Oululaisten korkeakouluopiskelijoiden lukuvuoden avajaistapahtuma Hurmos-festivaali keräsi Kuusisaareen yli 7000 iloista opiskelijaa perjantaina 12. elokuuta. Hyvin valitut esiintyjät ovat osa juhlia, mutta tärkeintä on lämmin tunnelma ja yhdessäolo.
Hurmos on Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY), Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan (OSAKO) sekä Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan (O’Diako) yhteinen lukuvuoden avajaistapahtuma.
Yhdessä kun tehdään, saadaan aikaiseksi jotakin osasia suurempaa. Hurmos-ilta on ihan oikea festivaali. Paikalta löytyy kaksi lavaa, kymmeniä ruoka- ja juomakojuja sekä eri toimijoiden ständejä.
Lavalla nähdään Suomen eturivin artisteja sekä opiskelijaesiintyjiä. Tämän vuoden päätähtiä olivat TUULI, Ares, ELLIMEI ja Ege Zulu.
Hyvä musiikki, yhdessä laulaminen ja tanssiminen on yhteenkuuluvuutta rakentava rituaali. Yksikään juhlija ei kuitenkaan mainitse artisteja juttutuokioissa.
Kaikki esiintyjät ovat tietenkin hyviä ja valtavan energinen Ege Zulu ihan nappivalinta illan pääesiintyjäksi.
Ege Zululla on uskomaton lavaenergia ja porukka on aivan pähkinöinä keikan alusta loppuun.
Esiintyjät ovat tärkeitä ja nostattavat bilemeininkiä, mutta tärkeintä on tunne siitä, että ollaan yhdessä. Tuntemattomista tulee hetkessä tuttuja, ehkäpä myöhemmin kavereita tai jotain vieläkin enemmän.
Haalarit merkkeineen ovat opiskelijan koodiasu, ja keskustelu on helppo avata utelemalla toisen opiskelualaa tai yhteisiä tuttavia. Kaikki tuntevat ainakin jonkun koneteekkarin tai biologian opiskelijan.
Iloista kuhinaa ja optimistisia ajatuksia
Järjestöjen esittelypisteillä käy kuhina ja ihmiset jonottavat sopuisasti ständeille, joissa on tarjolla pientä kivaa. Kojuilla vastaanotto on pirteän lämmin. Useat jäävät juttelemaan opiskelusta tai jostain ihan muusta pidemmäksikin aikaa.
OYY:n pisteellä Jonne Haapalalla on kiirettä vilskeen keskellä. Hän toimii ylioppilaskunnan toisena varapuheenjohtajana ja koulutuspoliittisena vastaavana.
Hurmoksessa Haapala on ollut aiemmin vieraana, mutta nyt hallituksen jäsenenä hän on ensimmäistä kertaa tapahtumassa työssä.
“Tosi hyvä meininki on ollut ja vastassa on ollut iloista väkeä. Opiskelijat ovat tulleet juttelemaan ja pyöräyttämään onnenpyörää. Olemme jakaneet heille aurinkolaseja, haalarimerkkejä ja lakua matkaan”, Haapala kertoo iloisena.
Työ ylioppilaskunnan hallituksessa on ollut opettavaista ja monipuolista. Hän kertoo, että on saanut toiminnasta myös paljon visioita tulevaan.
Aprotim Paul (vas.) ja Jonne Haapala jakavat iloa, ajatuksia ja pieniä palkintoja. Onnenpyörä on hauska ja suosittu ohjelmanumero OYY:n kojulla.
Uutisia ja joitain kannanottoja kuunnellessa saattaa tuntua, että nykyisessä ilmapiirissä ei arvosteta koulutusta. Poliittisessa retoriikassa tutkimustuloksia vähätellään tai ne jätetään huomiotta.
Koulutuksesta ja opiskelijoiden toimeentulosta on myös leikattu sakset iloisesti napsaten. Koulutuspoliittinen vastaava on kuitenkin lukuvuoden alkaessa toiveikas.
“On ollut tosi kiva kuulla, että on myös päättäjiä, jotka arvostavat koulutusta ja näkevät opiskelun suuren merkityksen.”
“Kevään kunnallis- ja aluevaalien alla tapasimme monesta eri puolueesta ihmisiä. Välitimme heille viestiä, mitkä asiat ovat opiskelijoille tärkeitä”, Haapala tähdentää.
Poppareita ja sympatiaa
Popkornikojulle on selkeästi pisin jono. Opiskelijat tarvitsevat myös suolaista purtavaa juhlimisen ohessa. Oppimistieteitä opiskeleva Mirette Perander kertoo, että poppareita on jonotettu juhlien alusta lähtien.
“Meillä on tässä pieni tehtävä poppareita vastaan. Keräämme samalla meidän oppimisen tuen ja hyvinvoinnin keskukselle vastauksia.” Keskus on perustettu yliopistolle tänä vuonna.
“Kysymykset ovat täällä tavallista rennompia. Kysymme esimerkiksi: mikä tuo hurmosta opiskelija-arkeen ja mikä on oma lemppari festaribiisi”, Perander kertoo iloisesti hymyillen.
Vastausten perusteella hurmosta opiskelijoiden arkeen tuovat ainakin kaverit, uni ja palautuminen sekä toisaalta myös bilettäminen.
Poppareiden jaon ohessa Mirette Perender on muun muassa kysellyt fukseilta, miten orientoituminen opiskeluun on onnistunut.
Hurmoksessa ei häiritä
Hurmoksessa tunnelma on rento ja iloinen. Kenenkään lasissa ei ole rähinäsimaa ja mielikuvat kontaten oksentavista teekkareista juontavat vuosikymmenten takaa.
Vaikka lähes kaikki käyttäytyvät juhlatunnelmassakin esimerkillisesti, joskus jokaisella saattaa olla huono päivä tai verensokerit alhaalla.
Turvallisuudesta ja kaikkien viihtyvyydestä vastaavat järjestyshenkilöiden lisäksi häirintäyhdyshenkilöt.
Viljami Viinikka kertoo, että häirintäyhdyshenkilön tehtävä on lähinnä ennaltaehkäisevä. Läsnäolo on myös hyvä muistutus kaikille siitä, että pitää käyttäytyä.
Juhlijat tietävät, että on olemassa taho, johon voi tukeutua hankalassa tilanteessa. Ihmiset eivät jää yksin, jos kokevat kiusaamista tai häirintää. Asiaa pääsee selvittämään turvallisessa tilanteessa.
“Hurmos on ollut yleensä hyvin rauhallinen tällaisten tilanteiden puolesta. Välttämättä yhteydenottoja ei tule yhtäkään illan aikana”, Viinikka kiittelee.
Viljami Viinikka kertoo, että Hurmoksessa opiskelijat osaavat juhlia siivosti.
Viinikka toimii häirintäyhdyshenkilönä useissa vuoden aikana järjestettävissä tapahtumissa. Yhteydenottoja hänelle tulee yhdestä kahteen kuukaudessa.
“Yleensä kyse on enemmän tai vähemmän väärinymmärryksestä. On hyvin inhimillistä, että häiritsijä ei edes tiedä syyllistyneensä tekoon.”
“Kun kärjistynyt tilanne päästään yhdessä purkamaan, usein molemmat osapuolet pääsevät yhteisymmärrykseen. Ihan kaikkea ei ole pahalla tarkoitettu”, Viinikka tähdentää.
Superhyvä meininki
Neljättä vuotta luokanopettajaksi opiskeleva kaveriporukka juhlii illan hämärtyessä silmin nähden hyvällä mielellä. Hurmoksessa he ovat käyneet joka syksy opintojen alusta lähtien.
“Todella hyvä fiilis! On ollut ihan superhyvä meininki. Täällä on paljon ihmisiä, joita ei tunne, silti olemme kaikki yhtä porukkaa”, nuoret naiset sanovat yhteen ääneen.
Ella Jänkälä, Henna Riikka Harju, Noora Hongell, Ella Isokoski ja Malena Björklund juhlistavat lukuvuoden alkua neljättä kertaa. Joka vuosi on ollut tosi kivaa.
“Täällä on hyvä aloittaa lukuvuosi ja kokoontua kavereiden kanssa juhlimaan syksyä. Yhteisöllinen tunne on tärkeä ja täällä tapaa myös uusia kavereita”, neidot summaavat Hurmoksen tunnelman ja merkityksen.
Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.
Olin kuin kuka tahansa ekaluokkalainen: jännitti, hikoilutti, pelotti, innostutti. Reppu selkään, lippis päähän. Nyt aloitetaan ekaluokka.
Tällä kaavalla alkoi koulutaipaleeni 7-vuotiaana vuonna 1998. Vain silmänräpäys myöhemmin alkoi ensimmäinen päiväni Oulun yliopistolla vuonna 2024, täysin samalla kaavalla. Lippis vain oli erivärinen.
Olin juuri palannut Suomeen käytyäni keräilemässä työkokemusta Euroopan eri ilmansuunnista kymmenen vuoden ajalta. Kaikenlaista tuli puuhailtua: matkailualaa, yrittäjyyttä, vapaaehtoistöitä, panimoa, sisällöntuotantoa. Taskun pohjalle oli siis kerääntynyt melkoinen kokoelma erilaisia taitoja. Sosiaalinen pääoma ja vuorovaikutustaidot olivat myös kasvaneet huimasti.
Yliopisto kuitenkin hermostutti, koska en tiennyt mitä odottaa – olihan opiskeluelämä mielessäni aivan erilaista kuin työnteko, vaikka periaate oli sama: jotain oli saatava valmiiksi määräaikaan mennessä. Mutta pärjäisikö neuroepätyypillinen duunariperheen lapsi korkeakoulussa ollenkaan? Ymmärtäisinkö akateemisesta “jargonista” mitään? Mitä jos en ymmärtäisi yhtään mistään mitään? Olenko tehnyt kaiken ihan väärässä järjestyksessä?
Huomasin pian opintojen alettua, että minulla oli paljonkin sanottavaa. Humanistisella alalla huomasin pystyväni samaistumaan käytyihin aiheisiin sen perusteella, missä olin aikaa viettänyt viimeisen kymmenen vuoden aikana: arkeologian luennolla puhuin siitä, miten Kreikassa näkyi käsitöiden massaplagiointi turismin vuoksi, kulttuuriperinnön kurssilla kerroin ajastani keskiaikaisessa kauppakaupungissa Länsi-Euroopassa ja etnografiassa ehdotin ryhmätyöksi aihetta, jonka parissa olin tehnyt töitä yrittäjänä Englannissa. Ulkomailla huitelu oli sittenkin relevanttia opintojen kannalta. Hurraa!
Saan myös pohdittua esseiden aiheita monesta eri (ainakin itseni mielestä kiinnostavasti) näkökulmasta ja ajanhallintani on jokseenkin hanskassa – onhan työelämässä oltava täsmällinen. En varsinaisesti pelkää puhua, ehdottaa, kritisoida tai kysyä selvennystä. Reppureissuaikana opin myös tehokkaasti säästämistä, maantiedettä sekä kieliä. Kaikista on ollut ainakin tähän mennessä jotain hyötyä.
Kyllä, vietin siis useampia välivuosia. Välivuosi saattaa usein kuulostaa negatiiviselta asialta, tilalta josta pitää pyrkiä pois mahdollisimman pian. Itse lopetin laskemisen viiden välivuoden jälkeen. En ole ikinä kokenut eläväni välitilassa, sillä mielestäni yhtään mikään ei ole ajanhukkaa. Kaikesta oppii jotain.
Tulen aina suosittelemaan kansainvälisiä kokemuksia jos sellaiseen on mahdollisuus, oli se sitten pari kuukautta kesätöitä, vaihto-opiskeluvuosi tai kokonainen ura maailmalla. Kansainväliset kokemukset ovat olleet kohdallani myös yhdistävä tekijä muita opiskelijoita tavatessa. Tutustuin ensimmäisellä viikolla pariin opiskelijaan jotka olivat koukanneet yksi Berliinin ja toinen Brasilian kautta. Löysimme kaikki vähän sattumalta itsemme täältä Perämeren perukoilta ihmettelemästä, mihin elämä saattaakaan kuljettaa.
Ei ole mielekästä pohtia onko jotakin oikeaa tapaa suorittaa elämää, tai onko perinteinen vai käänteinen järjestys opintojen ja työelämän välillä parempi kuin toinen. Kukaan ei suorita elämää ketään paremmin. Itse ajattelen kuitenkin, että työelämätaidot valmistelivat minua ennen kaikkea ymmärtämään ihmisenä olemista ja sen eri muotoja, enkä usko että millään tieteenalalla tästä voisi olla haittaa. Eikä myöskään siitä oivalluksesta, että uudelleen voi aloittaa vaikka kuinka monta kertaa. Pienikin kierros oman piirin ulkopuolella laajentaa omaa perspektiiviä juuri sopivasti, ja kaikista kokemuksista jää jotain hyödyllisiä taitoja taskuun.
Julkaistu
SHARE
Julia Virpi
Kulttuuriantropologian opiskelija, kirjoittaja sekä oman elämänsä Louis Theroux, joka ajattelee nopeasti mutta kapinoi vauhtia ihannoivaa yhteiskuntaa vastaan elämällä hitaasti.
Ravintola Lipaston suljettua ovensa eräänä kesäkuisena perjantaina päättyi yli 60-vuotinen ajanjakso. Syksystä alkaen Oulun yliopiston kampuksilla ei ole enää paikallista ravintolatoimijaa.
Oulun yliopistolla ravintolapalveluja tarjoavat tästä syksystä lähtien Juvenes Oy ja Sodexo Oy. Oululainen Uniresta Oy hävisi valituskierrokselle jälleen päätyneen yliopiston ravintolakilpailutuksen. Täten yli 60 vuoden ajan kampuksilla toiminut Oulun korkeakouluyhteisöön tiiviisti liittyvä yritys väistyy opiskelijoiden päivittäisestä elämästä.
Oulun yliopisto perustettiin vuonna 1958 ja se kasvoi nopeasti perustamisensa jälkeen. Opiskelijamäärä paisui vuosikymmenessä muutamasta sadasta moneen tuhanteen, kun suuret ikäluokat siirtyivät korkeakoulutukseen 1960-luvun lopulla.
Lähes kaikissa Suomen yliopistokaupungeissa ylioppilaskunnat ottivat vastuulleen ravintolapalveluiden järjestämisen kasvaville opiskelijamassoille, eikä Oulu tehnyt poikkeusta. Oulun ylioppilasapu ry perustettiin 1960-luvun alussa ja sillä oli kaksi tärkeää tehtävää: opiskelija-asuntojen saaminen Ouluun ja ravintolatoiminta.
Ravintolatoiminnasta tuli hieman sattumalta osa ylioppilaskunnan arkea. 1960-luvun alussa Oulun yliopiston kemian laitos sijaitsi Kontinkankaalla ja ruokailutoiminta oli järjestetty Marttojen kautta. Vuonna 1964 paikallinen Martta-yhdistys kuitenkin lopetti ruokailun järjestämisen ja Ylioppilasavulta tiedusteltiin, haluaisivatko he pitää ravintolaa. Vastaus oli myöntävä.
Välkkylän valloitus ja kohti Linnanmaata
Ylioppilaskunnan järjestämänä toiminta kasvoi nopeasti, sillä pysyvä ruokailu vaati vakituisia työntekijöitä. Jo 1960-luvun lopulla Ylioppilasapu sai myös ensimmäisen toimitusjohtajan. Yhdistys myös siirtyi entistä enemmän opiskelija-asuntojen varainkeruusta kohti laajan ravintolatoiminnan pyörittämistä. Esimerkiksi Välkkylän tuoreeseen ylioppilaskylään avattiin kanttiini, legendaarinen baari Reidar ja leipomo. Samoin Kirkkokadulle perustettiin anniskeluravintola.
1970-luvun alussa ravintola- ja opiskelija-asuntotoiminta eriytettiin ylioppilaskunnasta omiksi säätiöiksi tai yhdistyksiksi. Eräänä syynä oli esimerkiksi pelko opiskelijapolitiikan poukkoilevuudesta. Politisoituneessa edustajistossa tapeltiin lähes kaikista asioista, ja ravintolatoiminta olisi taatusti ollut eräs kiistaa aiheuttavista päätöskohdista.
Ylioppilaskunnan ruokaloiden lisäksi Oulussa on ollut myös muita opiskelijoiden perustamia ravintoloita. Erityisesti vuonna 1971 alkanut Oulun teekkariyhdistyksen Rattori nähtiin paikoin jopa kilpailijana OYY:n toiminnalle.
Ravintolatoiminta liittyi oleellisesti myös Oulun yliopiston kampusten kehitykseen. Ympäri kaupunkia sijainnut yliopisto sai pysyvämmän kodin vasta vuonna 1973, kun Linnanmaan kampuksen suurin ja värikkäin rakennusosa valmistui.
Rakennuksen ravintolat todettiin kuitenkin muutamassa vuodessa opiskelijaruokailuun soveltumattomaksi. Vuodesta 1979 lähtien valtio alkoi tukea korkeakouluopiskelijoiden ruokailua ja järjestelmä vastasi käytännössä nykyistä Kelan ateriatukea. Edullisten lounaiden suosiota ei osattu ennakoida, ja keittiöiden välineistö oli tarkoitettu einesten ja pika-annosten tekoon, eikä laadukkaiden aterioiden valmistamiseen suurille massoille. Edessä oli keittiöiden ja kalusteiden uudistamista.
1970-luvun lopulla Ylioppilasavun toimintaa hajautettiin. Unirestan edeltäjä Reidar Oy perustettiin hoitamaan liikevaihtoverollista toimintaa ja aatteellinen toiminta jäi yhdistyksen nimiin. Käytännössä eroa organisaatioiden välille oli kuitenkin hankalaa tehdä, sillä molemmilla oli esimerkiksi sama toimitusjohtaja.
Opiskelijoiden osallisuus näkyy
Oululaisena toimijana Uniresta ja sen edeltäjät ovat osallistaneet paikallisia korkeakouluopiskelijoita. Esimerkiksi vuoden 1990 alussa Ylioppilasapu päätti nimetä Linnanmaan kampuksen ravintolat uusiksi. Opiskelijat saivat ehdottaa uusia nimiä kovin oululaisilta kuulostaneille ravintoloille Palttu, Rössy ja Rieska. Pääpalkinto nimikilpailussa oli 500 markkaa ja illallinen kahdelle vasta-avatussa ravintola Caiossa.
Alkujaan Cafe-Bistro Caiona tunnettu ravintola avautui vuonna 1989 Kaijan Kössihallin yhteyteen Kaijonharjuun. Oulun ylioppilaslehden mukaan ”metsän vieressä, liikekeskuksen keskellä” sijainneen ravintolan ruokalista oli ”mukava ja monipuolinen” ja puoli litraa A-olutta maksoi 19,50 markkaa.
Myöhemmin ravintola vaihtoi nimeään Ravintola Caioksi ja laajeni lopettaneen kössihallin tiloihin. Uniresta kuitenkin myi Caion pois vuonna 2013. Nykyään kiinteistö on ollut pari vuotta tyhjillään ja odottaa Kaijonharjun keskustan kehitystä.
1990-luvulla jokaisella Linnanmaan ravintolalla oli selkeästi oma identiteetti. Oulun ylioppilaslehden vertailussa vuodelta 1999 Julinia (nyk. Hilla) sai plussaa humanistityttöjen seurasta, Discuksen jonoja ruuhka-aikaan moitittiin ja Snellmaniasta sai joka päivä kala- tai kasvisaterian. Linnanmaan kampuksen niin sanotussa. hallintopäädyssä sijainnut Kastari oli tuolloin vasta-avattu. Ravintolassa oli lehden mukaan erilainen tunnelma kuin muissa yliopiston ravintoloissa, mutta ruoka oli hyvää Uniresta-tasoa.
Unirestan ravintolatoiminta kehittyi vuosituhannen vaihteessa lähes nykyiselleen. Vuonna 1997 Oulun ylioppilaslehdessä iloittiin siitä, että yritys oli siirtynyt Internet-aikaan ja koko kevään ruokalista löytyi verkosta. 2000-luvun alussa taas siirryttiin itsepalvelulinjastoihin, eikä henkilökunta enää annostellut ruokia lautasille.
Unirestan toiminnan oleellisena osana 2000-luvulla olivat asiakastyytyväisyyskyselyt ja ravintolatoimikunnat. Toimintaa kehitettiin palautteen perusteella, ja tällä vastattiin opiskelijoiden tarpeisiin ja trendeihin, kuten lähiruokaan ja kasvisruokavalion yleistymiseen.
Paikallinen ravintolatoimija on selvästi myös antanut oululaisille opiskelijoille takaisin. Pitkään Unirestan omistajana toiminut Ylioppilasapu jakoi ravintoloista saatuja tuottoja muun muassa erilaisina avustuksina järjestöille ja stipendeinä vähävaraisille opiskelijoille. Koronakeväänä 2020 Uniresta taas ajatti ruoka-autoa ympäri Oulua kampusten ollessa kiinni.
2020-luvun alussa Ylioppilasapu nähtiin kuitenkin aikansa eläneenä ja yhdistys lakkautettiin. Samalla Oulun yliopiston ylioppilaskunnasta tuli Unirestan ainoa omistaja.
Kilpailutukset kiusana
Uniresta oli ainoa ravintoloitsija sekä Linnanmaan että Kontinkankaan kampuksilla aina vuoteen 2015 asti. Silloin yritys hävisi kilpailutuksen Fazer Amicalle. Markkinaoikeus kuitenkin kumosi Oulun yliopiston järjestämän kilpailutuksen ja asetti yliopistolle 300 000 euron uhkasakon. Fazer Amican taival Linnanmaalla jäi kovin lyhyeksi, sillä uuden kilpailutuksen voitti tamperelainen Juvenes Yhtiöt. Fazerin ravintolakonsepteihin kuuluneita Balancen jumppapalloja tai rouheaa mancavea ei täten ikinä Linnanmaalla nähty.
Viime vuosina Oulun yliopiston ravintolakilpailutukset ovat venyneet ja päätyneet useisiin valituksiin. Uniresta palasi kampuksille hetkeksi 2020-luvun alussa ja jakoi Linnanmaan ravintolat yhdessä Juveneksen kanssa. Viimeisimmän kilpailutuksen myötä jatkossa opiskelijalounasta tarjoavat Juvenes ja ylikansallinen Sodexo.
Unirestan hallituksen puheenjohtaja Kauko Keskisärkkä harmittelee viimeisen kilpailutuksen tulosta. “Yli 60-vuotinen historia kampuksilla loppuu opiskelijaruokailun osalta toistaiseksi.”
Keskisärkkä muistuttaa, että Unirestalla on muitakin ravintoloita, kuten opiskelijahintaista ruokaa tarjoava keskustan Pekuri. Myös Kontinkankaan Rehapoliksen Makosaan ollaan tuomassa opiskelijahintaista ruokaa. “Kehitämme myös Linnanmaan Campus Shopia ja H2O Campusta edelleen.”
Keskisärkän mukaan Uniresta tulee tutkimaan uusia kiinnostavia avauksia. “Esimerkiksi kesän asuntomessuilla olimme pääravintolatoimija.”
Sekä OYY että ammattikorkeakoulun opiskelijakunta OSAKO ovat huolissaan kampusten ruoan laadusta jatkossa. Pääasiassa hinnan perusteella tehtävät ravintolakilpailutukset johtavat helposti halvemman ruoan tarjoiluun. Tämä näkyy ruokalistoilla usein puuroina ja keittoina.
Unirestan Linnanmaan ravintoloista viimeisenä ovensa sulki Lipasto. Ruoat laitettiin esille viimeisen kerran kesäkuun 13. päivänä. Palaako paikallinen toimija joskus kampukselle? Keskisärkän mukaan Unirestan tavoitteena on olla mukana seuraavassa kilpailutuksessa. Aika näyttää, arvostetaanko paikallisuutta tulevissa hankintapäätöksissä.
Oulun ylioppilaslehti on Oulun yliopiston ylioppilaskunnan julkaisema. OYY omistaa Uniresta Oy:n.
Lähteet: Oulun ylioppilaslehti. Lisäksi: Uunosta välkyksi: Oulun yliopiston ylioppilaskunta vuosina 1959–2009. Toim. Anna Nieminen, 2010. Ravintoa tiedonnälkäisille: Uniresta Oy ja sen edeltäjät vuosina 1962–2012. Toim. Anna Nieminen, 2012.
Julkaistu
SHARE
Kalle Parviainen
Kirjoittaja on Oulun ylioppilaslehden entinen toimitusharjoittelija ja opiskelee tiedeviestintää. Hän haluaa parantaa maailmaa viestimällä innostavasti monimutkaisista aiheista.
Sekä ainejärjestöissä että kieli- ja viestintäopintojen keskuksessa Linguassa puhaltavat uudet tuulet. Kansainvälisten opiskelijoiden sitouttamiseksi ollaan valmiita muuttamaan omaa toimintakulttuuria ja suomen kielen opiskelua kehitetään koko ajan houkuttelevammaksi.
Oulun yliopiston suomalaiset ja kansainväliset opiskelijat liikkuvat useimmiten omissa porukoissaan sekä kampuksella että vapaa-ajalla. Tutustumisesta olisi hyötyä molemminpuolisesti. Eri kulttuureista kotoisin olevien opiskelijoiden kanssa ystävystyminen avartaa maailmankuvaa ja tänne muualta maailmasta muuttanut saa kontaktin paikalliseen kulttuuriin. Myöhemmin kansainvälisistä kontakteista voi olla hyötyä työelämässä. Kansainvälisyystaidot ovat kysyttyjä työmarkkinoilla, joten kansainvälistyminen jo opiskeluaikana kannattaa. Kielimuuri kuitenkin estää monesti ystävystymisen.
Kielimuurin murtamiseksi Oulun ylioppilaskunta julkaisi vuoden 2024 lopussa nettisivuillaan manuaalin, jossa annetaan ohjeita aine- ja harrastejärjestöjen aktiiveille siitä, miten kansainvälisiä opiskelijoita voisi houkutella mukaan toimintaan.
Manuaalissa ohjeistetaan esimerkiksi viestimään järjestöjen tapahtumista englanniksi niin paljon kuin on mahdollista ja pohtimaan tapahtumien teemoja uudella tavalla. Sopivan teeman valinnalla voi olla paljonkin merkitystä, sillä jos teemana on esimerkiksi Kummeli, se ei aukea kansainvälisille opiskelijoille. Tapahtumien teemaksi kannattaa valita jokin kansainvälisesti tuttu aihe.
OYY on lisäksi julkaissut yliopistotermien kääntämistä helpottavan sanakirjan. Sanakirjasta löytyvät käännökset monille tapahtumille, paikoille ja opiskeluun liittyville termeille, joita järjestöjen viestinnässä usein käytetään.Sekä manuaali että sanakirja ovat tervetulleita apuvälineitä, kun suomenkielisiä ja kansainvälisiä opiskelijoita houkutellaan yhteen. Vaikka tulevaisuudessa ainejärjestöjen tapahtumista tiedotetaan englanniksi, se ei yksinään riitä siihen, että kansainväliset opiskelijat saataisiin vedettyä mukaan järjestöjen toimintaan.
Kansainväliset opiskelijat tulevat usein Suomeen suorittamaan maisterivaiheen opintoja, joten he ovat vanhempia opiskelijoita. Monet vanhemmat opiskelijat kaipaavat tavoitteellisempaa toimintaa kuin pelkkä hauska yhdessäolo valmistumisen ja työmarkkinoille suuntaamisen häämöttäessä. Jos ainejärjestöt eivät ota tätä huomioon, uudet kontaktit jäävät syntymättä ja suomenkieliset ja kansainväliset opiskelijat jäävät jatkossakin pyörimään omiin piireihinsä.
Oulun yliopistossa opiskelevalle Thushanille ainejärjestöt eivät ole tuttuja, kuten ei monelle muullekaan kansainväliselle opiskelijalle. Thushan tekee tällä hetkellä väitöskirjaansa, joka keskittyy tekoälyoppimiseen. Hänellä on perhe, puoliso ja pieni tytär, eikä hän omien sanojensa mukaan ole mikään bilettäjä. Thushan kertoo, että hänen mielestään parhaimpia tapoja tutustua eri kulttuureista kotoisin oleviin ihmisiin on se, että ihmisillä on yhteinen päämäärä, jota kohti ponnistellaan. Thushan on tavannut suomalaisia ja maahanmuuttajia erilaisten projektien parissa, joita hänen edustamansa Rotaract-klubi järjestää vapaaehtoisille.
Rotaract-klubin toiminnan tarkoituksena on kehittää nuorista vastuullisia aikuisia ja tulevaisuuden johtajia. Nuoret saavat itse päättää toiminnastaan. Rotaract-klubit kuuluvat Rotary International -järjestöön, joka on perustettu Chicagossa 1905. Järjestö keskittyy palvelu- ja hyväntekeväisyystoimintaan ja se on oiva tapa verkostoitua samanmielisten kanssa.
Thushan on osallistunut Rotaract-klubin toimintaan jo kotimaassaan Sri Lankassa, ja muutettuaan Suomeen opiskelemaan hän liittyi Oulun klubiin, jonka johtajana hän on myös toiminut. Klubissa kommunikointikieli on pääasiassa englanti. Jäsenet ovat Oulun yliopiston kansainvälisiä opiskelijoita, ja klubi liittyi vuoden 2024 lopulla virallisesti Oulun yliopiston ylioppilaskuntaan.
”Oulun Rotaract-klubi on kansainvälinen, aktiivit ovat kotoisin ympäri maailmaa. Käymme yhdessä esimerkiksi vanhainkodeissa auttamassa ja keräämme lahjoitettavaa tavaraa tarvitseville. Jotkut projektit liittyvät luontoon ja ympäristön tilan seuraamiseen. Esimerkiksi yhdessä projektissa siivosimme rantoja, keräsimme näytteitä ja lähetimme ne Suomen ympäristökeskukseen, jossa tutkitaan Itämeren tilaa”, Thushan selittää.
Vaikka Thushan ei juuri osaa suomea, hän kuitenkin kertoo, että on kotiutunut hyvin Suomeen. Rotaractin kautta hän on tutustunut Rotary-järjestön muihin jäseniin ja saanut tuntumaa suomalaiseen elämänmenoon.
”Olen oppinut juomaan kahvia, tykkään monista lohiruuista. Eniten kuitenkin arvostan Suomessa yksinkertaista, onnellista elämää!”
Thushanin kaltaisille perheellisille opiskelijoille ei ehkä löydy sopivaa tekemistä aine- ja harrastejärjestöjen parista ainakaan tällä hetkellä. Hän onkin löytänyt tärkeän yhteisönsä muulla tavalla. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan ponnistelut kansainvälisten opiskelijoiden mukaan saamiseksi ainejärjestöjen toimintaan ovat kuitenkin tervetulleita. Haastetta ainejärjestöillä piisaa, sillä juomapelien ympärille rakennettu vapaa-ajan toiminta ei ole omiaan houkuttelemaan mukaan vanhempia opiskelijoita, joita kiinnostaa enemmän tavoitteellisempi toiminta, kuten esimerkiksi tulevaisuuden työllistymistä tukevat verkostoitumistapahtumat.
Yliopistoissa on totuttu ajattelemaan, että ne ovat kansainvälistymisen suhteen edelläkävijöitä. Oulunkin yliopiston ainejärjestöt ovat kuitenkin heränneet melko myöhään siihen, että ne eivät tavoita kansainvälisiä opiskelijoita. Kun kansainväliset opiskelijat muuttavat Suomeen, yliopistot ovat vastaanottavia yhteisöjä ja siten erityisesti vastuussa tulokkaiden kotouttamisesta.
Ainejärjestöillä on edessään mittava työsarka, sillä tällä hetkellä ne eivät ole kovin tunnettuja kansainvälisten opiskelijoiden keskuudessa. Olisi hienoa, mikäli ainejärjestöt kykenisivät tulevaisuudessa toimimaan sosiaalisina ankkureina muualta maailmasta tänne muuttaneille opiskelijoille ja sitouttamaan tulevaisuuden osaajia osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Nyt jo tehdyt toimenpiteet ovat askel tähän suuntaan.
Ainejärjestöjen uudistumispyrkimykset voidaan nähdä osana laajempaa kehityskulkua, jossa Suomeen muuttaneita opiskelijoita pyritään kotouttamaan siihen yhteisöön ja yhteiskuntaan, johon he ovat saapuneet. Suomen yliopistoissa toteutetaan Juha Sipilän johtaman hallituksen aikana alkuun polkaistua Talent Boost -ohjelmaa, jonka tavoitteena on Työ- ja elinkeinoministeriön nettisivujen mukaan edistää kansainvälisten osaajien asettautumista Suomeen ja estää heidän aivovuotoaan ulkomaille. Oulun yliopistossakin toteutetaan ohjelmaa.
”Talent Boost -ohjelma on ollut läpileikkaava yliopiston eri yksiköiden välillä, ja erilaisia tapahtumia on järjestetty kansainvälisille opiskelijoille paljon opintojen tueksi. Yliopistolla on aktiivisesti tehty kielitietoisuustyötä, jotta yhteisömme monikielisyys olisi yhä näkyvämpää jokaiselle yliopistolaiselle. Kieliosaamisen kehittämiseen on ryhdytty panostamaan kaikissa tiedekunnissa”, kertoo kieli- ja viestintäopintojen keskuksen Linguan Päivi Jokinen, joka toimii suomen kielen yliopisto-opettajana.
Jokinen jatkaa, että kansainvälisistä asiantuntijoista jopa 63 % kokee kielimuurin vaikeuttaneen Suomeen kotoutumista. Talent Boost -ohjelman käynnistyttyä Oulussa vuonna 2021 suomen kurssien osallistujamäärät ovat kasvaneet reilusti.
Yliopistoissa on totuttu ajattelemaan, että ne ovat kansainvälistymisen suhteen edelläkävijöitä. Oulunkin yliopiston ainejärjestöt ovat kuitenkin heränneet melko myöhään siihen, että ne eivät tavoita kansainvälisiä opiskelijoita. Kun kansainväliset opiskelijat muuttavat Suomeen, yliopistot ovat vastaanottavia yhteisöjä ja siten erityisesti vastuussa tulokkaiden kotouttamisesta.
”Kandidaatin- ja maisterintutkintoihin pakollisena kuuluvien suomen kurssien osuutta ollaan tällä hetkellä laajentamassa niin, että käytännössä kaikkiin Oulun yliopiston tutkinto-ohjelmiin on tulossa vähintään 5–10 opintopisteen laajuinen suomen kielen kurssikokonaisuus. Kurssitarjonnassa on myös kehitetty nopeutettuja kielenoppimispolkuja alku- ja loppukesään ajoittuvien intensiivikurssien myötä. Näistä kursseista on saatu osallistujilta erinomaista palautetta. Tärkeänä pyrkimyksenä on ollut vahvistaa pitovoimaa niin, että mahdollisimman moni Ouluun saapunut päättäisikin jäädä asiantuntijaksi tänne pohjoiseen. Humanistinen tiedekunta tarjoaa edistyneille kielenoppijoille myös 60 opintopisteen laajuista Työelämäsuomi-sivuainekokonaisuutta.”
Suurin osa kansainvälisistä asiantuntijoista kokee, että kielimuuri on heikentänyt heidän mahdollisuuksiaan kotoutua Suomeen. Oulun yliopiston toimintasuunnitelmat suomen kielen opetuksen kehittämiseksi ovat siksi tarpeen. On tärkeää, että alkuun kansainväliset opiskelijat pystyvät hoitamaan asioitaan ja opiskelemaan englannin kielellä, mutta kotoutumista edistää parhaiten suomen kielen opettelu. Se avaa ovia työmarkkinoilla ja muualla yhteiskunnassa. Linguassa suomen kielen opiskelua pyritään tekemään houkuttelevaksi monin eri tavoin.
”Kurssitarjontamme on laajaa kaikilla eri kielitaidon tasoilla alkeiskursseista edistyneimpiin työelämäkursseihin. Suomen kursseilla käsitellään käytännön kielitaitoa osallistujien tarpeiden ja ajankohtaisten asioiden pohjalta. Oulun alueen ympäröivään yhteisöön sitoutumiseksi kursseilla tehdään vierailuja esimerkiksi ruokakauppaan, kahviloihin ja kulttuurikohteisiin. Työelämänäkökulmaa sisällytetään kursseihin, ja kielenopetukseen panostetaan jatkuvalla kehitystyöllä. Kurssilaisia usein motivoi yhteinen tekeminen ja verkostoituminen yli tiedekuntarajojen”, Jokinen selittää.
Jokinen lisää, että kaikille yliopiston uusille opiskelijoille kerrotaan suomen kielen opintojen kurssipolusta ja rakennetaan alusta alkaen näkyville jatkumo alkeiskursseja laajemmalle kielitaidon tasolle. Opintojen kurssipolkua on aktiivisesti kehitetty, ja nykyisin Oulun yliopistossa onkin tarjolla kielikursseja edistyneimmälle asiantuntijakielitaidon tasolle saakka. Alkeiskursseilla käsitellään suomen kielen ominaispiirteitä ja pyritään murtamaan myyttejä siitä, että suomen oppiminen olisi ”maailman vaikeinta”. Suomen kieli on hyvin loogista, ja kursseilla monille analyyttisille yliopistolaisille avautuu innostava, uniikki näköala kieleen.
”Usein suomen omaksumisessa alkuvaiheen kärsivällisyys palkitaan, kun uudenlaisen kielen juju alkaa hiljalleen avautua. Suomen tunneilla käsitellään myös oppimisen herättämiä tunteita pohjolan pimeän talven keskellä, ja ’sisun’ käsite tulee konkreettisesti tutuksi”, Jokinen kertoo.
Kielimuuri ei ole olemassa ainakaan siksi, että Linguassa ei olisi ajateltu kansainvälisten opiskelijoiden tarpeita. Suomen kieltä voi opiskella alkeista asiantuntijatasolle saakka, ja kielen opiskelusta pyritään koko ajan tekemään houkuttelevampaa. Haasteeksi jääkin edelleen se, miten englanninkielisen koulutuksen perässä tänne muuttaneet opiskelijat saataisiin kiinnostumaan suomen kielen opiskelusta. Kurssien suosio ei kerro koko totuutta: niille osallistuu vain osa kansainvälisistä opiskelijoista. Yliopistossa opiskelu ja työskentely voi tuudittaa kansainväliset opiskelijat siihen, että koko suomalainen yhteiskunta toimii hyvin englanniksi.
Tampereen yliopistolla maisterintutkintonsa suorittanut ja siellä myös työskentelevä Benjamin on hyvä esimerkki kansainvälisestä opiskelijasta, joka on toisaalta ymmärtänyt suomen kielen taidon merkityksen ja joka korkeasti koulutetun kansainvälisen osaajan, suomalaisen työelämän kipeästi kaipaaman työntekijän asemassa osaa myös asettaa vaatimuksia uudelle kotimaalleen. Benjamin on suorittanut yhteensä kuusi suomen kielen kurssia Tampereen yliopistossa. Sen lisäksi hän on opiskellut kieltä Onnenkieli-kielikoulussa ja Tampereen Työväenopistolla. Hän on myös opiskellut suomea nettikursseilla.
Benjamin on läpäissyt Suomen kansalaisuuteen vaadittavan kielitestin ja hän sai kansalaisuuden vuoden 2024 lopulla. Hän on menossa suorittamaan asepalveluksen vuonna 2025 ja odottaa, että hänen suomen kielen taitonsa paranee armeijassa.
Benjamin on aktiivisesta suomen opiskelustaan huolimatta myös sitä mieltä, että työmarkkinoiden olisi hyväksyttävä englanti työkielenä nykyistä laajemmin. Benjamin mainitsee ohimennen hyvänä asiana sen, että isoimmat länsimaiset kaupungit pohtivat nykyisin vakavasti sitä, pitäisikö niissä korottaa englanti yhdeksi viralliseksi kieleksi. Suomessa Espoo on tähän mennessä ainoa kaupunki, jossa englannin kieli on virallinen palvelukieli.
Ylen 18. syyskuuta 2017 julkaistussa uutisessa Espoon elinkeinojohtaja Tuula Antola kertoo, että ratkaisun taustalla on Espoon halu houkutella kaupunkiin korkean osaamisen työpaikkoja. Esimerkiksi aasialaiset suuryritykset Antola toivottaa tervetulleeksi. Englannin kielen houkutteluvoima on ymmärretty, kun Suomi muiden maiden mukana kilpailee kansainvälisistä osaajista. Espoossa on oltu valmiita toimimaan tulijoiden ehdoilla ja englanti on virallinen palvelukieli. Samalla kuitenkin on selvää, että laajemmin katsottuna työmarkkinoilla suomen kielen taito on edelleen painava vaatimus. Siksi maahanmuuttajien odotetaan opettelevan kielen.
Yliopistoissa kansainvälistymisen kaksoisliike näkyy siinä, miten englanniksi viestimistä ollaan laajentamassa ja toisaalta suomen kielen opetusta kehitetään paremmin kansainvälisiä opiskelijoita palvelevaksi. Ainejärjestöissä kansainvälistyminen tarkoittaa tulevaisuudessa varmasti muutakin kuin pelkkien nettisivujen päivittämistä englannin kielellä. Ehkä toimintakulttuurikin muuttuu joiltakin osin. Haalaribileet eivät enää vanhempana opiskelijana tunnu houkuttelevalta tavalta viettää aikaa. Erilaisten tapahtumien järjestäminen palvelisi kansainvälisiä opiskelijoita.
Vuonna 2023 Helsingin yliopiston strategiaa tukevassa ”Lisää löylyä kv-toimintaan” -projektissa etsittiin ratkaisuja siihen, miten kansainvälisten opiskelijoiden integroitumista Suomeen voisi edistää ainejärjestötasolla. Helsingin yliopistonOpiskelija-palvelu -sivuilla 15. joulukuuta 2023 julkaistussa uutisessa projektipäällikkö Sakari Siilin kertoo, että merkittävä pullonkaula on se, että ainejärjestöjen toiminta on keskittynyt kandivaiheen opiskelijoiden toiveiden mukaisen toiminnan järjestämiseen.
Valtaosa kansainvälisistä opiskelijoista tulee Suomeen suorittamaan maisterivaiheen opintoja, ja siinä vaiheessa ainejärjestöjen tapahtumien sisällöt ja kansainvälisten opiskelijoiden toiveet eivät enää kohtaa. Siilinin mukaan Helsingin yliopiston ainejärjestöt ovat kuitenkin halukkaita muokkaamaan tapahtumiensa sisältöjä. Samaa kehitystä voi uumoilla Oulunkin yliopiston ainejärjestöihin. Ehkä Thushanin kaltaiset vanhemmat, kansainväliset opiskelijat löytävät tulevaisuudessa mieleistä tekemistä ainejärjestöjen parista.
Oulun yliopiston ylioppilaskunnan yhteisöasiantuntija Viljami Viinikka on Siilinin kanssa samaa mieltä siitä, että nykyisellään ainejärjestötoiminta palvelee ennen kaikkea kandivaiheen opiskelijoita.
”En usko, että toimintaa on varsinaisesti ohjattu tähän suuntaan, vaan se on muodostunut useamman tekijän summasta. Tietysti yksi tapa, miten ainejärjestöjen toimintaa saa maisterivaiheen opiskelijoille mieluisammaksi on se, että saadaan maisterivaiheen opiskelijoita mukaan järjestämään toimintaa. Uskon, että KV-manuaalimme auttaa tässä asiassa, mutta sen lisäksi olemme myös jakamassa kannustinrahaa opiskelijajärjestöille, jotka kehittävät toimintaansa enemmän mukaan ottavaksi aliedustetuille opiskelijaryhmille”, Viinikka kertoo.
KV-manuaalissa luetellaan resursseja, joita Oulussa asuvilla kansainvälisillä opiskelijoilla on käytössään. Yksi näistä on BusinessOulun sekä Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalvelujen yhdessä kehittämä palveluInternational House Oulu, joka järjestää muun muassa verkostoitumis-, työllisyys- ja kohtaamistapahtumia, esimerkiksi kuukausittaistaNetworking and Board Games-tapahtumaa. Kun ainejärjestöjen toimintaa kehitetään tulevaisuudessa kansainvälisemmäksi, ehkä mallia kannattaakin ottaa tahoilta, jotka auttavat kansainvälisiä opiskelijoita löytämään väylän suomalaisille työmarkkinoille.
Benjaminilla on viesti kaikille niille, jotka pohtivat sitä, miten maahanmuuttajat voitaisiin ottaa paremmin huomioon.
”Suomi on vasta oppimassa sitä, miten ollaan oikeasti kansainvälinen maa. Tällä hetkellä maahanmuuttajaväestö on edelleen pieni ja yhteiset toimintatavat ovat vasta hakusessa. Kukaan ei voi mitään sille, että suomen kieli on suhteellisen vaikea oppia”, Benjamin toteaa.
Suomalaisessa yhteiskunnassa pohditaan paraikaa eri tahoilla sitä, mikä olisi parasta kotouttamispolitiikkaa. Englannin kielen rooli kotouttamisessa jakaa varmasti mielipiteitä. Myös maahanmuuttajilla on erilaisia odotuksia ja näkemyksiä siitä, miten Suomessa pärjää. Thushanin ja Benjaminin erilaiset opinpolut suomen kielen parissa ilmentävät tätä vaihtelevuutta. Thushan on suorittanut vain yhden suomen kielen kurssin, Survival Finnish 1. Kurssilla opitaan käyttämään tutuimmissa arkisissa tilanteissa käytettäviä fraaseja ja opiskellaan suomen kielen tyypillisimpiä piirteitä.
Toisaalta Thushan kertoo, että hänellä on suunnitelmissa suorittaa enemmän kursseja vuonna 2025. Thushan on pärjännyt hyvin ilman suomen kieltä yliopistolla, sillä ympäristö on kansainvälinen. Benjamin on läpäissyt Suomen kansalaisuuteen vaadittavan kielitestin.
Helsingin yliopistossa väitöskirjaa korkeakoulutettujen maahanmuuttajien kieli-ideologioista ja -asenteista tekevä Katariina Pyykkö on tutkinut sitä, mitä kieliä korkeakoulutetut maahanmuuttajat pitävät tärkeinä Suomeen kotoutumisen näkökulmasta. Pyykön tekemässä verkkokyselyssä englanti nousi tärkeimmäksi kieleksi, mutta suomi tuli ihan englannin kannoilla. Vastaajan koulutusala vaikuttaa Pyykön mukaan siihen, mitä kieliä hän pitää tärkeänä kotoutumisen kannalta.
”Tähänastisen tutkimukseni perusteella voi sanoa, että teknisillä ja luonnontieteen aloilla opiskelevat pitävät englantia tärkeimpänä kommunikointikielenään. Tähän vaikuttaa se, että näillä aloilla tiimit ovat kansainvälisiä, vaikka toimitaankin Suomessa. ICT-alalla lisäksi tuotteet suunnitellaan ulkomarkkinoille ja asiakkaat ovat ulkomaalaisia, kun taas sosiaali- ja terveysalalla työskennellään kotimaassa ja asiakaskohtaamisissa tarvitaan suomea”, Pyykkö selittää.
Thushanin kanssa vastaavassa tilanteessa on varmasti monia. Yliopistolla ja tiedemaailmassa pärjää hyvin englannin kielellä, ja Thushan toimii tohtorikoulutettavana tutkijana ICT-alalla, joten suomen kieltä ei juuri tarvitse. Kuitenkin voidaan arvioida, että Benjaminille aukeaa enemmän mahdollisuuksia suomalaisessa yhteiskunnassa, koska hän on opiskellut suomea aktiivisesti. Niissäkin ei-englanninkielisissä länsimaissa, joissa maahanmuuttajia on paljon enemmän kuin Suomessa, ei englanti ole noussut virallisen kielen asemaan ja tulijoiden odotetaan osaavan paikallista kieltä. Tähän ei liene tulossa muutosta pitkään aikaan.
Kylmä fakta on, että työ on tärkeässä roolissa kotoutumisessa ja sen löytyminen vahvistaa tunnetta siitä, että maahanmuuttaja on päässyt yhteiskunnan jäseneksi.
Opetushallituksen vuonna 2019 julkaisemassa taustapaperissa kerrotaan, että vain 43 % korkeakoulutetuista kansainvälisistä opiskelijoista työskentelee asiantuntijatehtävissä Suomessa. Puutteellinen kielitaito on usein syy sille, miksi korkeasti koulutetut maahanmuuttajat jäävät työttömiksi. Siksi Oulun yliopiston tavoitteet laajentaa kieliopintojen määrää maisterivaiheessa ovat hyvä merkki kehityssuunnasta. Ehkä tulevaisuudessa ainejärjestötkin osaavat ottaa paremmin huomioon kansainvälisten opiskelijoiden tarpeet ja auttavat heitä kotoutumaan uuteen yhteisöön. Tosin kaikkia ne eivät tule ehkä ikinä tavoittamaan.
”Ainejärjestön tapahtumissa oli tylsää”, kuittaa Benjamin.
Opettajan tärkeimpiä tehtäviä ovat luottamuksen rakentaminen ja turvallisen ilmapiirin luominen, ajattelee vuoden 2024 Jäätävän hyväksi opettajaksi valittu Pietu Halonen.
Pietu Halonen oli parikymppinen kesälomaansa viettävä tuotantotalouden opiskelija, joka niin monen muun opiskelijan tavoin mietti, mistä tienata opiskelurahoja. Hänen lapsuuden piano-opettajansa tuli lapsuudenkotiin virittämään Halosen pianoa ja mainitsi, että Kempeleessä ei kukaan enää anna soittotunteja. Siitä syntyi Pietun Pianokoulu, joka on edelleen olemassa. Tästä lähti teekkarin polku kohti musamaikan ammattia ja vuoden 2024 Jäätävän hyväksi opettajaksi. Tunnustus jaettiin Oulun yliopiston ylioppilaskunnassa Annos 65-vuosijuhlassa lauantaina 22. helmikuuta.
Musiikki on kulkenut Halosen elämässä lapsuudesta asti. Taustalla olivat lapsuuden pianotunnit, kuoro ja bändiharrastus. Halonen kävi myös musiikkilukion. Silti hän päätyi opiskelemaan tuotantotaloutta Oulun yliopistoon.
“Nokialla oli kova imu 2000-luvun taitteessa ja ajattelin, että minusta tulee varmaan jokin projektipäällikkö Nokialle ja lähdin sitten teekkariksi. Musiikin oli määrä säilyä harrastuksena”, Halonen kertoo.
Myös opiskeluaikoina bänditouhut jatkuivat ja jossain vaiheessa Halonen kertoo antaneensa kutsumukselleen periksi. “Tajusin, että ketä mä huijaan, musta tulee musamaikka.” Hän aloitti musiikkikasvatuksen opinnot Oulun yliopistossa vuonna 2005.
Halonen ei siis koskaan päätynyt Nokialle, mutta hukkaankaan tuotantotalouden opinnot eivät menneet. Hänellä on yritys, joka tuottaa musiikkikasvatuksen ohjelmistoja ja oppimateriaaleja. “Hyvin paljon on tarttunut sieltä työkaluja, kuten yrittäjyyttä, projektinhallintaa, ohjelmistotuotantoa ja ohjelmistoliiketoiminnan oppeja”, hän täsmentää.
Halosen urapolku on ollut mahdollisuuksien viitoittama tie. Kasvatustieteen opiskelija oli ajamassa päättöharjoittelunsa loppukahveille, kun hänen piano-oppilaansa äiti, sattumalta erään koulun apulaisrehtori, soitti Haloselle ja kysyi sattuiko hän tietämään ketään musiikinopettajaa. Siellä Halonen vietti reilun vuosikymmenen peruskoulun musamaikkana.
Pikku hiljaa alkoi siirtymä kohti akateemista yhteisöä. Askel kerrallaan Halonen työskenteli sivutoimisena musiikinopettajana Oulun yliopistolla ennen siirtymistään päätoimiseksi vuonna 2021. Nyt hän toimii yliopisto-opettajana musiikkikasvatuksen tutkinto-ohjelmassa. Halosen työn pääpaino on kontaktiopetuksessa, kuten pianon vapaassa säestyksessä sekä luokkamusisoinnissa.
Lapsuuden instrumentista pianosta on tullut työkalu. “Kyllä se on semmoinen pullapitko, että kaikki liittyy kaikkeen”, Halonen tiivistää kysyttäessä millainen rooli musiikilla on nykyään elämässä. Enää hän ei itse soita läheskään yhtä paljon kuin mahdollistaa sitä muille. “Musiikki on nykyään enemmän työkalu, jolla pääsen nostamaan opiskelijoita ja tuettua oppilaita sekä kasvatettua heitä”, Halonen kuvailee. “Saan kyllä yhtä lailla kiksejä siitäkin kuin nuorempana esiintymisestä.”
Kutsumustyössä
Kriteereinä Jäätävän hyvän opettajan palkinnon saamiselle ovat muun muassa motivaatio kehittää omaa työtä ja hyvät pedagogiset taidot. Innostus työtä kohtaan Halosen mukaan hänestä ainakin tihkuu. “Olen kutsumustyössä näköalapaikalla: olin kentällä ja nyt ammennan niitä kokemuksia seuraavan sukupolven opettajille.” Tämä näkyy myös Halosen valintaa puoltavissa palautteissa, mutta päällimmäisenä hänet tunnetaan aktiivisena tutkinto-ohjelman yhteisön jäsenenä ja yhteisöllisyyden edesauttajana.
“Pietu edistää monipuolisesti yhteyttä opiskelijoiden, opettajien sekä ainejärjestön välillä. Hän on esimerkiksi avustanut ainejärjestön hallitusta kampusjamien järjestämisessä henkilökunnan jäsenenä, joka on ollut todella tärkeää musiikkikasvatuksen opiskelijoiden ryhmäytymisen ja kehittymisen kannalta. Hän viestii lisäksi aktiivisesti ainejärjestön hallituksen kanssa ja pitää opiskelijat henkilökunnan puolelta ajan tasalla”, palautteissa kerrotaan Halosen aktiivisuudesta.
Halosen mukaan opettajan tärkeimpiä tehtäviä on luottamuksen rakentaminen ja turvallisen ilmapiirin luominen, jotka taas syntyvät kohtaamisissa ja yhteyden rakentamisessa myös luokkahuoneen ulkopuolella. “Kun se yhteys on rakennettu jo luokan ulkopuolella oli se sitten välitunnilla biljardipöydän ääressä tai kahvilla opiskelijoiden kanssa niin se on valmiina sinne luokkaan astuessa”, hän täsmentää.
Yliopistoympäristössä toimiessa Halonen kokee opiskelijat jo enemmän kollegoiksi kuin oppilaiksi, mutta tuettavaa on edelleen ihan samaan tapaan kuin peruskoulun teinienkin kanssa, keskustelunaiheet vain muuttuvat. Valtaosa opiskelijoista on parikymppisiä uudessa kaupungissa ja uuden äärellä rakentamassa ammatti-identiteettiään, joten keskusteltavaa riittää. “Opiskelijat ovat hyviä keskustelukumppaneita”, hän sanoo.
Halonen saa myös kiitosta siitä, miten kohtaa opiskelijat yksilöinä. “Pietu on kiinnostunut oikeasti musiikkikasvatuksen opiskelijoista, ja pitää huolta että jokaisella opiskelijalla olisi hyvä olla. Hän tulee kyselemään aina opiskelijoiltamme kuulumisia käytävällä kävellessään ja tuo mukanaan aina päivän piristyksen”, palautteissa mainitaan. Miten tämä on mahdollista nykypäivän hektisessä opetusilmapiirissä?
“Oppitunti kerrallaan”, Halonen sanoo. Hänen mukaansa se on juuri opettajan ammattitaidon ydintä, että kohtaa opiskelijat ja osaa asettaa yksilöllisiä, sopivia haasteita. “Opettajan rooli on pitää sykettä yllä ja samalla skannata koko luokkaa ja huomata, jos jollakin sylttää ja lempeällä tuuppaisulla saada homma takaisin raiteilleen”, hän lisää.
Teknologiasta tukea opettamiseen
Halosen pedagogisista taidoista kertoo myös hänen jatkuva opetuksen kehittämisensä. Paitsi että Halonen itse kehittää oppimateriaaleja, hän pyytää palautetta aktiivisesti opiskelijoilta. “Hänen opetuksensa ja oppimateriaalinsa ovat ajantasaisia ja hän hyödyntää teknologiaa monipuolisesti opetuksensa tukena”, kerrotaan palautteissa.
Teknologia onkin Haloselle tärkeä työkalu opetuksessa. “Digitaalisuus on olennaisimpia avaimia ja tietenkin toimiva pedagogiikka, että tiedetään mitä polkua kuljetaan ja miten opetusta tuetaan”, Halonen sanoo. Oma vahva tausta pedagogina ja teknologian parissa auttaa Halosen mukaan ymmärtämään, missä digitaalisuutta kannattaa hyödyntää.
“Soittaminen on kuitenkin edelleen soittamista ja instrumentit ovat oikeita, mutta koen digitaalisuuden hyödyt tukitoiminnoissa kuten miten saadaan nuotit esitettyä ja onko opetusta tukevia lyhyitä videoita opiskelijoiden saatavilla. Nekään eivät kuitenkaan täysin korvaa opettajan ohjausta.”
Erityisesti, kun resursseja jatkuvasti kiristetään, tulee opettajan henkilökohtainen ammattitaito ensiarvoiseen asemaan. “Se on positiivinenkin ongelma, että miten otetaan niin sanotusti opetuksesta löysät pois kuitenkin samalla säilyttäen mahdollisuudet oppimistuloksiin.” Siinä missä ennen opiskelijat saattoivat käydä yksityistunneilla, nykyään samassa luokkahuoneessa voi soittaa 12 henkeä luurit päässä.
Onnistumisen kokemuksia
Tunnustus Jäätävän hyvästä opettajasta tuntuu Halosesta erittäin hyvältä ja hän arvostaa sitä erityisesti tietäen, että tunnustus tulee suoraan opiskelijoilta. “Superkiitos kaikille, jotka olivat tässä mukana ja kyllä minä sen vielä ongin, ketkä saivat tämän aikaan.” Halosen luoma yhteys opiskelijoihin ja kädenjälkensä suhteellisen pienen tutkinto-ohjelman ilmapiirissä tiivistyy ehdotuksessa mainittuihin valinnan perusteluihin.
Mikä opettamisessa sitten on parasta? Halosen vastaus on yksiselitteinen: konkreettiset onnistumisen kokemukset. “Nuorempana kun pääsi itse keikalle, niin se oli kova juttu, mutta koulumaailmassa opettaessani esimerkiksi se, kun umpisulkeutunut oppilas laulaa mikkiin kevätjuhlassa ja tietää, kuinka pitkä tie se on ollut niin se nostaa vedet silmiin.”
Opettajalle on hänen mukaansa paras palkinto, kun jokainen omista lähtökohdistaan saa tuloksia aikaan – oli se sitten ujo oppilas tai ne lahjakkaat, jotka päätyvät vaikka voittamaan bändikisoja.
Yksi opettaja kohtaa vuosien varrella tuhansia opiskelijoita ja oppilaita, joihin jokaiseen voi jättää jäljen. “Ajatus siitä, millaisen jäljen opettaja voi jättää koko siihen katraaseen, on aika motivoivaa.”
Jäätävän hyvä opettaja 2024 palkittiin Annos 65 -vuosijuhlilla 22.2.2025.
Kuka tahansa Oulun yliopiston opiskelija on voinut ehdottaa Jäätävän hyväksi opettajaksi millä tahansa koulutusalalla toimivaa yliopisto-opettajaa.
Valintakriteereinä olivat muun muassa innostavuus, ammattitaitoisuus, opintojakson etenemisen seurannan helppous, opintojaksojen osaamistavoitteiden selittäminen ja arviointimenetelmien monipuolinen ja innostava hyödyntäminen.
Palkinto jaettiin yhdeksännen kerran. Aikaisemmin palkinto on myönnetty Jukka-Pekka Rannalle, Elina Niemitalo-Haapolalle, Katja Sutelalle, Vesa-Matti Pohjaselle, Oliver Jardelle, Matti Niemelälle, Matti Kangaspuoskarille ja Eetu-Pekka Heikkiselle.
Valinnan teki Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus kokouksessaan 22.1.2025.
Julkaistu
SHARE
Tuuli Heikura
Oulun ylioppilaslehden päätoimittaja ja kauppatieteiden maisteri, joka nauttii syväluotaavista ilmiöjutuista, kuluttaa lenkkipolkuja kahden koiransa kanssa ja haaveilee mankelin omistamisesta.
Oulun yliopistogaalassa nimettiin 8. marraskuuta 12. kerran Vuoden opiskelija. Palkinnon sai viidennen vuoden tuotantotalouden opiskelija Veronica Vanhanen.
”Yllätyin aivan täysin! Tuntuu kuitenkin hyvälle tulla nimetyksi”, kertoi Vanhanen tunnelmistaan nimeämisen jälkeen.
Useiden valintakriteerien osuttua kohdalle oululaislähtöinen Veronica Vanhanen valittiin vuoden opiskelijaksi. Hän on toiminut aktiivisesti koulutusohjelmassa yhteisöllisen ilmapiirin rakentamiseksi ainejärjestössään ja tuutorina. Vuoden opiskelijaa ehdottava Rauhala-klubi ry kertoo perusteiksi valinnalle Vanhasen aktiivisen toimimisen fuksien ja maisterifuksien tuutorina ja hän on myös toiminnallaan innostanut opiskelijoita mukaan ainejärjestön tapahtumiin ja vastuutehtäviin.
Rauhala-klubi katsoo, että koronapandemian jälkeisinä vuosina opiskelijoita yhteen tuova matalan kynnyksen toiminta on erittäin arvokasta yliopistoyhteisön liimaa. On ollut Oulun yliopiston onni, että opiskelijoiden joukosta löytyy Vanhasen kaltaisia kivan tekemisen mahdollistajia ja muiden mukaan kutsujia.
”Veronica välittää aidosti killan hyvinvoinnista ja kannustaa niin nuoria kuin vanhoja opiskelijoita osallistumaan tapahtumiin. Hän on oman vuosikurssin näkyvimpiä henkilöitä yliopistoyhteisössä. Vanhasen opinnot ovat edenneet aikataulussa ja hyvin arvosanoin. Hän on valmistunut tekniikan kandidaatiksi viime vuonna”, kerrotaan Rauhala-klubilta. Näillä perusteilla Rauhala-klubi ehdotti vuoden opiskelijaksi Veronica Vanhasta. Oulun Yliopistoseura ry valitsee palkittavan Rauhala-klubin esityksestä.
Opiskelijaelämää
Vanhanen päätyi tuotantotalouden opintoihin kotikaupunkiinsa kahdesta syystä. Lukion opinto-ohjaaja suositteli alaa ja olihan hän kiinnostunut tekniikasta, ihmisen toiminnasta ja kestävästä liiketaloudesta ja Vanhasella oli jo valmiiksi läheiset ihmiset Oulussa sekä työpaikka. Näiden lisäksi hyvät tarinat Oulun opiskelijaelämästä vakuuttivat, ettei kotikaupungista tarvitse poistua opintojen jatkamiseksi.
Fuksivuonnaan Veronica Vanhanen oli kiinnostunut kiltatoiminnasta ja halusi olla osana sitä. Ensimmäinen kosketus toimintaan oli, kun hän päätyi kiltahuonevastaavaksi osittain sattuman ja kovan suostuttelun takia. Kiltahuonevastaavan tehtäviin kuului muun muassa opiskelijoiden kahvin ja herkkujen riittävyydestä huolehtiminen.
Fuksivuoden jälkeen Vanhanen piti vastaavan tehtävistä välivuoden, jonka aikana hän kävi itse tapahtumissa aktiivisena kiltaisena. Välivuonna kiinnostus killan hallituksen toimintaan kasvoi ja ajatuksia syntyi siitä, miten ainejärjestön toimintaa voisi parantaa ja miten opintoja voisi kehittää opiskelijan näkökulmasta.
“Ainejärjestö on minusta opiskelijoiden opiskeluaikojen yksi tärkeimmistä tukipilareista, joka yhdistää alan opiskelijoita ja joka parhaimmillaan onnistuu edistämään kiltalaisten hyvinvointia”, Vanhanen kertoo.
Välivuoden jälkeen Vanhanen jatkoi kiltatoiminnassa opintovastaavana toimien yhteyshenkilönä opiskelijoiden ja opetushenkilöstön välillä.
Aktiivinen elämä opintojen ulkopuolella
Vuodesta 2011 asti valitulta Vuoden opiskelijalta odotetaan opintojen hyvän etenemistahdin lisäksi opiskeluaikana osoitettua aktiivisuutta opiskelijoiden ja yliopistoyhteisön hyväksi. Vuoden opiskelija innostaa, motivoi ja tsemppaa muita toiminnallaan.
Opintojen aikana Vanhanen oli mukana järjestämässä urheiluiltoja Toppilan Reeniksellä ja after work -tapahtumia Teerenpelissä. Tapahtumat olivat suosittuja aikana, jolloin kokoontumista rajoitettiin. Sosiaalisia ja yhteisöllisyyttä edistäviä hetkiä vietettiin myös sulkapallon, tenniksen kuin lautapelien ja leffailtojen parissa.
“Mun mielestä on tärkeää, että opiskelijayhteisössä on tarjolla monenlaista ja monipuolista tekemistä, jotta kaikilla olisi mahdollisuus osallistua johonkin heitä kiinnostaviin juttuihin, oli se sitten Niittyaroon ulkojäille ja Nallisporttiin sulispeleille meneminen tai ylipäätään opiskelijatapahtumiin esimerkiksi sitsit, suunnistukset ja soutuihin osallistuminen”, Vanhanen kertoo.
Vanhasen motivaatio ihmisten yhteen tuomiselle juontuu hänen positiiviseen kokemukseensa siitä, miten vanhemmat opiskelijat ottivat hänet ja muut vuosikurssilaiset vastaan ja mukaan hengailemaan yhteisiin tapahtumiin. Opiskelijakollegoiden kesken vallitsi lämmin ja mukaan ottava henki.
Tapahtumista on jäänyt hyviä muistoja ja tarinoita kerrottavaksi. Eräs hauska sattumus oli, kun opiskelijatapahtuman aikana ilmoille heitetty ehdotus kävi toteen ja opiskelijaporukka hankki liput ex tempore -reissulle Italiaan.
“Uudenvuodenlupauksen mukaisesti sanoin joo ein sijasta. Ostettiin liput ja seuraavana päivänä kaduinkin jo lähtemispäätöstäni, koska en yleensä ole kovin spontaani tällaisissa asioissa”, Vanhanen kertoo.
”Lähtöpäivä tuli ja heti kun juna lähti liikkeelle, niin huolet hävisivät ja tuli tehtyä varmaan yksi hauskimmista reissuista. Meitä oli reissussa mukana opiskelijoita kolmelta eri vuosikurssilta ja en edes tuntenut kunnolla kaikkia matkakumppaneitani. Nykyään olemme todella hyviä ystäviä”, hän jatkaa.
Oulusta Helsinkiin
Veronica Vanhanen muutti kesällä Helsinkiin viimeistelemään tuotantotalouden diplomityötä ja tekemään oman alan töitä. Hän myös aloitti kauppatieteen opinnot Aalto-yliopistossa. Jo hakiessa tuotantotalouden opintoihin mietinnässä oli pitkään toisena vaihtoehtona kauppatieteiden opinnot.
“Mietin pitkään näiden alojen välillä ja nyt pystyin valitsemaan molemmat!”
Hetken aikaa työelämässä oltuaan Vanhanen huomasi kiinnostuksen taloudellisia ilmiöitä kohtaan kasvaneen ja hän halusi oppia ymmärtämään syvemmin lukuja ja strategiatyötä. Tuotantotalouden opintojen aikana käyty strategiakurssi sinetöi päätöksen hakeutua kauppatieteiden pariin.
“Ymmärtääkseni myös DI + KTM opintojen yhdistäminen on kasvanut yleisestikin. Olen myös luonteeltani utelias ja mentaliteetiltani aina ollut halukas oppimaan uusia asioita ja kehittämään itseäni, joten opintojen syventäminen tuntui aika luonnolliselta. Tiedä sitten, jos joskus vielä päädyn opiskelemaan psykologiaa, koska olen kiinnostunut siitäkin.”
Opiskelupaikka Aalto-yliopistosta aukesi keskiarvon, hakukirjeen ja haastattelun kautta.
Vapaa-ajallaan Vanhanen on edelleen aktiivinen ihmisten yhteen tuoja. Hän viettää aikaa ystävien kanssa lenkkeillen ja kuntosalilla. Vanhanen on kilpaillut taitoluistelussa SM-tasolla ja tulevaisuuden haaveisiin kuuluu myös valmentaminen taitoluistelun parissa. Opintojen, työelämän ja tasapainoisen arkielämän yhdistäminen vaatii kuitenkin suunnittelua.
“Kaksi tärkeintä pilaria tästä kaikesta selviämiseen on tasapaino ja priorisointi. Priorisointi on tärkeää, jotta ajanhallinta onnistuu ja tiedostan, että kaikkea en voi sataprosenttisesti tehdä, koska muuten loppuisi vuorokaudesta tunnit kesken. Tasapainolla tarkoitan elämänhallintaa ja vastapainoa velvollisuuksille eli minun tapauksessani sopivasti liikuntaa, sosiaalista toimintaa ja omaa aikaa – näiden tärkeys on korostunut viime vuosina aika paljon.”
Sosiaalinen kilta on rikkaus
Vanhanen vierailee ajoittain Oulussa tapaamassa niin vanhoja kuin uusia kiltalaisia. Muihin tekniikan alan kiltoihin verrattuna tuotantotalouden kilta on pieni, sillä sinne valitaan vuosittain vain 45 kandiopiskelijaa ja noin 20 maisteria. Vanhanen kertoo, että pienessä killassa on ollut helppo tutustua kaikkiin ja se on ollut opiskelijoille rikkaus.
Tulevaisuuden puolesta Vanhanen ei aio stressata. Hän uskoo, että asioilla on tapana järjestyä ja ”go with the flow” kuvastaa parhaiten vuoden oppilaaksi valitun Vanhasen suhtautumista tulevaan. Lähitulevaisuuden haaveissa on kuitenkin työskennellä yrityksessä, jonka kanssa arvot kohtaa ja työssä pääsee hyödyntämään omaa osaamista.
“Alustavasti aion keskittyä työuran luomiseen ja kehittämiseen jonkin aikaa ja katson sitten paljon myöhemmin, että kiinnostaako esimerkiksi väikkärin tekeminen. Mutta kyllä nyt ainakin tuntuu siltä, että taitaa opiskelut riittää minulle tältä osin ja katse on vahvasti työelämään siirtymisessä, vaikka opiskeluajat kuinka kivaa aikaa onkin.”
VERONICA VANHANEN
Valittiin vuoden opiskelijaksi 8. marraskuuta 2024.
Ikä 25-vuotias
Asuu Helsingissä poikaystävän kanssa
Viidennen vuoden tuotantotalouden opiskelija, tekniikan kandi, opiskelee Aalto- yliopistossa kauppatieteitä.
Harrastaa lenkkeilyä, kuntosalia ja taitoluistelua.
Kilpaillut taitoluistelussa SM-tasolla ja haaveena lajin valmentaminen.
Julkaistu
SHARE
Sanna Niemi
Olen muutaman mutkan kautta Ouluun päätynyt journalismin opiskelija. Kahvilat, kulttuuri, ihmiset, erilaiset urheilulajit sekä reissut iskee ja inspiroi tällä hetkellä.
