiekkoilijat suhtautuvat pelaamiseen äärimmäisen innostuneesti ja keskittyneesti, kenelläkään ei näyttäisi olevan pelatessaan verenmaku suussa. Otto Pesälän mukaan leikkimielisyys ei ole hyvä sana kuvastamaan lajia.

”Mutta kyllä tämä omalla tavallaan kevytmielistä on.”

Väki vähenee ja pidot paranee. Pöytäjääkiekkoturnaus pelataan kuin monen urheilulajin tavanomainen turnaus: runkosarja ja sen päälle pudotuspelit. Otto Pesälä, Toni Koivula ja Olli-Pekka Kuokkanen selvittävät kaikki tiensä alkusarjasta kahdeksan joukkoon. Kuokkanen putoaa ensimmäisellä kierroksella, Koivula ja Pesälä ottavat toisistaan mittaa välierissä. Pesälä voittaa Koivulan näytöstyyliin suoraa kolmessa ottelussa, mutta häviää finaalit oppi-isälleen Juho Rautiolle – joskin vasta paras viidestä -sarjan viimeisessä ottelussa.

”Kyllähän tässä lajissa hiki nousee pintaan, mutta ei siksi että tämä olisi fyysisesti raskasta”, Pesälä naurahtaa.

Jännittäminen ja pään pitäminen kylmänä näyttävät olevan keskeisellä sijalla pelien ratkaisuvaiheilla.
”Niin kuin monessa muussakin urheilulajissa”, Pesälä miettii.

Ville Koivuniemi

Freelancer-toimittaja. Twitter: @VilleKoivuniemi

Lue lisää: