Mistä minuus muodostuu?

Persoonallisuuspsykologian luennolla etsitään vastauksia perimmäisiin kysymyksiin.

TEKSTI Roosa Veijola

KUVAT Roosa Veijola

17.00 Linnanmaan kampus on vielä kesäloman jäljiltä lähes autio, kun luennoitsija Jutta Karhu päästää kasvatustieteiden lukitun pääoven edessä odottelevat opiskelijat sisälle. Luentosali KTK112 täyttyy kesätauon jälkeen iloisesti toisiaan tervehtivistä opiskelijoista kellon lähestyessä akateemisesta vartista poiketen tasatuntia.

Kaikille avoimet Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston opinnot ovat Oulun yliopiston tutkinto-opiskelijoille ilmaisia, joten suurin osa luennolle osallistuvista 26 opiskelijasta vaikuttaa tulleen paikalle itsetuntemuksen kehittämisen lisäksi myös kesäopintopisteiden ja –tukien toivossa.

Viimeisetkin opiskelijat löytävät tiensä ulkoa luentosaliin ja Karhu aloittaa sukelluksen minuuden syövereihin kertaamalla edellisellä luennolla tarkasteltua McAdamsin persoonallisuuden kolmitasoista mallia. Taululle heijastetun mallin mukaan ajatusten, tunteiden ja käyttäytymisen kokonaisuuden muodostama persoonallisuus voidaan luokitella synnynnäisiin ja taipumuksellisiin piirteisiin, yksilön tyypillisiin sopeutumistapoihin ja tarinalliseen identiteettiin.

Havainnollistaakseen persoonallisuuden eri ulottuvuuksia Karhu pyytää opiskelijoita piirtämään Joharin ikkunan, jonka neliosaiseen taulukkoon on jaoteltava McAdamsin mallin mukaan ne persoonallisuuden osat, jotka ovat ihmiselle itselleen tai toisille tietoisia tai tiedostamattomia. Hieman tuskastuneista äänensävyistä päätellen eri tilanteiden mukaan vaihtuvat roolit ja toimintatavat asettuvat huonosti määriteltäväksi.

17.37 Fläppitaululle piirretty neliosainen ikkuna on täyttynyt persoonallisuuden eri ulottuvuuksista, kun Karhu siirtyy käsittelemään avoimeen ikkunaan sijoitettuja persoonallisuuspiirteitä.

Piirteiden mittaus ja määrittely on ollut psykologisessa tutkimuksessa suosittua, sillä monien tiedostamattomien ja salattujen tasojen sijaan niitä on pidetty suhteellisen pysyvinä ja näkyvinä tapoina käyttäytyä, tuntea ja ajatella.

”Persoonallisuuserojen tarkastelu on aina kiinnostanut ihmisiä. Nykyajan psykologisoidulle arjelle on tyypillistä itsetuntemuksen kehittäminen esimerkiksi persoonallisuustestien avulla.”

Arkipäivän ja tieteellisen lähestymistavan eroja havainnollistaakseen Karhu kehottaa opiskelijoita tutkimaan peukaloitaan taululle heijastetun peukalon kynnen muotoon perustuvan persoonallisuusanalyysin mukaan. Hieman kyseenalaisen pika-analyysin perusteella suurin osa opiskelijoista tunnustautuu luonnollisiksi ja romanttisiksi onnenpekoiksi.

18.04 Ulkoisten ominaisuuksien arvioinnista siirrytään pian hieman vakavammin otettaviin piirreteorioihin, jotka perustuvat tilastoanalyysin avulla luotuihin yhteisiin käsitteisiin ihmisluonteesta. Luennolla istuvien itsetuntemus joutuu peukaloiden pyörittelyn jälkeen pian uudelleen koetukselle, kun Karhu pyytää opiskelijoita tarkastelemaan omia luonteenpiirteitään taululle heijastetun Big five –piirretestin avulla.

Psykologi Raymond Cattellin 1940-luvulla määrittelemät 16 testauskelpoista persoonallisuuden piirrettä on nykyisin vallitsevassa Big five –teoriassa tiivistetty viiteen peruspiirteeseen: avoimuuteen, ulospäinsuuntautuneisuuteen, sovinnollisuuteen, tunnollisuuteen ja neuroottisuuteen. Karhun mukaan useimmat löytävät itsensä vahvimmin kahdesta peruspiirteestä.

”Kuinka monella korostui kaksi piirrettä yli muiden?” hän kysyy ja ylös nousevien käsien perusteella laskettu otos näyttää noudattavan yleisiä tutkimustuloksia.

Oulun ylioppilaslehti 2016

19.00 Lyhyen hengähdystauon jälkeen Karhu johdattelee meidät piirteiden analyyttisesta määrittelystä vaikeammin mitattavan minuuden äärelle.  Siinä missä piirteet yleensä sijoittuvat Joharin ikkunassa avoimeen ja siten muille näkyvälle tasolle, minuus rakentuu yleensä myös muille salatuista kokemuksista.

”Minuus perustuu siihen, minkälainen käsitys ja ymmärrys yksilöllä on itsestään”, Karhu tiivistää.

Minuuden tarkastelussa lähdetään varhaisista kokemuksista liikkeelle.
”Otetaan tähän väliin vähän tällaista freudilaista näkökulmaa.”

Varhaislapsuuden kokemukset ja ympäristöltä saatu palaute vaikuttavat siihen, miten ihminen käyttäytyy myöhemmin parisuhteessa ja muiden ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Minuus rakentuu siten itsensä toteuttamisen lisäksi vuorovaikutuksessa läheisten ja vanhempien kanssa. Eheän ja positiivisen minäkuvan ylläpito on minuuden muodostumisessa olennaista.

”Ihminen voi hyvin silloin, kun ihanneminä on mahdollisimman lähellä senhetkistä todellista tilannetta”, Karhu huomauttaa opiskelijoiden tehdessä ahkerasti muistiinpanoja.

19.15 McAdamsin kolmitasoisessa mallissa on edetty synnynnäisistä piirteistä elämän aikana vuorovaikutuksessa muiden kanssa muotoutuvaan identiteettiin.

Karhu kuvailee identiteetin rakentumisen neljää tasoa, jossa lapsuuden selkiytymätön identiteetti muuttuu nuoruudessa vähitellen kypsäksi identiteetiksi joko omaksumalla muiden asettamat odotukset ja lähipiirin valmiiksi asettamat arvot tai identiteettikriisin eli omien arvojen ja ratkaisujen etsimiseen perustuvan moratoriovaiheen kautta.

Moni luennolla istuvista näyttää hieman huojentuneelta Karhun huomauttaessa, ettei moratoriovaihe ole koskaan pysyvä tila, vaan nuoruuden kriisit ja hapuilut johtavat yleensä lopulta kypsään ja ehjään identiteettiin.

19.35 Luennon päättää digitaalisen kulttuurin tutkijan Sari Östmanin videohaastattelu, jonka mukaan elämäjulkaiseminen eli oman elämän jakaminen netissä muiden nähtäväksi on omaksuttu nopeasti osaksi modernia identiteettiä viimeisen 20 vuoden aikana.

Luentosalissa keskustelu siirtyy pian sosiaalisen median hyötyihin ja haittoihin. Kasvatuksen ammattilaisia kiinnostaa erityisesti somen rooli lasten identiteetin muokkaajana, kun koko elämä moratoriovaiheineen on pysyvästi kaikkien näkyvillä.

McAdamsin mallista on päädytty minuuden syövereiden kautta Facebookin vaaroihin, kun Karhu päästää opiskelijat ulos elokuiseen kesäiltaan. Luentosalin ovien sulkeutuessa Linnanmaan kampus hiljenee vielä hetkeksi.

Luento: Persoonallisuuspsykologia
Luennoitsija: KM Jutta Karhu.
Kenelle: Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston opiskelijoille ja Oulun yliopiston psykologian sivuaineopiskelijoille.
Sisältö: Persoonallisuuspsykologian peruskäsitteet, persoonallisuuden rakenteeseen ja kehittymiseen liittyvät tekijät ja persoonallisuuden tutkimuksen perusteet.

Roosa Veijola

Myöhemmän vaiheen historian opiskelija, joka lääkitsee kroonista matkakuumettaan viettämällä matkalaukkuelämää Oulun ja Hongkongin välillä. Instagram: @roosiejemina.

Lue lisää:

Oulun yliopisto siirtyy laaja-alaisiin kandidaattiohjelmiin

Oulun yliopiston hallitus päätti keskiviikkona 15. kesäkuuta siirtymisestä laaja-alaisiin kandidaattiohjelmiin. Myös maisteriohjelmien määrä laskee.

TEKSTI Minna Koivunen

KUVAT Minna Koivunen

Oulun yliopistossa on syksystä 2017 alkaen 22 kandidaatti- ja 35 maisteriohjelmaa. Tohtoriohjelmia tulee olemaan 21. Oulun yliopiston hallitus päätti asiasta kokouksessaan keskiviikkona 15. kesäkuuta.

Tällä hetkellä Oulun yliopistossa on 44 kandiohjelmaa, 56 maisteriohjelmaa ja 88 tohtoriohjelmaa.

”Uudet kandiohjelmat ovat usean tieteenalan yhteisiä. Opiskelija saa ensin perusvalmiudet ohjelman tieteenalojen laaja-alaiseen ymmärtämiseen pohjaksi maisterivaiheen pääainekohtaiselle opiskelulle. Suuntautuminen tapahtuu opintojen aikana, mikä mahdollistaa erilaiset opintopolut. Laaja-alaisilla tutkinto-ohjelmilla voidaan myös entistä paremmin vastata muuttuviin työelämän tarpeisiin”, koulutusrehtori Helka-Liisa Hentilä sanoo.

Tutkinto-ohjelmauudistuksessa kaikki tutkintoon johtava koulutus kootaan kandidaatti-, maisteri- ja tohtoriohjelmiin. Kandiohjelmia ryhmitellään laaja-alaisemmiksi kokonaisuuksiksi huomioiden yliopiston profiloituminen, opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa sovitut tutkintotavoitteet sekä hakupaine.

Uusia tutkinto-ohjelmia ovat muun muassa prosessi- ja ympäristötekniikka, historia-, kulttuuri- ja viestintätieteet, opetus- ja kasvatusala sekä kielet ja kirjallisuus.

Laajoihin kandiohjelmiin siirtyminen tarkoittaa isoa opetussuunnitelmatyötä, joka alkaa elokuussa. Aikataulu on tiukka, sillä aikaa suunnittelutyöhön on vain noin viisi kuukautta.

“Uudistuksen tarkoitus on parantaa opiskelijan asemaa. Eri asia on, miten kandiohjelmat toteutetaan. Sitä tulee seurata ja valvoa”, yliopiston hallituksen opiskelijajäsen Pauli Väisänen sanoo.

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) hallituksen puheenjohtaja Kati Hannila on samoilla linjoilla.

“Emme ylioppilaskuntana vastusta laajoja kandiohjelmia, kunhan opetussuunnitelmatyö tehdään hyvin. Koska työllä on kiire, pelkona on, että se tulee hutaistua. Mutta uskon, että tiedekunnat hoitavat sen hyvin”, Hannila toteaa.

OYY on mukana opetussuunnitelmatyössä useiden opiskelijaedustajien ollessa sitä työstävissä työryhmissä.

Tilastotieteen, biofysiikan, teoreettisen fysiikan, ja geofysiikan pääaineiden lakkauttamista esitetään

Yliopiston hallitus päätti esittää opetus- ja kulttuuriministeriölle tilastotieteen, biofysiikan, teoreettisen fysiikan, ja geofysiikan pääaineiden lakkauttamista. Tämä liittyy opetus- ja kulttuuriministeriön vaatimukseen yliopistojen profiloitumisesta.

Tilastotieteen on tarkoitus jatkaa sivuaineena. Biofysiikan ja teoreettisen fysiikan tutkimus ja koulutus sulautetaan molekyyli- ja materiaalifysiikan alan toimintaan, ja geofysiikan muuhun kaivannaisalan tiedekunnan toimintaan. Keskusteluissa on ollut myös mahdollinen uusi biolääketieteen fysiikan suuntautumisvaihto yhteistyössä bio- ja molekyylilääketieteen tiedekunnan kanssa.

Biofysiikan, teoreettisen fysiikan sekä geofysiikan pääaineista luopumisen taustalla on pääainevaihtoehtojen määrän tarkastamisen suhteessa suoritettuihin tutkintoihin sekä tuleviin henkilökunnan eläköitymisiin.

Näiden pääaineiden lakkautukset eivät johda irtisanomisiin. Koulutusta koskevat muutokset tulevat voimaan vuoden 2017 opiskelijavalinnoissa ja syksyllä 2016 ja sitä aiemmin opintonsa aloittaneille opiskelijoille taataan mahdollisuus suorittaa opintonsa loppuun.

Oulun yliopisto on käynyt pitkin kevättä vuosia 2017-2020 koskevia tulossopimusneuvotteluja opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. Ministeriö on pyytänyt yliopistoilta esityksiä koulutusvastuiden muuttamiseksi. Tarkastelussa ovat olleet erityisesti opiskelija- ja henkilöstömääriltään pienet koulutusalat.

Oulun yliopiston hallitus päätti olla esittämättä tarkasteluissa olleita musiikkikasvatuksen, germaanisen filologian, arkeologian, tähtitieteen ja kemian koulutusvastuista luopumista.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on esittänyt ja uutena alkavaa erityislastentarhanopettajien maisterikoulutusta, johon tulee 30 aloituspaikkaa.

Yliopiston hallitus hyväksyi ministeriön esityksen vahvistaa Oulun yliopiston lastentarhanopettajien koulutusta 20 aloituspaikalla ja lisätä erityislastentarhanopettajakoulutuksen yliopiston koulutusvastuisiin.

”Yliopiston hallitus on tyytyväinen siihen, että Oulun yliopistossa ollaan hyvässä kehittämisvauhdissa. Organisaatiolla on hyvä valmius viedä eteenpäin työnjakoon ja yliopistojen tiivistyneeseen yhteistyöhön liittyviä hankkeita, vaikka kaikki valmistelussa olleet hankkeet eivät nyt edenneetkään”, Oulun yliopiston hallituksen puheenjohtaja Risto Murto sanoo.

Lopulliset päätökset koulutusvastuiden muuttamisesta ja muun muassa niiden mukaan määräytyvästä strategiarahasta tekee opetus- ja kulttuuriministeriö syyskuun lopussa.

Lukuvuosimaksujen suuruus päätettiin

Keskiviikon kokouksessaan Oulun yliopiston hallitus päätti lisäksi lukuvuosimaksuista EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille. Oulun yliopiston tutkinto-ohjelmien lukuvuosimaksut tulevat olemaan 10 000, 12 000 ja 13 000 euroa. Määrät pohjautuvat koulutuksen kustannuksiin.

Lukuvuosimaksujen myötä perustetaan apurahajärjestelmä. Jokaiselle myönnetään vähintään 50 prosentin apuraha, mutta yliopiston hallitus suosittelee tiedekunnille täysiä apurahoja.

Kaikkien yliopistojen tulee alkaa periä vieraskielisissä ohjelmissa opiskelevilta EU- ja ETA-maiden ulkopuolisilta uusilta opiskelijoilta lukuvuosimaksua 1.8.2017 alkaen.

Lisäksi Oulun yliopiston hallitus keskusteli kokouksessaan koulutusviennistä. Hallitus tuli siihen tulokseen, ettei ole taloudellisesti eikä toiminnallisesti järkevää kannata lähteä tekemään sitä yksin.

“Selvitämme asiaa muiden yliopistojen kanssa”, Pauli Väisänen sanoo.

Minna Koivunen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja, joka pyrkii ymmärtämään maailmaa pala palalta, oppii joka päivä jotain uutta ja rakastaa uimista. Twitter: @koominna

Lue lisää:

Kaavioiden kielellä

Kun taululle piirtyy transistorien piirikaavioita, on eturivissä ruuhkaa.

TEKSTI Essi Oikarinen

KUVAT Essi Oikarinen

8.12  Luentosalissa TS101 aamu alkaa aikaisin. Kun luennoitsija, professori Juha Häkkinen saapuu saliin, nousee valkokangas ylös. Tänään riittää tussitaulu. Häkkinen kerää tussikokoelman ja testaa värit taulun reunaan.

Suurin osa kurssilaisista taitaa viettää aamua vaaka-asennossa, sillä ilmoittautuneista 72 opiskelijasta paikalle on saapunut kymmenen. Paikallaolijat ovat täyttäneet eturivin, takapenkin nukkumapaikkoja suosii vain muutama.

Seinäkello nytkähtää varttiin, ja Häkkinen kirjoittaa taululle päivän ensimmäisen otsikon. Bipolaari-transistorin perusteita on käyty läpi jo kahdella edellisellä luennolla, nyt käsittelyssä on yhteisemitterikytkentä ja sen soveltaminen bipolaaritransistoriin.

Humanistia hikoiluttaa. Lukiofysiikan kursseista on vierähtänyt aikaa. Luentoa on kulunut noin minuutti ja jo nyt ollaan ymmärryskyvyn tuolla puolen.

Otsikon alle alkaa piirtyä vinhalla tahdilla virtapiirin kaavio nuolineen, symboleineen, kirjaimineen ja alaindekseineen.

”Tähän tulee signaaligeneraattori, jolla on oma sisäinen resistanssi. Sitten on kondensaattori. Lähtö on samanlainen kuin viime kerralla, mutta nyt meillä on kollektorivastus välissä”, Häkkinen avaa piirtäessään.

8.33 Taulu täyttyy ja suurin osa opiskelijoista kopioi kuviot keskittyneesti ruutuvihkoihinsa. Tekniikan edelläkävijät opiskelevat perinteisin menetelmin.

Pelkkä seuraaminen ei kuitenkaan riitä, vaan siirrytään tehtävään. Häkkinen pyytää vastauksia virtapiirin puuttuviin osiin eturivistä.

”Kun tarkastellaan piensignaalia, mikä on emitterivirta?”, Häkkinen kysyy.

Vastaus löytyy heti. ”Yksi jaettuna pikku-är-ee plus är-ee yksi. Transistorin sisäpuolelle pikku-är-ee-yksi ja ulkopuolelle kytketty är-ee-yksi.”

”Entä kollektorivirta?”

”Alfa kertaa ii-cee”, tiedetään taas eturivissä.

Insinöörien uppoutuessa tehtävään eksyy humanisti nettiin. Mikä ihmeen bipolaaritransistori?

Hakukone kertoo transistoreita löytyvän käytännössä kaikista sähköisistä järjestelmistä.

Transistorin keksiminen mahdollisti valmistettavien tuotteiden pienentymisen ja hintojen alentumisen. Keksijöilleen se toi Nobelin fysiikan palkinnon vuonna 1956.  Nykyisissä elektroniikkalaitteissa käytetään yksittäispakattujen transistorien lisäksi myös mikropiirejä. Netin mukaan mikropiirit koostuvat usein suurimmaksi osaksi transistoreista, joita saattaa olla samalla mikropiirillä jopa miljardeja.

Nyt taidetaan siis olla perusasioiden ytimessä.

8.45  Taulu on täyttynyt piirikaavioista ja kaavoista. Pyyhitään ja jatketaan eteenpäin.

Välillä tarvitaan matematiikkaa. Kerrotaan yhtälön molempia puolia, ratkaistaan A:ta.

Häkkinen kertaa vielä viimeisimpiä vaiheita: ”Perusproseduuri on, että ensin ratkaistaan emitterivirta laskemalla kantajännite, josta pois 0,75 volttia, josta saadaan emitterijännite, joka jaetaan DC-resistanssilla. Kun emitterivirta tunnetaan, lasketaan är-ee-yksi. Sen jälkeen lasketaan kokonaisvahvistus. Näiden kahden vahvistuksen tulo on kysytty vahvistus piirissä.”

Täsmälleen yhdeksältä on vartin tauon aika. Häkkinen alkaa pyyhkiä taulua. Eturivissä ollaan vielä hereillä: miksi A hävisi viimeisimmästä laskusta? Häkkinen pysähtyy. Laskussa on oikaistu hieman.

”Tätähän se on kun innostuu liikaa.”

Innostus taitaa olla yhteistä.

9.20 Tauon aikana luentorivit on käännetty ryhmätyöpöydiksi. Opiskelijat asettuvat ryhmiin ja saavat haasteen. Taululle syntyy uusi piirikaavio. Tavoitteena on laskea piirin jännitevahvistus seuraavan tunnin aikana.

”Nyt pöhinää, pulinaa ja keskustelua!”, Häkkinen kehottaa.

Laskimet kaivetaan esiin. Kynät suhisevat, muistiinpanoja selataan. Osa neuvottelee hiljaa ryhmässä, osa kumartuu itsekseen paperiensa ylle.

”Yrittäkää ensin ratkaista emitterivirta Ohmin lain avulla”, Häkkinen opastaa.

9.50 Jännitevahvistus on jo lähes selvillä, mutta vielä on varmistettava että kaikki ovat kärryillä. Ryhmät sekoitetaan ja opiskelijat pääsevät opettamaan toisilleen puuttuvia vaiheita.

”Saitteko ajatusta selville?”, eturivin tyttö kysyy takarivin uneliaammilta.

”Joo, ainakin tuo kaava tuli nyt selväksi.”

Kello lähestyy kymmentä ja tavarat alkavat etsiytyä laukkuihin.

Päässä pyörii sekamelskana käsitteitä ja lauseita. Positiiviset ja negatiiviset vahvistukset, superpositioperiaate, AC, DC. Kirchhoffin virtalaki, jonka mukaan sähkövirtaa ei tule mihinkään pisteeseen enempää kuin sieltä poistuu.

Napsautan läppärini kannen kiinni. Koneen sisäisten mikropiirien elämä on minulle yhä arvoitus, mutta on huojentava tietää, että jossain on joukko innokkaita, joilta piirikaavioiden kieli sujuu vaivatta. Saan keskittyä jatkossakin näppäimistön naputteluun.

Luento: Elektroniikkasuunnittelun perusteet
Luennoitsija: Professori Juha Häkkinen
Kenelle: Sähkötekniikan pääaineopiskelijat
Sisältö: Elektronisen järjestelmän rakenne, signaalien luonteeseen ja vahvistimiin liittyvät peruskäsitteet.
Diodiin, operaatiovahvistimeen sekä bipolaari- ja MOS-transistoriin perustuvien elektroniikan rakennelohkojen analysointi ja suunnittelu.

Essi Oikarinen

Tiedeviestinnän opiskelija, joka haluaisi keksiä lisää värejä ja valon aallonpituuksia.

Lue lisää:

Resurssien vähyys vie terän kliiniseltä opetukselta

Oulun yliopiston lääketieteellinen tiedekunta kouluttaa ja tuottaa tutkimusta tehokkaasti, mutta lääkäriopiskelijoiden kliinisen opetuksen resursseissa tehokkuus ei näy. Syksyllä kliinisessä vaiheessa aloittaa 150-henkinen jättikurssi. Se haastaa kliinisen opetuksen rajat ja resurssit.

Lääketieteen opintojen  sisäänottomääriä on muutaman viime vuoden aikana nostettu kaikissa yliopistoissa. Nyt Suomessa lääketieteen opinnot aloittaa vuosittain 750 uutta opiskelijaa, ja jo joka 80. ikäluokan nuorista koulutetaan lääkäriksi.

Sisäänottomäärän kasvatusta on pitkään perusteltu kroonisella lääkäripulalla.

Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan dekaanin Kyösti Oikarisen mukaan lääkäreiden opiskelijamääriä ei ainakaan tällä perusteella tarvitse enää kasvattaa: vaikka pulaa on edelleen Vaasan ja Porin alueella, muualla Suomessa tilanne on jo hyvä.

”Lääkäreitä koulutetaan viidessä, hammaslääkäreitä neljässä yliopistossa. Näiden lisäksi Suomeen tulee vuosittain yli sata ulkomailla koulutettua lääkäriä ja yli 50 hammaslääkäriä. Lisäksi ulkomaisissa yliopistoissa opiskelee noin 600 suomalaista nuorta lääkäriksi. Jokohan lääkärit alkavat riittää?”

Lääketieteelliset tiedekunnat ovat olleet kriittisiä sisäänottomäärien nostolle, ellei rahoitus selkeästi seuraa lisääntyvää opiskelijamäärää.

”Lisäpaikkoja on kompensoitu noin 8 000 eurolla per paikka, mutta yliopistorahoituksen muun pienenemisen takia rahoitus ei ole noussut”, Oikarinen arvelee.

Oikarisen mukaan Oulussa viime vuosi oli tuloksellisesti hyvä: tiedekunta teki ennätyksen tohtorintutkinnoissa ja yli 70 prosenttia opiskelijoista saavutti vähintään 55 opintopistettä lukuvuoden aikana. Silti sen perusrahoitus on ollut esimerkiksi tilakustannusten nousun vuoksi laskevassa suunnassa usean vuoden ajan.

”Tuore arvio on, että Oulussa tehdään perustutkinnot ja julkaisut pienimmällä henkilöstöllä. Eli olemme Suomen lääketieteellisistä tehokkain yksikkö.”

Millä rahalla koulutetaan?

Samaan aikaan kun lääketieteellisten tiedekuntien opiskelijamääriä on kasvatettu, opetushenkilöstön määrä on puolestaan vähentynyt. Samalla ryhmäkoot kasvavat. Tästä syntyy ongelmia opiskelujen kliinisessä vaiheessa.

Siinä missä lääkisopiskelijan kaksi ensimmäistä vuotta ovat teoreettisia ja luentopainotteisia, kolmantena vuonna alkavassa kliinisessä vaiheessa kuvioihin tulevat lääkärin työssä tarvittavat taidot, potilastyö ja sairauksien diagnosointi ja hoito käytännössä. Oulun kliinisen vaiheen opetus tapahtuu pääasiassa Oulun yliopistollisessa sairaalassa.

Ensi syksynä klinikkaharjoittelun aloittaa poikkeuksellisen suuri, peräti 150-henkinen vuosikurssi. Sen koossa opiskelijamäärien nosto ensi kertaa konkreettisesti näkyy.

Viidettä vuotta opiskelevan Oulun Lääketieteellisen Killan puheenjohtajan Henry Sundqvistin mukaan rahan puute näkyy nyt opiskelijan arjessa käytännön potilastyön vähenemisenä.

Vaikka luentoja voidaan korvata videoyhteyksillä tai verkkokursseilla, käytännön potilasharjoitteissa tilanne on toinen.

”Videoilta voi katsoa mallia, mutta itse potilaskokemusta ei voi viedä verkkoon. Siihen tilanteeseen kuuluu niin paljon erilaisia aspekteja, kuten potilaan kohtaaminen. Lääketieteellistä tiedekuntaa on sanottu yliopiston ammattikorkeakouluksi, jossa mestari-kisälli -malli on keskeinen tapa oppia. Koulutuksessamme kaikkea ei voi opettaa luento-opetuksena, eikä käytännön harjoitteiden oppimista haluaisi jättää työelämään asti.”

Sundqvistin mukaan ryhmäkokojen kasvatus ei palvele ketään, ei potilasta eikä opiskelijaa.

”Jos yhdessä huoneessa on lääkärin lisäksi kuudesta kahdeksaan kandia tutkimassa yhtä vatsakipuista potilasta, se ei ole kivaa kenellekään. Haluamme tilanteen olevan myös potilasta kunnioittava.”

Toisena ongelmana on se, että isoissa ryhmissä harva pääsee kädestä pitäen kokeilemaan toimenpiteitä. Jos potilaalle tehdään esimerkiksi poskiontelopunktio, kahdentoista hengen ryhmästä yksi pääsee tekemään operaation. Muut seuraavat vierestä.

Kuka maksaa koulutuksen?

Kliinisten opettajien vähyyteen vaikuttavat ristiriitaiset käsitykset siitä, kenen vastuulle lääkäriopiskelijoiden kliinisen opetuksen kustannukset kuuluvat, yliopistolle vai sairaanhoitopiirille.

Lääkäreiden ja hammaslääkäreiden kliininen harjoittelu tapahtuu palvelujärjestelmässä. Suurin osa harjoitteluista tehdään yliopistosairaalassa, jonkin verran myös keskussairaaloissa ja terveyskeskuksissa.

Kliinisen opetuksen opettajille palkan maksaa yliopisto. Koska omat opettajat eivät riitä, kliinistä opetusta ostetaan tuntiopetuksena sairaaloilta, toisinaan yksityisiltäkin.

Yliopistosairaaloilla on lakisääteinen tehtävä osallistua koulutukseen ja tutkimukseen. Sairaanhoitopiireille myös maksetaan koulutuskulujen kattamiseksi erityisvaltionosuutta, EVO-rahaa.
Kyösti Oikarisen mukaan yhtenä syynä Oulun kliinisen opetuksen tilanteeseen on kuntayhtymän haluttomuus maksaa lääkäreiden kouluttamisesta.

”Asenteena on ollut se, että kunnat maksavat potilaiden hoidosta ja valtio yliopistokoulutuksesta. Tällä hetkellä ei ole tarkasti sovittu sitä, mikä osa opetuksesta on yliopiston ja mikä palvelujärjestelmän tuottamaa.”

Sairaanhoitopiireille jää maksettavaa koulutuksesta EVO-korvauksenkin jälkeen. Oikarisen mielestä yliopistosairaalan maakunta ja kotikaupunki kuitenkin hyötyvät lääkärikoulutuksesta monin tavoin.

”Yliopistosairaalan status luo hyvää imagoa, on vetovoimatekijä, tarjoaa vaativat hoidot lähellä ja auttaa lääkäreiden rekrytoinnissa.”

Oikarinen lataa toiveita vuoden 2019 sote-uudistukseen, jossa rahoitus siirtyy kokonaan valtion piikkiin, ja vääntö koulutuksen kustannusvastuusta poistuu.  Oikarisen mukaan myös Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin asenne on jo nyt muuttunut ymmärtäväisemmäksi.

Maksoi lystin kuka hyvänsä, Oikarinen pitää ongelmallisena sitä, että lääkäreiden kliininen harjoittelu tapahtuu enimmäkseen yliopistosairaaloissa. Hänestä harjoittelupaikaksi sopisi paremmin tavallinen terveyskeskus, jossa nuoret lääkärit pääsisivät näkemään läheltä käytännön töitä.

Oulussa Kontinkankaan hyvinvointikeskukseen suunniteltiin pitkään lääkäriopiskelijoille tarkoitettua omaa oppimisterveyskeskusta. Suunnitelmat kariutuivat kaupungin rahatilanteeseen.

Vaikka ajatus omasta terveyskeskuksesta kaatui, Kontinkankaalle on tulossa kliiniseen harjoitteluun sopiva monialainen diabetespoliklinikka. Lääkäriopiskelijoiden lisäksi klinikalla harjoittelevat myös sairaanhoitajaopiskelijat.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Tanssijasta lääkäriksi

Anniina Jääskeläinen, 32, kotoisin Helsingistä. Tanssitaiteen maisteri Teatterikorkeakoulusta (nyk. Taideyliopisto). Opiskelee Oulun yliopistossa lääketiedettä toista vuotta.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anna Mansisto

”Aloitin tanssin harrastamisen 18-vuotiaana. Siitä tuli minulle asia, josta olin kaikista eniten kiinnostunut.  En harrastanut tanssia suunnitelmallisesti tai tavoitteellisesti – en suunnitellut siitä itselleni loppuelämän uraa tai laskelmoinut, mikä olisi optimaalinen tapa edetä. Yksinkertaisesti rakastin tanssia, joten halusin keskittyä siihen ja nähdä kuinka pitkälle sen kanssa pääsen.

Pääsin opiskelemaan tanssia kandidaattiohjelmaan Tukholman Dans och Cirkushögskolaniin. Sinne pääsy tuntui suurelta seikkailulta ja isolta jutulta. Tukholman aika oli todella hienoa ja etuoikeutettua aikaa. Jos saat mahdollisuuden kehittyä tanssissa, se kannattaa käyttää nuorena.

Koska tanssi on fyysisesti vaativaa, ja siinä vaaditaan myös henkistä kanttia, nuoruudesta on ehdottomasti hyötyä. Aloittaessani opiskelut järkeilin asian niin, että tanssiin liittyvät haaveet kannattaa toteuttaa nuorena, ja muita asioita ehtii tehdä vanhempana.

Valmistuttuani kandiksi avautuivat maisterivaiheen haut. Vaihtoehtoinani oli joko jäädä Tukholmaan töihin tai hakea maisteriohjelmiin. Koska olin elänyt matkalaukkuelämää maahanmuuttajana jo pitkään, Helsinkiin paluu tuntui hyvältä.

Helsingissä tanssitaiteen maisteriohjelmaan on vähän paikkoja ja karsinnat ovat tiukkoja, omalla vuosikurssillani taisi aloittaa vain seitsemän opiskelijaa. Opinnot tuntuivat Helsingissäkin todella kiinnostavilta. Maisteriopinnot olivat kandiopintoja huomattavasti syvällisempiä: taiteen merkitystä ja filosofiaa tuli pohdittua siinä elämänvaiheessa paljon.

En ole koskaan miettinyt tanssia ansaintalogiikan kautta. Nuorempanakaan en suunnitellut sitä, kuinka minusta tulisi tanssija, eikä minulla ollut suunnitelmaa sille, miten sen käytännössä toteuttaisin ja mitä muuta työtä sen yhteydessä tekisin.

Mutta erilaisia töitä riitti: tein freelance-tanssijana töitä monissa projekteissa, ja vakituinen työsuhde löytyi helsinkiläisestä tanssikoulusta tanssisuunnittelijana. Tuolta ajalta isona juttuna voi mainita Sonya Lindforsin kanssa perustetun helsinkiläisen UrbanApa-festivaalin, joka sai tanssin valtionpalkinnon vuonna 2013.

Opiskelen nyt lääketiedettä toista vuotta. Uusien opintojen taustalla on muutama vuosi sitten syttynyt pohdinta siitä, mitä muita toteuttamattomia haaveita ja unelmia minulla vielä on. Olin tehnyt intensiivisesti tanssia yli kymmenen vuoden ajan, ja huomasin, kuinka tanssitaiteen ympärillä elävät ilmiöt ja taiteen yhteiskunnallisuus alkoivat kiinnostaa minua jatkuvasti enemmän. Tanssi onkin hyvä duuni siinä mielessä, että sinulla on aikaa välillä vain ajatella asioita – ja siitä vielä maksetaan!

Tällä hetkellä olen kiinnostunut sekä yleislääkärin työstä että tutkimuksesta. Lääketiede on siitä mahtava valinta, että voin työurallani erikoistua niin monelle alalle kuin vain jaksan. Se on ammatti, jossa kehittyminen ei lopu koskaan.

Minulla on työuraa lääkärinä jäljellä noin 35 vuotta. Sinä aikana voin erikoistua, tehdä tutkimusta, tehdä taidettakin. Kun minulla on mahdollisuus tehdä kaikkia näitä itseäni kiinnostavia asioita, jaksan myös työelämässä hyvin. Elän sellaista elämää jota haluankin, toteutan omaa elämänfilosofiaani.

Tulevaisuudessa haluan olla lääkärinä taitava, hoksaava ja keskusteleva. Lääkärin työssä on taiteen vastapainoksi rauhoittavaa konkretiaa.

Toiveena on, että kotiin vastaanotolta päästessäni olisi usein sellainen olo, että olen voinut tehdä jotain hyvää maailman eteen.”

Lue myös: Valitsinko varmasti oikein?

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Toimittajasta geologiksi

Camilla Perttula, 27 vuotta, kotoisin Lohjalta. Medianomi ja luonnontieteiden kandidaatti. Opiskelee Oulun yliopistossa geologiaa neljättä vuotta.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Minna Koivunen

”Aloitin medianomiopinnot Kemi-Tornion ammattikorkeakoulussa vuonna 2007. En muista miten päädyin Tornioon: kenties syynä oli se, että CMX oli kaupungista kotoisin, ja halusin ottaa selvää, miksi bändin lyriikat ovat sellaisia kuin ovat. Selvisihän se: koska Tornio on niin ankea paikka.

Siksi anoin jo vuotta myöhemmin siirtoa Oulun ammattikorkeakouluun. Koulutusvaihtoehdoista kuvallinen viestintä ja journalismi olivat oikeastaan ainoita, jotka kiinnostivat. Valitsin journalismin, ja valmistuin koulutusohjelmasta jouluksi 2011.

Sain heti valmistumiseni jälkeen töitä City-lehden Oulun aluetoimittajana. Valitettavasti vuonna 2012 lehti päätettiin lakkauttaa, ja sen myötä omat työni loppuivat kuin seinään. Onneksi tiesin jatkavani opintoja Oulun yliopistossa geologian puolella. Viimeisen palkan sain elokuussa, ja jo syyskuussa jatkui opintotuki. Aiemmista opinnoista ylijääneet opintotukikuukaudet riittivät uusissa opinnoissa noin 2,5 vuodeksi. Tällä hetkellä rahoitan opintoni toimeentulotuella, ja olen töissä kolmena iltana viikossa.

Geologialle hain siksi, että isäni on geologi, ja ajattelin että olisipa helppoa lähteä opiskelemaan alaa, josta kotona on puhuttu ennestään paljon. Siksi minulle geologian todellinen luonne ei tullut niin suurena yllätyksenä kuin monelle. Geologia ei ole vain kauniiden kivien ja mineraalien katselua. Alassa on aivan hirvittävä määrä oppimista, etkä uskokaan, miten kummallisilla tavoilla kivet toimivat!

Suomessa geologian opinnoissa suuntaudutaan joko maaperä- tai kalliopuolelle, josta itse valitsin jälkimmäisen. Vielä en tiedä, missä tulevaisuudessa haluan olla töissä – ehkä valloitan vielä isäni firman? Tai päädyn National Geographicin päätoimittajaksi?

Toimittajan koulutus ei häiritse nykyistä alaani – päinvastoin. Jotkut kaivokset hoitavat oman tiedottamisensa aika huonosti, ja kaikilla toimittajilla ei kaivosuutisointi ole kunnossa. Vaikka toiset ovat erinomaisia hommissaan, molemmissa suunnissa olisi parantamisen varaa.

Erojakin aloissa on. Siinä missä toimittajan työssä tulee koko ajan uutta tietoa, geologialle tyypillistä on pysyvyys: jos jotain alallamme muuttuu radikaalisti, olen kohtuullisen varma, että maapallolla on samaan aikaan menossa muita isoja ongelmia.

Olen iloinen alanvaihdosta, ja uskon, että ammatillinen tulevaisuuteni näyttää lisäkoulutuksen myötä paremmalta. Toki tulevaisuus ei näytä nyt yhtä hyvältä kuin vaikka 1980-luvulla, jolloin yliopistosta käveltiin suoraan töihin.

Yksi hyvä puoli geologiassa on alan globaalius. Siinä missä toimittaja on usein sidoksissa omaan kieleensä ja kotimaahansa, geologilla on halutessaan mahdollisuus työskennellä ympäri maailmaa. Töitä löytyy, jos on valmis matkustamaan.

Vaikka öljy- ja kaivosteollisuudella ei mene tällä hetkellä kovin hyvin, se on oikeastaan valtiokohtaista. Kansainväliset markkinahinnat määräävät sen, mitä kaivetaan ja etsitään eniten, mutta jostain aina löytyy malmia, ja siellä sitten on töitä.

En ole vielä itse miettinyt maata, jossa haluaisin työskennellä, mutta esimerkiksi Colorado Yhdysvalloissa voisi olla mielenkiintoinen alue.

Muille alanvaihtamista miettiville antaisin neuvoksi tämän: elämässä ei pärjää, ellei ota riskejä. Jos et ole tyytyväinen nykyiseen tilanteeseesi, kannattaa lähteä muuttamaan sitä. Sinä olet ainoa ihminen, joka muutoksen pystyy tekemään. Jos sinulla on opintotukikuukausia käyttämättä, et edes menetä mitään.”

Lue myös: Valitsinko varmasti oikein?

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää: