Kaikki pallot ilmassa

Pikaluistelija Jenni Kukkonen, kestävyysjuoksija Mari Laakkonen, salibandyn pelaaja Ville Oksa ja jalkapalloilija Joonas Sohlo täyttävät päivänsä treenaamisella ja opiskeluilla.

TEKSTI Minna Koivunen

KUVAT Anna Mansisto

Tavoitteellisen kilpaurheilun ja opiskeluiden yhteen sovittaminen voisi kuulostaa mahdottomalta yhtälöltä, mutta kun kuuntelee pikaluistelija Jenni Kukkosta, 26, kestävyysjuoksija Mari Laakkosta, 23, salibandyn pelaaja Ville Oksaa, 24, ja jalkapalloilija Joonas Sohloa, 26, on hetkessä eri mieltä.

Ville Oksa pelaa OLS:ssa salibandyä, ja Joonas Sohlo jalkapalloa AC Oulun riveissä. Mari Laakkonen treenaa kestävyysjuoksua ja edustaa Pudasjärven urheilijoita. Jenni Kukkonen puolestaan pikaluistelee Oulun Tarmon väreissä. He treenaavat joka päivä. Riippuen siitä onko menossa peruskunto- vai kisakausi saattaa harjoituksia olla kaksikin kertaa päivässä.

”Meillä on valmistava kausi ja pelikausi. Esimerkiksi valmistavalla kaudella herkistelemme paikkoja, jotta olemme parhaassa pelivireessä”, viisivuotiaana jalkapallon pelaamisen aloittanut Sohlo kertoo.

”Miten te muuten herkistelette?” kysyy Kukkonen uteliaana.

”Teemme kaikenlaisia jumppaliikkeitä ja askelluksia. Jos pelaamme treeneissä, ne ovat minuutin pelejä ja pidämme pitemmät huilit. Maalintekoharjoituksia tekemällä saamme vireen ylle. Kaikki suoritukset ovat optimitasolla eli ne eivät hengästytä. Se vaihtelee tietenkin valmentajasta ja tyyleistä riippuen”, Sohlo selittää.

Jalkapallo sopii opiskelujen rinnalle, sillä treenaaminen painottuu kesään. Talvella heillä on hieman vähemmän harjoituksia, jolloin voi keskittyä opiskeluun sekä oheisharjoitteluun ja kesällä vuorostaan pelata täysillä.

Salibandyssa kausi sen sijaan alkaa syksyllä, ja koska treenaaminen sekä pelit vievät aikaa, päivät täytyy suunnitella tarkasti. Hämeenlinnasta kotoisin oleva Oksa kertoo, että pelit säätelevät heidän treenaamistaan, eli kuinka usein ja kuinka kovaa joukkue harjoittelee. Yleensä pelit ovat viikonloppuisin, ja usein pelireissuun sisältyy peli sekä lauantaille että sunnuntaille. Silloin kun viikonloppuna ei pelata, treenaavat he viikolla kovempaa.

”Päivä on aika lailla täysi viisi päivää viikossa. Aamulla yliopistolle, iltapäivällä pois. Käyn kotona, syön ja lähden treeneihin. Tulen illalla kotiin ja minulla on vähän vapaa-aikaa siinä”, seitsemänvuotiaana salibandyn aloittanut Oksa luonnehtii.

”Mihin aikaa teillä on treenit?”, Sohlo utelee.

”Viiden ja kahdeksan välillä. Toivottavasti olemme saaneet paremmat treenivuorot tälle vuodelle, sillä viime vuonna oli niin, että puoli yksitoistakin saattoi loppua treenit eli alkoi jopa yhdeksältä. Pitäisi olla nyt niin, että kahdeksalta alkaa viimeistään”, Oksa selittää.

”Meillä on ennen neljää tai kahdeksan jälkeen treenit, koska junnuille on varattu neljästä kahdeksaan. Yleensä kahdelta alkaa treenit, mikä verottaa opiskeluja”, Sohlo puolestaan kertoo.

”Välillä saa kyllä vähän vääntää. Jos pitää vaikka perjantaina lähteä aikaisemmin pois, pitää säätää, ettei tule sitä yhtä poissaoloa liikaa. Yllättävän hyvin on mennyt. Ei ole valittamista”, Oksa tuumaa treenien ja opiskelun yhteensovittamisesta.

”On sitä muutaman lisätehtävän tehnyt”, Sohlo naurahtaa.

Kukkosella meinasi jäädä kurssisuoritus kerran saamatta, kun hän ei päässyt esittämään ryhmätyötään muiden kanssa. Hänellä oli treenit tai kisamatka, ja he olivat sopineet ryhmässä, ettei hän tule ryhmätyön esittelyyn. Myös kurssinvetäjä oli tietoinen asiasta.

”Kurssin jälkeen vetäjä laittoi minulle viestin, että ryhmänne sai vitosen, mutta kun et ollut paikalla, hylkään koko kurssin sinulta. Ymmärrän, ettei pidä olla mitään erityiskohtelua, mutta ajattelin, että se oli jo niin sovittu ja poikkeustilanne. Mutta kyllä minä sitten sain kolmosen vai minkä lie sainkaan”, Kukkonen muistelee ja jatkaa, ettei muita ongelmia ole kurssien kanssa koskaan ollut.

”Meidän puolellamme on paljon ihmisiä, jotka ymmärtävät urheilun päälle ja tulee hyvin siimaa. Pitää vain tehdä paljon korvaavia tehtäviä, jos on pois”, Oksa kertoo.

Bileissä eri aikaan

Kukkonen on aloittanut opiskelut vuonna 2009, Oksa vuonna 2011 ja Laakkonen sekä Sohlo vuonna 2012. Kolme viimeksi mainittua opiskelevat luokanopettajiksi, ja Kukkonen markkinointia. Kilpaurheilu ei ole hidastanut nelikon opintoja, ja Kukkonen on pian maisteri: kurssit on suoritettu ja gradu on puhtaaksikirjoittamista vailla valmis. Hän haluaa valmistua ennen kautta, että voi keskittyä täysillä treenaamiseen.

”Pari ensimmäistä vuotta keskityin pakollisten ja läsnäoloja vaativien kurssien tekemiseen. Oli monesti niin, että viideltä-kuudelta aamulla menin treenaamaan ja kahdeksasta kuuteen olin yliopistolla. Välissä oli hyppytunti ja saatoin käydä salilla tai tehdä tehtäviä. Sitten äkkiä kotiin vaihtamaan kamppeet ja treeneihin. Silloin oli vähän ylikuormituksen meininkiä, kun aloin kahdelta yöllä miettiä tiskialtaan putsaamista tai pohdin, milloin olen viimeksi imuroinut”, Kukkonen muistelee muutaman vuoden taakse.

Toisin kuin Oksa ja Sohlo, Kukkonen ja Laakkonen aloittivat nykyiset lajinsa myöhään. Laakkonen pelasi aiemmin yhdeksän vuotta jalkapalloa kotikaupungissaan Pudasjärvellä, mutta joukkueen lopetettua piti keksiä uusi laji. Kestävyysjuoksun hän löysi pari vuotta sitten.

Kukkonen aloitti 15-vuotiaana kilpapyöräilyn ja 16-vuotiaana pikaluistelun. Aluksi pyöräily oli hänen päälajinsa ja luistelu vain talviaikojen treenaamista, mutta nykyään Kukkonen keskittyy ainoastaan pikaluisteluun päätavoitteenaan vuoden 2018 olympialaiset Etelä-Koreassa.

Vuoden urheilijaopiskelijaksi viime keväänä valittu Kukkonen valmistuu lähes toivotussa viiden vuoden tavoiteajassa ja nopeammin kuin moni muu.
”En ole ikinä ajatellut aikataulua, että olisi hirveä kiire. Parissa vuodessa opiskelut etenivät hyvin. En suosittele yliaikatauluttamista, että joka päivä on 12 tuntia kaikenlaisia aikatauluja. Se ei ainakaan urheiluun pitemmällä tähtäimellä sovi”, Kukkonen toteaa.

”Yllättävän raskasta on istua päivät täällä yliopistolla ja mennä sen jälkeen vielä treenaamaan kahdelta. Silloin on aivan seis. Pää ja kroppa eivät ole yhtään mukana”, Sohlo sanoo.

”Aamulla on vielä se, kun periaatteessa vedät vähän eilisen höyryillä. Siitä tulee hyvä fiilis, kun on aamulla treenannut, mutta jossakin vaiheessa päivää tulee nuutunut olo”, Oksa luonnehtii.

”Jos on joku ryhmätyöesitys, tulee mitä sattuu sanoja suusta”, Laakkonen lisää.

”Esityksen jälkeen miettii, että mitähän minä juuri sanoin”, Sohlo jatkaa.

”Parempi se on silleen, kuin tulla suoraan opiskelijabileistä”, Oksa huomauttaa.

”Oletteko te muuten käyneet paljon opiskelijabileissä?” Kukkonen jälleen kysyy.

”Ei ole oikein pystynyt”, Laakkonen sanoo.

”Kävin ensimmäisenä syksynä yhdissä, koska kaikki ajattelivat, että minulla on jokin ihme ongelma tai vakaumus. Minun piti mennä sinne vain sanomaan moro”, Kukkonen muistaa.

”Onhan sinulla periaatteessa vakaumus”, Oksa vitsailee Kukkoselle viitaten urheiluun.

”Kävin minäkin vissiin ekana vuonna. On aika monesti pitänyt selitellä, miksei voi tulla”, Laakkonen jatkaa.

”Meilläkin on pelikautena niin, että käytännössä meidän vapaapäivämme voivat olla milloin sattuu. Jos peli on vaikka tiistaina, meillä on seuraavana päivänä palauttavat harjoitukset ja torstai on vapaa. Sunnuntaina on ehkä vasta peli. Viikon vapaapäivä saattaa olla torstaina, niin ehkä keskiviikkoiltana voi käydä jossakin oluella. Kaikki muut käyvät ulkona viikonloppuisin”, Sohlo kertoo.

”Siihenkin on tottunut”, Oksa sanoo.

”Totta ja pelikavereista on aina seuraa”, Sohlo toteaa.

”Itsestä ei ainakaan tunnu siltä, että jäisi mistään paitsi”, Kukkonen painottaa.

”Ei todellakaan”, Laakkonen komppaa.

Nelikko pitää urheilua ja opiskelua yhtä tärkeinä. Vaikka tavoitteita heillä urheilun saralla riittää, haluavat he turvata tulevaisuutensa hankkimalla koulutuksen ja ammatin. Lisäksi opiskelut tuovat rytmiä ja vastapainoa urheilijan elämään. Yksilölajeja harrastaville Jenni Kukkoselle ja Mari Laakkoselle opiskelut merkitsevät myös sosiaalisuutta.

”Jos realistisia ollaan, ei jalkapallosta semmoista ammattia itselle tule, että voisi jäädä kolmekutosena eläkkeelle”, Sohlo tuumaa.

”Jos salibandykin lajina kehittyy, se ei kehity seuraavan kymmenen vuoden aikana niin paljon, että siitä saisi ammatin. Keskivertojääkiekkoilijakin saattaa jäädä uran jälkeen ihan tyhjän päälle”, Oksa huomauttaa.

”On se ehkä askeleen vaikeampi lähteä sitten miettimään mitä tekisi ja mitä lähtisi opiskelemaan. Nyt kun pelailee ja saa ammatin, voi siirtyä työelämään, kun pelit loppuvat”, Sohlo toteaa.

Parhaimmillaan opinnot ja kilpaurheilusta saatavat kokemukset voi tulevissa töissä yhdistää. Opettajan ammatissa on hyötyä joukkueurheilusta, ja Kukkonenkin on miettinyt markkinoinnin opintojensa ja urheilun linkittämistä kuten teki gradussaan, jossa hän käsittelee urheilusponsoroinnin kehittämistä yksilöurheilussa Suomessa.

Minna Koivunen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja, joka pyrkii ymmärtämään maailmaa pala palalta, oppii joka päivä jotain uutta ja rakastaa uimista. Twitter: @koominna

Lue lisää:

Opiskelujumit auki arjenhallinnalla

Jos opintojen suorittaminen hidastuu, voi syynä olla elämänhallinnan järkkyminen tai vääränlainen arjen ajankäyttö. Yksin ei ongelmiensa kanssa tarvitse jäädä, sillä yliopistolla on saatavana monenlaista apua opintojen jumeihin.

TEKSTI Minna Koivunen

KUVAT Minna Koivunen

Opiskelukyky muodostuu terveydestä ja voimavaroista, opiskelijan ympäristöstä, opiskelutaidoista sekä opetus- ja ohjaustoiminnasta. Jos jollain osa-alueella on ongelmia, opiskelu ei onnistu parhaalla mahdollisella tavalla.
Opiskelijat saavat tukea opiskelun suunnitteluun jo ensimmäisenä syksynä pienryhmäohjaajilta ja omaopettajilta. Tiedekuntien ja laitosten opinto-ohjaajilta, opiskelu- ja uraohjauksesta opiskelijoiden hyvinvointi- ja ohjauspalvelukeskuksessa saa neuvoja ja tukea pitkin opiskelu-uraa.

Kaikille nämä eivät kuitenkaan riitä, opintojen suorittaminen hidastuu ja lisäapu on tarpeen. Silloin yksi vaihtoehto on opintopsykologin tapaaminen opiskelijoiden hyvinvointi- ja ohjauspalveluissa. Opintopsykologi auttaa esimerkiksi silloin, kun opinnot ovat syystä tai toisesta jumissa, opiskeluitsetunto on kateissa tai motivaatio opiskeluihin on hiipunut.

Tammikuussa Oulun yliopistossa uutena opintopsykologina aloitti Pia Partanen. Hän on havainnut, että osa hänen asiakkaistaan pääsee ongelmansa ratkaisuun kiinni yhden käyntikerran jälkeen, kun taas joillain ongelmat ovat syvemmällä ja esimerkiksi elämänhallinta ja arjen hallinta tuottavat vaikeuksia.

Partasen tähän mennessä kohtaamat opiskelijat ovat kärsineet muun muassa ajan- ja arjenhallintaan, mielenterveyteen ja opintojen suunnitteluun liittyvistä ongelmista tai näiden yhdistelmistä. Kaikkia yhdistää se, etteivät opinnot etene.

Partanen on aiemmin työskennellyt eri ikäryhmien kanssa ja uudessa työssään opiskelijoiden parissa havahtunut siihen, että joillain opiskelijoilla vuorokausirytmi on sekaisin, eivätkä he itse koe sitä ongelmana.

“Joillain vuorokausirytmi on semmoinen, että valvotaan ja tehdään hommia öisin. Usein siihen liittyy läheisesti tietokone. Aikaan suhtaudutaan eri tavalla kuin vanhemmissa ikäryhmissä.”

Ratkaisut

Ongelmiin lähdetään hakemaan ratkaisua opiskelijan tavoitteista ja siitä, mihin opiskelija haluaa muutosta. Opintopsykologin opastuksella opiskelijan arjen- ja ajanhallintaa tutkitaan siten, että katsotaan, mikä estää tavoitteisiin pääsemistä ja mitä keinoja on jo kokeiltu ja mitä tarvitsisi lisää. Siis puhdasta suunnittelua ja arjen jäsentämistä.

“Keskitymme kokonaisuuteen. Käymme läpi kaikki kurssit, jotka opiskelija aikoo suorittaa ja millaisia suoritustapoja niissä on ja mitä niiden eteen pitää tehdä. Laadimme opiskelusuunnitelman päivä päivältä. Merkkaamme ylös, kuinka paljon pitää esimerkiksi lukea päivässä kahden viikon päästä olevaan tenttiin”, Partanen kertoo ja jatkaa: ”Rinnalla voi kulkea myös ohjausprosessi, jossa tarkastellaan omaa ajattelua ja tunteita sekä etsitään välineitä niiden hallitsemiseksi silloin, kun ne vaikeuttavat opiskelua ja arjessa selviytymistä.

Lisäksi opiskelijan kanssa konkreettisesti suunnitellaan ajankäyttöä aivan paikoista lähtien. Pohditaan missä on paras opiskella: kotona vai kenties yliopiston kirjastolla.

Ajanhallintaan liittyy Partasen huomio siitäkin, kun monilla opiskelijoilla on tunne, että koko ajan pitäisi tehdä jotakin. Mutta jokainen tarvitsee lepoa, joten olisi tärkeää tehdä ero opiskelun ja vapaa-ajan välille.

Ennaltaehkäisyä

Valtakunnallisen opiskelijabarometrin mukaan oman alan opiskelijoiden yhteisöön kokee kuuluvansa paljon tai erittäin paljon 26 prosenttia, jossain määrin, silloin tällöin tai vähän 51 prosenttia ja hyvin vähän tai ei lainkaan 24 prosenttia. Huolestuttavaa on, että neljäsosa kokee olevansa yhteisön ulkopuolella.

Partanen korostaa opiskeluporukan tärkeyttä opiskeluiden sujumisen kannalta. Kun on mukana porukassa ja saa vertaistukea, välttyy irrallisuuden kokemukselta. Yksinäisyys on myös yksi teema, joka on tullut esiin opintopsykologin alkutaipaleella.

“Ensimmäisellä opiskeluvuodella on todella suuri merkitys tässä. Olisi tärkeää löytää oma porukka ja tutustua oman laitoksen väkeen. Opiskelijat ovat samassa elämäntilanteessa, mutta tulevat eri lähtökohdista. Auttaa, kun ongelmista puhuu ja ne jakaa muiden kanssa.”

Hyvä tapa sujuvoittaa opintoja ja ennaltaehkäistä ongelmia on Partasen mielestä muodostaa opiskeluryhmiä esimerkiksi lukupiirejä, joissa käydä yhdessä kavereiden kanssa luentoja läpi. Omat taidot kehittyy, kun kuulee muiden ideoita.

Yksilöohjauksen lisäksi Partasen työnkuvaan kuuluvat ryhmäohjaukset, teemaluennot ja henkilökunnan koulutus sekä ohjauksen kehittäminen. Kevään aikana hän kehittää ohjauksen mallia yhteistyössä ohjaustyötä tekevien kanssa. Tarkoituksena on luoda opiskelijoille ja henkilökunnalle työvälineitä, joiden avulla he löytävät oikean ohjaustahon ohjaustarpeesta riippuen.

Merkittävä osa opintopsykologin työstä on opiskelijoiden ohjausta. Painopistettä on pyrkimys siirtää opiskelun sujuvuutta tukevaan ennaltaehkäisevään työhön, jota ovat muun muassa yksiköiden kanssa tehtävä yhteistyö ja henkilökunnan konsultaatio.

Syksyisin kaikille fukseille järjestetään teemaluennot aiheista Ajankäyttö ja suunnitelmallinen opiskelu sekä Oppiminen on taitolaji. Tammikuussa ne pidettiin kertaalleen uudelleen ja myös vanhemmat opiskelijat saivat osallistua niihin.

Helmikuussa aloittaneet gradu- ja kandiryhmät auttavat opinnäytetöiden valmistumiseen, ja niiden lähtökohta on opiskelijoiden ohjaustarve. Kaikki eivät koe omaa kandi- tai graduohjaajaa riittäväksi, mistä kertoo ryhmien suosiokin. Graduryhmään eivät kaikki halukkaat mahtuneet. Partanen arvio, että tieto kandiryhmästä ei ehkä tavoittanut kaikkia sitä tarvitsevia, koska ryhmä ei tullut täyteen. Hän kertoo opiskelijoiden kokevan, että ohjausta opinnäytetöihin on liian vähän. Työskentely ryhmissä lähtee opiskelijoiden toiveista. Ensimmäisellä kerralla ryhmät miettivät, mitä ryhmäohjauksesta haluavat ja laativat välitavoitteet sekä päätavoitteen toukokuulle.

Tutkielman sisältöihin ei näissä ryhmissä puututa, vaan ohjaus on prosessiohjausta. Jokaisella ryhmään tulevalla täytyy olla kandi- tai graduohjaaja nimettynä. Ryhmäohjauksen ja tutkielmaohjaajan töiden tulisi tukea toisiaan. “Opiskelijat tarvitsevat struktuuria ja positiivista painetta, jotta saavat tutkielman valmiiksi.”

Ajoissa apua

Aiemmin opintopsykologille pääsi vain ajanvarauksella ja jonot olivat huimia. Tammikuussa otettiin käyttöön viikoittainen avoin vastaanottoaika, joka on maanantaisin kello 9–11. Partanen kertoo, että palvelu on toiminut suunnitelmien mukaan: suurin osa asiakkaista on päässyt ongelmansa kanssa eteenpäin yhdellä käynnillä.

Kun opiskelija saa ajoissa apua, ongelmat eivät suurene. On tärkeää, ettei huoliensa kanssa tarvitse odottaa liian kauan. Partanen vakuuttaa, että kynnys hänen vastaanotolleen tuloon on matala.

“Ei tarvitse odottaa, että on hirveän huono tilanne ennen kuin voi tulla vastaanotolleni. Jos itse kokee, että jokin häiritsee arkea, opiskelua ja omiin tavoitteisiin pääsemistä, kannattaa luottaa omaan arvioon ja tulla käymään.”

Lisäksi opiskelijoiden hyvinvointi- ja ohjauspalveluissa Anita Perttusella ja Elina Koskisella on omat ohjauksen vastaanottoajat. Perttusen vastuualueena ovat opintojen ohjaus ja uraohjaus, ja Koskinen puolestaan hoitaa kansainvälisen harjoittelun ohjausta ja neuvontaa. Kysymyksestä riippuen voi valita, kenelle menee. Jos ei tiedä, kannattaa täyttää verkkolomake, jolloin tiimi katsoo, kuka opiskelijaa osaa parhaiten auttaa.

Minna Koivunen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja, joka pyrkii ymmärtämään maailmaa pala palalta, oppii joka päivä jotain uutta ja rakastaa uimista. Twitter: @koominna

Lue lisää:

Kotiseuturakkautta ja poikkitieteellisyyttä

Pohjois-Pohjalainen Osakunta tuo yhteen pohjoissuomalaiset ja kainuulaiset opiskelijat Helsingissä.

“Tästä tulee perinne”, arvelee Ville Aula, 23, paistaessaan kananmunatäytteisiä paahtoleipiä puheenjohtajakautensa viimeistä kokousta varten.

Aulan seuraaja, tammikuussa puheenjohtajana aloittanut Noora Eilola, 24, ja kuraattorina toimiva Timo Sallinen, 33, katsovat vierestä kokoustarjoilujen valmistumista ja tarjoavat apuaan.

Puheenjohtajan pestistä laulunjohtajaksi siirtyvä Aula on päättänyt hemmotella hallitustaan erikoismenulla, johon leipien lisäksi kuuluu italialainen salaatti sekä jäätelöä mustikkahillolla ja kaurakeksikuorrutteella.

Kyseessä on Pohjois-Pohjalaisen Osakunnan (PPO) hallituksen kokous, ja paikkana Töölössä kivenheiton päässä Eduskuntatalosta sijaitseva Ostrobotnia-talo, jonka PPO rakennutti yhdessä kahden muun pohjalaisen osakunnan eli Etelä-Pohjalaisen Osakunnan ja Vasa Nationin kanssa vuonna 1912.

Viisi vuotta aiemmin oli syntynyt Pohjois-Pohjalainen Osakunta, kun vuosisatoja vanha Pohjalainen Osakunta jakautui kahtia.

”Oli hienoa tulla osaksi todella perinteikästä ja pitkät traditiot omaavaa opiskelijajärjestöä, joka on monella tavalla ainutlaatuinen Suomessa. Osakunta liittyy, ei pelkästään ylioppilashistoriaan, vaan ylipäätään koko Suomen historian merkittäviin vaiheisiin, kuten jääkäriliikkeen syntyyn. Onhan se hienoa olla osa isänmaallisen ylioppilasaatteen historiaa”, luonnehtii rahastotaloudenhoitaja Jukka-Matti Roth.

Kaikki tervetulleita jäseniksi

Pohjois-Pohjalainen Osakunta on yksi kuudestatoista Helsingissä toimivasta osakunnasta ja sillä on jäseniä vajaat 550. Heistä suurin osa on Oulun seudulta.

Vaikka muiden osakuntien tapaan (lukuun ottamatta Aalto-yliopiston Teknologföreningiä) PPO on Helsingin yliopiston alainen järjestö ja suurin osa jäsenistä on Helsingin yliopiston opiskelijoita, voi jäseneksi liittyä mistä tahansa pääkaupunkiseudun korkeakoulusta. Ainoa edellytys jäseneksi pääsylle on ylioppilastutkinto.

“Säännöissä lukee, että pitää olla joko siteitä kanta-alueelle, eli vanhoihin Oulun ja Lapin lääneihin, tai kiinnostusta kanta-aluetta kohtaan. Mutta sitä on tulkittu aika vapaasti siten, että jos osaa kävellä tänne oikeaan toimistoon, se riittää”, Ylivieskasta kotoisin oleva Sallinen toteaa.

Jäseneksi liitytään useista syistä. Osa tulee kavereiden kautta, toiset osakunnan tarjoamien sosiaalietuuksien vuoksi ja kolmannet kotiseuturakkauden takia. Joukossa on myös opiskelijoita, jotka eivät ole koskaan asuneet kanta-alueella.

“Helsinkiläisillä on sitä, että vaikka on olemassa Eteläsuomalainen osakunta, monet heistä eivät koe sitä omakseen. Silloin he saattavat liittyä sellaiseen osakuntaan, joka liittyy vanhempien kotiseutuun”, Eilola kertoo.

”Säännöissä lukee, että pitää olla joko siteitä kanta-alueelle, eli vanhoihin Oulun ja Lapin lääneihin, tai kiinnostusta kanta-aluetta kohtaan. Mutta sitä on tulkittu aika vapaasti siten, että jos osaa kävellä tänne oikeaan toimistoon, se riittää.”

Kotiseuturakkauttaan pääsee jakamaan ja koti-ikävää potemaan yhdessä muiden samoilta seuduilta tulevien kanssa osakunnan kerhoissa. Tänä vuonna viisitoista vuotta täyttävä kaupunkikerho Oulun Toivo ja alueelliset kerhot Kainuun Kerho ja Lapin Luppo vastaavat muun muassa näihin tarpeisiin.

Kempeleestä kotoisin oleva Eilola itse liittyi osakuntaan kaverinsa kehotuksesta. Tai Eilola itse asiassa suurin piirtein raahattiin osakunnan toimistolle.

”Kaverini oli ollut vuoden jäsenenä eikä ollut oikein uskaltanut käydä missään tapahtumissa yksin, niin hän halusi jonkun kaverinsa jäseneksi myös. Aika nopeasti kävi niin, että minä kävin täällä enemmän kuin tämä minun kaverini ja lähdin jo heti ensimmäisen vuoden osakuntalaisena toimintaan mukaan”, Eilola muistelee.

Kaksivuotisessa kuraattorin toimessa oleva ja useita eri pestejä osakunnassa aiemmin hoitanut Sallinen puolestaan päätyi osakunnan toimintaan mukaan aivan toisesta syystä.

”Liityin jäseneksi 2000-luvun alussa, kun tulin opiskelemaan Helsinkiin. En tiennyt varsinaisesti osakunnista mitään, mutta satuin sattumalta saamaan asunnon osakunnan kautta ja liityin siinä samalla jäseneksi. Kesti muutaman vuoden, että olin rivijäsenenä täällä. Sen jälkeen aktivoiduin ja sillä tiellä ollaan edelleen toimijana”, hän kertoo.

Kuraattorina hän johtaa ja valvoo toimintaa ja sääntöjen noudattamista. Lisäksi kuraattori pitää yllä yhteyksiä järjestön ulkopuolelle ja edustaa sitä parhaansa mukaan.

”Lähtökohtaisesti kuraattori on valmistunut, mutta sääntöjen mukaan on myös mahdollista, että opiskelijajäsen, joka on hyvin perehtynyt toimintaan ja on selkeästi muutaman vuoden vanhempi kuin muut täällä, voi olla kuraattorina”, kesken opintojensa työelämään siirtynyt Sallinen selittää.

Suhteet kunnossa kanta-alueeseen

Osakuntalaisilla on paljon erilaisia jäsenetuja, joihin kuuluu muun muassa mahdollisuus vuokrata osakunnalta asunto. Lisäksi Ostrobotnia-talon alakerrassa olevat pohjalaisten osakuntien omistamat ravintolat Manala ja St. Urho’s Pub tarjoavat osakuntalaisille edullista opiskelijalounasta.

Ostrobotnia-talossa ei pelkästään lounasteta tai kokousteta, vaan siellä on muun muassa osakuntien toimistot sekä kaikkien jäsenten käytössä oleva kirjasto, keittiö ja iso oleskeluhuone. Kirjastossa on saatavilla kurssikirjoja. Uusia kirjoja hankitaan jäsenten toiveiden mukaan ja niitä saa vapaasti lainata.

Perustoimintaa ovat lisäksi omat tapahtumat, kaikkien kolmen pohjalaisen osakunnan yhteiset tapahtumat ja yhteispohjalaiset kerhot kuten viikoittain järjestettävä tanssikerho, vähintään kerran viikossa harjoitteleva Pohjalaisten Osakuntien Laulajat -kuoro ja Yhteispohjalainen valokuvauskerho.

“Osakunta sponsoroi välillä jäseniä konsertteihin, teatteriin, Kärppien peleihin ja muihin vastaaviin tilaisuuksiin ja tarjoamme mahdollisuutta päästä kokeilemaan erikoisempia urheilulajeja ja avustamme lippujen hinnoissa”, Eilola kertoo.

“Sitten on yhteiskunnallista toimintaa vaihtelevasti. Kävimme muutama viikko sitten Eduskunnassa erään kansanedustajan vieraana ja järjestämme kansanedustajapäivällisiä, eli kutsumme kanta-alueen kansanedustajia tänne syömään. Muutama vuosi sitten järjestimme yöjunakapinan Kainuun yöjunien säilyttämisen puolesta”, Sallinen jatkaa.

“Ylläpidämme tehokkaasti maakuntalauluperinnettä. Laulukirjassamme on hyvin vähän juomalauluja, joita myös kyllä lauletaan joka juhlissa, mutta meillä on tosi paljon omia maakunnista kerättyjä lauluja.”

Yhteiskunnallinen toiminta on kirjattu sääntöihin, mutta sitä pitäisi aikaisempina vuosikymmeninä osakuntalaisina olleiden mielestä olla nykyistä enemmän.

“He ovat sitä mieltä, että meidän pitäisi ottaa edelleen vahvemmin kantaa opiskelijoita ja kanta-aluetta koskeviin asioihin”, Sallinen toteaa.

Maakunnallisuus on vahvasti esillä järjestön toiminnassa, koska suurin osa jäsenistä kuitenkin on samalta alueelta. Vuosittain osakunta järjestää maakuntaviikon, joka huipentuu maakuntien väliseen sotaan, jossa Lappi ja Oulu käyvät leikkimielistä kilpailua paremmuudesta.

“Tuon viikon aikana kotiseutu näkyy paljon. Kesäisin teemme retken johonkin päin kanta-aluetta ja parhaimmillaan pääsemme tutustumaan kanta-alueen päättäjiin”, Eilola selittää.

“Mahdollisuuksien mukaan pyrimme luomaan ja ylläpitämään suhteita kanta-alueen kuntiin ja yrityksiin”, Sallinen lisää.

Akateemiset pöytäjuhlat eli sitsit ovat myös iso osa osakunnan toimintaa. Ainejärjestöjen sitseistä ne eroavat muun muassa laulujen osalta.

“Ylläpidämme tehokkaasti maakuntalauluperinnettä. Laulukirjassamme on hyvin vähän juomalauluja, joita myös kyllä lauletaan joka juhlissa, mutta meillä on tosi paljon omia maakunnista kerättyjä lauluja”, Eilola kertoo.

Henkselit eivät pauku

Vaikka osakuntatoiminta näyttää päällisin puolin samanlaiselta kuin ainejärjestötoiminta, on niissä merkittäviä eroja. Osakuntien erityispiirre ja vahvuus on poikkitieteellisyys.

“Ainejärjestöt tekevät aivan erilaista työtä opiskelijoiden tulevaisuuden hyväksi, koska ne pystyvät siihen. Osakuntien keihäänkärki osoittaa vähän eri suuntaan”, Eilola pohtii.

“Toisaalta ainejärjestöillä on aika selkeää se, että pidetään tietyllä tapaa ääntä siitä omasta oppiaineesta ja rakennetaan me-henkeä. Kun taas osakuntatoiminta on enemmän yhdistävä tekijä eri tiedekuntien ja oppiaineiden ihmisille. Sellaista henkselien paukuttelua ei täällä niin paljon harrasteta”, Aula lisää.

Yhteistä ainejärjestötoiminnan kanssa on se, että aktiivina oleminen kartuttaa erilaisia tietoja ja taitoja, joista voi olla opiskeluiden jälkeen paljon hyötyä.

“Kun toimii aktiivisena viroissa, saa kokemusta ja oppia. On vapaasti saanut harjoitella turvallisessa ympäristössä esimerkiksi taloushallintoa ja kokouskäytäntöjä. Ne ovat olleet oppeja, joista on ollut työelämässä hyötyä”, Sallinen painottaa.

“Minäkin olen joutunut opettelemaan taittamista. En olisi varmaan ikinä teolologina muuten ruvennut opettelemaan sitä”, Eilola tuumaa.

Parasta kolmikon mielestä osakuntatoiminnassa ovat sen jäsenet.

”Joka vuosi on tutustunut suureen määrään mahtavaa porukkaa. Se on ollut todella hienoa. Sen kautta on tullut kaikki muutkin parhaimmat asiat. On tullut osallistuttua aivan uskomattomiin tapahtumiin, joihin ei olisi takuulla muuten itseä saanut lähtemään”, Eilola hehkuttaa.

”Ihmiset täällä ja yhdessä tekemisen meininki ja se, että on kaikilta mahdollisilta eri aloilta ihmisiä, mikä on valtava rikkaus, jota ei muualla välttämättä ole mahdollista kokea. Työelämässä ja ainejärjestöissä on yleensä saman alan ihmisten kanssa tekemisissä”, Sallinen kehuu.

Osakuntien historiaa

Osakunnat ovat Helsingin yliopiston alaisia opiskelijayhdistyksiä. Osakuntalaitos perustettiin samaan aikaan, kun Turun Akatemia syntyi vuonna 1640. Kun yliopisto muutti Helsinkiin vuonna 1828, osakunnat säilyivät. Niiden tehtävänä oli valvoa ylioppilaiden ahkeruutta ja siveellisyyttä.
Vuosina 1852-1868 osakunnat oli kielletty ja opiskelijat jaettiin tiedekunapohjaisesti. Kiellon aikana osakunnat kuitenkin toimivat laittomasti.
Osakunnat perustivat vuonna 1868 Suomen ylioppilaskunnan, jonka nimi muutettiin vuonna 1927 Helsingin yliopiston ylioppilaskunnaksi.
Osakuntiin oli pakko kuulua vuoteen 1937 saakka.

Minna Koivunen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja, joka pyrkii ymmärtämään maailmaa pala palalta, oppii joka päivä jotain uutta ja rakastaa uimista. Twitter: @koominna

Lue lisää:

Elämä pöytäkirjoissa

Kokopäiväisen toimimisen ylioppilasliikkeen parissa lopettanut OYY:n entinen pääsihteeri Ilari Nisula muistelee viime vuosia lämmöllä. OYY:n toimijoille hän toivoo kauaskatseisuutta etenkin talousasioissa.

TEKSTI Ville Koivuniemi

KUVAT Ville Koivuniemi

Harvan 27-vuotiaan elämää on kirjoitettu virallisiin pöytäkirjoihin yhtä paljon kuin Oulun yliopiston ylioppilaskunnan pääsihteerin tehtävistä opintojen pariin siirtyneen Ilari Nisulan.

Järjestötoimintaa Suomen lukiolaisten liitossa ja harrastejärjestöissä. Sitten vuodet Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) hallituksen jäsenenä ja puheenjohtajana sekä Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) hallituksen jäsenenä. Sieltä lennosta kahdeksi vuodeksi OYY:n pääsihteeriksi. Viimeiset viisi vuotta Nisulan viikot ja päivät ovat täyttyneet vaikutustyöstä, joka pitää sisällään runsaasti palavereja. Nyt se kaikki on hetkeksi ohi – ainakin melkein.

Yliopiston hallituspaikka jäi

Nisula aloitti tänä vuonna Oulun yliopiston hallituksen opiskelijajäsenenä. Paikka on haastava, mutta Nisulan kaltaiselle kokouksissa istujalle jäähdyttelyä, kokouksia kun on vain noin kerran kuussa.
”Fiilis on tällä hetkellä väsynyt mutta onnellinen. Tai oikeastaan tyytyväinen mutta helpottunut, sanotaan niin”, Nisula vastaa kliseiseen kysymykseen aktiivisten ylioppilaskuntavuosien loppumisesta.

Melkein samaan hengenvetoon hän kuitenkin kliseisesti toteaa, että aika oli oikea irti pästämiselle.

”Luottavaisin mielin jätän OYY:n. Kun nyt tulee uusi edustajisto, uusi hallitus ja uusi pääsihteeri, asioita on mahdollista tehdä aidosti uudella tavalla. Se tekee OYY:lle hyvää.”

Julkista testamenttia siitä, miten asioita kannattaisi kehittää, Nisula ei halua seuraajilleen antaa. ”Olisi tietysti ollut mukava saada maailma valmiiksi. Mutta ei minulla mitään suurempaa tekemätöntä jäänyt hampaankoloon. Esimerkiksi hallintoon, talouteen ja jäsenpalvelujen sekä -etujen vahvistamiseen liittyvät asiat tulevat ensimmäisenä mieleen, mutta luotan seuraajiini.”

OYY:n talouteen liittyen hän toivottaa vasta valitulle edustajistolle lehmän hermoja.

”Toivottavasti asioissa osataan katsoa tarpeeksi pitkälle.”

Yliopistolaki jäi eniten mieleen

Kun Nisula kelaa vuosiaan ylioppilasliikkeen parissa taaksepäin, yksi vuosi nousee oppimiskokoemuksena ylitse muiden.

”Kyllä se oli vuosi 2009. Uusi yliopistolaki oli tuloillaan. Laki oli niin suuri toimintakulttuurin muutos, että se vaikuttaa paljon edelleen. Se näkyy yliopiston arjessa: tilajärjestelyt puhuttavat, ajat ovat haastavat.”

Nisulan mukaan vuosi 2010 oli niin ikään erittäin merkittävä. Vuoteen sattui OYY:n 50-vuotisjuhlat, jotka antoivat perspektiiviä historiaan.
Hän kuitenkin korostaa, että kaikki vuodet ovat olleet omanlaisiaan näköalapaikkoja. Vuosi SYL:ssa opetti paljon poliittisesta päätöksenteosta, pääsihteerinä toimiminen toi mukaan esimiehenä toimimisen vastuukysymykset.

Matkan varrella hän on ymmärtänyt, ettei maailmaa voi saada ainakaan vuodessa valmiiksi, joten tavoitteiden pitää olla realistisia.

”SYL:ssa tavoitteenamme oli opiskelijoiden toimeentulon kohentaminen. Oli meillä muitakin tavoitteita, mutta huomasimme heti alkuvuodesta, että kaikkia emme saa läpi. Vuosi kuitenkin huipentui opintorahan sitomiseen indeksiin.”

Tappioitakin mahtuu mukaan

Voitosta voittoon kulkemista Nisulan taival järjestötoiminnassa ei ole ollut. Sekä Suomen lukiolaisten liiton että Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtajaksi pyrkinyt Nisula hävisi molemmat koitokset täpärästi viime metreillä.

”Nyt ajattelen, että ne jos mitkä ovat olleet mahtavia oppimisen paikkoja. Pyrkiminen itsessään on antanut minulle paljon. Kun sihteeröin viimeisen OYY:n edustajiston kokoukseni, sanoin edustajille lopuksi, että hakekaa paikkoja, jotka teitä kiinnostavat. Isoissa saappaissa on mukavasti liikkumatilaa”, Nisula naurahtaa.

Vaikeita hetkiä on ollut muitakin. Julkisuudessa niistä eniten käsiteltiin polttopulloiskua Nisulan ollessa OYY:n hallituksen puheenjohtaja vuonna 2010. OYY:n toimistoon suunnattu isku liittyi suvaitsevaisuutta vaativaan julkilausumaan puolisentoista viikkoa ennen iskua.

Jälkikäteen Nisula arvioi, että OYY onnistui kriisin hoidossa tuolloin hyvin.

”Päällimmäisenä tulee mieleen, että onnistuimme. OYY ei ole tainnut aiemmin saada yhtä paljoa mediahuomiota. Kyllä me silloin tarkkaan mietimme, miten asiaa pitää käsitellä.”

Ikävien hetkien vastapainoksi viiteen vuoteen mahtuu kuitenkin lähes pelkästään hyvää. Yksi konkreettinen edistysaskel OYY:n viime vuosien toiminnassa on ollut Nisulan mukaan muutto Linnanmaalle vuonna 2012.

”Sen pureksimista kannattaa kyllä jatkaa. Olemme lähentyneet muuton ansiosta yliopiston hallintoa todella paljon, enkä edes usko että sekään on vielä koko voimaansa näyttänyt. Se on todella arvokasta. Jatkossa kannattaa keskittyä etenkin siihen, kokevatko opiskelijat nykyiset tilat hyviksi.”

Opiskelut jatkuvat

Nisula aloitti yliopisto-opintonsa opiskelemalla tekniikkaa informaatioverkostojen koulutusohjelmassa vuonna 2005. Nyt hän jatkaa opintojaan, vaikka työskenteleekin Streamteam-mediayrityksessä samanaikaisesti. Vaikuttaminen jatkuu kuitenkin, kuten todettua, Oulun yliopiston hallitusjäsenyydellä.

”Toivottavasti Oulun yliopiston toimintaa päästään kehittämään rakentavasti ja aidosti eteenpäin katsovasti. Suhtaudun hallituspaikkaan kunnioittavasti. Yliopiston hallitus on paljon vartijana. Tulen myös tekemään paljon yhteistyötä OYY:n kanssa.”

Oulun yliopistosta Nisulalta on vaikea saada kritiikkiä. Hallituksen jäseneltä sitä on tietysti turha julkisuudessa suuremmin odottaakaan.

Kritiikkiä numeroihin tuijottajille

Suomen hallituksen keinoille opintoaikojen lyhentämiseksi Nisula kuitenkin antaa moitteita. Hänen mukaansa opintoaikojen pituus korostuu keskustelussa ihan liikaa.

”En osaa tunnistaa työnantajaa, joka palkkaisi vain tutkinnon perusteella. Putkitutkinto ei istu myöskään siihen, että halutaan tukea yrittäjyyttä. Toivoisin, että kun opintoaikojen lyhentämisestä puhutaan, ymmärrettäisiin paremmin, mistä puhutaan.”

Nisula muistuttaa, että pitäisi ymmärtää syitä opintoaikojen pitenemiselle, eikä tuijottaa liikaa vuosimäärää, joka opiskelijoilla menee opintojen suorittamiseen. Esimerkiksi perhe tai työnteko voivat olla järkeviä syitä pitkittää opintoja.

Toinen asia, josta julkisuudessa puhutaan Nisulan mukaan paljon puutaheinää, liittyy Suomen koulutusvientiin ja ulkomaisten opiskelijoiden lukukausimaksuihin. Erityisesti lukukausimaksujen aggressiivisimmilla puolestapuhujilla ei näytä olevan täyttä ymmärrystä siitä, mitä lukukausimaksuilla voitaisiin saada tai menettää.

”Ei kukaan ulkomainen opiskelija tätä nykyistä järjestelmää tietoisesti hyväksikäytä.”

Ville Koivuniemi

Freelancer-toimittaja. Twitter: @VilleKoivuniemi

Lue lisää:

Isojen poikien totinen leikki

Saku Koivu nousee nopeasti hyökkäysalueelle ja laittaa kiekon ränniin. Teemu Selänne nappaa lätkän, kiertää maalin, syöttää silmänräpäyksessä vaivihkaa keskialueelta hyökkäysalueelle nousseelle Raimo Helmiselle, joka täräyttää kiekon ruotsalaisvahdin selän taakse.

Ruotsalaispuolustaja ei tällä kertaa ehtinyt väliin – ehkä onnekseen, kovimmat laukaukset kun saattavat katkaista puolustajalta jalan. Tätä jääkiekkoa ei pelata jäällä, vaan esimerkiksi Oulun yliopiston Linnanmaan käytävällä X1-oven lähettyvillä. Ja pelaajia ei ole tehty luusta ja nahasta vaan muovista. Paitojen värit ovat kuitenkin kuin jääkiekkoleijonilla ja pelaajien selkiä koristavat tutut ja legendaariset pelinumerot, kuten 11, 8 ja 14. Tällä kertaa menossa on Oulun pöytäjääkiekkoilijoiden Oulu-liigan syksyn kolmas turnaus. Ehkäpä Oulun menestynein pöytäjääkiekkoilija Otto Pesälä veivasi juuri maalin turnauksen ensimmäisessä ottelussaan Aleksi Määttää vastaan.

Liigaa (entinen jääkiekon SM-Liiga) on syytetty muoviseksi brändiksi. Mutta tätä muovisemmaksi jääkiekko ei mene. Puhutaan siis pöytäjääkiekosta.

”Ei tällä oikeastaan pelinä jääkiekon kanssa ole mitään tekemistä. Se että ymmärtää jääkiekon pelikirjasta jotain, ei auta tässä kaukalossa ollenkaan”, pöytäjääkiekkoaktiivi Otto Pesälä paljastaa.

Ihmetellään myöhemmin, miten pöytälätkässä voi pärjätä. Kysytään kuitenkin ensin, mikä saa aikuiset miehet kokoontumaan pöytäjääkiekkopelien äärelle Oulun yliopiston käytäville. Siis noiden Stigan klassikkopelien, joita 80-luvulla syntyneet pojat saivat isiltään 90-luvulla joululahjoiksi.

”Omalla kohdallani lukiokaveri houkutteli aikansa mukaan. Monen yrityksen jälkeen suostuin, kokeilin ja jäin koukkuun”, Pesälä sanoo.

Alkuaikoina hän kehittyi lajissa huimaa vauhtia.
”Kyllä sitä silloin tuli pelattua tuntitolkulla viikossa.”

Kuudetta vuotta lääketieteellisessä tiedekunnassa opiskeleva Pesälä ei ehdi nykyään käyttää lajiin enää yhtä paljon aikaa, mutta pelaa paikallisturnauksia yliopistolla ahkerasti.

”Miten te aikuiset miehet -tyylistä” ihmettelyä Pesälä kuulee pöytälätäkän liittyen harvoin, mutta kiinnostusta laji herättää lähes kaikissa, joille se on tuntematon. Pesälän tarina lajiin hurahtamisesta alkaa toistua, kun pöytälätkäaktiiveja jututtaa. Kaverukset Toni Koivula ja Olli-Pekka Kuokkanen ovat tulleet lajin pariin suurin piirtein samaa reittiä. Koivula innostui ensin ja innostutti koulukaverinsa Kuokkasen mukaan.

”Ensimmäisessä turnauksessa, jonne oli tosin tarkoitus mennä vain katselemaan touhua, hävisin kaikki pelit pystyyn, mutta heti seuraavassa turnauksessa taisin saada kaivettua jopa yhden tasurin”, Koivula naurahtaa.

Yhdistäviä tekijöitä pelaajien kesken tuntuvat olevan kilpailuvietin tyydyttämishalu ja monen kohdalla jonkinlainen innostus penkkiurheiluun. ”Jonkin verran seuraan jalkapalloa ja jääkiekkoa”, Koivula toteaa. ”Minä taas lähinnä jalkapalloa, ja sitäkin vain, jos tulee joku oikein hyvä peli”, Kuokkanen sanoo.

Maailmanlaajuisesti yksi yhdistävä tekijä liittyy pelialustan, tuon klassikkomaineessa olevan Stiga-pöytäjääkiekkopelin kehittäjään. Stiga AB oli ruotsalainen yritys, joka nousi ihmisten tietoisuuteen myymällä ruohonleikkureita, pingismailoja, rattikelkkoja ja jääkiekkopelejä. Pöytäjääkiekkopeli kehitettiin jo vuonna 1957, mutta aluksi toiminta oli pienimuotoista.

Sittemmin Stiga möi ruohonleikkuereiden valmistusoikeudet Italiaan, ja Ruotsiin jäänyt Stiga Sports AB alkoi keskittyä urheiluvälineiden valmistukseen.  Vaikka pöytäjääkiekkolautoja ei valmisteta enää pukinkonttiin samalla teholla kuin viime vuosituhannella, Stiga valmistaa niitä edelleen pöytäjääkiekkoharrastajien tarpeisiin. Kansainvälinen pöytäjääkiekkoliitto, ITHF, kelpuuttaa pelialustoiksi ainoastaan Stigan tekemät versiot.

Stiga liittyy siis olennaisesti siihen, missä maissa lajia aktiivisesti harrastetaan. Mutta se ei ole ainoa tekijä. Myös jääkiekon seuraaminen vaikuttaa harrastajamäärään oleellisesti. Maailman turnauksissa lajia hallitsevat kuusi maata.

”Oikeastaan puhutaankin Big six -joukosta”, Pesälä tarkentaa. Lajin suurmaat ovat pohjoismaat Ruotsi, Suomi ja Norja sekä Tšekki, Venäjä ja Latvia.

Vaikka pelialustan muoto noudattelee jääkiekkokaukaloa, pelillä itsellään on enemmän yhtäläisyyksiä vaikkapa pingiksen kuin jääkiekon kanssa. Hienomotoriikan hallitseminen erottaa jyvät akanoista. ”Esimerkiksi muusikot ovat pöytäjääkiekossa yleensä hyviä”, itsekin pianoa, kitaraa ja bassoa soittanut Pesälä sanoo.

Oulun ylioppilaslehti 2013
Kaverukset Toni Koivula (vas.) ja pöydän toisella puolella pelaava Olli-Pekka Kuokkanen ovat pelanneet pöytälätkää paljon kahdestaan. ”Jos pelaa itseään huomattavasti parempaa pelaajaa vastaan, ei oikein pääse harjoittelemaan hyökkäämistä, kun joutuu koko ajan puolustamaan”, Koivula vinkkaa.

 

 

 

Mutta toisaalta ennen kuin omaa lahjakkuuttaan pääsee tosissaan mittaamaan, pitää pelin strategia oppia. ”Siihenhän tämä pitkälti perustuu. On tiettyjä kuvioita, joilla maalit yleensä tehdään. Voisin varmaan nimetä yli sata nimettyä maalintekokuviota”, Otto Pesälä luettelee. ”Ja noita kuvioita varten on erilaiset puolustuskuviot.”

Lajia tuntemattoman silmään pelin vauhti yllättää. Lajissa ei ole tuomareita, mutta säännöt sanovat, että kiekkoa saa pitää yhdellä pelaajalla korkeintaan kolme sekuntia kerrallaan. Koko laji perustuu siihen, että herrasmiessääntöjä noudatetaan. Peliaika on viisi minuuttia, joten kiekon muhimisesta voisi olla joissain tilanteissa hyötyä.

Ammattilaistasolla viidessä minuutissa maaleja tulee yleensä muutamia. Keskushyökkääjä on sekä amatööri- että ammattilaistasolla eniten maaleja tekevä pelaaja, mutta etenkin ammattilaistasolla on maalinteon uhan oltava aito jokaisella hyökkääjällä.

”Monesti puhutaan, että joku pelaa enemmän toiselta puolelta. Ja tietysti eri pelaajilla on eri vahvuudet ja eri kikat, joita eniten yrittää”, Pesälä selventää.

Amatöörin silmään yllättävin taktinen kuvio lienee niin sanottu hallittu syöttö keskushyökkääjälle. Ammattilaiset ovat opetelleet keskushyökkääjällä laukomisen niin tarkaksi ja nopeaksi, että keskushyökkääjällä saa tehtyä maalin yllättävän usein, vaikka maalivahti ehtisi täysin hyökkäykseen mukaan.

”Kokeneimmat pelaajat katsovat hyökkääjän käsien liikkeestä, mihin laukaus on mahdollisesti tulossa”, Pesälä huomauttaa.

Puhuminen ammattilaisista ei tietenkään tarkoita, että kukaan toisi pelaamalla leipää pöytään. Mutta esimerkiksi Pesälä on pelannut pöytälätkää Suomen maajoukkueessa useissa kansainvälisissä kilpailuissa.

”Paras sijoitus taitaa olla Turun-MM-kisoista, Pesälä sanoo”, mutta ei muista tarkkaa sijoitustaan.

Pesälän sijoitus oli noissa kisoissa 33:s, vaikka maailman ranking-tilastossa hän oli tuolloin numerolla 107.

Pöytälätkää on verrattu tässä jutussa jo jääkiekkoon ja pingikseen. Vertauksista pingiskään ei ole kovin osuva, koska tuurilla on enemmän vaikutusta yksittäisessä ottelussa. Toisin sanoen maailman paras pöytälätkän pelaaja voi hävitä yksittäisen ottelun helposti maailman viidenneksikymmenenneksi parhaalle pelaajalle.

”Paikallisliigassakin siinä on viehätystä, että ainakin maaleja saa tehtyä vähän parempaakin pelaajaa vastaan”, Pesälä kertoo.

”Mutta harjoittelun näkökulmasta olisi kyllä hyvä olla suunnilleen oman tasoinen pelaaja vastassa. Silloin pääsee harjoittelemaan myös hyökkäämistä”, Koivula huomauttaa.

Vaikka pöytäjääkiekkoilijat suhtautuvat pelaamiseen äärimmäisen innostuneesti ja keskittyneesti, kenelläkään ei näyttäisi olevan pelatessaan verenmaku suussa. Otto Pesälän mukaan leikkimielisyys ei ole hyvä sana kuvastamaan lajia.

”Mutta kyllä tämä omalla tavallaan kevytmielistä on.”

Väki vähenee ja pidot paranee. Pöytäjääkiekkoturnaus pelataan kuin monen urheilulajin tavanomainen turnaus: runkosarja ja sen päälle pudotuspelit. Otto Pesälä, Toni Koivula ja Olli-Pekka Kuokkanen selvittävät kaikki tiensä alkusarjasta kahdeksan joukkoon. Kuokkanen putoaa ensimmäisellä kierroksella, Koivula ja Pesälä ottavat toisistaan mittaa välierissä. Pesälä voittaa Koivulan näytöstyyliin suoraa kolmessa ottelussa, mutta häviää finaalit oppi-isälleen Juho Rautiolle – joskin vasta paras viidestä -sarjan viimeisessä ottelussa.

”Kyllähän tässä lajissa hiki nousee pintaan, mutta ei siksi että tämä olisi fyysisesti raskasta”, Pesälä naurahtaa.

Jännittäminen ja pään pitäminen kylmänä näyttävät olevan keskeisellä sijalla pelien ratkaisuvaiheilla.
”Niin kuin monessa muussakin urheilulajissa”, Pesälä miettii.

Ville Koivuniemi

Freelancer-toimittaja. Twitter: @VilleKoivuniemi

Lue lisää: