Psykosanasto valuu arkikieleen ja kadottaa matkalla merkityksensä, pohtii Kaisa-Reetta Seppänen esseessään.
Voimaantuminen. Jostain syystä, tarkalleen ajateltuna ehkä muutama vuosi sitten, termi on livahtanut arkiseen havaintopiiriini. Sosiaalisen median välityksellä, uskallan väittää.
Intuitiivisesti sana on helppo käsittää, mutta haastavaa ymmärtää. Onneksi monet muut – ja asiasta enemmän perillä olevat – ovat ehtineet ajattelemaan ennen minua. Anne-Emmanuele Calves kirjoittaa voimaantumisen terminologista historiaa käsittelevässä artikkelissaan auki termin voimaantuminen englanninkielisestä vastineesta, empowerment. 70-luvun Yhdysvalloissa voimaantumisteorioiden kulmana oli priorisoida sorrettujen ihmisryhmien näkökulmia asioihin, niin, että he voisivat ilmaista itseään, mutta myös saada valtaa ja vapautua alistetusta asemastaan. Voimaantumista ei jäljitellä vain yhteen aatteeseen- ajatuksia termistä löytyy ainakin feminismistä, freudilaisesta psykologiasta, Black Power -liikkeestä ja gandhismista.
Vaikka voimaantuminen terminä luokitellaan edelleen erikoisalasanaston luokkaan politiikka ja sosiaaliset kysymykset, sen määritelmä vaihtelee alasta alaan ja kärsii tarkan määritelmän puutteesta. Ehkä osaksi sen takia termi on valunut yleiseen kieleen ja taipuu tarkoittamaan asioita, jotka ovat milloin mihinkin tarkoitukseen sovinnaisia.
Tänä päivänä voimaantuminen on löytänyt tiensä yksilön tilaan alkuperäisen sosiaalisia rakenteita tarkastelevan käsitteellistämisen sijaan. Yksilöityminen ei ole yllättävää, kuuluuhan se ajanhenkeen. Tätä kautta se on pujahtanut minunkin elämään – itseapukulttuurin, sosiaalisen median vaikuttajien ja psykologiaa popularisoivien tilien kautta. On voimaannuttavia verkkokursseja miehille, ja erityisesti naisille, minuutti-psykologiaa esteettisissä postauksissa, self healing -ohjelmia ja aamusivuoppaita, mentorointia ja valmennuksia.
Olennainen kysymys on varmasti myös, kuka voimaannuttaa ketä ja millaisilla metodeilla. Terapeutti ei ole suomessa nimikesuojattu. Käytännössä kuka tahansa voi nimittää itseään terapeutiksi, tai toimia vaikkapa voimaannuttavana valmentajana verkossa – toimintaympäristön digitalisoituminen on saanut verkkokurssibisneksen loistamaan: internetin syöverit ovat täynnä oppaita henkilöbrändäyksestä ja siitä miten saada passiivista tuloa verkkokursseilla. Oman hyvin naiivin mieleni ihmiskuva ei ole kuitenkaan niin kyyninen, että se uskoisi voimaantumis- ja hyvinvointivalmentajien tai psykologiaa popularisoivien ja sillä elantonsa tienaavien ihmisten punovan salajuonia mahdollisimman ison potin keräämiseksi välittämättä tuotteestaan. Lähtökohtaisesti suurin osa ihmisistä on ystävällisiä ja haluaa aidosti auttaa.
Hyvää tarkoittava ja yksilön sisäiseen kehitykseen pyrkivä bisnes jättää rakenteet rauhaan. Heinäkuussa julkaistu teos Terapeuttinen valta, onnellisuuden ja hyvinvoinnin jännitteitä 2000 -luvun Suomessa käsittelee psykologian alan termistön valumista, no, joka paikkaan. Ilmeisesti terapeuttisen terminologian jalkautuminen arkikieleen kiinnostaa muitakin. Olen varannut kirjan kirjastosta viikkoja sitten ja sinnittelen tiukasti varausjonossa sijalla 18. Yliopiston kirjasto ei näytä vihreämpää valoa, e-kirjankin saisin lainattua loppiaisena ensi vuoden alussa. Elokuun Imagen artikkelissa yksi kirjan kirjoittajista, yhteiskuntatieteilijä ja Helsingin yliopiston professori Kristina Brunila tiivistää terapeuttisen vallan lähtökohdaksi sen, että kun huomio on yksilön kehityksessä, muokkaamisessa ja jatkuvassa rakentamisessa – sosiaalisten ongelmien “nakkaamisessa yksilön harteille” – kriittinen puhe yhteiskunnallisista rakenteista katoaa.
Brittiläisen Leicesterin yliopiston psykologian emeritusprofessori Ian Parker on sitä mieltä, että nimenomaan psykologisointi redusoi ihmistä sosiaalisena ja osallisena subjektina. Hän huomauttaa, että esimerkiksi biologisin menetelmin saatu tieto ihmisen psyykestä ei kerro mistään muusta kuin ihmisen biologiasta. Jotta ihmisestä (human being) voi tulla subjekti, täytyy ihmisen ympäristössä olla muiden subjektien, siis ihmisten, verkosto, joka luo tilan itsen ja muiden tunnistamiselle. Ihmisen kokemus sosiaalisena subjektina luo pohjan hänen kyvylleen muuttaa ja olla osana verkostoa, esimerkiksi yhteiskuntaa.
Positiivisen psykologian painopiste yksilön terveydessä, hyvinvoinnissa ja kehityksessä on Parkerin sanoin vain kehotus siitä, että yksilöä rohkaistaan tekemään parhaansa lamaannuttavissa rakenteissa.
Omaan, nuoren yliopisto-opiskelijanaisen, kuplaan tulevassa informaatiossa voimaantuminen myydään osana keskiluokkaista menestymisintoa. Kun mediassa tulee vastaan viestejä siitä, että pitää voimaantua alkaa suggestio herkkä mieli ajatella, että omassa pienessä, täysin levällään olevassa, ihan hyvässä, mutta harvinaisen keskeneräisessä, elämässä on jotain vialla. Joku voisi väittää tämän olevan vanhan ajan myymisen ykkössääntö: korjaa ihmisen ongelma, jota hän ei edes tiennyt olevan olemassa tai vaihtoehtoisesti myy jotain sellaista, mitä on mahdotonta saavuttaa.
Voimaantuminen on kulkenut hyvän matkan yhteiskuntatieteistä hyvinvointibisnekseen ja ihmisten arkikieleen. Tänä päivänä sen käsitteellinen merkitys kolahtelee lattiaan kuin tyhjä peltipurkki.
