Lääketieteen opintojen sisäänottomääriä on muutaman viime vuoden aikana nostettu kaikissa yliopistoissa. Nyt Suomessa lääketieteen opinnot aloittaa vuosittain 750 uutta opiskelijaa, ja jo joka 80. ikäluokan nuorista koulutetaan lääkäriksi.
Sisäänottomäärän kasvatusta on pitkään perusteltu kroonisella lääkäripulalla.
Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan dekaanin Kyösti Oikarisen mukaan lääkäreiden opiskelijamääriä ei ainakaan tällä perusteella tarvitse enää kasvattaa: vaikka pulaa on edelleen Vaasan ja Porin alueella, muualla Suomessa tilanne on jo hyvä.
”Lääkäreitä koulutetaan viidessä, hammaslääkäreitä neljässä yliopistossa. Näiden lisäksi Suomeen tulee vuosittain yli sata ulkomailla koulutettua lääkäriä ja yli 50 hammaslääkäriä. Lisäksi ulkomaisissa yliopistoissa opiskelee noin 600 suomalaista nuorta lääkäriksi. Jokohan lääkärit alkavat riittää?”
Lääketieteelliset tiedekunnat ovat olleet kriittisiä sisäänottomäärien nostolle, ellei rahoitus selkeästi seuraa lisääntyvää opiskelijamäärää.
”Lisäpaikkoja on kompensoitu noin 8 000 eurolla per paikka, mutta yliopistorahoituksen muun pienenemisen takia rahoitus ei ole noussut”, Oikarinen arvelee.
Oikarisen mukaan Oulussa viime vuosi oli tuloksellisesti hyvä: tiedekunta teki ennätyksen tohtorintutkinnoissa ja yli 70 prosenttia opiskelijoista saavutti vähintään 55 opintopistettä lukuvuoden aikana. Silti sen perusrahoitus on ollut esimerkiksi tilakustannusten nousun vuoksi laskevassa suunnassa usean vuoden ajan.
”Tuore arvio on, että Oulussa tehdään perustutkinnot ja julkaisut pienimmällä henkilöstöllä. Eli olemme Suomen lääketieteellisistä tehokkain yksikkö.”
Millä rahalla koulutetaan?
Samaan aikaan kun lääketieteellisten tiedekuntien opiskelijamääriä on kasvatettu, opetushenkilöstön määrä on puolestaan vähentynyt. Samalla ryhmäkoot kasvavat. Tästä syntyy ongelmia opiskelujen kliinisessä vaiheessa.
Siinä missä lääkisopiskelijan kaksi ensimmäistä vuotta ovat teoreettisia ja luentopainotteisia, kolmantena vuonna alkavassa kliinisessä vaiheessa kuvioihin tulevat lääkärin työssä tarvittavat taidot, potilastyö ja sairauksien diagnosointi ja hoito käytännössä. Oulun kliinisen vaiheen opetus tapahtuu pääasiassa Oulun yliopistollisessa sairaalassa.
Ensi syksynä klinikkaharjoittelun aloittaa poikkeuksellisen suuri, peräti 150-henkinen vuosikurssi. Sen koossa opiskelijamäärien nosto ensi kertaa konkreettisesti näkyy.
Viidettä vuotta opiskelevan Oulun Lääketieteellisen Killan puheenjohtajan Henry Sundqvistin mukaan rahan puute näkyy nyt opiskelijan arjessa käytännön potilastyön vähenemisenä.
Vaikka luentoja voidaan korvata videoyhteyksillä tai verkkokursseilla, käytännön potilasharjoitteissa tilanne on toinen.
”Videoilta voi katsoa mallia, mutta itse potilaskokemusta ei voi viedä verkkoon. Siihen tilanteeseen kuuluu niin paljon erilaisia aspekteja, kuten potilaan kohtaaminen. Lääketieteellistä tiedekuntaa on sanottu yliopiston ammattikorkeakouluksi, jossa mestari-kisälli -malli on keskeinen tapa oppia. Koulutuksessamme kaikkea ei voi opettaa luento-opetuksena, eikä käytännön harjoitteiden oppimista haluaisi jättää työelämään asti.”
Sundqvistin mukaan ryhmäkokojen kasvatus ei palvele ketään, ei potilasta eikä opiskelijaa.
”Jos yhdessä huoneessa on lääkärin lisäksi kuudesta kahdeksaan kandia tutkimassa yhtä vatsakipuista potilasta, se ei ole kivaa kenellekään. Haluamme tilanteen olevan myös potilasta kunnioittava.”
Toisena ongelmana on se, että isoissa ryhmissä harva pääsee kädestä pitäen kokeilemaan toimenpiteitä. Jos potilaalle tehdään esimerkiksi poskiontelopunktio, kahdentoista hengen ryhmästä yksi pääsee tekemään operaation. Muut seuraavat vierestä.
Kuka maksaa koulutuksen?
Kliinisten opettajien vähyyteen vaikuttavat ristiriitaiset käsitykset siitä, kenen vastuulle lääkäriopiskelijoiden kliinisen opetuksen kustannukset kuuluvat, yliopistolle vai sairaanhoitopiirille.
Lääkäreiden ja hammaslääkäreiden kliininen harjoittelu tapahtuu palvelujärjestelmässä. Suurin osa harjoitteluista tehdään yliopistosairaalassa, jonkin verran myös keskussairaaloissa ja terveyskeskuksissa.
Kliinisen opetuksen opettajille palkan maksaa yliopisto. Koska omat opettajat eivät riitä, kliinistä opetusta ostetaan tuntiopetuksena sairaaloilta, toisinaan yksityisiltäkin.
Yliopistosairaaloilla on lakisääteinen tehtävä osallistua koulutukseen ja tutkimukseen. Sairaanhoitopiireille myös maksetaan koulutuskulujen kattamiseksi erityisvaltionosuutta, EVO-rahaa.
Kyösti Oikarisen mukaan yhtenä syynä Oulun kliinisen opetuksen tilanteeseen on kuntayhtymän haluttomuus maksaa lääkäreiden kouluttamisesta.
”Asenteena on ollut se, että kunnat maksavat potilaiden hoidosta ja valtio yliopistokoulutuksesta. Tällä hetkellä ei ole tarkasti sovittu sitä, mikä osa opetuksesta on yliopiston ja mikä palvelujärjestelmän tuottamaa.”
Sairaanhoitopiireille jää maksettavaa koulutuksesta EVO-korvauksenkin jälkeen. Oikarisen mielestä yliopistosairaalan maakunta ja kotikaupunki kuitenkin hyötyvät lääkärikoulutuksesta monin tavoin.
”Yliopistosairaalan status luo hyvää imagoa, on vetovoimatekijä, tarjoaa vaativat hoidot lähellä ja auttaa lääkäreiden rekrytoinnissa.”
Oikarinen lataa toiveita vuoden 2019 sote-uudistukseen, jossa rahoitus siirtyy kokonaan valtion piikkiin, ja vääntö koulutuksen kustannusvastuusta poistuu. Oikarisen mukaan myös Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin asenne on jo nyt muuttunut ymmärtäväisemmäksi.
Maksoi lystin kuka hyvänsä, Oikarinen pitää ongelmallisena sitä, että lääkäreiden kliininen harjoittelu tapahtuu enimmäkseen yliopistosairaaloissa. Hänestä harjoittelupaikaksi sopisi paremmin tavallinen terveyskeskus, jossa nuoret lääkärit pääsisivät näkemään läheltä käytännön töitä.
Oulussa Kontinkankaan hyvinvointikeskukseen suunniteltiin pitkään lääkäriopiskelijoille tarkoitettua omaa oppimisterveyskeskusta. Suunnitelmat kariutuivat kaupungin rahatilanteeseen.
Vaikka ajatus omasta terveyskeskuksesta kaatui, Kontinkankaalle on tulossa kliiniseen harjoitteluun sopiva monialainen diabetespoliklinikka. Lääkäriopiskelijoiden lisäksi klinikalla harjoittelevat myös sairaanhoitajaopiskelijat.
