Tekijä:

Kun Oulun ylioppilaskunnan uusilta työntekijöiltä kysyy, mikä heidän mielestään on parasta uudessa työympäristössä, vastaukset muistuttavat paljolti toisiaan: järjestöt, opiskelijayhteisö, opiskelijoiden edunvalvonta, työyhteisö.

He ovat tapahtumatuottaja Kati Kantonen, hankekoordinaattori Timi Kärki ja yhteisöasiantuntija Eetu Leinonen. Kaikki kolme aloittivat OYY:n toimistolla maalis-huhtikuun taitteessa. Kun uuden työnkuvan äärellä on kulunut jonkin aikaa, kukin heistä vaikuttaa iloitsevan työstään. 

“Täällä on ollut tosi tervetullut olo”, toteaa Kantonen. Hän on valmistunut vuodenvaihteessa Jyväskylästä luokanopettajaksi ja muutti maaliskuun lopussa viikon varoitusajalla Ouluun.

Historian graduaan viimeistelevä Kärki arvostaa nuoren työyhteisön suvaitsevaista ja rentoa ilmapiiriä. Töihin voi tulla vaikka haalarit jalassa, ja siellä saa rauhassa toteuttaa itseään niin opiskelijana kuin työntekijänä.

“Me tullaan toimistolla hyvin toimeen keskenämme.”

Tilastotieteitä ja suomen kieltä opiskeleva Leinonen on samaa mieltä.

“Me ollaan myös organisaationa lähestyttävämpiä, kun töissä on nuoria ihmisiä, jotka opiskelevat tai ovat vastavalmistuneita. Me tiedetään, minkälaista opiskelijaelämä tällä hetkellä on.”

Nuoren iän lisäksi kolmikkoa yhdistää monivuotinen kokemus opiskelijajärjestötoiminnassa.

Kärki on vaikuttanut muun muassa Tiima ry:ssä, Oulun yliopiston Humanistisessa Killassa ja ylioppilaskunnan edustajistossa. Leinonen vaihtoi nykyiseen asemaansa toimittuaan alkuvuodesta koulutuspoliittisen asiantuntijan sijaisena sekä viime vuonna ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana. Sitä ennenkin hän oli OYY:n edunvalvontajaoston ja talousvaliokunnan puheenjohtaja.

“Organisaatio ja sen toimintakulttuuri ovat hyvin tuttuja”, Leinonen hymyilee. “Se, että hain taas OYY:lle töihin ei ollut mikään yllätys.”

Kantonen on puolestaan toiminut opiskeluaikoinaan puheenjohtajana niin omassa ainejärjestössään kuin Suomen opettajaopiskelijoiden Talvipäivä-tapahtumaa Jyväskylään järjestäneessä yhdistyksessä. Vaikka Oulu ja Oulun ylioppilaskunta olivat entuudestaan vieraita, ympäristönvaihdos tuntuu hyvältä.

“Kun valmistuin, heitin läppää kavereille, että mä muutan seuraavaksi vaikka Ouluun. Kun sitten näin tämän työpaikkailmoituksen, tiesin että tänne on tultava. Tässä työssä on summattuna se, mitä haluan tehdä ja mitä olen aiemmin tehnyt. Mulle on tärkeää, että pääsen luomaan opiskelijoille merkityksellisiä kokemuksia.”

Opiskelijan näköistä opiskelijakulttuuria

Ylioppilaskunnan tehtävänä on tavoittaa mahdollisimman laaja joukko opiskelijoita ja toimia moninaisen yhteisön edunvalvojana. Kantonen ajattelee, että tämä on mahdollista ainoastaan, jos työtä tehdään opiskelijoiden kanssa. 

“Ei meidän työ ole mitään norsunluutornissa istumista. Me halutaan tehdä opiskelijoiden näköistä toimintaa. Vain silloin yliopiston toiminnasta tulee sellaista, johon mahdollisimman moni voi ja haluaa osallistua.”

Siksi on olennaista, että opiskelijoiden omaa aktiivisuutta tuetaan. Leinonen ylistää Oulun yliopiston järjestöjen laajaa kirjoa. Niiden toiminnassa opiskelijayhteisöä rakennetaan ja ylläpidetään.

Kärki huomauttaa, että yliopistolla on monipuolisesti erilaisia harrastusjärjestöjä, joista tulisi puhua ainejärjestöjen rinnalla enemmän. Kaikkia ei kiinnosta eikä tarvitsekaan kiinnostaa oman ainejärjestön toiminta ja tapahtumat. Hänen mielestään on kuitenkin tärkeintä, että jokaiselle löytyisi jotakin mielekästä vapaa-ajan tekemistä. Tämä onkin hänen pyrkimyksensä johtaessaan opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa hyvinvointihanketta, joka pyrkii madaltamaan uuden harrastuksen aloittamisen kynnystä.

“Meidän tehtävä on löytää ihmisille mukavia juttuja, jotka tasapainottavat opiskeluarkea. Opiskeluajoista olisi hyvä muistaa jälkikäteen muutakin kuin vain se sisällä lukeminen.”

Monenkirjavan yhteisön puolesta

Kun Kantonen, Kärki ja Leinonen puhuvat opiskelijoista, he puhuvat yhteisöstä. Mutta onko niinkin iso joukko kuin Oulun yliopiston opiskelijat vielä määriteltävissä yhteisöksi?

“Oman opiskeluajan perusteella uskaltaisin sanoa, että kyllä se jonkinlainen yhteisö on,” Leinonen tuumii. “Toisen opiskelijan kanssa on aina jotakin yhteistä, oli se sitten huolia jaksamisesta tai vaikka keskustakampus, joka puhuttaa.”

“Opiskelijat ovat iso, monenkirjava yhteisö. Vähintään se itse opiskeleminen yhdistää heitä”, Kantonen kiteyttää.

Kärki toteaa, että myös Linnanmaan jaettu kampus yhdistää opiskelijoita. Oulu on siitä erityinen opiskelukaupunki, että lähes kaikki alat ovat saman katon alla.

“Historioitsijoille on aivan tavallista tehdä vähintään kerran vuodessa koneteekkareiden kanssa jotakin yhteistä. Siinä ei ole mitään ihmeellistä. Tämän nurja puoli on tietysti siinä, että lääketieteen opiskelijat eivät juurikaan näy Linnanmaan opiskelijatoiminnassa.”

”Opiskeluajoista olisi hyvä muistaa jälkikäteen muutakin kuin vain se sisällä lukeminen.”

Opiskelijoita yhteen koonnut Linnanmaa on kuitenkin seisonut miltei tyhjillään jo yli vuoden. Nyt ylioppilaskunnassa pohditaan, minkälaisilla keinoilla opiskelijat saadaan poikkeusolojen jälkeen taas kokoontumaan yhteen.

“Tässä suhteessa ihmiset ovat tosi erilaisia. Joillekin itse korona-aika on ollut vaikeaa, kun taas toisille korona-ajasta paluu saattaa aiheuttaa omanlaisiaan paineita. Poikkeusolojen aikana opiskelijatoimintaan osallistuminen on saattanut tuntua kuormittavalta. Me ei voida kuitenkaan mennä ihmisten koteihin repimään niitä mukaan,” Kantonen harmittelee.

Siksi ylioppilaskunnan järjestämässä toiminnassa korostuu syksyllä mahdollisimman matala kynnys sille, että opiskelijat pystyvät, pääsevät ja haluavat osallistua.

Kärki toteaa, että koronan myötä otetaan myös yhä paremmin huomioon ne ihmiset, jotka eivät pääse fyysisesti paikalle. Enää streamin järjestäminen kokouksiin ei ole iso juttu. Kantonen kaavailee samanlaista lähestymistapaa muihinkin tilaisuuksiin.

“Me voidaan hyödyntää sitä, mitä tapahtuma-alalla on viimeisen vuoden aikana opittu. Tapahtumat voidaan tuottaa hybridimalleina, joissa yhdistyy läsnä oleminen ja netin kautta seuraaminen. Se jo itsessään lisää niiden saavutettavuutta.”

Opiskelijakulttuurin saavutettavuus on silti paljon muutakin kuin vapaa-ajan toiminnan avaamista nettiin. Jotta ylioppilaskunnan peräänkuuluttama yhteisöllisyys ja jokaisen opiskelijan edun valvominen oikeasti toteutuisivat, on otettava huomioon valtava kirjo erilaisia mieltymyksiä, toiveita ja tarpeita. Käytännössä tavoite voi sisältää niin fyysisten rajoitteiden kuin muotoilultaan ja värimaailmaltaan epäselvän viestinnän kitkemistä. 

Kansainvälisten opiskelijoiden edunvalvonnasta vastaava Leinonen nostaa kuitenkin kieleen liittyvän syrjinnän ylitse muiden: 

“Läheskään kaikki toiminnot yliopistolla eivät onnistu englanniksi. Esimerkiksi päätöksentekoon osallistuminen ei ole saavutettavaa muille kuin suomenkielisille. Silti kansainväliset opiskelijat ovat täällä yhtä lailla opiskelijoina, ja sen eteen pitää taistella, että myös he voivat vaikuttaa asioihin.”

On siis vielä paljon työtä tehtävänä, ja OYY:n uusia työntekijöitä yhdistää halu rakentaa yhä yhdenvertaisempi yliopisto. Siihen ei ole oikopolkuja, mutta suunta on kartoitettu.