Oulun ylioppilaslehti 2017.

Viikon 49 Tiedekysymys: Kuinka vanha Oulu on?

Itsenäinen Suomi täyttää pyöreät 100 vuotta. Suomalaisten, saati oululaisten, historia ulottuu kuitenkin paljon kauemmas ajan pyörteisiin. Jos Suomi täyttää 100, kuinka vanha on Oulu?

Historian oppiaineen yliopistonlehtori Matti Enbuskella on kysymykseen sekä lyhyt että pitkä vastaus.

“Jos kysytään, kuinka vanha Oulun kaupunki on, vastaus on helppo. Oulu on virallisesti perustettu vuonna 1605”, Enbuske kertoo.

Asia ei kuitenkaan Enbusken mukaan ole näin yksinkertainen. Oulu on paikkana herättänyt mielenkiintoa paljon ennen 1600-luvun alkua. Tärkeänä idän ja lännen välisenä kulkureittinä Oulujoen suuhun ei syntynyt samalla tavalla varhaisia asutuskeskittymiä kuin esimerkiksi Tornioon tai Kemiin. Lisäksi 1100–1300-luvuilla Oulun seutu oli vahvasti idän vaikutuspiirissä.

“Vasta Pähkinäsaaren rauhan jälkeen Ruotsin kuningaskunta alkoi kiinnostua Oulun alueesta. Vuodelta 1377 löytyy novgorodilaisista kronikoista maininta Oulun linnan taistelusta, joten viimeistään silloin voi ajatella Oulun seudun siirtyneen Ruotsin valtakunnan hallintaan”, Enbuske täsmentää.

Oulun historia ulottuu kuitenkin vielä kauemmas. Hautalöytöjen ja nimistöntutkimuksen avulla on saatu tarkempaa tietoa alueen historiasta.

“Hautalöytöjen perusteella ensimmäiset merkit ihmisen toiminnasta Oulussa ovat 500-luvulta. Karjalaiset jäänteet nimistössä viittaavat siihen, että 1100-1200-luvuilla alueella on ollut viimeistään pysyvää asutusta”, Enbuske pohtii.

Ihmisiä Oulussa on voinut asustella jo 1 500 vuotta sitten, mutta itse kaupunki on tarkalleen 412 vuotta vanha.

“1400- ja 1500-luvuilla Oulujoen suu vahvisti asemaansa alueen tärkeänä kauppapaikkana. Lopulta vuonna 1605 Kaarle IX antoi määräyksen Oulun kaupungin perustamisesta”, Enbuske summaa.

 

Mitä olet aina halunnut tietää tieteestä? Onko olemassa tiedeaiheinen kysymys, johon et löydä vastausta? Vaivaako mieltäsi tiedepulma, jonka kysyminen saisi sinut tuntemaan itsesi tyhmäksi? Nyt voit esittää sinua aina askarruttaneen tiedeaiheisen kysymyksen Oulun ylioppilaslehdelle! Tiedeuutisten jengi ottaa selvää hassuimmista ja höpsöimmistäkin kysymyksistä. Lähetä siis mieltäsi kaihertava kysymys osoitteeseen tiedeuutiset.oyl@gmail.com. Vastaukset selviävät Tiedeuutisissa.

Sampo Marski

Kirjoittaja on tiedeviestinnän maisteriopiskelija, jolle tiede on asenne ennen kaikkea.

Lue lisää: