91 prosenttia pelaavista nuorista ei kuulu ongelmapelaamisen riskiryhmään

Tuore terveystieteen tohtori Niko Männikkö tutki väitöskirjassaan suomalaisten nuorten ongelmapelaamista. Lokakuussa julkaistussa työssään Männikkö havaitsi, että noin yhdeksän prosenttia pelaavista nuorista kärsii ongelmapelaamisen oireista. Tutkimus nostatti myös pienen mediakohun, kun iltapäivälehdet revittelivät otsikoita suomalaisnuorten ongelmapelaamisesta. Oliko kohuotsikoissa kuitenkaan perää?

Pelit ovat arkipäiväistyneet. Yhä useammalta löytyy vaikkapa älypuhelimesta suosittu Clash of Clans tai Candy Crush Saga.

Siksi myös pelien terveysvaikutuksien tutkiminen on ajankohtaisempaa kuin koskaan.

Niko Männikkö selvitti väitöskirjassaan viihdepelaamisen vaikutuksia terveyteen 13–24-vuotiailla pelaavilla nuorilla.

Viihdepelaamisella tarkoitetaan pelejä, joissa panoksena ei ole raha vaan pääasiallinen motivaatio pelaamiseen on sen viihdyttävyys. Tällaisia ovat muun muassa ikisuosikki World of Warcraft tai suomalaisvoimin toteutettu Cities: Skylines.

”Tutkimuksessa selvitettiin minkälaisia piirteitä ongelmapelaamiseen liittyi terveydellisestä näkökulmasta. Aineistoa kerätessä pyrittiin ottamaan huomioon psyykkinen ja fyysinen terveys sekä mahdolliset sosiaaliset haittavaikutukset.”

Tutkimuksen empiirinen osio suoritettiin kyselytutkimuksen avulla. Tällä Männikkö pyrki kartoittamaan muun muassa pelaamisen määrää.

”Ongelmapelaaminen on verrattavissa huumausaineiden käyttöön. Jos ongelmapelaaja joutuu olemaan pelaamatta, voi hän saada vieroitusoireita”, Männikkö toteaa.

Tutkimuksessa käsiteltiin myös pelaamisen sosiaalista puolta. Yksi ongelmapelaamisen merkki on sosiaalisten suhteiden kärsiminen. Etenkin sosiaalisten suhteiden siirtyminen reaalimaailmasta digitaaliseen maailmaan on hälyttävä merkki.

”Jos pelaaminen alkaa häiritä koulunkäyntiä tai työelämää, on jo syytä huolestua”, Männikkö selventää.

Muita ongelmapelaamisen oireita ovat väsymys ja keskittymiskyvyn heikkeneminen.

”Pahimmassa tapauksessa ongelmapelaaminen voi johtaa jopa masennukseen ja ahdistuneisuusoireisiin.”

 

Klikkiotsikoinnin uhri?

Ongelmapelaaminen kuulostaa vakavalta ongelmalta. Iltapäivälehtien kohuotsikoita Männikkö ei kuitenkaan allekirjoita.

”Hiukan se meni revittelyksi”, Männikkö naurahtaa.

Mikään naurun asia ongelmapelaaminen ei kuitenkaan ole. Tutkimuksen mukaan yhdeksän prosenttia pelaavista nuorista kuuluu riskiryhmään.

Männikkö avaa lukuja liikennevalovertauksen avulla:

”Jos otetaan 100 pelaavaa nuorta, 91 on pelaamisen suhteen vihreällä ja loput riskiryhmässä eli liikennevalotermein keltaisella.”

Niko Männikön mukaan myös sillä, mitä pelaa on vaikutusta ongelmapelaamiseen. Tutkimuksessa esiin nousivat erilaiset rooli- ja strategiapelit.

”Erityisesti moninpelattavat verkkoroolipelit näyttävät aineiston perusteella olevan ongelmapelaajien suosiossa.”

 

Pelaamisen hyvät puolet

Männikkö kuitenkin muistuttaa, että hän ei halua lietsoa moraalipaniikkia pelaamisen suhteen. Suurin osa pelaajista voi tutkimuksen mukaan hyvin ja on tärkeää muistaa, että pelaamisessa on myös paljon positiivisia puolia.

”Pelaaminen kehittää ongelmanratkaisukykyä ja monet moninpelattavat pelit kehittävät ryhmätyöskentelytaitoja. Pelien kautta voi myös saada sosiaalisia suhteita, jotka voivat olla monelle yksinäisyydestä kärsivälle kullanarvoisia”, Männikkö listaa.

On hyvä erottaa terve innostuneisuus ongelmapelaamisesta. Omasta tai läheisen pelaamisesta huolissaan oleville Männikkö antaa yksinkertaisen ohjeen.

”Jos pelaaminen ottaa enemmän kuin antaa, kannattaa omaa pelaamistaan pysähtyä miettimään.”

Sampo Marski

Kirjoittaja on tiedeviestinnän maisteriopiskelija, jolle tiede on asenne ennen kaikkea.

Lue lisää:

Oulussa kehitetty pelillistetty sovellus sai nuoret miehet liikkumaan

Pokémon Go -mobiilipeli sai kesällä 2016 pelaajat liikkeelle ympäri maailmaa. Oulussa kehitettiin samantyyppinen mobiilisovellus muutamia vuosia aiemmin osana liikuntalääketieteellistä tutkimusta.   

TEKSTI Heli Paaso-Rantala

KUVAT Heli Paaso-Rantala

Fyysinen aktiivisuus voi jäädä luennoilla istumisen ja esseiden kirjoittamisen lomassa vähälle. Erilaiset aktiivisuusrannekkeet patistavat ajoittain nousemaan tuolista ja liikkumaan.

Aktiivisuuden seuraamisella on merkitystä: Oulun yliopistossa nuorille miehille tehdyssä tutkimuksessa huomattiin tällaisten sovellusten voivan todella lisätä fyysistä aktiivisuutta.

Oulun yliopiston tohtorikoulutettava Anna-Maiju Leinonen ja hänen tutkimusryhmänsä ovat tutkineet nuorten miesten fyysistä aktiivisuutta pelillistämisen keinoin.

Leinosen tutkimus oli osa vuonna 2009 aloitettua MOPO-hanketta. MOPO-hankkeessa toteutettiin tutkimusta muun muassa Oulun alueen kutsuntojen yhteydessä vuoteen 2013 saakka. Hankkeen päätoteuttajia olivat Oulun diakonissalaitoksen liikuntalääketieteellinen klinikka ja Oulun yliopisto, ja keskeisiä yhteistyökumppaneita olivat Oulun kaupungin liikuntapalvelut, Virpiniemen liikuntaopisto sekä Puolustusvoimat.

Pelillistetyn palvelun pilotti-interventio järjestettiin vuonna 2012, jolloin tutkimus kesti kolme kuukautta. Tuolloin mukana oli 280 kutsuntoihin osallistunutta nuorta miestä, joille tutkimusryhmä antoi aktiivisuusrannekkeet. Rannekkeiden avulla ryhmä sai positiivisia tuloksia fyysisen aktiivisuuden lisääntymisestä.

Leinosen ja tutkimusryhmän toteuttama laajempi kuuden kuukauden tutkimus aloitettiin vuoden 2013 syyskuussa kutsuntojen yhteydessä. Tutkimusryhmä järjesti kutsunnoissa kuntotestin, johon osallistuneilta kysyttiin halukkuutta osallistua tutkimukseen.

Tutkimusryhmä jakoi aktiivisuusrannekkeet kaikille tutkimukseen osallistuneille 496 nuorelle miehelle. Osallistujat jaettiin kahteen ryhmään: kontrolliryhmään ja interventioryhmään.

Kontrolliryhmäläiset eivät saaneet palautetta aktiivisuudestaan, heidän ainoa tehtävänsä oli mitata omaa aktiivisuuttaan ja ladata se tutkimustietokantaan.

Interventioryhmä ei saanut ensimmäisen viikon aikana palautetta aktiivisuudesta. Tämän jälkeen he saivat ohjeet palautteen saamista varten mittarista sekä tutkimusta varten kehitetystä MOPOrtaali-mobiilisovelluksesta.

Anna-Maiju Leinosen mukaan MOPOrtaalin tavoitteena oli nuorten miesten aktivointi myös sosiaalisesti eikä vain fyysisesti.

”Syrjäytyminen on ongelma nuorten miesten keskuudessa, ja sovelluksella haluttiin rohkaista heitä myös sosiaalisuuteen.”

Sovelluksen avulla käyttäjä pystyi seuraamaan omaa fyysistä aktiivisuuttaan sekä kuntoaan. Käyttäjä sai palvelun kautta muun muassa päiväkohtaista minuuttitietoa omasta aktiivisuudesta.

Palvelussa toimi lisäksi chat, jonka kautta käyttäjät pystyivät keskustelemaan toistensa kanssa. Käyttäjät pystyivät myös jakamaan kuvia, saamaan tietoa liikunnasta ja ravitsemuksesta sekä Oulun kaupungin nuorille kohdennetuista palveluista.

 

Peli innosti liikkumaan

Interventioryhmän käyttäjät pääsivät pelaamaan Clans of Oulu -peliä, joka kehitettiin yhteistyössä tutkijoiden, nuorten sekä oululaisen Ludocraft-pelifirman kanssa. 

Pelissä Oulun kartta oli jaettu alueisiin, ja käyttäjät pystyivät valtamaan niitä menemällä fyysisesti paikan päälle ja maksamalla pelissä kerätyillä pisteillä. Pelissä oli viisi joukkuetta, kirjautuessa sisälle pelaaja sai valita joukkueen, jossa halusi pelata.

Pelissä sai lisäpisteitä muun muassa aktiivisuustiedon lataamisesta, fyysisen aktiivisuuden lisäämisestä sekä istumisen vähentämisestä.

”Pelin tapahtumat näkyivät myös palvelun kautta eli ne integroitiin toisiinsa. Lisäksi pelissä ja palvelussa käytettiin yhteneväistä ulkonäköä.”

Leinosen mukaan palvelusta jaettu tieto oli räätälöityä kunkin käyttäjän aktiivisuustason ja elämäntapamuutoshalukkuuden perusteella.

Tutkimus jatkui vuoden 2014 maaliskuulle, jolloin tutkimukseen osallistuneille teetettiin sama kuntotesti kuin syksyllä 2013. Noin 70 prosenttia tutkimukseen mukaan lähtijöistä oli mukana loppuun saakka.

 

Aktiivisuus lisääntyi yksittäisillä käyttäjillä

Tutkimuksen päätavoitteena oli arvioida sovelluksen soveltuvuutta nuorten miesten aktivointiin.

Palveluun kirjautui lopulta 60 prosenttia kaikista interventioryhmäläisistä ja nämä 161 käyttäjää kirjautuivat palveluun yhteensä hieman yli 1000 kertaa.

Kirjautumisia palveluun oli keskimäärin kolme yhdeltä henkilöltä.

Anna-Maiju Leinosen mukaan kirjautumismäärät olivat vähäisiä, vaikkakin osa käyttäjistä kirjautui palveluun jopa 200 kertaa. Peliä sen sijaan pelasi puolen vuoden aikana 56 käyttäjää, mikä on noin viidesosa interventioryhmäläiistä. Leinosen mukaan aktiivisia pelaajia oli vielä vähemmän.

Tutkimuksen toisena tavoitteena oli arvioida, voiko palvelun avulla saavuttaa positiivisia muutoksia fyysisessä aktiivisuudessa ja kunnossa. Aktiivisuustiedon vertailuun tutkimusryhmä käytti MVPA-aikaa. 

”MVPA-ajalla (Moderate to vigorous physical activity) tarkoitetaan fyysistä aktiivisuutta, joka sisältää kaiken liikunnan reippaasta intensiteetistä ylöspäin.”

MVPA-aikaan kuuluvat reippaaseen, tehokkaaseen ja erittäin tehokkaaseen liikuntaan käytetty aika. Tutkimusryhmä havaitsi interventioryhmällä viikoittaisen keskimääräisen fyysisen aktiivisuuden lisääntyvän ja kontrolliryhmällä laskevan.

Muutos ei kuitenkaan ollut tilastollisesti merkittävä ennen kuin vasta yksittäisillä viikoilla tutkimuksen loppuvaiheilla.

Tutkimuksen alussa ja lopussa suoritetuissa kuntomittauksissa tapahtuneissa muutoksissa ei ryhmien välillä havaittu eroja.

Vaikka fyysinen aktiivisuus lisääntyi yksittäisillä käyttäjillä, fyysisen aktiivisuuden lisääntyminen ei näkynyt ryhmätasolla.

“Tuloksia voidaan siis pitää lupaavina, mutta jotta pääsisimme todellisiin muutoksiin nuorten miesten käyttäytymisessä, tulisi palvelua edelleen kehittää.”

Leinosen tutkimusryhmällä ei ollut sosiaalisen aktivoitumisen osalta käytössä mittareita, joilla muutosta olisi mitattu.  

Tutkimuksen avulla osa vähemmän liikkuvista nuorista miehistä saatiin aktivoitua.

 

Vähensikö tiedonsiirron vaikeus tiedonsaantia?

Leinosen mukaan tutkimuksen haasteena oli vähäinen aktiivisuustieto sekä palvelun käytön kiinnostuksen ylläpito. Tutkimuksen aikana käyttäjien piti itse huolehtia aktiivisuustiedon lataamisesta tutkimustietokantaan, mikä saattaa selittää tiedon vähäisyyttä.

Aktiivisuusmittarilla mitattu tieto siirrettiin tietokantaan heille annetun Flowlink-latausalustan avulla: Käyttäjät riisuivat rannekkeen ranteesta ja asettivat sen alustalle. Alusta itsessään oli kytketty tietokoneeseen.

Mittarin osalta tiedonsiirrossa ei hyödynnetty esimerkiksi Bluetooth-yhteyttä, jonka avulla tietojen lataaminen olisi ollut paljon helpompaa.

Käyttäjiltä kerätyn palautteen mukaan helpompi tiedonsiirto olisikin ollut paikallaan.

Anna-Maiju Leinonen pitää tutkimuksen vahvuuksina muun muassa laajaa väestöpohjaista tutkimusjoukkoa ja jatkuva-aikaista aktiivisuuden mittausta molemmissa tutkimusryhmissä. Tutkimuksen tulokset auttavat kehittämään tulevaisuudessa vaikuttavia ja nuoria kiinnostavia palveluja, jotka tukevat muun muassa fyysisen aktiivisuuden lisäämistä.

Heli Paaso-Rantala

Oulun yliopiston tiedeviestinnän opiskelija, joka ei aina pysy mukana maailman menossa.

Lue lisää:

Pietsosähköisestä materiaalista on moneksi – tulevaisuuden virtalähdettä voisi hyödyntää esimerkiksi siltarakenteiden tarkkailuun

Oletko koskaan ajatellut, millaista tekniikkaa sytkärissä tai kameroissa käytetään? Molemmat laitteet hyödyntävät pietsosähköistä materiaalia, eikä kumpikaan toimisi ilman sitä. Pietsosähköisille materiaaleille on jo monta sovellutusta. Aihetta tutkineen Jaakko Palosaaren mukaan pietsosähköistä materiaalia voitaisiin hyödyntää esimerkiksi urheilussa, jossa pietsosähköisyys mahdollistaisi lihasten voiman tuoton tarkkailun erilaisten välineiden, kuten lihasten tehon tuottoa mittaavien housujen avulla.

TEKSTI Heli Paaso-Rantala

KUVAT Heli Paaso-Rantala

 Jaakko Palosaari on tuore tohtori: Hän väitteli 13.12. Oulun yliopistossa tohtoriksi aiheenaan ”Pietsosähköinen energiankeräys kävelystä cymbal ja kalvotyppisillä rakenteilla.”

Palosaari tarkentaa molempien rakenteiden pyrkivän välittämään kineettistä energiaa tehokkaasti pietsosähköiseen materiaaliin, suojaamalla samalla materiaalia vahingollisilta voimilta.

Cymbal-rakenne koostuu kahdesta kuperasta metallista, joiden yhteenpuristaminen venyttää niiden välissä olevaa pietsosähköistä materiaalia. Tämä materiaali synnyttää sähkövarauksen, joka voidaan ottaa talteen.

Kalvorakenteessa puolestaan taipuminen aiheuttaa jännityksen pietsosähköiseen keraamiin, joka puolestaan synnyttää sähköisen varauksen. Tuotettu varaus voidaan kerätä talteen myöhempää käyttöä varten ja käyttää esimerkiksi antureiden virtalähteenä.

Palosaaren tutkimuksessa mekaaninen energia muutetaan sähköiseksi, jota voidaan ottaa talteen myöhempää käyttöä varten. Hän muistuttaa, ettei tutkimusta pidä kuitenkaan sekoittaa energian tuotantoon.

Mikroelektroniikan alan väitöskirjaansa varten Palosaari rakensi demokäyttöön kengän, johon hän sisällytti cymbal- ja kalvorakenteita. Niiden avulla hän tutki kantapäähän kohdistuvaa voimaa kävelyn ja juoksun aikana.

Palosaaren mukaan tätä kävelystä kerättyä energiaa voisivat käyttää esimerkiksi palomiehet ja sotilaat, joiden varusteisiin voisi asentaa kaasuantureita myrkyllisten kaasujen havaitsemiseen. Työssään näitä kaasuantureita voisivat hyödyntää myös kemikaalitehtaissa työskentelevät.

Pietsosähköinen materiaali ei ole uusi keksintö, sillä sitä on käytetty jo ensimmäisen maailmansodan aikana esimerkiksi kaikuluotaamisessa.

Nykypäivänä pietsosähköistä materiaalia voidaan käyttää esimerkiksi ovikelloissa, ultraäänikuvauksessa ja kitaroissa.

”Kitaroissa pietsosähkö toimii kuin anturina, joka aistii kielten tärinän. Pietsosähköinen materiaali muuttaa signaalin sähköiseksi, joka puolestaan voidaan muuttaa musiikiksi.”

 

Pietsosähköinen energiankeräys tuottaa pieniä määriä tehoa  

Pietsosähköinen energiankeräys vaatii aina jonkinlaisen mekaanisen voiman toimiakseen. Palosaaren tutkimuksessa pietsosähkömateriaali saa voimaa ihmisestä.

Jotta rakenne voidaan optimoida tuottamaan mahdollisimman paljon sähköistä energiaa, täytyy tietää todella hyvin se, millainen voima pietsosähkömateriaaliin kohdistuu,.

Palosaari rakensi cymbal-rakenteen, jonka hän asensi kengän sisälle. Rakenteen avulla hän kehitti kävelyprofiilin tietokoneohjatulle männälle, jonka avulla hän pystyi tarkemmin vertailemaan ja optimoimaan eri rakenteita.

Mäntään haettiin samat kiihtyvyydet ja nopeudet, jotka imitoivat kävelyä.

”Ensin mäntä puristaa nopeasti kantapään osuessa maahan, ja sitten mäntä päästää hitaasti irti kantapään noustessa. Tulee pieni tauko, ja sama toistuu jälleen”, hän selittää.

Kalvorakenteessa paine puolestaan taivuttaa pietsosähkömateriaalin kuperaksi. Palosaari asensi demokenkään esijännityksen jousituksen avulla, jonka avulla kalvon lähtötilanne on jo valmiiksi kupera.

Demokengässä oli neljä kalvorakennetta päällekkäin, ja näiden rakenteiden alla oleva jousi taivutti rakenteet lähtötilanteessa kuperaksi. Kengällä astuessa rakenteet taipuivat kantapään mukaisesti ylös ja alas.

Männässä oli käytössä sama kävelyprofiili, jonka avulla Palosaari pystyi testaamaan eri protyyppien välejä ja vertaamaan niitä toisiinsa. Tutkimukseen vaikutti se, kuka kävelee, miten kävelee ja kuinka nopeaa kävelee. Mäntä puristi aina samalla nopeudella ja voimalla pietsösähköistämateriaalia toisin kuin demokenkä.

 

Energiankeräys voi auttaa turvallisuutta parantavissa tekniikoissa

Pietsosähköisestä energiankeräyksestä ei ole sen kerätyn energiamäärän pienuuden vuoksi esimerkiksi puhelimen akun lataajaksi. Sen sijaan tekniikkaa voi hyödyntää turvallisuutta parantavien tekniikoiden virtalähteenä, kuten kaasuantureiden, jotka haistelevat myrkyllisiä kaasuja huoneissa ja kiihtyvyysantureiden, joiden avulla on mahdollista monitoroida vaikkapa sillan kuntoa.

Energiankeräyssovelluksella voisi mitata sillan rakenteita esimerkiksi muutaman kerran päivässä. Samoin teollisuudessa moottoreiden, pumppujen ja valmistuslinjojen tärinästä voisi ottaa osan energiasta talteen, ja monitoroida esimerkiksi laitteiden kuntoa ja ennakoida tarvittavaa huoltoa.

”Sillan rakenteet tärisevät aina kun ajoneuvot menevät yli. Jos siltojen rakenteiden tuottamissa taajuuksissa jokin muuttuu, siitä voidaan analysoida sillan kunto.”

“Sama koskee suuria työkoneita, junia ja laivoja jotka altistuvat joka päivä voimakkaille tärinöille.”

Sovellus toimisi keräämällä energiaa, kunnes se riittää mittauksen tekemiseen, ja kun energiaa on taas kerätty tarpeeksi, se voisi lähettää mittausdatan eteenpäin.

Jaakko Palosaari antaa toisen sovellutusesimerkin elävästä elämästä: Ihmiskehon energiaa voidaan muuttaa sähköiseksi energiaksi ja käyttää esimerkiksi urheilussa suorituksen analysointiin tai turvallisuuteen. Jotta lihasten toimintaa voidaan mitata urheilusuorituksen aikana, päälle puettavat elektroniikat ja anturit tarvitsevat virtalähteen toimiakseen.

Palosaaren mielestä kontaktilajeissa olisi hyvä seurata urheilijaan kohdistuvia iskuja, sillä varsinkin päähän kohdistuvat iskut aiheuttavat paljon vakavia aivotärähdyksiä useissa joukkuelajeissa, kuten jääkiekossa, amerikkalaisessa jalkapallossa, ja yksilölajeista amatöörinyrkkeilyssä.

Esimerkiksi kypärään sijoitettu kiihtyvyysanturi voisi seurata sitä, kuinka kova isku urheilijaan on kohdistunut ja mistä suunnasta. Tämä tieto voisi ennaltaehkäistä uusien vammojen syntyä ja auttaa lääkäriä diagnoosin ja jatkohoidon suunnittelussa.

Heli Paaso-Rantala

Oulun yliopiston tiedeviestinnän opiskelija, joka ei aina pysy mukana maailman menossa.

Lue lisää:

Eikö lehmä asukaan häkissä? – Moni alakouluikäinen lapsi ei tiedä mistä ruoka tulee

Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan jopa yli kolmanneksella lapsista on virheellisiä käsityksiä ruoan reitistä ja maatiloista. ”Ymmärrys siitä, mistä ruoka tulee ja miten omilla valinnoillaan voi vaikuttaa, on hakusessa”, muotoilee Luonnonvarakeskuksen tutkija Pia Smeds. Jotta virheelliset luulot väistyisivät, lasten olisi hyvä päästä luokkahuoneen lisäksi tutustumaan myös koulupuutarhoihin, luontoon ja maatiloihin.

TEKSTI Heidi Niemi

KUVAT Anni Hyypiö

Suomalaisten maatilojen määrä on laskussa, ja suomalaisista noin 70 prosenttia asuu urbaanissa ympäristössä.  

Kun omakohtaista kokemusta ei ole, käsitys ruoantuotannosta ja maatiloista on monella lapsella kertomusten varassa. Luonnonvarakeskuksen tutkijan Pia Smedsin väitöstutkimuksen mukaan yli kolmanneksella lapsista onkin virheellisiä mielikuvia maataloudesta ja ruoantuotannosta.

Smedsin tutkimus osoittaa, miten koulusta saatu tieto ruoasta ja maanviljelystä yhdistyy median ja muun ympäristön välittämään kuvaan. Lastenkirjojen ja piirroshahmojen vaikutus ulottuu lasten mielikuviin maatilan eläimistä ja työstä. Tutkimuksessa mukana olleet lapset piirsivät esimerkiksi elefantin lehmän viereen ja lehmän häkkiin, Smeds kertoo.

Oulun yliopistossa 10.11. väitelleen Smedsin kasvatustieteen alan väitöskirja käsittelee ruokakasvatusta, eli lasten mielikuvia ja oppimista ruoan reitistä pellolta pöytään. Smedsin tutkimuksessa oli mukana 318 5- ja 6-luokkalaista oppilasta Helsingistä, Vaasasta, Forssasta ja Jokioisilta.

Smedsin mukaan tutkimukseen osallistuneiden lasten mielikuvissa maatila vertautuu eläintarhaan, ja käsitys maataloudesta on romantisoitunut: lehmät lypsetään käsin eikä kännykkä löydä signaalia. Kun lapset menevät paikan päälle maatilalle, he huomaavat että todellisuus ei vastaakaan mielikuvia: älypuhelin pelaa myös maatilalla, eivätkä lehmät ole häkeissä kuten eläintarhan eläimet lastenkirjoissa ja -ohjelmissa. 

Vaikka tutkimuksen mukaan kaupungissa asuvat lapset romantisoivat maatiloja maalla asuvia enemmän, kaikilla lapsilla oli samantyyppisiä virheellisiä mielikuvia. Lasten äidinkielellä ei ollut vaikutusta vastauksiin.

Pia Smedsin mukaan kyseessä on suurempi ongelma kuin ymmärretään. Smedsiin yhteyttä ottaneet opettajat ovat kertoneet että jotkut yläkoululaiset eivät tiedä miten perunoita keitetään tai että ne pestään maasta nostamisen jälkeen.

 

Oulun ylioppilaslehti 2017.
Luonnonvarakeskuksen tutkija Pia Smeds näkee kouluruoan erinomaisena pedagogisena välineenä. Ruoan kautta voidaan opettaa lapsille omien valintojen ympäristövaikutuksia ja antaa valmiuksia tehdä kestäviä valintoja. Kuva: Riikka Kalmi.

 

Omakohtainen kokemus tehostaa oppimista

Mutta mikä neuvoksi? Pia Smeds tarjoaa avuksi vierailua maatilalle. 

Kun tutkimukseen osallistuneet lapset vierailivat ruoan alkulähteillä eli maatiloilla, he oppivat tehokkaammin ja keskittyivät paremmin. Smedsin tutkimus osoittaa, että lasten vieminen aitoon ympäristöön antaa lapsille luokkahuoneeseen verrattuna erilaisen mahdollisuuden oppia, antaen kokonaiskuvan siitä, mistä ruoka tulee ja millaista on työ ja elämä maatilalla.

”Luokkahuone on rajoitettu ympäristö”, hän toteaa.

Smedsin mukaan oppiminen omakohtaisen kokemuksen kautta aidossa ympäristössä antaa tilaa erilaisille oppijoille ja syventää oppimiskokemusta: itse koettu jää paremmin mieleen, ja käsitys ruoasta sekä maatilasta muuttuu realistisemmaksi. Tiedon saaminen ja maatilan kokeminen paikan päällä siis korjaa mielikuvia vastaamaan todellisuutta.

Smedsin mukaan lapset hyötyvät maatiloihin tutustumisesta ja koululle tulevista vierailijoista, kuten paikallisista yrittäjistä. Kun lapset viedään ulos luokasta koulupuutarhaan, luontoon tai maatilalle, oppimiselle avautuu uusia mahdollisuuksia.

Smedsin mukaan on tärkeää, että lapset tietävät mitä syövät, mistä ruoka on tullut lautaselle ja millaista työtä sen eteen on tehty. Lasten on hyvä huomata että ruoan ei tarvitse tulla kaukaa, eikä ruoan kasvattaminen ole vaikeaa tai outoa, hän painottaa.

Pia Smeds näkeekin kouluruoan erinomaisena pedagogisena välineenä. Ruoan kautta voidaan opettaa lapsille omien valintojen ympäristövaikutuksia ja antaa valmiuksia tehdä kestäviä valintoja.

Vaikka lapset ovat tulevaisuuden päättäjiä, tulevaisuus ei ole vain poliitikkojen vastuulla, vaan “kaikkien panos lasketaan”. Hänen mukaansa on tärkeää, että jokainen tietää omat mahdollisuutensa vaikuttaa.

Ruoan kautta voidaan antaa konkreettisia välineitä kestävän tulevaisuuden rakentamiseen, hän kertoo. Jotta lapset voivat tehdä ekologisia ja eettisiä käytännön valintoja, heillä on oltava tietoa. Ruokakasvatus onkin pitkälle kantavaa kestävyyskasvatusta, Smeds toteaa.

Heidi Niemi

Tiedeviestinnän ja kirjallisuuden opiskelija, joka ei tiedä, mutta ottaa selvää.

Lue lisää:

Lapsuus avainasemassa myötätunnon kehityksessä

Oulun yliopiston psykologian professori Mirka Hintsanen tutkii, miten varhainen psykososiaalinen ympäristö vaikuttaa myötätunnon kehitykseen. Tutkimus voi parhaimmillaan auttaa luomaan rakenteita, jotka edistävät lasten myötätunnon kehitystä. Lasten kasvattaminen myötätuntoisemmiksi aikuisiksi taas on koko yhteisön etu. “Maailma, jossa ketään ei kiinnosta, että muut kärsivät, olisi aika karu paikka", Hintsanen sanoo.

Psykologian professori Mirka Hintsasen mielenkiinnon kohteena on lasten myötätunnon kehitys. Myötätunnon kehittyminen on usean asian summa: avainasemassa ovat lapsen kasvuympäristö ja geenit.

Tutkimuksessaan Hintsanen on etsinyt lapsuuden kasvuympäristöistä tekijöitä, jotka vaikuttavat aikuisten myötätuntoisuuteen. Neljän vuoden Suomen Akatemian rahoitus takaa, että tutkimus jatkuu Oulussa myös tulevaisuudessa.

Mutta mitä itse asiassa tutkitaan, kun tutkimuskohteena on ihmisen myötätunto?

Hintsanen muistuttaa, että suomen kielessä sekoitetaan usein sanat myötätunto ja empatia keskenään. Empatiakykyä tarvitaan, jotta ihminen voi kokea myötätuntoa.

“Empatialla viitataan kykyyn havaita toisen tunteita. Myötätunnolla taas tarkoitetaan huolta toisen kärsimyksestä ja halua lievittää sitä”, Hintsanen selventää.

Tutkimuksessa myötätunnolla ei myöskään viitata pelkkään tunnereaktioon. Myötätunto on persoonallisuuden piirre.

“Tutkimuksessa tarkastellaan, kuinka taipuvainen ihminen on kokemaan myötätuntoa”, Hintsanen täsmentää.

Tutkimus ei olisi mahdollinen ilman laajaa ja pitkittäistä seuranta-aineistoa. Suomessa on kerätty laaja LASERI-aineisto, jonka pohjalta Hintsanen tutkii myötätunnon kehitystä.

Aineiston kerääminen on aloitettu vuonna 1980, ja viimeinen LASERI-kartoitus tehtiin vuonna 2012. Tällainen aineisto on maailman mittakaavassa harvinainen ja Hintsasen tutkimuksen elinehto.

“Jos tällaisen tutkimuksen tekemisen haluaisi aloittaa nyt, olisi aineisto kasassa vasta 30 vuoden kuluttua”, Hintsanen kertoo.

 

Syy vai seuraus?

Yksi Hintsasen tämänhetkisiä tutkimuskysymyksiä on hyvinvoinnin ja myötätunnon suhde. LASERI-aineistossa on kerätty paljon dataa myös ihmisten terveydestä, mikä mahdollistaa kausaalisuhteiden etsimisen. Aiemman tutkimuksen valossa yleisesti hyvinvoivat ihmiset näyttävät olevan myös myötätuntoisempia.

“Kysymys on, että ennustaako hyvinvointi myötätuntoa vai tarvitaanko joku tietty taso myötätuntoa, jotta ihminen voi hyvin”, Hintsanen pohtii.

Klassinen “muna vai kana” -dilemma on siis osa myötätunnontutkijan arkea.

 

Myötätunnon peruspilarit ovat lapsuudessa

Tutkimuksen perusteella on saatu jo alustavia tuloksia siitä, miten myötätunto lapsilla kehittyy. Yksi vaikuttava tekijä on päivähoito: näyttää siltä, että kuusivuotiaiden lasten ryhmässä myötätunnolla on korrelaatio päivähoidon kanssa. Tämän ikäisinä päiväkodissa olleet lapset olivat aikuisena kykenevämpiä myötätuntoon kuin verrokkiryhmät. Kolmivuotiailla tällaista yhteyttä ei löytynyt.

Myös vanhemman ja lapsen suhde vaikuttaa myötätunnon kehittymiseen. Vanhemman läheisyys tukee lapsen myötätunnon kehitystä. Aiemman tutkimuksen valossa myös tunnesäätelystä saattaa olla hyötyä. Lasta ei saisi jättää voimakkaiden negatiivisten tunteiden armoille vaan aikuisen on tuettava tunteiden kokemisessa.

Hintsanen nostaa esille myös klassisen kasvatusneuvon. Selittävä, lämmin ja selkeästi rajat asettava vanhemmuus, jossa lapselle on selvää, miksi jotain tapahtuu, on Hintsasen mielestä hyvä kasvatuksen peruspilari. Nämä näyttävät tukevan myös myötätunnon kehitystä.

“Vanha viisaus, ’rajoja ja rakkautta’, pätee edelleen kasvatuksessa”, Hintsanen muistuttaa.

 

Myötätuntoiset ihmiset muodostavat onnellisia yhteisöjä

Kun myötätunnosta ja sen kehityksestä saadaan uutta tietoa, voidaan jo lapsuudessa tukea niitä asioita, jotka tukevat myötätunnon kehitystä. Tämä on arvokasta tietoa niin vanhemmille kuin ammattikasvattajille.

Tutkimuksella on myös yhteiskunnallista merkitystä.

“Tutkimus tuo eväitä keskustella muun muassa eri päivähoitomuotojen tukemisesta”, Hintsanen toteaa.

Sen lisäksi, että tutkimus voi tuottaa tietoa poliittisen päätöksenteon tueksi, voi tämän kaltaisilla tutkimuksilla olla Hintsasen mielestä valtava merkitys yhteiskunnalle. Lasten kasvattaminen myötätuntoisemmiksi aikuisiksi on koko yhteisön etu.

“Maailma, jossa ketään ei kiinnosta, että muut kärsivät, olisi aika karu paikka.”

Sampo Marski

Kirjoittaja on tiedeviestinnän maisteriopiskelija, jolle tiede on asenne ennen kaikkea.

Lue lisää:

Millaisella kielellä solumme kommunikoivat?

Kiitos nykyteknologian, voimme tarkkailla terveydentilaamme muun muassa sykemittareiden ja aktiivisuusrannekkeiden avulla. Tekniikan kehittyminen tarkoittaa yhä tarkempaa terveyden seuraamista. "Jospa ihminen huolehtisi itsestään kuin autostaan, kun autoa käytetään katsastuksessa vuosittain. Samanlaisella tarkastuksella ihmiset saattaisivat välttyä tautien kroonistumiselta", toteaa solujen kommunikointia tutkiva kehitysbiologian professori Seppo Vainio.

TEKSTI Heli Paaso-Rantala

KUVAT Heli Paaso-Rantala

Solumme kommunikoivat keskenään, ja niissä olevat rakennusaineet vaikuttavat kehomme muotoutumiseen, kasvamiseen ja toimimiseen.

Entäpä jos tulevaisuudessa olisi mahdollista kloonata solu, ja tuottaa diabetespotilaalle hänen solunsa avulla kokonaan uusi haima?

Oulun yliopiston kehitysbiologian professorin Seppo Vainion mukaan lääketiede pyrkii tähän paraikaa. Nopeasta kehityksestä huolimatta kudostekniikoiden luomisessa kestää vielä.

Solujen kommunikoinnin tutkimiseen erikoistunut Vainio esitelmöi aiheesta perjantaina 24.11. Kontinkankaan kampuksella Tekniikan päivillä. 

Tekniikan päivät on kansantajuinen, tekniikkaa ja luonnontieteitä esittelevä tiedetapahtuma. Tänä vuonna tapahtuman teemana on terveysteknologia. Syksyn aikana Tekniikan päivät on jo järjestetty Otaniemessä (29.9.), Turussa (2.–4.11.) ja Tampereella (10.–11.11.), ja nyt tapahtuma järjestetään Oulussa (24.–25.11.).

 

Elämän aakkoset

Tutkimuksensa jo 1980-luvulla aloittanut Vainio kertoo, että solujen keskustelukielestä on saatu paljon tietoa viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Vielä hänen uransa alussa ei vielä tiedetty, millaista kieltä solut käyttävät kasvun ja erilaistumisen säätelyn ohjaamiseen.

Nyt Vainio puhuu kehon arkkitehtuurista, joka on yksi suurimpia avoimia kysymyksiä biologian ja lääketieteen aloilla. Hänen mukaansa jokainen ensimmäistä lastaan odottava perhe havahtuu viimeistään silloin ihmettelemään tätä uuden yksilön kehitystapahtumaa, sitä, miten lapsi kehittyy ja mitkä asiat ohjaavat kehitystä.

Vainio kertoo hänen tutkimusryhmänsä tutkivan uutta solujen kieltä, jonka hän kuvailee koostuvan ”elämän aakkosista”.  

Hän hahmottelee solujen tuottamia pieniä palloja viesteiksi, joissa on klassisten geenien lisäksi myös aktiivisen tutkimuksen kohteena olevaa ”genomin pimeää ainetta.”  

”Luultiin todellakin, että ihminen muodostuisi yksinomaan geeneistä, jotka tuottavat elimistömme proteiinit, kuten entsyymit, ja jotka mahdollistavat kemialliset reaktiot kehossamme.”  

Ihmisen genomin määrittämisen myötä tutkijoille valkeni, että tällaisia klassisia geenejä on vain kaksi prosenttia DNA:n eli perimän kaikesta tiedosta, ja loput 98 prosenttia miellettiin genomin pimeäksi aineeksi.

 

Solujen nanoviestien kieli apuna syöpätutkimuksessa

Vainion mukaan tutkijoiden tulokset ovat osoittamassa, että solut keskustelevat suoraan solujen erittämien molekyylien avulla.

Viime vuosina on käynyt ilmi, että soluilla on korkeampi kommunikaation hierarkia: ne pakkaavat viestipalloja, jotka ovat solun käyttäytymisen ohjelmointipaketteja.

Vainio kuvailee solupalloja repun kaltaiseksi: Kuten reppuun, myös solupalloihin solu voi pakata erilaisia asioita. Repun avulla solun molekylaarinen sisältö voi kulkea kauas lähtöpaikastaan.

Solupallot voivat lähteä liikkeelle esimerkiksi munuaisesta ja päätyä toiseen elimeen, kuten maksaan, vapauttaen samalla pallon solujen käyttäytymistä säätelevän sisältönsä kohdesoluihin.

Perimän pimeän aineen geenit säätelevät myös toisiaan ja proteiinia tuottavia geenejä, joita Vainion mukaan voi kutsua minigeeneiksi. Tällainen solujen kielen säätelytaso toimii myös elimen kehitysprosessissa. Nämä löydökset ovat avanneet uuden lehden solujen käyttäytymisen tutkimuksessa.

Tätä nanoviestien sisältämää kieltä voidaan tutkia sekä terveissä että sairaissa soluissa, kuten syöpäsoluissa. Vainio kuvailee syöpäsolujen tuottamia reppuviestejä tavallaan troijan hevosiksi, joita syöpäsolu tuottaa ja nämä hevoset levittävät syöpää muualle elimistöön.

Solujen nanopalloviestejä voi pitää myös eräänlaisina elämän ohjelmointipalloina, niiden sisältäessä muun muassa useita minigeenejä. Vainion mukaan solujen tuottamia nanoviestipalloja on veren lisäksi myös muissa kudosnesteissä, kuten hiessä. Tämän vuoksi nanopalloviestien avulla on mahdollista kehittää oleellisia uusia terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä seurantalaitteita.

Vainion tutkimusryhmä onkin kehittämässä pikatestejä yhdessä VTT:n ja Printocentin kanssa. Nanopallot eli eksosomit kuljettavat elimistössä monipuolisesti elimistön toiminnan koordinointiin liittyviä molekyylejä.

Näitä ovat sekä DNA, RNA, proteiinit (entsyymit), sokerit, rasvat ja metaboliitit. Näitä tekijöitä monitoroidaan sairaaladiagnostiikassa pääsääntöisesti verestä ja nämä tekijät toimivat sairaudenkin biomerkkeinä.

 

Solupallot apuna sairauksien ennaltaehkäisemisessä

Vainio pitää lääketieteen suurena missiona sairauksien ennaltaehkäisemistä: Tutkimuksen avulla ihmisestä opitaan lisää, jolloin sairauksien syntymisen ehkäiseminen onnistuu jatkossa paremmin.

Useimmat ihmiset kuitenkin elävät elämäänsä ilman aktiivista seurantaa, ja moni hakeutuu hoitoon ja tutkimuksiin vasta sairastumisen jälkeen.

”Jospa ihminen huolehtisi itsestään kuin autostaan, kun autoa käytetään katsastuksessa vuosittain, jossa tarkistetaan tulppien kunto, renkaat, jouset ja jarrut. Samanlaisella tarkastuksella ihmiset saattaisivat välttyä tautien kroonistumiselta.”

Vuosittaiset katsastukset ihmisille veisivät paljon terveydenhuollon resursseja. Vainion mukaan sairaalat ovat jo nyt kuormittuneita ihmisistä, jotka ovat elintapojensakin perusteella ”kehittäneet sairauttaan vuosikymmenien ajan.”

Vainio ehdottaa, että yhteiskunnan varoja voisi pyrkiä säästämään jalkauttamalla terveyden seuraamista koteihin ja kouluihin. Solujen viestintäpallot tarjoavat myös mahdollisuuden diagnostiikkaan, mutta tätä varten tarvitaan biomerkkien tarkempaa analyysia ja tekniikoiden kehittämistä.

Vainio visioi, että tulevaisuudessa nanopallojen avulla ihmiset voisivat tehdä kotonaan tai työpaikalla pikatestejä, ja kytkeä sitten tulokset mobiiliteknologian avulla omalle terveystililleen tietokonepohjaiseen analyysiin lääkärin työn avuksi.

 

Uusi elin potilaan oman solun ja kuvantamisen avulla

Vainion mukaan myös ihmisen elimistön erilaisten kudosrakenteiden kuvantaminen on nykyään mahdollista. Kuvantamisella pystytään muuttamaan melkein mitä tahansa tutkimusaineistoa kuvalliseen muotoon.

Vainio kertoo tutkivansa ennen kaikkea rakenteita ja anatomiaa. Hän tutkii esimerkiksi sitä, miltä munuainen näyttää ja mistä soluista ja solujen tuottamista aineista se koostuu. Nykyään on olemassa mikroskopintitekniikoita, joiden avulla voidaan tehdä kolmiulotteisia malleja kudoksista ja elimistä, kuten munuisesta. Esimerkiksi ihmisen kallo voidaan kuvantaa ja suunnitella sitten tietokoneella toisinto esimerkiksi tietynlaisesta kallon osasta.

Vainion mukaan elintulostuksessa ollaan pisimmällä kovakudosten, eli luiden ja niitä korvaavien biomateriaalien, osalta.

Oulussa tehdäänkin muun muassa solun väliaineen tutkimusta. 3D-tulostuksen avulla soluväliaineen molekyylirakennetta ja organisaatiota pyritään matkimaan ja käyttämään sitä myös elinten ja kudosten tuottamisen ohjaamiseen. Vainion mukaan kudosrakenteiden syntyä voidaan seurata reaaliaikaisesti.

Vainio näkee 3D-tulostamisen mahdollisuudet merkittävänä, sillä siinä yhdistyvät monet megatrendit, kuten geenien editointi, geeniterapia, solujen biopankit ja ihmisten sairauksien mallittaminen.

Hän nostaa esimerkiksi diabetesta sairastavan potilaan: haiman toiminnan heikennyttyä on mahdollista jatkossa tehdä potilaasta itsestä kantasolu esimerkiksi alun perin haiman kehityksen ohjelmointiin liittyvien nanopallojen avulla.

”Koodeja, ohjelmia ja viestejä sisältävien nanopallojen avulla pystytään ohjelmoimaan solut niin, että ne voivat aikanaan ohjelmoida uuden haiman syntyä potilaalle.”

Vainio kuuluu Helsinki Challenge -kilpailussa mukana olevaan FutuRena-tiimiin, joka haluaa kehittää 3D-tulostettavan ja toimivan minimunuaisen. FutuRena on yksi 24.11. ratkeavan kilpailun finalisteista.

Elintulostuksen avaamat mahdollisuudet ovat huimat. Potilaalle voidaan hänen biopankissa olevista soluista tehdä hänelle omista kantasoluista erilaisia lääkkeiden sopivuus- ja toksisuustestejä. Näin voitaisiin testata, mikä lääke sopii henkilölle ja tätä kautta ennaltaehkäistä taudin paheneminen.

Jokaisen perimästä johtuen reagoimme lääkkeisiin aina hieman eri tavoin. Testaamalla tätä voidaan vähentää myös lääkkeiden sivuvaikutuksia.

Minielinten tulostustavoitteiden lisäksi tutkijat Oulusta, Aalto-yliopistosta, Australiasta ja Japanista kehittävät myös mikrofluidistenalustojen tulostustekniikoita, joissa muun muassa munuaisia voidaan viljellä ja siirtää pieniin kammioihin kasvamaan kolmiulotteisesti.

Tällainen mikrofluidistinen alusta tarjoaa myös täysin uuden keinon lääkekehitykseen ja potilaan sopivuustestaukseen.

 

Oulussa 24.–25.11. järjestettävien Tekniikan päivien teemana on terveysteknologia. Perjantaina ohjelmassa on Kontinkankaan kampuksella järjestettävä Tutkimus- ja innovaatiopäivä, lauantaina 25.11. järjestetään kauppakeskus Valkeassa Terveystori. Voit tutustua Oulun tapahtuman ohjelmaan täällä

Heli Paaso-Rantala

Oulun yliopiston tiedeviestinnän opiskelija, joka ei aina pysy mukana maailman menossa.

Lue lisää: