Tunnetaitojen harjoittelu voi pelastaa kesätyöstressiltä

Olosuhteet kuitenkin pakottavat ihmisen muuttamaan ajatteluaan. Mitä jos en todella pääsekään tuttuun ja turvalliseen pestiini kesäksi? Lauri Hauru kirjoittaa kolumnissaan.

Epävarmuus toimeentulosta – tuo opiskelijan ikuinen seuralainen lienee tuttu vieras itse kullekin. Jälleen on käsillä aika, jolloin opiskelijoiden kahvipöydät ja Internet-palstat kuhisevat tutusta keskustelusta: Onko kesätyö löytynyt? Jos ei, niin mikä on varasuunnitelma? 

Opiskelu ja työnteko tuntuvat ylipäätään sopivan huonosti samaan yhtälöön. Aikatauluttaminen on haastavaa, jaksamisestakin pitäisi huolehtia, ja jos nämä kaksi asiaa saakin balanssiin, voi ongelmia tulla tulorajojen kanssa.

Itse olen ollut onnellisessa asemassa. Opiskelen täysipäiväisesti ja minulla on vakituinen työpaikka, josta olen ottanut opintovapaata. Keväisin olen marssinut töihin niin kuin en sieltä koskaan poissa olisi ollutkaan.

On ollut helppo tuudittautua turvallisuuden tunteeseen. Toimeentuloni on ollut turvattu. Keväisin töitä suurempana huolenaiheena minulla ovat olleet vapun sääennusteet.

Eräät kymppiuutiset sitten muistuttivatkin pilvilinnan hataruudesta. Työskentelen sen verran isossa yhtiössä, että sen yt-neuvottelut ylittävät uutiskynnyksen. Sain kuulla uutisankkurilta, että ammattiryhmäni joutuu noiden neuvottelujen myllyyn jauhettavaksi. Tiedossa voisi olla lähes koko kesän kestävä lomautus.

”Köyhäintalo!” ”Mieron tie!”, pälkähti päähäni. Edes kymppiuutisten perinteinen loppukevennys ei saanut mieltäni rauhoittumaan.

Keväisin töitä suurempana huolenaiheena minulla ovat olleet vapun sääennusteet.

Olin joutunut vieraalle maaperälle. Ensimmäistä kertaa opintojeni aikana jouduin kohtaamaan sen tosiasian, että asemani ei olekaan itsestäänselvyys.

Viime keväänä valtava määrä opiskelijoita sai maistaa karvasta kalkkia: monet, jotka olivat jo kesätyöpaikan varmistaneet, menettivätkin paikkansa ennen kuin työt ehtivät alkaa. Muidenkin toiveet kesätyöstä romuttuivat työnantajien lomauttaessa henkilöstöään.

Tilanne ei ole vajaan vuoden takaisesta juurikaan parantunut, ja nyt minutkin on repäisty tuohon suohon.

En ole hyvä sietämään epävarmuutta. En ole koskaan ymmärtänyt ohjetta ”ei kannata stressata asioista, joille et voi mitään”. Kyyninen puoleni pitää moista neuvoa mindfulness-hömppänä. Nimenomaan hallitsemattomista asioista minun tuleekin stressata, sillä en mahda niille mitään. Eikö vain?

Olosuhteet kuitenkin pakottavat ihmisen muuttamaan ajatteluaan. Mitä jos en todella pääsekään tuttuun ja turvalliseen pestiini kesäksi? Mitä minulle voisi tapahtua?

Pahimmassa tapauksessa edistän opintojani kesällä ja sopeutan talouttani muuttuneeseen tilanteeseen.

Parhaassa tapauksessa ei lopulta mitään mullistavaa. Saisin mennä töihin kesäksi, kuten tähänkin asti. Pahimmassa tapauksessa edistän opintojani kesällä ja sopeutan talouttani muuttuneeseen tilanteeseen.  Ehkäpä löytäisinkin muuta työtä – jopa opintojani vastaavaa. Entäpä kesäopinnot? Kenties voisin käyttää ylimääräisen ajan tutkintoni edistämiseksi.

En siis joudu puille paljaille. Dramaattisen alkushokin jälkeen nämä ajatukset huojentavat oloani. 

Hallitsemattoman stressin sijaan onnistuin seulomaan ajatukset ja tunteet irti toisistaan. Toisin sanoen sain faktat ja mielikuvituksen tuotteet omiin laareihinsa. Uhkakuvia tulee mieleeni edelleen, mutta ne myös lipuvat omaa vauhtiaan pois – kuten mindfulness-oppaissa konsanaan. 

En ole valaistunut enkä saavuttanut sisäistä harmoniaa, mutta olen kuitenkin alkanut nähdä mahdollisuuksia ja ennen kaikkea alkanut luottaa siihen, että asiat kyllä järjestyvät.

Kaikkia ympärillä tapahtuvia asioita ei voi kontrolloida, mutta omia tunteita ja ajatuksia voi kuitenkin oppia järjestelemään ja hallitsemaan. Parhaassa tapauksessa hallitsematon kaaos muuttuu ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi, jolloin tulevaisuus näyttää myös positiivisemman puolensa.

Lauri Hauru

Suomen kielen opiskelija, joka pyrkii selventämään sotkuisia ajatuksiaan kuluttamalla hiihtolatuja sekä tuijottamalla luontodokumentteja.

Lue lisää: