SYL:n puheenjohtajaksi vuodelle 2019 valittiin Tamyn Sanni Lehtinen

Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) liittokokous valitsi vuoden 2019 puheenjohtajaksi Sanni Lehtisen (Tamy). Kansainvälistä politiikkaa opiskeleva Lehtinen on toiminut Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan (Tamy) hallituksen puheenjohtajana vuonna 2018. Puheenjohtajan lisäksi hallitukseen valittiin kuusi jäsentä: Heidi Rättyä (JYY), Helmi Andersson (ÅAS), Kim Kujala (VYY), Roope Tukia (Tamy), Suvi Vendelin (AYY) ja Titta Hiltunen (HYY). Oululla ei ollut tänä vuonna ehdokkaita […]

Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) liittokokous valitsi vuoden 2019 puheenjohtajaksi Sanni Lehtisen (Tamy). Kansainvälistä politiikkaa opiskeleva Lehtinen on toiminut Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan (Tamy) hallituksen puheenjohtajana vuonna 2018.

Puheenjohtajan lisäksi hallitukseen valittiin kuusi jäsentä: Heidi Rättyä (JYY), Helmi Andersson (ÅAS), Kim Kujala (VYY), Roope Tukia (Tamy), Suvi Vendelin (AYY) ja Titta Hiltunen (HYY). Oululla ei ollut tänä vuonna ehdokkaita puheenjohtajaksi tai hallitukseen.

Espoossa Aalto-yliopistolla 16.–17. marraskuuta järjestetyssä kokouksessa päätettiin myös SYL:n ensi vuoden toimintasuunnitelmasta ja uudesta linjapaperista.

Liittokokous julkaisi lisäksi kaksi kannanottoa. Ensimmäisessä kannanotossa kokous ilmaisi vaatimuksensa Suomelle ja EU:lle ilmastotavoitteiden kiristämisestä.

“Ilmastonmuutos voi vaikuttaa kaukaiselta asialta, mutta sen vaikutukset ovat jo konkretisoituneet esimerkiksi arktisella alueella. Se tulee muokkaamaan niin nykyisten nuorien kuin tulevien sukupolvien elämää peruuttamattomasti”, Sanni Lehtinen toteaa SYL:n tiedotteessa.

Toisessa kannanotossaan liittokokous korostaa paremman sukupolvipolitiikan tekemisen tärkeyttä. Liittokokous vaati Suomen seuraavalta hallitukselta opiskelu- ja tutkimusrauhan turvaamista.

Konkreettisia toimenpiteitä listattiin kolme. Ensinnäkin täyspäiväisen opiskelun tulee olla mahdollista elämiseen riittävällä sosiaaliturvalla, ilman velkaantumista. Ensimmäinen askel olisi opintorahan korottaminen 90 eurolla kuukaudessa, toisena askeleena olisi sosiaaliturvan uudistus. Toisekseen koulutuksen ja tutkimuksen perusrahoitus tulee turvata, ja yliopistojen rahoitusta tulee nostaa palauttamalla yliopistoindeksi. Kolmanneksi esitettiin, että hallitusohjelmaan on kirjattava konkreettisia toimia koulutuksen eriarvoistumisen ehkäisemiseksi ja saavutettavuuden edistämiseksi.

“Opettajat tekevät maailman tärkeintä työtä: kasvattavat kriittisiä kansalaisia. Poliitikkojen on aika lopettaa ylimielinen suhtautuminen yhteiskunnan kantavaan voimavaraan”, Lehtinen linjaa.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää: