Yksilön rohkeuden edellytyksenä on kokemus psykologisesta turvasta

Kolumni  | 

Teksti Kaisa-Reetta Seppänen

Rohkeus sekoittuu arjessa usein urhoollisuuteen. Suomen sanojen alkuperän mukaan urhoollisuus on johdannainen sanasta urho, joka tarkoittaa täysikasvuista miestä tai sankaria. Myös sana urheilla on urhoollisuuden johdos; termi valittiin tietoisesti yleiskieleen Kotikielen Seuran kokouksessa vuonna 1886. Ennen yleiskieleen siirtymistä urheilu esiintyi eri murteissa ja kuvasi uhkarohkeaa toimintaa. Englannin kielessä urhoollisuutta voi verrata termiin brave –  italian, espanjan ja kantakielen latinan johdokseen sanasta barbarous – barbaari.


Mutta rohkeudella ei ole mitään tekemistä urheilevan sankarin kanssa. Arvellaan, että rohkeus on taannoin pelkistetty sanasta rohtia, joka on synonyymi verbeille tohtia, uskaltaa, kehdata, hennoa tai raaskia. Englannin vastaava courage viettyy takaisin latinan kielen sanaan cor – sydän.

“Rohkea rokan syö, ujo kuolee nälkään, kaino ei saa kaaliakaan” -sananlasku ajaa ajattelun pahasti metsään. Sananlaskussa vastuu rohkeasta käytöksestä ja sen myötä elämässä pärjäämisestä sysätään yksilölle. Rohkeutta pidetään temperamentin ominaisuutena, joka ihmisellä joko on tai ei ole – ja sitä vääristää pärjäävän ja urhoollisen sankarin mielikuva.  Pohjimmiltaan rohkeus on tunnetaitoja ja itsetuntemusta riippumatta siitä, onko ihminen uhkarohkea, introvertti, ekstrovertti, ujo, kaino tai kiltti.

Tilanteet, jotka vaativat yksilöltä uskallusta herättävät kaikenlaisia tunteita – pelkoa ja ahdistusta, pelkoa epäonnistumisesta, pelkoa nähdyksi tulemisesta tai pelkoa tuomituksi tulemisesta. Samalla ne herättävät myös innostusta, inspiraatiota, onnistumista ja ylpeyttä. Urhoollisen sankarin mielikuva päässään ihminen voi kokea, että ei sovi muottiin, koska ei ole tarpeeksi rohkea tai jättää menemättä tilanteisiin, koska on liian herkkä, ujo tai muuten vaan rohkeaksi sopimaton.


Yliopistossa opiskelijoita kannustetaan oma-aloitteisuuteen ja kriittiseen, rohkeaan ajatteluun. Rohkeaa ajattelua ei synny, jos ihminen ei koe ympäristöään tarpeeksi turvalliseksi. Mikäli pärjäävältä yksilöltä edellytetään rohkeutta, tulee ympäristöltä eli yhteisöltä vaatia tarpeeksi turvallista tilaa, jotta jokaisen omaleimainen rohkeus voi kukoistaa.

Opintomaailmassa turvallisen tilan, psykologisen turvan, luomisesta ovat vastuussa ennen kaikkea auktoriteettiasemassa olevat henkilöt, mutta se ei riitä. Jokaisella yhteisön jäsenellä on vastuu siitä, että psykologinen turva pysyy yllä. Mutta vastuu siitä, että jokainen ymmärtää, mitä psykologinen turva on, kuuluu jo peruskouluun. Minä törmäsin termiin vasta yliopistossa.

Rohkeus ei ole epämukavien tunteiden poissaoloa, vaan kykyä toimia niistä huolimatta ja kokemusta siitä, että ympäristö kuuntelee ja tukee. Lempeää lukuvuoden alkua.

Julkaistu 26.8.2021

Kaisa-Reetta Seppänen

Biologian ja viestinnän opiskelija, joka nauttii aikaisista aamuista, viileästä säästä, syväluotaavista ilmiöjutuista, tietokirjoista ja sarjamaratoneista.

Lue seuraavaksi

Before getting the job

Pablo Santur

In English

1.9.2021

Kampuskeskustelu käy kuumana, mutta mitä opiskelija haluaa?

Tuuli Heikura

Ilmiöt

27.5.2021

Erkki Koiso-Kanttilan katu 1
2T-ovi, 1.krs
90570 Oulu

toimitus@oyy.fi
+358 40 526 7821