Iida Putkonen on ollut perehtymässä Oulun ylioppilaslehden päätoimittajan työhön lehden toimituksessa viikolla 51. Kolme kuukautta kestävä sijaisuus alkaa 7. tammikuuta 2020.

Iida Putkonen aloittaa tammikuussa Oulun ylioppilaslehden päätoimittajan sijaisena

Oulun ylioppilaslehden päätoimittajan Anni Hyypiön opintovapaan sijaisena toimii tammikuusta maaliskuun loppuun saakka Iida Putkonen. Putkonen on toiminut lehdessä avustajana ja toimitusharjoittelijana keväällä 2019.

Ihmiset  | 

Teksti Anni Hyypiö

Kuvat Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden päätoimittajan Anni Hyypiön opintovapaan sijaisena toimii tammikuun alusta maaliskuun loppuun saakka Iida Putkonen. Hän on 22-vuotias tiedeviestinnän maisteriohjelman opiskelija. Putkonen on toiminut lehdessä tämän vuoden alusta alkaen avustajana ja maaliskuusta toukokuuhun myös toimitusharjoittelijana.

Päätoimittajan sijaiseksi haki määräaikaan mennessä neljä henkilöä: Iida Putkonen, Lauri Siniluoto, Matias Huttunen ja Laura Juntunen. Heistä haastateltiin kolme, Putkonen, Siniluoto ja Juntunen. Valintapäätös tehtiin lopulta Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen kokouksessa 5. joulukuuta. Putkosen eduiksi katsottiin aiempi kokemus Oulun ylioppilaslehdessä työskentelystä ja vahva näkemys vuoden ensimmäisen printtilehden sisällöstä ja sen yhteydessä järjestettävästä julkaisujuhlasta.

Putkonen sanoo olevansa pestissä aloittamisesta innoissaan, vaikka ”vähän jännittääkin, tietysti.”

Kolmen kuukauden sijaisuuden aikana hänen tavoitteenaan on oppia mahdollisimman paljon lehdentekoon kuuluvista käytännön asioista ja etsiä omaa tyyliä tehdä asioita. Paikkaa hän haki, sillä hän arveli sen olevan mahdollisuus tehdä hommia, joita ei muuten pääsisi tekemään.

Iida Putkonen aloittaa lehden päätoimittajan sijaisena 7. tammikuuta. Sijaisen tehtäviin kuuluu muun muassa julkaista vuoden 2020 ensimmäinen printtilehti ja järjestää vuoden ensimmäisen numeron yhteyteen kuuluva julkaisutilaisuus, tuottaa sisältöjä lehden verkkoversioon ja someen ja hoitaa muita päätoimittajalle kuuluvia tehtäviä.

Julkaistu 20.12.2019

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden päätoimittaja ja tiedeviestinnän opiskelija. Opintovapaalla 31.3. saakka. Twitter: @AnniHyypio

Lue seuraavaksi

OYY:n koulutuspoliittiseksi asiantuntijaksi valittiin Aino Rossi

Iida Putkonen

Uutiset

20.2.2020

Loputon taisto sormenjälkiä vastaan – yliopisto siivoojan silmin

Frida Ahonen

Ihmiset

12.2.2020

Erkki Koiso-Kanttilan katu 1
2T-ovi, 1.krs
90570 Oulu

toimitus@oyy.fi
+358 40 526 7821