Oulun Ylioppilasteatteri palaa raikkaasti menneisyyteen – ensikertalaiset tarttuivat innolla 60-luvun näytelmään

Leveitä lahkeita, liehuvia vaatteita, valtavia silmälaseja sekä innostunutta villiä energiaa. Menossa on Oulun Ylioppilasteatterin uusien kykyjen harjoitusesitys. Minä olen vieras makkara maailman lihasopassa sukeltaa 60-luvun nuorten maailmaan. Näytelmän absurdit sävyt ja ilotteleva ote kutsuvat mukaan aikamatkalle.

TEKSTI Pete Huttunen

KUVAT Mari Kivioja

Tuula Hiltunen työryhmineen käsikirjoitti näytelmän Oulun Ylioppilasteatterin lavalle 1968. Aika ja opiskelijapiirit olivat vahvasti politisoituneita, jopa vallankumouksellisia. Vaikka ajat ovat muuttuneet, ohjaaja Emilia Siponen löysi tekstistä yllättäviäkin yhteyksiä tähän päivään. 

“Lähdin OYT:n arkistoon selaamaan kansioita ja etsimään näytelmää. Vanhat näytelmät vaikuttivat kiinnostavilta ja pian tuli ajatus, että mitä vanhempi, sitä parempi.” 

“Löysin nämä kellastuneet lehdet ja näytelmän nimi oli niin hauska, että se houkutteli avaamaan kansion ja lukemaan tekstin.” 

“Kun luin hauskasti ja vanhalla suomen kielellä kirjoitettua dialogia, heti nappasi ja näin jo mielessäni näytelmän”, Siponen kertoo näytelmän valinnasta. 

Ohjaajan ajatuksena oli myös, että näytelmän pitää olla ytimekäs. Koska lavalla on ensikertalaisia ja uusia tekijöitä, näytelmä ei voi olla kovin pitkä.

Ajattomia teemoja 

Siponen kertoo, että hän ei halunnut lähteä modernisoimaan 60-luvun näytelmää. Teksti on sanasta sanaan sama kuin kantaesityksessä. Puvustus ja lavastus ovat myös kuin suoraan 60-luvulta. 

Kuvassa vasemmalta Jenni Kleemola ja Ruska Haavisto. Kuva Siri Kerola.

“Halusin sukeltaa siihen aikaan ja mietin niitä henkilöitä, jotka tekivät näytelmän aikanaan. Eletään sitä aikaa ja tuodaan lavalle ehkä vähän romantisoitu kuva 60- luvusta.” 

Siponen ja pääosaa näyttelevä Siri Kerola kertovat, että tilanne on nyt yllättävänkin samankaltainen kuin 1960-luvulla.  

“Televisiot olivat juuri saapuneet koteihin ja Vietnamin sota tuli ihan uudella tavalla silmille. Nythän sotaa tulee koko ajan joka tuutista.” 

Yksi näytelmän teemoista on konfliktit sukupolvien välillä. Siponen kertoo, että sekään asia ei ole muuttunut muutamassa vuosikymmenessä.

“60-luvulla katsottiin tyrmistyneenä nuorten liian lyhyitä mekkoja. Nykyisin vanhemmat  ihmiset paheksuvat samaan tapaan, kun nuorilla on talvipakkasella napa ja nilkat  paljaana”, Siponen pohtii. 

Yhdessä rakentaen 

Nuorista näyttelijöistä välittyy innostus ja ilo teatterin tekemiseen. Näytelmää on harjoiteltu syksystä lähtien hyvässä hengessä. Siri Kerola kertoo, että näyttelijöillä oli  suhteellisen vapaat kädet hahmojen luomisessa. 

“Lähdimme kehittämään hahmoja siltä pohjalta, mitä niistä tulee itsellä ensimmäiseksi mieleen. Emilia ohjasi suunnan ja ideoimme yhdessä.” 

“Meillä oli ihan sellaisia harjoituksia, että keskustelimme ja rakensimme roolia. Mietimme, mitä hahmon menneisyydessä on tapahtunut, mistä se on tullut ja mistä se  tykkää”, Siponen lisää. 

Siponen kehuu, että heillä on todella hyvä porukka kasassa. Kaikki näyttelijät ovat ensikertalaisia Oulun Ylioppilasteatterissa. 

“Jotkut ovat näytelleet edellisen kerran alakoulussa, ja toisilla on harrastajateatterista enemmän kokemusta.” 

Uusien näyttelijöiden esitykset kannustavat mukaan ylioppilasteatterin toimintaan.  Kerola on yksi niistä, jotka ovat harrastaneet teatteria pidempään.  

“Jos tulee mielenkiintoisia prokkiksia eteen, lähden mielelläni toistekin mukaan”, Kerola sanoo. 

Näytelmän pääosaa esittävä Siri Kerola (vas.) kertoo, että ohjaaja Emilia Siposen kanssa hän pääsi yhdessä rakentamaan rooliaan. Kuva Mari Kivioja.

Minä olen vieras makkara maailman lihasopassa 

Ensi-ilta ti 14.1.2025 klo 18 Kulttuuritalo Valveen Valvenäyttämöllä, 2.krs. 

Muut esitykset: pe 17.1. klo 18 / la 18.1. klo 18 / ti 21.1. klo 18 / ke 22.1. klo 18 / pe 24.1.  klo 18 / la 25.1. klo 18 / su 26.1. klo 17. Kaikki esitykset Valvenäyttämöllä. 

Kesto: n. 45 min 

Ikäsuositus: 12+ (voimakasta kielenkäyttöä, teatteriaseita)

Pete Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue lisää:

Valonkantaja paljastaa historian piilotetut puolet

Oulun ylioppilasteatterin Valonkantaja!-näytelmä käsittelee historiaa uudella tavalla ja toimii ohjaajan mielestä terapeuttisena kokemuksena. Okkultismi-trilogian päätösosan ensi-ilta on 31. tammikuuta Valveella. Toista tällaista näytelmää ei ole, ohjaaja Heidi Maria Huotari sanoo.

Mikä on valonkantaja?

”Valonkantaja on ihminen, joka kantaa viisautta ja tietoa elämästä. Näytelmän kannalta valonkantaja on magian ja mystiikan salaisuuksien varjelija ja puolestapuhuja.”

Näin luonnehtii Valonkantaja!-näytelmän ohjaaja Heidi Maria Huotari.

Valonkantaja! on Oulun ylioppilasteatterin Okkultismi-trilogian kolmas osa. Aiemmat osat Suuri peto! ja Noitavasara! herättivät esitysvuosinaan ihmetystä ja keräsivät huomiota. Nyt luvassa on saagan päättävä kolmas osa.

”Kahdella sanalla sanoen näytelmä on lopun alkua”, apulaisohjaaja–koreografi Nina Ervasti kertoo.

Elli Turkka näyttelee yhtä kaapunaisista.
Elli Turkka näyttelee yhtä kaapunaisista Okkultismi-trilogian päätösosassa. Kuva: Heidi Maria Huotari.

Näytelmä kertoo omasta tahdosta ja halusta elää näköistään elämää, ohjaajat kertovat.

”Jos tiivistäisin näytelmän yhteen sanaan, se olisi ’tahto’”, Huotari sanoo.

Esityksen tavoite on herättää katsojassa kysymyksiä, joita tämä ei olisi muuten itseltään kysynyt. Vastauksia näytelmä ei kuitenkaan suoranaisesti tarjoa.

”Kuin terapeutti, näytelmä kysyy kysymyksen, jota et ole osannut itse kysyä. Näytelmän katsomisen jälkeen ei ole tarkoitus ymmärtää suuria kysymyksiä, vaan alkaa pohtia niitä uudella tavalla”, Huotari selittää.

 

Ohjaaja kertoo Valonkantaja!-näytelmän tavoitteena olevan puhua suurista asioista eri tavalla. Se tarjoaa vaihtoehtoisia näkökantoja elämään, kuolemaan ja omaan olemiseen.

Myös aiempien Okkultismi-trilogian näytelmien teemat ovat olleet suuria: edellisen osan Noitavasara-näytelmän teemana olivat noitavainot ja naisviha.

Viimeisessä osassa keskitytään kansainvälisen historian sijaan Suomeen. Lavalla seikkailee muun muassa kansallissankari Jean Sibelius.

Niko Martti näyttelee Wettenhovi-Aspaa, taiteilijaa, jonka historiankirjat ovat unohtaneet.
Niko Martti näyttelee Wettenhovi-Aspaa, taiteilijaa, jonka historiankirjat ovat unohtaneet. Kuva: Heidi Maria Huotari.

Paljonko näytelmästä on totta ja paljonko tarua?

Sitä ei voi koskaan tietää, Huotari sanoo.

”Sivuamme esityksessä Sibeliuksen vapaamuurariutta, mikä on ihan totta. Myös ystävyys Sigurd Wettenhovi-Aspan kanssa on totta, mutta sen yksityiskohdat ovat jääneet hämärään.”

Totuuden esittämisen sijaan näytelmässä pyritään nostamaan esiin historian puolia, jotka on jätetty pois historiankirjoista.

”Esitämme Sibeliuksen sellaisena hahmona, jota historia ei halua kirjoittaa. Emme suinkaan halvenna, vaan kyseenalaistamme ja valotamme”, Huotari kertoo.

Valonkantaja! siis spekuloi historian kulkua ja herättää myös menneestä enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia.

”Avaamme verhoa menneeseen, jotta ajatus siitä, miten asiat ovat saattaneet olleet jää leijumaan”, ohjaaja sanoo.

 

Okkultismi-trilogian tavoite on ollut todistaa magian jokapäiväisyyttä muun muassa esittelemällä symboleja, jotka ovat nykyään  arkisia, mutta lähtöisin rajatietojen perinteistä.

Edeltävien osien tavalla Valonkantaja! tuo historia lähelle katsojaa. Historialliset henkilöt, kuten Sibelius, ovat kaukaisia, mutta vapaamuurarit ovat yhä arkipäivässä läsnä, Huotari kertoo. Näytelmän avulla hän pyrkii kiinnittämään katsojien huomion myös paikallishistoriaan uudella tavalla.

”Ehkä katsoja bongaa jonakin päivänä vapaamuurareiden logon Oulun keskustasta ja huomaa, ettei asia olekaan niin kaukana.”

Kaapunaiset Elli Turkka, Mari Melakari ja Anni Majava. Kuvan soitin on Okkultismi-trilogiaa varten tehty Yaybahar.
Kaapunaiset Elli Turkka, Mari Melakari ja Anni Majava. Kuvan soitin on Okkultismi-trilogiaa varten tehty Yaybahar. Kuva: Antti Leimi.

Tuttuja elementtejä ovat myös ainakin the Aeon -bändi sekä savukone. Valonkantaja! on kuitenkin oma irrallinen teoksensa, Ervasti muistuttaa.

”Mikään ei mene ohi, vaikka ei olisi aiempia osia nähnytkään.”

 

Temaattisesti trilogian viimeinen osa on järjestäjien mielestä rauhallisempi ja unenomaisempi kuin aiemmat. Tällä kertaa näytelmä esitetään pienemmässä tilassa. Tila vaikuttaa ohjaajan mielestä myös yleisön kokemukseen.

”Pienessä tilassa ei voi tulla takariviin vain katsomaan, vaan koko yleisö on osa näytelmää. Se on fyysisesti pienin, mutta psyykkisesti suurin”, Huotari sanoo.

Näytelmän intensiteetistä huolimatta ohjaaja ja koreografi suosittelevat näytelmää kaikille.

”Jos et ole nähnyt Suurta petoa tai Noitavasaraa, nyt olisi aika”, Ervasti sanoo.

”Tämä on hyvä tapa käydä katsomassa, mitä kaikkea teatteri voi olla. Tämä ei ole millään lailla teatteriesitys, jonka olet nähnyt aiemmin. Toista tällaista ei ole,” Huotari sanoo.

 

Ensi-ilta pe 31.1. klo 19 Valvenäyttämöllä. Valonkantaja! esitetään 12 kertaa 31.1.-29.2. välillä Kulttuuritalo Valveella (Hallituskatu 7, Oulu).

Iida Putkonen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Tiedeviestinnän maisteri ja glögin ympärivuotinen kuluttaja. Etsii revontulia, riippumattoja ja juuri oikeita sanoja.

Lue lisää:

Suuri Peto! -näytelmän ensi-ilta kulissien takana (kuvareportaasi)

Oletko koskaan miettinyt mitä teatterin kulisseissa tapahtuuu ennen näytöstä, sen aikana ja esityksen jälkeen? Valokuvaaja Joel Karppanen dokumentoi Oulun ylioppilasteatterin Suuri Peto! -suurproduktion ensi-illan perjantaina 15. tammikuuta.

TEKSTI Joel Karppanen

KUVAT Joel Karppanen

Joel Karppanen

Lue lisää: