Aktivismia kiitos!

Mukavuudenhaluinen nykyihminen tyytyy sosiaalisen median päsmäröintiin oikean aktivismin sijasta. Maailmankuulu toisinajattelija, yksi eniten siteerattu modernin ajan akateemikko ja Massachusettsin teknillisen korkeakoulun kieliteteen emeritusprofessori Noam Chomsky totesi 4. toukokuuta 2021 Yhdysvaltalaisen Fordhamin yliopiston opiskelijoiden järjestämässä Zoom-keskustelutilaisuudessa hyytävän näkemyksensä:  “Teidän sukupolvenne joutuu päättämään jatkaako organisoitunut ihmisyhteiskunta olemassaoloaan, vai ei. Meidän on päätettävä juuri nyt, jatkuuko itsetuhon ja […]

Mukavuudenhaluinen nykyihminen tyytyy sosiaalisen median päsmäröintiin oikean aktivismin sijasta.

Maailmankuulu toisinajattelija, yksi eniten siteerattu modernin ajan akateemikko ja Massachusettsin teknillisen korkeakoulun kieliteteen emeritusprofessori Noam Chomsky totesi 4. toukokuuta 2021 Yhdysvaltalaisen Fordhamin yliopiston opiskelijoiden järjestämässä Zoom-keskustelutilaisuudessa hyytävän näkemyksensä: 

“Teidän sukupolvenne joutuu päättämään jatkaako organisoitunut ihmisyhteiskunta olemassaoloaan, vai ei. Meidän on päätettävä juuri nyt, jatkuuko itsetuhon ja lajituhon kehitys sellaiseen käännekohtaan, josta ei ole paluuta, vai ponnistelemmeko realististen, toteutettavien ja ulottuvilla olevien ratkaisujen kautta, emme ainoastaan ihmiskunnan selviytymiseen, vaan kaikille parempaan elämään.”

Ajatus siitä, että nykyinen sukupolvi ratkaisee inhimillisen elämän jatkuvuuden herättää varmasti muutakin kuin vastuuntuntoa. Pelkoa esimerkiksi. Mutta Chomsky on oikeassa. Ihmiskunnalla on oikeastaan kolme suurta haastetta: ympäristökriisi, sosiaalis-taloudellinen epätasa-arvo ja joukkotuhoaseiden uhka.

Hallitustenvälisen ilmastopaneeli IPCC:n huhtikuun alussa julkaiseman raportin mukaan ihmiskunnan on toteutettava merkittäviä päästövähennyksiä kymmenen vuoden kuluessa pysäyttääkseen ilmaston lämpeneminen kriittisenä pidettyyn kahteen asteeseen. Hyväntekeväisyysjärjestö Oxfamin mukaan vuonna 2020 maailman 2153 miljardööriä omistivat enemmän varallisuutta kuin 4,6 miljardia ihmistä varallisuusportaan pohjalla. Bulletin of the Atomic Scientists -julkaisu arvioi tammikuussa ihmisen aiheuttaman joukkotuhon todennäköisemmäksi kuin kylmän sodan aikana asettamalla niin sanotun Tuomionpäivän kellon vain sadan sekunnin päähän “keskiyöstä”.

Yhteiskunnallisiin epäkohtiin on vaikutettu aikaisemminkin. Inhimillistä kehitystä on edistetty historian varrella parhaiten aktivismin avulla. Abolitionistit ajoivat orjuuden lopettamista, suffragetit naisten äänioikeutta, työväenjärjestöt turvallisia työoloja ja parempaa palkkaa. Nämä asiat ovat toteutuneet suuressa osassa maailmaa. Suomessa vaadittiin vuonna 1905 suurlakolla yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta ja se saatiin ensimmäisenä Euroopassa.

Aktivismilla on saavutettu paljon, vaikka sen harjoittajat ovat olleet usein omana aikanaan hyljeksittyjä toisinajattelijoita. Kansalaisoikeusaktivisti ja pastori Martin Luther King Jr. oli eläessään mielipiteitä jakava ja jopa vihattu hahmo. Etelä-Afrikan rotuerottelun vastainen aktivisti Nelson Mandela oli suuren osan elämästään vangittuna mielipiteidensä vuoksi ja häntä pidettiin kotimaansa lisäksi osassa länsimaista terroristina. Mandela pääsi vankilasta vuonna 1990, voitti Nobelin rauhanpalkinnon työstään rotuerottelun päättämiseksi vuonna 1993 ja tuli valituksi Etelä-Afrikan presidentiksi vuonna 1994. Yhdysvallat poisti Mandelan terroristien listaltaan vasta vuonna 2008.

Sinunkin epäsuosittu ajatuksesi voi olla jonkun ajan päästä valtavirtaa. Edesmennyt brittiläinen parlamentaarikko Tony Benn määritti viisi kysymystä, jotka valtaapitäville tulisi esittää: Mitä valtaa sinulla on, mistä olet sen saanut, kenen intressien vuoksi käytät sitä, kenelle olet vastuussa ja miten pääsemme sinusta eroon? Viimeinen kysymys on erityisen tärkeä. Edistys on vaatinut tähän mennessä sitä, että ihmiset ovat uskaltaneet kyseenalaistaa, vaatia parempaa, organisoitua ja tarvittaessa protestoida vallitsevaa järjestelmää vastaan. Me saamme elää paremmin, nauttia kansalaisoikeuksista ja esimerkiksi äänestää, koska joku joskus uskalsi olla eri mieltä ja aikaansa edellä. Lopulta eliittien on ollut pakko omaksua uudet ajatukset, koska omaksumatta jättäminen olisi johtanut siihen, että heistä hankkiudutaan eroon.

On hyvä, että meidän aikanamme on ihmisoikeusaktivisti Malala Yousaftzain ja ilmastoaktivisti Greta Thunbergin kaltaisia ihmisiä, jotka eivät hyväksy asioita sellaisena kuin ne ovat. He ovat esimerkkejä meille muille.

Esimerkkejä sikäli, kun kontrasti heidän harjoittamansa aktivismin ja turhanpäiväisen some-aktivismin välillä ei voisi olla suurempi. Ajallemme on tyypillistä, että yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa lyhytaikaiset osallistumistavat, kuten kansalaisaloitteiden allekirjoittaminen, mutta myös sosiaalisen median spontaanisti syntyvät ilmiöt ovat suosittuja samalla, kun sitoutuneempi osallistuminen on menettänyt suosiota. Järjestöjen, puolueiden ja ammattiliittojen jäsenmäärät ovat laskeneet kulta-ajoista, kuten myös äänestysaktiivisuus vaaleissa.

Uusissa menetelmissä on varmasti hyvätkin puolensa, esimerkiksi uusien paikasta riippumattomien “verkostorakenteiden” synnyttämisessä, kuten joku politiikan tutkija sanoisi. Osalle ihmisistä näyttää kuitenkin muodostuneen harhaluulo, että sosiaalisen median aktiivisuus olisi yhtä vaikuttavaa kuin reaalitodellisuuden osallistuminen. Ilmeisesti ihmiset luulevat tekevänsä jotain merkittävää vaihtamalla profiilikuvaansa milloin minkäkin maan lipun värit, tykkäämällä jostain julkaisusta, käyttämällä pinnalla olevaa “hästägiä” tai taivastelemalla samaa mieltä olevien kanssa jollakin palstalla, kuinka eri tavalla ajattelevat ovat väärässä ja tyhmiä.

Internet-ajan mukavuudenhaluisten ihmisten mielessä maailma muuttuu yhtä helposti kuin Woltista saa ruokaa: ilman, että tarvitsee ajatella liikaa tai nostaa hanuriaan penkistä. Motivaattorina toimii tykkäyksistä ja huomiosta syntyvä lyhyt dopamiiniryöppy aidon yhteiskunnallisten muutosten aikaansaamisen sijaan.

Päsmäröinti somessa ei ole aktivismia. Se oli aktivismia, kun vuonna 1970 Helsingin yliopiston opiskelija-aktiivit Erkki Tuomioja ja Ilkka-Christian Björklund joutuivat putkaan osoittaessaan mieltä Persian diktaattori shaahi Reza Pahlavia vastaan. Shaahi vieraili tuolloin presidentti Urho Kekkosen luona.

Eräs eläköitynyt Oulun yliopiston tieteiden ja aatteiden historian lehtori toivoi pari vuotta sitten, että opiskelijat uskaltaisivat olla nykyään enemmän radikaaleja. Nykyiset yliopisto-opiskelijat ovat kieltämättä aika laimeita suhteessa sukupolveen, joka osallistui Helsingin vanhan ylioppilastalon valtaamiseen. 

Entisellä ylä-asteen historian ja yhteiskuntaopin opettajallani vuosikymmen sitten oli periaate, että jos oppilas organisoi mielenosoituksen, hän sai yhteiskuntaopin numeroksi kympin. Sama opettaja myös valitteli, ettei hän veljiensä tavoin ollut koskaan joutunut putkaan. Opettaja ilmoittikin tavoitteekseen joutua putkaan ennen 60-vuotissyntymäpäiväänsä.

Tässä on ideaa. Haluatko siis muuttaa maailmaa? Jätä sosiaalisen median tekovaikuttaminen, järjestä mielenosoitus ja joudu putkaan. Jos syy on oikein hyvä, järkevät ihmiset kyllä ymmärtävät. Ja halu taata inhimillisen elämän ja sivilisaation jatkuvuus on hyvä syy. Niin hyvä, että saatan jopa liittyä seuraan.

Waltteri Niiranen

Filosofian maisteri pääaineena yleinen historia. Asiakeskeinen radikaali. Humoristi ja humanisti, joka tykkää 90-luvun Simpsoneista ja kissoista.

Lue lisää:

”Ei tuumaakaan itään” – Saksojen yhdistymisen aave kummittelee Euroopan yllä

Venäjän 24. helmikuuta aloittama sota Ukrainassa on nostanut idän ja lännen välit kansainvälisen politiikan kuumimmaksi puheenaiheeksi. Ennen hyökkäystään presidentti Vladimir Putin vaati – vakavissaan tai vähemmän – Naton itälaajenemisen pysäyttämistä. Putin viittasi sodanjulistuspuheessaan lännen pettäneen lupauksensa olla laajentamatta sotilasliittoa. Sodan jylistessä ei tule ajatelleeksi, että nykyisen kriisin taimi on istutettu jo yli 30 vuotta sitten […]

Venäjän 24. helmikuuta aloittama sota Ukrainassa on nostanut idän ja lännen välit kansainvälisen politiikan kuumimmaksi puheenaiheeksi.

Ennen hyökkäystään presidentti Vladimir Putin vaati – vakavissaan tai vähemmän – Naton itälaajenemisen pysäyttämistä. Putin viittasi sodanjulistuspuheessaan lännen pettäneen lupauksensa olla laajentamatta sotilasliittoa. Sodan jylistessä ei tule ajatelleeksi, että nykyisen kriisin taimi on istutettu jo yli 30 vuotta sitten toisessa historiallisessa tapahtumasarjassa: Saksojen yhdistymisessä.

Saksojen yhdistyminen mullisti Euroopan

Toisen maailmansodan vuonna 1945 hävinnyt Saksa oli jaettu voittajavaltioiden kesken kahtia. Länsi-Saksa kuului sotilasliitto Natoon ja Yhdysvaltain johtamaan länsiblokkiin. Itä-Saksa kuului Neuvostoliiton itäblokkiin ja vastaavaan sotilasjärjestöön Varsovan liittoon. Loppuvuodesta 1989 Itä-Saksassa puhjenneet levottomuudet, kaatoivat kommunistihallituksen ja kahta maailmaa vuosikymmenet jakanut Berliinin muuri murrettiin.

Marraskuussa 1989 Länsi-Saksan liittokansleri Helmut Kohl teki uhkarohkean avauksen esittelemällä kymmenen kohdan ohjelman, jolla tähdättiin Saksojen välisen yhteistyön syventämiseen ja lopulta yhdistymiseen.

Ajatus yhtenäisestä Saksasta ei ollut suosittu. Se vaatisi hyväksynnän Natsi-Saksan kukistaneilta ja maan jakaneilta liittoutuneilta. Neuvostoliiton lisäksi Iso-Britannia ja Ranska vastustivat entisen vihollisensa uutta yhdentymistä. Saksalaislehti Der Spiegelin vuonna 2010 haltuunsa saamat salaiset asiakirjat osoittavat, että ehtona yhdistymiselle Ranska vaati yhteisvaluutan luomista sen ja Saksan välille. Saksojen yhdistymiseen pohjautuu siis myös euron synty.

Asiakirjat valaisevat lännen lupauksia

Yhdysvaltalaisen George Washingtonin yliopiston National Security Archives on 12. joulukuuta 2017 julkaissut Svetlana Savranskayan ja Tom Blantonin tutkimuksiin perustuvan artikkelin kolmen vuosikymmenen takaisista suurvaltajohtajien keskusteluista.  Salauksesta poistuneita yhdysvaltalaisia, brittiläisiä, ranskalaisia, saksalaisia ja venäläisiä diplomaattisia asiakirjoja lähteenä käyttänyt julkaisu valaisee tapahtumia Saksojen yhdistymisen ympärillä. Julkaisu ja lähdeaineistot ovat tarkasteltavissa National Security Archivesin nettisivuilla.

Tammikuun 31. päivä vuonna 1990 Länsi-Saksan ulkoministeri Hans-Dietrich Gencher piti puheen, jossa hän teki oman aloitteensa kahden Saksan yhdistämiseksi. Ehdoksi hän esitti, että Nato ei laajenisi yhdistymisen jälkeen lähemmäs Neuvostoliiton alueita. Ulkoministerin ajatukset omaksuttiin nopeasti myös Yhdysvalloissa.

Helmikuun 9. päivä vuonna 1990 Yhdysvaltain ulkoministeri James Baker tapasi Neuvostoliiton johtajan Mihail Gorbatshovin ja ulkoministeri Eduard Shevardnadzen Moskovassa. Asiakirjoista käy ilmi, että ulkoministeri Baker vakuutti neuvostojohdon edustajille, ettei Yhdysvaltain pyrkimyksenä ollut laajentaa Naton puitteita “tuumaakaan itään”. Baker kysyi Gorbatshovilta, sallisiko Neuvostoliitto yhtenäisen Saksan Naton ulkopuolella vai Naton jäsenenä ja varmistuksella olla laajentamatta liittokuntaa itään. Gorbatshov vahvisti laajentamattomuuden tärkeäksi. Seuraavana päivänä Gorbatshovin tavannut Länsi-Saksan Helmut Kohl kertoi saaneen tältä henkilökohtaisesti hyväksynnän yhtenäiselle Saksalle Naton jäsenenä.

Gorbatshovin myöntyminen ei ollut itsestäänselvyys. Hänen johtamansa maa oli joutunut Natsi-Saksan hyökkäyksen kohteeksi vuonna 1941 ja sodassa sai surmansa lähes 20 miljoonaa neuvostoliittolaista. Sodan jälkeen Nato ja Varsovan liitto olivat vihollisia ja elivät jopa ydinsodan uhan alla. Länsi-Saksaan oli sijoitettu Yhdysvaltain ydinaseita. Neuvostoliiton myöntyminen oli historiallinen käänne.

Saksojen yhdistymissopimus allekirjoitettiin Moskovassa 12. syyskuuta 1990 “kaksi plus neljä” -kokoonpanolla. Mukana olivat Saksat ja neljä maailmansodan voittajaa. Tätä edelsi myös Länsi-Saksan tukipaketti talousuudistuksia tehneelle Neuvostoliitolle. Entisen Itä-Saksan alue määritettiin sopimuksessa Nato-joukoista vapaaksi alueeksi Neuvostoliiton vedettyä joukkonsa.

Hallinnot vaihtuivat ja kuviot muuttuivat

Muita sopimuksia Natosta tai Itä-Euroopan maista ei tuolloin tehty. Yhdistymissopimus toteutettiin kuitenkin olosuhteissa, joissa länsijohtajat olivat vakuuttaneet Gorbatsoville, ettei länsi uhkaa Neuvostoliittoa, Nato ei laajenisi “tuumaakaan itään” ja Neuvostoliitto sisällytettäisiin länsivaltojen kanssa Euroopan turvallisuusrakenteisiin. Gorbatshov tavoitteli aseriisuntaa, Neuvostoliiton poliittista uudistumista ja integroimista eurooppaan. Visiotaan hän kutsui nimellä “yhteinen eurooppalainen koti”. Vakuutteluissa olivat mukana muun muassa USA:n presidentti George H.W. Bush, joka tuki Gorbatshovin uudistuksia taatakseen muutosten vakauden ja rauhanomaisuuden. Hän jopa kehotti Ukrainaa hylkäämään ajatukset itsenäisyydestä niin sanotussa Kiovan kana-puheessaan elokuussa 1991.

Neuvostoliitto kuitenkin hajosi samana vuonna. USA:n presidentiksi valittiin vuonna 1992 Bill Clinton. Venäjää johti tuossa vaiheessa Boris Jeltsin. USA:n ulkoministeri Christopher Warren vakuutti vuonna 1993 Jeltsinille, että Naton rauhankumppanuus-ohjelma olisi vaihtoehto Naton laajentumiselle ja Venäjä pääsisi mukaan uuteen euroatlanttiseen turvallisuusratkaisuun. National Security Archivesin Savranskayan ja Blantonin 16. maaliskuuta 2018 julkaisemat jatkoselvitykset tuovat ilmi, että USA:ssa alettiin kaikesta huolimatta suunnittelemaan sotilasliiton laajentumista entisiin Itä-Euroopan kommunistimaihin, kuten Puolaan, Tsekkiin ja pidemmälle.

Jeltsin alkoi epäillä USA:n suhtautuvan alentuvasti tai hylkäävästi Venäjän turvallisuuspoliittiseen integraatioon ja lännen suunnittelevan Venäjän uudelleeneristämistä. Vaihtoehtona Jeltsin esitti Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJ:iä pohjaksi euroopan turvallisuusarkkitehtuurille. Kritiikissään hän esitti Naton laajentumisen Saksojen yhdistymisen hengen vastaiseksi. Maassa nousi merkittävää Nato-vastaisuutta ja parlamenttiin Duumaan perustettiin vuonna 1996 puoluerajat ylittävä Nato-vastainen toimikunta. USA:ssa huippudiplomaatti George Kennan varoitti vuonna 1997 Naton laajentumisen johtavan Venäjän militarisaatioon ja demokratiakehityksen pysähtymiseen.

Lännen ja Venäjän kriisiytyneet välit eivät ole uusi ilmiö. Nykytilanteen taustavaikuttimena on epäonnistunut yritys hallita suurvaltojen välistä voimatasapainoa kylmän sodan jälkeisessä Euroopassa. Olisiko nykyinen Ukrainan sota voitu välttää, jos Nato ei olisikaan laajentunut “tuumaakaan itään”? Jos Eurooppaan olisikin perustettu uusi turvallisuusyhteisö, jonka jäsen Venäjä olisi ollut? Vaikea sanoa. Voidaan todeta, että toisenlaiset ratkaisut olisivat ainakin antaneet edellytykset kestävämmälle turvallisuuspolitiikalle. Mikään oikeutus Ukrainaan hyökkäämiselle vanhasta lupauksesta luopuminen ei tietenkään ole. Menneitä ratkaisuja voi tarkastella kriittisesti, mutta sivistyneet ihmiset pyrkivät ratkaisemaan vaikeatkin kiistat diplomatian eivätkä väkivallan keinoin.

Waltteri Niiranen

Filosofian maisteri pääaineena yleinen historia. Asiakeskeinen radikaali. Humoristi ja humanisti, joka tykkää 90-luvun Simpsoneista ja kissoista.

Lue lisää:

”Hyvällä opettajalla on luovuutta ja motivaatiota opettaa” – Elina Niemitalo-Haapola on vuoden 2021 Jäätävän hyvä opettaja

Vuoden 2021 Jäätävän hyväksi opettajaksi valittu Elina Niemitalo-Haapola työskentelee logopedian yliopistonlehtorina ja tutkinto-ohjelma vastaavana. Luento-opetuksen ohella Niemitalo-Haapola ohjaa opiskelijoiden kandidaatintutkielmia ja graduja. Lisäksi hän ohjaa logopedian opintoihin kuuluvia terapiajaksoja. Valinnan Jäätävän hyvästä opettajasta teki Oulun Yliopiston ylioppilaskunnan hallitus. Palkinnon saajaksi sai ehdottaa opettajaa miltä tahansa koulutusalalta. Kaikkiaan ehdotuksia tuli 25, joista OYY:n karsinnan jälkeen jatkoon […]

TEKSTI Waltteri Niiranen

KUVAT Tuuli Heikura

Vuoden 2021 Jäätävän hyväksi opettajaksi valittu Elina Niemitalo-Haapola työskentelee logopedian yliopistonlehtorina ja tutkinto-ohjelma vastaavana. Luento-opetuksen ohella Niemitalo-Haapola ohjaa opiskelijoiden kandidaatintutkielmia ja graduja. Lisäksi hän ohjaa logopedian opintoihin kuuluvia terapiajaksoja.

Valinnan Jäätävän hyvästä opettajasta teki Oulun Yliopiston ylioppilaskunnan hallitus. Palkinnon saajaksi sai ehdottaa opettajaa miltä tahansa koulutusalalta. Kaikkiaan ehdotuksia tuli 25, joista OYY:n karsinnan jälkeen jatkoon valikoitui seitsemän kandidaattia. OYY:n hallitus teki valinnan 3.3.2022 pitämässään kokouksessa ja se julkistettiin OYY:n Annos-vuosijuhlilla 9. huhtikuuta.

Niemitalo-Haapola on opiskellut ja valmistunut itsekin Oulun yliopistosta. Kiimingin lukiosta ylioppilaaksi kirjoittaneelle Oulussa opiskelu oli aikoinaan luontainen vaihtoehto. Alavalinta ei kuitenkaan ollut itsestään selvä. Logopediaan hän päätyi omien sanojensa mukaan, koska häntä kiinnostivat alan opiskelussa sopiva yhdistelmä logopedian, psykologian, lääketieteen ja fonetiikan opintoja.

Niemitalo-Haapola koki alan ihmisläheiseksi ja sopivan siksi myös kaltaiselleen vuorovaikutuksesta pitävälle ihmiselle. Alan ydin onkin hänen mukaansa juuri vuorovaikutuksessa. Niemitalo-Haapolan ura on kulkenut sittemmin myös suuntaan, jota hän ei aluksi osannut ennustaa.

Jäätävän hyvä opettaja Elina Niemitalo-Haapola

“Muistan silloin aikoinaan ne keskustelut äitini kanssa. Nuoren lukiolaisen ehdottomuudella ajattelin, että opettajaa minusta ei ainakaan tule.”, hän naurahtaa.

Niemitalo-Haapola on työskennellyt kliinisissä puheterapeutin tehtävissä erilaisissa työyksiköissä ja sivutoimisena tuntiopettajana Oulun seudun ammattiopistossa. Lopulta hän halusi kuitenkin katsoa alaansa “eri vinkkelistä” ja pitää pienen tauon. Hän päätyi hakemaan yliopisto-opettajan paikkaa.

“Nyt sitä taukoa onkin kestänyt jo 14 vuotta”.

Niemitalo-Haapola kiitteleekin työnantajaansa mahdollisuudesta suorittaa kaikkiaan 60 opintopisteen verran pedagogisia opintoja, joka hänen mukaansa on antanut toisaalta kykyä teoreettiseen pedagogiseen ajatteluun, mutta myös konkreettisia käytännön ajatuksia. 

“Kyllä sieltä on paljon siihen omaan työkalupakkiin tullut”.

Ajattelin, että opettajaa minusta ei ainakaan tule.

Niemitalo-Haapola kokee monipuolisen työnsä rikkautena. Työviikon aikana on mahdollisuus tehdä hyvin erilaisia työtehtäviä. Hän kuvaa olevansa kuin jonglööri, jolla on jatkuvasti useampi pallo ilmassa samaan aikaan. 

Liikaa rikkonaisuutta hän kuitenkin pitää työssään riskinä, jota tulee välttää: “Mitä enemmän on palloja, sitä suurempi on myös riski pallojen tipahtamiseen”, hän toteaa. Periodirakenne yliopistossa helpottaa työn järjestelyä.

Logopedia on varsin nuori ala ja Oulun yliopiston logopedian tutkimusyksikkö juhlii tänä vuonna 40-vuotista taivaltaan. Sinä aikana on saatu paljon uutta tutkimustietoa. Niemitalo-Haapolan aloittaessa työuransa 2000-luvun alussa painottui vahvasti terapeutin ja asiakkaan välinen yksilöterapia. Sen jälkeen alalla on alettu puhua aikaisempaa enemmän yhteisön ohjaamisesta ja osallistamisesta sekä ennaltaehkäisyn tärkeydestä. Yhä enemmän puhutaan myös näyttöön perustuvasta päätöksenteosta ja työskentelystä sekä toimintakyvystä ja elämänlaadusta.

Opettajan työssä Elina Niemitalo-Haapola nostaa esille tavoitteellisuuden. Opettajan tulee tietää mitä on tekemässä ja miksi. Myös opetuksen linjakkuus on hänelle tärkeää. Suunnitelman, toteutuksen ja arvioinnin on oltava linjassa keskenään. Tärkeimmäksi asiaksi työssään hän kokee vuorovaikutuksen opiskelijoihin riippumatta siitä tapahtuuko se ohjaustilanteessa tai luennolla.

“Olen itse kokenut todella raskaana tämän etäopetusajan. Kun olen läppärilleni luennoinut, niin ei se ole minulle paljoa palautetta ja feedbackia antanut.”

Entä minkälainen persoona Niemitalo-Haapola on opettajana? 

“Haluaisin nähdä itseni helposti lähestyttävänä. Toisaalta haluan olla opettajana looginen. Haluan tuoda esille taustat opettamissani asioissa.”

Opetusmetodeista oleellinen on tavoitteellisuus. Kurssille ja oppimistehtäville on luennon alussa on selvitettävä oppimistavoitteet. 

“Ohjaustilanteissa ajattelen, että olen mukana tukemassa opiskelijaa. Vaikka välillä neuvotuttaa hiukan liikaa, niin tärkeää on viedä opiskelijan omaa ajatusta ja oivallusta eteenpäin.”

Opiskelijoiltaan Niemitalo-Haapola odottaa oma-aloitteisuutta ja aktiivisuutta.

“Vaikka olen ollut yliopistolla jo vuosia, niin minulla on vahva puheterapeutti-identiteetti. Ajattelen, että opiskelijani ovat tulevia kollegoitani. Yliopistosta valmistutaan pääasiassa vaativiin asiantuntijatehtäviin ja niissä tarvitaan aktiivista otetta.”

Pedagogiset taidot ja empatia puhuvat puolestaan

Oulun yliopiston ylioppilaskunta painotti Jäätävän hyvän opettajan valinnassa muun muassa opettajan innostavuutta, ammattitaitoa, loogisesti etenevää opetusta, moninaisia arviointimenetelmiä ja kykyä ottaa opiskelijoiden tarpeet huomioon joustavasti.

Ei siis ihme, että Niemitalo-Haapola on se keneen valinta lopulta osui. Valintaa varten kerätyssä opiskelijapalautteessa Niemitalo-Haapolaa kuvattiin innostavaksi lueonnoijaksi ja asiantuntevaksi logopediksi. Hänen kuvattiin hyödyntävän monipuolisesti moderneja opetusmenetelmiä. Erityisesti kiitosta hän sai erilaisten opiskelijoiden huomioon ottamisesta, joka koettiin korona aikana tärkeäksi ominaisuudeksi.

Opiskelijoiden mielestä hän on opiskelijalähtöinen opettaja, joka kehittää kursseja opiskelijapalautteen pohjalta. Arvostusta keräsivät oppimistehtävien monipuolisuus ja mahdollisuus päästä hyödyntämään osaamista käytännössä. Niemitalo-Haapolaa pidetään pedagogisesti korkeatasoinen opettaja, joka auttaa opiskelijaa oman tiensä löytämisessä.

Vapaa-ajalla perhearkea ja liikuntaa

Mutta opettajatkaan eivät ole vain opettajia. Miten Niemitalo-Haapola palautuu työpäivästään? Hän kertoo, että työstä palautumisessa Niemitalo-Haapolaa auttavat järjestötoiminta, normaali perheenäidin arki ja liikunta. Ulkona luonnossa liikkuminen, laskettelu talvisin ja pitkäaikainen rakas harrastus tanssillinen voimistelu auttavat jaksamaan.

Entä ketkä Elina Niemitalo-Haapolaa ovat inspiroineet eniten? Oman alansa logopedian kentältä hän nimeää väitöskirjaohjaajansa Eira Jansson-Verkasalon ja Teija Kujalan

“Väitöskirjaohjauksen lisäksi heiltä sai paljon kokemuksellista oppia opiskelijan kohtaamisesta, palautteen antamisesta, prosessin eteenpäin viemisestä ja kannustamisesta vaikeina hetkinä”, hän toteaa.

Henkilökohtaisessa elämässään Niemitalo-Haapolaa on inspiroinut eniten oma mummo, jolla on yli 90 vuoden iästä huolimatta ennakkoluuloton asenne oppimista kohtaan. “Kun mahdollisuus tuli, hän osallistui iPadin käyttökoulutukseen ja seuraa edelleen laitteella sisältöjä aktiivisesti. Hänellä on ollut 1920-luvulla syntyneenä melkoinen oppimisen taival yhteiskunnan muuttuessa.”

Mitä mieltä Elina Niemitalo-Haapola on valinnastaan Jäätävä hyväksi opettajaksi?

“Onhan tämä todella hieno ja upea palkinto ja olen otettu siitä, että opiskelijat ovat tätä halunneet minulle ehdottaa. Tämä on suuri kunnia myös koko logopedian yksikölle ja opetustyölle, jota teemme, sillä ideoimme ja toteutamme kursseja usean opettajan voimin. Mielettömän hienoa, että tällainen palaute ja tunnustus tulee. Ja iso kiitos kuuluu tietysti logopedian opiskelijoille, joiden kanssa on ilo tehdä töitä.”

Millainen sitten on hyvä opettaja? Elina Niemitalo-Haapolan mielestä resepti löytyy opetusmotivaatiosta, loogisuudesta ja luovuudesta:

“Hyvällä opettajalla on motivaatio opettaa ja loogista ajattelukykyä, jotta pystyy oivaltamaan, mikä on keskeistä. Tarvitaan myös luovuutta, jotta on kykyä käyttää erilaisia menetelmiä. Me ihmiset olemme vuorovaikutustavoiltamme erilaisia, joten ei ole yhtä oikeaa tapaa opettaa, mutta on hyvä olla tietoinen omasta tavastaan opettaa ja omasta vuorovaikutuksesta. Että on pysähtynyt välillä miettimään tätä.”

Kuka?

» Elina Niemitalo-Haapola.

» Logopedian yliopistonlehtori ja tutkinto-ohjelmavastaava Oulun yliopistossa.

» Kotoisin Kiimingistä

» Toiminut yliopisto-opettajana vuodesta 2008 lähtien.

Mikä?

» Jäätävän hyvä opettaja palkittiin Annos 62-vuosijuhlilla 9. huhtikuuta.

» Valintakriteereinä olivat innostavuus, asiantuntevuus, loogisesti etenevä opetus, osaamistavoitteiden selittäminen, opiskelijoiden tarpeiden huomioiminen ja monipuolisten arviointimenetelmien hyödyntäminen.

» Palkinto jaettiin kuudennen kerran. Aikaisemmin se on myönnetty Katja Sutelalle, Vesa-Matti Pohjaselle, Oliver Jardelle, Matti Niemelälle, ja Matti Kangaspuoskarille.

» Palkinnon saajaksi sai esittää ketä tahansa Oulun yliopiston opettajaa.

» Oulun yliopiston Ylioppilaskunnan hallitus teki valinnan kokouksessaan 3. maaliskuuta.

Waltteri Niiranen

Filosofian maisteri pääaineena yleinen historia. Asiakeskeinen radikaali. Humoristi ja humanisti, joka tykkää 90-luvun Simpsoneista ja kissoista.

Lue lisää:

Larry, palveluksessanne, Sir!

Kabinetin kanslian päähiirestäjä pitää jyrsijät loitolla ja sulattaa rujoimpienkin poliitikkojen sydämet. Samalla hän jatkaa brittihallituksen kissaperinnettä, joka juontaa juurensa jo 1500-luvulle. On jouluaatto vuonna 2020. Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin Yhdistynyt Kuningaskunta käy viime hetken neuvotteluita Brexitin jälkeisestä kauppasopimuksesta Euroopan unionin kanssa. Maan EU-eron siirtymäaika on päättymässä viikon päästä. Brittilehdistön edustajat ovat kokoontuneet tottuneesti mikrofonit ja kamerat […]

Kabinetin kanslian päähiirestäjä pitää jyrsijät loitolla ja sulattaa rujoimpienkin poliitikkojen sydämet. Samalla hän jatkaa brittihallituksen kissaperinnettä, joka juontaa juurensa jo 1500-luvulle.

On jouluaatto vuonna 2020. Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin Yhdistynyt Kuningaskunta käy viime hetken neuvotteluita Brexitin jälkeisestä kauppasopimuksesta Euroopan unionin kanssa. Maan EU-eron siirtymäaika on päättymässä viikon päästä. Brittilehdistön edustajat ovat kokoontuneet tottuneesti mikrofonit ja kamerat valmiina maan pääministerin virka-asunnon Downing Street 10:n eteen. He odottavat pääministeri Boris Johnsonia kommentoimaan kylmän viileäksi äitynyttä poliittista tilannetta.

Samaan aikaan kadulla matalaan asentoon kyyristynyt ruskeanvalkoinen kissa väijyy pahaa-aavistamatonta pulua. Kissa hyökkää ja saa linnun tassuihinsa. Lyhyen taistelun jälkeen kissan ote kirpoaa ja pulu lentää karkuun. Välikohtauksen aikana kamerat räiskyvät ja taltioivat taistelun jokaisen hetken. Huomio on kääntynyt Brexit-draamasta muualle: Larry-kissaan!


Kaikki merkittävät brittilehdet uutisoivat tapauksesta. The Guardian, The Independent, Daily Mail ja niin edelleen. Kissa on julkkis. Mutta Larry ei ole kuka tahansa kissa. Hän asuu pääministerin virka-asunnossa ja kantaa virallista titteliä. Jos tarkkoja ollaan, hän on “Chief Mouser to the Cabinet Office” eli Kabinetin kanslian päähiirestäjä. Larry on toiminut pääministerin hiirenpyydystäjänä jo 11 vuotta. Pääministeri David Cameron adoptoi neljävuotiaan kissan Battersean löytöeläinkodista helmikuussa 2011. Tuolloin BBC:n mukaan Larrya kuvattiin ajojahti- ja metsästysvaistoiltaan vahvaksi, koska hän oli kasvanut kadulla. “Hän on hyvä rotastaja”, Downing Streetilta perusteltiin Larryn hankkimista. Kuten tittelistäkin voi päätellä, kissa hankittiin pitämään hiiret loitolla pääministerin virka-asunnosta. Kesäkuussa 2011 The Guardian uutisoi Larryn tehneen “ensimmäiset tapponsa”.

Iso stara huomion keskipisteenä. Kuva Andrew Parsons.

Kissan elämä täynnä draamaa

Yritykseksi jäänyt pulun metsästys ei ole ainoa kerta, kun Larry on ollut valokeilassa. Adoptionsa jälkeen Larryn kerrottiin raapaisseen ITV:n ja Sky Newsin toimittajia, jotka yrittivät pidellä häntä osana reportaasejaan. Luulisi nyt toimittajille olevan selvää, että juttuun tarvitaan aina haastateltavan itsensä lupa.

Eikä reviirikiistoiltakaan ole vältytty. Vuonna 2016 Larry sai naapurin, kun Downing Streetilla sijaitsevaan ulkoministeriöön hankittiin oma hiirestäjä. Samalle kadulle muuttanutta mustavalkoista kissaa alettiin kutsumaan nimellä Palmerston 1800-luvulla ulko- ja pääministereinä vaikuttaneen Viscount Palmerstonin mukaan. Larry ja Palmerston eivät suoraan sanoen tulleet toimeen keskenään. Downing Streetilla päivystäneet valokuvaajat taltioivat lukuisia välikohtauksia, joissa Larry ja Palmerston ajautuivat perinteisiin kissatappeluihin. Helmikuussa 2018 The Evening Standard uutisoi kissojen “rähisseen kiivaasti” keskenään. Tapausta todistanut ITV:n toimittaja Nick Dixon kuvaili karvan pölisseen yhteenotossa. Palmerston onnistui repimään myös Larryn kaulapannan. Tapauksen nähtiin symboloivan kansan kahtiajakoa ja riitaisuutta maan EU-kansanäänestyksen jälkeen. Vuonna 2020 BBC uutisoi Palmerstonin eläköityvän tehtävistään ja “muuttavan maaseudulle”.

Lokakuussa 2012 Larryn oma asema Downing Streetin päähiirestäjänä jäi tauolle. The People -lehden Nigel Nelson kirjoitti tuolloin pääministeri David Cameronin kyllästyneen kissan laiskuuteen. Larryn kerrottiin nukkuneen tyytyväisenä maan ykkösmiehen työtuolissa samalla, kun hiiri vilisti työhuoneen lattialla. “Larry on oikeasti napannut hiiriä, hän vain tykkää laiskotella aika paljon”, todettiin pääministerin kanslian sisäpiiristä. Larry päätettiin korvata valtiovarainministeri George Osbornen ruskeankirjavalla Freya-kissalla. Larry menetti tittelinsä, mutta pysyi Downing Streetilla. Pedon vaistoiltaan vahvemmaksi epäilty Freya osoitti kuitenkin taipumusta raapimiseen ja karkailuun. The Independent uutisoi marraskuussa 2014, että Osborne oli päättänyt “karkottaa” Freyan maaseudulle Kentiin. Larrysta tuli jälleen päähiirestäjä. Kesäkuussa 2016 Larry sai taas uuden naapurin, kun valtiovarainministeriö adoptoi väriltään mustan Gladstonen uudeksi hiirestäjäkseen.

Larry Britannian asevoimien päivänä. Kuva Paul Shaw.

Larry on tempauksillaan tullut tutuksi myös Atlantin toisella puolella. Kesäkuussa 2019 Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin vieraillessa pääministeri Theresa Mayn luona Larry järjesti pienen mielenosoituksen. Amerikkalaislehti Time kertoi Larryn hidastaneen Trumpin lähtöaikataulua useilla minuuteilla istumalla presidentin erikoispanssaroidun Cadillacin alla.

Kissat eivät jää Britanniassa muutenkaan politiikan ulkopuolelle. Vuonna 2017 gallupeissa nousussa olleen opposition työväenpuolueen puheenjohtaja Jeremy Corbyn esitti, että noustessaan pääministeriksi hänen kissansa El Gato tulisi hyvin toimeen Larryn kanssa, koska El Gato oli sosialisti ja tottunut jakamaan ruokansa muiden kissojen kanssa.

David Cameronin jättäessä tehtävänsä Britannian pääministerinä vuonna 2016 hänen ja Larryn henkilökohtaiset välit nousivat julkisuuteen. Arvovaltaisella The Prime Ministers Questions- kyselytunnilla parlamentin alahuoneessa Cameron hälvensi huhuja huonoista väleistään kissaansa julkaisemalla kuvan, jossa Larry istui hänen sylissään. “Hän kuuluu taloon ja henkilökunta rakastaa häntä paljon”, Cameron perusteli miksi ei voinut ottaa Larrya mukaansa.

Myös Barack Obama tapasi Larryn. Kuva Peter Souza.

Oikeuden ja omantunnon ääni sosiaalisessa mediassa

Larry ei pitäydy pelkästään kissojen lajityyppillisessä käyttäytymisessä tai medialle poseeraamisessa. Hän on myös suosittu some-vaikuttaja, jonka Twitter-tilillä Larry the Cat on 500 tuhatta seuraajaa. Larry ottaa kantaa päivänpolttaviin kysymyksiin älykkäästi ja humoristisesti. Päähiirestäjä ei nimittäin kaihda kritisoida valtaapitäviä tai tuoda esille yhteiskunnallisia epäkohtia.

Joulukuussa 2020 Larry osoitti sivistyneisyyttä kommentoimalla uutista, jonka mukaan Ruotsin kuningas Kaarle XVI oli esittänyt kritiikkiä maansa koronapolitiikkaa kohtaan: “Boris Johnson rukoilee, että kuningatar Elisabeth II:n ei seuraa kolmannen serkkunsa esimerkkiä.”, kissa twiittasi.

Elokuussa 2021 Larry kommentoi uutista, jonka mukaan pääministerin virka-asunnolle oli ostettu 100 tuhannen punnan arvosta taidetta samaan aikaan, kun Johnsonin hallitus suunnitteli sosiaaliturvaleikkauksia: “Leikkaukset ovat tavallisia ihmisiä varten…”.

Vallan vahtikissan ”photobomb” Trumpin vierailun aikana. Kuva Andrea Hanks.

Kun BBC uutisoi maaliskuussa tutkinnasta, joka totesi parlamentin entisen puhemiehen John Bercowin syyllistyneen työpaikkakiusaamiseen, Larry jakoi uutisen profiilissaan ja totesi, ettei Bercowin käytöstä voi hyväksyä ja kiusaajat pitää aina saattaa vastuuseen riippumatta heidän yhteiskunnallisesta asemastaan.

Helmikuussa 2021 Larry twiittasi humoristisesti: “Taidan olla ainoa lemmikki maailmassa, jota ärsyttää se, kuinka paljon karvaa ihmiseni jättää huonekaluihin.”, viitaten pääministeri Johnsonin omaperäiseen hiustyyliin.

Kysymys siitä, kuka Twitter- tiliä ylläpitää on tietysti typerä. On selvää, että Larry kirjoittaa kaiken itse omilla tassuillaan. Kuka nyt kissan hännän nostaisi jos ei kissa itse? Larry jos kuka on vallan vahtikissa. 

Hän muistuttaa meitä kaikkia myös siitä, että kissa on ihmisen paras ystävä. Tämän kuvaa myös kiinalainen sananlasku: “Sillä ei ole väliä, onko kissa valkoinen vai musta. Tärkeintä on se, että se pyydystää hiiriä.”

Hiirestäjillä on pitkä historia

Larry ja kumppanit eivät ole suinkaan ainoat saati ensimmäiset kissat, jotka on värvätty pitämään Lontoon Whitehallin hallintokorttelit hiiristä ja rotista vapaana. Kissoja on pystytty ajoittamaan tarkasti 1900-luvun alkuun. Työväenpuoluetta edustanut pääministeri Ramsay McDonald hankki vuonna 1924 kissan, joka tunnettiin nimellä Rufus of England. Kissa kuitenkin kuoli kolme kuukautta myöhemmin. Ensimmäinen virallinen asiakirjamaininta hiirestäjästä on vuodelta 1929, kun sisäministeriö pyysi valtion kassasta “pennin päivässä tehokkaaseen kissaan”. Tämä nimellä Peter tunnettu hiirestäjä palveli sota-ajan pääministeri Winston Churchillin kaudella, eikä hän ollut yksin. Peterin työparina toimi myös Churchillin edeltäjän Neville Chamberlainin vuonna 1937 hankkima Munich mouser -niminen katti. Munich mouserilla puolestaan oli reviirikiistoja Chamberlainin oman kissan Nelsonin kanssa. Kahta onkin verrattu Larryyn ja Palmerstoniin. Ensimmäisen Peterin kuoltua häntä seurasivat Peter II ja Peter III.

Kuva Andy Thornley.

Vuonna 1964 oli vuorossa Peta. Hän rikkoi lasikaton olemalla ensimmäinen tyttökissa Downing Streetilla. Petasta yritettiin hankkiutua eroon, koska häntä ei pidetty tarpeeksi sisäsiistinä. Suunnitelma muuttui, kun Petan arvioitiin saavuttaneen “diplomaattisen statuksen” ja luopumisesta epäiltiin syntyvän “haitallista julkisuutta”.

Pitkäaikaisin hiirestäjä oli tiettävästi Wilberforce. Hän palveli kaikkiaan neljää pääministeriä vuosina 1973-1986. Hänen jälkeensä tehtävää hoitivat Humphrey ja Sybil. Sitten tuli Larryn vuoro.

Vaikka viralliset paperit ajoittavat Downing Streetin kissojen tarinan 1900-luvun alkuun, on tiedossa, että pienet metsästäjät alkoivat vakiinnuttamaan asemaansa hänen majesteettinsa hallituksen alaisuudessa jo satoja vuosia aikaisemmin. Kuningas Henrik VIII:n valtakaudella Kardinaali Thomas Wolsey tiettävästi asetti kissan palvelukseensa tullessaan nimitetyksi Lordikansleriksi vuonna 1515.

Eikä hiirestäminen rajoitu vain Downing Streetille. The Daily Telegraph uutisoi vuonna 2012, että brittihallituksen omistamissa hallintorakennuksissa työskentelee hiirten kitkemiseksi jopa 100 000 kissaa kautta maan, mikä kertonee kaiken tarvittavan maan jyrsijäongelman mittakaavasta kuin Britannian rakennuskannan tilastakin.

Waltteri Niiranen

Filosofian maisteri pääaineena yleinen historia. Asiakeskeinen radikaali. Humoristi ja humanisti, joka tykkää 90-luvun Simpsoneista ja kissoista.

Lue lisää:

Tieteen tehtailijat

Uskottavuus tutkijana voi olla vaarassa jos käy ilmi, että tutkimustieto onkin hatusta vedettyä. Pyörää on turha keksiä uudelleen. Jokainen opiskelija on joskus ahkeroinut “command-c-command-v, muista vaihtaa sanajärjestystä” -kirjoitelmien parissa ja laittanut sormet ristiin turnit-in plagiaatintunnistuspalveluun esseen palauttaessaan. Vain viisi prosenttia – omaa on! Suomessa mieleenpainuvin plagiointitapaus on vuodelta 2018, kun presidenttiehdokkaana ollut, nykyinen europarlamentaarikko Laura […]

TEKSTI Kaisa-Reetta Seppänen

KUVAT Siru Tirronen

Uskottavuus tutkijana voi olla vaarassa jos käy ilmi, että tutkimustieto onkin hatusta vedettyä.

Pyörää on turha keksiä uudelleen. Jokainen opiskelija on joskus ahkeroinut “command-c-command-v, muista vaihtaa sanajärjestystä” -kirjoitelmien parissa ja laittanut sormet ristiin turnit-in plagiaatintunnistuspalveluun esseen palauttaessaan. Vain viisi prosenttia – omaa on!

Suomessa mieleenpainuvin plagiointitapaus on vuodelta 2018, kun presidenttiehdokkaana ollut, nykyinen europarlamentaarikko Laura Huhtasaari on Jyväskylän yliopiston tarkastuksen mukaan plagioinut noin kymmenen prosenttia monikulttuurista peruskoulua käsittelevästä gradustaan. Yleisradion tutkivan journalismin yksikön MOT:n selvityksen mukaan suoraa tai lähes suoraa kopiota Huhtasaaren työssä oli jopa 30 prosenttia. Huhtasaaren tapaus nousi julkisuuteen hänen yhteiskunnallisen asemansa vuoksi – hän on tuskin yksin ollut gradu-askartelukerhossa aikana, jolloin sähköiset plagiaatintunnistusohjelmat olivat vain tieteisfantasia.

Plagiointi on tiedevilpin jäävuoren huippu.Tutkimuseettinen neuvottelukunta määrittelee tiedevilpin tutkimuksen sidosryhmien, kuten tiedeyhteisön tai rahoittajien, tahalliseen harhauttamiseen tieteellisessä toiminnassa. Plagioinnin lisäksi vilpin muotoja ovat sepittäminen, havaintojen vääristely ja anastaminen. Käytännössä sepittäminen on täyttä tarinointia vailla viitteitä mihinkään todelliseen, havaintojen vääristely datan tarkoituksellista muokkaamista tai valikointia niin, että tulos vääristyy ja kuva näyttää kauniimmalta. Ovelin tiedevilpin muoto on – loistavat taiteilijat varastaa – suora anastaminen; toisen henkilön idean tai aineiston käyttämistä omissa nimissä. Anastamista on lähes mahdotonta todistaa tapahtuneeksi.

Tiedevilpin parissa työskennellyt fyysikko David Goodstein luettelee kolme motiivia, jotka hän on nähnyt tieteellisen huijaamisen tapauksissa: 

1. Vilppiin syyllistyneet kokivat urapaineita. 

2. Vilppiin syyllistyneet tiesivät, tai luulivat tietävänsä, miten koe etenisi, jos jaksaisivat nähdä vaivan kokeen oikeaoppiselle suorittamiselle.

3. Vilppiin syyllistyneet olivat tutkijoina aloilla, joilla yksittäisten kokeiden ei vaadita olevan täydellisesti toistettavissa. 

Esimerkkialaksi Goodstein mainitsee biologian, joka hänen mukaansa paistattelee kärkisijoilla tiedevilpissä, sillä alalla on kova kilpailu ja kokeiden täydellinen toistettavuus on mahdotonta biologisten organismien yksilöllisten eroavaisuuksien vuoksi.

Lopulta kaikessa mihin ihminen käsiksi pääsee on kyse ihmisen toiminnasta – ja sen mukanaan tuomista pulmista.

Kantasolusatuja

Fakta: parhaat ideat syntyvät suihkussa. Seesteisissä ja rennoissa kylpyhuonehetkissä syntyi myös nuoren, nopeasti mainetta niittäneen japanilaisen kantasolututkijan, Haruko Obokatan, oivallus menetelmästä tuottaa pluripotentteja kantasoluja (erittäin monikykyisiä soluja, jotka voivat käytännössä erikoistua lähes miksi tahansa elimistön toiminnalliseksi soluksi.)

Hän kertoo heureka -hetkensä syntyneen kylpyammeessa pohtiessaan iltapuhteiksi, voisiko nisäkässoluista tehtailla pluripotentteja kantasoluja pakottamalla ne perusteelliselle stressille – ympäistöolosuhteille, jotka ovat soluille lähes letaaleja. Menemättä tapauksen ja kantasolututkimuksen yksityiskohtiin, moisten kantasolujen suhteellisen halpa, ja eettinen, tehtailu tarkoittaisi mullistavaa edistystä lääketieteessä. Vertaisarvioitu artikkeli, jossa Obokata oli yhteiskirjoittajana, pluripotenttien kantasolujen tuottamismenetelmästä ilmestyi vuonna 2014 tieteen Voguessa; Nature -julkaisussa, jonka tilaa pääsevät kuluttamaan vain erittäin harvat ja valitut.

Kimalteleva tutkijan ura erittäin kilpaillulla tutkimusalalla oli nuoren Obokatan ulottuvilla. 

Sitten matto vedettiin alta. Aikaisemmin julkaistusta Obokatan väitöksestä löytyi sanatarkkaa plagiointia Yhdysvaltain terveysviranomaisen nettisivuilta kantasolujen luonteesta. Julkaistuihin artikkeleihin Obokata oli päätynyt plagioimaan itse itseään; kuva väiteyistä pluripotenteista soluista oli täysin identtinen Obokatan väitöksessä esitetyn kuvan kanssa. Joko koko artikkeliin pohjautuvaa tutkimusta ei oltu tehty tai sitten tuloksia ei oltu saatu. Viiden kuukauden jälkeen artikkelien julkaisemisesta artikkelit vedettiin takaisin.

Myös kuvaileva kylpyammekohtaus on väitetysti Obokatan entisen työnantajan ja kollegan, pluripotenttien kantasolujen (eng. STAP-cells) teorian kehittäjän, Charles Vacantin veljen Martin Vacantin ahaa -hetki veljesten erikseen kehittämästä teoriasta aikuisten kantasoluihin liittyen. Obokatan tapauksesta on kirjoitettu paljon – esimerkiksi Dana Goodyearin kirjoittama artikkeli kantasoluskandaalista valottaa Obokatan tapausta syvemmälle tieteen tekemisen maailmaan ja paineisiin, joita nuoret tutkijat voivat alalla kohdata.

Epäsiisti ympäristö korreloi rasistisen käyttäytymisen kanssa ja muita sosiaalipsykologian tarinoita

Diedrik Stapel, hollantilainen sosiaalipsykologi, oli alallaan maineikas. Hänen tutkimuksiaan ihmisten käyttäytymisestä ja asenteista julkaistiin Naturen kaltaisessa julkaisussa; Science -lehdessä. 

Vuoden 2011 keväällä Science julkaisi artikkelin Stapelin tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan epäsiisti ympäristö toi ihmisissä esiin rasistista käytöstä. 

Samoihin aikoihin Stapelin nimissä julkaistiin myös artikkeli, jonka mukaan lihan syöminen teki ihmisistä itsekkäämpiä ja vähemmän sosiaalisia. Samana vuonna Stapelin kaksi jatko-opiskelijaa epäilivät Stapelia tiedevilpistä. Toisin kuin yleensä tutkimusprojekteissa, Stapelin laboratoriossa työskennelleet jatko-opiskelijat eivät ikinä saaneet osallistua Stapelin tutkimuksiin esimerkiksi datan kerääjän roolissa tai saaneet nähdä Stapelin tutkimusten dataa.

Stapelin oma mitta tuli täyteen ja hän antoi itsensä ilmi; mitään tutkimuksia ei koskaan tehty. Monien vuosien data, tutkimuslokaatiot, koehenkilöt kuin muukin Stapelin tutkimuksiin liittyvä olivat täyttä sepitettä. Urallaan Stapel ehti ohjata yli 20 väitöstä, joista moni perustui professorin omaan täysin tuulesta temmattuun dataan. Ehkä Stapelin ala, sosiaalipsykologia, josta harvoin saa Excel-taulukoihin pyöritettäviä kauniita numeroita ja kristallinkirkasta selkeyttä kokeiden toistettavuudesta, ohjasi professorin vetämään mutkat suoriksi. The New York Timesille Stapel vastasikin, että hän oli turhautunut tutkimusten (ilmeisesti hän siis oli joskus niitä tehnyt) tuottaman datan sekavuuteen ja siihen, että ne harvoin johtivat selviin loppupäätelmiin.

Muodon vuoksi

Vipin Kumar ja James L. Urban, 1980-luvun lopussa kaksi samassa molekyylibiologian laboratoriossa työskennellyttä biologian jatko-opiskelijaa työskentelivät vilpillisesti – toisistaan tietämättä. Kumar halusi kertomansa mukaan tehdä DNA-sekvenssejä representoivan Southern blot -figuurin (Southern blot – molekyylibiologian menetelmä, jolla paikannetaan haluttuja DNA-sekvenssejä) houkuttelevammaksi kopioimalla yhtä kuvaa useita kertoja samaan kuvaan niin, että nopealla vilkaisulla näyttää siltä, että figuureja on useita erilaisia. Kuvalla Kumar käytännössä osoitti, että dataa olisi enemmän, kuin sitä todellisuudessa on. Kysyttäessä hän ei tiennyt, että kuvia ei saa kopioida. 

Samassa laboratoriossa työskennelleen James Urbanin tapaus tuli ilmi sattumalta, kun tiedeyhteisö selvitti Kumarin tapausta. Urban lähetti vertaisarvioitavaksi artikkelin hiirien MS-taudista (Multiple Sclerosis), joka sisälsi keksittyä dataa; tutkimuksia ei oltu tehty lainkaan, vaan Urban oli lotonnut numerot kokeeseen. Urban kertoi tietävänsä tutkimuksen tuloksen, jos hän tekisi kokeen oikeasti. Hän kertoi olleensa myös aikapaineessa ja datan nopea näpyttely ilman mutkikasta koetta oli hänen tapansa käsitellä asia. Hän myös kertoi, että hänen tarkoituksensa oli kerätä oikea data ja vaihtaa se keksityn datan tilalle ennen artikkelin julkaisemista. Artikkeli julkaistiin Cell -lehdessä vuonna 1989.

Ei tuloksia, ei tietoa

Tieteen yksi kompastuskivi, psykologi Stuart Richien mukaan, on positiivisten tulosten paradoksi; onnistuneeksi tieteeksi, ja siten tieteellisissä julkaisuissa julkaisukelpoisiksi artikkeleiksi lasketaan tutkimukset, jotka tuottavat uutta tietoa. Tieteen arkipäiväiset, lukemattomat epäonnistumiset, jotka ovat osana tieteellisen tiedon rakentamisessa, eivät juhli julkaisujen riveillä eivätkä niiden väleissä – eivät päädy mihinkään, eivätkä edistä tutkijoiden uraa. 

On varmasti helpompaa – ja mielelle seesteisempää –  ajatella, että oma uurastus tuottaa tuloksia, kuin paiskia mitään kertomaton data taustatyön kyytipoikana paperisilppuriin ja todeta, että on jonkin sijasta työskennellyt ei-minkään parissa. “Pakko saada tuloksia”  -mentaliteetti saattaa johtaa tahalliseen tai tahattomaan datan kanssa askarteluun niin, että tuloksia tulee ja tutkijan mielenrauha säilyy. Lopulta kaikessa mihin ihminen käsiksi pääsee on kyse ihmisen toiminnasta – ja sen mukanaan tuomista pulmista.

Inhimilliset tekijät ovat osa tiedettä

Obokatan, Stapelin, Kumarin ja Urbanin tapaukset ovat esimerkkejä tiedevilpeistä, jotka ovat saaneet paljon huomioita. Tiedevilppitapuksia seuraavilla jutuilla on mediassa viihteellinen arvo, sillä mutkikas vyyhti koukuttaa lukijan helposti – ja räikeistä esimerkkitapauksista saa kiinnostavan tarinan. Tapausten tullessa julki on helppo ajataella, että tieteellinen toiminta on itsessään valuviallinen, koska sitä ohjaavat vain ulkoiset intressit ihanteellisen riippumattomuuden sijaan. Ei ole yllättävää, että keskeisimpinä väitteinä tieteen kritisoinnissa vilisevät tieteellisen toiminnan ja sitä myötä akatemian korruptio ja tiedon vinoutuneisuus, koska tutkimuksia rahoittavat tahot, joilla on oma lehmä ojassa ja tiedettä käytetään vain retorisena keinona omien mielipiteiden esille tuomiseen. 

Vaikuttaa siltä, että julkisessa keskustelussa tieteeltä ja tieteelliseltä toiminnalta vaaditaan edelleen objektiivisuuden ihannetta. Se ei ole kuitenkaan järkevää. Oulun yliopiston Filosofian professori Jouni-Matti Kuukkanen avaa tieteenfilosofian kehityskulkua: “Perinteinen tieteenfilosofia ja -historia selitti tiedettä sisäisillä tekijöillä eli havainnoilla ja yleisemmin erilaisilla empiirisillä ilmiöillä, loogisella päättelyllä ja tietoteoreettisilla arvoilla, kuten johdonmukaisuudella ja yhteensopivuudella, ja niin edelleen.”

1970-luvulle tultaessa kuitenkin havaittiin, että tieteelliseen toimintaan ja kehitykseen vaikuttavat myös ulkoiset, sosiaalis-yhteiskunnalliset, tekijät. “Tällaisia voivat olla esimerkiksi erilaiset taloudelliset intressit, uskonnolliset tai poliittiset tekijät, yhteiskunnan muut vaikuttimet ja myös henkilöön liittyvät tavoitteet (kateus, kunnianhimo jne). Erään tulkinnan mukaan termodynamiikan kehitykseen vaikutti kaivosteollisuuden taloudelliset intressit aikanaan Iso-Britanniassa. Tunnettua on myös vaikkapa tupakkateollisuuden vaikutus tupakan vaikutusten tutkimukseen. Thomas Kuhn mainitsee ajanlaskemiseen ja kalenteriin liittyvät ongelmat maakeskeisen astronomian kehittämisen moottorina. Ja eräs tunnettu tieteenhistorian teos argumentoi sen puolesta, että Weimarin tasavallan kulttuuripessimismi vaikutti kvanttimekaniikan kehitykseen.” 

Tieteellisen toiminta ja tieteellisen tiedon tuottaminen ovat monimutkaisia ilmiöitä ja haastavia ymmärtää. Kuukkanen muistuttaa, että vaikka sosiaalis-yhteiskunnalliset tekijät ohjaisivat tutkimuksen sisältöjä  ja tiedettä tiettyyn suuntaan, se ei tarkoita, että ne välttämättä vääristäisivät tiedettä.

Kaisa-Reetta Seppänen

Biologian ja viestinnän opiskelija, joka nauttii aikaisista aamuista, viileästä säästä, syväluotaavista ilmiöjutuista, tietokirjoista ja sarjamaratoneista.

Lue lisää:

Arvio: Jäniksen vuosi. Lempeä ja hauska satiiri pienistä nisäkkäistä maailman pyörteissä

Oulun teatteri: Jäniksen vuosi. Käsikirjoitus Esa Leskinen, Sami Keski-Vähälä, Kristian Smeds. Perustuu Arto Paasilinnan romaaniin. Ohjaus Eljas Liinamaa. Lavastus Aino Koski. Pukusuunnittelu Pasi Räbinä. Valosuunnittelu Elina Romppainen. Äänisuunnittelu Jukka Lappalainen. Kampaus- ja maskisuunnittelu Eija Juutistenaho. Rooleissa Heli Haapalainen, Aki Pelkonen, Mirjami Kukkola, Timo Reinikka ja Tuula Väätäinen. Ensi-ilta suurella näyttämöllä 2.4.2022. Datanomi Vatasella on huono päivä. Elämä […]

Oulun teatteri: Jäniksen vuosi. Käsikirjoitus Esa Leskinen, Sami Keski-Vähälä, Kristian Smeds. Perustuu Arto Paasilinnan romaaniin. Ohjaus Eljas Liinamaa. Lavastus Aino Koski. Pukusuunnittelu Pasi Räbinä. Valosuunnittelu Elina Romppainen. Äänisuunnittelu Jukka Lappalainen. Kampaus- ja maskisuunnittelu Eija Juutistenaho. Rooleissa Heli Haapalainen, Aki Pelkonen, Mirjami Kukkola, Timo Reinikka ja Tuula Väätäinen. Ensi-ilta suurella näyttämöllä 2.4.2022.

Datanomi Vatasella on huono päivä. Elämä ei ole tuntunut hyvältä ja omalta pitkään aikaan.  Ajaessaan metsätietä Vatanen (Heli Haapalainen) päästää irti, hän ei enää jaksa. Ja sitten rytisee.  Vatanen herää metsässä ja löytää haavoittuneen Jäniksen (Aki Pelkonen). Vatanen ja Jänis, kaksi pientä nisäkästä, lähtevät matkalle. 

Onko Vatasella ja Jäniksellä enää toivoa? Oulun teatterin näytelmä Jäniksen vuosi alkaa syvistä vesistä, mutta kasvaa toivoa ja elämänuskoa huokuvaksi hauskaksi ja absurdiksi odysseiaksi. Näytelmän on ohjannut Eljas Liinamaa

Oulun teatterin Jäniksen vuosi perustuu Esa Leskisen, Sami Keski-Vähälän ja Kristian Smedsin Ryhmäteatterille 2013 tekemään käsikirjoitukseen. Smeds tunnetaan muun muassa  klassikkosovituksestaan Tuntematon sotilas, jota pidettiin teatterikerrontaa uudistavana  merkkiteoksena ja toisaalta myös pyhäinhäväistyksenä.  

Näytelmän käsikirjoitus perustuu Arto Paasilinnan suosittuun romaaniin, jonka julkaisusta on pian  kulunut 50 vuotta. Paasilinnan romaanin henki ei ole vanhentunut, ja näissä käsissä teos saa  railakkaan päivityksen nykyaikaan.

Puhuva Jänis on villi eläin ihmeellisessä maailmassa

Paasilinnan romaani on kaukainen, miltei viitteellinen lähtökohta. Teoksen humaani ja lempeästi  piikittelevä asenne ja ilmapiiri ovat kuitenkin tallella. Jäniksen vuosi on hellyttävä yhteiskunnallinen  satiiri. 

Pupukorvaiset kertojat vihjaavat aluksi, että ainakin jokin taso matkalla on unta. Vatasen tietoisuuden tilaan saattavat vaikuttaa myös kolhittu mieli, pitkät ryyppyputket ja taikasienet. Toisaalta jos metsän eläimet puhuvat sinulle, kaiken saa tulkita myös konkreettisesti. Jänis ei tuomitse. 

Oulun teatteri – Jäniksen vuosi. Kuvassa Heli Haapalainen, Mirjami Kukkola ja Timo Reinikka. Kuva: Janne-Pekka Manninen.

Pääosassa ei ole Paasilinnan kirjasta ja Risto Jarvan elokuvasovituksesta tuttu keski-ikäinen,  keskiluokkainen valkoinen mies. Heli Haapalainen täyttää Vatasen saappaat komeasti. Vatanen on “vain Vatanen”, jolla ei ole etunimeä ja sukupuolella ei ole merkitystä. 

Aki Pelkonen revittelee hulvattomana jäniksenä, jolla on myös herkkä puolensa. Mikään inhimillinen  tai eläimellinen ei ole tälle lähiöjänikselle vierasta. Näytelmässä on nelisenkymmentä herkullista sivuhahmoa, joita esittää vain neljä näyttelijää. Annika Apajalahti, Mirjami Kukkola, Timo Reinikka ja Tuula Väänänen hoitavat kaikki roolit hämmästyttävällä energialla ja rytmillä.

Hämmentävässä maailmassa nisäkäs katoaa

Ihmiset kamppailevat arki- ja työelämän vaatimusten ja paineiden kanssa. Ilmasto tuhoutuu, Euroopassa soditaan ja yhteiskunta eriarvoistuu. Aivoihin tulvii valtava määrä oikeaa ja väärää informaatiota jokaisena hetkenä. Masennuslääkkeitä syö Vatasen lisäksi yli puoli miljoonaa suomalaista. 

Tämän todellisuuden keskellä pieni nisäkäs ahdistuu ja kadottaa lapsuuden ihmettelyn taidon. Joka  puolelta tiiviiksi puristettu näkökenttä on jo niin ahdas, että kauneutta on mahdoton havaita. 

Lopulta ei ole merkityksellistä, onko matka Vatasen pään sisäinen vai todellinen. Mikä on todellista,  kun suljet silmäsi ja vaivut uneen? Onko taivaansini totta? 

Näyttämöllä Vatanen ja “tosi hyvin” karaokea laulava jänis ovat uskomattomia, mutta maailma on  totta. Huomiot yhteiskunnan epäkohdista ovat teräviä. Kapitalismi ja rötösherrat pyörittävät maailmaa. Vanhukset kärrätään hoitokotiin, jossa maksut ovat suuria ja hoito huonoa.

Kaikki piikit eivät ole teräviksi tarkoitettuja. Esimerkiksi eläinlääkäri (evp) Kärkkäinen (Timo Reinikka)  kuvataan omituisena hörhönä, joka uskoo homeopatiaan ja kaikkeen huuhaahan. Jollekin saattaa  tulla mieleen eräs kauppias, mutta tämä hahmo on onnistunut ja hauska.

Oulun teatteri – Jäniksen vuosi. Kuvassa Aki Pelkonen ja Heli Haapalainen. Kuva: Janne-Pekka Manninen.

Parhaissa tarinoissa on useita tasoja

Riemukkaat ja koskettavat tapahtumat seuraavat vauhdikkaasti toisiaan. Käsikirjoituksen ja toteutuksen onnistumisesta kertoo, että parhaimmillaan kohtaukset ovat samaan aikaan hauskoja, viisaita ja herkkiä. Tunnekirjon yhdistäminen toimivasti on äärimmäisen harvinaista, ja lopputulos on usein kiusallista katsottavaa. 

Kun ympäri Suomea riekkunut Vatanen passitetaan sairaalaan vähän latautumaan, hän pääsee  keskustelemaan ylihoitajan (Tuula Väänänen) kanssa. He käyvät läpi syviä tunteita, ja kohtauksessa  on valtava intensiteetti. Tunnelma ei ole kuitenkaan hetkeäkään raskas, vaikka kerronnassa ja sisällössä on useita tasoja. 

Kohtaus rajautuu katosta laskeutuvalla läpinäkyvällä verholla. Aino Kosken lavastus on pelkistetty ja  kuin unimaailmaan tyylitelty. Verhoja käytetään rajaamaan tilaa. Suuren näyttämön mittakaava sopii  parhaiten esimerkiksi suurmusikaaliin, jossa on valtavia joukkokohtauksia. Tehokas rajaaminen  tiivistää näyttämön pienille nisäkkäille sopivaksi. 

Verhot toimivat myös kuin esirippuina ja rajaavat Vatasen mielen – tajunnan ja alitajunnan kerroksia.  Välillä minimalistinen ja kaunis lavastus ja valaistus (Elina Romppainen) vie mukaan Vatasen ja jäniksen satumaailmaan. 

Pasi Räbinän luoma puvustus tukee kerrontaa, jossa on ihmeellisiä asioita. Koreilun ja näyttävyyden  sijaan pienillä asioilla on merkitystä. On selvää, että ihmisoletettukin kuulee paremmin tai ainakin toisin, kun saa jäniksen korvat. 

Lohduttava matka kohti tärkeitä asioita

Kahden pienen nisäkkään lohduttavalla matkalla ystävykset etsivät häiritylle mielelle rauhaa.  Maailma on kaoottinen paikka, ja oman paikkansa löytäminen ei ole helppoa. Kun ymmärtää ja hyväksyy, että perille ei voi koskaan päästä ja maailmakin on vielä kesken, oman kokoinen paikka saattaa löytyä. Jänis kehottaa pysähtymään ja ihmettelemään. Ehkä jossakin on vielä salaisuus.

Jäniksen vuosi on hauska, mutta lempeä satiiri. Jänis havainnoi ja ymmärtää, mutta ei saarnaa.  Jäniksellä on myös suuri sydän. Viihdyttävä näytelmä onnistuu yhdistämään kepeyden syviin inhimillisiin tunteisiin.

Pete Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue lisää: