Ovatko opiskeluvuodet muuttuneet pian ylikiehuvaksi painekattilaksi?

Kolumni  | 

Teksti Essi Erkkilä

Mitä opiskeluvuosista enää jää käteen suorittamiskulttuurin paineiden ristitulen läpi luoviessa, pohtii kolumnistimme Essi Erkkilä.

Opiskeluvuodet ovat elämän parasta aikaa! Tämän legendaarisen lentävän lauseen olen kuullut monen keski-ikäisen suusta. Opiskeluaikoja muistellaan kaihoisasti vanhoina hyvinä aikoina. Muistelmat sisältävät usein maininnan tiukoista opiskelujaksoista, mutta sitä enemmän korostuvat lähes loputtoman vapauden ja olemattomien vastuiden nostalgisointi. Rahaa ei ollut paljon, mutta silti sen verran, että toimeen tultiin. 

Nykyopiskelija ei oikein pysty täysin samaistumaan tähän mielikuvaan. Opiskeluvuosien vapaus on säilynyt läpi vuosikymmenten, joskin sen voi kokea kaventuneen erinäisten yhteiskunnallisten muutosten myötä. Jos ennen rahaa oli niukasti, nykyään sitä ei monella ole enää riittävästi.

Tilastokeskuksen mukaan yli puolet korkeakouluopiskelijoista käy opintojen ohella töissä – ei ansaitakseen humputtelurahaa, vaan maksaakseen ruokalaskunsa lähikauppaan. Opiskelijoiden mediaanitulot ovat nimittäin SYL:n mukaan laskeneet yli 200 euroa vuoden 2017 opintotukileikkausten jälkeen ja samalla tulot ovat muuttuneet lainapainoitteisemmiksi. Opintotukikuukausien osalta trendi on ollut määrätietoinen supistaminen ja nykytilanteessa joustavuutta ei juurikaan ole: alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon on yhteensä käytettävissä yhteensä 48 tukikuukautta aiemman 55 tukikuukauden sijaan. Opiskelijalla ei välttämättä kirjaimellisesti ole varaa sellaisiin anteeksiantamattomiin virheisiin, kuten alanvaihtoon tai laskennallista normaalia hitaampaan opintojen suoritustahtiin. 

Taloudellisen paineen ohella myös suorituspaineet ovat hyvin erilaisia kuin vanhojen hyvien aikojen ihannoinnissa. Ikuiset opiskeluoikeudet ovat taaksejäänyttä historiaa ja paineistettu konekiväärimäinen opintojen suoritustahti nykypäivää. Korkeakouluopinnot on pyöritetty tehostamisohjelman läpi, jonka tuloksena inhimillisyys tuntuu olevan toisarvoista tehokkuuden rinnalla. Tärkeintä on päästä nopeasti oppilaitokseen sisälle ja tehokkaasti sieltä ulos. 

Stressin ja suorituspaineiden kasvaessa yhteisöllisyys sekä vertaistuki ovat olleet opiskelijoita kannattelevia voimia. Koronavuodet ovat vieneet mennessään molemmat. Yksinään vietetyt syksyn pitkät ja pimeät illat näyttöpäätteen kelmeässä valossa tuskin ovat olleet kenenkään mielikuva elämän parhaista vuosista. 

Nykypäivän moderni opiskelija joutuukin luovimaan tiensä korkeakoulutuksen läpi erilaisten paineiden ristitulessa. Taloudellisten murheiden ja suorituspaineiden lisäksi huolta voivat aiheuttaa työllistyminen opintojen jälkeen, yksinäisyys, oma ammatillinen osaaminen tai kokemus väärästä alavalinnasta. Paineet kasaantuvat ja kumuloituvat. Mikä auttaisi ratkaisemaan tilanteen? 

Varmastikaan yhdellä byrokraattisella taikasauvan heilautuksella ongelmat eivät katoa. Osa ongelmakohdista, kuten opintojen tehostaminen, ovat rakenteellisia ja sidoksissa niin laajoihin yhteiskunnallisiin kehityssuuntiin, ettei niitä ole aivan helppoa muuttaa. Siltikään ei kannata vaipua apatiaan ja luovuttaa. Suurimmatkin hankkeet alkavat ideasta ja tässäpä olisi yksi pohtimisen arvoinen ajatus: lisätään inhimillisyyttä ja  vähennetään konemaista ajattelua.

Ehkä yksi suurimmista muutoksista nykytilanteen ja vanhojen hyvien aikojen välillä tuntuu olevan inhimillisyyden systemaattinen katoaminen. Erinäisten tehostamisten ja leikkausten seurauksena opiskelu kokonaisuutena näyttäytyy varsin joustamattomana ja ankarana systeeminä.

Opiskelijat ovat vain numeroita datassa: opintopisteitä, tukikuukausia, veronmaksajia, mielenterveyspotilaita, kulueriä. Milloin unohtui se, että jokaisen numeron takana on inhimillinen ihminen, joka yrittää elää elämäänsä ihan kuten sinä ja minäkin? Inhimillisyys tuntuu olevan vauhdilla katoava luonnonvara, joka helposti unohtuu, kun ihmiset muuttuvat vain numeroiksi loputtomissa exceleissä. Sen sijaan, että ihmisiä ajetaan jatkuvasti entistä ahtaammalle, tuntuu houkuttelevan radikaalilta ajatukselta, että tehokkuus voisi kasvaa lisäämällä yhteiskunnassa inhimillisyyttä ja humanismia. Sen sijaan, että olemme kuin autopilotilla suhaavia robotteja, olisimmekin ihan ihmisiä ihmisille. 

Julkaistu 11.11.2021

Essi Erkkilä

Vastikään Oulusta Vaasaan muuttanut opiskelija, joka pohtii opintoja ja elämää niiden ympärillä. Instagram: @rautainenmuija.

Lue seuraavaksi

Sosiaaliset taidot ruosteessa ja raastepöydässä

Essi Erkkilä

Kolumni

1.12.2021

Technology: Master or Slave?

Moustafa Khairi

In English

17.11.2021

Erkki Koiso-Kanttilan katu 1
2T-ovi, 1.krs
90570 Oulu

toimitus@oyy.fi
+358 40 526 7821