Oulun ylioppilaslehti 2017.

Kasvatustieteiden tilahankkeessa metsästetään säästöjä, tilavuokrista leikattava noin 8-9 prosenttia

Kasvatustieteiden tilatyöryhmän opiskelijajäsenen Tino Nissisen mukaan ilmoitettu säästötarve on 650 000 euroa: alkuperäisestä noin 8,7 miljoonan hankkeesta pyritään noin 8,1 miljoonan kokonaiskustannuksiin.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Hyypiö

Kasvatustieteiden tiedekunnan tilahankkeessa etsitään nyt kuumeisesti säästöjä.

Kyse on tiedekunnalle rakennettavista uusista tiloista, jotka sisältävät muun muassa kasvatustieteiden erikoisopetustiloja (kuten musiikkiluokat ja puutyöluokat), kiltahuoneet ja henkilökunnan toimistotiloja.

Oulun yliopiston hallitus päätti 3.5. kokouksessaan hyväksyä pääosin humanistisen ja kasvatustieteellisen tiedekunnan tiedekuntien hankesuunnitelmat. Päätöksen edellytyksenä oli se, että tilahankkeiden toteuttamisen jälkeinen hankealueiden keskimääräinen neliövuokra ei saa ylittää Linnanmaan alueen markkinavuokraa.

Kun Suomen Yliopistokiinteistöt (SYK) jätti yliopistolle 21.4. tarjouksen tilojen toteuttamisesta, selvisi, että kaikkien tilojen osalta vertailukelpoisuus markkinavuokraan ei täyty. Käytännössä tämä tarkoittaa kasvatustieteiden tiedekunnan tiloja.

Siksi tiedekunnan uusien tilojen tilavuokrista on säästettävä nyt noin 8-9 prosenttia.

Kasvatustieteiden tiedekunnan tilatyöryhmä sai kuulla asiasta perjantain 12.5. kokouksessa. Maanantaina 15.5. asiaa käsiteltiin kasvatustieteiden erikoisopetustilojen suunnittelukokouksessa.

Tilatyöryhmän opiskelijajäsenen Tino Nissisen mukaan ilmoitettu säästötarve on 650 000 euroa: alkuperäisestä noin 8,7 miljoonan hankkeesta pyritään noin 8,1 miljoonan kokonaiskustannuksiin.

Tavoiksi säästöjen saamiseen on esitetty muun muassa opetustilojen yhteiskäyttöä eri tiedekuntien kanssa, pienentämällä tiloja 7-8 prosenttia ja säästämistä rakennuskustannuksista luopumalla kalliimmista tilaratkaisuista, kuten lasi- ja siirtoseinistä.

Mikäli säästöt tehdään tiloja pienentämällä, tarkoittaa se noin 300 neliön lähtemistä.

Yliopiston hallintojohtaja Essi Kiuru ei halua kommentoida tarkkoja säästettäviä summia, vaan toteaa ”asian suunnittelun olevan akuuttia juuri tässä hetkessä”. Tarjouksen taustojen yksityiskohdista lisätietoja voi antaa tarjouksen tekijä eli SYK Oy.

”Mahdollisimman kustannustehokkaan ratkaisun löytämiseksi täytyy kustannukset ja toteutusvaihtoehdot käydä tarjouksesta vielä läpi. Tämä kuuluu normaaliin hankesuunnitteluun”, Kiuru painottaa.

Oulun ylioppilaslehti tavoitteli SYKin markkinointi- ja kampuskehitysjohtajaa Juha Uotilaa tiistaina ja keskiviikkona, mutta hän ei vastannut yhteydenottoihin.

 

”Neliövuokran määrittely on hankalaa”

Mikä on sitten se verrokki, johon kasvatustieteiden tilojen vuokraa verrataan? Verrataanko kasvatustieteiden tilojen hintaa kenties Linnanmaan alueen toimistotilojen vuokrahintaan?

Essi Kiurun mukaan aivan tiedekunnan käyttöön tarkoitettuja vastaavia tiloja ei Linnanmaan alueelta tietenkään löydy.

Se tekee vuokrien vertailusta hankalaa.

”Kaikki alueella olevat toimijat käydään läpi. Ihan täysin samanlaisen, juuri tällaisen laboratoriotilan verrokin löytäminen Linnanmaalta on hankalaa. Siksi täytyy katsoa isoja linjoja, niistä verrokkeja voidaan löytää.”

Onko tiloille määritelty sitten tiettyä neliövuokraa, jota uudet tilat eivät saa ylittää?

”Hankealueen keskimääräisen neliövuokran määrittely on hankalaa. Ei ole olemassa yhtä selkeää neliövuokraa, joka kattaisi kaikki tilat ja alueet. Tilat vaihtelevat office-tiloista erikoisvarusteisiin laboratoriotiloihin. Ei voi määritellä yhtä neliöhintaa miettimättä sitä, mistä komponenteista se muodostuu”, Kiuru muotoilee.

 

”Tilanne on aika kiharainen”

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen jäsenen Miina-Anniina Heiskasen mukaan tilanne on se, että vaikka humanistisen tiedekunnan hanke etenee aikataulussa, kasvatustieteellisen tiedekunnan tilahanke myöhästyy jopa kuukausilla.

Heiskasen mukaan tiedekunnan tilojen suunnittelua oli jo ennestään myöhästyttänyt päätös sijoittaa LeaF-tutkimustila hankealueelle yleisopetustilojen hankkeen pysäyttämisen vuoksi. Yleisopetustilojen tilahanke on edelleen toistaiseksi pysäytettynä.

LeaF-tilan sijoitus aiheuttaa myös muita erityisvaatimuksia. Tilaa ollaan näillä näkymin sijoittamassa musiikin opetustilojen viereen, vaikka LeaF on hiljainen tutkimustila. Siksi tila vaatii hyvät äänieristeet, mikä taas nostaa rakennuskustannuksia. Koska LeaF-tila ei sisältynyt aiemmin hyväksyttyyn hankesuunnitelmaan, suunnitelma täytyy hyväksyä vielä uudestaan.

Essi Kiuru on varovaisempi arvioissaan.

Kiurun mukaan lopullisesti SYKin tarjous tiloista hyväksytään vuokrasopimuksen allekirjoituksella syyskuussa, mutta käytännössä sopimuskokonaisuus täytyy hyväksyä toukokuun aikana.

Hänen mukaansa säästöjen etsintä ei kuitenkaan missään tapauksessa tarkoita paluuta lähtöruutuun.

”Yliopiston hallitus on pääasiassa on hyväksynyt hankesuunnitelmat, nyt joudutaan katsomaan vain kustannustehokkuus. Se ei koske vain kasvatustieteiden hanketta, vaan koskee molempia hankkeita, koko kokonaisuutta.”

”Kiireen syynä on se, että kaikki hankkeet ovat logistisesti yhteydessä toisiinsa. Tässä tilanteessa jokainen päivä on kallisarvoinen. Emme halua vaarantaa jo sovittujen aikataulujen toteutumista. Uskon, että muutaman päivän mietinnän jälkeen löydämme hyvät ratkaisut.”

Kasvatustieteiden tiedekunnan dekaanin, professori Eila Estolan mukaan tilannetta on vaikea kommentoida, sillä suunnittelu on niin pahasti kesken.

”Suunnittelu on kesken ja päätökset vielä tekemättä. Toki olisi ollut mukavaa, jos olisimme tässä vaiheessa olleet pitemmällä suunnitteluissa. Tilanne on aika kiharainen.”

Hänen mukaansa asialla ei kuitenkaan ole vaikutus syksyn opetukseen.

”Syksyllä nykyiset tilat ovat meillä vielä käytössä, joten opetus voidaan suunnitella aivan samalla tavalla kuin aiemmin.”

Essi Kiuru korostaa sitä, että kyse on aivan normaalista hankesuunnittelun etenemisestä.

”Tämä on aivan normaali prosessi. Hyvin harvoin suoraan tarjouksen perusteella, ilman tarjouksen ja sen hintaa analysoimatta, hyväksytään tarjousta. Analysointeja joudutaan aina tekemään, tässä on vain sillä lailla erilainen tilanne, että meillä on tässä todella vähän aikaa. Normaalisti [hankesuunnitteluun] on käytössä pitempi suunnitteluaika, mutta nyt meidän täytyy miettiä tarkkaan sitä, miten Oamk pääsee tänne muuttamaan ajoissa. Kaikki tekevät voitavansa.”

 

Muokattu 17.5.2017 kello 14.06: Muokattu Juha Uotilan titteli muotoon markkinointi- ja kampuskehitysjohtaja.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää: