Kun valta piiloutuu, se vaikuttaa

”Valta, vallankäyttö ja vaikuttaminen ovat arkisia ja pieniä asioita – ja paradoksaalisesti juuri arkisesta, piilevästä vallasta kannattaakin olla tietoinen”, väittää päätoimittaja Anni Hyypiö.

Kolumni  | 

Teksti Anni Hyypiö

Hyvä lukija, nyt tarkkana! Sinuun yritetään vaikuttaa.

Sinua pommitetaan pienillä ja suurilla vaikuttamisyrityksillä jatkuvasti.

Houkuttelevia viestejä kuuluu televisiosta (jos flunssa ei tokene, juuri meidän tuotteemme taltuttaa sen tehokkaammin), radiosta (älä vaihda kanavaa, tällä kanavalla on luvassa sikahauskaa hupailukisaa ihan just kohta!), Instagram-feedistä (kai teit jo uunifetapastaa?), ja läheisten ja tuttavien puheista (vessapaperirullan ei kuulu olla noin päin telineessä).

Kun puhumme vallasta, ymmärrämme sen usein negatiivisen, ehkäpä turhan suureellisen mielikuvan kautta. Kun ajattelen valtaa, ajattelen hirmuhallitsijoita, poliittista suhmurointia, House of Cardsin niljakasta Francis Underwoodia.

Valta, vallankäyttö ja vaikuttaminen ovat kuitenkin arkisia ja pieniä asioita – ja paradoksaalisesti juuri arkisesta, piilevästä vallasta kannattaakin olla tietoinen.

 

Vaikuttaminen ja valta näkyvät suorimmin toki vaalikeväänä. Vaalimainokset ja -tentit kutsuvat näkijäänsä käyttämään äänen juuri tämän ehdokkaan ja puolueen eteen. Vaalimainonta toivoo vaikuttavansa näkijäänsä houkuttelevalla lupauksella: juuri tänä keväänä kaikki toden totta muuttuu!

Tämä vaalikevät on kuitenkin tuntunut harvinaisen raskaalta. Ylen kyselyssä (30.3.) eduskuntapuolueet kertovat ehdokkaisiin kohdistuvista uhkailuista, seksuaalisesta häirinnästä, vaalimainosten tuhoamisesta, huutelusta vaaliteltoilla. Jos jo pelkästään vaalihäiriköinnistä lukeminen tuntuu raskaalta, entä sitten sen kokeminen?

Kiinnostuneena olen seurannut myös sitä, millaisia vaalimainoksia eteeni on tullut sosiaalisessa mediassa. Facebookissa on mahdollista klikata esille syy siihen, miksi tätä mainosta näytetään juuri minulle. Se paljastaa jotain myös omasta itsestäni.

 

Vaikutusvaltaa olen miettinyt myös katsoessani Netflixistä dokumenttia spektaakkelimaisen pieleenmenneestä luksusfestivaalista Fyre Festivalista. Olen katsonut dokumentin jo ainakin viidesti, sillä en vain pysty käsittämään sitä, miten häikäilemätöntä sikailua maailmaamme mahtuukaan.

Fyre Festival näytti ennakkoon otetuissa kuvissa ja somessa upealta, mutta todellisuus oli ruma. Huipputason ravintolaruoan sijaan tarjolla oli kuivia juustoleipiä, luksusteltat osoittautuivat ankeiksi hätämajoitusteltoiksi. Koko festivaali oli vain kaunis haave, pelkkä kangastus.

Fyre-fiaskossa kiinnostavaa oli sen markkinoinnissa ilmennyt vallankäyttö. Satojen tuhansien seuraajien somejulkkikset (tunnetaan myös someinfluenssereina) hengasivat jumalaisen kauniina tyylikkäillä mainosvideoilla.

Influensserien läsnäolo videoilla vihjasi, että kohta sinäkin voit hengata supermallien kanssa ja hörpätä kookospähkinästä pina coladaa, kunhan nyt ensin maksat turhia kyselemättä tästä ilosta tuhansia dollareita.

Supersujuvalla promovideolla ei kerrota, että biitsillä kirmaileville huippumalleille on maksettu hengailusta jahdilla. Tai sitä, että Kendall Jennerille maksettiin lehtitietojen mukaan jopa 250 000 dollaria yhdestä mainoksesta Instaan.

Mutta vallankäyttöä on tämäkin, vaikkakin paljon epäsuorempaa kuin vaalimainoksissa. Tämä vallankäyttö on piiloutunut aitouden illuusioon.

 

Vuoden toisessa printtilehdessä puhumme vallasta, vallankäytöstä ja vastuusta. Puhumme myös siitä, miksi vallankäytön mahdollisuutta ei haluta ottaa aina vastaan. Mietimme, miksi valta kyllä kelpaa toisille, mutta ei maistukaan yhtä lailla kaikille.

Kirjoittaessani vallasta kirjoitan kuitenkin myös siitä, mitä itse teen työkseni. Vallankäyttäjiä olemme myös me journalistit. Journalistilla on valta määrittää sitä, mistä ja miten kansakunnassa puhutaan.

Tätä kirjoittaessani tuore esimerkki: Helsingin Sanomien analyysissä (8.4.) linkitettiin yhteen seksuaalirikokset ja Oulun yliopiston ja Oulun ammattikorkeakoulun laskeneet hakijamäärät yhteishaussa. Jutussa kerrottiin helsinkiläisnuoren miettivän “onko [Oulu] yhtä paha paikka kuin kirjoitetaan.”

Sanoilla on valtaa. Pahaksi paikka muuttuu toiston kautta. Jos Oulusta puhutaan hyvin vaikutusvaltaisen median sivuilla toistuvasti negatiivisen kehyksen kautta, siksi se lopulta myös muuttuu.

 

Ja muista: luonnollisesti vaikutusvalta piiloutuu myös tähän tekstiin.

Toivon, että tämä teksti herättää lukijassaan reaktion, ajatuksen, ahaa-elämyksen. Että se vaikuttaa lukijaansa.

Julkaistu 11.4.2019 numerossa 2/2019

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden päätoimittaja ja tiedeviestinnän opiskelija. Twitter: @AnniHyypio

Lue seuraavaksi

Bucket list -yhteiskunta synnyttää tyytymättömiä sarjasuorittajia

Sanna Häyrynen

Kolumni

9.12.2019

Fanit, jotka kumartavat basiliskia

Juhani Kenttä

Kolumni

2.12.2019

Erkki Koiso-Kanttilan katu 1
2T-ovi, 1.krs
90570 Oulu

toimitus@oyy.fi
+358 40 526 7821