Mikä on yritysten, työpaikkojen ja järjestöjen tärkein voimavara? Ihmiset tietenkin.
Vaikka toisinaan tämä saattaa olla vain juhlapuheiden sanahelinää, fakta on, että hyvät ja ihmisiin panostavat työpaikat ja vapaaehtoispestit vetävät uusia toimijoita puoleensa. Yhtään toimintaa, tapahtumaa tai vaikuttamista ei synny ilman osaavia ihmisiä. Organisaatiot voivat kehittyä vain siten, että sen osana olevat ihmiset kasvavat ja kehittyvät tehtävissään. Jotta ihmiset voivat kukoistaa pesteissään, tarvitsemme sanahelinän sijaan tekoja.
Suoritan parhaillaan työni ohessa johtamisen erikoisammattitutkintoa. Tutkinto koostuu lähikoulutuspäivistä, mentoroinnista, työpaikalla suoritettavista näytöistä ja henkilöstöjohtamiseen liittyvästä projektista. Toukokuussa pääsin pohtimaan henkilöstöjohtamista kahdeksi päiväksi yhdessä muiden kurssilaisten kanssa. Tämä kirjoitus pohjautuu pitkälti näiden päivien pohdintoihini.
Ennen uskoin, että en ole hyvä ihmisten kanssa, ja siksi johdan mieluummin asioita tai kokonaisuuksia kuin ihmisiä. Olen oppinut, että kaikki asiat, joihin yritämme elämässämme vaikuttaa, ovat vuorovaikutusta ja ihmissuhdetyötä. Asioita ei voi johtaa, ellei ole hyvä ihmisten kanssa. Tätäkin puolta voi onneksi harjoitella ja kehittää – opiskeluprojektit, vapaaehtoistehtävät ja työnteko antavat oivia mahdollisuuksia kehittää näitä taitoja jo opiskeluaikana.
Hyvältä johtajalta odotetaan paljon: läsnäoloa, empatiaa, jämäkkyyttä, tavoitteiden asettamista, päätösten tekemistä ja perustelemista, työnkuorman jakamista, ongelmatilanteisiin puuttumista, kannustamista ja palautteen antoa. Tätä kaikkea ei tarvitse osata heti, vaan näissä voi kehittyä pikkuhiljaa.
Hyväkään johtaja ei onnistu aina, ja epäonnistumiset ovat osa matkaa. Myös käsitykseni itsestäni on muuttunut matkan varrella. Omat hyvät puoleni johtajana ovat tavoitteiden asettamisessa ja tuloksellisuuden hakemisessa. Osaan suunnata ihmiset kohti näitä tavoitteita. Johtajana ja ihmisenä kasvaminen ei toki pääty vielä tähän.
Ihmiset tarvitsevat ympäristön, jossa he voivat toteuttaa itseään. Nuoret arvostavat yhä enemmän työpaikassa hyvää ilmapiiriä. He kaipaavat välittämisen kulttuuria: kunnioitusta, ystävällistä työilmapiiriä ja urakehitystä tukevia johtajia.
Hyvinvointia työyhteisössä tai järjestön hallituksessa ei rakenneta kerran tai kahdesti vuodessa pidettävillä virkistyspäivillä, vaan se rakennetaan hyvällä arjella. Hyvä arki on sitä, että jokainen saa ja antaa palautetta, onnistumisista saa kiitosta tai palkinnon ja työkuorma on kohtuullinen.
Ylioppilaskunnassa palautekulttuuria on arkipäiväistetty pystyttämällä kehuseinä toimiston käytävälle, viikottaisilla onnistumiskahveilla sekä pääsihteerin ja työntekijöiden kahdenkeskeisillä, noin kerran kuukaudessa pidettävillä minikehityskeskusteluilla eli kuukausijutteluilla. Asetamme yhdessä työntekijöiden kanssa työn tavoitteet seuraavalle vuodelle tai puolelle vuodelle. Myös hallituksen puheenjohtaja käy hallitusten jäsenten kanssa kehityskeskustelut pari kertaa vuoden aikana.
En väitä, että virkistyspäivät tai illanistujaiset olisivat täysin hyödyttömiä. Parhaimmillaan ne tukevat hyvää arkea ja nostattavat yhteishenkeä. Ne voivat olla myös osa palkitsemista onnistumisista ja hyvin vedetystä vuodesta.
Palkitseminen voi olla myös jotain ihan muuta. Osallistumismaksu johonkin osaamisen kehittymistä tukevaan seminaariin tai koulutukseen, kehukortin tekeminen, yhteisten liikuntahaasteiden järjestäminen tai leffaliput hyvin suoritetusta projektista. Vähällä rahallakin voi saada todella hyvän mielen onnistujille ja tsemppareille.
