Yhteistyöhön kykeneminen on nykyään kaiken tekemisen edellytys. Olet sitten ryhmätyötä tekevä opiskelija, ainejärjestötoimija tai tutkija, sinun täytyy tietää kuinka toimia yhdessä. Eri elämäntilanteista huolimatta yhteistyön toimintamallit ovat lopulta melko samankaltaisia, onhan kyse toiminnasta ihmisten kanssa.
Yliopiston yhteisöllisyyden rakennusaineena ovat aine- ja harrastejärjestöaktiivien järjestämät tapahtumat. Oli kyse sitten killan omasta wapputapahtumasta tai yhteistyötapahtumasta, mitään niistä ei rakenneta yksin– työn tulos on aina usean eri henkilön valmistelun summa. Vaikkei yhteistyö ole aina ongelmatonta, yhteistyön kautta syntyvät projektit nähdään lähtökohtaisesti parempina.
Juuri viikko sitten kuuntelin huolta siitä kuinka iso, vuosittain järjestettävä yhteistyötapahtuma oli järjestäjien näkökulmasta ongelmallinen: oli ollut kaaosta, jopa pelkoa paikkojen joutumisesta korjaukseen. Osallistujille itselleen tapahtuma oli kuitenkin menestys, liput myytiin loppuun ja väki oli mielisssään.
Mitä tästä opimme? Yhteistyötapahtumien järjestäminen on vienyt omaa osaamistani eteenpäin. Jo eri alan tyyppien kohtaaminen avartaa: on ollut uskomatonta huomata se, miten eri tavoin ihmiset näkevät asioita.
Monelle järjestölle yhteistyötapahtumat ovat jo ensisijainen toimintatapa, sillä yhdelle järjestölle isot tilat ovat usein kalliita ja kannattamattomia. Kun mukana on useampi tekijä, myös vastuu jakaantuu useammalle.
Parhaimmillaan ryhmätyö on omien näkökulmien perustelua ja yhteisen, kaikille sopivan näkökulman hakemista. Pahimmillaan se taas on sitä, että kukaan ei keskustele, ei kuuntele eikä jaa tavoitteitaan muiden kanssa.
Mikäli odotukset ja motivaatio ovat aivan eri tasoilla, voiko projektissa ylipäänsä onnistua? Mikäli töitä tehdään kuuntelematta muita, ainoastaan omien tavoitteiden mukaisesti, vastaus on ei. Yhteisen näkemyksen rakentamiseen tulee antaa aikaa ja tilaa.
Yhteistyöajattelua voi soveltaa myös koko yliopiston tasolle. Profiloituva tutkimus vaatii yhteistyötä ja ajattelun avartamista.
Uskallus kumppaneiden hakemiseen vaatii kuitenkin työtä ja aikaa, jota kiristyvässä maailmanajassa ei kellään ole liiaksi.
Vaikka artikkeleita tehdään kansainvälisten kumppaneiden kesken, kysyn silti: hyödynnämmekö riittävästi monialaisen tutkimusyliopiston potentiaalia?
Se, ettei uskalleta tarttua tutkimusprojekteihin joiden tuloksia ei osata ennakolta arvioida, uhkaa jo tulevaisuuden tutkimusta. Autonomisella yliopistolla tulisi olla mahdollisuus ja riittävästi uskallusta kehittää uusia malleja.
Yliopistoyhteisöön osallistuminen on yksinkertaisuudessaan katseemme avaamista eri aloille. Oma potero käy turvallisen tylsäksi, jollei välillä muista käydä toisaalla. Viimeistään wappu on hetki irrottautua arjesta ja tutuista kuvioista.
