Aina kun ihastun, opintoni kärsivät. Aina kun rakkausasioissa menee huonosti, opintoni kärsivät. Ollakseni hyvä opiskelija minun olisi siis varmaan pitänyt kokonaan pidättäytyä kokonaan rakkaudesta – silti mitään en lopulta vaihtaisi pois.
Koska tunne-elämäni ei ole koskaan ollut tasaista ja rauhallista, opintojen kärsimisen määrä ihmissuhde-elämäni myllerryksissä on aina ollut vakio. Kun minulla menee hyvin, olen liian onnellinen keskittyäkseni opiskeluun. Kun kaikki taas kosahtaa, jään vellomaan maailmaa suurempien tuskieni kanssa, ja unohdan autuaasti kaiken muun.
Viime vuonna toimin poikkeuksellisesti: ensimmäistä kertaa elämässäni hyödynsin suuria tunnevyöryjä opintojeni edistämiseksi.
Opintoni olivat olleet seis jo pari vuotta, ja maisteritutkinnostani oli koko ajan puuttunut pelkkä gradu. Koko tuon ajan olen ollut töissä, enkä ole jaksanut tehdä gradua ollenkaan.
Gradun tekemiseen ei ole erityisemmin motivoinut se, että teen eri alan töitä. Vaikka saisinkin gradun valmiiksi, palkkani ei kummemmin nousisi eivätkä mahdollisuuteni työelämässä laajenisi sen kummemmin valmistumisesta. Siis: miksi vaivautua.
Viime toukokuussa koin silloin suurelta tuntuneen sydänsurun, kun lyhyt, mutta minulle hyvin merkityksellinen ihmissuhde loppui. Tunnekaaoksessa minulla oli suuri tarve saada ote omaan elämääni, ja sainkin silloin (hieman masokistisen) idean: mitäpä jos tekisin gradua töiden ohella ja saisin roikkuvan tutkintoni valmiiksi? Sen hetken suruissani ajattelin, että jos kaikki muu elämässä meneekin huonosti, on minulla on ainakin sitten se saavutettuna.
Näin jälkeenpäin tuo ajatus tuntuu tietenkin jo hieman naurettavalta. Vettä on virrannut Plaanaojassa, elämässä on menty eteenpäin. Mutta gradutekstiä on syntynyt tuon päätöksen tuloksena.
Vaikka aluksi gradukirjani kastuivat kyyneliin, sain myös tästä minulle epämieluisaan projektiin tarttumisesta outoja kiksejä. Tuntui, että nyt minä näytän kaikille, jotka epäilevät minua. Mainittakoon, että todennäköisesti ainoa epäilijäni on koko ajan ollut vain minä itse.
Olen tehnyt graduani kesästä saakka. Nyt, vasta reilun puolen vuoden päästä sen aloittamisesta, uskallan sanoa, että graduni oikeasti valmistuu. Niin vähän olen omaan tekemiseeni uskonut.
Jos entinen heilani sattuu lukemaan tätä kolumnia, haluaisin kiittää häntä viime kevään vastoinkäymisten aikaansaamasta, tämän hetken elämäni parhaasta asiasta – siitä, että tulen saamaan pitkään roikkuneet opintoni valmiiksi.
Kaikille elämän tunneryöpyissä kahlaaville opiskelijoille haluan lähettää jaksuhaleja. Harmaan ja kiireisen opiskelusuorittamisen keskellä on ok näyttää aidot tunteensa.
Vaikka joillekin tunteellisuus voi olla heikkouden synonyymi, parhaimmillaan tunteellisuus on myös opintoja hyödyttävä suuri voimavara. Tunteiden voimalla voi saada vaikka yhden maisteritutkinnon tehtyä.
Muokattu 20.1.2019 kello 22.50: Täsmennetty kohtaa palkankorotuksesta.
